Kuvat tuli jostain syysta holmosti kaikki tahan alkuun, mutta eipa silla niin valia... Ylla Valamon paakirkko eli Kristuksen Kirkastuksen kirkko.
Paljon tuttua ja enemman outoa. Suomenkielisia teksteja, suomea korostaen puhuvia paikallisia, tuttua maisemaa, mutta kuitenkin on aivan selvaa, kummalla puolella rajaa ollaan. Talot ovat surullisen nakoisia, jotkut niin vanhoja, etta saattaisivat olla Suomen ajalta. Kaikki on vahan rempallaan ja vodka virtaa. Hyppasimme junasta pois Priozerskissa (ent. Kakisalmi). Laituria ei ollut, vaan minihameinen junaemanta laski portaat suoraan raiteille.
Karjalan luonto on kaunis. Valamon jylhilta rannoilta loytyi upea telttapaikka avaralla maisemalla ja illalla saattoi nukahtaa Laatokan aaltojen kohinaan. Saarelta loytyi suota, jyrkkia kallioita, hirvia, punkkeja, jalojen lehtipuiden lomasta pilkistavia skiittoja ja Kristuksen Kirkastuksen Kirkko, jonka varit hurmasivat ja kultakoristeet haikaisivat. Sisalla kannatti kayda, vaikka naisia ei paastetty sisaan ilman hametta ja huivia. Onneksi portilta sai lainaksi ihanan tahtikuvioisen kankaan, jonka saattoi kietoa housujen paalle.
Ihmiset ovat ystavallisia ja auttavat auliisti, kun apua pyytaa. Stereotypia suomalaisesta mentaliteetista vaikuttaa taallakin: liikoja ei puhuta tai hymyilla, homma toimii eleettomasti. Ensimmaiset nihkeat virkailijat osuivat kohdalle tanaan. Juna-aseman lippuluukulla nainen nojasi laiskasti kyynarpaahansa eika yrittanytkaan ymmartaa, kun koitimme sanakirjan avulla selittaa asiaamme. Kahvilassa myyja lahti pilkkomaan leipaa, kun huomasi, ettemme oikein ymmartaneet hanen puhettaan. Nama olivat kuitenkin poikkeuksia, paaasiassa porukka on todella auttavaista.
Petrozavodskista (Petroskoista) karavaani kulkee kohti Moskovaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti