No niin, tervesia taalta pelatylta Iranin maalta. Olen loytanyt tieni jo Tabriziin asti ja tanaan olisi tarkoitus jatkaa yobussilla kohti Teherania.
Rajan ylitys meni smuutisti. Aikaa kului alle puolituntia ja viranomaiset olivat todella ystavallisia ja kohteliaita. Taallakin valuuttamarkkinoilla vallitsee mustaporssi; yllattavan hyvia kursseja tarjottiin alusta asti. Pienen tinkimisen jalkeen irtosi taksi Makuun. 23 kilomatria/1,1 euroa. Siis cabilla.
Iltapaivalla matka jatkui bussilla kohti parinsadan kilometrin paassa sijaitsevaa Tabrizia. Dosassa ongelmat alkoivat keraantya paalleni. Aluksi parikymppinen Iranilainen opiskelijatytto, Sedra, alkoi puhua minulle, sujuvalla englannilla tietenkin. Eihan Iranissa naiset saa puhua vieraille miehille! Kehtasi pyytaa viela sahkopostiosoitetta - poyristyttavaa.
Tilanne muuttui aina vain huonommaksi kun viereeni istui fysiikkaa Tabrizin yliopistossa opiskeleva Sina. En saanut yhtaan kuunnella rauhassa mp3 soitintani vaan jouduin koko matkan keskustelemaan hanen kanssaan yleisista politiikasta Iranissa ja muualla maailmalla, maan tavoista, kulttuurista ja historiasta, taloudesta, opiskeluista, uskonnosta ja ihan kaikesta.
Ja niinhan siina sitten kavi, tassa on puolitoista vuorokautta nautittu ilmaisesta taysihoidosta mielenkiintoisista keskusteluista Tabrizin valtavasta ja tunnelmallisesta basaarista Sinan ja hanen ystaviensa johdolla. Ennen kuin minut paastetaan Teheraniin joudun viela syomaan herrasvaen kokkaaman juhla-aterian.
Iran kuittaa.
ps. anteeksi hieman sarkastinen savy.
sunnuntai 18. joulukuuta 2011
torstai 15. joulukuuta 2011
Turkkı tarpeen?
Terveısıa Turkısta, tarkemmın Kayserısta.
Taas on blogıa syrjıtty eıka kırjoıtuksıa ole syntynyt aıkapaıvıın. Kronologıakın tulee pahastı karsımaan mıkalı sıta joskus on aıkaa paıvıtella vanhoja tapahtumıa.
No, nyt on Iloınensancaı hetkeksı puolıttunut, mulla olı pıdemmat lomat ja lahdın varkaın Turkın kautta reıssuun. Iloınensancaı yhdıstyy jalleen ensı tııstaına Teheranıssa.
Saavuın syksylta haıskahtavaan Istanbulıın myohaan sunnuntaı ıltapaıvana. Kaupunkı on kuuluısa kahtıajakoısuudestaan. Eurooppaa ja Aasıaa rajaava Bosborın salmı kun sattuu lıllımaan keskella kaupunkıa. Kaupungın hıstorıa on myos yksı varıkkaımmısta, ovathan sıella paallıkoıneet aınakın Antııkın Kreıkkalaıset, Aleksanterı Suurı, Roomalaıset, Persıalaıset ja Ottomaanıt. Korjatkaa jos olı joku lııkaa taı jotaın puuttuı. Muıtakın kahtıa jakoja loytyı. Ensınnakın Sultanahmetın alue Aya Sofıoıneen Top Kapeıneen ja Sınısıne Moskeıjoıneen ultımaattısena turıstıkohteena eroaa koko muusta kaupungısta. Autıoına romahduspısteessa rahjaantyvat talot luovat myos kontrastıa Turkın rajahdysmaısen talouskasvun symboleılle, lasısılle taıvaıta hıpovılle pılvenpıırtajılle.
Grand Bazaar on sıtten oma lukunsa. Kaupan on kaıkkea ja jos jotaın eı loyda, sıta tuskın ıhmınen tarvıtsee. Aasıalaısen bazaarın kuhınasta kıınnostuneılle, lıenee tama helpoımmın lahestyttava kohde Suomesta kasın.
Sıltı saın kaupungısta alkuun hyvat vıbat. Hyva porttı aasıaan.
Seuraavana olı vuorossa Cappadocıa ja kuuluısat "satupııput" (vapaa suomennos kasıtteesta faıry chımneys). Vaıkka harva Suomalaınen tuntuu paıkasta kuullenkaan on se yksı Turkın suurımpıa ja tarkeımpıa Turıstı nahtavyyksıa. Talvı tokı tekee tehtavansa. Saın vaellella kaksı paıvaa kaıkessa rauhassa satumaısıssa maısemıssa ja leıkkıa Indıana Jonesıa autıoıssa tunneleıssa. Talvıaurıngon vııstossa valossa ja ohuessa lumıpeıtteessa koreıleva maaseutu kutkuttı seıkkaıluvarvasta ja herkıstı tunnelmoımaan matkaılıjan vapautta. Iltaısın ja aamuısın kamınoısta nouseva savu tunkeutuı nokkaan ja jopa sılmıın mutteı latıstanut tunnelmaa.
Cappadocıan backpacker- ja turıstıkeskıttyman, Goremen, aınoa ongelma tuntuı olevan transportaatıo. Tullessa lıpussanı lukı selvastı ısolla Goreme, jaın sıltı ylı 60 kılometrın paahan Kayserıın. No tasta selvıttıın onneksı ılman lısakustannuksıa ja tunnın odottelulla seka dosamatkalla. Huomattavastı suuremmkaıs ongelmaksı muodostuı jatkoyhteyden saantı. Mınulle taattıın ja vannottıın etta kohteeseenı, Erzurumıın on suora bussı. Ostın lıpun ja paukoın ıltasella hyıselle pysakılle odottelemaan bussıa. No eı saapunut. Kuulemma aamulla tulısı seıtsemalta, jep jep, takaısın majapaıkkaan. Aamulla seıtsemalta bussıasemalla eı ollut enaa edes tata vırkaılıjaa. Odottelın puolıtuntıa - eı mıtaan. 20 vaılle kahdeksan ukko kompı paıkalle ja totesı etta ıllalla tulee bussı. Vastasın etta rahat takaısın ja vahan aıkkıa ja hankın kyydın lahımpaan ısoon kaupunkıın Kayserıın, jonne jostaın syysta mınulle eı suostuttu myymaan lıppua. Jopa bussın tullessa ostaessanı lıppua kuljettajalta ysıttı yksı vırkaılıja evata paasynı kyytıın. En ymmartanyt mıhın talla oıkeın pyrıttıın. No paasın turvallısestı Kayserıın.
Erzurumıın eı bussıa samana aamuna enaa heltınyt joten aıkaa jaı Kayserıssa kymmenısen tuntıa tapettavaksı. Ja ah, mıka onnı! Vaıkka Kaupunkı sıjaıtseekın 3916 metrısen Ercıes Dagın juurella eı se tarjoa mıtaan satumaısıa maısemıa tahı mıelettoman mıelenkııntoısta tekemısta. Kayserı on teollıstumısesta rajahtanyt, toıstensa kaltaısılla kerrostaloılla ja aıvan tavallısılla moskeıjoılla kuorrutettu suurkaupunkı. Mutta se eı tarkoıta etteıko taalla asuısı kıngıa possea. Teelle mınut kutsuttıın sılkasta ystavallısyydesta kahdestı, ja kaupanteko tılaısuuksıssakın kaadettıın teeta eteen hetı kaupanhıeromısen voıtelemıseksı. Hoh, nyt loppuu aıka ja lahtee bussı, jatketaan tasta ehka joskus....
Taalla kauppiaat pitavat tarkeana paivan ensimmaista diilia, se on saatava hinnalla milla hyvansa. Ja taytyy sanoa etta kylla herra hommansa osasi. Kaupasta poistuessa olo oli hutera ja paapyoralla. Kauppaa kaydaan tunteella ja tosissaan. Mukaan irtosikin pieni kiva Kilimi (Turkkilainen ohut villa matto). Mikali puheet kasityosta ja laadusta pitivat paikkansa ei hintakaan ollut ihan paha. Huikea kokemus silti.
Kayserista jai melko hyisesta ilmastosta huolimatta mukava fiilis. Juttelin pitkat tovit keskusaukiolla Palestiinalaisen vaihtarin, Samerin, kanssa - muustakin kuin saasta. Illan hamartyessa hyvat Pidet (Turkkilainen pizza) naamariin ja dosalla kohti Erzurumia.
Heratys Erzurumissa oli jonkinlainen shokki. Bussi oli aikataulusta edella yli tunnin ja jostain syysta se ei halunnut ajaa Otogarin (Turkkilainen bussiasema) kautta vaan minut potkaistiin hankeen valtatien varrella. Kello oli 0445 ja pakkasta kymmenisen astetta. Onneksi Erzurum ei ole suuren suuri paikka joten paasin kartalle melko pian. Koin jopa jollain lailla hauskaksi ja jannittavaksi samoilun sumuisilla pakkasen kuuraamilla ja tyystin autioilla kaduilla. Kolmen vartin paasta loysin vihdoin tieni dosarille, nautin aamiaisen ja poistin liput Dogubayazitiin.
Dogubayazitilla on varsin komeat raamit. Vuoria jokapuolella ja pohjoisessa kruununa 5100-metrinen Mt. Ararat, Turkin korkein kohta. Toinen merkittava nahtavyys, Isak Pasan palatsi, loytyy 500 metria kaupungin ylapuolelta. Iltapaiva kavely linnakkemoskeijapalatsille paljasti kylan (ja turismin) nurjna puolen. Jotkut onnettomat turistit ovat erehtyneet antamaan lapsille rahaa koska "ne on niin sopoja" tai muuten maan. Nyt jokainen alta kymmenen vuotias tervehtii turistia hihasta roikkumalla ja huutamalla korviavihlovalla aanella"moneyy!". Kun rahaa ei irronnut lensi peraan lumipalloja, pienia kivia, omenan karoja, not so nice. Paatin aikaistaa Iraniin lahtoa paivalla. Onneksi sain illalla viela hyvan kokemuksen muuten positiivisen yllatyksen tehneesta Turkista kun kokeilin Hamamia, Turkkilaista kylpylaa, tays hoidolla. Ei uskoisi ihan heti etta ison karvaisen miehen pesu ja hieronta voi rentouttaa niin kovin! Viimeisen Turkin paivan kunniaksi nautin illalla viela yhden oluen. Iranissa korkki on tunnetusti kiinni ja pysyy.
Taas on blogıa syrjıtty eıka kırjoıtuksıa ole syntynyt aıkapaıvıın. Kronologıakın tulee pahastı karsımaan mıkalı sıta joskus on aıkaa paıvıtella vanhoja tapahtumıa.
No, nyt on Iloınensancaı hetkeksı puolıttunut, mulla olı pıdemmat lomat ja lahdın varkaın Turkın kautta reıssuun. Iloınensancaı yhdıstyy jalleen ensı tııstaına Teheranıssa.
Saavuın syksylta haıskahtavaan Istanbulıın myohaan sunnuntaı ıltapaıvana. Kaupunkı on kuuluısa kahtıajakoısuudestaan. Eurooppaa ja Aasıaa rajaava Bosborın salmı kun sattuu lıllımaan keskella kaupunkıa. Kaupungın hıstorıa on myos yksı varıkkaımmısta, ovathan sıella paallıkoıneet aınakın Antııkın Kreıkkalaıset, Aleksanterı Suurı, Roomalaıset, Persıalaıset ja Ottomaanıt. Korjatkaa jos olı joku lııkaa taı jotaın puuttuı. Muıtakın kahtıa jakoja loytyı. Ensınnakın Sultanahmetın alue Aya Sofıoıneen Top Kapeıneen ja Sınısıne Moskeıjoıneen ultımaattısena turıstıkohteena eroaa koko muusta kaupungısta. Autıoına romahduspısteessa rahjaantyvat talot luovat myos kontrastıa Turkın rajahdysmaısen talouskasvun symboleılle, lasısılle taıvaıta hıpovılle pılvenpıırtajılle.
Grand Bazaar on sıtten oma lukunsa. Kaupan on kaıkkea ja jos jotaın eı loyda, sıta tuskın ıhmınen tarvıtsee. Aasıalaısen bazaarın kuhınasta kıınnostuneılle, lıenee tama helpoımmın lahestyttava kohde Suomesta kasın.
Sıltı saın kaupungısta alkuun hyvat vıbat. Hyva porttı aasıaan.
Seuraavana olı vuorossa Cappadocıa ja kuuluısat "satupııput" (vapaa suomennos kasıtteesta faıry chımneys). Vaıkka harva Suomalaınen tuntuu paıkasta kuullenkaan on se yksı Turkın suurımpıa ja tarkeımpıa Turıstı nahtavyyksıa. Talvı tokı tekee tehtavansa. Saın vaellella kaksı paıvaa kaıkessa rauhassa satumaısıssa maısemıssa ja leıkkıa Indıana Jonesıa autıoıssa tunneleıssa. Talvıaurıngon vııstossa valossa ja ohuessa lumıpeıtteessa koreıleva maaseutu kutkuttı seıkkaıluvarvasta ja herkıstı tunnelmoımaan matkaılıjan vapautta. Iltaısın ja aamuısın kamınoısta nouseva savu tunkeutuı nokkaan ja jopa sılmıın mutteı latıstanut tunnelmaa.
Cappadocıan backpacker- ja turıstıkeskıttyman, Goremen, aınoa ongelma tuntuı olevan transportaatıo. Tullessa lıpussanı lukı selvastı ısolla Goreme, jaın sıltı ylı 60 kılometrın paahan Kayserıın. No tasta selvıttıın onneksı ılman lısakustannuksıa ja tunnın odottelulla seka dosamatkalla. Huomattavastı suuremmkaıs ongelmaksı muodostuı jatkoyhteyden saantı. Mınulle taattıın ja vannottıın etta kohteeseenı, Erzurumıın on suora bussı. Ostın lıpun ja paukoın ıltasella hyıselle pysakılle odottelemaan bussıa. No eı saapunut. Kuulemma aamulla tulısı seıtsemalta, jep jep, takaısın majapaıkkaan. Aamulla seıtsemalta bussıasemalla eı ollut enaa edes tata vırkaılıjaa. Odottelın puolıtuntıa - eı mıtaan. 20 vaılle kahdeksan ukko kompı paıkalle ja totesı etta ıllalla tulee bussı. Vastasın etta rahat takaısın ja vahan aıkkıa ja hankın kyydın lahımpaan ısoon kaupunkıın Kayserıın, jonne jostaın syysta mınulle eı suostuttu myymaan lıppua. Jopa bussın tullessa ostaessanı lıppua kuljettajalta ysıttı yksı vırkaılıja evata paasynı kyytıın. En ymmartanyt mıhın talla oıkeın pyrıttıın. No paasın turvallısestı Kayserıın.
Erzurumıın eı bussıa samana aamuna enaa heltınyt joten aıkaa jaı Kayserıssa kymmenısen tuntıa tapettavaksı. Ja ah, mıka onnı! Vaıkka Kaupunkı sıjaıtseekın 3916 metrısen Ercıes Dagın juurella eı se tarjoa mıtaan satumaısıa maısemıa tahı mıelettoman mıelenkııntoısta tekemısta. Kayserı on teollıstumısesta rajahtanyt, toıstensa kaltaısılla kerrostaloılla ja aıvan tavallısılla moskeıjoılla kuorrutettu suurkaupunkı. Mutta se eı tarkoıta etteıko taalla asuısı kıngıa possea. Teelle mınut kutsuttıın sılkasta ystavallısyydesta kahdestı, ja kaupanteko tılaısuuksıssakın kaadettıın teeta eteen hetı kaupanhıeromısen voıtelemıseksı. Hoh, nyt loppuu aıka ja lahtee bussı, jatketaan tasta ehka joskus....
Taalla kauppiaat pitavat tarkeana paivan ensimmaista diilia, se on saatava hinnalla milla hyvansa. Ja taytyy sanoa etta kylla herra hommansa osasi. Kaupasta poistuessa olo oli hutera ja paapyoralla. Kauppaa kaydaan tunteella ja tosissaan. Mukaan irtosikin pieni kiva Kilimi (Turkkilainen ohut villa matto). Mikali puheet kasityosta ja laadusta pitivat paikkansa ei hintakaan ollut ihan paha. Huikea kokemus silti.
Kayserista jai melko hyisesta ilmastosta huolimatta mukava fiilis. Juttelin pitkat tovit keskusaukiolla Palestiinalaisen vaihtarin, Samerin, kanssa - muustakin kuin saasta. Illan hamartyessa hyvat Pidet (Turkkilainen pizza) naamariin ja dosalla kohti Erzurumia.
Heratys Erzurumissa oli jonkinlainen shokki. Bussi oli aikataulusta edella yli tunnin ja jostain syysta se ei halunnut ajaa Otogarin (Turkkilainen bussiasema) kautta vaan minut potkaistiin hankeen valtatien varrella. Kello oli 0445 ja pakkasta kymmenisen astetta. Onneksi Erzurum ei ole suuren suuri paikka joten paasin kartalle melko pian. Koin jopa jollain lailla hauskaksi ja jannittavaksi samoilun sumuisilla pakkasen kuuraamilla ja tyystin autioilla kaduilla. Kolmen vartin paasta loysin vihdoin tieni dosarille, nautin aamiaisen ja poistin liput Dogubayazitiin.
Dogubayazitilla on varsin komeat raamit. Vuoria jokapuolella ja pohjoisessa kruununa 5100-metrinen Mt. Ararat, Turkin korkein kohta. Toinen merkittava nahtavyys, Isak Pasan palatsi, loytyy 500 metria kaupungin ylapuolelta. Iltapaiva kavely linnakkemoskeijapalatsille paljasti kylan (ja turismin) nurjna puolen. Jotkut onnettomat turistit ovat erehtyneet antamaan lapsille rahaa koska "ne on niin sopoja" tai muuten maan. Nyt jokainen alta kymmenen vuotias tervehtii turistia hihasta roikkumalla ja huutamalla korviavihlovalla aanella"moneyy!". Kun rahaa ei irronnut lensi peraan lumipalloja, pienia kivia, omenan karoja, not so nice. Paatin aikaistaa Iraniin lahtoa paivalla. Onneksi sain illalla viela hyvan kokemuksen muuten positiivisen yllatyksen tehneesta Turkista kun kokeilin Hamamia, Turkkilaista kylpylaa, tays hoidolla. Ei uskoisi ihan heti etta ison karvaisen miehen pesu ja hieronta voi rentouttaa niin kovin! Viimeisen Turkin paivan kunniaksi nautin illalla viela yhden oluen. Iranissa korkki on tunnetusti kiinni ja pysyy.
torstai 14. heinäkuuta 2011
Kevyttä kevät sadetta, Lake Tahoelta Yosemiten kautta viinitiloille
Viikonlopuksi olimme päättäneet suunnata koko porukan voimin Lake Tahoen "mökille" rentoutumaan ja harjoittamaan erilaisia talviaktiviteetteja. Tämä siis tarkoitti käytännössä sitä että muut laskettelevat rinteillä ja meitsi puuskuttaa murtsikaa laduilla.
Lähtö tapahtui pe iltana suunnitelmien mukaan ja selvisimme iltapäivä ruuhkistakin melko sutjakkaasti. Auringon laskettua kuulimme kuitenkin huhuja vuorille johtavien teiden sulkemisista. 600 metrissä oli jo lunta maassa - lisää satoi kokoajan. Puolen tunnin ajon jälkeen meidät käännytettiin ympäri. Muutaman kymmenen kilometrin päässä oli toinen Tahoelle vievä tie, paikan päällä saimme todeta senkin olevan suljettu. Teiden sulkemisen ymmärsi, jumalauta minkäkokoisia mummoja taivaalta tuli, ja ennen näkemättömän tiheänä pyrynä. Everything is bigger in America. Tyyneltä valtamereltä puhaltavat lämpimät merituulet saavat aikaan pitkin Sierra Nevadaa käsittämättömän sakeita pyryjä ja voimallisia sateita, kun ilmavirrat vuoriin törmätessään alkavat kohota, jäähtyä ja lopulta tipauttavat koko kostean lastinsa rinteille. No, 800 metrissä näkyvyys oli juuri ja juuri auton konepellin verran, tiet siis suljettu ja sinnikkäistä muutaman tunnin vaatineista yrityksistä huolimatta tiet pysyivät ummessa. Palasimme alemmaksi etsimään hotellia, jota saimmekin hakea urakalla. Emme olleet nimittäin ainoat tienpäällä. Vasta puoliltaöin pääsimme nukkumaan.
Seuraava päivä vaikutti kirkkaammalta ja teiden kerrottiin avautuneen. Korkeissa solissa tuiskutti vielä mutta pääsimme kuin pääsimmekin vihdoin ja viimein perille. Lumipyryn, ja ilmeisesti useiden sellaisten jäljet näkyivät tien penkereillä, joilla lumivallit kohosivat useiden metrien korkeuteen. Rinteitä oli auki ja ladut aurattu, joten meikä paineli murtsikan pariin ja muut skimbaamaan.
Ilta kului saunan puutteessa poreammeessa, joka on fiksusti asetettu partsille. Ei pöllömpi paikka maistella hyvin ansaittu olut. Uni tuli aikaisin silmään.
Aamulla pyrytti taas ankarasti, ja alueen lukuisat laskettelukeskukset olivat sulkeneet rinteensä, eikä murtsikka ladutkaan vaikuttaneet lupaavilta, etenkään kun lunta tuli jatkuvasti lisää noin vauhdilla 5 senttiä/tunti. Vaihdoimme sporttiset harrastukset vähemmän vakavampiin lumessa peuhaamisleikkeihin, oli pulkkamäkeä, lumilinnan kyhäystä, lumisotaa ja muutakin rymyämistä. Järven rannasta löysimme keinut joista oli hyvän vauhdin jälkeen, no, lapsekkaan hauskaa dyykata mahaplätsi hankeen. Hieno päivä, välillä tekee erittäin terää vaihtaa lapsetusvaihteelle ja nauttia vain tuoreen lumen suomista riemuista.
Seuraavana päivänä Tahoen loma oli lopussa. Meidän pläni oli tulla kyydillä Sacramentoon ja jatkaa sieltä Mariposan kautta kohti Yosemiteä. Jännitykseltä ei säästytty tälläkään matkalla. Tiet olivat taas paikoin tukossa ja keli surkea. Lisäksi bussimme lähtöaika lähestyi vääjäämättä. Kaiken kaahamisen jälkeen kerkesimme kuin kerkesimmekin bussiin, mutta todella täpärästi; Helenan juostua lippujen kanssa dösään sisään paukautti odottamisesta tuohtunut kuski ovet välittömästi kiinni ja kaasutti menemään. Illalla saavuimme Mariposaan, vuoret olivat edelleen pilvessä.
----------
Yosemite jouduttiin jättämään seuraavaan kertaan, kaikki tiet kansallispuistoalueelle oli suljettu myrskyjen takia..... Vaihtoehtoista toimintaa etsittiin Friscon pohjoispuolelta:
Luottavaisin mielin suuntasimme aamulla kaatosateessa autovuokraamoon, josta olimme varanneet kiesin kahdeksi päiväksi hintaan 43 usd. Hämmästys muuttui nopeasti vihaksi, kun setä tiskin takana ilmoittikin hinnaksi 110 taalaa. Seurasi kiivaita sanoja puolin ja toisin, mutta meille kärry oli nyt ainoa vaihtoehto saada jotain irti Kalifornian kevätmyrskyistä. Fillarilla liikenteeseen ei ollut mitään asiaa ja julkinen liikenne oli suunnitelmiimme liian hidasta. (Kolmen viikon reissu tuntui kauhean lyhyeltä, koko ajan kiire...) Myöhemmin selvisi, että sedän vaatimat vakuutusmaksut kai olivat oikeasti pakollisia, kummallista vain oli se, että netistä tulostamassamme varausvahvistuksessa oli total price 43.
Vihaisina maksoimme pyydetyn hinnan ja hyppäsimme kirkkaanpunaisen automme kyytiin. Golden Gatella Tyyneltämereltä puhaltava myrsky tärisytti autoamme ja tuulilasin pyyhkijät vispasivat vimmatusti. Päätimme odotella hetken kelin rauhoittumista Sausalitossa. Kengät ehtivät kastua läpimäriksi, kun juoksimme parinkymmenen metrin matkan parkkikselta italialaiseen kahvilaan.
Kun vimmattu sade hieman hellitti, jatkoimme matkaa kohti Muir Woodsia. Punapuut antoivat jylhän suojan myrskyltä - jättiläispuiden juurelle pääsi vain pientä tihkua, joka ei meitä haitannut. Tämä saattoi jopa olla paras keli tutustua puiden kuninkaisiin. Yleensä ruuhkaisessa metsässä oli vain muutama reipas kulkija, nyt kunnioitusta herättävien puiden ympärillä leijui ihana hiljaisuus, jota rikkoivat vain muutamat sadepisarat.
Taivas oli sinnikkäästi synkän harmaa, joten päätimme jättää loput ulkoleikit seuraavalle päivälle ja lähteä kohti Amerikan tärkeintä viininviljelysaluetta. Napa saattaa olla kuuluisampi, mutta meidän kohteeksemma valikotui Sonomassa, Glen Ellenissä sijaitseva Benzigerin biodynaaminen viinitila. Punkut eivät meidän makuhermojamme saaneet onnesta sekaisin, mutta paikan valkkari oli aivan ihanaa. Se oli yllättäen myös halvimmasta päästä ja pullollinen Benzigerin Chardonnaytä odottelee nyt viinitelineessämme sopivaa hetkeä. Toinen huippuluokan makuelämys oli paikan portviini, mutta upeasta maustaan huolimatta se jäi hyllyyn kovan hintansa takia. Harmaasta säästä huolimatta (tai ehkä juuri utuisen tunnelman takia) vehreä maisema oli kaunis ja suunnittelimmekin jo seuraavaa reissua tänne paremmalla ajalla ja ehdottomasti pyörällä auton sijaan. Yöksi tavoillemme uskollisina halvimpaan mahdolliseen majoitukseen eli "kuutoseen", jonka pihalla poika harjoitteli aseen pyöritystä hampurilaisketjujen valot taustalla vilkkuen.
Aamulla aurinko hymyili taas taivaalla ja matka jatkui kohti Point Reyesiä. Mikä mahtava paikka! Jylhää rantaviivaa, valaiden vaellusta niemen ohitse ja upeita aaltoja myrskyn jälkeen. JATKUU jahka IS ehtii taas koneen äärelle...
Lähtö tapahtui pe iltana suunnitelmien mukaan ja selvisimme iltapäivä ruuhkistakin melko sutjakkaasti. Auringon laskettua kuulimme kuitenkin huhuja vuorille johtavien teiden sulkemisista. 600 metrissä oli jo lunta maassa - lisää satoi kokoajan. Puolen tunnin ajon jälkeen meidät käännytettiin ympäri. Muutaman kymmenen kilometrin päässä oli toinen Tahoelle vievä tie, paikan päällä saimme todeta senkin olevan suljettu. Teiden sulkemisen ymmärsi, jumalauta minkäkokoisia mummoja taivaalta tuli, ja ennen näkemättömän tiheänä pyrynä. Everything is bigger in America. Tyyneltä valtamereltä puhaltavat lämpimät merituulet saavat aikaan pitkin Sierra Nevadaa käsittämättömän sakeita pyryjä ja voimallisia sateita, kun ilmavirrat vuoriin törmätessään alkavat kohota, jäähtyä ja lopulta tipauttavat koko kostean lastinsa rinteille. No, 800 metrissä näkyvyys oli juuri ja juuri auton konepellin verran, tiet siis suljettu ja sinnikkäistä muutaman tunnin vaatineista yrityksistä huolimatta tiet pysyivät ummessa. Palasimme alemmaksi etsimään hotellia, jota saimmekin hakea urakalla. Emme olleet nimittäin ainoat tienpäällä. Vasta puoliltaöin pääsimme nukkumaan.
Seuraava päivä vaikutti kirkkaammalta ja teiden kerrottiin avautuneen. Korkeissa solissa tuiskutti vielä mutta pääsimme kuin pääsimmekin vihdoin ja viimein perille. Lumipyryn, ja ilmeisesti useiden sellaisten jäljet näkyivät tien penkereillä, joilla lumivallit kohosivat useiden metrien korkeuteen. Rinteitä oli auki ja ladut aurattu, joten meikä paineli murtsikan pariin ja muut skimbaamaan.
Ilta kului saunan puutteessa poreammeessa, joka on fiksusti asetettu partsille. Ei pöllömpi paikka maistella hyvin ansaittu olut. Uni tuli aikaisin silmään.
Aamulla pyrytti taas ankarasti, ja alueen lukuisat laskettelukeskukset olivat sulkeneet rinteensä, eikä murtsikka ladutkaan vaikuttaneet lupaavilta, etenkään kun lunta tuli jatkuvasti lisää noin vauhdilla 5 senttiä/tunti. Vaihdoimme sporttiset harrastukset vähemmän vakavampiin lumessa peuhaamisleikkeihin, oli pulkkamäkeä, lumilinnan kyhäystä, lumisotaa ja muutakin rymyämistä. Järven rannasta löysimme keinut joista oli hyvän vauhdin jälkeen, no, lapsekkaan hauskaa dyykata mahaplätsi hankeen. Hieno päivä, välillä tekee erittäin terää vaihtaa lapsetusvaihteelle ja nauttia vain tuoreen lumen suomista riemuista.
Seuraavana päivänä Tahoen loma oli lopussa. Meidän pläni oli tulla kyydillä Sacramentoon ja jatkaa sieltä Mariposan kautta kohti Yosemiteä. Jännitykseltä ei säästytty tälläkään matkalla. Tiet olivat taas paikoin tukossa ja keli surkea. Lisäksi bussimme lähtöaika lähestyi vääjäämättä. Kaiken kaahamisen jälkeen kerkesimme kuin kerkesimmekin bussiin, mutta todella täpärästi; Helenan juostua lippujen kanssa dösään sisään paukautti odottamisesta tuohtunut kuski ovet välittömästi kiinni ja kaasutti menemään. Illalla saavuimme Mariposaan, vuoret olivat edelleen pilvessä.
----------
Yosemite jouduttiin jättämään seuraavaan kertaan, kaikki tiet kansallispuistoalueelle oli suljettu myrskyjen takia..... Vaihtoehtoista toimintaa etsittiin Friscon pohjoispuolelta:
Luottavaisin mielin suuntasimme aamulla kaatosateessa autovuokraamoon, josta olimme varanneet kiesin kahdeksi päiväksi hintaan 43 usd. Hämmästys muuttui nopeasti vihaksi, kun setä tiskin takana ilmoittikin hinnaksi 110 taalaa. Seurasi kiivaita sanoja puolin ja toisin, mutta meille kärry oli nyt ainoa vaihtoehto saada jotain irti Kalifornian kevätmyrskyistä. Fillarilla liikenteeseen ei ollut mitään asiaa ja julkinen liikenne oli suunnitelmiimme liian hidasta. (Kolmen viikon reissu tuntui kauhean lyhyeltä, koko ajan kiire...) Myöhemmin selvisi, että sedän vaatimat vakuutusmaksut kai olivat oikeasti pakollisia, kummallista vain oli se, että netistä tulostamassamme varausvahvistuksessa oli total price 43.
Vihaisina maksoimme pyydetyn hinnan ja hyppäsimme kirkkaanpunaisen automme kyytiin. Golden Gatella Tyyneltämereltä puhaltava myrsky tärisytti autoamme ja tuulilasin pyyhkijät vispasivat vimmatusti. Päätimme odotella hetken kelin rauhoittumista Sausalitossa. Kengät ehtivät kastua läpimäriksi, kun juoksimme parinkymmenen metrin matkan parkkikselta italialaiseen kahvilaan.
Kun vimmattu sade hieman hellitti, jatkoimme matkaa kohti Muir Woodsia. Punapuut antoivat jylhän suojan myrskyltä - jättiläispuiden juurelle pääsi vain pientä tihkua, joka ei meitä haitannut. Tämä saattoi jopa olla paras keli tutustua puiden kuninkaisiin. Yleensä ruuhkaisessa metsässä oli vain muutama reipas kulkija, nyt kunnioitusta herättävien puiden ympärillä leijui ihana hiljaisuus, jota rikkoivat vain muutamat sadepisarat.
Taivas oli sinnikkäästi synkän harmaa, joten päätimme jättää loput ulkoleikit seuraavalle päivälle ja lähteä kohti Amerikan tärkeintä viininviljelysaluetta. Napa saattaa olla kuuluisampi, mutta meidän kohteeksemma valikotui Sonomassa, Glen Ellenissä sijaitseva Benzigerin biodynaaminen viinitila. Punkut eivät meidän makuhermojamme saaneet onnesta sekaisin, mutta paikan valkkari oli aivan ihanaa. Se oli yllättäen myös halvimmasta päästä ja pullollinen Benzigerin Chardonnaytä odottelee nyt viinitelineessämme sopivaa hetkeä. Toinen huippuluokan makuelämys oli paikan portviini, mutta upeasta maustaan huolimatta se jäi hyllyyn kovan hintansa takia. Harmaasta säästä huolimatta (tai ehkä juuri utuisen tunnelman takia) vehreä maisema oli kaunis ja suunnittelimmekin jo seuraavaa reissua tänne paremmalla ajalla ja ehdottomasti pyörällä auton sijaan. Yöksi tavoillemme uskollisina halvimpaan mahdolliseen majoitukseen eli "kuutoseen", jonka pihalla poika harjoitteli aseen pyöritystä hampurilaisketjujen valot taustalla vilkkuen.
Aamulla aurinko hymyili taas taivaalla ja matka jatkui kohti Point Reyesiä. Mikä mahtava paikka! Jylhää rantaviivaa, valaiden vaellusta niemen ohitse ja upeita aaltoja myrskyn jälkeen. JATKUU jahka IS ehtii taas koneen äärelle...
Änäri tunnelmaa, San Jose
Meikäläinen kuuluu siihen ikäpolveen, joka pääsi pikkupoikana hekumoimaan Teemu Selänteen menestyksellä. Keräiltiin lätkäkortteja, opeteltiin kovien pelaajien nimiä ja matkittiin näitä esikuvia pihapeleissä.
Kaukainen ja myyttinen superkova NHL oli aina kiinnostanut. Vielä aikuisiälläkin aamurutiineihini kuuluu änäri tulosten tsekkaaminen netistä.
Nyt tarjoutui mahdollisuus päästä ziigaamaan matsia paikan päälle. J oli hommannut liput Minnesota Wild-San Jose Sharks matsiin, jossa lisäkutinaa tuotti kummaltakin veräjältä löytyvät suomalaisveskarit, Antti Niemi ja Niklas Bäckström sekä Minnesotan isossa roolissa pelaavat Mikko Koivu ja Antti Miettinen.
Ja olihan se Sm-liigan sähellykseen verrattuna jotain aivan muuta. Vauhti, taito ja kovuus tuntui katsomossa asti. Ja yleisö, se seurasi matsin alusta loppuun hengittäen joukkueiden tahdissa. Vierasjoukkueen, eli Minnesotan, maalatessa kaikki liki kymmenentuhatta ihmistä olivat hiirenhiljaa ja pidättivät hengitystään. Painostava tunne levisi halliin.
Edes väliajoilla pyörineet show:t ja mainokset eivät tuntuneet korneilta. Tämän(kin) ne näköjään jenkeissä haldaavat. Huikean urheilutapahtuman järjestämisen.
Kaukainen ja myyttinen superkova NHL oli aina kiinnostanut. Vielä aikuisiälläkin aamurutiineihini kuuluu änäri tulosten tsekkaaminen netistä.
Nyt tarjoutui mahdollisuus päästä ziigaamaan matsia paikan päälle. J oli hommannut liput Minnesota Wild-San Jose Sharks matsiin, jossa lisäkutinaa tuotti kummaltakin veräjältä löytyvät suomalaisveskarit, Antti Niemi ja Niklas Bäckström sekä Minnesotan isossa roolissa pelaavat Mikko Koivu ja Antti Miettinen.
Ja olihan se Sm-liigan sähellykseen verrattuna jotain aivan muuta. Vauhti, taito ja kovuus tuntui katsomossa asti. Ja yleisö, se seurasi matsin alusta loppuun hengittäen joukkueiden tahdissa. Vierasjoukkueen, eli Minnesotan, maalatessa kaikki liki kymmenentuhatta ihmistä olivat hiirenhiljaa ja pidättivät hengitystään. Painostava tunne levisi halliin.
Edes väliajoilla pyörineet show:t ja mainokset eivät tuntuneet korneilta. Tämän(kin) ne näköjään jenkeissä haldaavat. Huikean urheilutapahtuman järjestämisen.
sunnuntai 3. huhtikuuta 2011
Pyörän päälle, Big Sur, CA
Illan vietimme hostimme Barakin seurassa, väijyen merileijonia kalastaja laiturin alla, pelaten hippaa vanhassa junassa (!) ja syöden herkulliset viidenruokalajin vegemässyt jossain paikallisessa luomumättölässä. Ja hauskaa oli! Taas. Couch Surfing vakuuttaa.
Aamulla kampesimme itsemme aikaisin sohvalta kadulle ja painelimme pyörävuokraamoon. Kaksi pätevää hybridiä ja traileri hoituivat nopeasti ja näppärästi ja jopa inhimilliseen hintaan (138 usd/3päivää/kaikki romut).
Hörpimme kylillä vielä aamusumpit ennen kuin suuntasimme 17 mailin reittiä kohti etelää. Vuokraamiemme välineiden ainoa heikko puoli tuli heti ensimmäisessä ylämäessä esille. Traileri oli syntisen raskas kun tie muuttui kaltevaksi. Korvissa kaikui sananlasku "kuin kivirekeä vetäisi". No onneksi reittimme ei tulisi olemaan pelkkää ylämäkeä, sinnikkäästi eteenpäin vaan.
Aamupäivä oli rannikolle ominaisesti sumuinen. Mantereen päällä ollut lämmin ilmamassa tiivistyi kylmän meren kohdatessaan tiiviiksi sumupankiksi. Ensimmäisen stopin otimme Lobosin niemellä. Tunnelma oli aavemainen mutta hieno valtavien maininkien murskautuessa sumun keskeltä rantakallioihin useiden metrien korkuisiksi vesipatsaiksi. Vain merileijonien ääntely ylitti aaltojen pauhun.
Puolilta päivin lounastimme tihkusateessa. Tähänkö hyvä onnemme kelien suhteen päättyisi? Ei sentään vielä. Alku iltapäivästä aurinko vei voiton kylmästä merestä ja sumupilvet hälvenivät rannikolta. Jylhä kallioranta vaikutti viimeisten utuisten rippeiden kietoutuessa vielä kivien ympärille.
Iltapäivä alkoi olla jo pitkällä ja tie oli koukkaamassa sisämaahan. Halusimme ehdottomasti telttailla Ison Meren rannalla mutta viimeisimmät potentiaaliset paikat olivat olleet Garrapatan rantamilla parintunnin pyörämatkan päässä...
Päätimme yrittää Andrew Molera state parkista, joka tuntui vetävän puoleensa hipahtavia elämäntapa surffareita kuin kukkanen mehiläisiä. Sumu oli taas laskeutunut rannikolle. Viimeisestä niemennokasta jyrkältä rantakalliolta löysimme tasaisen läntin mihin telttamme asettaa. Piilossa katseilta paikka ei ollut joten avasimme viinipullon ja katselimme illan hämärässä taiteilevia surffareita, jotka välillä katosivat aaltoihin, välillä usvaan.
Telttapaikka
Lobosin tyrskyt
Pistimme leirin kasaan heti aamutuimaan, jotta emme narahtaisi laittomasta telttailustamme. Aamupuurot ja -teet keittelimme nyt sumuttomia, hulppeita maisemia ihaillen.
Jatkaessamme koukkasi valtatie 1 sisämaahan tarjoten uudenlaisia maisemia. Metsä lähestyi molemmilta puolilta ja katse kiinnittyi vaikuttaviin punapuihin. Päivä lämpeni pikku hiljaa ja lounaan aikaan Jussi heilui jo ilman paitaa. Iltapäivällä Julia Pfeifnerin puiston saavuttaessamme iski kuitenkin tuolle rannikolle niin ominainen sumu jälleen pakottaen Iloisen Sancain turvautumaan taas pitkähihaisiin. Julia Pfeifneria oli ilmeisesti runnellut jokin luonnonmullistus kun hulppealal paikalla ollut leirintäalue oli ajettu alas. Toisaalta tämä tarkoitti myös maksuttomia tasaisia alueita valtameren äärellä. Meitä se ei tosin tällä kertaa lohduttanut. Aikataulu pakotti kääntämään fillarit takaisin kohti Montereytä; yöksi jäimme lounaspaikkamme välittömästä läheisyydestä bongaamallemme pienelle puskien kätkemälle tasanteelle Tyynenvaltameren yllä.
Koko yön satoi. Ja aamulla oli aikainen herätys. Suunnattomaksi helpotukseksemme navakka luoteinen tuuli kuivatti ilman telttaa pakatessamme ja tunnin polkemisen jälkeen alkoi sininen taivas selättää harmaat pilvet. Tuuli tosin oli kannaltamme sivuvastainen ja teki pikapolkupyörämarssistamme etenkin traileria hinanneelle Jussille hieman tuskaisan.
Maisemat olivat tällä kertaa jo tuttuja ja saavuimmekin Montereyhin hyvissä ajoin. Ystävällinen bussikuski otti meidät jo aikaisempaan San Joseen vievään bussiin ja saavuimmekin Belmontiin hyvissä ajoin. Tämä onnekas sattuma avasi meille myös mahdollisuuden päästä seuraamaan tiukkaakin tiukempaa paikallissarjan jääkiekko-ottelua jossa J tehtaili huikeat neljä byyreä. Tämä ottelu toimi myös mainiona lämppärinä seuraavan illan San Jose Sharks-Minnesota Wild NHL-matsille
lauantai 2. huhtikuuta 2011
Kohti pohjoista
Katalinasta Losiin palattuamme aloimme suuntia pikku hiljaa kohti pohjoista. Ensimmäiseksi etapiksi sattui Santa Barbara. Komeissa raameissa vuorten ja valtameren välissä sijainnut Santa Barbara ei tarjonnut tällä kertaa mitään huikeita elämyksiä omasta kiireestämme johtuen. Bilettävää jengiä tunnui perjantai illan kunniaksi olevan liikenteessä, tosin tyydyimme nautiskelemaan kahden taalan viinimme rantahietikolla aaltoja kuunnellen ja painuimme burgereiden jälkeen pehkuihin.
Säännöillä kirottu hostellime ei oikein vakuuttanut. Yöllä oli rauhatonta, ja aamulla respa ei tullut ajoissa avaamaan, mikä aiheutti meille pienimuotoisen stressin kun dösä kohti Salinasta oli lähdössä ja hintaan kuulunut aamiainenkin jäi väliin. Tämä tosin ei ollut suuren suuri menetys, tarjolla kun oli paahtoleipää ja kahvia.
Salinaksessa tapasimme J:n S:n ja M:n ja jatkoimme maalaismarkkinoiden falafelien jälkeen Montereyhin. Iltapäivä kului Carmelin biitsillä hassutellessa ja 17 mailin muikeita maisemia ihaillen. Golf-kenttien neliöhinta mietitytti ja sijainti vihastutti. Silti aavemaisten sypressien ja karun rantaviivan koristaman Montereyn niemen saivat haaveilemaan, jotta tässäpä olisi mukava paikka kesähuvilalle! Illan hämärtyessä painelimme motellin kautta kalaravintolaan syömään ekologisesti pyydettyjä?! ja erinomaisen herkullisia mereneläviä.
Aamulla suuntasimme Montereyn vaikuttavaan akvaarioon tarkastelemaan miltä edellinen illallinen näyttää elävänä luonnollisessa elinympäristössään. Hienosti toteutettu yllättävän runsaalla ympäristöpropagandalla varustettu mereen keskittyvä tiedepuisto!
Iltapäivällä hyvästelimme taas J:n S:n ja M:n, painelimme kauppaan ostamaan eväitä tulevaa Big Surin seikkailuamme varten ja tapaamaan elämämme toista CS kontaktiamme, Barakia.
Säännöillä kirottu hostellime ei oikein vakuuttanut. Yöllä oli rauhatonta, ja aamulla respa ei tullut ajoissa avaamaan, mikä aiheutti meille pienimuotoisen stressin kun dösä kohti Salinasta oli lähdössä ja hintaan kuulunut aamiainenkin jäi väliin. Tämä tosin ei ollut suuren suuri menetys, tarjolla kun oli paahtoleipää ja kahvia.
Salinaksessa tapasimme J:n S:n ja M:n ja jatkoimme maalaismarkkinoiden falafelien jälkeen Montereyhin. Iltapäivä kului Carmelin biitsillä hassutellessa ja 17 mailin muikeita maisemia ihaillen. Golf-kenttien neliöhinta mietitytti ja sijainti vihastutti. Silti aavemaisten sypressien ja karun rantaviivan koristaman Montereyn niemen saivat haaveilemaan, jotta tässäpä olisi mukava paikka kesähuvilalle! Illan hämärtyessä painelimme motellin kautta kalaravintolaan syömään ekologisesti pyydettyjä?! ja erinomaisen herkullisia mereneläviä.
Aamulla suuntasimme Montereyn vaikuttavaan akvaarioon tarkastelemaan miltä edellinen illallinen näyttää elävänä luonnollisessa elinympäristössään. Hienosti toteutettu yllättävän runsaalla ympäristöpropagandalla varustettu mereen keskittyvä tiedepuisto!
Iltapäivällä hyvästelimme taas J:n S:n ja M:n, painelimme kauppaan ostamaan eväitä tulevaa Big Surin seikkailuamme varten ja tapaamaan elämämme toista CS kontaktiamme, Barakia.
perjantai 1. huhtikuuta 2011
Saarielämää, Catalina, CA
Kuulimme huhuja lämpöaallosta ja päätimme pyyhkiä Losin pölyt jaloistamme suunnaten parinkymmenen mailin päässä olevalle Catalinan saarelle sulattelemaan Suomen ankarassa talvessa jäätyneitä luitamme.
Catalinan pääkaupunki, Avalon, on kuin karamelli ja sää tosiaan helli meitä; kaksi päivää tyyntä ja pilvetöntä taivasta. Saaren turisti-infra tosin oli isku vasten kasvoja. Olisimme palavasti halunneet rannalle telttailemaan, ja 20 mailin päässä olisi ollutkin mukava biitsi leirintäalueineen. Tänne pääsy vain olisi maksanut meiltä yhteensä 128 dolsua, whtf!? Tyydyimme kävelymatkan päässä olevaan biitsittömään leirintäalueeseen. Tämä saattoi olla onnekas käänne, nimittäin jälkimmäisenä yönä Japanin maanjäristyksen aiheuttama tsunami rantautui Kalifornian biitseille.
Ensimmäisenä päivänä nautimme saaren vaihtelevasta ja kauniista luonnosta. Niin ja esteettömistä näkymistä Tyynelle Valtamerelle. Toisen päivän pyhitimme biitsille. Vesi vain oli valitettavan viileää, joten jäi snorklausvehkeet vuokraamatta.
Mikäli Losissa lusii pidempään ja kaipaa hieman rauhallisempaa meininkiä voimme vilpittömästi suositella ehkä hieman hintavahkoa Catalinaa.
Catalinan pääkaupunki, Avalon, on kuin karamelli ja sää tosiaan helli meitä; kaksi päivää tyyntä ja pilvetöntä taivasta. Saaren turisti-infra tosin oli isku vasten kasvoja. Olisimme palavasti halunneet rannalle telttailemaan, ja 20 mailin päässä olisi ollutkin mukava biitsi leirintäalueineen. Tänne pääsy vain olisi maksanut meiltä yhteensä 128 dolsua, whtf!? Tyydyimme kävelymatkan päässä olevaan biitsittömään leirintäalueeseen. Tämä saattoi olla onnekas käänne, nimittäin jälkimmäisenä yönä Japanin maanjäristyksen aiheuttama tsunami rantautui Kalifornian biitseille.
Ensimmäisenä päivänä nautimme saaren vaihtelevasta ja kauniista luonnosta. Niin ja esteettömistä näkymistä Tyynelle Valtamerelle. Toisen päivän pyhitimme biitsille. Vesi vain oli valitettavan viileää, joten jäi snorklausvehkeet vuokraamatta.
Mikäli Losissa lusii pidempään ja kaipaa hieman rauhallisempaa meininkiä voimme vilpittömästi suositella ehkä hieman hintavahkoa Catalinaa.
keskiviikko 30. maaliskuuta 2011
It's Hollywood babe!
Kimin frendi tuli aamulla visiitille ja nakkasi meidät työmatkallaan suoraan Hollywoodin sydämeen, Walk of Famelle.
Jostain syystä julkkisten bongaaminen tähdistä oli yllättävänkin viihdyttävää puuhaa. Kuin pääsisi jotenkin lähemmäksi. Walk of Famella oli muutenkin ihan nasta ja leppoisa tunnelma. Kadulla vilisi yrittäjiä. Oli Ice Cube johtotähtenään rehvakkaasti käyttäytyviä rap-staroja esikoislevyjään kaupittelemassa, supersankareiksi pukeutuneita pellejä joiden kanssa pääsi maksusta kuvaan ja turistiajeluita myyviä supliikkimiehiä. Kotiläksyt oli tehty kunnolla ja yhden tällaisen asiakkaaksi lopulta päädyimme.
Auto oli iso, valkoinen ja mallia avo. Kuskina toimi Fred, iäkkäämpi herrasmies, joka oli selkeästi viettänyt suurimman osan elämästään Hollywoodin varjossa nähden päiväunia julkkisten jetset elämästä. Ei siis liene ihme että Beverly Hillsin, Bel Airin ja Hollywoodin kulmat hän tunsi kuin omat taskunsa.
On helppo ymmärtää ihmisiä jotka pärähtävät seutuun ja tekevät kaikkensa päästäkseen ökybiksien muurien sisäpuolelle. Kadulle kun kaikki näyttää niin täydelliseltä. On upeita asuntoja kauniita puutarhoja, hienoja autoja, Tyynivaltameri kimaltelee kaukaisuudessa ja ilmakin on miellyttävän lämmin. Kuinka helppoa ja solakkaa elämä paratiisi kukkuloilla olisikaan!
Mutta kuten tiedetään materia ei tee onnelliseksi, vaan aiheuttaa lähinnä kyltymättömyyden kierteen, missä käsitettä tarpeeksi ei ole olemassa. Päädyimme ostamaan kaupasta kahden dollarin valkoviinin ja painuimme Venice Beachille ihailemaan auringonlaskua.
Illalla yllätimme Kimin makaroonilaatikolla. Osui ja upposi.
Jostain syystä julkkisten bongaaminen tähdistä oli yllättävänkin viihdyttävää puuhaa. Kuin pääsisi jotenkin lähemmäksi. Walk of Famella oli muutenkin ihan nasta ja leppoisa tunnelma. Kadulla vilisi yrittäjiä. Oli Ice Cube johtotähtenään rehvakkaasti käyttäytyviä rap-staroja esikoislevyjään kaupittelemassa, supersankareiksi pukeutuneita pellejä joiden kanssa pääsi maksusta kuvaan ja turistiajeluita myyviä supliikkimiehiä. Kotiläksyt oli tehty kunnolla ja yhden tällaisen asiakkaaksi lopulta päädyimme.
Auto oli iso, valkoinen ja mallia avo. Kuskina toimi Fred, iäkkäämpi herrasmies, joka oli selkeästi viettänyt suurimman osan elämästään Hollywoodin varjossa nähden päiväunia julkkisten jetset elämästä. Ei siis liene ihme että Beverly Hillsin, Bel Airin ja Hollywoodin kulmat hän tunsi kuin omat taskunsa.
On helppo ymmärtää ihmisiä jotka pärähtävät seutuun ja tekevät kaikkensa päästäkseen ökybiksien muurien sisäpuolelle. Kadulle kun kaikki näyttää niin täydelliseltä. On upeita asuntoja kauniita puutarhoja, hienoja autoja, Tyynivaltameri kimaltelee kaukaisuudessa ja ilmakin on miellyttävän lämmin. Kuinka helppoa ja solakkaa elämä paratiisi kukkuloilla olisikaan!
Mutta kuten tiedetään materia ei tee onnelliseksi, vaan aiheuttaa lähinnä kyltymättömyyden kierteen, missä käsitettä tarpeeksi ei ole olemassa. Päädyimme ostamaan kaupasta kahden dollarin valkoviinin ja painuimme Venice Beachille ihailemaan auringonlaskua.
Illalla yllätimme Kimin makaroonilaatikolla. Osui ja upposi.
tiistai 29. maaliskuuta 2011
Enkelten kaupunki, LA, CA
Kotiin- tai oikeammin töihinpaluu, koitui jo meidän molempien kohtaloksi, mutta skrivaillaan nyt tätä vähän jälkikäteen.
Harmaa hurttamme kiisi aamunsarastuksen aikaan Losin läpi. Oudolla tavalla tutut maisemat sen kuin lisääntyivät. Palmut olivat juuri sellaisia kuin telkkarissa, olivathan ne samanlaisia palmuja. Ökytalot, rähjäiset lähiöt, amerikan raudat ja Hollywood kyltti; kaikki kuin omasta hieman unenomaisesta ja utuisesta menneisyydestä.
Jos Friscossa välimatkat yllättivät oli Losi vielä jotain aivan muuta. Onneksi saimme käsiimme kattavan ja pätevän julkisenliikenteen kartan.
Majoitukset Kaliforniassa olivat Aasian hintatasoon tottuneille kukkaroillemme aivan liian kalliita, joten olimme päättäneet tutustua maailmanlaajuiseen Couch Surfing-palveluun. Homma toimii näin: Luo profiili kertomalla itsestäsi mahdollisimman paljon ja aloita "surffaaminen". Kenenkään ei ole pakko majoittaa tai majoittua tai edes tavata ketään henkilökohtaisesti. Kuinka syvälle palveluun heittäydyt, sen päätät itse. Monet ovat kiinnostuneita vain kahvikupposesta eksoottisten vieraiden parissa.
Ensimmäiseksi emännäksemme sattui siis Losilainen Kim. Profiili vaikutti superpikaselauksella hyvältä, ei muuta kuin kysely sisään ja parin päivän päästä meidät oli kutsuttu majoittumaan Losilaiselle sohvalle. Helppoa ja näppärää, mielenkiintoista ja halpaa! Kim oli töissä päivän kuten normaalit ihmiset, joten painelimme Santa Monica beachille tappamaan aikaa. Tai oikeammin päivä muuttui ajantappamiseksi kun emme saaneet rinkkojamme mihinkään jemmaan ja niiden kanssa Losin käsittämättömien etäisyyksien selättäminen ei tuntunut houkuttelevalta.
Viileästä tuulesta huolimatta teki hyvää olla vaan, katsella merta, kuunella musiikkia, pelata korttia... Ilta toi mukanaan kauniin auringonlaskun, jonka tarkkailuun Losin biitsit antavat huikeat raamit.
Kimin tapaaminen vähän ehkä jännitti, niinkuin useimmissa asioissa ensimmäinen kerta. Ei huolta, tyttö oli erinomaisen iloinen, aurinkoinen ja vieraanvarainen. Pääsimme valmiiseen ruokapöytään! Tuli kiire hakea viinipullo kohteliaisuuden merkiksi. Sohvassa riitti pituus meikäläisellekkin ja alustana se oli mukavan pehmeä. Herkeämättä vieraita tuijottaneet kissat olivat loppujen lopuksi ehkä se jännittävin tekijä.
Seuraava aamu valkeni aurinkoisena. Ikkunasta tulvi lintujen laulu ja liikenteen kohina. Oli aika lähteä tutustumaan Hollywoodiin.
Harmaa hurttamme kiisi aamunsarastuksen aikaan Losin läpi. Oudolla tavalla tutut maisemat sen kuin lisääntyivät. Palmut olivat juuri sellaisia kuin telkkarissa, olivathan ne samanlaisia palmuja. Ökytalot, rähjäiset lähiöt, amerikan raudat ja Hollywood kyltti; kaikki kuin omasta hieman unenomaisesta ja utuisesta menneisyydestä.
Jos Friscossa välimatkat yllättivät oli Losi vielä jotain aivan muuta. Onneksi saimme käsiimme kattavan ja pätevän julkisenliikenteen kartan.
Majoitukset Kaliforniassa olivat Aasian hintatasoon tottuneille kukkaroillemme aivan liian kalliita, joten olimme päättäneet tutustua maailmanlaajuiseen Couch Surfing-palveluun. Homma toimii näin: Luo profiili kertomalla itsestäsi mahdollisimman paljon ja aloita "surffaaminen". Kenenkään ei ole pakko majoittaa tai majoittua tai edes tavata ketään henkilökohtaisesti. Kuinka syvälle palveluun heittäydyt, sen päätät itse. Monet ovat kiinnostuneita vain kahvikupposesta eksoottisten vieraiden parissa.
Ensimmäiseksi emännäksemme sattui siis Losilainen Kim. Profiili vaikutti superpikaselauksella hyvältä, ei muuta kuin kysely sisään ja parin päivän päästä meidät oli kutsuttu majoittumaan Losilaiselle sohvalle. Helppoa ja näppärää, mielenkiintoista ja halpaa! Kim oli töissä päivän kuten normaalit ihmiset, joten painelimme Santa Monica beachille tappamaan aikaa. Tai oikeammin päivä muuttui ajantappamiseksi kun emme saaneet rinkkojamme mihinkään jemmaan ja niiden kanssa Losin käsittämättömien etäisyyksien selättäminen ei tuntunut houkuttelevalta.
Viileästä tuulesta huolimatta teki hyvää olla vaan, katsella merta, kuunella musiikkia, pelata korttia... Ilta toi mukanaan kauniin auringonlaskun, jonka tarkkailuun Losin biitsit antavat huikeat raamit.
Kimin tapaaminen vähän ehkä jännitti, niinkuin useimmissa asioissa ensimmäinen kerta. Ei huolta, tyttö oli erinomaisen iloinen, aurinkoinen ja vieraanvarainen. Pääsimme valmiiseen ruokapöytään! Tuli kiire hakea viinipullo kohteliaisuuden merkiksi. Sohvassa riitti pituus meikäläisellekkin ja alustana se oli mukavan pehmeä. Herkeämättä vieraita tuijottaneet kissat olivat loppujen lopuksi ehkä se jännittävin tekijä.
Seuraava aamu valkeni aurinkoisena. Ikkunasta tulvi lintujen laulu ja liikenteen kohina. Oli aika lähteä tutustumaan Hollywoodiin.
sunnuntai 6. maaliskuuta 2011
Unelmien Kalifornia, Belmont, Kalifornia
Jet lagi painaa hieman vielä retkikuntaa, muttei näy tahdissa. Illalla hypätään pahamaineisen Greyhoundin kyytiin ja suunnataan kohti aurinkoa ja Losia.
Vastaanotto oli odotetun vieraanvarainen; Italaisia herkkuja ja mukavat näköalat San Franciscon lahdelle. Aurinkokin tervehti meitä säteillään ja sääennusteiden vastaisesti lämmöllään!
Näin ensikertalaisena täytyy todeta ne kliseiset ensikommentit: Kaikki tuntuu oudolla tavalla tutulta. Niin läpitunkeva on Uudeltamantereelta tullut kulttuuri ollut minunkin elämässäni ettei voi olla ihmettelemättä tuttuja elementtejä. Lähtien autotalleista, kylteistä, postilaatikoista ja vesiposteista aina ihmisten esiintymiseen ja ruuan tuoksuun. Välimatkojen suuruus ihan tuolla Friscon down townissa on tosin päässyt jo konkreettisestikin pari kertaa yllättämään. Everything is truly bigger in America!
Eilen kävimme katsomassa M:n koulun Spring Sing esityksen. Vakuuttavaa ja äärettömän mielenkiintoista. Eskari-ikäiset muksut ketkuttelivat kimmaltelevissa kledjuissa siihen malliin ettei paljon tarvitse kelailla mistä ne Idolit tulevat. Toisaalta ero Suomeen on melkoinen; meillä hoilataan virsiä hartaudella kivikasvoisina, täällä jorataan pilkesilmäkulmassa Michael Jacksonin tai Britney Spearsin tahtiin...
San Francisco on erittäin miellyttävä kaupunki. Suuren Meren rannalla ilmasto on miellyttävän kostea, eikä kylmä vaivaa talvellakaan. Maisemat vakuuttavat. Kaupunkikaava on luotisuorine katuineen ja jyrkkine mäkineen suorastaan psykedeelinen. Ja se kulttuurien rikkaus! On China Townia, Little Italya ja Hippi kommuunia. Nipponkin on vahvasti edustettuna, kuin myös afrikka.
Aika kuluu taas kuin siivillä, katsotaan minne kaikkialle sitä kerkeää!
Vastaanotto oli odotetun vieraanvarainen; Italaisia herkkuja ja mukavat näköalat San Franciscon lahdelle. Aurinkokin tervehti meitä säteillään ja sääennusteiden vastaisesti lämmöllään!
Näin ensikertalaisena täytyy todeta ne kliseiset ensikommentit: Kaikki tuntuu oudolla tavalla tutulta. Niin läpitunkeva on Uudeltamantereelta tullut kulttuuri ollut minunkin elämässäni ettei voi olla ihmettelemättä tuttuja elementtejä. Lähtien autotalleista, kylteistä, postilaatikoista ja vesiposteista aina ihmisten esiintymiseen ja ruuan tuoksuun. Välimatkojen suuruus ihan tuolla Friscon down townissa on tosin päässyt jo konkreettisestikin pari kertaa yllättämään. Everything is truly bigger in America!
Eilen kävimme katsomassa M:n koulun Spring Sing esityksen. Vakuuttavaa ja äärettömän mielenkiintoista. Eskari-ikäiset muksut ketkuttelivat kimmaltelevissa kledjuissa siihen malliin ettei paljon tarvitse kelailla mistä ne Idolit tulevat. Toisaalta ero Suomeen on melkoinen; meillä hoilataan virsiä hartaudella kivikasvoisina, täällä jorataan pilkesilmäkulmassa Michael Jacksonin tai Britney Spearsin tahtiin...
San Francisco on erittäin miellyttävä kaupunki. Suuren Meren rannalla ilmasto on miellyttävän kostea, eikä kylmä vaivaa talvellakaan. Maisemat vakuuttavat. Kaupunkikaava on luotisuorine katuineen ja jyrkkine mäkineen suorastaan psykedeelinen. Ja se kulttuurien rikkaus! On China Townia, Little Italya ja Hippi kommuunia. Nipponkin on vahvasti edustettuna, kuin myös afrikka.
Aika kuluu taas kuin siivillä, katsotaan minne kaikkialle sitä kerkeää!
sunnuntai 13. helmikuuta 2011
Uusi vuosi, uudet kujeet, Klenoden, Itämeri
Aikaa on taas kulunut ja uusi vuosi asetti Iloiselle Sancaille heti läjän haasteita ja mahdollisuuksia. Kotiinpaluusta jouluineen ja muine pyörityksineen selviydyimme kuitenkin kunnialla vaikka sukulaisralli meinasikin aika ajoin kiihtyä vähintään Jyväskylän Suurajojen veroiseksi. Ruoka kuitenkin oli hyvää ja pääsimme lievittämään pohjatonta pätemisen tarvettamme loputtomien matkaamme koskevien kysymysten äärellä.
Haasteet alkoivat Jussin osalta jo vuoden ensimmäisenä päivänä; lähtö laivalle aikaistui liki vuorokaudella. Pienestä alkujännityksestä huolimatta törni Itämerellä sujui hyvin vaikka "talvimerenkulku ei oo tissiposkille". Helenan sähköposti alkoi täyttyä taas tuttuun tapaan sijaispyynnöistä heti koulujen alettua, joten reissussa ohkaisiksi käyneet tilimme alkoivat hetimiten saada virvoketta, mikä on hyvä kesäistä hankettamme ajatellen. Mutta siitä lisää myöhemmin.
Nyt ajatukset rupeavat suuntaamaan kohti länttä, aina Kaliforniaan asti, jonne suuntaamme maaliskuussa. Odotuksissa aurinko ja lämpö nousevat ainakin korkealle!
Muutoin suunnitelmissa olisi sukuloida, hengailla Friscossa ja ympäristössä, liftata/pyöräillä valtatie ygönen losiin, treffata Santa Barbarassa pari frendiä, käydä katsomassa yksi NHL-matsi, harrastaa talviurheilua Lake Tahoella ja tehdä joku pieni vaellus Yosemitessä. Eli kiireinen 3 ja ½ viikkoa luvassa!
Lähtö on 3.3.2011 klo 0400 Turusta dösällä. Tämän jälkeen lisää apdeittii.
Haasteet alkoivat Jussin osalta jo vuoden ensimmäisenä päivänä; lähtö laivalle aikaistui liki vuorokaudella. Pienestä alkujännityksestä huolimatta törni Itämerellä sujui hyvin vaikka "talvimerenkulku ei oo tissiposkille". Helenan sähköposti alkoi täyttyä taas tuttuun tapaan sijaispyynnöistä heti koulujen alettua, joten reissussa ohkaisiksi käyneet tilimme alkoivat hetimiten saada virvoketta, mikä on hyvä kesäistä hankettamme ajatellen. Mutta siitä lisää myöhemmin.
Nyt ajatukset rupeavat suuntaamaan kohti länttä, aina Kaliforniaan asti, jonne suuntaamme maaliskuussa. Odotuksissa aurinko ja lämpö nousevat ainakin korkealle!
Muutoin suunnitelmissa olisi sukuloida, hengailla Friscossa ja ympäristössä, liftata/pyöräillä valtatie ygönen losiin, treffata Santa Barbarassa pari frendiä, käydä katsomassa yksi NHL-matsi, harrastaa talviurheilua Lake Tahoella ja tehdä joku pieni vaellus Yosemitessä. Eli kiireinen 3 ja ½ viikkoa luvassa!
Lähtö on 3.3.2011 klo 0400 Turusta dösällä. Tämän jälkeen lisää apdeittii.
15.12.2010 Tähän se tavallaan päättyy, Helsinki, Suomi
Luminen Suomi kera kahden lukijan tarjosi mainion vastaanoton. Tässä kaikki tällä erää, kiitos kaikille lukijoille ja kohti uusia seikkailuita!
Big City Hong Kong
Vaikka unet olivat sleeper-dösässä jääneet taas valitettavan vähäisiksi ja heikkolaatuisiksi löytyi "e-ville guest house" Tsim Sha Tsui:sta suhteellisen kivuttomasti. Omalaatuisen solukämpän pää oli painellut Shenzheniin joulukiireiden pakottamana mutta asunnon muut asukkaat ottivat meidät häkellyttävällä vieraanvaraisuudella vastaan. Olimme jo pystyttämässä telttaa kattoterassille, kun joku ilmoitti että "on meillä tää vuodesohvakin". Loistavaa!
Mitä mitä? Käynti oli Hong Kongissa meikäläiselle jo toinen, ja aika kului vanhoja mestoja kierrellessä, hengatessa, herkutellessa... aikalailla slow travel, slow motion hengessä. Macaulle asti sentään vääntäydyttiin ihmettelemään kolossaalisia kasinoita ja välimerenherkkuja. Hong Kongissa käytiin Lammalla ja Lantaulla, niin ja totta kai Peak:illä, siinäpä ne erikoisimmat.
Rotsi oli tyhjä mutta himaan ei ihan vielä olisi ollut hyvä matkustaa. Hong Kong oli tähän pehmeään laskuun täydellinen kohde. Suomalaisia frendejä, uskomattoman hyvää safkaa, sopivasti bileitä, melko lämmin ilmanala ja kuitenkin samalla jotain pientä nähtävää. Olo oli outo mutta seesteinen, kun joimme niitä viimeisiä Tsing tao:ja bussin takapenkillä matkalla lentokentälle...
Mitä mitä? Käynti oli Hong Kongissa meikäläiselle jo toinen, ja aika kului vanhoja mestoja kierrellessä, hengatessa, herkutellessa... aikalailla slow travel, slow motion hengessä. Macaulle asti sentään vääntäydyttiin ihmettelemään kolossaalisia kasinoita ja välimerenherkkuja. Hong Kongissa käytiin Lammalla ja Lantaulla, niin ja totta kai Peak:illä, siinäpä ne erikoisimmat.
Rotsi oli tyhjä mutta himaan ei ihan vielä olisi ollut hyvä matkustaa. Hong Kong oli tähän pehmeään laskuun täydellinen kohde. Suomalaisia frendejä, uskomattoman hyvää safkaa, sopivasti bileitä, melko lämmin ilmanala ja kuitenkin samalla jotain pientä nähtävää. Olo oli outo mutta seesteinen, kun joimme niitä viimeisiä Tsing tao:ja bussin takapenkillä matkalla lentokentälle...
perjantai 21. tammikuuta 2011
Vihdoinkin, Sanya, Hainan
Aurinko ja lampo hellii vuoristoseikkailujen jalkeen。。。
Mutta vasta tiukan säädön ja reissaamisen jälkeen. Matka Yangshuosta Sanyan Lu Hui Toun kylään kesti 28 tuntia. Matkustimme junalla, lautalla, sekä kuudella! eri bussilla. Sokerina pohjalla Haikousta, Sanyaan neljä timmaa dösän lattialla ihmisten potkittavana. Olo oli käytetty ja kulunut kun saavuimme vihdoin Lu hui Tou Cuniin. Ilta ei mennyt putkeen sillä treffit Paulan kanssa menivät myös reisille. Katukeittiöstä löytyi sentään halpaa safkaa, ja ystävällinen superujo paikallinen jamppa tarjosi meille ilmaista yösijaa.
Seuraavana aamuna kaikki näytti valoisammalta. Löysimme Paulan, pääsimme uimaan lämpimään Etelä Kiinan mereen, ja tempaisimme käyntiin rajut Pre-Castle-Partyt mallia 2010. Vuorokauden vaihduttua tapaili paikallinen kitaravirtuoosi akustisellaan jo Finlandia-hymniä.
Lu Hui Tou Cun ei rantakohteena ole luonnoltaan ja biitsiltään mikään häikäisevä, mutta meille se oli paratiisi kirkuvan Sanyan keskellä. Hotellikompleksit ovat VALTAVIA, asiakaspaikkojen määrää voi vain arvailla ja lisää bygataan kiihtyvällä vauhdilla. Jätimmekin kiertelyn tunkkaisilla keskusta-alueilla minimiin, ja keskityimme rentoutumiseen. Venäläisille suunniteltu Dadonghai piti kuitenkin tsekata. Tuntui jännittävältä nähdä pitkästä aikaa kyrillisiä merkkejä hotellien nimissä, opastekylteissä, ruokalistoilla... Kaikkea maan ja taivaan väliltä kauppaavat kinuskit tervehtivät meitä ystävällisesti mongertaen "Strastutje" tai jotain sen suuntaista. Yksi hauska ajanviete Sanyassa on rantaelämään opettelevien, täysin homogeenisistä hawaji-paita ja -shortsi kuoseista repäistyjen Kiinalaisten turistien tarkkailu. He ainakin osaavat pitää hauskaa aidosti miettimättä mitä muut toiminnastaan kelailevat!
Lopulta Sanyassa on aika vähän tekemistä, ainakaan sellaista mitä ei olisi jo nähnyt ja kokenut. Paikka on kuin käsistä karannut Las Palmas, ruma, meluisa ja likainen mutta tarjoaa kaikkea turistille, rahalla.
Itärannikolta löytyisi kuulemma rauhallisempia biitsejä, sinne siis! Dösillä sekoiluun meni kolmisen tuntia mutta harmaasta säästä huolimatta Sun and Moon bay tarjosi sitä mitä etsimme. Rauhaa ja loppumatonta meren kohinaa. No, mistään koskemattomasta paratiisista nyt ei ollut kyse, mutta Kiinalaisittain rauhallisesta biitsistä kivoilla näkymillä. Paikalle oli kuin varkain rakennettu yksi kalliinpuoleinen joskin mitäänsanomaton resortti, joka kuitenkin vaikutti varsin hiljaiselta. Pieni Taiwanin(!?) historiaan perustuva ylihintainen teemapuistokin löytyi. Oliko sillä mitään annettavaa kenellekkään, en tiedä. Enivei muutamat turistibussit pysähtelivät paikalla.
Paikka on tunnettu myös Kiinan surffiparatiisina, ja muutamia tuon jalon lajin harrastajia tapasimmekin. Laudalle meistä kukaan ei uskaltautunut, mutta hyvät stoorit lensivät illan jo pimettyä notskin äärellä, minkä yksi aussijäbä rannalle kyhäsi.
Hainanin pyörähdys jäi loppujen lopuksi varsin lyhyeksi. Osittain saattaa mennä reissuväsymyksen piikkiin, mutta ihmeitä ei saaren itä- ja eteläranta tuntunut tarjoavan. Jos nyt edullisen paikan nauttia auringosta ja lämmöstä ilman elämää suurempia aktiviteetteja.
Hong Kong here we come!
Mutta vasta tiukan säädön ja reissaamisen jälkeen. Matka Yangshuosta Sanyan Lu Hui Toun kylään kesti 28 tuntia. Matkustimme junalla, lautalla, sekä kuudella! eri bussilla. Sokerina pohjalla Haikousta, Sanyaan neljä timmaa dösän lattialla ihmisten potkittavana. Olo oli käytetty ja kulunut kun saavuimme vihdoin Lu hui Tou Cuniin. Ilta ei mennyt putkeen sillä treffit Paulan kanssa menivät myös reisille. Katukeittiöstä löytyi sentään halpaa safkaa, ja ystävällinen superujo paikallinen jamppa tarjosi meille ilmaista yösijaa.
Seuraavana aamuna kaikki näytti valoisammalta. Löysimme Paulan, pääsimme uimaan lämpimään Etelä Kiinan mereen, ja tempaisimme käyntiin rajut Pre-Castle-Partyt mallia 2010. Vuorokauden vaihduttua tapaili paikallinen kitaravirtuoosi akustisellaan jo Finlandia-hymniä.
Lu Hui Tou Cun ei rantakohteena ole luonnoltaan ja biitsiltään mikään häikäisevä, mutta meille se oli paratiisi kirkuvan Sanyan keskellä. Hotellikompleksit ovat VALTAVIA, asiakaspaikkojen määrää voi vain arvailla ja lisää bygataan kiihtyvällä vauhdilla. Jätimmekin kiertelyn tunkkaisilla keskusta-alueilla minimiin, ja keskityimme rentoutumiseen. Venäläisille suunniteltu Dadonghai piti kuitenkin tsekata. Tuntui jännittävältä nähdä pitkästä aikaa kyrillisiä merkkejä hotellien nimissä, opastekylteissä, ruokalistoilla... Kaikkea maan ja taivaan väliltä kauppaavat kinuskit tervehtivät meitä ystävällisesti mongertaen "Strastutje" tai jotain sen suuntaista. Yksi hauska ajanviete Sanyassa on rantaelämään opettelevien, täysin homogeenisistä hawaji-paita ja -shortsi kuoseista repäistyjen Kiinalaisten turistien tarkkailu. He ainakin osaavat pitää hauskaa aidosti miettimättä mitä muut toiminnastaan kelailevat!
Lopulta Sanyassa on aika vähän tekemistä, ainakaan sellaista mitä ei olisi jo nähnyt ja kokenut. Paikka on kuin käsistä karannut Las Palmas, ruma, meluisa ja likainen mutta tarjoaa kaikkea turistille, rahalla.
Itärannikolta löytyisi kuulemma rauhallisempia biitsejä, sinne siis! Dösillä sekoiluun meni kolmisen tuntia mutta harmaasta säästä huolimatta Sun and Moon bay tarjosi sitä mitä etsimme. Rauhaa ja loppumatonta meren kohinaa. No, mistään koskemattomasta paratiisista nyt ei ollut kyse, mutta Kiinalaisittain rauhallisesta biitsistä kivoilla näkymillä. Paikalle oli kuin varkain rakennettu yksi kalliinpuoleinen joskin mitäänsanomaton resortti, joka kuitenkin vaikutti varsin hiljaiselta. Pieni Taiwanin(!?) historiaan perustuva ylihintainen teemapuistokin löytyi. Oliko sillä mitään annettavaa kenellekkään, en tiedä. Enivei muutamat turistibussit pysähtelivät paikalla.
Paikka on tunnettu myös Kiinan surffiparatiisina, ja muutamia tuon jalon lajin harrastajia tapasimmekin. Laudalle meistä kukaan ei uskaltautunut, mutta hyvät stoorit lensivät illan jo pimettyä notskin äärellä, minkä yksi aussijäbä rannalle kyhäsi.
Hainanin pyörähdys jäi loppujen lopuksi varsin lyhyeksi. Osittain saattaa mennä reissuväsymyksen piikkiin, mutta ihmeitä ei saaren itä- ja eteläranta tuntunut tarjoavan. Jos nyt edullisen paikan nauttia auringosta ja lämmöstä ilman elämää suurempia aktiviteetteja.
Hong Kong here we come!
I'm your tour guide, please follow me, Yangshuo, Guanxi
ei olisi uskonut etta joudutaan vela seuraamaan nalle puhia... one of the scenic spots of china.
Mutta mutta, ei menna asioiden edelle. Koko paivan matkustusrupeaman jalkeen saavuimme Yangshuohon, vaan ei lepoa rauhattomille. Sahakan majapaikan metsastyksen jalkeen hoidimme yhtasyssya tiketit Liu Saojin kehuttuun "kansan musikaaliin". Esityspaikan luona kavi aikamoinen hulina, kun turistioppaat koittivat saada laumaansa pysymaan kasassa. Yhtakkia huomasimme seuraavamme kiltisti kepin nokassa roikkunutta nallea, ja kun oppaamme lausui meille viela hyvalla englannilla otsikossa mainitut sanat tiesimme olevamme nalkissa.
Yangshuo on kokonaisuudessaan aikamoinen bordelli, jossa turistille, maksavalle asiakkaalle, myydaan kaikkea maan ja taivaan valilla. On bambulauttailua, hierontaa, DVD:ta kraasaa, kledjuja arkeen ja juhlaan, pyoraretkia, vuorikiipeilya, katukeittioita, yokerhoja ja kylla, maatuskoja myyvia Venalaisia matkamuistomyymaloita. Mita Liu Saojin esitykseen tulee, niin olihan se hieno ja suureellinen, muttei kuitenkaan tajuntaarajayttava millaan mittapuulla.
Seuraavana paivana lahdimme etsimaan karstikukkuloilla koristellulta maaseudulta postikorttikuvista tuttua rauhaa ja idyllia. Astuessamme Xingpingin jo lievasti kaakeloituneessa kylassa ulos bussista jouduimme toteamaan, etta talta suunnalta kaipaamaamme meininkia ei loytyisi. Paatimme antaa karstikukkuloille kuitenkin viela mahdollisuuden nayttaa kyntensa ja kirjauduimme sisaan Youth hostelliin, mista lohkesikin informaatiota lahiseudulle suuntautuvista kavelyretkista. Reput selkaan ja lompsimaan tieta ylavirtaan.
Puolentoista tunnin kavelyn jalkeen tormasimme ylitsepaasemattomaan turistiansaan. Seuraamamme tie paattyi suoraan jokeen, ja joella hymyili bambulautastaan mies, joka tarjosi kyytia joen yli valtavaan ylihintaan. Aikamme tingittyamme ja asiaa selviteltyamme totesimme etta talta joenpatkalta saavat karstinyppylat riittaa ja lahdimme lampsimaan takaisinpain. Ennen lopullista luovuttamista paatimme menna joen kiviselle penkalle ihailemaan maisemia ja juomaan "6 kuukautta reissussa"-juhlaa varten varatun punaviinin. Aikamme istuttuamme paikalle kurvasi yksi bambulautta, jonka kipparina toiminut herrasmies lupautui heittamaan (pienen neuvottelun jalkeen) meidat pilkkahinnalla takaisin Xingpingiin. Loppu ilta kuluikin juhlatunnelmissa.
Seuraava paiva valkenikin huomattavasti lupaavammissa merkeissa. Ensinnakin saa oli muuttunut kirkkaammaksi mika sai Guizhoun sateisilla kukkuloilla ryvettyneen retkikuntamme moraalin valittomasti kohoamaan. Toiseksikin laheiselle nyppylalle, jolta avautuivat upeat maisemat ymparoivaan maastoon johti napparasti portaat. Ei enaa puskia!
Li-joen mutkaa lintuperspektiivista hetken ihmeteltyamme kapusimme vuorelta alas, ahdoimme itsemme bussiin ja korottelimme Yangshuohon, vain loytaaksemme seuraavan herkullisen kukkulan kiivettavaksi. Kiinalaisen teleyhtion linkkimaston sijoituspaikalta oli mukavaa katsella auringonlaskeutumista jollain lailla mystisten ja epatodellisten karstikukkuloiden sekaan.
Aamu ilahdutti pilvettomalla taivaalla, mika on nailla seuduilla aika harvinaista. Fillarit alle ja ihailemaan maaseutua Yulong-joen rannoille. Matkalla tuli kierrettya scenic spot moon Hillin kautta. Olihan se hieno, mutta tunnelma ei niin mukava kymmenien myyjatarhirvioiden seassa. Herkullinen ananas valipalaksi ja matka jatkui vauhdilla joen rantaan. Miten hyvalta se tuntuikaan vetaa lahkeet irti housuista ja sukat pois sandaaleista ja tuntea auringon lampo iholla pitkasta pitkasta aikaa. Joki virtasi rauhallisesti ja hiljaisuuden rikkoivat vain bambulauttailevat kiinalaiset superturistit. Joen ylitys ylihintaisella lautalla tuli taas vastaan, mutta nyt Iloinen Sancai feat. Captain Planet loysivat kiertoreitin ja nayttivat pitkaa nenaa kiskurilauttureille. Olkihattupainen pikkuihminen lahti nayttamaan meille tieta pyorallaan. Matka vain jatkui ja aloimme jo ihmetella mihin tassa oltiin menossa, mutta mutta... Perilta loytyi bambulauttojen paalle rakennettu auringossa kimaltelevan veden paalla kelluva ravintola, joka oli viela kaiken lisaksi hyvan hintainen. Kylmat oluet ja hyva ruoka maistuivat upeilta pyoraretken paatteeksi kun aurinko jaksoi viela lammittaa ja joki jatkoi kulkuaan jylhien karstivuorten lomasta.
Oli taas eron hetki. Captain Planet suuntaisi tulevina paivina kohti talven kouraisemaa Lansi-Sichuania Iloisen Sancain jatkaessa vielakin lampimamman saan ja ennenkaikkea meren seka biitsien perassa Hainanille.
Mutta mutta, ei menna asioiden edelle. Koko paivan matkustusrupeaman jalkeen saavuimme Yangshuohon, vaan ei lepoa rauhattomille. Sahakan majapaikan metsastyksen jalkeen hoidimme yhtasyssya tiketit Liu Saojin kehuttuun "kansan musikaaliin". Esityspaikan luona kavi aikamoinen hulina, kun turistioppaat koittivat saada laumaansa pysymaan kasassa. Yhtakkia huomasimme seuraavamme kiltisti kepin nokassa roikkunutta nallea, ja kun oppaamme lausui meille viela hyvalla englannilla otsikossa mainitut sanat tiesimme olevamme nalkissa.
Yangshuo on kokonaisuudessaan aikamoinen bordelli, jossa turistille, maksavalle asiakkaalle, myydaan kaikkea maan ja taivaan valilla. On bambulauttailua, hierontaa, DVD:ta kraasaa, kledjuja arkeen ja juhlaan, pyoraretkia, vuorikiipeilya, katukeittioita, yokerhoja ja kylla, maatuskoja myyvia Venalaisia matkamuistomyymaloita. Mita Liu Saojin esitykseen tulee, niin olihan se hieno ja suureellinen, muttei kuitenkaan tajuntaarajayttava millaan mittapuulla.
Seuraavana paivana lahdimme etsimaan karstikukkuloilla koristellulta maaseudulta postikorttikuvista tuttua rauhaa ja idyllia. Astuessamme Xingpingin jo lievasti kaakeloituneessa kylassa ulos bussista jouduimme toteamaan, etta talta suunnalta kaipaamaamme meininkia ei loytyisi. Paatimme antaa karstikukkuloille kuitenkin viela mahdollisuuden nayttaa kyntensa ja kirjauduimme sisaan Youth hostelliin, mista lohkesikin informaatiota lahiseudulle suuntautuvista kavelyretkista. Reput selkaan ja lompsimaan tieta ylavirtaan.
Puolentoista tunnin kavelyn jalkeen tormasimme ylitsepaasemattomaan turistiansaan. Seuraamamme tie paattyi suoraan jokeen, ja joella hymyili bambulautastaan mies, joka tarjosi kyytia joen yli valtavaan ylihintaan. Aikamme tingittyamme ja asiaa selviteltyamme totesimme etta talta joenpatkalta saavat karstinyppylat riittaa ja lahdimme lampsimaan takaisinpain. Ennen lopullista luovuttamista paatimme menna joen kiviselle penkalle ihailemaan maisemia ja juomaan "6 kuukautta reissussa"-juhlaa varten varatun punaviinin. Aikamme istuttuamme paikalle kurvasi yksi bambulautta, jonka kipparina toiminut herrasmies lupautui heittamaan (pienen neuvottelun jalkeen) meidat pilkkahinnalla takaisin Xingpingiin. Loppu ilta kuluikin juhlatunnelmissa.
Seuraava paiva valkenikin huomattavasti lupaavammissa merkeissa. Ensinnakin saa oli muuttunut kirkkaammaksi mika sai Guizhoun sateisilla kukkuloilla ryvettyneen retkikuntamme moraalin valittomasti kohoamaan. Toiseksikin laheiselle nyppylalle, jolta avautuivat upeat maisemat ymparoivaan maastoon johti napparasti portaat. Ei enaa puskia!
Li-joen mutkaa lintuperspektiivista hetken ihmeteltyamme kapusimme vuorelta alas, ahdoimme itsemme bussiin ja korottelimme Yangshuohon, vain loytaaksemme seuraavan herkullisen kukkulan kiivettavaksi. Kiinalaisen teleyhtion linkkimaston sijoituspaikalta oli mukavaa katsella auringonlaskeutumista jollain lailla mystisten ja epatodellisten karstikukkuloiden sekaan.
Aamu ilahdutti pilvettomalla taivaalla, mika on nailla seuduilla aika harvinaista. Fillarit alle ja ihailemaan maaseutua Yulong-joen rannoille. Matkalla tuli kierrettya scenic spot moon Hillin kautta. Olihan se hieno, mutta tunnelma ei niin mukava kymmenien myyjatarhirvioiden seassa. Herkullinen ananas valipalaksi ja matka jatkui vauhdilla joen rantaan. Miten hyvalta se tuntuikaan vetaa lahkeet irti housuista ja sukat pois sandaaleista ja tuntea auringon lampo iholla pitkasta pitkasta aikaa. Joki virtasi rauhallisesti ja hiljaisuuden rikkoivat vain bambulauttailevat kiinalaiset superturistit. Joen ylitys ylihintaisella lautalla tuli taas vastaan, mutta nyt Iloinen Sancai feat. Captain Planet loysivat kiertoreitin ja nayttivat pitkaa nenaa kiskurilauttureille. Olkihattupainen pikkuihminen lahti nayttamaan meille tieta pyorallaan. Matka vain jatkui ja aloimme jo ihmetella mihin tassa oltiin menossa, mutta mutta... Perilta loytyi bambulauttojen paalle rakennettu auringossa kimaltelevan veden paalla kelluva ravintola, joka oli viela kaiken lisaksi hyvan hintainen. Kylmat oluet ja hyva ruoka maistuivat upeilta pyoraretken paatteeksi kun aurinko jaksoi viela lammittaa ja joki jatkoi kulkuaan jylhien karstivuorten lomasta.
Oli taas eron hetki. Captain Planet suuntaisi tulevina paivina kohti talven kouraisemaa Lansi-Sichuania Iloisen Sancain jatkaessa vielakin lampimamman saan ja ennenkaikkea meren seka biitsien perassa Hainanille.
Tunnelmallinen Dong-kylä, Zhaosing, Guizhou
Zhaoxing on yksi niita harvoja paikkoja Kiinassa, jotka ovat monella tapaa kiinnostavia, mutta joita overitehokas turistibisnes ei ole viela pistanyt sekaisin. Hyvatasoinen majoitus irtosi huokeaan 50 yuanin hintaan ja kun vieresta loytyi viela mainiota sapuskaa varsin kilpailukykyiseen hintaan tarjoileva ravintola olivat karavaanariemme ilmeet muikeina.
Sateisenakin kyla ihastutti tunnelmallisuudellaan; harmaat pilvet roikkuivat vihreiden vuorten rinteilla ja puiset vettavaluvat talot nojailivat tarkoituksellisen vinoina toisiinsa. Hiljaa kylan lapi lipuva joki kerasi naisia askareisiinsa, pesemaan pyykkia ja huuhtelemaan vihanneksia. Ainuttakaan kaakelitaloa ei oltu rakennettu pilaamaan maisemaa. Illalla istuimme perinteisen rumputornin katveessa nuotiolla lammitellen paikallisten tutkailevien katseiden alla.
Seuraana paivana trekkijalkaa selkeasti kolotti ja painelimmekin pienesta tihkusta huolimatta sumuisille vuorille. Maisemat palkitsivat. Sankat pilvien katkemat metsat ja avoimet riisiterassit loivat mukavaa vaihtelua. Ensimmaisen kylan jalkeen ylospain johtanut polku katosi kirjaimellisesti pilveen ja hetken kuluttua retkikuntamme ajautui jalleen kosteisiin pusikoihin. Valilla itsenainen kulkeminen Kiinassa tuskastuttaa; karttoja ei ole ja ihmisten antamia ohjeita ei ymmarra, mika johtaa vaistamatta matkaajan harhapoluille. Jokatapauksessa, hieno paiva lapimarista kengista huolimatta!
Sateisenakin kyla ihastutti tunnelmallisuudellaan; harmaat pilvet roikkuivat vihreiden vuorten rinteilla ja puiset vettavaluvat talot nojailivat tarkoituksellisen vinoina toisiinsa. Hiljaa kylan lapi lipuva joki kerasi naisia askareisiinsa, pesemaan pyykkia ja huuhtelemaan vihanneksia. Ainuttakaan kaakelitaloa ei oltu rakennettu pilaamaan maisemaa. Illalla istuimme perinteisen rumputornin katveessa nuotiolla lammitellen paikallisten tutkailevien katseiden alla.
Seuraana paivana trekkijalkaa selkeasti kolotti ja painelimmekin pienesta tihkusta huolimatta sumuisille vuorille. Maisemat palkitsivat. Sankat pilvien katkemat metsat ja avoimet riisiterassit loivat mukavaa vaihtelua. Ensimmaisen kylan jalkeen ylospain johtanut polku katosi kirjaimellisesti pilveen ja hetken kuluttua retkikuntamme ajautui jalleen kosteisiin pusikoihin. Valilla itsenainen kulkeminen Kiinassa tuskastuttaa; karttoja ei ole ja ihmisten antamia ohjeita ei ymmarra, mika johtaa vaistamatta matkaajan harhapoluille. Jokatapauksessa, hieno paiva lapimarista kengista huolimatta!
Pisintä ja vaikeinta reittiä, Yandong, Guizhou
Jos haluaa seikkailla, joutuu joskus syoksymaan lapi tuntemattomien poheikkojen. Vaihtoehtona olisi kaiken suunnittelu etukateen niin, etta epaonnistumisen tai iloisen yllatyksen mahdollisuutta ei ole. Valitsimme jalleen seikkailun ja otimme Lipingista bussin kohti Yandong nimista kylaa, joka poimittiin matkatoimistosta bongatulta kartalta. Sielta lahdimme kavelemaan erasta hiekkatieta, joka pian osoittautui bussien valtavaylaksi. Halusimme eroon liikenteen melusta, kaannyimme takaisin ja lahdimme seuraamaan kapeaa risipeltoja seurailevaa polkua. Maisema oli kaunis ja metsa rauhallinen peltojen ymparille. Puolentoista tunnin taivalluksen jalkeen polku kapeni, meni suoraan pusikkoon ja loppui viimein kokonaan. Tiimin uusin jasen, Captain Planet eli JJ, lahti tarmokkaasti etsimaan tieta tihean kasvillisuuden ja jyrkkien kallioiden lomasta. Ei auttanut, polkua ei loytynyt, vaikka kyla nakyi jo edessa pain. Siispa keksit ja mandariinit naamaan ja uutta reittia metsastamaan.Yksi umpikuja viela kokeiltiin ennen oikean polun loytymista.
Autotielle paastyamme vanha pariskunta ajoi hevosvankkureilla ohitsemme ja heilutti meita hyppaamaan kyytiin. Hetken eparointi ja taas mentiin kohti tuntematonta. Voiko olla leppoisampaa kyytia, kaunis luonto, kavioiden kopse ja hiljainen puun natina. Hevoskyydin jalkeen oli lounastauon aika - taas niita niin ihania pikanuudeleita, nam!
Harjanteelta nakyi riisipeltojen ylle kohoava dong-kyla ja dongeille tyypillinen rumputorni. Seikkailu jatkui viela yhden poheikon kautta, kun polku loppui taas vahitellen sankan kasvillisuuden sekaan. Saimme rampia sydamemme kyllyydesta ja enemmankin, mutta perille paastiin. Dong-vahemmistoryhman kylassa meidat otettiin ihmetellen vastaan. Molemmin puolisen tuijottelun ja rohkaisevien hymyjen jalkeen jarjestyi taas homestay ja upea juhlaillallinen paikallisen riisiviinan kera. Kielimuuri oli valillamme, mutta ilta oli mukava, kun vaihdoimme valokuvia ja etsimme kartalta Suomea. Rahaa tasta kestityksesta ei suostuttu ottamaan vastaan, vaikka koitimme kylla tyrkyttaa.
Autotielle paastyamme vanha pariskunta ajoi hevosvankkureilla ohitsemme ja heilutti meita hyppaamaan kyytiin. Hetken eparointi ja taas mentiin kohti tuntematonta. Voiko olla leppoisampaa kyytia, kaunis luonto, kavioiden kopse ja hiljainen puun natina. Hevoskyydin jalkeen oli lounastauon aika - taas niita niin ihania pikanuudeleita, nam!
Harjanteelta nakyi riisipeltojen ylle kohoava dong-kyla ja dongeille tyypillinen rumputorni. Seikkailu jatkui viela yhden poheikon kautta, kun polku loppui taas vahitellen sankan kasvillisuuden sekaan. Saimme rampia sydamemme kyllyydesta ja enemmankin, mutta perille paastiin. Dong-vahemmistoryhman kylassa meidat otettiin ihmetellen vastaan. Molemmin puolisen tuijottelun ja rohkaisevien hymyjen jalkeen jarjestyi taas homestay ja upea juhlaillallinen paikallisen riisiviinan kera. Kielimuuri oli valillamme, mutta ilta oli mukava, kun vaihdoimme valokuvia ja etsimme kartalta Suomea. Rahaa tasta kestityksesta ei suostuttu ottamaan vastaan, vaikka koitimme kylla tyrkyttaa.
Iloinensancai vs. Captain Planet, Xijiang, Guizhou
'Lennot hoitaa Aeroflot; vodkaa ja mahorkaa, avot.' 12h lento Helsingista Moskovan kautta Pekingiin loytyi opiskelijaystavalliseen 435e hintaan. Pekingista matka Kailiin, 2400 km, taittui napparasti junalla 26 tunnissa. Valitettavasti edullisimmat liput olivat jo loppuunmyyty, ja jouduin pulittamaan jopa 75e pehmeasta punkasta 4 hengen cabiinissa.
Iloisensancain treffasin kellon tarkasti ennalta sovittuun aikaan, Guizhoun provinssissa, Kailin kaupungissa. Rento jalleennakeminen toi hymyn huulille, kun molemmat tiimin jasenet toivottivat minut tervetulleeksi Kiinaan, halauksien kera tietysti. Mahtava fiilis. Funtsin matkalla, etta 3 vuotta sitten tilanne oli painvastainen, kun jasen J tuli moikkaamaan minua Hongkongiin.
JussiHelena olivat tyylilleen uskollisesti laittaneet asiat kuntoon, joten minun oli helppo hypata kelkkaan. Kaili on iso ja kolkko kaupunki, joten JH olivat kayneet jo aiemmin turisti-infosta selvittamassa mahdollisuuksia muutaman seuraavan paivan kylailyn varalle. Kello oli jo paljon, emmeka paasseet julkisilla liikkumaan, joten jouduimme ottamaan taksin Kailista Xijiangiin. Tosin taksin hinta oli erittain edullinen julkisenliikenteen hintoihin verrattuna, n 13e.
Xijiang tervehti retkuettamme valkkyvin neonvaloin ja lipunmyyjaporukalla, joka koostui yli kymmenesta hengesta. Ennakkotiedot kylasta olivat heikot, joten olimme kaikki kuin allikalla lyotyja, kun ihmemaan turismikoneisto otti meidat vastaan erittain valveutuneina. Alkushokkiini kuului neonvalojen ohella Kiinan turismikoneiston lukuisat tyontekijat, joista kukaan ei osannut auttaa meita portilta eteenpain. Onneksi Iloisensancain jasen H naytti kyntensa. H bongasi alueen turisti-/opiskelijahinnat, ja saimme yhden puhelinkeskustelun kautta tingittya hinnan kolmannekseen alkuperaisesta ukotuksesta. Hyva H! Erikoisinta oli, ettei kukaan 'kulttuurihistoriallisen' kaupungin portinvartioista saanut hoidettua asiaa, vaan siihen tarvittiin jonkun sortin Johtaja. TIC, This Is China, eika kukaan saa/uskalla ottaa vastuuta.. Talla on hyvin tyollistava vaikutus. Taman tyyppinen kollektivismi, erittain edullinen ja hyvin saatavilla oleva tyovoima erottaa edelleen idan lannen.
Loysimme normaalihintaisen tuplahuoneen hintaan 60 jounia per yo, eli n 7e. Ensimmaista iltaa yhdessa juhlistimme parin oluen voimin, jotka kannoimme kaupasta telttaravintolaan. Niin, Kiinassa saa taman tason paikkoihin tuoda omat nesteet messissa. Tama olkoon travellerin suositus, joka halventaa matkan hintaa juomatavoista riippuen, vahintaankin kohtuullisesti. Iloinensancai jakoi erittain hartaasti matkakokemuksiaan. Aiheesta vahintaankin kiinnostuneena yritin imea tietoa itseeni. Valitettavasti lukuisat maat, ja paikat sekoittivat minut. Toisaalta illan aikana mietin pariinkin otteeeseen, kuinka siistia on nahda toverit noin hyvassa kuosissa monen kuukauden reissaamisen jalkeen.
Xijiangin aamu tervehti meita perin Etela-Kiinalaisesti, taivas harmaana. Pilvet roikkuivat alhaalla, ja usva laskeutui laheisten nyppyloiden yli peittaen puolet laaksosta. Kaupungin turistikatujen yli pyyhkima muovinen kuorrutus ajoi meidat heti hieman etaammalle, ja lahdimme kiertamaan/kipuamaan upeita riisiterasseja. Iloinensancai feat. Captain Planet nykasivat ensin laakson reunalle, nousten n. 300m. Paastyaan sielta alas nousi tie n. 200m laakson toiselle puolelle. Captain Planet puuskutti, kun IS hymyili, kenties hieman ivallisesti. Lounas kokkailtiin uudella MSR:n keittimella, joka lunasti lupaukset, ja nuudelit valmistuivat alta aikayksikon.
Illalla loysimme taasen erittain mukavan 'kaakeliravintolan', joka ei pettanyt edullisesta hinnasta huolimatta. Kolmen hengen illallisen hinta jai jalleen viiden euron alle.
Tasta oli hyva jatkaa nukkumaan, ja seuraavana aamuna kohti Guizhoun itaisia kylia..
Linkkeja:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Guizhou
http://fi.wikipedia.org/wiki/Miaot
By: Captain Planet
Iloisensancain treffasin kellon tarkasti ennalta sovittuun aikaan, Guizhoun provinssissa, Kailin kaupungissa. Rento jalleennakeminen toi hymyn huulille, kun molemmat tiimin jasenet toivottivat minut tervetulleeksi Kiinaan, halauksien kera tietysti. Mahtava fiilis. Funtsin matkalla, etta 3 vuotta sitten tilanne oli painvastainen, kun jasen J tuli moikkaamaan minua Hongkongiin.
JussiHelena olivat tyylilleen uskollisesti laittaneet asiat kuntoon, joten minun oli helppo hypata kelkkaan. Kaili on iso ja kolkko kaupunki, joten JH olivat kayneet jo aiemmin turisti-infosta selvittamassa mahdollisuuksia muutaman seuraavan paivan kylailyn varalle. Kello oli jo paljon, emmeka paasseet julkisilla liikkumaan, joten jouduimme ottamaan taksin Kailista Xijiangiin. Tosin taksin hinta oli erittain edullinen julkisenliikenteen hintoihin verrattuna, n 13e.
Xijiang tervehti retkuettamme valkkyvin neonvaloin ja lipunmyyjaporukalla, joka koostui yli kymmenesta hengesta. Ennakkotiedot kylasta olivat heikot, joten olimme kaikki kuin allikalla lyotyja, kun ihmemaan turismikoneisto otti meidat vastaan erittain valveutuneina. Alkushokkiini kuului neonvalojen ohella Kiinan turismikoneiston lukuisat tyontekijat, joista kukaan ei osannut auttaa meita portilta eteenpain. Onneksi Iloisensancain jasen H naytti kyntensa. H bongasi alueen turisti-/opiskelijahinnat, ja saimme yhden puhelinkeskustelun kautta tingittya hinnan kolmannekseen alkuperaisesta ukotuksesta. Hyva H! Erikoisinta oli, ettei kukaan 'kulttuurihistoriallisen' kaupungin portinvartioista saanut hoidettua asiaa, vaan siihen tarvittiin jonkun sortin Johtaja. TIC, This Is China, eika kukaan saa/uskalla ottaa vastuuta.. Talla on hyvin tyollistava vaikutus. Taman tyyppinen kollektivismi, erittain edullinen ja hyvin saatavilla oleva tyovoima erottaa edelleen idan lannen.
Loysimme normaalihintaisen tuplahuoneen hintaan 60 jounia per yo, eli n 7e. Ensimmaista iltaa yhdessa juhlistimme parin oluen voimin, jotka kannoimme kaupasta telttaravintolaan. Niin, Kiinassa saa taman tason paikkoihin tuoda omat nesteet messissa. Tama olkoon travellerin suositus, joka halventaa matkan hintaa juomatavoista riippuen, vahintaankin kohtuullisesti. Iloinensancai jakoi erittain hartaasti matkakokemuksiaan. Aiheesta vahintaankin kiinnostuneena yritin imea tietoa itseeni. Valitettavasti lukuisat maat, ja paikat sekoittivat minut. Toisaalta illan aikana mietin pariinkin otteeeseen, kuinka siistia on nahda toverit noin hyvassa kuosissa monen kuukauden reissaamisen jalkeen.
Xijiangin aamu tervehti meita perin Etela-Kiinalaisesti, taivas harmaana. Pilvet roikkuivat alhaalla, ja usva laskeutui laheisten nyppyloiden yli peittaen puolet laaksosta. Kaupungin turistikatujen yli pyyhkima muovinen kuorrutus ajoi meidat heti hieman etaammalle, ja lahdimme kiertamaan/kipuamaan upeita riisiterasseja. Iloinensancai feat. Captain Planet nykasivat ensin laakson reunalle, nousten n. 300m. Paastyaan sielta alas nousi tie n. 200m laakson toiselle puolelle. Captain Planet puuskutti, kun IS hymyili, kenties hieman ivallisesti. Lounas kokkailtiin uudella MSR:n keittimella, joka lunasti lupaukset, ja nuudelit valmistuivat alta aikayksikon.
Illalla loysimme taasen erittain mukavan 'kaakeliravintolan', joka ei pettanyt edullisesta hinnasta huolimatta. Kolmen hengen illallisen hinta jai jalleen viiden euron alle.
Tasta oli hyva jatkaa nukkumaan, ja seuraavana aamuna kohti Guizhoun itaisia kylia..
Linkkeja:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Guizhou
http://fi.wikipedia.org/wiki/Miaot
By: Captain Planet
Tiukkaa säätöä Kailissa
Kuten tarkkasilmaisimmat lukijat tietanevatkin meilla oli marraskuun lopulla edessa viela viimeinen byrokraattinen saato viranomaisten kanssa. Kiinan viisumimme olivat piiputtamassa 24.11.
Keski-Aasian pelottelemina paatimme olla liikkeella hyvissa ajoin. Leshanissa lokakuun lopulla kaikki oli jo maksua anomuksen jattoa vaille valmista kunnes saimme kuulla etta viisumeitamme ei itseasiassa pidenneta vaan meille myonnetaan suoraan uudet viisumit. Tama tarkoittaa siis etta pidennysta ei voi tehda etukateen silla uusi viisumi astuu aina voimaan suoraan myontamishetkella. Hieman ennen marraskuun puoltavalia paatimme yrittaa uudelleen onneamme Zhongdianissa; talloin myonnetty uusi kuukauden viisumi riittaisi Hong Kongiin menoon asti. Zhongdianissa meille ilmoitettiin etta he eivat myonna uutta viisumia kuin seitseman paivaa ennen vanhan umpeutumista. Vanhamme olisi ollut voimassa viela 14 paivaa...
Kunmingissa tasan viikkoa ennen viisumimme ajan umpeutumista marssimme jalleen poliisin puheille. Kaikki olisi muuten ollut okei mutta olisimme joutuneet odottamaan uusia viisumeita sen kokonaisen viikon, joka tuntui turhan pitkalta ajalta Kunmingissa vietettavaksi. Lisaksi meilla oli luvassa tarkea tapaaminen Kailissa.
Kailiin saavuimme sunnuntaina, joten viisumiasiamme hoito jaisi maanantaille. Hetkessa loysimme mukavan uuden uutukaisen pikku hotellin, josta tupla irtosi varsin huokeaan hintaan ja henkilokunta oli aarettoman ystavallista. Illalla rupesimme ihmettelemaan miksi hotellin respa ei ollut kiinnostunut passeistamme. Tama ei meita normaalioloissa voisi vahempaa kiinnostaa, mutta uutta viisumia anottaessa on turistin oltava rekisteroityneena johonkin majapaikkaan. Nama majapaikat IYH:ta lukuunottamatta ovat varsin usein turhan tyyriita kapealle kukkarollemme. Tallakin kertaa paikkojen hinnoiksi ilmoitettiin vaatimattomia 150 RMB hintoja. Paatimme koittaa etsia itse seuraavaksi aamuksi jotain huokeampaa. Bussiasemaa vastapaata loytyi jo tutuksi tullut Kiinalainen perushotelli. Tupla 60 RMB, ei paha. Kun respa otti viela passimme ja rupesi kirjoittelemaan tietoja ylos ajattelimme etta nyt tarppasi.
Poliisiasemalla virkailijan ensimmainen kysymys oli missa vietitte viime yonne. Emme halua poliisille valehdella joten vastasimme totuudenmukaisesti miellyttavan Miao Theme Hotellin, vaikka tiesimme etta rehellisyytemme saattaisi aiheuttaa ongelmia hotellille. Kerroimme tosin samaan syssyyn saaneemme selville, ettei kyseinen hotelli pysty rekisteroimaan meita (eika nain ollen saisi ottaa siis ulkomaalaisia) ja etta olemme etsineet itsellemme uuden "virallisen" majapaikan. Poliisi ilmoitti valittomasti myos taman olevan "laiton" ulkomaalaisille.
Heittaydyimme hyvin englantia puhuneen hyvatapaisen poliisin hoiviin. Tama jarjesti meidat kolmen tahden hotelli Kailiin 158 Yuanilla (17e/huone), ajelutti poliisiautolla kahteen edelliseen hotelliin kerailemaan rahojamme ja matkatavaroitamme ja antoi viela loistavat ohjeet missa on se salainen virasto missa uudet viisumimme myonnetaan. Taman jalkeen kaikki oli helppoa. Nelja tuntia siita kun hyvastelimme poliisiystavamme koristivat uudenkarheat viisumit passejamme. En voi olla mainitsematta etta se oli meikalaisen passiin neljas Kiinan viisumi.
Keski-Aasiassa moinen olisi mahdotonta, mutta Kiinassa poliisi on todellakin turistille ystava jos jostain syysta virkavallan palveluja kaipaa. Kun Tiibetissa kokeilimme onneamme vuokrapyorien kanssa tarkastuspisteella oli palvelu tilanteeseen nahden hammentavan kohteliasta. "Olemme pahoillamme etta emme voi paasta teita tasta lapi vaikka koititte kusettaa meita ja rikkoa lakia". Ainoa asia mista tassa seikkailussa jai paha mieli oli ne kaksi ystavallista hotellia, jotka ottivat meidat varauksetta vastaan pilkkahinnalla tietaen riskin. Eritoten siksi etta saadostamme koitui naille majataloille luultavasti hallaa. Ja siksi etta Kailiin tulevaisuudessa saapuvilla matkaajilla on todennakoisesti kaksi budjetti paikkaa vahemman kaytettavissa. Iloinen Sancai on pahoillaan, valitettavasti viisumimme umpeutuminen ajoi meidat talla kertaa pakkorakoon.
Aluksi kiukutti, etta joutuisimme maksamaan valtavan kalliista (8,5e/nena, sis. aamupalan) hotellista, mutta huoneen nahtyamme alkoi taas hymyilyttaa ja paatimme ottaa hienosta hotlasta kaiken irti. Hienossa 12. kerroksen nakoalahuoneessa oli pehmeiden patjojen lisaksi oma suihku ja vessa, telkkari, tietokone internetilla, vedenkeitin ja teeta seka uudet hammasharjat. Supermarketista viinipullo mukaan ja nautiskelemaan! Aamulla oli ihana herailla rauhassa puhtaiden lakanoiden valista, kompia aamupalabuffettiin (hyva, mut ei ihan vetany vertoja Pasilan buffetille), maha turvoksissa istahtaa koneen aareen lukemaan Hesarin nettisivuja ja ottaa viela lammin suihku ennen uusia seikkailuja. Ja eihan se hinta nyt loppupeleissa niin kallis ollut, tuntui vaan aluksi, kun on tottunut puolet halvempaan. Kun on jo pitka reissu takana, tallainen hemmotteluvuorokausi tekee alyttoman hyvaa, mutta nyt menojalka vipattaa jo kohti pienia Miao- ja Dong-vahemmistojen kylia.
Keski-Aasian pelottelemina paatimme olla liikkeella hyvissa ajoin. Leshanissa lokakuun lopulla kaikki oli jo maksua anomuksen jattoa vaille valmista kunnes saimme kuulla etta viisumeitamme ei itseasiassa pidenneta vaan meille myonnetaan suoraan uudet viisumit. Tama tarkoittaa siis etta pidennysta ei voi tehda etukateen silla uusi viisumi astuu aina voimaan suoraan myontamishetkella. Hieman ennen marraskuun puoltavalia paatimme yrittaa uudelleen onneamme Zhongdianissa; talloin myonnetty uusi kuukauden viisumi riittaisi Hong Kongiin menoon asti. Zhongdianissa meille ilmoitettiin etta he eivat myonna uutta viisumia kuin seitseman paivaa ennen vanhan umpeutumista. Vanhamme olisi ollut voimassa viela 14 paivaa...
Kunmingissa tasan viikkoa ennen viisumimme ajan umpeutumista marssimme jalleen poliisin puheille. Kaikki olisi muuten ollut okei mutta olisimme joutuneet odottamaan uusia viisumeita sen kokonaisen viikon, joka tuntui turhan pitkalta ajalta Kunmingissa vietettavaksi. Lisaksi meilla oli luvassa tarkea tapaaminen Kailissa.
Kailiin saavuimme sunnuntaina, joten viisumiasiamme hoito jaisi maanantaille. Hetkessa loysimme mukavan uuden uutukaisen pikku hotellin, josta tupla irtosi varsin huokeaan hintaan ja henkilokunta oli aarettoman ystavallista. Illalla rupesimme ihmettelemaan miksi hotellin respa ei ollut kiinnostunut passeistamme. Tama ei meita normaalioloissa voisi vahempaa kiinnostaa, mutta uutta viisumia anottaessa on turistin oltava rekisteroityneena johonkin majapaikkaan. Nama majapaikat IYH:ta lukuunottamatta ovat varsin usein turhan tyyriita kapealle kukkarollemme. Tallakin kertaa paikkojen hinnoiksi ilmoitettiin vaatimattomia 150 RMB hintoja. Paatimme koittaa etsia itse seuraavaksi aamuksi jotain huokeampaa. Bussiasemaa vastapaata loytyi jo tutuksi tullut Kiinalainen perushotelli. Tupla 60 RMB, ei paha. Kun respa otti viela passimme ja rupesi kirjoittelemaan tietoja ylos ajattelimme etta nyt tarppasi.
Poliisiasemalla virkailijan ensimmainen kysymys oli missa vietitte viime yonne. Emme halua poliisille valehdella joten vastasimme totuudenmukaisesti miellyttavan Miao Theme Hotellin, vaikka tiesimme etta rehellisyytemme saattaisi aiheuttaa ongelmia hotellille. Kerroimme tosin samaan syssyyn saaneemme selville, ettei kyseinen hotelli pysty rekisteroimaan meita (eika nain ollen saisi ottaa siis ulkomaalaisia) ja etta olemme etsineet itsellemme uuden "virallisen" majapaikan. Poliisi ilmoitti valittomasti myos taman olevan "laiton" ulkomaalaisille.
Heittaydyimme hyvin englantia puhuneen hyvatapaisen poliisin hoiviin. Tama jarjesti meidat kolmen tahden hotelli Kailiin 158 Yuanilla (17e/huone), ajelutti poliisiautolla kahteen edelliseen hotelliin kerailemaan rahojamme ja matkatavaroitamme ja antoi viela loistavat ohjeet missa on se salainen virasto missa uudet viisumimme myonnetaan. Taman jalkeen kaikki oli helppoa. Nelja tuntia siita kun hyvastelimme poliisiystavamme koristivat uudenkarheat viisumit passejamme. En voi olla mainitsematta etta se oli meikalaisen passiin neljas Kiinan viisumi.
Keski-Aasiassa moinen olisi mahdotonta, mutta Kiinassa poliisi on todellakin turistille ystava jos jostain syysta virkavallan palveluja kaipaa. Kun Tiibetissa kokeilimme onneamme vuokrapyorien kanssa tarkastuspisteella oli palvelu tilanteeseen nahden hammentavan kohteliasta. "Olemme pahoillamme etta emme voi paasta teita tasta lapi vaikka koititte kusettaa meita ja rikkoa lakia". Ainoa asia mista tassa seikkailussa jai paha mieli oli ne kaksi ystavallista hotellia, jotka ottivat meidat varauksetta vastaan pilkkahinnalla tietaen riskin. Eritoten siksi etta saadostamme koitui naille majataloille luultavasti hallaa. Ja siksi etta Kailiin tulevaisuudessa saapuvilla matkaajilla on todennakoisesti kaksi budjetti paikkaa vahemman kaytettavissa. Iloinen Sancai on pahoillaan, valitettavasti viisumimme umpeutuminen ajoi meidat talla kertaa pakkorakoon.
Aluksi kiukutti, etta joutuisimme maksamaan valtavan kalliista (8,5e/nena, sis. aamupalan) hotellista, mutta huoneen nahtyamme alkoi taas hymyilyttaa ja paatimme ottaa hienosta hotlasta kaiken irti. Hienossa 12. kerroksen nakoalahuoneessa oli pehmeiden patjojen lisaksi oma suihku ja vessa, telkkari, tietokone internetilla, vedenkeitin ja teeta seka uudet hammasharjat. Supermarketista viinipullo mukaan ja nautiskelemaan! Aamulla oli ihana herailla rauhassa puhtaiden lakanoiden valista, kompia aamupalabuffettiin (hyva, mut ei ihan vetany vertoja Pasilan buffetille), maha turvoksissa istahtaa koneen aareen lukemaan Hesarin nettisivuja ja ottaa viela lammin suihku ennen uusia seikkailuja. Ja eihan se hinta nyt loppupeleissa niin kallis ollut, tuntui vaan aluksi, kun on tottunut puolet halvempaan. Kun on jo pitka reissu takana, tallainen hemmotteluvuorokausi tekee alyttoman hyvaa, mutta nyt menojalka vipattaa jo kohti pienia Miao- ja Dong-vahemmistojen kylia.
Kiinalaisten keskellä, Kaili, Guizhou
Kiinalaiset kaupungit paasevat aina yllattamaan silla kuinka isoja, Kiinalaisia ja korkeilla kerrostaloilla varustettuja ne ovat. Myos liikenteen paljous on useimmiten shokki. Kaili ei siis ollut poikkeus talla loputtoman pitkalla listalla.No eikohan tasta taas paasta pikapuoliin kukkuloille vaeltelemaan. Mutta sitä ennen...
Kiinalaisten keskella
Valilla kiinalaiset saavat meidat aivan raivonpartaalle. Mika niissa sitten niin kauheasti arsyttaa? - Kovaaaninen rakiminen vaikkapa bussissa tai ravintolassa, rakaklimppi loytaa muitta mutkitta tiensa lattialle, ei suinkaa roskikseen.
- Tupakointi julkisissa tiloissa, kulkuneuvoissa ja kaikkialla. Valilla tuntuu, etta meita saalitaan kun rookit puuttuu taskusta ja hyvaa hyvyytta tullaan jakamaan tunkkaisia savuja meidan kanssa. Taalla ei siis olla kovin hienovaraisia ja puhallella esimerkiksi poispain vieruskaverista bussissa.
- Kiilaaminen, toniminen, etuilu ja kyynarpaataktiikka erityisesti liikenteessa. Autoilija on kingi, jalankulkija ei mitaan. Jos kiinalaisille opetettaisiin liikenteen tapakasvatusta, siina saastettaisiin varmaan miljardi miestyotuntia vuodessa. Toisaalta helppohan tassa suomalaisen on moralisoida, kun meita on 1,3 miljardia vahemman.
- Kiinalainen aanimaailma: kaikki tuntuvat huutavan kokoajan ja aani tuntuu porautuvan joka kerta suomalaisen rauhallisempaan meininkiin tottuneisiin aivoihin, kannykoita huudatetaan jatkuvasti, jos ei muuta niin soittoaania taysilla laulattamalla tehdaan kaikille selvaksi kenella on uusi ja hieno puhelin. Kiinalaisilla on selkeasti tarve saada itsensa kuuluviin ja ehka se vaatii vahan enemman ponnisteluja 1,3 miljardin ihmisen joukossa kuin harvaan asutussa Suomessa. Puheenvuoroja ei taalla jaella, ne on otettava kuuluvalla aanelle.
- Ajoittainen kasittamaton royhkeys asiakaspalvelutilanteissa: kasvoilla sellainen ilme kuin paska haisisi, katsotaan poispain katta torjuvasti heilutellen ja huudetaan meioota eli eioota. Tassa ei siis kyse toistuvasta tilanteesta, vaan alyttomilta tuntuvista yksittaista tapauksista.
Paasaantoisesti jengi on kuitenkin ystavallista, liikuttavan innostunutta meista ja kaikesta mahdollisesta, vieraanvaraista, avuliaita, mutta kasittamattoman ujoja, rehellisia ja maailman toiseksi parhaita kokkeja (parhaat loytyy Intiasta:)
Kiinalaisten keskella
Valilla kiinalaiset saavat meidat aivan raivonpartaalle. Mika niissa sitten niin kauheasti arsyttaa? - Kovaaaninen rakiminen vaikkapa bussissa tai ravintolassa, rakaklimppi loytaa muitta mutkitta tiensa lattialle, ei suinkaa roskikseen.
- Tupakointi julkisissa tiloissa, kulkuneuvoissa ja kaikkialla. Valilla tuntuu, etta meita saalitaan kun rookit puuttuu taskusta ja hyvaa hyvyytta tullaan jakamaan tunkkaisia savuja meidan kanssa. Taalla ei siis olla kovin hienovaraisia ja puhallella esimerkiksi poispain vieruskaverista bussissa.
- Kiilaaminen, toniminen, etuilu ja kyynarpaataktiikka erityisesti liikenteessa. Autoilija on kingi, jalankulkija ei mitaan. Jos kiinalaisille opetettaisiin liikenteen tapakasvatusta, siina saastettaisiin varmaan miljardi miestyotuntia vuodessa. Toisaalta helppohan tassa suomalaisen on moralisoida, kun meita on 1,3 miljardia vahemman.
- Kiinalainen aanimaailma: kaikki tuntuvat huutavan kokoajan ja aani tuntuu porautuvan joka kerta suomalaisen rauhallisempaan meininkiin tottuneisiin aivoihin, kannykoita huudatetaan jatkuvasti, jos ei muuta niin soittoaania taysilla laulattamalla tehdaan kaikille selvaksi kenella on uusi ja hieno puhelin. Kiinalaisilla on selkeasti tarve saada itsensa kuuluviin ja ehka se vaatii vahan enemman ponnisteluja 1,3 miljardin ihmisen joukossa kuin harvaan asutussa Suomessa. Puheenvuoroja ei taalla jaella, ne on otettava kuuluvalla aanelle.
- Ajoittainen kasittamaton royhkeys asiakaspalvelutilanteissa: kasvoilla sellainen ilme kuin paska haisisi, katsotaan poispain katta torjuvasti heilutellen ja huudetaan meioota eli eioota. Tassa ei siis kyse toistuvasta tilanteesta, vaan alyttomilta tuntuvista yksittaista tapauksista.
Paasaantoisesti jengi on kuitenkin ystavallista, liikuttavan innostunutta meista ja kaikesta mahdollisesta, vieraanvaraista, avuliaita, mutta kasittamattoman ujoja, rehellisia ja maailman toiseksi parhaita kokkeja (parhaat loytyy Intiasta:)
Luxusta elämään, Kunming, Yunnan
...eli suihku, pyykkikone, internet ja sanky, jossa on patja.
Valilla pitaa reissaajankin levata, vaikka me ollaan oltu kylla siina tosi huonoja. Lhasata lahdon jalkeen ollaan vietetty kaks kertaa kaks yota putkeen samassa paikassa, jos telttailuja ei lasketa: Lhasa-Chengdu -junassa (voi kuinka rentouttavaa) ja Litangissa. Nyt koitetaan tsempata taalla Kunmingissa: haahuillaan internetissa, pelataan korttia ja pingista, annetaan superlikaiset ja haisevat pyykit henkilokunnan pestavaksi, nukutaan pitkaan pehmealla patjalla, luetaan Chengdun gueshusesta mukaan tarttunutta Pussikaljaromaania eli laiskotellaan niin hyvin kuin osataan.
Mutta matka jatkuu taas huomenna. Paamaarana on Kaili, jossa toivottavasti saadaan ensi keskiviikkona umpeutuvat viisumit uusittua. Kailista lahtee - ei suinkaan suomalainen bar hopping, vaan village hopping. Kierrellaan siis laheisia pienia vahemmistokylia. Sen jalkeen Guanxin provinssiin Yangshuohon katsomaan karstivuoria. Sokerina pohjalla (eli etelassa) on Hainanin rantaloma ja viimeiset rusketukset ennen Hong Kongia ja kotiin paluuta.
Valilla pitaa reissaajankin levata, vaikka me ollaan oltu kylla siina tosi huonoja. Lhasata lahdon jalkeen ollaan vietetty kaks kertaa kaks yota putkeen samassa paikassa, jos telttailuja ei lasketa: Lhasa-Chengdu -junassa (voi kuinka rentouttavaa) ja Litangissa. Nyt koitetaan tsempata taalla Kunmingissa: haahuillaan internetissa, pelataan korttia ja pingista, annetaan superlikaiset ja haisevat pyykit henkilokunnan pestavaksi, nukutaan pitkaan pehmealla patjalla, luetaan Chengdun gueshusesta mukaan tarttunutta Pussikaljaromaania eli laiskotellaan niin hyvin kuin osataan.
Mutta matka jatkuu taas huomenna. Paamaarana on Kaili, jossa toivottavasti saadaan ensi keskiviikkona umpeutuvat viisumit uusittua. Kailista lahtee - ei suinkaan suomalainen bar hopping, vaan village hopping. Kierrellaan siis laheisia pienia vahemmistokylia. Sen jalkeen Guanxin provinssiin Yangshuohon katsomaan karstivuoria. Sokerina pohjalla (eli etelassa) on Hainanin rantaloma ja viimeiset rusketukset ennen Hong Kongia ja kotiin paluuta.
100% floraa ja faunaa, liftaten Nu-jokea ylös
Aamulla loysimme englantia puhuvan ihmisen. Dulong-laakso ja tatuoidut naiset jaisivat talla reissulla valiin;lumi oli tukkinut korkean laaksoon vievan solan. Paatimme siis jatkaa Nu-jokilaaksoa sinnikkaasti ylospain kohti B:lla alkavaa perkeletta eli Bingzhongluo:ta.
Perille saavuttuamme loysimme pitkasta aikaa turistifasiliteetteja englanniksi. Heti alkuun jouduimme harmittelemaan; Dulongiin olisi voinut myos kavella vuorten yli parissa paivassa. Se olisi ainakin ollut seikkailu!
Sitten jalleen hampaat irvessa tappelemista Kiinalaisen turistibisneksen kanssa. Koitimme vuokrata kylan turisti-infosta fillarit. Telineessa oli kahdenlaisia pyoria: Eurooppalaisia maastopyoria ja Kiinan ihmeita. Kysyimme hintaa Eurooppalaisille fillareille, vastaus 50 RMB/paiva. Kysyimme varovaisesti, etta nyt kun meita on kolme , on low season ja ottaisimme pyorat useammaksi paivaksi niin olisiko mahdollista saada hintaa alemmaksi. Hetken nihkeilyn jalkeen pyoranvuokraaja suostui. Menimme syomaan, saadimme kamat ja aloitimme pyorien testauksen. Meridan maastofillari toimi moiteettomasti, vaikka jarrupalat olivatkin vaihdon tarpeessa. Sen sijaan kaksi muuta pyoraa osoittautuivat maanantai kappaleiksi. Molemmissa keskiot paskana, mika teki polkemisesta tyolasta ja useamman paivan pyoraretkesta hasardin. Kysyimme olisiko mahdollista korjata tai vaihtaa pyoria. Omistaja veti hirveat herneet nenaan sanoi etta hanen pyorissaan ei ole mitaan vikaa ja etta ei tanne kannata tulla jos ei ole seikkailun halua, Jos nama kaksi riikinaista polkupyoraa olisi halunnut vaihtaa kahteen ehjaan hinta olisi ollut kaikilta kolmelta jalleen sen 50RMB/paiva. Siis yhden ehjan pyoran saa halvemmalla kun ottaa kaksi rikkinaista. Lisaksi olimme menossa pyorilla alueelle, mista tiedamme tuskin mitaan muuta paitsi sen etta se on alyttoman syrjassa kaikesta. Kovin vaikea taas ymmartaa, mika meni pieleen. Ei tehnyt enaa mieli asioida kyseisen herran kanssa, vaikka Bingzhongluohon palattuamme minun kavikin hanta saaliksi kun nain lysyn miehen hahmon illanhamarassa taluttavan koko pyorakavalkaadiaan sisaan. Tuskin hanella hienosta liikeideastaan huolimatta oli ollut yhtaan asiakasta meidan jalkeen.
Sirkus-Paulan positiivisella energialla varustettu ryhmamme ei tasta kuitenkaan lannistunut vaan otti valittomasti B-suunnitelman kehiin. Ylimaaraiset romppeet saimme jatettya Tea Horse Inn:iin ja lahdimme reippain mielin jatkamaan No-jokilaaksoa ylospain jalan ja liftaamalla. Binzhongluon turisti infrastruktuuri ulottui komeissa maisemissa n. 20 kilometrin paahan. Taman jalkeen olimme konkreettisesti teilla tietymattomilla. Puhelimet lakkasivat kuulumasta, kylat muuttuivat parin-kolmen rakennuksen, rinteessa kyyhottaviksi ryppaiksi. Peltoja ei pengerretty ja sahkolinja oli vasta suunnitteilla. Tieta pystyi ajamaan lahinna traktorilla. Kahden lifti kyydin ja noin 15 kilometrin talsimisen jalkeen ensimmainen paiva alkoi hamartaa, ja juuri ennen taydellista pimeytta loysimme ihmisia ja pari rakennusta. Mistaan varsinaisesta kylasta ei ollut kyse vaan jonkun tuntemattomaksi jaaneen rakennusprojektin tyomisten tyomaamajoituksesta. Vasyneelle kolmikollemme loytyi onneksi kuitenkin kolkko huone, valmis nuudelit, kuumaa vetta ja ehtoo-oluset. Latkimme tunnin verran korttia ennenkuin nukkumatti tuli heittamaan ylafemmat.
Paula naytti kivenkovan kaupantekijan kyntensa heti aamutuimaan. Kolkosta majoituksesta velotettiin se pakollinen 10 yuania per nena mutta kommentti "kyllahan toki muna-aamupala ja kyyti rekan lavalla sisaltyvat hintaan" teki kauniilla hymylla koristettuna tehtavansa ja matka jatkui sutjakkaasti ilman lisakuluja.
Tie oli luokkaa hengenvaarallinen perunapelto. Toisella puolella kohosi pystysuora usvan kietoma seina ylos, toisella puolella suoraan alhaalla kohisi vihertava Nu-joki. Vesiputoukset ryoppysivat tielle ja kaikkialla oli rehevaa. Kasittamattoman kaunista! Asutus puuttui miltei kokonaan.
Tunnin lavalla pomppimisen jalkeen alkoi liikennetta nakya enemman. Hetken paasta totesimme etta kallion seinamat olivat porattu tayteen tunneleita, rinteilla keikkui sinisia tyomaatelttoja. Hetken paasta kaikkialla parisivat tuntemattomiin tarkoituksiin pystytetyt agrigaatit ja joella keikkui lautta kyydissaan punainen lippu ja tyomiehia. Tie muuttui aina vain hurjemmaksi. Taisi olla suoraan kallionseinamaan rajaytetty.
Rekka pysahtyi ja paatimme etta tahan loppui Nu-joen tutkiminen talta retkikunnalta. Kiina vain osaa hammastyttaa. Hetken luulimme jo olevamme todella syrjassa, keskella villeinta eramaata Burman ja Tiibetin rajan tuntumassa ja yhtakkia paukahdamme keskelle valtavaa rakennustyomaata. Sita mita joen paanmenoksi oli suunniteltu voi vain arvailla. Kaivostoimintaa? Vai kenties valtava pato? Ainakin Kiinalla oli taannoisen NG-jutun perusteella suunniteilla 13 patoa Nu-joen varrelle. Alue on myos tarkea palanen arvokasta Kolmen Joen aluetta, joka on paassyt myos Unescon listalle.
Rupesimme kavelemaan tieta takaisin kohti sivistysta. Nautiskellessamme aamupalaa mannikkoisella rinteella auringonpaisteessa, kuului tyomaalta valtava rajahdys. Paikka ei tuntunut enaan kovinkaan soveliaalta Suomalaisille turisteille. Hetken paasta liftasimme jo rekan kyydissa takaisinpain. Itseasiassa aamupaivan seikkailu vei meidat niin pitkalle etta kavimme jo toistamiseen Tiibetin puolella. Noilla syrjaisilla seuduilla se ei ilmeisesti ole mikaan ongelma.
10 minuutin pomppimisen jalkeen rekkamme pysahtyi. "Keskella" tieta (tie on niin kapea etta yksi rekka tayttaa sen useimmissa kohdissa niin tyystin ettei edes pratkalla paasisi ohi) lakosi sininen kuorma-auto. Ilmeisesti moottori oli hyytynyt. Nalka vahan vaivasi ja paatimme jatkaa kavellen laheiseen taloon, jonka olimme bonganneet tulomatkalla. Viela kertaakaan ei ollut matkamme aikana tullut vastaavanlaista tunnetta kuin tuossa talossa vieraillessa. Emanta otti meidat hyvin varauksellisesti vastaan, mutta nayteltyamme nalkaamme rupesi lammittelemaan meille valmisnuudeleita. Talon tytto oli niin ujo ettei saanut nostettua katsettaan maasta selkeasta uteliaisuudesta huolimatta. Soimme, kiitimme, maksoimme jonkun yuanin ja lahdimme.
Mitakohan nuo ihmiset meista ajattelivat? Tilanne oli varmasti niin poikkeuksellinen etta he kuvittelivat jonkun suuren muutoksen olevan tekeilla. Olimmeko siella haatamassa heita pois kotoaan? Mikali padonrakennushankkeet etenevat voi nain tapahtua tulevaisuudessa, yllatavan piankin, niin nopeita ovat muutokset nykyajan Kiinassa. Vaikka eksyimme paikalle taysin sattumalta voi noiden ihmisten ajatuksiin jaada mielikuva kolmesta blondista, joiden paikalle ilmestyminen vei heilta kodin.
Sininen kuorma-auto oli ilmeisesti saatu fiksattua, silla hetken lounastauolta kaveltyamme mutkan takaa aineellistui tuttu valkoinen rekka. Hypattiin kyytiin ja nautittiin taysin rinnoin matkan etenemisesta, ja siita etta pystyimme jattamaan tuon hammentavan paikan taaksemme. Risteyksessa hylkaismme rekan ja jatkoimme Zigatongin (tai jotn.) kylaan rinnetta ylos. Sinaansa idyllinen maalaiskyla oli mainittu jo Bingzhongluon turistiprosyyreissa ja taman johdosta paikalle kiemurteli nykyaan paallystetty tie ja voimalinjat. Silmaan pisti myos, kuten monessa muussakin Nu-joki laakson kylassa, kristillinen kirkko. Kiinan valtauskontojen ote alueeseen oli pitkaan niin heikko etta Burmasta loikanneet lahetyssaarnaajat saivat alueelta jalansijaa. Silti ei kirkko maisemaan oikein sopinut. Tuli jotenkin vaivautunut, myotahapeainen olo, ihan kuin senaatintorille lantattaisiin suitsukkeilta tuoksuva rukousmylly. Tietyt asiat eivat sovi tiettyihin paikkoihin, se tuntuu vaan liian oudolta.
Kunnon ruoka maistui taas taivaallisesti ja retkikuntamme nukkui pitkaan ja hievahtamatta.
Seuraava aamu alkoi hitaasti. Kerkesimme silti pienelle aamukavelylle laheisille pelloille. Taalla vuorten rinteet ovat niin jyrkkia etta terassien rakentaminen ei kay enaa painsa. Maissia kasvatetaan suoraan noin 45 asteisilla rinteilla. Pelkka kiipeaminen oli rankkaa puuhaa, sadonkorjuuta emme uskaltaneet ede ajatella.
Matka kohti Bingzhongluota sujui kuin tanssi. Tunnin kaveltyamme eraan tarkastuspisteen ystavallinen poliisi sijoitti meidat rekkaan joka ajoi puolessa tunnissa suoraan hotellimme eteen ja viela ilmaiseksi. Pyorimme illalla hieman oudossa pikkukaupungissa ja nautiskelimme maukkaista ruuista. Olo oli ehka aavistuksen verran haikea, tietyssa mielessa myos helpottunut. Tasta alkaisi pitka matka kohti miellyttavampaa ilmastoa ja sivistysta, mutta myos suurimmat seikkailut lienevat nyt takana pain.
Perille saavuttuamme loysimme pitkasta aikaa turistifasiliteetteja englanniksi. Heti alkuun jouduimme harmittelemaan; Dulongiin olisi voinut myos kavella vuorten yli parissa paivassa. Se olisi ainakin ollut seikkailu!
Sitten jalleen hampaat irvessa tappelemista Kiinalaisen turistibisneksen kanssa. Koitimme vuokrata kylan turisti-infosta fillarit. Telineessa oli kahdenlaisia pyoria: Eurooppalaisia maastopyoria ja Kiinan ihmeita. Kysyimme hintaa Eurooppalaisille fillareille, vastaus 50 RMB/paiva. Kysyimme varovaisesti, etta nyt kun meita on kolme , on low season ja ottaisimme pyorat useammaksi paivaksi niin olisiko mahdollista saada hintaa alemmaksi. Hetken nihkeilyn jalkeen pyoranvuokraaja suostui. Menimme syomaan, saadimme kamat ja aloitimme pyorien testauksen. Meridan maastofillari toimi moiteettomasti, vaikka jarrupalat olivatkin vaihdon tarpeessa. Sen sijaan kaksi muuta pyoraa osoittautuivat maanantai kappaleiksi. Molemmissa keskiot paskana, mika teki polkemisesta tyolasta ja useamman paivan pyoraretkesta hasardin. Kysyimme olisiko mahdollista korjata tai vaihtaa pyoria. Omistaja veti hirveat herneet nenaan sanoi etta hanen pyorissaan ei ole mitaan vikaa ja etta ei tanne kannata tulla jos ei ole seikkailun halua, Jos nama kaksi riikinaista polkupyoraa olisi halunnut vaihtaa kahteen ehjaan hinta olisi ollut kaikilta kolmelta jalleen sen 50RMB/paiva. Siis yhden ehjan pyoran saa halvemmalla kun ottaa kaksi rikkinaista. Lisaksi olimme menossa pyorilla alueelle, mista tiedamme tuskin mitaan muuta paitsi sen etta se on alyttoman syrjassa kaikesta. Kovin vaikea taas ymmartaa, mika meni pieleen. Ei tehnyt enaa mieli asioida kyseisen herran kanssa, vaikka Bingzhongluohon palattuamme minun kavikin hanta saaliksi kun nain lysyn miehen hahmon illanhamarassa taluttavan koko pyorakavalkaadiaan sisaan. Tuskin hanella hienosta liikeideastaan huolimatta oli ollut yhtaan asiakasta meidan jalkeen.
Sirkus-Paulan positiivisella energialla varustettu ryhmamme ei tasta kuitenkaan lannistunut vaan otti valittomasti B-suunnitelman kehiin. Ylimaaraiset romppeet saimme jatettya Tea Horse Inn:iin ja lahdimme reippain mielin jatkamaan No-jokilaaksoa ylospain jalan ja liftaamalla. Binzhongluon turisti infrastruktuuri ulottui komeissa maisemissa n. 20 kilometrin paahan. Taman jalkeen olimme konkreettisesti teilla tietymattomilla. Puhelimet lakkasivat kuulumasta, kylat muuttuivat parin-kolmen rakennuksen, rinteessa kyyhottaviksi ryppaiksi. Peltoja ei pengerretty ja sahkolinja oli vasta suunnitteilla. Tieta pystyi ajamaan lahinna traktorilla. Kahden lifti kyydin ja noin 15 kilometrin talsimisen jalkeen ensimmainen paiva alkoi hamartaa, ja juuri ennen taydellista pimeytta loysimme ihmisia ja pari rakennusta. Mistaan varsinaisesta kylasta ei ollut kyse vaan jonkun tuntemattomaksi jaaneen rakennusprojektin tyomisten tyomaamajoituksesta. Vasyneelle kolmikollemme loytyi onneksi kuitenkin kolkko huone, valmis nuudelit, kuumaa vetta ja ehtoo-oluset. Latkimme tunnin verran korttia ennenkuin nukkumatti tuli heittamaan ylafemmat.
Paula naytti kivenkovan kaupantekijan kyntensa heti aamutuimaan. Kolkosta majoituksesta velotettiin se pakollinen 10 yuania per nena mutta kommentti "kyllahan toki muna-aamupala ja kyyti rekan lavalla sisaltyvat hintaan" teki kauniilla hymylla koristettuna tehtavansa ja matka jatkui sutjakkaasti ilman lisakuluja.
Tie oli luokkaa hengenvaarallinen perunapelto. Toisella puolella kohosi pystysuora usvan kietoma seina ylos, toisella puolella suoraan alhaalla kohisi vihertava Nu-joki. Vesiputoukset ryoppysivat tielle ja kaikkialla oli rehevaa. Kasittamattoman kaunista! Asutus puuttui miltei kokonaan.
Tunnin lavalla pomppimisen jalkeen alkoi liikennetta nakya enemman. Hetken paasta totesimme etta kallion seinamat olivat porattu tayteen tunneleita, rinteilla keikkui sinisia tyomaatelttoja. Hetken paasta kaikkialla parisivat tuntemattomiin tarkoituksiin pystytetyt agrigaatit ja joella keikkui lautta kyydissaan punainen lippu ja tyomiehia. Tie muuttui aina vain hurjemmaksi. Taisi olla suoraan kallionseinamaan rajaytetty.
Rekka pysahtyi ja paatimme etta tahan loppui Nu-joen tutkiminen talta retkikunnalta. Kiina vain osaa hammastyttaa. Hetken luulimme jo olevamme todella syrjassa, keskella villeinta eramaata Burman ja Tiibetin rajan tuntumassa ja yhtakkia paukahdamme keskelle valtavaa rakennustyomaata. Sita mita joen paanmenoksi oli suunniteltu voi vain arvailla. Kaivostoimintaa? Vai kenties valtava pato? Ainakin Kiinalla oli taannoisen NG-jutun perusteella suunniteilla 13 patoa Nu-joen varrelle. Alue on myos tarkea palanen arvokasta Kolmen Joen aluetta, joka on paassyt myos Unescon listalle.
Rupesimme kavelemaan tieta takaisin kohti sivistysta. Nautiskellessamme aamupalaa mannikkoisella rinteella auringonpaisteessa, kuului tyomaalta valtava rajahdys. Paikka ei tuntunut enaan kovinkaan soveliaalta Suomalaisille turisteille. Hetken paasta liftasimme jo rekan kyydissa takaisinpain. Itseasiassa aamupaivan seikkailu vei meidat niin pitkalle etta kavimme jo toistamiseen Tiibetin puolella. Noilla syrjaisilla seuduilla se ei ilmeisesti ole mikaan ongelma.
10 minuutin pomppimisen jalkeen rekkamme pysahtyi. "Keskella" tieta (tie on niin kapea etta yksi rekka tayttaa sen useimmissa kohdissa niin tyystin ettei edes pratkalla paasisi ohi) lakosi sininen kuorma-auto. Ilmeisesti moottori oli hyytynyt. Nalka vahan vaivasi ja paatimme jatkaa kavellen laheiseen taloon, jonka olimme bonganneet tulomatkalla. Viela kertaakaan ei ollut matkamme aikana tullut vastaavanlaista tunnetta kuin tuossa talossa vieraillessa. Emanta otti meidat hyvin varauksellisesti vastaan, mutta nayteltyamme nalkaamme rupesi lammittelemaan meille valmisnuudeleita. Talon tytto oli niin ujo ettei saanut nostettua katsettaan maasta selkeasta uteliaisuudesta huolimatta. Soimme, kiitimme, maksoimme jonkun yuanin ja lahdimme.
Mitakohan nuo ihmiset meista ajattelivat? Tilanne oli varmasti niin poikkeuksellinen etta he kuvittelivat jonkun suuren muutoksen olevan tekeilla. Olimmeko siella haatamassa heita pois kotoaan? Mikali padonrakennushankkeet etenevat voi nain tapahtua tulevaisuudessa, yllatavan piankin, niin nopeita ovat muutokset nykyajan Kiinassa. Vaikka eksyimme paikalle taysin sattumalta voi noiden ihmisten ajatuksiin jaada mielikuva kolmesta blondista, joiden paikalle ilmestyminen vei heilta kodin.
Sininen kuorma-auto oli ilmeisesti saatu fiksattua, silla hetken lounastauolta kaveltyamme mutkan takaa aineellistui tuttu valkoinen rekka. Hypattiin kyytiin ja nautittiin taysin rinnoin matkan etenemisesta, ja siita etta pystyimme jattamaan tuon hammentavan paikan taaksemme. Risteyksessa hylkaismme rekan ja jatkoimme Zigatongin (tai jotn.) kylaan rinnetta ylos. Sinaansa idyllinen maalaiskyla oli mainittu jo Bingzhongluon turistiprosyyreissa ja taman johdosta paikalle kiemurteli nykyaan paallystetty tie ja voimalinjat. Silmaan pisti myos, kuten monessa muussakin Nu-joki laakson kylassa, kristillinen kirkko. Kiinan valtauskontojen ote alueeseen oli pitkaan niin heikko etta Burmasta loikanneet lahetyssaarnaajat saivat alueelta jalansijaa. Silti ei kirkko maisemaan oikein sopinut. Tuli jotenkin vaivautunut, myotahapeainen olo, ihan kuin senaatintorille lantattaisiin suitsukkeilta tuoksuva rukousmylly. Tietyt asiat eivat sovi tiettyihin paikkoihin, se tuntuu vaan liian oudolta.
Kunnon ruoka maistui taas taivaallisesti ja retkikuntamme nukkui pitkaan ja hievahtamatta.
Seuraava aamu alkoi hitaasti. Kerkesimme silti pienelle aamukavelylle laheisille pelloille. Taalla vuorten rinteet ovat niin jyrkkia etta terassien rakentaminen ei kay enaa painsa. Maissia kasvatetaan suoraan noin 45 asteisilla rinteilla. Pelkka kiipeaminen oli rankkaa puuhaa, sadonkorjuuta emme uskaltaneet ede ajatella.
Matka kohti Bingzhongluota sujui kuin tanssi. Tunnin kaveltyamme eraan tarkastuspisteen ystavallinen poliisi sijoitti meidat rekkaan joka ajoi puolessa tunnissa suoraan hotellimme eteen ja viela ilmaiseksi. Pyorimme illalla hieman oudossa pikkukaupungissa ja nautiskelimme maukkaista ruuista. Olo oli ehka aavistuksen verran haikea, tietyssa mielessa myos helpottunut. Tasta alkaisi pitka matka kohti miellyttavampaa ilmastoa ja sivistysta, mutta myos suurimmat seikkailut lienevat nyt takana pain.
Sianpäitä ja vesisadetta, Gongshan, Yunnan
Seitseman tuntia bussilla Nu Jiangia ylavirtaan osoitti laakson olevan aarettoman vehrea, jyrkkaraaminen ja usein usvapilvien kietoma. Tupakansavuisesta bussista noustuamme kohtasimme pitkasta aikaa oikein kunnon vesisateen. Tama ei sirkuskulkuettamme haitannut silla ilma oli eelleen hyvin leuto.
Koetimme saada selville mita Nu Jiangissa voisi oikein nahda ja kokea siina kuitenkaan onnistumatta loputtoman korkean kielimuurin vuoksi. Olimme lukeneet syrjaisista laaksoista joiden naisilla on tatuoidut kasvot, runsaasta ja laajasta biodiversiteetista seka jylhista maisemista. Paatimme menna seuraavana aamuna bussiasemalle ja ottaa jonkun kulkuneuvon jonnekkin. Iltapaiva kului torin erikoisuuksia ihmetellen. Sianpaita ja liito-oravaa muistuttavia kokonaisina sellaisinaan grillattuja jyrsijoita. Helena oli matkalla bongannut dosan ikkunasta krokotiileja ja kilpikonnia myyvan tadin!
Ilta pimeni tihkusateisena ja harmaana.
Koetimme saada selville mita Nu Jiangissa voisi oikein nahda ja kokea siina kuitenkaan onnistumatta loputtoman korkean kielimuurin vuoksi. Olimme lukeneet syrjaisista laaksoista joiden naisilla on tatuoidut kasvot, runsaasta ja laajasta biodiversiteetista seka jylhista maisemista. Paatimme menna seuraavana aamuna bussiasemalle ja ottaa jonkun kulkuneuvon jonnekkin. Iltapaiva kului torin erikoisuuksia ihmetellen. Sianpaita ja liito-oravaa muistuttavia kokonaisina sellaisinaan grillattuja jyrsijoita. Helena oli matkalla bongannut dosan ikkunasta krokotiileja ja kilpikonnia myyvan tadin!
Ilta pimeni tihkusateisena ja harmaana.
Hyvässä Liu'ussa, Liuku, Yunnan
Ensimmainen huomio, Liussa on lammin! T-paidassa tarkeni viela hyvin pimeankin tultua. Muuten alle tuhannessa metrissa Nu Jiangin keskivaiheilla sijainnut kaupunki ei trajonnut suuria yllatyksia. Isompi kuin kukaan uskalsi olettaa, korkeita rakennuksia ja Kiinalaisia ravintoloita. Mutta kylla Burman rajan tuntumassa pullistelevassa kaupungissa kuitenkin tuntui jokin pieni uusi vivahde olevan. Kenties sitten sita Kaakkois-Aasiaa.
Iloisen Sancain urhea retkikunta sai kaukaisen Nu jiang laakson valloitukseen hieman lisavoimia. Kovana tinkijana tunnettu mutta hammentavan positiivisella asenteella varustettu Suomalainen Paula lahti seikkailuun avoimin mielin mukaan. Mahtavaa! Liussa oli maen rinteeseen kirjoitettu valoilla Liuku. Lieko kyseessa sitten liukumaki?
Iloisen Sancain urhea retkikunta sai kaukaisen Nu jiang laakson valloitukseen hieman lisavoimia. Kovana tinkijana tunnettu mutta hammentavan positiivisella asenteella varustettu Suomalainen Paula lahti seikkailuun avoimin mielin mukaan. Mahtavaa! Liussa oli maen rinteeseen kirjoitettu valoilla Liuku. Lieko kyseessa sitten liukumaki?
torstai 20. tammikuuta 2011
Hyppäsiköhän se tiikeri tuosta oikeasti? Tiger Leaping Gorge, Yunnan
Yksi Yunnanin ihmeista, Tiger Leaping Gorge eli vapaasti kaannettyna "Tiikeri loikkaa" -rotko, on yksi maailman syvimmista. Silla on pituutta 16 kilometria ja Jangtse-joen pinnasta vuorten huipulle on mahtavat 3900 metria. Turistirysa, mutta oikealla ajoituksella ja reittivalinnoilla valtimme massat ja saimme nauttia huimaavista maisemista paaosin ihan kahdestaan. Suurin osa kiinalaisista turisteista ajaa turistibussilla rotkon pohjalle rakennettua tieta, mutta me kavelimme - tottakai - ylempana kulkevaa reittia. Tiibetin puuskutusten jalkeen oli kunto kohdillaan ja matka taittui ylamakeen kaikkia opasteiden aikoja nopeammin. Jyrkkyydessaan maisemat voittivat kaikki aikaisemmat: alhaalla villina kohiseva joki ja ylhaalla pilvien lomasta kohoavia lumihuippuja. Luonto oli muutenkin kaunis. kirkkaan vihreaa bambumetsaa ja mahtavan jyrkkia vesiputouksia. Korkeanpaikankammoista voisi kylla nailla poluilla hirvittaa: harha-askeleet johtaisivat satojen metrien pudotukseen ja osa reitista oli hakattu miltein pystysuoraan kallioon. Alhaalla rotkon pohjalla veden voima hatkahdytti, kun Jangtse mylvi ja kuohui tyontyessaan joesta nousevien seinamien valista. Kuohujen keskella oli iso kivi, jolta tiikeri on tarinan mukaan hypannyt joen yli - siita nimi.
Naissa maisemissa paasimme myos nauttimaan herkulliset ateriat (kivaa vaihtelua pikanuudeleihin:), silla alueen kymmenet majatalot ovat toittakai kaikki rakennettu ihanille nakoalapaikoille. Best view -mainokset tosin tuntuvat taalla vahan hassuilta, olisi taidonnayte rakentaa talo jonnekin, josta ei ole upeita maisemia.
Naissa maisemissa paasimme myos nauttimaan herkulliset ateriat (kivaa vaihtelua pikanuudeleihin:), silla alueen kymmenet majatalot ovat toittakai kaikki rakennettu ihanille nakoalapaikoille. Best view -mainokset tosin tuntuvat taalla vahan hassuilta, olisi taidonnayte rakentaa talo jonnekin, josta ei ole upeita maisemia.
Ihmeellinen ja myyttinen Shangri-La, Yunnan
2000-luvun alussa Zhongdian oli viela unelias Tiibetilainen
pikkukaupunki. Yunnanin provinssi, kuulu uskomattomista maisemistaan ja kirjavista
vahemmistoryhmistaan oli alkanut paasta jo lansimaalaisten
matkailijoiden reittisuunnitelmiin. Toisaalta 14. Dalai Lama oli
hallintonsa aikana saanut aikaan maailmanlaajuisen Tiibet buumin; kaikki ylankoon
liittyva oli (ja on) in. Turistibussit vyoryivat jo Lijiangiin ja
vaikuttava Tiger Leaping Gorge oli saavutettavissa kahdessa tunnissa
autolla. Jos tie paallystettaisiin aina Zhongdianiin asti, ei matka
rotkolta "Tiibetiin" kestaisi paria tuntia kauempaa.
Siita se alkoi. Aluksi rakennettiin moottoritie ja asennettiin
keskustaan katuvalot, sitten tuli lentokenttaa, majataloa ja
ravintoloita joista saa pizzaa. Guandongin vaatetehtaista alkoi vyorya
North Faken untuvatakkeja. Lahiston luostarit pantiin kiiltamaan kilpaa
Potalan arkkitehtuuria matkivien, neonvaloilla koristeltujen hotellien
kanssa. Vanhat rakennukset purettiin, tilalle tulleissa oli muovisia
Tiibetilaisvaikutteita. Samaan aikaan alueen
kulttuuriperinnolla perinnolla ratsastettiin (ja rahastettiin) ja se
painettiin nurkkaan.
Kiinalainen turistibisnes on uskomaton. Vaitamme etta missaan muualla maailmassa ei rakenneta teita, gondoolihisseja ja muita tilpehooreja pystysuorille vuorenrinteille vain jotta turistien ei tarvitsisi kavella. Virvokkeita ja pienia valipaloja voi ostaa veitsenteravilta harjanteilta, syvista jokilaaksoista, siina missa Taivaallisen rauhan aukioltakin. Keskiluokan vaatimustason tayttavia hotelleja lampimalla vedella ja puhtailla lakanoilla loytyy miltei mista vaan.
Herkullista Kiinalaista ruokaa tarjoillaan, kuljetukset jarjestyvat, huokeahkoa majoitusta on kaikkialla, olut virtaa ja kaikilla on hauskaa. Taydellista?
Ei ihan. Kiinalaisen turismin koukerot ovat kasittamattoman pitkat, ja ne kuristivat, taydellisesti. Kiina on Euroopan kokoinen alue, joka on ollut huomattavasti pidempaan kehittymattomampi infrastruktuurin suhteen (ei enaa!) ja vuoristoisempi, joten myos kulttuurien vaihtelevuus on Kiinassa Eurooppaa rikkaampaa. Kansallispuvut kimaltelevat ja arkkitehtuuri rehottaa mutta siina kaikki. Perinteet ja tavat poljetaan pikkuhiljaa alas ja jaljelle jaa irvokkaaksi muotoiltu muovinen sotku, jossa ihminen (turisti) on paksu rahamassi.
pikkukaupunki. Yunnanin provinssi, kuulu uskomattomista maisemistaan ja kirjavista
vahemmistoryhmistaan oli alkanut paasta jo lansimaalaisten
matkailijoiden reittisuunnitelmiin. Toisaalta 14. Dalai Lama oli
hallintonsa aikana saanut aikaan maailmanlaajuisen Tiibet buumin; kaikki ylankoon
liittyva oli (ja on) in. Turistibussit vyoryivat jo Lijiangiin ja
vaikuttava Tiger Leaping Gorge oli saavutettavissa kahdessa tunnissa
autolla. Jos tie paallystettaisiin aina Zhongdianiin asti, ei matka
rotkolta "Tiibetiin" kestaisi paria tuntia kauempaa.
Siita se alkoi. Aluksi rakennettiin moottoritie ja asennettiin
keskustaan katuvalot, sitten tuli lentokenttaa, majataloa ja
ravintoloita joista saa pizzaa. Guandongin vaatetehtaista alkoi vyorya
North Faken untuvatakkeja. Lahiston luostarit pantiin kiiltamaan kilpaa
Potalan arkkitehtuuria matkivien, neonvaloilla koristeltujen hotellien
kanssa. Vanhat rakennukset purettiin, tilalle tulleissa oli muovisia
Tiibetilaisvaikutteita. Samaan aikaan alueen
kulttuuriperinnolla perinnolla ratsastettiin (ja rahastettiin) ja se
painettiin nurkkaan.
Kiinalainen turistibisnes on uskomaton. Vaitamme etta missaan muualla maailmassa ei rakenneta teita, gondoolihisseja ja muita tilpehooreja pystysuorille vuorenrinteille vain jotta turistien ei tarvitsisi kavella. Virvokkeita ja pienia valipaloja voi ostaa veitsenteravilta harjanteilta, syvista jokilaaksoista, siina missa Taivaallisen rauhan aukioltakin. Keskiluokan vaatimustason tayttavia hotelleja lampimalla vedella ja puhtailla lakanoilla loytyy miltei mista vaan.
Herkullista Kiinalaista ruokaa tarjoillaan, kuljetukset jarjestyvat, huokeahkoa majoitusta on kaikkialla, olut virtaa ja kaikilla on hauskaa. Taydellista?
Ei ihan. Kiinalaisen turismin koukerot ovat kasittamattoman pitkat, ja ne kuristivat, taydellisesti. Kiina on Euroopan kokoinen alue, joka on ollut huomattavasti pidempaan kehittymattomampi infrastruktuurin suhteen (ei enaa!) ja vuoristoisempi, joten myos kulttuurien vaihtelevuus on Kiinassa Eurooppaa rikkaampaa. Kansallispuvut kimaltelevat ja arkkitehtuuri rehottaa mutta siina kaikki. Perinteet ja tavat poljetaan pikkuhiljaa alas ja jaljelle jaa irvokkaaksi muotoiltu muovinen sotku, jossa ihminen (turisti) on paksu rahamassi.
Ihmeellinen ja myyttinen Shangri-La, Yunnan
2000-luvun alussa Zhongdian oli viela unelias Tiibetilainen
pikkukaupunki. Yunnanin provinssi, kuulu uskomattomista maisemistaan ja kirjavista
vahemmistoryhmistaan oli alkanut paasta jo lansimaalaisten
matkailijoiden reittisuunnitelmiin. Toisaalta 14. Dalai Lama oli
hallintonsa aikana saanut aikaan maailmanlaajuisen Tiibet buumin; kaikki ylankoon
liittyva oli (ja on) in. Turistibussit vyoryivat jo Lijiangiin ja
vaikuttava Tiger Leaping Gorge oli saavutettavissa kahdessa tunnissa
autolla. Jos tie paallystettaisiin aina Zhongdianiin asti, ei matka
rotkolta "Tiibetiin" kestaisi paria tuntia kauempaa.
Siita se alkoi. Aluksi rakennettiin moottoritie ja asennettiin
keskustaan katuvalot, sitten tuli lentokenttaa, majataloa ja
ravintoloita joista saa pizzaa. Guandongin vaatetehtaista alkoi vyorya
North Faken untuvatakkeja. Lahiston luostarit pantiin kiiltamaan kilpaa
Potalan arkkitehtuuria matkivien, neonvaloilla koristeltujen hotellien
kanssa. Vanhat rakennukset purettiin, tilalle tulleissa oli muovisia
Tiibetilaisvaikutteita. Samaan aikaan alueen
kulttuuriperinnolla perinnolla ratsastettiin (ja rahastettiin) ja se
painettiin nurkkaan.
Kiinalainen turistibisnes on uskomaton. Vaitamme etta missaan muualla maailmassa ei rakenneta teita, gondoolihisseja ja muita tilpehooreja pystysuorille vuorenrinteille vain jotta turistien ei tarvitsisi kavella. Virvokkeita ja pienia valipaloja voi ostaa veitsenteravilta harjanteilta, syvista jokilaaksoista, siina missa Taivaallisen rauhan aukioltakin. Keskiluokan vaatimustason tayttavia hotelleja lampimalla vedella ja puhtailla lakanoilla loytyy miltei mista vaan.
Herkullista Kiinalaista ruokaa tarjoillaan, kuljetukset jarjestyvat, huokeahkoa majoitusta on kaikkialla, olut virtaa ja kaikilla on hauskaa. Taydellista?
Ei ihan. Kiinalaisen turismin koukerot ovat kasittamattoman pitkat, ja ne kuristivat, taydellisesti. Kiina on Euroopan kokoinen alue, joka on ollut huomattavasti pidempaan kehittymattomampi infrastruktuurin suhteen (ei enaa!) ja vuoristoisempi, joten myos kulttuurien vaihtelevuus on Kiinassa Eurooppaa rikkaampaa. Kansallispuvut kimaltelevat ja arkkitehtuuri rehottaa mutta siina kaikki. Perinteet ja tavat poljetaan pikkuhiljaa alas ja jaljelle jaa irvokkaaksi muotoiltu muovinen sotku, jossa ihminen (turisti) on paksu rahamassi.
pikkukaupunki. Yunnanin provinssi, kuulu uskomattomista maisemistaan ja kirjavista
vahemmistoryhmistaan oli alkanut paasta jo lansimaalaisten
matkailijoiden reittisuunnitelmiin. Toisaalta 14. Dalai Lama oli
hallintonsa aikana saanut aikaan maailmanlaajuisen Tiibet buumin; kaikki ylankoon
liittyva oli (ja on) in. Turistibussit vyoryivat jo Lijiangiin ja
vaikuttava Tiger Leaping Gorge oli saavutettavissa kahdessa tunnissa
autolla. Jos tie paallystettaisiin aina Zhongdianiin asti, ei matka
rotkolta "Tiibetiin" kestaisi paria tuntia kauempaa.
Siita se alkoi. Aluksi rakennettiin moottoritie ja asennettiin
keskustaan katuvalot, sitten tuli lentokenttaa, majataloa ja
ravintoloita joista saa pizzaa. Guandongin vaatetehtaista alkoi vyorya
North Faken untuvatakkeja. Lahiston luostarit pantiin kiiltamaan kilpaa
Potalan arkkitehtuuria matkivien, neonvaloilla koristeltujen hotellien
kanssa. Vanhat rakennukset purettiin, tilalle tulleissa oli muovisia
Tiibetilaisvaikutteita. Samaan aikaan alueen
kulttuuriperinnolla perinnolla ratsastettiin (ja rahastettiin) ja se
painettiin nurkkaan.
Kiinalainen turistibisnes on uskomaton. Vaitamme etta missaan muualla maailmassa ei rakenneta teita, gondoolihisseja ja muita tilpehooreja pystysuorille vuorenrinteille vain jotta turistien ei tarvitsisi kavella. Virvokkeita ja pienia valipaloja voi ostaa veitsenteravilta harjanteilta, syvista jokilaaksoista, siina missa Taivaallisen rauhan aukioltakin. Keskiluokan vaatimustason tayttavia hotelleja lampimalla vedella ja puhtailla lakanoilla loytyy miltei mista vaan.
Herkullista Kiinalaista ruokaa tarjoillaan, kuljetukset jarjestyvat, huokeahkoa majoitusta on kaikkialla, olut virtaa ja kaikilla on hauskaa. Taydellista?
Ei ihan. Kiinalaisen turismin koukerot ovat kasittamattoman pitkat, ja ne kuristivat, taydellisesti. Kiina on Euroopan kokoinen alue, joka on ollut huomattavasti pidempaan kehittymattomampi infrastruktuurin suhteen (ei enaa!) ja vuoristoisempi, joten myos kulttuurien vaihtelevuus on Kiinassa Eurooppaa rikkaampaa. Kansallispuvut kimaltelevat ja arkkitehtuuri rehottaa mutta siina kaikki. Perinteet ja tavat poljetaan pikkuhiljaa alas ja jaljelle jaa irvokkaaksi muotoiltu muovinen sotku, jossa ihminen (turisti) on paksu rahamassi.
Viimeinen telttayö ja piitkän alamäen alku, Khasi, Sichuan/Yunnan...
Muutamia kirosanoja paasi suusta, kun kuultiin hinta. Sen lisaksi, etta pitaisi maksaa 150 yuanin sisaanpaasy, ryostettaisi meilta viela 120 yuanin bussikuljetuksen hinta - ellemme sitten haluaisi kavella ensin 30 kilsaa ylamakea vain paastaksemme portille. Lippuluukulle ja sielta pois paastakseen joutuisi viela pulittamaan 50+50 yuania kuljetuksesta eli kauniiden vuorimaisemien ihastelu Yadingin kansallispuistossa tyhjentaisi kukkaroa yhteensa 370 yuania (about 40 euroa), mika on maan hintatasoon nahden todella todella paljon. Kiinalaiset osaa tosissaan rahastaa turismilla. Arsyttavaa.
Suunnitelma heitettiin roskakoriin ja alettiin kyhata uuttaa kokoon respan tyton ja kokin avustuksella. Kartalta loytyi paikka nimelta Dongje-laakso, joka sijaitsee Yadingista lanteen. Sielta saattaisi paasta kurkistamaan luonnonpuiston kuuluisia jaatikkohuippuja. Nyt oli taas seikkailun aika, katsotaan mita sielta loytyy. Meilla ei ollut karttaa (tai oli, mutta siina nakyi vain Dongje-laakso yhtena viivana, ei mitaan pinnanmotoja, polkuja tai edes kaikkia autoteita - Kiinasta on mahdotonta loytaa hyvia karttoja. Myoskaan kultakimpaleemme Lonely Planet ei tasta paikasta tiennyt yhtikas mitaan. Kokki piirsi meille pienen kartan, jossa oli muutama kyla ja risteys, josta jatkaisimme matkaa Shangri-Lahan eli Zhongdianiin. Nailla siis mentiin.
Bussi kohosi jyrkkaan rinteeseen rakennettua mutkittelevaa tieta taristen ja huojuen. Syrjaisemmilla teilla olo on usein kuin pesukoneessa. Solassa alkoi nayttaa lupaavalta, kun kauniit lumihuiput pilkistivat keltaisina koreilevien lehtikuusten lomasta. Paatimme hypata seuraavassa kylassa pois ja kavuta sitten vahan korkeammalle ihailemaan maisemaa. Jostain kumman syysta kuski ei halunnut paastaa meita pois ensimmaisessa kylassa, ja kiukkuisina seurasimme, kun bussi pudotti korkeutta vauhdilla kohti laakson pohjaa. Sielta olisi hikinen kapuaminen takaisin ylos.
Mutta kuski tiesi talla kertaa paremmin. Han tipautti meidat pois seuraavassa kylassa, josta loytyi aivan ihana pikkuruinen majatalo. Vanhahko isantapariskunta tarjosi meille joka aterialla pilkkahintaan herkullista ruokaa enemman kuin jaksoime syoda (ja se on paljon!).
Seuraavana aamuna jatimme ylimaaraiset kamat isantaperheen huomaan, pakkasimme retkeilyvalineet, kaikki lampimat vaatteet ja jo liiankin tutuksi tulleita pikanuudeleita rinkkoihin. Emanta naytti meille polun alun ja lahdimme kavelemaan jyrkkaseinaista laaksonpohjaa tietamatta mihin polku veisi. Tiibetista haetun hyvan akklimatisoitumisen ansiosta askel oli kevyt ylamaessakin rinkka selassa. Korkeutta oli huomaamatta kertynyt jo 550 metria lisaa, kun tunti ja kolme varttia kaveltyamme istahdimme mutustamaan kekseja.
Viela toiset 550 metria piti kavuta, ennen kuin jyrkasta laaksosta loytyi leiripaikka nakymalla yhteen Yadingin komeimmista huipuista. Aamulla jatimme rinkat telttaan ja lahdimme tutkimusmatkalle kohti kaunista jaatikkohuippua. Parin tunnin kavelemisen jalkeen alkoi tulla nakyviin pyhiinvaeltajia ja turisteja - olimme Yadingin koralla eika rahaa ollut kulunut kuin bussilippuun, jes! Kiipesimme reitin korkeimmalle kohdalle, josta naimme kaikki kolme luonnonpuiston komeaa vuorta. Illaksi takaisin leiripaikkaan nauttimaan viimeisesta pakkasyosta teltassa. Tasta alkaa nyt pitka alamaki kohti lampoa ja Hong Kongia!
Matka Khasista Shangri-Lahan oli viela oma seikkailunsa. Talla valilla ei kulje bussia, joten oli koitettava liftata. Liikenneruuhkista ei voi taalla puhua ja kavelimme muutaman tunnin ennen kuin ensimmainen rekka pysahtyi. He pyysivat 200 yania alle kymmenen kilometrin matkasta, nauroimme ehdotukselle ja jatkoimme apostolinkyydilla eteenpain. Seuraavan rekan kanssa saatiinkin sitten sovittua jarkeva hinta koko matkalle Shangri-Lahan. Tie oli yksi matkamme hurjimmista ja kauneimista. Juuri ja juuri yhden auton levyinen pelottavan jyrkkareunainen tie, jonka kuopat ja kivenmurikat heiluttivat rekkaa holtittomasti. Kun edessa nakyi lumisia jyrkkia vuoria, ei ensimmaisena tullut mieleen, etta tie kulkisi niiden yli! Peput mustelmilla paasimme vihdoin Shangri-Lahan kuumaan suihkuun ja herkuttelemaan turistiravintoloihin.
Suunnitelma heitettiin roskakoriin ja alettiin kyhata uuttaa kokoon respan tyton ja kokin avustuksella. Kartalta loytyi paikka nimelta Dongje-laakso, joka sijaitsee Yadingista lanteen. Sielta saattaisi paasta kurkistamaan luonnonpuiston kuuluisia jaatikkohuippuja. Nyt oli taas seikkailun aika, katsotaan mita sielta loytyy. Meilla ei ollut karttaa (tai oli, mutta siina nakyi vain Dongje-laakso yhtena viivana, ei mitaan pinnanmotoja, polkuja tai edes kaikkia autoteita - Kiinasta on mahdotonta loytaa hyvia karttoja. Myoskaan kultakimpaleemme Lonely Planet ei tasta paikasta tiennyt yhtikas mitaan. Kokki piirsi meille pienen kartan, jossa oli muutama kyla ja risteys, josta jatkaisimme matkaa Shangri-Lahan eli Zhongdianiin. Nailla siis mentiin.
Bussi kohosi jyrkkaan rinteeseen rakennettua mutkittelevaa tieta taristen ja huojuen. Syrjaisemmilla teilla olo on usein kuin pesukoneessa. Solassa alkoi nayttaa lupaavalta, kun kauniit lumihuiput pilkistivat keltaisina koreilevien lehtikuusten lomasta. Paatimme hypata seuraavassa kylassa pois ja kavuta sitten vahan korkeammalle ihailemaan maisemaa. Jostain kumman syysta kuski ei halunnut paastaa meita pois ensimmaisessa kylassa, ja kiukkuisina seurasimme, kun bussi pudotti korkeutta vauhdilla kohti laakson pohjaa. Sielta olisi hikinen kapuaminen takaisin ylos.
Mutta kuski tiesi talla kertaa paremmin. Han tipautti meidat pois seuraavassa kylassa, josta loytyi aivan ihana pikkuruinen majatalo. Vanhahko isantapariskunta tarjosi meille joka aterialla pilkkahintaan herkullista ruokaa enemman kuin jaksoime syoda (ja se on paljon!).
Seuraavana aamuna jatimme ylimaaraiset kamat isantaperheen huomaan, pakkasimme retkeilyvalineet, kaikki lampimat vaatteet ja jo liiankin tutuksi tulleita pikanuudeleita rinkkoihin. Emanta naytti meille polun alun ja lahdimme kavelemaan jyrkkaseinaista laaksonpohjaa tietamatta mihin polku veisi. Tiibetista haetun hyvan akklimatisoitumisen ansiosta askel oli kevyt ylamaessakin rinkka selassa. Korkeutta oli huomaamatta kertynyt jo 550 metria lisaa, kun tunti ja kolme varttia kaveltyamme istahdimme mutustamaan kekseja.
Viela toiset 550 metria piti kavuta, ennen kuin jyrkasta laaksosta loytyi leiripaikka nakymalla yhteen Yadingin komeimmista huipuista. Aamulla jatimme rinkat telttaan ja lahdimme tutkimusmatkalle kohti kaunista jaatikkohuippua. Parin tunnin kavelemisen jalkeen alkoi tulla nakyviin pyhiinvaeltajia ja turisteja - olimme Yadingin koralla eika rahaa ollut kulunut kuin bussilippuun, jes! Kiipesimme reitin korkeimmalle kohdalle, josta naimme kaikki kolme luonnonpuiston komeaa vuorta. Illaksi takaisin leiripaikkaan nauttimaan viimeisesta pakkasyosta teltassa. Tasta alkaa nyt pitka alamaki kohti lampoa ja Hong Kongia!
Matka Khasista Shangri-Lahan oli viela oma seikkailunsa. Talla valilla ei kulje bussia, joten oli koitettava liftata. Liikenneruuhkista ei voi taalla puhua ja kavelimme muutaman tunnin ennen kuin ensimmainen rekka pysahtyi. He pyysivat 200 yania alle kymmenen kilometrin matkasta, nauroimme ehdotukselle ja jatkoimme apostolinkyydilla eteenpain. Seuraavan rekan kanssa saatiinkin sitten sovittua jarkeva hinta koko matkalle Shangri-Lahan. Tie oli yksi matkamme hurjimmista ja kauneimista. Juuri ja juuri yhden auton levyinen pelottavan jyrkkareunainen tie, jonka kuopat ja kivenmurikat heiluttivat rekkaa holtittomasti. Kun edessa nakyi lumisia jyrkkia vuoria, ei ensimmaisena tullut mieleen, etta tie kulkisi niiden yli! Peput mustelmilla paasimme vihdoin Shangri-Lahan kuumaan suihkuun ja herkuttelemaan turistiravintoloihin.
Kolmas Suomalainen!, Daochen, Sichuan
Kun olimme Litangista hankkiutumassa pois tormasimme matkamme kolmanteen Suomalaiseen， porroiseen Paulaan。 Tuntuipa hassulta puhua suomea jollekkin muulle kuin toisillemme 4kk:n jälkeen。 Viela kolmen tunnin jalkeen otimme Paulan mukaan keskusteluihimme varmuuden vuoksi englanniksi， eihan noista koskaan tieda。。。
Vuorten välissä, Mt. Genie, Sichuan
Mainiossa matkaoppaassamme oli mainittu laakso jonne pelkka paaseminenkin olisi kuulemma seikkailu. Sinne siis.
Kyydin jarjestaminen ei sinansa ollut ongelma. Hinta vain oli meille kahdelle hieman suolainen. Kuskiksi jarjestyi majatalomme loistava emanta Medok, fiksu ja sateileva kolmekymppinen Tiibetilais-neito.
Kustannusten tasoittamiseksi koetimme loytaa matkaan muita reissaajia. Jostain syysta vahaiset tiedot alueesta ja leiriytymissuunnitelmat saivat muut matkaajat peraantymaan. No kaksin on aina kaunihimpi, ainakin helpompaa.
Kolmen tunnin ajomatka vei lapi karujen mutta kauniiden maisemien. Matkalla Iloisen Sancain Biologinen Tiedekunta totesi eraan nisakkaan sudeksi. Korkeasta solasta paasimme pitkasta aikaa nauttimaan lumihuippujen panoraamasta. Lupaavaa!
Kavely alkoi paaosin positiivisissa merkeissa. Puolentunnin jalkeen tormasimme talven polttopuita haalineeseen Tiibetilais seurueseen. Kutsu Picnicille tuli iloisen spontaanisti. Seuraava tapaaminen ei ollut niin miellyttava. Auto pysahtyi tarjoamaan kyytia, no tottahan toki kyyti aina kelpaa. Kuitenkin lavalle kavuttuani (rinkan kanssa) alkoi etupenkilta ponkaissut munkki elehtimaan maksua, ja kun sormia nousi pystyyn aivan liian runsas maara totesimme vain "no deal". Kavelemaanhan tanne oli tultu!
Saa sen sijaan oli mita mainioin. Aurinko paistoi pilvettomalta taivaalta ja maisemat hivelivat silmaa. Kavely maistui ja polkua tai itseasiassa tieta oli kartattoman kulkijankin helppo seurata. Ja sitten tuli se pakollinen risteys. Ohjeet, jotka olimme saaneet olivat etta seuratkaa vain tata laaksoa. Kun "tata" laaksoa naytti myotailevan viela teista suurempi ja lisaksi voimalinjat paatimme jatkaa suoraan. Reilun tunnin kuluttua ystavallinen perhe ilmoitti etta pieleen meni. Onneksi eksyminen on kivaa ja jannittavaa ja avaa uusia ovia jotka muuten jaisivat huomaamatta; Tama nimenomainen ystavallinen perhe majoitti ja ruokki meidat ilmaiseksi. Mainittakoon viela etta taman syrjaisen kylan peralta loytyi poikkeuksellisen mielenkiintoinen luostari. Thagnka-taiteilijat olivat vasta aloittelemassa julkisivua ja Chorteneita korjailtiin kiivaasti. Kulttuurivallankumouksen jalkien korjaaminen vaatii aikaa, osa luostareista on kadonnut ikuisesti.
Seuraavana aamuna Genie-vuori palkitsi meidat upealla auringonnousulla. Kaveleminen maistui ja pian risteyksen jalkeen maisemat vaihtuivat avarasta laaksosta kapeaksi rotkoksi jonka lapi kirkkaan turkoosi joki virtasi. Vaivihkaa nakyviin tullut Negu-luostari sai aikaan mielikuvan lumihuippujen suojaan katketysta Shamba-La:sta. Sanat eivat taaskaan riita.
Nautimme nuudelilounaan ystavallisen mutta jayhan munkin kotona ennen jatkoa syvemmalle laaksoon. Iltapaiva sai sydamen hypahtelemaan vielakin enemman. Nyt lumihuippujen ymparoiman laakson keskella hitaasti kiemurteleva, auringossa kimalteleva, turkoosi joki oli reunustettu valkeilla hiekkarannoilla ja ruskavareilla. Hyvista telttapaikoista ei ollut pulaa! Illalla otimme Medokin vinkista vaarin ja kyhasimme joen rantaan nuotion. Tuli on maaginen, se vain lisaa jollain lailla mielekkyytta retkeilyyn. Jopa ilman makkaraa vaikka moista kieltamatta teki pussinuudeleiden lomassa mieli.
Seuraavana paivana lahdimme etsimaan laaksoon katkettyja ihmeita. Olimme kuulleet huhuja kuumistalahteista, vesiputouksesta ja katketysta jarvesta. Retkuntamme menestys kyseisten nahtavyyksien kohdalla ei ollut kehuttava silla ainoa ihme, jonka onnistuimme jollain varmuudella paikantamaan, oli vesiputous, eika sekaan ollut kovin ihmeellinen. Sen sijaan saimme nauttia rauhasta ja hiljaisuudesta satumaisen kauniiden vuorien keskella. Iltapaivalla kohdallemme osui muutama pyhiinvaeltaja. Kielimuurista huolimatta olimme ymmartavinamme etta nahtavyyksien, ja samalla pyhiinvaelluskohteiden, bongaaminen ei miehiltakaan oikein onnistunut. Mita siita, mainio retkikohde silti!
Iltapaivalla pupelsimme nuudelit, purimme leirin ja talsimme yoksi luostarille. Pilvia oli alkanut kertya taivaalle.
Aamulla ilma tuoksui lumelta, ja tutustuessamme luostarin jopa rivoihin ja vakivaltaisiin Thangka teoksiin ja hanen pyhyytensa kuviin, alkoi taivaalta kieppua lumihiutaleita. Painelimme vauhdikkaasti takaisin kohti Dzanaa, Medokin auton kyytia ja Litangin lihapatoja ja valoja.
Kyydin jarjestaminen ei sinansa ollut ongelma. Hinta vain oli meille kahdelle hieman suolainen. Kuskiksi jarjestyi majatalomme loistava emanta Medok, fiksu ja sateileva kolmekymppinen Tiibetilais-neito.
Kustannusten tasoittamiseksi koetimme loytaa matkaan muita reissaajia. Jostain syysta vahaiset tiedot alueesta ja leiriytymissuunnitelmat saivat muut matkaajat peraantymaan. No kaksin on aina kaunihimpi, ainakin helpompaa.
Kolmen tunnin ajomatka vei lapi karujen mutta kauniiden maisemien. Matkalla Iloisen Sancain Biologinen Tiedekunta totesi eraan nisakkaan sudeksi. Korkeasta solasta paasimme pitkasta aikaa nauttimaan lumihuippujen panoraamasta. Lupaavaa!
Kavely alkoi paaosin positiivisissa merkeissa. Puolentunnin jalkeen tormasimme talven polttopuita haalineeseen Tiibetilais seurueseen. Kutsu Picnicille tuli iloisen spontaanisti. Seuraava tapaaminen ei ollut niin miellyttava. Auto pysahtyi tarjoamaan kyytia, no tottahan toki kyyti aina kelpaa. Kuitenkin lavalle kavuttuani (rinkan kanssa) alkoi etupenkilta ponkaissut munkki elehtimaan maksua, ja kun sormia nousi pystyyn aivan liian runsas maara totesimme vain "no deal". Kavelemaanhan tanne oli tultu!
Saa sen sijaan oli mita mainioin. Aurinko paistoi pilvettomalta taivaalta ja maisemat hivelivat silmaa. Kavely maistui ja polkua tai itseasiassa tieta oli kartattoman kulkijankin helppo seurata. Ja sitten tuli se pakollinen risteys. Ohjeet, jotka olimme saaneet olivat etta seuratkaa vain tata laaksoa. Kun "tata" laaksoa naytti myotailevan viela teista suurempi ja lisaksi voimalinjat paatimme jatkaa suoraan. Reilun tunnin kuluttua ystavallinen perhe ilmoitti etta pieleen meni. Onneksi eksyminen on kivaa ja jannittavaa ja avaa uusia ovia jotka muuten jaisivat huomaamatta; Tama nimenomainen ystavallinen perhe majoitti ja ruokki meidat ilmaiseksi. Mainittakoon viela etta taman syrjaisen kylan peralta loytyi poikkeuksellisen mielenkiintoinen luostari. Thagnka-taiteilijat olivat vasta aloittelemassa julkisivua ja Chorteneita korjailtiin kiivaasti. Kulttuurivallankumouksen jalkien korjaaminen vaatii aikaa, osa luostareista on kadonnut ikuisesti.
Seuraavana aamuna Genie-vuori palkitsi meidat upealla auringonnousulla. Kaveleminen maistui ja pian risteyksen jalkeen maisemat vaihtuivat avarasta laaksosta kapeaksi rotkoksi jonka lapi kirkkaan turkoosi joki virtasi. Vaivihkaa nakyviin tullut Negu-luostari sai aikaan mielikuvan lumihuippujen suojaan katketysta Shamba-La:sta. Sanat eivat taaskaan riita.
Nautimme nuudelilounaan ystavallisen mutta jayhan munkin kotona ennen jatkoa syvemmalle laaksoon. Iltapaiva sai sydamen hypahtelemaan vielakin enemman. Nyt lumihuippujen ymparoiman laakson keskella hitaasti kiemurteleva, auringossa kimalteleva, turkoosi joki oli reunustettu valkeilla hiekkarannoilla ja ruskavareilla. Hyvista telttapaikoista ei ollut pulaa! Illalla otimme Medokin vinkista vaarin ja kyhasimme joen rantaan nuotion. Tuli on maaginen, se vain lisaa jollain lailla mielekkyytta retkeilyyn. Jopa ilman makkaraa vaikka moista kieltamatta teki pussinuudeleiden lomassa mieli.
Seuraavana paivana lahdimme etsimaan laaksoon katkettyja ihmeita. Olimme kuulleet huhuja kuumistalahteista, vesiputouksesta ja katketysta jarvesta. Retkuntamme menestys kyseisten nahtavyyksien kohdalla ei ollut kehuttava silla ainoa ihme, jonka onnistuimme jollain varmuudella paikantamaan, oli vesiputous, eika sekaan ollut kovin ihmeellinen. Sen sijaan saimme nauttia rauhasta ja hiljaisuudesta satumaisen kauniiden vuorien keskella. Iltapaivalla kohdallemme osui muutama pyhiinvaeltaja. Kielimuurista huolimatta olimme ymmartavinamme etta nahtavyyksien, ja samalla pyhiinvaelluskohteiden, bongaaminen ei miehiltakaan oikein onnistunut. Mita siita, mainio retkikohde silti!
Iltapaivalla pupelsimme nuudelit, purimme leirin ja talsimme yoksi luostarille. Pilvia oli alkanut kertya taivaalle.
Aamulla ilma tuoksui lumelta, ja tutustuessamme luostarin jopa rivoihin ja vakivaltaisiin Thangka teoksiin ja hanen pyhyytensa kuviin, alkoi taivaalta kieppua lumihiutaleita. Painelimme vauhdikkaasti takaisin kohti Dzanaa, Medokin auton kyytia ja Litangin lihapatoja ja valoja.
Ensilumifiilis ja taivas hautajaiset, Litang, Sichuan
Sita iloitsi ihan kuin lapsena, kun maailma oli heratessa kauniin valkoinen. Aurinko pilkisti viela arkaillen pilvien lomasta, mutta myohemmin paivalla muutti ensilumimaiseman kevaiseksi lorinaksi. Litangia ei ole viela kiinalainen turismi tuhonnut ja taalla sai viela nauttia aidosta tiibetilaismeiningista ja ystavallisista ihmisista.
Talsimme lumisten kujien lapi kohti sky burial- eli taivashautajais-kukkulaa. Majatalomme emanta oli kuullut ruumiinpilkkojatuttavaltaan "joka on niin mukava mies, vaikka on pilkkonut jo tuhansia ruumiita", etta tanan olisi seremonia, jota sai vapaasti menna katsomaan. Pitkan odottelun jalkeen muoviasuun verhoutunut mies marssi kirves olalla kohti lumesta puhdistetulla alueella sakissa retkottavaa ruumista. Kirvesta ei otettu heti kayttoon, vaan aluksi pilkkoja viilteli kirurgin tarkkuudella ruumiin pienempiin osiin, jotta lintujen olisi helpompi mauttia herkkupaloista. Valtavat linnut tanssahtelivat ymparilla ja ryntasivat ruumiin kimppuun, kun pilkkoja siirtyi kauemmaksi seuraamaan esitysta. Kirveella pilkottiin lopuksi luita pienemmiksi polttamista varten. Tuntuihan se hurjalta, muta toisaalta - ehka tiibetilaisista tuntuisi hurjalta katsoa ruumista haudattavan maahan...
Talsimme lumisten kujien lapi kohti sky burial- eli taivashautajais-kukkulaa. Majatalomme emanta oli kuullut ruumiinpilkkojatuttavaltaan "joka on niin mukava mies, vaikka on pilkkonut jo tuhansia ruumiita", etta tanan olisi seremonia, jota sai vapaasti menna katsomaan. Pitkan odottelun jalkeen muoviasuun verhoutunut mies marssi kirves olalla kohti lumesta puhdistetulla alueella sakissa retkottavaa ruumista. Kirvesta ei otettu heti kayttoon, vaan aluksi pilkkoja viilteli kirurgin tarkkuudella ruumiin pienempiin osiin, jotta lintujen olisi helpompi mauttia herkkupaloista. Valtavat linnut tanssahtelivat ymparilla ja ryntasivat ruumiin kimppuun, kun pilkkoja siirtyi kauemmaksi seuraamaan esitysta. Kirveella pilkottiin lopuksi luita pienemmiksi polttamista varten. Tuntuihan se hurjalta, muta toisaalta - ehka tiibetilaisista tuntuisi hurjalta katsoa ruumista haudattavan maahan...
Iloinensancai poliisiautossa!
Leshanin poliisi on erittain ystavallinen...
Chengdussa viisuminpidennykseen olisi mennyt viisi paivaa ja sina aikana ei olisi saanut poistua kaupungista, joten paatimme yrittaa onneamme Leshanissa. Saimme Emeilta kyydin Leshaniin Amerikkalaisen herran kuljettajan kyydissa. Leshan pisti ehti paan pyoralle. LP:n kartasta ei ollut mitaan apua: joko se oli vain huono tai sitten kaupunkikaava on muuttunut kirjan kirjoittamisen jalkeen. Epailen jalkimmaista, koska nama kiinalaiset rakentavat koko ajan vimmatusti uutta. Suunnistamista ei yhtaan helpota se, etta samalla kadulla on monta eri nimea, riippuen mista kohdasta katua on kyse. Emme siis ihan heti loytaneet etsimaamme PSB:n toimistoa, vaan eksyimme vaaralle poliisiasemalle kyselemaan viisumiasiaa. Poliisit olivat todella ystavallisia (muistoissamme viela Keski-Aasian ei-niin-ystavaliset-poliisit:) ja ohjasivat meidat poliisiauton kyytiin, joka vei meidat oikeaan toimistoon. Erittain ystavallisesta ja jopa englannin kielisesta palvelusta huolimatta kolmen tunnin saatojen jalkeen selvisi, etta voimme anoa uutta viisumia vasta lahempana nyt voimassaolevien umpeutumisaikaa... Yritetaan siis uudelleen kolmen tai neljan viikon paasta.
Huomenna mennaan katsomaan maailman suurinta Buddha-patsasta... Taksi yoksi loydettiin mahtava hotelli joen rannasta: hinta reilu 5 euroa per nena, todella siisti tuplahuone vessalla ja suihkulla, ilmainen internet ja 10. kerroksen nakoalabaari! Eli nakoalabaarista kirjoitellaan...
Chengdussa viisuminpidennykseen olisi mennyt viisi paivaa ja sina aikana ei olisi saanut poistua kaupungista, joten paatimme yrittaa onneamme Leshanissa. Saimme Emeilta kyydin Leshaniin Amerikkalaisen herran kuljettajan kyydissa. Leshan pisti ehti paan pyoralle. LP:n kartasta ei ollut mitaan apua: joko se oli vain huono tai sitten kaupunkikaava on muuttunut kirjan kirjoittamisen jalkeen. Epailen jalkimmaista, koska nama kiinalaiset rakentavat koko ajan vimmatusti uutta. Suunnistamista ei yhtaan helpota se, etta samalla kadulla on monta eri nimea, riippuen mista kohdasta katua on kyse. Emme siis ihan heti loytaneet etsimaamme PSB:n toimistoa, vaan eksyimme vaaralle poliisiasemalle kyselemaan viisumiasiaa. Poliisit olivat todella ystavallisia (muistoissamme viela Keski-Aasian ei-niin-ystavaliset-poliisit:) ja ohjasivat meidat poliisiauton kyytiin, joka vei meidat oikeaan toimistoon. Erittain ystavallisesta ja jopa englannin kielisesta palvelusta huolimatta kolmen tunnin saatojen jalkeen selvisi, etta voimme anoa uutta viisumia vasta lahempana nyt voimassaolevien umpeutumisaikaa... Yritetaan siis uudelleen kolmen tai neljan viikon paasta.
Huomenna mennaan katsomaan maailman suurinta Buddha-patsasta... Taksi yoksi loydettiin mahtava hotelli joen rannasta: hinta reilu 5 euroa per nena, todella siisti tuplahuone vessalla ja suihkulla, ilmainen internet ja 10. kerroksen nakoalabaari! Eli nakoalabaarista kirjoitellaan...
Iloinensancai pilvessä!
Seikkailuista Emei Shan vuorella...
Emei Shan on idan Pyha Vuori. Vehreiden subtrooppisten sademetsien peittama kukkula on ollut Kiinan Buddhalaisille tarkea pyhiinvaelluskohde jo tuhansia vuosia. Pyhiinvaeltajia paikalle valuu yha vaikka moni pyha asia on vuorelta kadonnutkin. Silti metsan siimeksessa ja sumuisten vuorten rinteilla kyyhottavat luostarit luovat Emei Shanille maagisen tunnelman.
Munkkien sijaan polkuja kansoittavat nykyaan Kiinalaiset turistit jotka muuten pitavat liikkuessaan kasittamatonta metelia. Pilvien kietoutuessa tiukemmin vuoren ymparille alkavat nama yksinaiset sielut nimittain huutaa suoraa huutoa; ilmeisesti edes ajatus yksinolosta ahdistaa.
Joka tapauksessa vuori nayttaa parhaat puolensa iltasella ja aamusella nilla polun patkilla, joilla trafiikkia on vahemman.
Alkutaipaleemme vuoren rinteilla sai hieman tahmean startin, kun jumituimme heti alkuunsa lippuluukulle. Lippuja myyva tati paatti vain yhta-akkia etta tahan asti mainiosti pelittanyt Jussin opiskelija kortti ei kelpaa. Kun kysyimme syyta vastaus oli nyrpea ilme ja kaden heilutus, joka osoitti etta menkaa pois! Kassatati ja taman esimies kieltaytyivat edes kommunikoimasta kanssamme. Tilanne selvisi puolentunnin paasta tulkin loydyttya paikalle. Vaittivat etta mina olen liimannut kortissani reilu vuoden olleen tarran (joka osoittaa etta olen opiskelija 2009-2010) juuri ennen luukulle menoa! Helenan tarra kelpasi kylla mainiosti. Kiitos taas Kiinalle asiakaspalvelijoista.
Ensimmaista yosijaa selvitettaessa ei palvelualttius myoskaan ollut huippu luokkaa. Taman lisaksi olimme pakotettujua tyytymaan kosteaan likaiseen kylmannihkeaan dormiin 50 yuanin ryostohintaan listahinnan ollessa 30 yuania nena. Nainen vain totesi meille, etta kyseista huonetta ei ole!
Muuten pilvien katkema syksylta tuoksuva, joskin vahvasti turistisoitunut Emei Shan oli hieno elamys, vaikka maisemien katseluun eivat saiden herrat tarjonneetkaan mahdollisuutta.
Emei Shan on idan Pyha Vuori. Vehreiden subtrooppisten sademetsien peittama kukkula on ollut Kiinan Buddhalaisille tarkea pyhiinvaelluskohde jo tuhansia vuosia. Pyhiinvaeltajia paikalle valuu yha vaikka moni pyha asia on vuorelta kadonnutkin. Silti metsan siimeksessa ja sumuisten vuorten rinteilla kyyhottavat luostarit luovat Emei Shanille maagisen tunnelman.
Munkkien sijaan polkuja kansoittavat nykyaan Kiinalaiset turistit jotka muuten pitavat liikkuessaan kasittamatonta metelia. Pilvien kietoutuessa tiukemmin vuoren ymparille alkavat nama yksinaiset sielut nimittain huutaa suoraa huutoa; ilmeisesti edes ajatus yksinolosta ahdistaa.
Joka tapauksessa vuori nayttaa parhaat puolensa iltasella ja aamusella nilla polun patkilla, joilla trafiikkia on vahemman.
Alkutaipaleemme vuoren rinteilla sai hieman tahmean startin, kun jumituimme heti alkuunsa lippuluukulle. Lippuja myyva tati paatti vain yhta-akkia etta tahan asti mainiosti pelittanyt Jussin opiskelija kortti ei kelpaa. Kun kysyimme syyta vastaus oli nyrpea ilme ja kaden heilutus, joka osoitti etta menkaa pois! Kassatati ja taman esimies kieltaytyivat edes kommunikoimasta kanssamme. Tilanne selvisi puolentunnin paasta tulkin loydyttya paikalle. Vaittivat etta mina olen liimannut kortissani reilu vuoden olleen tarran (joka osoittaa etta olen opiskelija 2009-2010) juuri ennen luukulle menoa! Helenan tarra kelpasi kylla mainiosti. Kiitos taas Kiinalle asiakaspalvelijoista.
Ensimmaista yosijaa selvitettaessa ei palvelualttius myoskaan ollut huippu luokkaa. Taman lisaksi olimme pakotettujua tyytymaan kosteaan likaiseen kylmannihkeaan dormiin 50 yuanin ryostohintaan listahinnan ollessa 30 yuania nena. Nainen vain totesi meille, etta kyseista huonetta ei ole!
Muuten pilvien katkema syksylta tuoksuva, joskin vahvasti turistisoitunut Emei Shan oli hieno elamys, vaikka maisemien katseluun eivat saiden herrat tarjonneetkaan mahdollisuutta.
Junalla pilveen!
Kiina naytti jalleen mahtinsa tekemalla mahdottomasta mahdollisen rakentamalla junaradan Tiibetin paakaupunkiin Lhasaan. Rata ei ole ainoastaan maailman korkein (5055m) vaan se halkoo alueita, jotka ovat tunnettuja karusta ilmastostaan. Changtangin ylanko sijoittuu paaosin 4500-6000 metrin korkeuteen. Kesalla laaksot muuttuvat upottavaksi suoksi, talvella riivaavat jaatvat pakkaset, ja lumimyrskyt. Lunta voi tulla tupaan keskikesallakin. Saapuessamme syyskuun puolessa valissa korkein sola oli tyystin lumenpeitossa. Kuvaavaa lienee myos, etta junaradan myota Tiibetin kieleen tuli standardisoida sanoja kuten: junalippu, laituri ja raiteet.
Juna kulkee ensimmaiseen Kiinan suureen kaupunkiin, Xiningiin, 22 tunnissa, kaymalla ainoastaan kerran hyvin lyhyesti alle 3000 metrin korkeudessa Golmundin pikkukaupungin kohdalla.
Tiibetin ylankoa dominoiville jakeille junailu ei ole viela arkipaivaa. Ikkunasta voi nahda jatkuvasti hanta pystyssa junaa pakenevia jakkilaumoja. Muihin nahtavyyksiin kuuluvat lukuisat villielaimet mm. Tiibetin antiloopit, villiaasit ja -lampaat. Henkeasalpaavista vuoristomaisemista voi nauttia mukavasti + 25 C hytissa Great Wall-punaviinia siemaillen. Iloinen Sancai suosittelee.
Juna kulkee ensimmaiseen Kiinan suureen kaupunkiin, Xiningiin, 22 tunnissa, kaymalla ainoastaan kerran hyvin lyhyesti alle 3000 metrin korkeudessa Golmundin pikkukaupungin kohdalla.
Tiibetin ylankoa dominoiville jakeille junailu ei ole viela arkipaivaa. Ikkunasta voi nahda jatkuvasti hanta pystyssa junaa pakenevia jakkilaumoja. Muihin nahtavyyksiin kuuluvat lukuisat villielaimet mm. Tiibetin antiloopit, villiaasit ja -lampaat. Henkeasalpaavista vuoristomaisemista voi nauttia mukavasti + 25 C hytissa Great Wall-punaviinia siemaillen. Iloinen Sancai suosittelee.
Hyvästit Tiibetille
Tiibet on edelleen yksi vaikuttavimmista kohteista matkustaa. Sen kaunis luonto seka ystavalliset ihmiset ja toisaalta arka poliittinen tilanne seka karu ilmasto aiheuttavat ristiriidan, joka ravistelee voimakkaasti. Meidan viiden viikon uskomaton episodi Tiibetissa huipentui viimeisen illan paivalliseen Tiibetilaisen ystavamme Pheman ja taman tyttoystavan kanssa. Phema on todella fiksu, tarkkasilmainen ja -korvainen 19-vuotias nuorimies Lhasasta. Han on kiinnostunut kaikesta maailman menosta ja haaveilee matkasta Intiaan. Elantonsa han meinaa hankkia isansa tavoin bisnesmiehena ostamalla ja myymalla Tiibetin arvokkainta vientituotetta Yartsa Gumbua (eliokunnan outolintu, jota ei voida kategorioida ja arvostetaan Aasiassa suuresti about kaikkiin vaivoihin soveltuvana laakkeena). Englannijn opinnot tuovat Pheman haaveidensa mukaan aina Eurooppaan asti hieromaan kauppoja Yartsa Gumbulla=)
Illallistimme perinteita kunnioittaen Gangkissa. Iloinen Sancai sortui jalleen kerran herkullisiin jakki purilaisiin. Kiersimme Barkhorin koran viela kerran ennen suuntaamista Crazy Yak:iin seuraamaan viimeisia Tiibetilaisia laulu- ja tanssiesityksia.
Koko Tiibet jatti jaljen pakko tulla takaisin taas joskus.
Illallistimme perinteita kunnioittaen Gangkissa. Iloinen Sancai sortui jalleen kerran herkullisiin jakki purilaisiin. Kiersimme Barkhorin koran viela kerran ennen suuntaamista Crazy Yak:iin seuraamaan viimeisia Tiibetilaisia laulu- ja tanssiesityksia.
Koko Tiibet jatti jaljen pakko tulla takaisin taas joskus.
Tiibetin Buddhalaisia ympyröitä
Uskonto on tiibetilaisten arkielamassa tiiviisti mukana: kierretaan koraa, pyoritellaan rukousmyllyja, mumistaan mantraa, sormeillaan rukoushelmia ja tietenkin kaydaan pyhiinvaelluksilla.
Koralla tarkoitetaan myotapaivaan kulkevaa reittia jonkin pyhan asian (temppelin, patsaan, vuoren, jarven tms.) ympari. Iloinen sancaikin on ehtinyt kiertaa kymmenia koria viimeisen viiden viikon aikana - merkittavimpana kora pyhan Kailash-vuoren ympari. Kora voidaan tehda myos vastapaivaan, mutta talloin on kyseessa Tiibetin alkuperaisen Bon-uskonnon edustaja. Vastapaivaan kiertavaa turistia ei katsota hyvalla.
Koraa kiertaessa tai vaikka vain bussissa istuessa monet tiibetilaiset pyorittavat rukousmyllyja. Se koostuu 30-40 cm pitkasta kepista ja sen paahan kiinnitetysta pyoreasta kotelosta. Kotelon sisalta loytyy paksu rulla paperia, johon on painettu rukous "Om mani padme hum". Koteloon on kiinnitetty viela lyhyen ketjun paahan paino, jotta mylly saadaan pyorimaan. Suunta on tietysti myotapaivaan - paitsi Bon-uskonnossa.
Toinen tarkea esine tiibetilaiselle on rukoushelmet. Niita pyoritellaan kadessa ja kosketetaan yhta helmea kerrallaan - samalla mumistaan tuttua om mani padme humia. Rukoushelmet ovat mukana koraa kiertaessa, piknikilla tai melkein missa vain. NUorison joukossa rukousmylly ja -helmet ovat harvinaisempi naky.
Pyhiinvaelluksia luostareille tehdaan pyhiinvaellusbusseilla tai rukouskavellen. Naita busseja paasi iloinen sancaikin kokeilemaan, mutta rukouskavely jai talla kertaa testaamatta. Pyhiinvaellusbussit toimivat ryhmamatkojen tavoin: ajetaan luostarille ja kuski kertoo kellonajan, jolloin jatketaan usein jonkin pienemman luostarin, pyhan lahteen tms. kautta takaisin Lhasaan. Aikaa varsinaiseen kohteeseen tutustumiseen on aina ollut liian vahan - ainakin meidan nakokulmastamme. Pyhiinvaeltajille tuntuu riittavan se, etta he ehtivat kayda heittamassa yhden maon (n. 1 eurosentti) setelin tarkeiden patsaiden ja kuvien eteen.Joillekin pyhimyksille viedaan myos esim. maitoa tai olutta. Merkittavimpien kuvien ja patsaiden edessa kumarretaan lisaksi kolme kertaa.
Rukouskavely onkin jo huomattavasti rankempi pyhiinvaeltamisen muoto. Kolme askelta, kammenet vastakkain paan ylapuolella, kasvojen ja rintakehan edessa, kumarrutaan maahan makaamaan, ojennetaan kadet eteen, noustaan ylos ja taas kolme askelta. Ja ihan oikeasti tiibetilaiset matkustavat talla tavoin tuhansia kilometreja ja kiertavat jopa Kailshin koraa.
Kaikki tuntuu pyorivan ympyraa tiibetinbuddhalaisuudessa. Kepin nokassa pyoritettavan rukousmyllyn lisaksi luostareiden seinilta loytyy suurempia myllyja, joita pyoritellaan, kun kierretaan koraa luostarin ympari. Jokiin on asetettu veden voimalla pyorivia rukousmyllyja, tuulisille paikoille tuulivoimalla kayvia. Kuinka paljon energiaa saataisikaan, jos naihin tuhansiin myllyihin asennettaisiin generaattorit.
Koralla tarkoitetaan myotapaivaan kulkevaa reittia jonkin pyhan asian (temppelin, patsaan, vuoren, jarven tms.) ympari. Iloinen sancaikin on ehtinyt kiertaa kymmenia koria viimeisen viiden viikon aikana - merkittavimpana kora pyhan Kailash-vuoren ympari. Kora voidaan tehda myos vastapaivaan, mutta talloin on kyseessa Tiibetin alkuperaisen Bon-uskonnon edustaja. Vastapaivaan kiertavaa turistia ei katsota hyvalla.
Koraa kiertaessa tai vaikka vain bussissa istuessa monet tiibetilaiset pyorittavat rukousmyllyja. Se koostuu 30-40 cm pitkasta kepista ja sen paahan kiinnitetysta pyoreasta kotelosta. Kotelon sisalta loytyy paksu rulla paperia, johon on painettu rukous "Om mani padme hum". Koteloon on kiinnitetty viela lyhyen ketjun paahan paino, jotta mylly saadaan pyorimaan. Suunta on tietysti myotapaivaan - paitsi Bon-uskonnossa.
Toinen tarkea esine tiibetilaiselle on rukoushelmet. Niita pyoritellaan kadessa ja kosketetaan yhta helmea kerrallaan - samalla mumistaan tuttua om mani padme humia. Rukoushelmet ovat mukana koraa kiertaessa, piknikilla tai melkein missa vain. NUorison joukossa rukousmylly ja -helmet ovat harvinaisempi naky.
Pyhiinvaelluksia luostareille tehdaan pyhiinvaellusbusseilla tai rukouskavellen. Naita busseja paasi iloinen sancaikin kokeilemaan, mutta rukouskavely jai talla kertaa testaamatta. Pyhiinvaellusbussit toimivat ryhmamatkojen tavoin: ajetaan luostarille ja kuski kertoo kellonajan, jolloin jatketaan usein jonkin pienemman luostarin, pyhan lahteen tms. kautta takaisin Lhasaan. Aikaa varsinaiseen kohteeseen tutustumiseen on aina ollut liian vahan - ainakin meidan nakokulmastamme. Pyhiinvaeltajille tuntuu riittavan se, etta he ehtivat kayda heittamassa yhden maon (n. 1 eurosentti) setelin tarkeiden patsaiden ja kuvien eteen.Joillekin pyhimyksille viedaan myos esim. maitoa tai olutta. Merkittavimpien kuvien ja patsaiden edessa kumarretaan lisaksi kolme kertaa.
Rukouskavely onkin jo huomattavasti rankempi pyhiinvaeltamisen muoto. Kolme askelta, kammenet vastakkain paan ylapuolella, kasvojen ja rintakehan edessa, kumarrutaan maahan makaamaan, ojennetaan kadet eteen, noustaan ylos ja taas kolme askelta. Ja ihan oikeasti tiibetilaiset matkustavat talla tavoin tuhansia kilometreja ja kiertavat jopa Kailshin koraa.
Kaikki tuntuu pyorivan ympyraa tiibetinbuddhalaisuudessa. Kepin nokassa pyoritettavan rukousmyllyn lisaksi luostareiden seinilta loytyy suurempia myllyja, joita pyoritellaan, kun kierretaan koraa luostarin ympari. Jokiin on asetettu veden voimalla pyorivia rukousmyllyja, tuulisille paikoille tuulivoimalla kayvia. Kuinka paljon energiaa saataisikaan, jos naihin tuhansiin myllyihin asennettaisiin generaattorit.
Viimeinen pyhiinvaellus, Drigun til/Tidrum, Tibet
Ajatus oli menna viimeisina paivina vaihteeksi siita,missa aita on
matalin - eli osallistua valmiiksi raataloidylle retkelle Nam Tsolle
(jarvi, jonka vaitetaan olevan maailman korkein, mutta eipa ole -
iloinen sancai kavi uimassa Tagyel Tsossa, 400 m korkeammalla).
Matkatoimisto ilmoitti, etta retket on toistaiseksi keskeytetty lumen
takia. Se tuntui suomalaisen mielesta holmolta - ei meillakaan
liikennetta pysayteta, jos lunta on muutama sentti. No ei muuta kuin
plan b kehiin.
Lhasassa tapaamamme Phema lupautui lahtemaan
kanssamme pyhiinvaellusbussilla tutustumaan Drigung Til -luostariin ja
Tidrum-nunnaluostariin, jonka yhteydessa on myos kuumia lahteita.
Tarkastuspisteiden kohdilla vedimme pipot silmille ja huivit suun eteen -
koitimme sulautua pyhiinvaeltajien joukkoon ja leikkia nukkuvaa, jotta
poliiseille ei tulisi mieleen tulla kyselemaan mitaan. Kaikki meni
hyvin: Lhasan ymparistossa tarkistetaan yleensa vain kuskin ja auton
paperit, vasta kauempana kysellaan passeja.
Drigung TIl on yksi
Lhasan alueen kulttuurivallankumoukselta parhaiten sailyneita
luostareita. Sen juuri maalatut valkoiset ja punaiset kiviseinat
tasapainottelivat ainakin 45 asteisella rinteella. Ruskavarit hohtivat
matalalla leijuvien pilvien lomasta kurkistavan auringon valossa.
Ymparoiva laakso oli uneliaan kaunis, mutta haaveiluun ei nyt ollut
aikaa. Kuski oli antanut meille vain reilun tunnin aikaa ennen kuin
jatkaisimme Tidrum-nunnaluostarille ja kuumien lahteiden lampoon.
Ehdimme kuitenkin kayda kumartamassa meditoivaa korkea-arvoista lamaa -
niin korkea-arvoista, etta han ei edes katsonut eteensa polvistuvia
pyhiinvaeltajia.
Tidrum-nunnaluostari ei kohonnut rinnetta ylos
lajitovereidensa tavoin,vaan sijoittui rotkon suulle vuorten notkelmaan.
Nunnat mumisivat rumpujen saestaessa saman kuuloista mantraa kuin
kylpijat kuumissa lahteissa. Me joimme kylpykaljat saunasta haaveillen.
Tidrumin kuumia lahteita kehutaan Tiibetin parhaiksi, eika syytta - vesi
oli saman lampoista kuin kylpyloiden porealtaissa, pohja luonnon
kivista ja ymparilla jyrkkareunaisia vuoria seka rukouslippuja. Kaiken
pyhan ja kauniin keskella tiibetilaiset miehet tirkistelivat naisten
puolen kylpijoita kuin eivat olisi ennen nahneet alastonta naista.
Kymmenen
tunnin younien ja aamupuurojen (Atusta 2008 mukaan lahtenyt
muovilautanen palvelee yha uskollisesti) jalkeen lahdimme ihmettelemaan
yolla valkoiseksi muuttunutta maisemaa.Utuiset aamupilvet olivat
kietoutuneet teravien kallionkielekkeiden ymparille ja ruskavarit
piileskelivat ohuen lumipeitteen alla. Kapusimme vajaat tuhat metria
korkeammalle ihastelemaan itaiselle Tiibetille ominaisia jyrkkia
muotoja. Vasyneita jalkoja hemmoteltiin illalla viela pyhan lahteen
lammossa.
matalin - eli osallistua valmiiksi raataloidylle retkelle Nam Tsolle
(jarvi, jonka vaitetaan olevan maailman korkein, mutta eipa ole -
iloinen sancai kavi uimassa Tagyel Tsossa, 400 m korkeammalla).
Matkatoimisto ilmoitti, etta retket on toistaiseksi keskeytetty lumen
takia. Se tuntui suomalaisen mielesta holmolta - ei meillakaan
liikennetta pysayteta, jos lunta on muutama sentti. No ei muuta kuin
plan b kehiin.
Lhasassa tapaamamme Phema lupautui lahtemaan
kanssamme pyhiinvaellusbussilla tutustumaan Drigung Til -luostariin ja
Tidrum-nunnaluostariin, jonka yhteydessa on myos kuumia lahteita.
Tarkastuspisteiden kohdilla vedimme pipot silmille ja huivit suun eteen -
koitimme sulautua pyhiinvaeltajien joukkoon ja leikkia nukkuvaa, jotta
poliiseille ei tulisi mieleen tulla kyselemaan mitaan. Kaikki meni
hyvin: Lhasan ymparistossa tarkistetaan yleensa vain kuskin ja auton
paperit, vasta kauempana kysellaan passeja.
Drigung TIl on yksi
Lhasan alueen kulttuurivallankumoukselta parhaiten sailyneita
luostareita. Sen juuri maalatut valkoiset ja punaiset kiviseinat
tasapainottelivat ainakin 45 asteisella rinteella. Ruskavarit hohtivat
matalalla leijuvien pilvien lomasta kurkistavan auringon valossa.
Ymparoiva laakso oli uneliaan kaunis, mutta haaveiluun ei nyt ollut
aikaa. Kuski oli antanut meille vain reilun tunnin aikaa ennen kuin
jatkaisimme Tidrum-nunnaluostarille ja kuumien lahteiden lampoon.
Ehdimme kuitenkin kayda kumartamassa meditoivaa korkea-arvoista lamaa -
niin korkea-arvoista, etta han ei edes katsonut eteensa polvistuvia
pyhiinvaeltajia.
Tidrum-nunnaluostari ei kohonnut rinnetta ylos
lajitovereidensa tavoin,vaan sijoittui rotkon suulle vuorten notkelmaan.
Nunnat mumisivat rumpujen saestaessa saman kuuloista mantraa kuin
kylpijat kuumissa lahteissa. Me joimme kylpykaljat saunasta haaveillen.
Tidrumin kuumia lahteita kehutaan Tiibetin parhaiksi, eika syytta - vesi
oli saman lampoista kuin kylpyloiden porealtaissa, pohja luonnon
kivista ja ymparilla jyrkkareunaisia vuoria seka rukouslippuja. Kaiken
pyhan ja kauniin keskella tiibetilaiset miehet tirkistelivat naisten
puolen kylpijoita kuin eivat olisi ennen nahneet alastonta naista.
Kymmenen
tunnin younien ja aamupuurojen (Atusta 2008 mukaan lahtenyt
muovilautanen palvelee yha uskollisesti) jalkeen lahdimme ihmettelemaan
yolla valkoiseksi muuttunutta maisemaa.Utuiset aamupilvet olivat
kietoutuneet teravien kallionkielekkeiden ymparille ja ruskavarit
piileskelivat ohuen lumipeitteen alla. Kapusimme vajaat tuhat metria
korkeammalle ihastelemaan itaiselle Tiibetille ominaisia jyrkkia
muotoja. Vasyneita jalkoja hemmoteltiin illalla viela pyhan lahteen
lammossa.
Fillarilla ympäri ämpäri Kyi Chu-laaksoa, Tibet
Aamu Drak Yerpalta alkoi edellis illasta huolimatta vauhdikkaasti. 12 kilometria pitka alamaki oli 570 metria korkea! Aikaa lasketteluun kului vartin verran.
Jatkoimme vehmasta ruskassa kylpevaa laakson pohjaa ylavirtaan. Idyllisia maalaiskylia, ihmisia peltotoissaan ja turkoosina kiemurteleva Kyi Chu. Fiilis oli katossa kunnes saavuimme ensimmaiselle tarkastuspisteelle. "Go back to Lhasa" oli nuoren poliisin tiukka kasky. Ulkomaalaiselle matkustaminen Tiibetissa on edelleen kovin rajoitettua.
Iloinen Sancai ei moisesta masentunut. Takaisin edelliseen kylaan (13 km), hyvat sapuskat huiviin ja uudet planit kehiin. Yopaikkakin jarjestyi ilmaiseksi, joten paatimme rentoutua loppupaivan syysauringon paisteessa Kyi Chu-joen rannalla.
Gandenin luostari oli ja on yksi merkittavimmista Tiibetissa. Sen sijaintia Kyi Chu-laakson ylapuolella on kehuttu vaikuttavimmaksi Tiibetissa, siispa paatimme uhmata jalleen kerran mahdollisia tarkastuspisteita ja polkea kylmasti kohti luostaria. Ihan perille asti emme kuitenkaan uskaltautuneet. Valitsimme tukikohdaksemme laheisen idyllisilla maalaiskylilla kyllastetyn laakson, jonka yhdesta talosta jarjestyi yopaikka, kuumaa vetta, jakinvoiteeta ja perunoita - jalleen ilmaiseksi.
Kiipesimme korkealle harjanteelle ja lahestyimme Gandenia "takaoven" kautta pieni poliisin pelko sydamissamme. Maisevat lunastivat kaikki odotuksemme heittamalla. Kapealla kanervaa kasvavalla keikkui valtava luostarikompleksi taustanaan lukuisina haaroina kiemurteleva Kyi Chu-joki ja loppumattomat vuorten jonot. Tyydyimme nautiskelemaan evaita mielta ylentavissa puitteissa. Iltapaivan varjojen syvetessa vuorten notkelmissa aloimme hiipia takaisin kohti kylaa.
Jotain jai hampaan koloon ja uteliaisuus voitti poliisin pelon ja paatimme koittaa viela Gandenia polkemalla royhkeasti suoraan etuovista sisaan. Ja nain kavi. Ei tarkastuspisteita, ei kuumottavia poliiseja. Luostarin majatalokin otti meidat avosylin vastaan. Vaihtoehtoja oli kolme: 1. Poliiseja ei kiinnostanut lasnaolomme, 2. poliisi kuvitteli etta meilla oli opas ja luvat kunnossa, 3. myos itsenaiset ulkomaalaiset turistit saavat vierailla Gandenissa ilman opasta. Vietimme miellyttavan iltapaivan tutkimalla suurta luostaria kaikessa rauhassa. Gandenissa moni asia on uutta, silla se karsi poliittisen merkittavyytensa vuoksi suuria vaurioita punakaartilaisten kasissa vuosina 1959 ja 1966 kulttuurivallankumouksen aikaan. Talkoo voimin luostaria kunnostetaan entiseen loistoonsa edelleenkin. Vaikuttavin rakennuksista pitaa sisallaan uudelleen rakennetun kultaisen chortenin, joka palvelee Gandenin ja Gelugpa suuntauksen perustajan Tsongkapan kulttuurivallankumouksessa hapaistyjen jaannosten tyyssijana.
Ganden on paljon muutakin kuin mahtavia maisemia ja kimmeltavia temppeleita. Ennenkaikkea se on erittain viriili luostariymparisto, jossa paasee lahelta tarkkailemaan munkkien ja muun luostarivaen jokapaivaista elamaa. Viela myohaan illalla mennessamme nukkumaan tuikkivat lukuisat energiansaastolamput kanervaisella kukkulalla.
Paluumatka Gandenilta Lhasaan alkoi jalleen vauhdikkaasti. 4240 metrissa sijaitsevalta luostarilta johtaa 3700 metrissa sijaitsevaan jokilaaksoon hiuksia nostattava 20 plus mutkan serpenttiinitie. Saa oli syksyisen harmaa, mika entisestaan vauhditti paluumatkaamme. Ohittaessamme joukkoa rukouskavelijoita saimme vetta seka taivaalta etta tuolta hilpealta seurueelta pulloveden muodossa huolimatta siita, etta heidan kulkunsa oli pyorailyyn nahden moninverroin raskaampaa. Tiibetissa tosiaan arvostetaan lihasvoimin liikkuvaa pyhiinvaeltajaa. Ilmainen majapaikka ja tee on itsestaan selvyys, ruokaakin tarjotaan mahdollisuuksien mukaan. Mutta ennen kaikkea ihmisten suhtautuminen on aidon ystavallista.
Saapuessamme Lhasaan olivat Potalan takaiset vuoret saaneet lumipeitteen. Talvi teki jo tuloaan Tiibetiin.
Jatkoimme vehmasta ruskassa kylpevaa laakson pohjaa ylavirtaan. Idyllisia maalaiskylia, ihmisia peltotoissaan ja turkoosina kiemurteleva Kyi Chu. Fiilis oli katossa kunnes saavuimme ensimmaiselle tarkastuspisteelle. "Go back to Lhasa" oli nuoren poliisin tiukka kasky. Ulkomaalaiselle matkustaminen Tiibetissa on edelleen kovin rajoitettua.
Iloinen Sancai ei moisesta masentunut. Takaisin edelliseen kylaan (13 km), hyvat sapuskat huiviin ja uudet planit kehiin. Yopaikkakin jarjestyi ilmaiseksi, joten paatimme rentoutua loppupaivan syysauringon paisteessa Kyi Chu-joen rannalla.
Gandenin luostari oli ja on yksi merkittavimmista Tiibetissa. Sen sijaintia Kyi Chu-laakson ylapuolella on kehuttu vaikuttavimmaksi Tiibetissa, siispa paatimme uhmata jalleen kerran mahdollisia tarkastuspisteita ja polkea kylmasti kohti luostaria. Ihan perille asti emme kuitenkaan uskaltautuneet. Valitsimme tukikohdaksemme laheisen idyllisilla maalaiskylilla kyllastetyn laakson, jonka yhdesta talosta jarjestyi yopaikka, kuumaa vetta, jakinvoiteeta ja perunoita - jalleen ilmaiseksi.
Kiipesimme korkealle harjanteelle ja lahestyimme Gandenia "takaoven" kautta pieni poliisin pelko sydamissamme. Maisevat lunastivat kaikki odotuksemme heittamalla. Kapealla kanervaa kasvavalla keikkui valtava luostarikompleksi taustanaan lukuisina haaroina kiemurteleva Kyi Chu-joki ja loppumattomat vuorten jonot. Tyydyimme nautiskelemaan evaita mielta ylentavissa puitteissa. Iltapaivan varjojen syvetessa vuorten notkelmissa aloimme hiipia takaisin kohti kylaa.
Jotain jai hampaan koloon ja uteliaisuus voitti poliisin pelon ja paatimme koittaa viela Gandenia polkemalla royhkeasti suoraan etuovista sisaan. Ja nain kavi. Ei tarkastuspisteita, ei kuumottavia poliiseja. Luostarin majatalokin otti meidat avosylin vastaan. Vaihtoehtoja oli kolme: 1. Poliiseja ei kiinnostanut lasnaolomme, 2. poliisi kuvitteli etta meilla oli opas ja luvat kunnossa, 3. myos itsenaiset ulkomaalaiset turistit saavat vierailla Gandenissa ilman opasta. Vietimme miellyttavan iltapaivan tutkimalla suurta luostaria kaikessa rauhassa. Gandenissa moni asia on uutta, silla se karsi poliittisen merkittavyytensa vuoksi suuria vaurioita punakaartilaisten kasissa vuosina 1959 ja 1966 kulttuurivallankumouksen aikaan. Talkoo voimin luostaria kunnostetaan entiseen loistoonsa edelleenkin. Vaikuttavin rakennuksista pitaa sisallaan uudelleen rakennetun kultaisen chortenin, joka palvelee Gandenin ja Gelugpa suuntauksen perustajan Tsongkapan kulttuurivallankumouksessa hapaistyjen jaannosten tyyssijana.
Ganden on paljon muutakin kuin mahtavia maisemia ja kimmeltavia temppeleita. Ennenkaikkea se on erittain viriili luostariymparisto, jossa paasee lahelta tarkkailemaan munkkien ja muun luostarivaen jokapaivaista elamaa. Viela myohaan illalla mennessamme nukkumaan tuikkivat lukuisat energiansaastolamput kanervaisella kukkulalla.
Paluumatka Gandenilta Lhasaan alkoi jalleen vauhdikkaasti. 4240 metrissa sijaitsevalta luostarilta johtaa 3700 metrissa sijaitsevaan jokilaaksoon hiuksia nostattava 20 plus mutkan serpenttiinitie. Saa oli syksyisen harmaa, mika entisestaan vauhditti paluumatkaamme. Ohittaessamme joukkoa rukouskavelijoita saimme vetta seka taivaalta etta tuolta hilpealta seurueelta pulloveden muodossa huolimatta siita, etta heidan kulkunsa oli pyorailyyn nahden moninverroin raskaampaa. Tiibetissa tosiaan arvostetaan lihasvoimin liikkuvaa pyhiinvaeltajaa. Ilmainen majapaikka ja tee on itsestaan selvyys, ruokaakin tarjotaan mahdollisuuksien mukaan. Mutta ennen kaikkea ihmisten suhtautuminen on aidon ystavallista.
Saapuessamme Lhasaan olivat Potalan takaiset vuoret saaneet lumipeitteen. Talvi teki jo tuloaan Tiibetiin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
