http://www.travelpod.com/travel-blog/iloinensancai/1/tpod.html
Tapaamisiin siis siellä!
lauantai 28. elokuuta 2010
torstai 26. elokuuta 2010
maanantai 9. elokuuta 2010
Tadzikistan, Pamir: Kommunistien pyhiinvaellus
Neuvostoaikojen muistoksi retkikuntamme lahti Lada Nivalla Karl Marx ja Engels -vuorten ympari. Tiimiin kuului meidan lisaksi sveitsilainen pariskunta Claudia ja Alex seka maailman paras rallikuski Abdulnazar.
Lada Niva koetteli aluksi pyhiinvaeltajien uskoa sammumalla noin 15 kertaa ensimmaisen paivan aikana. Loppua kohden Niva kuitenkin oli hyvin hengessa mukana ja pysyi uskollisena silloinkin, kun tie naytti silta, etta siita paasi vain helikopterilla. Vasta viimeisena paivana puhkesi rengas.
Ensimmaisen paivan kohokohdaksi muodostui Bibi Fatiman kuuma lahde. Homma toimi kuin suomalainen sauna. Miehilla ja naisilla oli omat vuoronsa ja yllatykseksemme kylpemaan mentiin alasti. Vain kylma olut ja vihta puuttui. Lahteella oli etenkin naisille erityinen merkitys. Kallionseinamassa oli pieni luola, jonne piti kiiveta, mikali halusi lapsia. Ja taallahan se on itsestaan selvaa, etta lapsia halutaan heti, kun on joku, jonka kanssa niita voi tehda. Muut naiset koittivat tarjota minulle ja Claudiallekin tata oivaa tilaisuutta ankea pieneen kallionkoloon, mutta koitin selittaa, etta lapsia on parempi hankkia kotona suomessa eika haahuillessa ympari maailmaa. Claudia hoiti tilanteen paljon sujuvammin valehtelemalla, etta hanella on kaksi lasta. Taytyy ottaa opikseen, vaikka tuntuu hassulta sanoa, etta kotona odottaa lapsilauma, jos on juuri kertonut olevansa puolen vuoden reissulla. Eras vahan tukevampi nainen oli selvastikin lastenhankkimisaikeissa. Han ei meinannut millaan mahtua kuumana hoyryavaan luolaan, mutta muut naiset tyonsivat ja puskivat ja saivat vihdoin koko paketin sullottua luolaan. Jonkin sortin ihme oli se, etta tama nainen paasi kolosta viela uloskin.
Kaksi ensimmaista paivaa Lada Niva puuskutti Wakhan laaksoa ylos. Katselimme vuolaana virtaavan joen toisella puolella olevaa Afganistania. Siella nakyi vain muutamia paimentolaisia ja pelottavan jyrkka vuoristotie. Afganistan on tassa kohden vain todella kapea kaistale ja pystyimme samaan aikaan nakemaan Pakistanille kuuluvia vuorten huippuja. Kuskimme on punaisella ristilla toissa ja han oli kaynyt joen toisella puolella pari kertaa. Maan tilanteeseen han totesi, etta maa ei ole enaa afganilaisten, vaan ulkomaalaisten maa.
Kolmantena paivana sai jannittaa loppuun asti voittaako Lada vaikeudet vai joudutaanko kaantymaan takaisin. Auto ja kuski tekivat hyvaa tyota ja jokaisen joenylityksen jalkeen tiimimme antoi kaksikolle raikuvat ablodit. Vihdoin saavuimme 4200m korkealla olevalle Turuntai Kulille (eli jarvelle). Maisema oli satumaisen kaunis ja muistutti etaisesti Islantia. Vastasatanut lumi kimalteli jaatikoilla ja ylangon rauhalliset varit hallitsivat maisemaa. Alex ehdotti uintia jarvella, eivatka suomalaiset tietenkaan halua jaada rannalle ruikuttamaan. Tulipahan uitua yli 4000 metrissa. Illalla homestayssa meita kohdeltiin taas kuin kuninkaallisia ja uni tuli nopeasti jannittavan paivan jalkeen.
Neljas ja viides paiva olivat jo Ladalle lasten leikkia, kun tiputtelimme Sogh Dara laaksoa alas, nyt Marxin ja Engelsin toista puolta. Herrat valitettavasti paljastivat komeita seinamiaan meille vain vilaukselta pilviverhon takaa. Lohoily kuumassa lahteessa lohdutti kuitenkin retkikuntaamme. Iltapuhteeksi kavelimme n. 7km Drum Kul nimiselle jarvelle, joka on muodostunut maanjaristyksen jalkeen kivivyoiryn padottua veden kulun.
Upean retken lisaksi saimme kaksi uutta ystavaa, jotka tietysti kutsuimme heti Suomeen saunomaan ja purjehtimaan.
Huomenna iloinen sancai suuntaa Bartang-laaksoon, talla kertaa luottaen hyvin epavarmasti julkiseen liikenteeseen. Tarkoitus olisi myos treenata keuhkoja hengitellen vahan ohuempaa ilmaa, silla unelmamme Lansi-Tiibetin retkesta on jo lahella toteutumista.
Lada Niva koetteli aluksi pyhiinvaeltajien uskoa sammumalla noin 15 kertaa ensimmaisen paivan aikana. Loppua kohden Niva kuitenkin oli hyvin hengessa mukana ja pysyi uskollisena silloinkin, kun tie naytti silta, etta siita paasi vain helikopterilla. Vasta viimeisena paivana puhkesi rengas.
Ensimmaisen paivan kohokohdaksi muodostui Bibi Fatiman kuuma lahde. Homma toimi kuin suomalainen sauna. Miehilla ja naisilla oli omat vuoronsa ja yllatykseksemme kylpemaan mentiin alasti. Vain kylma olut ja vihta puuttui. Lahteella oli etenkin naisille erityinen merkitys. Kallionseinamassa oli pieni luola, jonne piti kiiveta, mikali halusi lapsia. Ja taallahan se on itsestaan selvaa, etta lapsia halutaan heti, kun on joku, jonka kanssa niita voi tehda. Muut naiset koittivat tarjota minulle ja Claudiallekin tata oivaa tilaisuutta ankea pieneen kallionkoloon, mutta koitin selittaa, etta lapsia on parempi hankkia kotona suomessa eika haahuillessa ympari maailmaa. Claudia hoiti tilanteen paljon sujuvammin valehtelemalla, etta hanella on kaksi lasta. Taytyy ottaa opikseen, vaikka tuntuu hassulta sanoa, etta kotona odottaa lapsilauma, jos on juuri kertonut olevansa puolen vuoden reissulla. Eras vahan tukevampi nainen oli selvastikin lastenhankkimisaikeissa. Han ei meinannut millaan mahtua kuumana hoyryavaan luolaan, mutta muut naiset tyonsivat ja puskivat ja saivat vihdoin koko paketin sullottua luolaan. Jonkin sortin ihme oli se, etta tama nainen paasi kolosta viela uloskin.
Kaksi ensimmaista paivaa Lada Niva puuskutti Wakhan laaksoa ylos. Katselimme vuolaana virtaavan joen toisella puolella olevaa Afganistania. Siella nakyi vain muutamia paimentolaisia ja pelottavan jyrkka vuoristotie. Afganistan on tassa kohden vain todella kapea kaistale ja pystyimme samaan aikaan nakemaan Pakistanille kuuluvia vuorten huippuja. Kuskimme on punaisella ristilla toissa ja han oli kaynyt joen toisella puolella pari kertaa. Maan tilanteeseen han totesi, etta maa ei ole enaa afganilaisten, vaan ulkomaalaisten maa.
Kolmantena paivana sai jannittaa loppuun asti voittaako Lada vaikeudet vai joudutaanko kaantymaan takaisin. Auto ja kuski tekivat hyvaa tyota ja jokaisen joenylityksen jalkeen tiimimme antoi kaksikolle raikuvat ablodit. Vihdoin saavuimme 4200m korkealla olevalle Turuntai Kulille (eli jarvelle). Maisema oli satumaisen kaunis ja muistutti etaisesti Islantia. Vastasatanut lumi kimalteli jaatikoilla ja ylangon rauhalliset varit hallitsivat maisemaa. Alex ehdotti uintia jarvella, eivatka suomalaiset tietenkaan halua jaada rannalle ruikuttamaan. Tulipahan uitua yli 4000 metrissa. Illalla homestayssa meita kohdeltiin taas kuin kuninkaallisia ja uni tuli nopeasti jannittavan paivan jalkeen.
Neljas ja viides paiva olivat jo Ladalle lasten leikkia, kun tiputtelimme Sogh Dara laaksoa alas, nyt Marxin ja Engelsin toista puolta. Herrat valitettavasti paljastivat komeita seinamiaan meille vain vilaukselta pilviverhon takaa. Lohoily kuumassa lahteessa lohdutti kuitenkin retkikuntaamme. Iltapuhteeksi kavelimme n. 7km Drum Kul nimiselle jarvelle, joka on muodostunut maanjaristyksen jalkeen kivivyoiryn padottua veden kulun.
Upean retken lisaksi saimme kaksi uutta ystavaa, jotka tietysti kutsuimme heti Suomeen saunomaan ja purjehtimaan.
Huomenna iloinen sancai suuntaa Bartang-laaksoon, talla kertaa luottaen hyvin epavarmasti julkiseen liikenteeseen. Tarkoitus olisi myos treenata keuhkoja hengitellen vahan ohuempaa ilmaa, silla unelmamme Lansi-Tiibetin retkesta on jo lahella toteutumista.
tiistai 3. elokuuta 2010
Tadzikistan, Khorog: Pyykkipaiva ja tilannepaivitys
Khorogissa vietetaan pari paivaa akkuja lataillen ja pyykkia pesten. Matka Dushanbesta tanne taittui jeepilla (18 h) neljan brittireissaajan kanssa. Tama on Pamirin vuoristoalueen, GBAO:n (Gorno-Badakshan Autonomous Oblast) suurin kaupunki. GBAO:n alue kasittaa n. 45 % Tadzikistanin pinta-alasta, mutta taalla asuu vain 3 % vaestosta. Pamirilta loytyy mm. entisen Neuvostoliiton alueen korkein vuori Pik Kommunism (7495m) ja Pik Lenin (7134m) kohoaa lahes yhta korkealle. Eika Karl Marxia (6723m) ja Engelsiakaan (6507m) ole nimilla pilattu:) Tosin nimia muutetaan ja on muutettu jo paljon, Kommunism on nykyaan Koh-I-Samani, mutta muuten kommunismin henki puhisee viela alueen korkeimmilla huipuilla. Khorogia on tarkoitus pitaa tukikohtana seuraavat pari viikkoa, joiden aikana tehdaan retket Wakhan- ja Bartang-laaksoihin. Sen jalkeen matka jatkuu kohti Murghabia ja sielta Kirgisian Sary-Tashin kautta Kiinaan. Taalta Khorogista lahdettyamme seuraava netti loytyy Kiinan Kashgarista, siella ollaan 27 tai 28 elokuuta.
Huippuja nakyvissa, Fan-vuoret, Tajikistan
Uzbekistanin helteessa vareilevat, vaikka niin historiaa ja kulttuuria taynna olevat kaupungit saivat viimein iloisen sancain trekki-varpaan taas vapajamaan. Niinpa aamun sarastaessa Tajikistanin viisumin alkamispaivan kunniaksi hyppasimme Samarkandissa marshrutkaan ja hurautimme Uzbekistanin ja Tajikistanin valiselle rajalle. Tulliselvityksiin hyvinkin syvallisesti perehtyneina lapaisimme rajan valtavalla itseluottamuksella vajaaseen tuntiin, ja hengittelimme vapaina Tajikistanin ilmaa.
Seuraavana aamuna herasimme virkistyneina, ja teimme heti karkeen kunnianhimoisen muutoksen suunnitelmiin. Paatimme lahtea yrittamaan yli 4000 metrisen Kaznok-solan yli Iskander-jarvelle. Soimme Sveitsilaisten kera aamupalat, pistimme leirin lajaan, ja suuntasimme kohti kolmessa ja puolessa tonnissa sijaitsevaa Mutnoje-jarvea. Puolen paivan ja jarven lahestyessa alkoivat korkeat huiput keraamaan pilvia. Lounas nautittiin tihkusateessa, mutta teltta saatiin kuivana pystyyn.
Sveitsilaisilta lainaamillamme kiikareilla tarkastelimme seuraavan paivan reittia kohti solaa. Lumisessa rinteessa nakyi selkea polku, olipa solan huipulla muutama ihminenkin. Matkalla jarvelle haastattelimme viela yhta Venalaista retkikuntaa, joka oli juuri ylittanyt solan: "ei ongelmnia". Jussi kavi illansuussa kartoittamassa viela reittia.
Yolla ripotteli vuoronperaan vetta ja rakeita. Ukkonen kumahteli aina sillon talloin vuorenhuippujen lomassa. Illansuussa naimme pari komeaa salamaakin.
Aamulla saa oli hieman sekava, mutta aamupaivaan mennessa pilvet rakoilivat ja aurinko lammitti niin mukavasti etta paatimme yrittaa solaa.
Kiipeaminen alkoi suuremmitta vaikeuksitta, alkupatka oli helpohkoa moreenilla rullailua. Laakson loppupaa jyrkkeni kohti solaa, ja lumisissa kohdissa sai puuskuttaa ihan tosissaan. Viimeisen jyrkan nousun aikana alkoi sataa rantaa, mutta Iloinen Sancai ei hyytynyt vaan jatkoi sitkeasti solan huipulle.
Ylhaalla pilvet halvenivat hetkeksi ja Chimtargan veitsenterava huippu kimalteli auringossa jaatikkoineen. Lahdimme laskeutumaan jyrkkaa moreenia.
Ylhaalta katsottuna laakso naytti hurjalta, 450 metrin laskeutumisen jalkeen pahin pelkomme, jonka olimme sysanneet pois mielestamme, kavi toteen. Umpikuja. Jatkaminen eteenpain olisi tarkoittanut hengella leikkimista. Niin jyrkka ja liukas rinne oli. Mutta kuinka tama oli mahdollista? Sola oli merkitty karttaan, mainittu Lonely Planetissa ja Venalainen retkikunta oli juuri ylittanyt sen. Olimme viela itse nahneet ihmisia solan huipulla edellisena paivana. Oliko yollinen sade pyyhkaissyt polun mennessaan?
Iltapaiva oli jo pitkalla ja olimme vasyneita. Samana paivana emme solaa jaksaisi tai ehtisi ylittaa. Kiipesimme parisataa metria takaisin ylos ja pystytimme teltan turvalliseen paikkaan. Sumupilvet kiertelivat laakson tummanpuhuvien veitsenteravien huippujen ymparilla, taivaalta tuli tihkua jas tuuli huokaili laaksossa. Paikka tuntui samaan aikaan synkan komealta ja kirotulta. Soimme tukevan illallisen ja kavimme nukkumaan. Seuraavana paivana ylittaisimme solan toiseen suuntaan.
Aamu valkeni kauniina ja aurinkoisena. Kaikkialla hohti, yolla oli satanut lunta. Solan huipulle paasimme vaivatta vajaassa puolessatoista tunnissa ja maisemaa ihaillessamme tuntui kaikella olevan taas tarkoituksensa. Vastasatanut lumi sai jaatikot kimmaltelemaan hohtavan valkoisina ja tuuli kiidatteli pilvia huippujen lomassa. Liuimme alas lumiset rinteet ja hetken paasta olimme taas turvallisesti jarven laheisyydessa. Merkkeja ihmisistakin alkoi taas nakya. Paatimme jatkaa iltapaivan aikana viela Alauddin-jarville lihapatojen aareen.
Laskeutuessamme paasimme ihailemaan harvinaisen komeaa luonnon naytelmaa. Chimtargan takaa alkoi kuulua taukoamaton jyrina, mustanpuhuvat pilvet keraantyivat laakson ymparille ja salamat piirtyivat taivaalle. Rankkasateen maalaamat viivat pilvissa olivat satumaisen nakoiset. Ihan kuivana ei Iloinen Sancaikaan selvinnyt mutta oli se sen arvoista. Voitteko kuvitella vuorilla liki puolituntia taukoamatonta jyrinaa? Kaiut seikkailivat vuortenseinamilla herattaen koko vuoriston eloon.
Jumahdimme ensimmaiseen teetupaan, tilasimme oluet, plovit ja shaslikit ja painuimme telttaamme nukkumaan.
Seuraavana paivana aloimme suunnittelemaan matkaa Dushanbeen. Saimme apua Venajaa taitavilta Puolalaisilta, jotka olimme tavanneet aiemmin Tashkentissa. Kerroimme kokemuksestamme Kaznokin solassa, johon yksi paikallinen totesi etta alueella ei ole ollut mitaan vyoryja, olimme vain kuulemma valinneet vaaran reitin.
Mutta miten se on mahdollista? Laakso jota laskeuduimme oli niin jyrkka ja kapea ettei mitaan muuta polkua voi edes harkita. Rupesimme syynaamaan tarkemmin karttojamme ja muistilokeroitamme, kunnes hetken paasta tajusimme, mika oli mennyt pieleen.
Kaznokin sola kulkee reilun 4000 metrisen harjanteen yli. Yksikaan kartta tai reittikuvaus vaan ei kerro etta harjanteen yli menee kaksi vierekkaista solaa. Nahtyamme ihmiset solan huipulla ei pieneen mieleemme enaa juolahtanutkaan etta reitteja voisi olla kaksi. Olimme vain valinneet vaaran, todennakoisesti solan huipulla nakemiemme ihmisten aiheuttaman paahanpinttyman vuoksi. Hyva etta ymmarsimme kaantya ajoissa takaisin.
Seuraavat kaksi paivaa kuluivat julkisissa kulkuneuvoissa ensin Alauddinilta Dushanbeen ja sen jalkeen Dushanbesta Khorogiin Pamirille. Olipahan ainakin mita muistella.
Osman kurvasi paikalle kirkkaan keltaisella Ladallaan ja tarjoutui heittamaan meidat Penjikentiin vaatimattomaan 5 dollarin kiskurihintaan. Matkalla tuo oiva ja taloudellisesti ajava kuski tunnustautui suureksi Viron ja Suomen ystavaksi seka saunomisen miltei fanaattiseksi kannattajaksi.
Penjikentissa meininki oli leppoisa muutta horisontissa haamottavat lumihuiput pitivat ruumiimme rauhattomina ja liikkeessa ja normi saatojen jalkeen saimme allemme taksin joka veisi meidat polun alkupaahan.
Tajikistan hurmasi heti. Kingia jengia, upeita maisemia, halpoja hintoja eika viela esimerkiksi Nepalista tuttuja turismin lieveilmioita. Vuoristossa kaikki tervehtivat iloisesti ja utelivat iloisen sancain synnyinmaata. Ensimmaisen illan kavely jai tyngaksi kun jeepillaan ohi hurauttanut herrasmies totesi hyvin painokkaasti: "kyyti on ilmainen, autoon siita". Autotie jatkui alppimajalle asti josta jatkoimme ilta-auringon loisteessa viela kilometrin verran polkua eteenpain.
Teltta paikkaa etsiessamme sattui silmiimme jonnekin lanteenpain kumarteleva mies, joka oli ottanut rintamasuunnan vain noin 50 astetta ohi Mekasta. Kyselimme josko nurmikentalle sopisi pystyttaa telttaa, johon tama vastasi etta totta kai. Kun majoite oli pystyssa rupesimme suunnitelemaan sapuskan valmistusta, mika ei talle hurskaalle miehelle tullut kuulonkaan. Varsin tahdikkaasti han kehoitti pistamaan sipulit, munat ja makaronit takaisin reppuun ja istumaan viltille. Hetken paasta paikalle ilmestyi nelja miesta lisaa ja viltille alkoi ilmestya salaattia, olutta, vodkaa, kivennaisvetta, valtava vesimelooni, hoyrystettya lammasta... Niin ja agrikaatin hurahdettua kayntiin alkoi viltin vieressa nokottavassa taulutelevisiossa pyorimaan Tajikistanilaiset karaoke-videot! Etta sellainen herrain piknik.
Aamupuuron keitto ei luonnollisesti tullut kuulonkaan ja jaoimme taas evaat herraporukan kanssa. Evaaksi saimme viela pari leipaa ja kurkkua.
Paivan agendana oli nousta ~700 metria Kulikalonin "kulhoon", joka on kuuluisa lukuisista turkooseista jarvistaan. Vuorten viela varjostaessa aamuauringolta sujui kavely vauhdikkaasti ja jo hyvissa ajoin ennen puoltapaivaa alkoi polku tasoittua. "Kulhon" pohja oli karua moreenia, puita oli sentaan jonkinverran vehreyttamassa maisemaa; etelassa kohosi valtavana Chimtargan seudun korkeimman huipun vaikuttava pohjoisseinama.
Puolisentuntia laakson pohjalla harhailtuamme eksyimme ensimmaisen jarven rantaan. Ja tasta eteenpain maisema oli ehka eniten kauneinta ikina. Polku seuraili toinen toistaan kauniimpia turkoosin ja sinisen savyissa hohtavia jarvia, joita yhdistivat kirkkaina solisevat purot. Rannoilla kakkaraiset puut nautiskelivat kesapaivan auringosta. Eraasta pienesta teetuvasta hieman rahjainen aija kutsui meidat teelle. Valmistellessamme lahtoa tarjosimme emannalle paria somonia vaivan palkaksi mutta tama kieltaytyi!
Luulimme nahneemme jo maailman kauneimman paikan kunnes saavuimme telttapaikallemme. Kapean niemennokan karjesta loytyi juuri yhdelle teltalle sopiva tasainen kohta pienen puun varjosta. Ymparilla oli kirkkainta koskaan nakemaamme vetta sinisena ja turkoosina. Chimtargan lumiset huiput heijastuivat tyynesta jarvenpinnasta ja vieressa solisi raikkaana puro. Paratiisi. Iloinen Sancai jumittui kahdeksi paivaksi jarven rannalle ihmettelemaan maailman kauneutta.
Kaikkea aikansa, kuten on tapana sanoa. Kolmantena aamuna pistimme leirin kasaan ja suuntasimme kohti Alauddin-solaa ja sen takana sijaitsevia Alauddin-jarvia. Aamu oli kaunis ja fiilis olisi muuten ollut tosi jees, mutta Jussia riivasi jokin tuntematon tauti. Ruoka ei maistunut, hengastytti, vasytti, ja mikaan ei oikein kiinnostanut. Kiipeaminen tuntui tuskaiselta. 500 metrin kiipeamisen jalkeen eraan turistiretkikunnan aasimiehet saavuttivat meidat. Vanhempi miehista totesi etta saamme heittaa toisen rinkan aasin selkaan. Rahaa han ei kaivannut. Mika pelastava enkeli! Solan ylittamiseen taysilla kantamuksilla ja Jussin kunnolla olisi mennyt ikuisuus, nyt Iloisen Sancain kuorma keveni niin paljon etta saatoimme jatkaa miltei entiseen tahtiin.
Kuten arvata saattaa solan huipulta avautuivat mahtavat nakoalat. Aasimiesten retkue, Sveitsilainen perhe, ilmestyi huipulle muutaman minuutin meidan jalkeemme. Meidan repusta loytyi pahkinoita, kun taas heilla oli muassaan kurkkua, tomaattia, leipaa, omenoita, nakkeja... Annoskateuden valttamiseksi tai aidon ystavallisyyden eleena Iloinen Sancai paastettiin kuitenkin osingoille ja kaikilla oli parempi mieli.
Varpaat hellina saavuimme leiriin, jossa kestitsemisemme jatkui. Telttapaikka loytyi Sveitsilaisen retkikunnan vieresta jarven rannalta. Jussi paineli piakkoin telttaan ja loysi itseltaan lampoa 37,6 astetta. Illalla ruoka kuitenkin jo maistui ja aamulla Iloinen Sancai herasi entista ehompana.
Vuoriseikkailu jatkuu...
Seuraavana aamuna herasimme virkistyneina, ja teimme heti karkeen kunnianhimoisen muutoksen suunnitelmiin. Paatimme lahtea yrittamaan yli 4000 metrisen Kaznok-solan yli Iskander-jarvelle. Soimme Sveitsilaisten kera aamupalat, pistimme leirin lajaan, ja suuntasimme kohti kolmessa ja puolessa tonnissa sijaitsevaa Mutnoje-jarvea. Puolen paivan ja jarven lahestyessa alkoivat korkeat huiput keraamaan pilvia. Lounas nautittiin tihkusateessa, mutta teltta saatiin kuivana pystyyn.
Sveitsilaisilta lainaamillamme kiikareilla tarkastelimme seuraavan paivan reittia kohti solaa. Lumisessa rinteessa nakyi selkea polku, olipa solan huipulla muutama ihminenkin. Matkalla jarvelle haastattelimme viela yhta Venalaista retkikuntaa, joka oli juuri ylittanyt solan: "ei ongelmnia". Jussi kavi illansuussa kartoittamassa viela reittia.
Yolla ripotteli vuoronperaan vetta ja rakeita. Ukkonen kumahteli aina sillon talloin vuorenhuippujen lomassa. Illansuussa naimme pari komeaa salamaakin.
Aamulla saa oli hieman sekava, mutta aamupaivaan mennessa pilvet rakoilivat ja aurinko lammitti niin mukavasti etta paatimme yrittaa solaa.
Kiipeaminen alkoi suuremmitta vaikeuksitta, alkupatka oli helpohkoa moreenilla rullailua. Laakson loppupaa jyrkkeni kohti solaa, ja lumisissa kohdissa sai puuskuttaa ihan tosissaan. Viimeisen jyrkan nousun aikana alkoi sataa rantaa, mutta Iloinen Sancai ei hyytynyt vaan jatkoi sitkeasti solan huipulle.
Ylhaalla pilvet halvenivat hetkeksi ja Chimtargan veitsenterava huippu kimalteli auringossa jaatikkoineen. Lahdimme laskeutumaan jyrkkaa moreenia.
Ylhaalta katsottuna laakso naytti hurjalta, 450 metrin laskeutumisen jalkeen pahin pelkomme, jonka olimme sysanneet pois mielestamme, kavi toteen. Umpikuja. Jatkaminen eteenpain olisi tarkoittanut hengella leikkimista. Niin jyrkka ja liukas rinne oli. Mutta kuinka tama oli mahdollista? Sola oli merkitty karttaan, mainittu Lonely Planetissa ja Venalainen retkikunta oli juuri ylittanyt sen. Olimme viela itse nahneet ihmisia solan huipulla edellisena paivana. Oliko yollinen sade pyyhkaissyt polun mennessaan?
Iltapaiva oli jo pitkalla ja olimme vasyneita. Samana paivana emme solaa jaksaisi tai ehtisi ylittaa. Kiipesimme parisataa metria takaisin ylos ja pystytimme teltan turvalliseen paikkaan. Sumupilvet kiertelivat laakson tummanpuhuvien veitsenteravien huippujen ymparilla, taivaalta tuli tihkua jas tuuli huokaili laaksossa. Paikka tuntui samaan aikaan synkan komealta ja kirotulta. Soimme tukevan illallisen ja kavimme nukkumaan. Seuraavana paivana ylittaisimme solan toiseen suuntaan.
Aamu valkeni kauniina ja aurinkoisena. Kaikkialla hohti, yolla oli satanut lunta. Solan huipulle paasimme vaivatta vajaassa puolessatoista tunnissa ja maisemaa ihaillessamme tuntui kaikella olevan taas tarkoituksensa. Vastasatanut lumi sai jaatikot kimmaltelemaan hohtavan valkoisina ja tuuli kiidatteli pilvia huippujen lomassa. Liuimme alas lumiset rinteet ja hetken paasta olimme taas turvallisesti jarven laheisyydessa. Merkkeja ihmisistakin alkoi taas nakya. Paatimme jatkaa iltapaivan aikana viela Alauddin-jarville lihapatojen aareen.
Laskeutuessamme paasimme ihailemaan harvinaisen komeaa luonnon naytelmaa. Chimtargan takaa alkoi kuulua taukoamaton jyrina, mustanpuhuvat pilvet keraantyivat laakson ymparille ja salamat piirtyivat taivaalle. Rankkasateen maalaamat viivat pilvissa olivat satumaisen nakoiset. Ihan kuivana ei Iloinen Sancaikaan selvinnyt mutta oli se sen arvoista. Voitteko kuvitella vuorilla liki puolituntia taukoamatonta jyrinaa? Kaiut seikkailivat vuortenseinamilla herattaen koko vuoriston eloon.
Jumahdimme ensimmaiseen teetupaan, tilasimme oluet, plovit ja shaslikit ja painuimme telttaamme nukkumaan.
Seuraavana paivana aloimme suunnittelemaan matkaa Dushanbeen. Saimme apua Venajaa taitavilta Puolalaisilta, jotka olimme tavanneet aiemmin Tashkentissa. Kerroimme kokemuksestamme Kaznokin solassa, johon yksi paikallinen totesi etta alueella ei ole ollut mitaan vyoryja, olimme vain kuulemma valinneet vaaran reitin.
Mutta miten se on mahdollista? Laakso jota laskeuduimme oli niin jyrkka ja kapea ettei mitaan muuta polkua voi edes harkita. Rupesimme syynaamaan tarkemmin karttojamme ja muistilokeroitamme, kunnes hetken paasta tajusimme, mika oli mennyt pieleen.
Kaznokin sola kulkee reilun 4000 metrisen harjanteen yli. Yksikaan kartta tai reittikuvaus vaan ei kerro etta harjanteen yli menee kaksi vierekkaista solaa. Nahtyamme ihmiset solan huipulla ei pieneen mieleemme enaa juolahtanutkaan etta reitteja voisi olla kaksi. Olimme vain valinneet vaaran, todennakoisesti solan huipulla nakemiemme ihmisten aiheuttaman paahanpinttyman vuoksi. Hyva etta ymmarsimme kaantya ajoissa takaisin.
Seuraavat kaksi paivaa kuluivat julkisissa kulkuneuvoissa ensin Alauddinilta Dushanbeen ja sen jalkeen Dushanbesta Khorogiin Pamirille. Olipahan ainakin mita muistella.
Valuutta sekamelska, Tashkent, Uzbekistan
Uzbekistanin valuuttaa kutsutaan SUMiksi. SUMeja saa eurolla virallisen kurssin mukaan 2011. Suurin seteli on arvoltaan 1000 SUMia eli hieman alle 50 eurosenttia. Naama vahan venahti kun vaihdoin 50 euroa Almatyssa SUMeiksi ja rahanvaihtopisteen tati antoi vaihdossa minulle siistin sadan setelin nipun Uzbekistanin tuhatlappusia.
Vaikka Uzbekistan on halpa maa aiheuttaa rahan heikko arvo ja setelien pienuus koomisia tilanteita. Juna-asemalla Venalainen kolmikko osti kolme junalippua Tashkent-Pietari junaan. Ostoksen tarkasta suuruudesta en tieda mutta muovikassista kaivettiin tiskille toista kymmenta 100 setelin nippua...
Toisena paivana Tashkentissa tuli tarve vaihtaa rahaa. Katsellessani valuuttakursseja hotellin aulassa tuli portieeri luokseni hymyillen ja kysyi kohteliaasti josko haluaisin vaihtaa rahaa. Vastasin myontavasti, jonka jalkeen minut vietiin virallisen valuutanvaihtopisteen ohi johonkin siivouskomeroon, jonka hamarasta nurkasta loytyi muovikassi pullollaan SUMeja. Portieeri kysyi mita valuuttaa haluaisin vaihtaa, kuinka paljon ja mika olisi mielestani sopiva kurssi. Pirun hyva kysymys! Vaihdon varovasti parikymmenta taalaa saaden reilun sata SUMia paremman kurssin taalaa kohden virallisiin vaihtopisteisiin verrattuna. Myohemmin joutui iloinen sancai toteamaan etta takkiin tuli yli 300 SUMia taalaa kohti...
Uzbekistanin valuuttamarkkinoilla rehottaa mustaporssi. Bazaareilla kiertelevat rahanvaihtajat muovipussit kadessa kahmien turisteilta dollareita. Edes vihreapukuisia miliiseja ei bisnes nayta pahemmin hetkauttavan. Mustaporssi pyorii kaikkialla, jokainen hotelli ja pieninkin guesthouse on valmis vaihtamaan turisteilta dollareita mustanporssin hinnoilla. Ja vaikeahan moisesta tarjouksesta on kieltaytya. Mustanporssin hinnoilla SUMeja saa 30-40% enemman virallisiin kursseihin verrattuna. Luonnollisesti viralliset valuutanvaihtopisteet vaihtavat SUMeja dollareiksi ainoastaan kuittia vastaan.
Ainoa taho joka tuntuu suhtautuvan asiaan vakavasti on Uzbekistanin tulli. Maahan saavuttaessa taytetaan kaksi identtista lomaketta, joihon tulee kirjata sentilleen kaikki valuutta mita mukanaan kantaa. Ja maasta lahtiessa rahaa ei saa olla enempaa kuin mita lomakkeisiin on kirjoittanut. Ylimaaraisen valuutan korjaa talteen Uzbekistanin tulli ja paalle saattaa rapsahtaa viela mojovat dollarimaaraiset sakot.
Kunhan tietaa pelin saannot paikallisilla valuuttamarkkinoilla valttyy varmasti isommilta ongelmilta. Ja taman jalkeen on matkustaminen Uzbekistanissa helppoa, halpaa ja mukavaa. Mutta vain niin kauan kun maan talous kestaa mustanporssin...
torstai 22. heinäkuuta 2010
Silkkitien helmia, arabipoppa meloneita ja sashlikkia
Uzbekistan sykkii, tuoksuu ja kimaltelee.
Paakaupungissa Tashkentissa moskeijat ja nevostoarkkitehtuuri vuorottelevat ja yhtakkia kaikki ovat kaupittelemassa meille, kun Kazakstanissa tuntui, etteivat turistin rahat kiinnostaneet. Tashkentista loytyi siistein majoitus Moskovan jalkeen 15usd/hlo ja hintaan kuului tayttava aamupala. Vanhan kaupungin sydamessa kuhisee valtava Chorsu basaari, jossa esimerkiksi yksi monen sadan nelion laajuinen alue oli varattu pelkastaan meloneille. Vesimeloneita, hunajameloneita ja erikoismeloneita (joita Iloinen Sancai ei tunnistanut) pinottuina metrien korkuisiksi keoiksi. Muu bazaari hiljeni pimean tullen, mutta meloneita karrattiin rekka-autolla lapi yon. Turistille yksi jattimeloni irtosi 2000 sumilla eli 1 dollarilla. IS loysi myos suosikki ravintolansa, jossa hinnat tippuivat jokaisen ruokailukerran jalkeen. Viimeisena iltana otimme ruotsalaisen Igorin mukaamme ja illallinen kolmelle oluiden kera maksoi 14000 sumia eli n 7 usd. Mutta parasta tassa paikassa ei ollut halpa hinta vaan arabipoppi. Tarjoiltuaan ruokamme huiviin verhoutunut perheen aiti ja hanen n. 8 vuotias tyttarensa alkoivat tykittaa arabipoppia ja tanssia illan hamarassa. Vauhti oli huima ja tyttarenkin jalat pysyivat hyvin tahdissa mukana Rytmi tuntui olevan veressa isallakin, joka innostui hetkeksi mukaan jammailemaan.
Bukharassa aika tuntui vierahtaneet satoja vuosia taakse pain. Keskustassa ei nakynyt neuvostoliiton tai modernin arkkitehtuurin vaikutuksia, vaan kauniita kunnostettuja moskeijoita, medressoja ja linnoituksia. Low seasonin ansiosta iloinen sancai hemmotteli itseaan ihanassa parisataa vuotta vanhaan rakennukseen tehdyssa hotellissa: saimme 50 dollarin huoneen (jossa ilmastointi, oma vessa ja suihku seka jaakaappi) 20 dollarilla. Kauniin pinnan takaa loytyy viela surullisiakin historian jalkia. Kuniinkaallisesta linnoituksesta ei ollut sailynyt kuin nurkkaus, loput tuusan nuuskana puna-armeijan jaljilta. Ehdottomasti ihana paikka, vanhan kaupungin kapeilla kujilla riittaa ihmettelemista viela, kun perusnahtavyydet on tsekattu.
Aleksanteri Suuri sanoi Samarkandista, yhdesta Keski-Aasian vanhimmista asutuksista: "Kaikki, mita olen Samarkandista kuullut on totta, paitsi etta se on kauniimpi kuin odotin". Sijainti Kiinaan, Intiaan ja Persiaan johtavien teiden risteyksessa teki kaupungista yhden silkkitien merkittavimmista. Iloinen Sancai ihastui heti ensisilmayksella. Medressat ovat taalla suuria, kimaltelevia ja mahtavia ja loysimme Bed&Breakfast majoituksen (7usd/nena) aivan paanahtavyyksien vieresta. Toisaalta Bukharassa tunnelma oli tiiviimpi, joten suosikkia ei pysty valitsemaan. Ensimmaisena iltana tuimme poliisien omaa bisnesta Registanilla: paasimme parilla taalalla kiipeamaan minareettiin, josta avautui kaunis maisema auringonlaskussa kimmeltavan kaupungin ylle.
Jos tullisaatoa ei lasketa, Uzbekistan on ollut todella helppo paikka matkustaa Kazakstaniin verrattuna. Iloinen Sancai suosittelee kaikille historiasta, lammosta, shaslikeista ja mukavasta vilinasta kiinnostuneille. Taalla elaa helposti 20e paiva ilman kummempia saastotoimenpiteita. Heinakuu on ajankohtana hippasen liian kuuma.
Paakaupungissa Tashkentissa moskeijat ja nevostoarkkitehtuuri vuorottelevat ja yhtakkia kaikki ovat kaupittelemassa meille, kun Kazakstanissa tuntui, etteivat turistin rahat kiinnostaneet. Tashkentista loytyi siistein majoitus Moskovan jalkeen 15usd/hlo ja hintaan kuului tayttava aamupala. Vanhan kaupungin sydamessa kuhisee valtava Chorsu basaari, jossa esimerkiksi yksi monen sadan nelion laajuinen alue oli varattu pelkastaan meloneille. Vesimeloneita, hunajameloneita ja erikoismeloneita (joita Iloinen Sancai ei tunnistanut) pinottuina metrien korkuisiksi keoiksi. Muu bazaari hiljeni pimean tullen, mutta meloneita karrattiin rekka-autolla lapi yon. Turistille yksi jattimeloni irtosi 2000 sumilla eli 1 dollarilla. IS loysi myos suosikki ravintolansa, jossa hinnat tippuivat jokaisen ruokailukerran jalkeen. Viimeisena iltana otimme ruotsalaisen Igorin mukaamme ja illallinen kolmelle oluiden kera maksoi 14000 sumia eli n 7 usd. Mutta parasta tassa paikassa ei ollut halpa hinta vaan arabipoppi. Tarjoiltuaan ruokamme huiviin verhoutunut perheen aiti ja hanen n. 8 vuotias tyttarensa alkoivat tykittaa arabipoppia ja tanssia illan hamarassa. Vauhti oli huima ja tyttarenkin jalat pysyivat hyvin tahdissa mukana Rytmi tuntui olevan veressa isallakin, joka innostui hetkeksi mukaan jammailemaan.
Bukharassa aika tuntui vierahtaneet satoja vuosia taakse pain. Keskustassa ei nakynyt neuvostoliiton tai modernin arkkitehtuurin vaikutuksia, vaan kauniita kunnostettuja moskeijoita, medressoja ja linnoituksia. Low seasonin ansiosta iloinen sancai hemmotteli itseaan ihanassa parisataa vuotta vanhaan rakennukseen tehdyssa hotellissa: saimme 50 dollarin huoneen (jossa ilmastointi, oma vessa ja suihku seka jaakaappi) 20 dollarilla. Kauniin pinnan takaa loytyy viela surullisiakin historian jalkia. Kuniinkaallisesta linnoituksesta ei ollut sailynyt kuin nurkkaus, loput tuusan nuuskana puna-armeijan jaljilta. Ehdottomasti ihana paikka, vanhan kaupungin kapeilla kujilla riittaa ihmettelemista viela, kun perusnahtavyydet on tsekattu.
Aleksanteri Suuri sanoi Samarkandista, yhdesta Keski-Aasian vanhimmista asutuksista: "Kaikki, mita olen Samarkandista kuullut on totta, paitsi etta se on kauniimpi kuin odotin". Sijainti Kiinaan, Intiaan ja Persiaan johtavien teiden risteyksessa teki kaupungista yhden silkkitien merkittavimmista. Iloinen Sancai ihastui heti ensisilmayksella. Medressat ovat taalla suuria, kimaltelevia ja mahtavia ja loysimme Bed&Breakfast majoituksen (7usd/nena) aivan paanahtavyyksien vieresta. Toisaalta Bukharassa tunnelma oli tiiviimpi, joten suosikkia ei pysty valitsemaan. Ensimmaisena iltana tuimme poliisien omaa bisnesta Registanilla: paasimme parilla taalalla kiipeamaan minareettiin, josta avautui kaunis maisema auringonlaskussa kimmeltavan kaupungin ylle.
Jos tullisaatoa ei lasketa, Uzbekistan on ollut todella helppo paikka matkustaa Kazakstaniin verrattuna. Iloinen Sancai suosittelee kaikille historiasta, lammosta, shaslikeista ja mukavasta vilinasta kiinnostuneille. Taalla elaa helposti 20e paiva ilman kummempia saastotoimenpiteita. Heinakuu on ajankohtana hippasen liian kuuma.
Asioilla on lopulta tapana jarjestya - jopa Keski-Aasiassa
Brittien konsuli neuvoi meita menemaan takaisin rajalle, josta olimme maahan tulleet. Bussissa istumista ja kalliimpia majoituksia seka yksi taksi kyyti tuli taman saadon hinnaksi, mutta nyt meilla on paperit kunnossa ja homma hallussa. Englantilainen venajaa puhuva ystavamme kirjoitti meille venajaksi kirjeen, jossa ongelmamme on selitetty. Siita oli hurjasti apua, kun koitimme paasta rajalla kulkemaan vastavirtaan vain venajaa ja uzbekkia puhuvien poliisien keskella. Tullivirkailijat olivat talla kertaa jonkin verran yhteistyohaluisia ja jopa auttavaisia. Meille jai epaselvaksi loysivatko he lappujamme enaa mistaan (heilla on velvollisuus sailyttaa niita), koska saimme kirjoittaa kokonaan uudet tullilomakkeet. Lauantaina tai sunnuntaina iloisen sancain matka jatkuu siis hyvilla mielin kohti uusia rajanylityksia: ensin Tadzikistaniin 24.7-24.8, sitten Kirgisian kautta (aiti, ei hataa mennaan vaan parikymmenta kilsaa rajan silla puolella eika lahellakaan Oshia, kun tie Tadzikistanista Kiinaan nyt vaan sattuu menemaan Kirgisian kautta) Kiinaan Kashgariin.
lauantai 17. heinäkuuta 2010
Uzbekistanin saadot: viisumi, ylitys ja tulli (eli ihan helppo maa matkustaa, seuravassa jaksossa miksi Uzbekistaniin kannattaa silti matkustaa)
VIISUMI
oli ensimmainen paansaryn aihe. Anoimme LOI:t eli Letter Of Invitationin kaksi viikkoa ennen Kazakhstanin viisumiemme umpeutumista. LOI:t tulivat juuri ja juuri ajallaan, juoksimme Uzbekistanin lahetystoon, laitoimme nimemme kahteen eri jonotuslistaan, odotimme 6 tuntia emmeka saaneet viisumia. Ei siina muuta kuin seuraavana paivana uudestaan. Tosin seuraava paiva oli tiistai ja Kazakhstanin viisumimme oli menossa keskiviikkona umpeen - eli jonotuksessa oli taas hiukan enemman jannitysta mukana. Olimme paikalla jo puoli kaksitoista ja puoli viisi saimme viisumit ja iso moykky vierahti sydamelta. Jos emme olisi saaneet viisumeja tiistaina, olisi meidan pitanyt unohtaa Uzbekistan ja sannata kiinaan ennen viisumin umpeutumista (Kiinan viisumit meilla on jo). Ehdimme juhlistaa viisumeja makealla hunajamelonilla ja oluella ennen yojunaa rajan lahelle Shymkentiin.
YLITYS
Shymkentissa paatimme ottaa taksin rajalle tehdaksemme asiat yksinkertaisemmiksi. Olimme juulleet, etta Jalalama-niminen ylityspaikka oli erityisesti turisteja varten ja neuvottelimme kuskin kanssa kohtuullisen 5000 tengen eli 32 euron hinnan n. 150km matkalle. Kaikki meni hyvin kunnes olimme perilla. Epailyksemme herasi liian lyhyen matkan takia ja vaikka kuski vaitti paikan olevan Jalalama, kavimme tarkistamassa asian ohikulkijalta - paikka ei todellakaan ollut Jalalama, vaan paikallisten kayttama rajanylityspaikka Chernayavka. No, kavin tarkistamassa, etta turistitkin paasevat taalta lapi ja annoimme vilpillisen taksikuskin menna, kun olimme ensin tehneet selvaksi, ettemme olleet kovin tyytyvaisia taman toimintaan.
Ystavamme Derick jenkeista tiivisti toiminnan rajalla hyvin: karjaakin kohdellaan paremmin kuin ihmisia silla rajalla. Homma toimi niin, etta kahdessa kohdassa ennen passintarkastusta oli portti. Kun ensimmainen portti avattiin muutamaksi minuutiksi, valtava lauma ihmisia alkoi juosta kohti seuraavaa ovea. Siella olkoi tunkeminen ja toniminen pyorryttavan kuumassa helteessa. Maksoimme diilerille 6usd, jotta han hommasi meidat enimmaisen portin kohdalla paalupaikalle. Silti rajan ylitykseen meni kokonaisuudessaan melkein nelja tuntia.
TULLI
Taytimme tulli lomakkeen ja kirjoitimme siihen kuuliaisesti mukanamme olevan rahamaaran. Merkkasimme kaikki rahat Jussin lomakkeeseen, koska emme muistaneet tarkkaan kuinka paljon kummallakin oli. Kun tullivirkailija oli leimannut lomakkeemme, alkoi valtava syynays. Joka ikinen euro, juani, dollari, tenge, rupla ja sumi laskettiin. Lopputulos oli n. 35 usd enemman kuin olimme lomakkeeseen merkanneet (kaikkea ei voi muistaa) ja tullivirkailija otti taman ylimaaraisen rahanipun kouraansa. Helenan tavarat tutkittii rinkkaa ja taskuja myoten (varmaan virkailijat koittivat epatoivoisesti loytaa lisaa ylimaaraista rahaa, mutta turhaan). Taskujen tutkimista varten mentiin naispoliisin ja yhden brittilaisen kohtalotoverin kanssa pieneen huoneeseen. Mukana oli tama 35 usd:n rahanippu, Jussin passi seka meidan molempien tullilomakkeet - aika sekavaa toimintaa. Kun lisaa rahaa ei loytynyt, poliisi sanoi, etta britti saa menna mutta minun pitaisi jaada. Han jatti kuitenkin oven auki seka rahat, passin ja tullilomakkeet poydalle. Minuutin empimisen jalkeen otin rahat ja dokumentit mukaani ja seurasin perassa. Jussilta tempaistiin tullilomakkeet kadesta, mutta paasimme menemaan lopulta kaikkien rahojen kanssa. Pikkuhuoneessa ollessani aloin tivata poliisin nimea seka numeroa, joita en saanut, mutta mika ehka laittoi hanet empimaan ryostoaikeissaan.
Luulimme, etta kaikki on ok. Parin paivan paasta aloimme kuitenkin kuulla ikavaa puhetta kahdesta tullilomakkeesta, joista toisen pitaisi jaada meille. Kukaan ei tallaista rajalla sanonut, eika sita lue lomakkeessa. Meilla oli leimatut lomakkeet kadessa viela, kun teimme lahtoa, mutta ne otettiin meilta pois. Eli uutta saatoa edessa, maanantaina on suunnitteilla soittaa Saksan lahetystosta vahan vinkkeja.
Muuten Uzbekistan vaikuttaa huippumestalta!
oli ensimmainen paansaryn aihe. Anoimme LOI:t eli Letter Of Invitationin kaksi viikkoa ennen Kazakhstanin viisumiemme umpeutumista. LOI:t tulivat juuri ja juuri ajallaan, juoksimme Uzbekistanin lahetystoon, laitoimme nimemme kahteen eri jonotuslistaan, odotimme 6 tuntia emmeka saaneet viisumia. Ei siina muuta kuin seuraavana paivana uudestaan. Tosin seuraava paiva oli tiistai ja Kazakhstanin viisumimme oli menossa keskiviikkona umpeen - eli jonotuksessa oli taas hiukan enemman jannitysta mukana. Olimme paikalla jo puoli kaksitoista ja puoli viisi saimme viisumit ja iso moykky vierahti sydamelta. Jos emme olisi saaneet viisumeja tiistaina, olisi meidan pitanyt unohtaa Uzbekistan ja sannata kiinaan ennen viisumin umpeutumista (Kiinan viisumit meilla on jo). Ehdimme juhlistaa viisumeja makealla hunajamelonilla ja oluella ennen yojunaa rajan lahelle Shymkentiin.
YLITYS
Shymkentissa paatimme ottaa taksin rajalle tehdaksemme asiat yksinkertaisemmiksi. Olimme juulleet, etta Jalalama-niminen ylityspaikka oli erityisesti turisteja varten ja neuvottelimme kuskin kanssa kohtuullisen 5000 tengen eli 32 euron hinnan n. 150km matkalle. Kaikki meni hyvin kunnes olimme perilla. Epailyksemme herasi liian lyhyen matkan takia ja vaikka kuski vaitti paikan olevan Jalalama, kavimme tarkistamassa asian ohikulkijalta - paikka ei todellakaan ollut Jalalama, vaan paikallisten kayttama rajanylityspaikka Chernayavka. No, kavin tarkistamassa, etta turistitkin paasevat taalta lapi ja annoimme vilpillisen taksikuskin menna, kun olimme ensin tehneet selvaksi, ettemme olleet kovin tyytyvaisia taman toimintaan.
Ystavamme Derick jenkeista tiivisti toiminnan rajalla hyvin: karjaakin kohdellaan paremmin kuin ihmisia silla rajalla. Homma toimi niin, etta kahdessa kohdassa ennen passintarkastusta oli portti. Kun ensimmainen portti avattiin muutamaksi minuutiksi, valtava lauma ihmisia alkoi juosta kohti seuraavaa ovea. Siella olkoi tunkeminen ja toniminen pyorryttavan kuumassa helteessa. Maksoimme diilerille 6usd, jotta han hommasi meidat enimmaisen portin kohdalla paalupaikalle. Silti rajan ylitykseen meni kokonaisuudessaan melkein nelja tuntia.
TULLI
Taytimme tulli lomakkeen ja kirjoitimme siihen kuuliaisesti mukanamme olevan rahamaaran. Merkkasimme kaikki rahat Jussin lomakkeeseen, koska emme muistaneet tarkkaan kuinka paljon kummallakin oli. Kun tullivirkailija oli leimannut lomakkeemme, alkoi valtava syynays. Joka ikinen euro, juani, dollari, tenge, rupla ja sumi laskettiin. Lopputulos oli n. 35 usd enemman kuin olimme lomakkeeseen merkanneet (kaikkea ei voi muistaa) ja tullivirkailija otti taman ylimaaraisen rahanipun kouraansa. Helenan tavarat tutkittii rinkkaa ja taskuja myoten (varmaan virkailijat koittivat epatoivoisesti loytaa lisaa ylimaaraista rahaa, mutta turhaan). Taskujen tutkimista varten mentiin naispoliisin ja yhden brittilaisen kohtalotoverin kanssa pieneen huoneeseen. Mukana oli tama 35 usd:n rahanippu, Jussin passi seka meidan molempien tullilomakkeet - aika sekavaa toimintaa. Kun lisaa rahaa ei loytynyt, poliisi sanoi, etta britti saa menna mutta minun pitaisi jaada. Han jatti kuitenkin oven auki seka rahat, passin ja tullilomakkeet poydalle. Minuutin empimisen jalkeen otin rahat ja dokumentit mukaani ja seurasin perassa. Jussilta tempaistiin tullilomakkeet kadesta, mutta paasimme menemaan lopulta kaikkien rahojen kanssa. Pikkuhuoneessa ollessani aloin tivata poliisin nimea seka numeroa, joita en saanut, mutta mika ehka laittoi hanet empimaan ryostoaikeissaan.
Luulimme, etta kaikki on ok. Parin paivan paasta aloimme kuitenkin kuulla ikavaa puhetta kahdesta tullilomakkeesta, joista toisen pitaisi jaada meille. Kukaan ei tallaista rajalla sanonut, eika sita lue lomakkeessa. Meilla oli leimatut lomakkeet kadessa viela, kun teimme lahtoa, mutta ne otettiin meilta pois. Eli uutta saatoa edessa, maanantaina on suunnitteilla soittaa Saksan lahetystosta vahan vinkkeja.
Muuten Uzbekistan vaikuttaa huippumestalta!
torstai 15. heinäkuuta 2010
Kazakstan laidasta laitaan (16.6-14.7.2010)
Kuukauden Kazakstanin viisumi umpeutui eilen ja ehdimme onneksi Uzbekistanin puolelle ajoissa. Nyt olisi tarkoitus koota maasta jonkinlainen yhteenveto. Miten ihmeessa maailman yhdeksanneksi suurimman maan voi rutistaa pahkinan kuoreen? Ei, kylla tasta tulee pakostakin valtava vesimeloni, sellainen, joita pikallisilla basaareilla kaupitellaan. Alla olevat kappaleet pyrkivat kokoamaan Iloisen Sancain ajatuksia tasta valtavasta oljyn ja arojen maasta. Tarkoitus on myos tarjota pieni infoplajays silta varalta, etta joku uskollisista lukijoistamme tanne joskus eksyisi.
ILOISEN SANCAIN KAZAKSTAN-TILASTOT
- telttayot: 5
- kuljettu matka ja siihen kaytetty aika: n. 7000 km ja 172 h eli 1vko ja 4 h -> kertoo hiukan tan maan koosta...
- Iloisen Sancain tapaamat turistit kuukauden aikana (venalaisia ei lasketa, koska sulautuvat niin hyvin joukkoon:
A) ennen Uzbekistanin lahetystoon menoa: suomalainen keski-ikainen pariskunta tulossa Uzbekistanista, 2 uus-seelantilaista, 2 japanilaista, 1 itavaltalainen, yks jenkki, 2 brittii, slovakialais-uussseelantilainen pariskunta = 12
B) Uzbekistanin lahetystossa vietettyjen pitkien tuntien jalkeen: edellisten lisaksi 1 jenkki, 1 irlantilainen, 2 belgialaista, 3 kanadalainen, 1 italialainen, 2 australialaista, 2 tsekkilaista, 1 britti = 13 edellisten lisaksi -> kaikki Kazakstanin turistit, Iloinen Sancai reippaasti muiden mukana, ovat jumittuneet Uzbekistanin lahetystoon (siita lisaa seuraavassa jaksossa)
ILOISEN SANCAIN MATKAILU VINKKI: jos olet Kazakstanissa vailla lansimaista juttukaveria, mene Uzbekistanin lahetystoon!
- Iloisen Sancain altimetrit ovat vaihdelleet -100 metrista 3500 metriin
- vatsataudit/turistiripulit: 0 (ja nyt kaikkien lukijoiden pitaa koputtaa puuta)
- syodyt nuudelit: laskut meni sekaisin, mutta junissa vietetty aika (eli melkein viikko) on eletty nuudeleilla ja puurolla
- juomatilastot: 1 vodkapullo, moldovalaisia viinieja 4 (ILOINEN SANCAI SUOSITTELEE!), kazakstanilaisia viineja 2,kazakstanilaisia oluita muutama
- sakkoja 2
KAZAKSTANIN BIITSIT
Hammentavaa, mutta totta - Kazakstania voisi melkein kutsua rantalomakohteeksi. Missaan ei ole Iloinen Sancai tavannut nain monipuolista valikoimaa rantalomakohteista. Luksusta edustaa Khan Shatyrin ostoskeskuksessa oleva biitsi aaltoaltaineen ja vesiliukumakineen. Aktaun rannalla saattoi seista vedessa varpaat palellen ja paa hikoillen (veden kylmyys niin kuumassa paikassa oli ihan kasittamaton ilmio). Paikallisten lomatunnelmaan ja Zhingis Khanin jaljille paasi Alakolin mustahiekkaisilla rannoilla ja vuoristoa saattoi ihailla Almatinskoje-jarven rannalla. Aral-jarven rannalla tunnelma muuttui apeaksi, joten sita ei Iloinen Sancai suosittele (vaikkakin todella nakemisen arvoinen paikka).
MAASTO JA ILMASTO
Maastosta saakin jo hyvan kuvan biitsi-kappaleesta. Vaikka suurin osa maasta on aroa, Kazakstanista loytyy paljon muutakin: lannessa tuhansia kilometreja aavikkoa ja kaspianmeri, etelassa ja idassa Tien Shan seka Altai -vuoret. Pohjoisessa saa on kesalla mukava, lannessa on aivan liian kuuma paitsi kaspian meressa alkaa varpaat palella, idassa ja etelassa kaikkea mahdollista riippuen korkeudesta.
MILIISI
Koppalakkien toiminta taalla on aika shokki oikeusvaltioon tottuneelle. Yksi paikallinen kertoi (yllattaen Uzbekistanin lahetystossa:), etta han lahjoo aina ovella seisovat poliisit rahalla tai vaikkapa skumpalla paastakseen anomaan viisumia (eli ei mikaan ihme etta meilla oli vaikeuksia kun ei lahjottu ketaan). Han kertoi myos kerran olleensa rajalla niin, etta kaikki paperit eivat olleet kunnossa, mutta paasi lapi, kun toi poliiseille Playboy -lehtia. Asialle ei kuulemma kukaan voi mitaan, koska korruptio yltaa ylimpaan herraan asti. Saa nahda miten meille kay Uzbekistanissa, jonka sanotaan olevan Keski-Aasian pahin miliisien suhteen.
Suuremmissa kaupungeissa sai virkavallalta olla rauhassa, mutta provinsseissa poliisi oli valilla turhankin tunkeilevainen. Aariesimerkkina Aktogayn yliaktiivinen koppalakki, joka tunkeutui koputtamatta huoneeseemme kyselemaan passia ja sivilisaatya. Osa provinssien virkaintoisuudesta selittynee myos ihan silkkana uteliaisuutena; pitaahan oudonnakoinen passi tsekata kun siihen kerta on oikeus. Syrjaseuduilta loytyivat myos ne kingeimmat miliisit, jotka aloittivat asioinnin esittaytymalla ja pyrkivat oikeasti olemaan avuksi esimerkiksi auttamalla majapaikan etsinnassa, kun matkalainen saapuu uuteen paikkaan keskella yota (Elista, Aralsk).
IHMISET
Kaikki tavikset ovat aivan ihania ja hurjan vieraanvaraisia. Kun kyseessa on joku virkailija, meininki on aivan painvastaista. Lahes joka ikinen kerta juna-tai bussilippuluukulla myyjan ensimmainen vastaus meille on NJET! Ja melkein aina lippuja kuitenkin on loytynyt, kun olemme riittavan kauan hiostaneet myyjaa.
MAJOITUS
Hinnat ovat vaihdelleet 500-1750 tenngea/hlo eli 2,5 eurosta about 9 euroon per nena. Taso on paaasiassa ollut ihan jees, Almatyn Third Dormitorya emme voi suositella kellekaan vaikka se olikin halpa.
VESSAT
Tama erityisesti naisille. Vessat taalla on hirveita muutamia poikkeuksia lukuunottamatta. Sita on tullut kehiteltya kaikenlaisia taktiikoita hoitaakseen asiansa ilman etta tarvitsee koskea ponttoon. Osa vessoista on intialaistyylisia reikalattiassa-vessoja ja ne ovat Iloisen Sancain suoksikkeja taalla. Paikalliset nimittain kayttavat tavallisia istuttavia ponttoja samalla tavalla kuin reikalattiassa-vessoja: kiipeavat ponton paalle seisomaan ja yrittavat osua siina juurikaan onnistumatta.
RUOKA
Ravintoloiden listat, laatu ja hintataso vaihtelevat rajusti. Almatysta, Astanasta ja Aktausta loydat kaikki mannermaisen keittion herkut, joskin kukkarosi kapenee vauhdilla, joka on yhtenevainen Suomen ravintolakulttuurin kanssa. Iloinen Sancai kiersikin moiset loukot kaukaa (vaikka halpaan pizzaan sorruimmekin pari kertaa), ja tutustui Kazakhstanilaisen keittion erikoisuuksiin, eli: mantyihin (vahan niinkuin isot pelmenit), ploveihin (oljyssa paistettu riisi hoystettyna aprikoosilla ja lampaan lihalla), lagmaniin (paikallinen nuudeli soppa), brisoliin (munakkaaseen kaaritty jauhelihapihvi perunamuusilla), shaslikeihin ja muutamiin muihin, joiden niemt eivat juuri nyt palaudu mieleen. Moiset herkut irtosivat kaupungeissakin 250-500 tengella eli 1,5-2,7 eurolla. Halvimmillaan Kazakki erikoisuudet ksutansivat vaatimattomat 180 tengea eli euron annokselta.
Kaupoissa ruoka on Suomen hinnoissa, eli ei alyttoman kallista. Toisaalta suhteutettuna ravintolaruokiin, ei oikein maksa vaivaa kokata itse. Pikkukauppoja loytyy asutuskeskuksista Venajan tapaan varsin tiuhaan. Supermarketit ovat harvemmassa joskin varsin hyvin varusteltuja vaikka Valion tuotteet olivatkin listoilta pudonneet.
JUOMA
Ita-Helsingin alajaosto onkin varmaan jo vesikielella ja turhautuneena odotellut tata osiota, eli ei muuta ku terveisia meltsiin ja kaikille muillekkin.
Kazakhstanissa paikalliset bisset bungaavat marketeissa 100-150 tengea (0,60-0,80e)/0,5l, baareista ja rafloista maltaiset lahtevat kitusiin 150-350 tengella. Eri panimoiden tuotteet ovat paasaantoisesti laadukkaita, joten rahojen haaskaaminen tuontioluihin on turhaa rahan ja resurssien haaskausta. Joissain expat-kuppiloissa keskaariin saa kulumaan helposti 600-1000 tengea tuopilta, mutta se onkin sitten jo oma valinta.
Viinan (eli vodkan kanssa) ei Kazakhstanissa juurikaan latratty, mutta tarkkasilmaisen seikkailijan silmat toki bongasivat hyllyilta hintahaitarin, joka kattoi kaiken 110 tengen lasinpesunesteista, liki tuhannen tengen "laatu"tuotteisiin. Siis puolenlitran flindaa kohti.
Sen sijaan Iloinen Sancai loysi ilonaiheen Moldovalaisista viineista, jotka edustivat erittain hyvaa hintalaatusuhdetta. Haarukalla 500-700 tengea sai hyllysta mukaan mielenkiintoisennakoisen punkkupullon, joka ei taatusti ollut pettymys. Kyseiset tuotteet pyoritelivat nimittain Etela-Eurooppalaisia huomattavasti kalliimpia kilpakumppaneitaan 6-0!
Tynnyreiden pohjalta kaavittuja Kazakhstanilaisia olisi sanut 400 tengen hintaan.
Venajan koosteesta taisi juomaosio unohtuakkin, mutta mainittakoon tassa etta jopa vodka oli isantamaassa selkeasti kalliimpaa. Maltaisiin mieltyneille ilonaihe saattaa loytya 1,5-2,5 litran muovisista biniflindoista joita lukuisat produktyt kauppaavat varsin kilpailukykyiseen hintana.
ILOISEN SANCAIN KAZAKSTAN-TILASTOT
- telttayot: 5
- kuljettu matka ja siihen kaytetty aika: n. 7000 km ja 172 h eli 1vko ja 4 h -> kertoo hiukan tan maan koosta...
- Iloisen Sancain tapaamat turistit kuukauden aikana (venalaisia ei lasketa, koska sulautuvat niin hyvin joukkoon:
A) ennen Uzbekistanin lahetystoon menoa: suomalainen keski-ikainen pariskunta tulossa Uzbekistanista, 2 uus-seelantilaista, 2 japanilaista, 1 itavaltalainen, yks jenkki, 2 brittii, slovakialais-uussseelantilainen pariskunta = 12
B) Uzbekistanin lahetystossa vietettyjen pitkien tuntien jalkeen: edellisten lisaksi 1 jenkki, 1 irlantilainen, 2 belgialaista, 3 kanadalainen, 1 italialainen, 2 australialaista, 2 tsekkilaista, 1 britti = 13 edellisten lisaksi -> kaikki Kazakstanin turistit, Iloinen Sancai reippaasti muiden mukana, ovat jumittuneet Uzbekistanin lahetystoon (siita lisaa seuraavassa jaksossa)
ILOISEN SANCAIN MATKAILU VINKKI: jos olet Kazakstanissa vailla lansimaista juttukaveria, mene Uzbekistanin lahetystoon!
- Iloisen Sancain altimetrit ovat vaihdelleet -100 metrista 3500 metriin
- vatsataudit/turistiripulit: 0 (ja nyt kaikkien lukijoiden pitaa koputtaa puuta)
- syodyt nuudelit: laskut meni sekaisin, mutta junissa vietetty aika (eli melkein viikko) on eletty nuudeleilla ja puurolla
- juomatilastot: 1 vodkapullo, moldovalaisia viinieja 4 (ILOINEN SANCAI SUOSITTELEE!), kazakstanilaisia viineja 2,kazakstanilaisia oluita muutama
- sakkoja 2
KAZAKSTANIN BIITSIT
Hammentavaa, mutta totta - Kazakstania voisi melkein kutsua rantalomakohteeksi. Missaan ei ole Iloinen Sancai tavannut nain monipuolista valikoimaa rantalomakohteista. Luksusta edustaa Khan Shatyrin ostoskeskuksessa oleva biitsi aaltoaltaineen ja vesiliukumakineen. Aktaun rannalla saattoi seista vedessa varpaat palellen ja paa hikoillen (veden kylmyys niin kuumassa paikassa oli ihan kasittamaton ilmio). Paikallisten lomatunnelmaan ja Zhingis Khanin jaljille paasi Alakolin mustahiekkaisilla rannoilla ja vuoristoa saattoi ihailla Almatinskoje-jarven rannalla. Aral-jarven rannalla tunnelma muuttui apeaksi, joten sita ei Iloinen Sancai suosittele (vaikkakin todella nakemisen arvoinen paikka).
MAASTO JA ILMASTO
Maastosta saakin jo hyvan kuvan biitsi-kappaleesta. Vaikka suurin osa maasta on aroa, Kazakstanista loytyy paljon muutakin: lannessa tuhansia kilometreja aavikkoa ja kaspianmeri, etelassa ja idassa Tien Shan seka Altai -vuoret. Pohjoisessa saa on kesalla mukava, lannessa on aivan liian kuuma paitsi kaspian meressa alkaa varpaat palella, idassa ja etelassa kaikkea mahdollista riippuen korkeudesta.
MILIISI
Koppalakkien toiminta taalla on aika shokki oikeusvaltioon tottuneelle. Yksi paikallinen kertoi (yllattaen Uzbekistanin lahetystossa:), etta han lahjoo aina ovella seisovat poliisit rahalla tai vaikkapa skumpalla paastakseen anomaan viisumia (eli ei mikaan ihme etta meilla oli vaikeuksia kun ei lahjottu ketaan). Han kertoi myos kerran olleensa rajalla niin, etta kaikki paperit eivat olleet kunnossa, mutta paasi lapi, kun toi poliiseille Playboy -lehtia. Asialle ei kuulemma kukaan voi mitaan, koska korruptio yltaa ylimpaan herraan asti. Saa nahda miten meille kay Uzbekistanissa, jonka sanotaan olevan Keski-Aasian pahin miliisien suhteen.
Suuremmissa kaupungeissa sai virkavallalta olla rauhassa, mutta provinsseissa poliisi oli valilla turhankin tunkeilevainen. Aariesimerkkina Aktogayn yliaktiivinen koppalakki, joka tunkeutui koputtamatta huoneeseemme kyselemaan passia ja sivilisaatya. Osa provinssien virkaintoisuudesta selittynee myos ihan silkkana uteliaisuutena; pitaahan oudonnakoinen passi tsekata kun siihen kerta on oikeus. Syrjaseuduilta loytyivat myos ne kingeimmat miliisit, jotka aloittivat asioinnin esittaytymalla ja pyrkivat oikeasti olemaan avuksi esimerkiksi auttamalla majapaikan etsinnassa, kun matkalainen saapuu uuteen paikkaan keskella yota (Elista, Aralsk).
IHMISET
Kaikki tavikset ovat aivan ihania ja hurjan vieraanvaraisia. Kun kyseessa on joku virkailija, meininki on aivan painvastaista. Lahes joka ikinen kerta juna-tai bussilippuluukulla myyjan ensimmainen vastaus meille on NJET! Ja melkein aina lippuja kuitenkin on loytynyt, kun olemme riittavan kauan hiostaneet myyjaa.
MAJOITUS
Hinnat ovat vaihdelleet 500-1750 tenngea/hlo eli 2,5 eurosta about 9 euroon per nena. Taso on paaasiassa ollut ihan jees, Almatyn Third Dormitorya emme voi suositella kellekaan vaikka se olikin halpa.
VESSAT
Tama erityisesti naisille. Vessat taalla on hirveita muutamia poikkeuksia lukuunottamatta. Sita on tullut kehiteltya kaikenlaisia taktiikoita hoitaakseen asiansa ilman etta tarvitsee koskea ponttoon. Osa vessoista on intialaistyylisia reikalattiassa-vessoja ja ne ovat Iloisen Sancain suoksikkeja taalla. Paikalliset nimittain kayttavat tavallisia istuttavia ponttoja samalla tavalla kuin reikalattiassa-vessoja: kiipeavat ponton paalle seisomaan ja yrittavat osua siina juurikaan onnistumatta.
RUOKA
Ravintoloiden listat, laatu ja hintataso vaihtelevat rajusti. Almatysta, Astanasta ja Aktausta loydat kaikki mannermaisen keittion herkut, joskin kukkarosi kapenee vauhdilla, joka on yhtenevainen Suomen ravintolakulttuurin kanssa. Iloinen Sancai kiersikin moiset loukot kaukaa (vaikka halpaan pizzaan sorruimmekin pari kertaa), ja tutustui Kazakhstanilaisen keittion erikoisuuksiin, eli: mantyihin (vahan niinkuin isot pelmenit), ploveihin (oljyssa paistettu riisi hoystettyna aprikoosilla ja lampaan lihalla), lagmaniin (paikallinen nuudeli soppa), brisoliin (munakkaaseen kaaritty jauhelihapihvi perunamuusilla), shaslikeihin ja muutamiin muihin, joiden niemt eivat juuri nyt palaudu mieleen. Moiset herkut irtosivat kaupungeissakin 250-500 tengella eli 1,5-2,7 eurolla. Halvimmillaan Kazakki erikoisuudet ksutansivat vaatimattomat 180 tengea eli euron annokselta.
Kaupoissa ruoka on Suomen hinnoissa, eli ei alyttoman kallista. Toisaalta suhteutettuna ravintolaruokiin, ei oikein maksa vaivaa kokata itse. Pikkukauppoja loytyy asutuskeskuksista Venajan tapaan varsin tiuhaan. Supermarketit ovat harvemmassa joskin varsin hyvin varusteltuja vaikka Valion tuotteet olivatkin listoilta pudonneet.
JUOMA
Ita-Helsingin alajaosto onkin varmaan jo vesikielella ja turhautuneena odotellut tata osiota, eli ei muuta ku terveisia meltsiin ja kaikille muillekkin.
Kazakhstanissa paikalliset bisset bungaavat marketeissa 100-150 tengea (0,60-0,80e)/0,5l, baareista ja rafloista maltaiset lahtevat kitusiin 150-350 tengella. Eri panimoiden tuotteet ovat paasaantoisesti laadukkaita, joten rahojen haaskaaminen tuontioluihin on turhaa rahan ja resurssien haaskausta. Joissain expat-kuppiloissa keskaariin saa kulumaan helposti 600-1000 tengea tuopilta, mutta se onkin sitten jo oma valinta.
Viinan (eli vodkan kanssa) ei Kazakhstanissa juurikaan latratty, mutta tarkkasilmaisen seikkailijan silmat toki bongasivat hyllyilta hintahaitarin, joka kattoi kaiken 110 tengen lasinpesunesteista, liki tuhannen tengen "laatu"tuotteisiin. Siis puolenlitran flindaa kohti.
Sen sijaan Iloinen Sancai loysi ilonaiheen Moldovalaisista viineista, jotka edustivat erittain hyvaa hintalaatusuhdetta. Haarukalla 500-700 tengea sai hyllysta mukaan mielenkiintoisennakoisen punkkupullon, joka ei taatusti ollut pettymys. Kyseiset tuotteet pyoritelivat nimittain Etela-Eurooppalaisia huomattavasti kalliimpia kilpakumppaneitaan 6-0!
Tynnyreiden pohjalta kaavittuja Kazakhstanilaisia olisi sanut 400 tengen hintaan.
Venajan koosteesta taisi juomaosio unohtuakkin, mutta mainittakoon tassa etta jopa vodka oli isantamaassa selkeasti kalliimpaa. Maltaisiin mieltyneille ilonaihe saattaa loytya 1,5-2,5 litran muovisista biniflindoista joita lukuisat produktyt kauppaavat varsin kilpailukykyiseen hintana.
Keisarin uusi kaupunki
Bling bling!
Totaalisesti overiksi vedetty Astana onkin loistava osoitus siita, mita seuraa kun vallankahvassa olevalta henkilolta lahtee fillari kasista. Kaupungin kaavoitus lieneekin repaisty presidentti Nazarbaevin paivaunista ja sen kylla huomaa, hyvassa ja pahassa.
Kylla! Astana on vaikuttava. Sielta loytyy kultaa ja kimallusta, suihkulahteita, vehreita puistoja, valtava pyramidi, maailman suurimmaksi teltaksi naamioitu ostoskeskus ja futuristisia pilvenpiirtajia. Infrastruktuuri pelittaa, kyltteja ja opasteita on ruvettu kaantaa englanniksi ja kadut seka rakennukset kiiltelevat puhtauttaan. Ja ennen kaikkea, Astanalaiset ovat loisto possea; kaikki mukana ylpeina kiillottamassa kaupungin ja koko Kazakhstanin imagoa. Ihmiset tulevat hymyillen esittelemaan kaupunkiaan seka englanninkielen taitojaan ja matkatoimistojen nayteikkunoissa Astanan 97 metrinen Bayterek-monumentti komeilee pyramidien, Eiffel-tornin ja Vapaudenpatsaan rinnalla.
Astana ilmio on syntynyt vauhdilla. Vuonna 1994 presidentti Nazarbaev nimesi taman Siperian rajalla sijaitsevan tuppukylan tulevaisuuden paakaupungiksi ja vuonna 1997 valta siirtyi Almatysta Astanaan. Kaupunki on kyhatty kasaan kiireella, minka kylla huomaa, kunhan silmat ovat tottuneet kimallukseen. Tiet ja portaikot saattavat johtaa pusikkoon, vasta valmistuneissa puistoissa rikkaruohot rehottavat, katukivetykset lohkeilevat ja aivan ydinkeskustan ulkopuolella kaikki on viela enemman tai vahemman rempallaan.
Ja ennen kaikkea, koko muu Kazakhstan tuntuu laahustavan valovuosia saihkyvan paakaupungin perassa.
Totaalisesti overiksi vedetty Astana onkin loistava osoitus siita, mita seuraa kun vallankahvassa olevalta henkilolta lahtee fillari kasista. Kaupungin kaavoitus lieneekin repaisty presidentti Nazarbaevin paivaunista ja sen kylla huomaa, hyvassa ja pahassa.
Kylla! Astana on vaikuttava. Sielta loytyy kultaa ja kimallusta, suihkulahteita, vehreita puistoja, valtava pyramidi, maailman suurimmaksi teltaksi naamioitu ostoskeskus ja futuristisia pilvenpiirtajia. Infrastruktuuri pelittaa, kyltteja ja opasteita on ruvettu kaantaa englanniksi ja kadut seka rakennukset kiiltelevat puhtauttaan. Ja ennen kaikkea, Astanalaiset ovat loisto possea; kaikki mukana ylpeina kiillottamassa kaupungin ja koko Kazakhstanin imagoa. Ihmiset tulevat hymyillen esittelemaan kaupunkiaan seka englanninkielen taitojaan ja matkatoimistojen nayteikkunoissa Astanan 97 metrinen Bayterek-monumentti komeilee pyramidien, Eiffel-tornin ja Vapaudenpatsaan rinnalla.
Astana ilmio on syntynyt vauhdilla. Vuonna 1994 presidentti Nazarbaev nimesi taman Siperian rajalla sijaitsevan tuppukylan tulevaisuuden paakaupungiksi ja vuonna 1997 valta siirtyi Almatysta Astanaan. Kaupunki on kyhatty kasaan kiireella, minka kylla huomaa, kunhan silmat ovat tottuneet kimallukseen. Tiet ja portaikot saattavat johtaa pusikkoon, vasta valmistuneissa puistoissa rikkaruohot rehottavat, katukivetykset lohkeilevat ja aivan ydinkeskustan ulkopuolella kaikki on viela enemman tai vahemman rempallaan.
Ja ennen kaikkea, koko muu Kazakhstan tuntuu laahustavan valovuosia saihkyvan paakaupungin perassa.
Aavikolle unohtunut
Aktogay on rakennettu kahden radan risteykseen. Mitaan muuta funktiota on talle Jumalan hylkaamalle paikalle vaikea keksia. Kazakhstanissa on lukuisia vastaavanlaisia aavikolle jahmettyneita asutuskeskuksia. Kesalla on tukahduttavan kuuva, talvella taas jaatavan kylma. Kevaisin ja syksyisin hiekkamyrskyt riepottelevat naita kylapahasia. Piikkipuskaa kasvava aro leviaa tasaisena joka suuntaan, vetta tai pinnanmuotoja ei ole.
Asemalla alkaa hyorina ennen junan saapumista. Rautateiden matkustajaliikenne tuntuukin saatelevan kylan naisten elamaa, jotka touhukkaina jarjestelevat hedelmia, kylmia juomia, savustettuja kaloja ja muuta pikkupurtavaa matkustavaisten ostettavaksi.
Pojat heittelevat pulloja ja maalipurkkeja vanhoille raiteille, jotka ovat hylkaamisen jalkeen muuttuneet kylan ongelmajatteiden loppusijoituspaikaksi. Kauempana aavikolla makaa umpiruostunut junanvaunu, josta paikalliset ovat leikkelleet isoimmat osat aidoiksi, talojen katoiksi...
Kamera kaulassa heiluva turisti kummastuttaa ja huvittaa kylan poikia. Toinen innostuu esittelemaan ruosteisista junan osista kyhattya aitaa ja sen takana haamottavaa peltikattoista savimajaa "Aktogayn pyramideina". Esittely tosin katkeaa naurunremakkaan.
Pienessa kahvilassa nautimme oljyssa paistetut lihataytteiset letut ja katselemme, kun pikku poika kokeilee uusia rullaluistimiaan poytien lomassa. Hiekkaisilla kaduilla niilla ei kayttoa olekaan. Kapeilla kujilla pikkulapset sarkevat tyhjia olutpulloja talojen seiniin. Keskusaukion rahjainen punatahdella varustettu muistomerkki on jo ymparoity erivarisilla lasinsiruilla.
Aktogaysta on junalla Astanaan vain 18 tunnin matka, mutta ulkopuolisen silmin vali tuntuu sukupolvien mittaiselta.
Asemalla alkaa hyorina ennen junan saapumista. Rautateiden matkustajaliikenne tuntuukin saatelevan kylan naisten elamaa, jotka touhukkaina jarjestelevat hedelmia, kylmia juomia, savustettuja kaloja ja muuta pikkupurtavaa matkustavaisten ostettavaksi.
Pojat heittelevat pulloja ja maalipurkkeja vanhoille raiteille, jotka ovat hylkaamisen jalkeen muuttuneet kylan ongelmajatteiden loppusijoituspaikaksi. Kauempana aavikolla makaa umpiruostunut junanvaunu, josta paikalliset ovat leikkelleet isoimmat osat aidoiksi, talojen katoiksi...
Kamera kaulassa heiluva turisti kummastuttaa ja huvittaa kylan poikia. Toinen innostuu esittelemaan ruosteisista junan osista kyhattya aitaa ja sen takana haamottavaa peltikattoista savimajaa "Aktogayn pyramideina". Esittely tosin katkeaa naurunremakkaan.
Pienessa kahvilassa nautimme oljyssa paistetut lihataytteiset letut ja katselemme, kun pikku poika kokeilee uusia rullaluistimiaan poytien lomassa. Hiekkaisilla kaduilla niilla ei kayttoa olekaan. Kapeilla kujilla pikkulapset sarkevat tyhjia olutpulloja talojen seiniin. Keskusaukion rahjainen punatahdella varustettu muistomerkki on jo ymparoity erivarisilla lasinsiruilla.
Aktogaysta on junalla Astanaan vain 18 tunnin matka, mutta ulkopuolisen silmin vali tuntuu sukupolvien mittaiselta.
maanantai 12. heinäkuuta 2010
Yksi pieni roadtrip
Kuulimme Almatyssa huhuja pohjoisempana sijaitsevasta sinisesta ja terapeuttisesta Alakol-jarvesta. Iloisen Sancain vuoristossa ja Almatyn loputtomilla kaduilla kuluneet jalat kaipasivatkin jo lepoa ja viilennysta, joten lisasimme valjaan reittisuunnitelmaamme uuden luvun.
Matka alkoi taas tutuilla saadoilla: Vaara dosari, toiselle puolelle kaupunkia, hapan lipunmyyjatati, mesta njet ja lopulta tiketit tuskastuttavan kuumaan yodosaan, ei suinkaan kohteeseemme vaan parinkymmenen kilometrin paassa sijaitsevaan tuppukylaan, Utsaraliin.
Heti bussista, tuosta tulikuumasta patsista paastyamme jouduimme ahnaiden taksikuskien riepoteltavaksi. Ensimmainen kyyti jai parin sadan metrin pituiseksi pilkkuvirheen seurauksena, mutta hetken etsiskelyn ja tinkauksen jalkeen saimme jarjestettya asiallisen hintaisen kuljetuksen.
Ja kuinka ihanalta vesi tuntuikaan hikisten ja polyisten kilometrien jalkeen. Jarvi kimalteli sinisena ja turkoosina ja musta hiekka oli kuumaa. Taustalla haamottivat Zhungur Alataun vuoret. Heti saavuttuamme ystavallinen Kazakhstanilainen seurue pyysi meidat brunssille ja tutustumaan leiriinsa.
Alakol on suosittu rantalomakohde kazakhstanilaisten parissa ja syysta! Jo mahtava Zhingis Khan totesi jarven parantavan voiman ja jai sen rannoille saavuttuaan keraamaan voimia uusia valloituksia varten.
Iltapaivalla paratiisiin saapui ensimmainen kaarme. Vuorilta puhaltavat voimakkaat laskutuulet muuttuivat tasangolla varsinaisiksi hiekkamyrskyiksi lennattaen roskia ja rantaleluja jarven selalle seka tehden selvaa lukuisista teltoista. Toinen vitsaus saapui auringon laskettua. Saalimattomat moskiittoparvet olivat syoda Iloisen Sancain hengilta!
Jarvella saimme todeta taas rivi-kazakhstanilaisten vieraanvaraisuuden. Brunssin tarjonnut seurue pisti poydan koreaksi myos illallisella, kyyditsi meidat varhain aamulla upean auringonnousun saattelemina takaisin Utsaraliin ja selvitti viela puolestamme jatkoyhteydet eteenpain kohti Kazakhstanin uutta paakaupunkia.
Taipaleemme ei tulisi olemaan helppo. Edessa olisi aaltoilevaa aroa, arvaamattomia pikku kylia seka harvakulkuisia junayhteyksia. Mutta Astanan kiilto silmissamme hyppasimme ennakkoluulottomasti mustaan Mercedekseen ja hurautimme Besolin steissille.
Mika kuollut kylapahanen se olikaan! Tapoimme aikaa syomalla ja korttia laiskimalla odotellessamme sita paivan ainoaa junaa, joka veisi meidat kenties vahan lahemmaksi Astanaa. Ihmisia ei nakynyt kuuman auringon alla. Iltapaivalla saapuneesta kaksivaunuisesta junasta purkautui Kiinasta ostosreissulta tulleita aurinkoisesti hymyilevia Kazakkeja.
Iloisen Sancain tie katkesi aavikolle Aktogayn kylaan. Juna Astanaan lahtisi vasta seuraavana iltana...
Matka alkoi taas tutuilla saadoilla: Vaara dosari, toiselle puolelle kaupunkia, hapan lipunmyyjatati, mesta njet ja lopulta tiketit tuskastuttavan kuumaan yodosaan, ei suinkaan kohteeseemme vaan parinkymmenen kilometrin paassa sijaitsevaan tuppukylaan, Utsaraliin.
Heti bussista, tuosta tulikuumasta patsista paastyamme jouduimme ahnaiden taksikuskien riepoteltavaksi. Ensimmainen kyyti jai parin sadan metrin pituiseksi pilkkuvirheen seurauksena, mutta hetken etsiskelyn ja tinkauksen jalkeen saimme jarjestettya asiallisen hintaisen kuljetuksen.
Ja kuinka ihanalta vesi tuntuikaan hikisten ja polyisten kilometrien jalkeen. Jarvi kimalteli sinisena ja turkoosina ja musta hiekka oli kuumaa. Taustalla haamottivat Zhungur Alataun vuoret. Heti saavuttuamme ystavallinen Kazakhstanilainen seurue pyysi meidat brunssille ja tutustumaan leiriinsa.
Alakol on suosittu rantalomakohde kazakhstanilaisten parissa ja syysta! Jo mahtava Zhingis Khan totesi jarven parantavan voiman ja jai sen rannoille saavuttuaan keraamaan voimia uusia valloituksia varten.
Iltapaivalla paratiisiin saapui ensimmainen kaarme. Vuorilta puhaltavat voimakkaat laskutuulet muuttuivat tasangolla varsinaisiksi hiekkamyrskyiksi lennattaen roskia ja rantaleluja jarven selalle seka tehden selvaa lukuisista teltoista. Toinen vitsaus saapui auringon laskettua. Saalimattomat moskiittoparvet olivat syoda Iloisen Sancain hengilta!
Jarvella saimme todeta taas rivi-kazakhstanilaisten vieraanvaraisuuden. Brunssin tarjonnut seurue pisti poydan koreaksi myos illallisella, kyyditsi meidat varhain aamulla upean auringonnousun saattelemina takaisin Utsaraliin ja selvitti viela puolestamme jatkoyhteydet eteenpain kohti Kazakhstanin uutta paakaupunkia.
Taipaleemme ei tulisi olemaan helppo. Edessa olisi aaltoilevaa aroa, arvaamattomia pikku kylia seka harvakulkuisia junayhteyksia. Mutta Astanan kiilto silmissamme hyppasimme ennakkoluulottomasti mustaan Mercedekseen ja hurautimme Besolin steissille.
Mika kuollut kylapahanen se olikaan! Tapoimme aikaa syomalla ja korttia laiskimalla odotellessamme sita paivan ainoaa junaa, joka veisi meidat kenties vahan lahemmaksi Astanaa. Ihmisia ei nakynyt kuuman auringon alla. Iltapaivalla saapuneesta kaksivaunuisesta junasta purkautui Kiinasta ostosreissulta tulleita aurinkoisesti hymyilevia Kazakkeja.
Iloisen Sancain tie katkesi aavikolle Aktogayn kylaan. Juna Astanaan lahtisi vasta seuraavana iltana...
maanantai 5. heinäkuuta 2010
Isa Omena
Almaty, entiselta nimeltaan Alma-Ata eli Isa-Omena, tuntuu todella eurooppalaiselta kaupungilta Kazakstanin lansiosien aavikkoseikkailujen jalkeen. Ompusta loytyy kalliita vaatekauppoja, ylihintaisia pizzoja, kiiltavia city-maastureita ja jopa muita reissaajia. Esimerkiksi Anthony Uudesta-Seelannista oli ollut reissussa jo vaatimattomat kaksi vuotta. Oli han sentaan kaynyt pyorahtamassa kotona, mutta jatkoi pian matkaa todettuaan kaikkien ystaviensa muuttuneen tylsiksi mentyaan naimisiin. Tosi mukava tyyppi! Kavimme yhdessa oluessa meidan bongaamassa budjettikuppilassa: tavallinen ruokakauppa, jonka eteen on tuotu muutama muovituoli ja -poyta - mahdollistaa laillisen juopottelun. Seuraamme liittyi viela paikallinen Lena tyttonen, joka lausui kahealla aanellaan Jussille " Juritskaja, you are a beautiful man!"
Iloinen sancai hymyilee taas: passissa on Tadzikistanin viisumit ja Pamir-vuoristoon vaadittavat luvat. Ensi maanantaina saadaan toivottavasti Uzbekistanin viisumit ja sitten kiidetaan heti rajalle keskiviikoksi.
Iloinen sancai hymyilee taas: passissa on Tadzikistanin viisumit ja Pamir-vuoristoon vaadittavat luvat. Ensi maanantaina saadaan toivottavasti Uzbekistanin viisumit ja sitten kiidetaan heti rajalle keskiviikoksi.
sunnuntai 4. heinäkuuta 2010
Tilannekatsaus
Huomenna toivottavasti saadaan Tadzikistanin viisumit ja ehka myos GBAO-luvat vuoristoon. Viikon paasta maanantaina toivottavasti saadaan LOI (Letter Of Invitation), jonka jalkeen on mahdollista hakea Uzbekistanin viisumia. Kaksi paivaa sen jalkeen pitaa poistua maasta. Katsotaan kuinka kay, jos hyvin niin lahdetaan junalla Uzbekistaniin, jos vain vahan huonosti niin lennetaan Uzbekistaniin, jos tosi huonosti niin mennaan Kiinaan.
Astana joudutaan jattamaan valiin, juniin on kahdeksan paivan jonot. Paakaupungin loistoa koitetaan korvata vuorilla, kanjonilla ja kauniilla jarvilla.
Ja viela tarkein: ILOINEN SANCAI ONNITTELEE ALEKSIA HUIPPISUORITUKSESTA!
Astana joudutaan jattamaan valiin, juniin on kahdeksan paivan jonot. Paakaupungin loistoa koitetaan korvata vuorilla, kanjonilla ja kauniilla jarvilla.
Ja viela tarkein: ILOINEN SANCAI ONNITTELEE ALEKSIA HUIPPISUORITUKSESTA!
Ylamakia ja alamakia
Sen siita saa, kun lahtee vuorille - jatkuvaa yla- ja alamakea. Kazakhstanin ja Kirgisian rajaa vartioiva Tian Shan -vuoristo laittoi sydamen pamppailemaan monellakin tapaa.
Kaksi ensimmaista paivaa pelkkaa ylamakea. Hiki virtasi ja rinkka painoi, mutta fiilis oli mahtava, kun paasi kaupungin polyjen keskelta kapuamaan Tian Shanin jyrkkia rinteita - niin jyrkkia, etta teltallekaan ei aivan tasaista paikkaa loytynyt. Vaellus alkoi tanssien puolitoista metristen kukkien keskella ja jatkui puurajan ylapuolelle ihastelemaan lumisia huippuja. 3336 metrin korkeudesta loytyi Kosmostansia, Neuvostoliiton aikainen avaruuskeskus, ja paljon ruostuneita putkia ynna muita harveleita. Illalla katselimme kiviselta harjanteelta, kun aurinko laski horisonttiin Kazakhstanin tasaisten arojen taa.
Kosmostansialta alkoi alamaki, monessakin mielessa. Aamukiipeilyn ja -puuron jalkeen aloimme laskeutua mahtavan Neuvostoliiton rakentamaa jeeppitieta pitkin kohti Almatinskoje-jarvea. Miliisit paasivat pilaaman paivan (tai ainakin osan siita) jopa keskella kaunista vuoristoa. Kaksi nuorta heppua tulivat tarkastamaan paperimme, jotka nyt vihdoin olivat kunnossa. Arsytti alkaa purkaa rinkkaa parin pojan klopin takia, mutta ei siina viela kaikki. He osoittivat kasimerkein, etta jarvelle johtavalle tielle ei ole mitaan asiaa ja menivat parikymmenta metria ylospain tarkkailemaan liikkeitamme. Arvioimme, etta vaihtoehtoinen reitti olisi ainakin 5km pidempi - ei kai siina muukaan auttanut, vaikka sadepilvia alkoi kertya taivaalle. Kohta kaksi paikallista miesta kuitenkin kaveli jarvelle menevaa tieta, eika se nayttanyt vaivaavan miliiseja tippaakaan. No mehan lahdimme miesten vanavedessa kohti kielletya tieta. Se ei enaa yhtakkia kiinnostanutkaan maastopukuisia pyssymiehia, vaikka he sen varsin hyvin nakivat. Taas yritettiin jekuttaa tyhmaa turistia, vaikka siina kavellessa tulikin katseltua tiuhaan taakse - jos olisivat lahteneet peraan helppojen korruptiorahojen toivossa.
Kun teltta oli pystytetty turkoosin jarven rannalle, koppalakki ja toinen mies ilmaantuivat paikalle. He olivat vedenhakureissulla, eivat siis erityisesti meita jahtaamassa. Koppalakki sanoi, etta telttailu on rannalla kiellettya. Tama oli vaihteeksi asiallinen poliisi, joka esitti heti virkamerkkinsa. Kun naytimme sopivasti surkeilta ja valitimme kipeaa jalkaa, saimme luvan jaada yhdeksi yoksi ja paasin kuvaan miliisin kanssa. Poliisien ja kieltojen maara ihmetytti alueella, jonka pitaisi olla suosittu vaelluskohde. Myohemmin kuulimme, etta Kirgisian tilanne oli saanut aikaan joitain rajoituksia rajan laheisyydessa sijaitsevalla vuoristoalueella. Onneksi talla kertaa selvisimme ilman sakkoja.
Aamu oli uskomattoman kaunis. Soimme tupla-annoksen puuroa ja peseydyimme jarvessa, auringon lammossa vuorten keskella olisi voinut paistatella koko paivan, mutta pidimme kivalle koppalakille antamamme lupauksen ja lahdimme laskeutumaan kohti shaslikpoytaa. Yksi yo viela paikallisten suosimien piknik alueiden ja jurttadiskon ymparoimana, sitten takaisin Almatyyn jatkamaan viisumisaatoja.
Kaksi ensimmaista paivaa pelkkaa ylamakea. Hiki virtasi ja rinkka painoi, mutta fiilis oli mahtava, kun paasi kaupungin polyjen keskelta kapuamaan Tian Shanin jyrkkia rinteita - niin jyrkkia, etta teltallekaan ei aivan tasaista paikkaa loytynyt. Vaellus alkoi tanssien puolitoista metristen kukkien keskella ja jatkui puurajan ylapuolelle ihastelemaan lumisia huippuja. 3336 metrin korkeudesta loytyi Kosmostansia, Neuvostoliiton aikainen avaruuskeskus, ja paljon ruostuneita putkia ynna muita harveleita. Illalla katselimme kiviselta harjanteelta, kun aurinko laski horisonttiin Kazakhstanin tasaisten arojen taa.
Kosmostansialta alkoi alamaki, monessakin mielessa. Aamukiipeilyn ja -puuron jalkeen aloimme laskeutua mahtavan Neuvostoliiton rakentamaa jeeppitieta pitkin kohti Almatinskoje-jarvea. Miliisit paasivat pilaaman paivan (tai ainakin osan siita) jopa keskella kaunista vuoristoa. Kaksi nuorta heppua tulivat tarkastamaan paperimme, jotka nyt vihdoin olivat kunnossa. Arsytti alkaa purkaa rinkkaa parin pojan klopin takia, mutta ei siina viela kaikki. He osoittivat kasimerkein, etta jarvelle johtavalle tielle ei ole mitaan asiaa ja menivat parikymmenta metria ylospain tarkkailemaan liikkeitamme. Arvioimme, etta vaihtoehtoinen reitti olisi ainakin 5km pidempi - ei kai siina muukaan auttanut, vaikka sadepilvia alkoi kertya taivaalle. Kohta kaksi paikallista miesta kuitenkin kaveli jarvelle menevaa tieta, eika se nayttanyt vaivaavan miliiseja tippaakaan. No mehan lahdimme miesten vanavedessa kohti kielletya tieta. Se ei enaa yhtakkia kiinnostanutkaan maastopukuisia pyssymiehia, vaikka he sen varsin hyvin nakivat. Taas yritettiin jekuttaa tyhmaa turistia, vaikka siina kavellessa tulikin katseltua tiuhaan taakse - jos olisivat lahteneet peraan helppojen korruptiorahojen toivossa.
Kun teltta oli pystytetty turkoosin jarven rannalle, koppalakki ja toinen mies ilmaantuivat paikalle. He olivat vedenhakureissulla, eivat siis erityisesti meita jahtaamassa. Koppalakki sanoi, etta telttailu on rannalla kiellettya. Tama oli vaihteeksi asiallinen poliisi, joka esitti heti virkamerkkinsa. Kun naytimme sopivasti surkeilta ja valitimme kipeaa jalkaa, saimme luvan jaada yhdeksi yoksi ja paasin kuvaan miliisin kanssa. Poliisien ja kieltojen maara ihmetytti alueella, jonka pitaisi olla suosittu vaelluskohde. Myohemmin kuulimme, etta Kirgisian tilanne oli saanut aikaan joitain rajoituksia rajan laheisyydessa sijaitsevalla vuoristoalueella. Onneksi talla kertaa selvisimme ilman sakkoja.
Aamu oli uskomattoman kaunis. Soimme tupla-annoksen puuroa ja peseydyimme jarvessa, auringon lammossa vuorten keskella olisi voinut paistatella koko paivan, mutta pidimme kivalle koppalakille antamamme lupauksen ja lahdimme laskeutumaan kohti shaslikpoytaa. Yksi yo viela paikallisten suosimien piknik alueiden ja jurttadiskon ymparoimana, sitten takaisin Almatyyn jatkamaan viisumisaatoja.
sunnuntai 27. kesäkuuta 2010
www-saatoa
Kazakhstan alko kiukuttelee iloisen sancain blogger blogille ja perustettiin hatapaissaan uusi blogi jonka osoite loytyy tuosta alta.
http://www.travelpod.com/travel-blog/iloinensancai/1/tpod.html
Nyt siis tekstit tasta eteenpain vaihtelevasti jommassa kummassa tai molemmissa blogeissa. Uudesta blogista voi seurata etenemistamme myos kartalla.
Pahoittelemme sekaannusta ja toivomme etta jaksatte vastakin pysya kanavalla!
Nyt siis tosiaan Almatyssa ja kohta alkaa infernaalinen saato Tadzikistanin ja Uzbekistanin viisumien saamiseksi. Huomenna toivottavasti vuorille.
Zuuuus!
J&H
http://www.travelpod.com/travel-blog/iloinensancai/1/tpod.html
Nyt siis tekstit tasta eteenpain vaihtelevasti jommassa kummassa tai molemmissa blogeissa. Uudesta blogista voi seurata etenemistamme myos kartalla.
Pahoittelemme sekaannusta ja toivomme etta jaksatte vastakin pysya kanavalla!
Nyt siis tosiaan Almatyssa ja kohta alkaa infernaalinen saato Tadzikistanin ja Uzbekistanin viisumien saamiseksi. Huomenna toivottavasti vuorille.
Zuuuus!
J&H
Miiliseista
Ihan aluksi mainittakoon, etta kaikki tassa kappaleessa ilmenevat kohtaukset ovat vain ja ainoastaan omaa tyhmyyttamme, laiskuuttamme ja sinisilmaisyyttamme.
Seka Venajalle, etta entisen Neuvostoliiton alueelle matkustettaessa tarvitaan muutamaa poikkeusta lukuunottamatta viisumi, joka pitaa maahan saavuttua rekisteroida, esimerkiksi Venajan ja Uzbekistanin tapauksessa useampaan kertaan.
Kazakhstanista kirjoitettiin matkaoppaassamme, Lonely Planetissa vapaasti suomennettuna nain:
28 maan (joihin Suomi kuuluu) kansalaisten rekisteroinnin voi hoitaa Kazakhstanin suurlahetysto tai konsulaatti viisumi anomuksen yhteydessa. Mikali nain ei ole tapahtunut saa rekisteroinnista kertovan leiman kansainvalisilta lentokentilta, Aktaun satamasta seka suurimmalta osilta maarajoja. Rekisterointi leima painetaan migration cardiin, maahan saapumisesta kertovan leiman viereen.
Suurin osa Kazakhstaniin matkaavista turisteista ei kohtaa mitaan ongelmia rekisterointiin liittyen ja Almatyn migration police on jopa kieltaytynyt rekisteroimasta turisteja, koska se ei ole "valttamatonta".
Ainoa varma keino valttaa ongelmat on kuitenkin rekisteroitya viiden paivan kuluessa migration police stationilla, jos rekisterointi ei jostain kumman syysta ole tata ennen tullut hoidettua.
Kuten jo aiemmin kirjoitimme, oli Aktaussa asioiden saataminen tuskaisaa, valimatkat olivat pitkia, englantia osaavia virkailijoita ei ollut ja kielitaidottoman auttamiseen oltiin haluttomia. Useita tunteja seikkailtuamme olimme vasyneita ja vittuuntuneita, ja siina ainokaisessa matkatoimistossa jossa meille suostuttiin edes puhumaan, ei ilmeisesti tiedetty mitaan koko rekisterointi asiasta. Teimme virheen ja luovutimme.
Aktausta lahdettyamme kysyttiin meilta junassa ensimmaisen kerran passit rekisteroitymisajan umpeuduttua. Vahan pidempi syynays perus pollareilta, mutta ei kuumotuksia, vain olan kohautus. Juuri ennen Aralskiin saapumistamme hyppasi yksinainen miliisi vaunuumme ja kysyi passeja. Nyt rekisteroinnin puute oli yhtakkia vakava ongelma, joskin tamakin pollari paasti meidat menemaan vannottaen etta menisimme heti seuraavana aamuna hoitamaan rekisteroitymisen. Lupasimme.
Aralskiin laiturille hyppasimme miellyttavaan aikaan 0219 am. Taksi suharin kyytiin, joka lupasi vieda meidat ihan ookoo hintaiseen hotelliin. Valittomasti hotellille saavuttuamme kuski ilmoitti hotellin olevan taynna. Vaadimme tata kuitenkin koputtamaan, ja hetken paasta vanha karttyinen nainen avasi oven: "mesta njet! Zaftra, da!". Kysyimme voisimmeko jaada odottamaan hotellin aulaan huomista sen vaatimattoman neljan tunnin ajan. Vastaukseksi ovi paiskattiin nenamme edesta kiinni. Ja taksikuski hymyili vieressa leveasti: "vokzal?". Ylihinnalla takaisin asemalle, jonka lattialle ja penkeille aloimme kyhaamaan hataleiria loppu yoksi.
Hyva miliisi saapui paikalle vartin paasta. Otti ensin rinkat sailytykseen, heratti sen jalkeen juna-aseman pienen kahvilanpitajan, jolta loytyi avain asemarakennuksessa sijaitsevaan kohtuuhintaiseen huoneeseen muutamalla punkalla. Tapahtukoon naille ihmisille pelkkaa hyvaa elamassa!
Aamulla suunnistimme Aral Tenizin toimistoon. Lafka pyorittaa Araljarven tutkimus- ja pelastusohjelmien ohella pienimuotoista homestay-painoitteista majoitustoimintaa seka kiertoajeluita Aralskin ymparistossa.
Toimistolta loytyi jayha, mutta kohtelias nuorimies, joka puhui erinomaista englantia ja rupesi avustamaan meita rekisterointisaadon kanssa. Hetken paasta olimme paamiliisin puheilla paikallisella poliisilaitoksella. Kirjoitimme vaadittavat dokumentit, myonsimme syyllisyytemme ja annoimme omakohtaisen sepustuksen miksi nain paasi kaymaan. Sedrin (Aral Tenizin kaveri) kaansi meille lakikirjasta tekstin, diipa daapa, sakkoa 14 300 Tengea eli vajaa sata dollaria tai 80 euroa per latty. Kirpas, mutta ajattelimme etta okei, teimme rikoksen ja nyt seuraa rangaistus. Saimme leimat migration cardeihin ja sovimme etta maksu suoritetaan pankkiin oppaamme valityksella (muutoin meidan olisi pitanyt odottaa sakonmaksuun oikeuttavia tunnuksia 3 arkipaivaa), kunhan paperit on saatu asemalla kuntoon.
Kavimme ostamassa junaliput seka Turkistaniin samalle illalle, etta Turkistanista eteenpain Almatyyn 26:ksi paivaksi.
Lahdimme noin puolikahdelta Sedrinin kanssa vaikuttavalle kierrokselle katsomaan laivojen hautuumaata ja Araljarven nykyista rantaa.
Takaisin Aralskiin saavuimme 1740 ja 1745 miliisipaallikko ilmoitti puhelimitse etta kokonaissumma joka meidan olisi maksettava 15 minuutin kuluessa pankkiin on 40200 Tengea... Sakko oli molempien osalta kasvanut 34,50 eurolla. Peruste oli se etta olimme jo kolme paivaa myohassa rekisterointimme kanssa. Koitimme soittaa Suomen Kazakhstanissa olevalle kunniakonsulille, seka Saksan suurlahetystoon, no, molemmat olivat luonnollisesti kiinni. Ehdotimme tapaamista miliisipaallikon kanssa poliisiasemalla, johon tama totesi, etta toimistoaika paattyy kuudelta, ja ettei han ole mikaan matkatoimisto, jota sopii hairita virka-ajan ulkopuolella.
Jos jatkaisimme matkaa maksamatta (kun olimme jo saaneet rekisterointileiman), olisimme etsintakuulutettuja Kazakhstanissa. Lisaksi meilla oli junaliput samalle illalle.
Paskamainen tilanne!
Maksun hoitamiseen oli kuitenkin takaportti. Luonnollisesti poliisipaallikko ei suostunut nakemaan meita. Kateista turistilta vastaanottava poliisihan on yhtakuin korruptiosyyte. Sedrin saisi toimia lahettina, ainoa asia, jonka saimme tingittya oli kuitti poliisilaitoksen leimalla, joka osoittaa meidan suoriutuneen sakosta.
Mita tasta opimme?
Kun on vastaavanlaisten koneistojen kanssa tekemisissa ei ole varaa laskea yhtaan roskaa rattaisiin. Jos nain kuitenkin kay tai jos kohdalle sattuu aiheeton syytos, tulee kaikki summat, nimet, lakitekstit ja KAIKKI saada paperina ja kirjallisena mukaan varustettuna asianmukaisilla leimoilla, luonnollisesti.
Niin, ja oppirahan hinta talla kertaa: 115 euroa per nokka, eikohan siita jo jotain opi, ja paa-asia etta selvisimme pelkalla rahalla.
Seka Venajalle, etta entisen Neuvostoliiton alueelle matkustettaessa tarvitaan muutamaa poikkeusta lukuunottamatta viisumi, joka pitaa maahan saavuttua rekisteroida, esimerkiksi Venajan ja Uzbekistanin tapauksessa useampaan kertaan.
Kazakhstanista kirjoitettiin matkaoppaassamme, Lonely Planetissa vapaasti suomennettuna nain:
28 maan (joihin Suomi kuuluu) kansalaisten rekisteroinnin voi hoitaa Kazakhstanin suurlahetysto tai konsulaatti viisumi anomuksen yhteydessa. Mikali nain ei ole tapahtunut saa rekisteroinnista kertovan leiman kansainvalisilta lentokentilta, Aktaun satamasta seka suurimmalta osilta maarajoja. Rekisterointi leima painetaan migration cardiin, maahan saapumisesta kertovan leiman viereen.
Suurin osa Kazakhstaniin matkaavista turisteista ei kohtaa mitaan ongelmia rekisterointiin liittyen ja Almatyn migration police on jopa kieltaytynyt rekisteroimasta turisteja, koska se ei ole "valttamatonta".
Ainoa varma keino valttaa ongelmat on kuitenkin rekisteroitya viiden paivan kuluessa migration police stationilla, jos rekisterointi ei jostain kumman syysta ole tata ennen tullut hoidettua.
Kuten jo aiemmin kirjoitimme, oli Aktaussa asioiden saataminen tuskaisaa, valimatkat olivat pitkia, englantia osaavia virkailijoita ei ollut ja kielitaidottoman auttamiseen oltiin haluttomia. Useita tunteja seikkailtuamme olimme vasyneita ja vittuuntuneita, ja siina ainokaisessa matkatoimistossa jossa meille suostuttiin edes puhumaan, ei ilmeisesti tiedetty mitaan koko rekisterointi asiasta. Teimme virheen ja luovutimme.
Aktausta lahdettyamme kysyttiin meilta junassa ensimmaisen kerran passit rekisteroitymisajan umpeuduttua. Vahan pidempi syynays perus pollareilta, mutta ei kuumotuksia, vain olan kohautus. Juuri ennen Aralskiin saapumistamme hyppasi yksinainen miliisi vaunuumme ja kysyi passeja. Nyt rekisteroinnin puute oli yhtakkia vakava ongelma, joskin tamakin pollari paasti meidat menemaan vannottaen etta menisimme heti seuraavana aamuna hoitamaan rekisteroitymisen. Lupasimme.
Aralskiin laiturille hyppasimme miellyttavaan aikaan 0219 am. Taksi suharin kyytiin, joka lupasi vieda meidat ihan ookoo hintaiseen hotelliin. Valittomasti hotellille saavuttuamme kuski ilmoitti hotellin olevan taynna. Vaadimme tata kuitenkin koputtamaan, ja hetken paasta vanha karttyinen nainen avasi oven: "mesta njet! Zaftra, da!". Kysyimme voisimmeko jaada odottamaan hotellin aulaan huomista sen vaatimattoman neljan tunnin ajan. Vastaukseksi ovi paiskattiin nenamme edesta kiinni. Ja taksikuski hymyili vieressa leveasti: "vokzal?". Ylihinnalla takaisin asemalle, jonka lattialle ja penkeille aloimme kyhaamaan hataleiria loppu yoksi.
Hyva miliisi saapui paikalle vartin paasta. Otti ensin rinkat sailytykseen, heratti sen jalkeen juna-aseman pienen kahvilanpitajan, jolta loytyi avain asemarakennuksessa sijaitsevaan kohtuuhintaiseen huoneeseen muutamalla punkalla. Tapahtukoon naille ihmisille pelkkaa hyvaa elamassa!
Aamulla suunnistimme Aral Tenizin toimistoon. Lafka pyorittaa Araljarven tutkimus- ja pelastusohjelmien ohella pienimuotoista homestay-painoitteista majoitustoimintaa seka kiertoajeluita Aralskin ymparistossa.
Toimistolta loytyi jayha, mutta kohtelias nuorimies, joka puhui erinomaista englantia ja rupesi avustamaan meita rekisterointisaadon kanssa. Hetken paasta olimme paamiliisin puheilla paikallisella poliisilaitoksella. Kirjoitimme vaadittavat dokumentit, myonsimme syyllisyytemme ja annoimme omakohtaisen sepustuksen miksi nain paasi kaymaan. Sedrin (Aral Tenizin kaveri) kaansi meille lakikirjasta tekstin, diipa daapa, sakkoa 14 300 Tengea eli vajaa sata dollaria tai 80 euroa per latty. Kirpas, mutta ajattelimme etta okei, teimme rikoksen ja nyt seuraa rangaistus. Saimme leimat migration cardeihin ja sovimme etta maksu suoritetaan pankkiin oppaamme valityksella (muutoin meidan olisi pitanyt odottaa sakonmaksuun oikeuttavia tunnuksia 3 arkipaivaa), kunhan paperit on saatu asemalla kuntoon.
Kavimme ostamassa junaliput seka Turkistaniin samalle illalle, etta Turkistanista eteenpain Almatyyn 26:ksi paivaksi.
Lahdimme noin puolikahdelta Sedrinin kanssa vaikuttavalle kierrokselle katsomaan laivojen hautuumaata ja Araljarven nykyista rantaa.
Takaisin Aralskiin saavuimme 1740 ja 1745 miliisipaallikko ilmoitti puhelimitse etta kokonaissumma joka meidan olisi maksettava 15 minuutin kuluessa pankkiin on 40200 Tengea... Sakko oli molempien osalta kasvanut 34,50 eurolla. Peruste oli se etta olimme jo kolme paivaa myohassa rekisterointimme kanssa. Koitimme soittaa Suomen Kazakhstanissa olevalle kunniakonsulille, seka Saksan suurlahetystoon, no, molemmat olivat luonnollisesti kiinni. Ehdotimme tapaamista miliisipaallikon kanssa poliisiasemalla, johon tama totesi, etta toimistoaika paattyy kuudelta, ja ettei han ole mikaan matkatoimisto, jota sopii hairita virka-ajan ulkopuolella.
Jos jatkaisimme matkaa maksamatta (kun olimme jo saaneet rekisterointileiman), olisimme etsintakuulutettuja Kazakhstanissa. Lisaksi meilla oli junaliput samalle illalle.
Paskamainen tilanne!
Maksun hoitamiseen oli kuitenkin takaportti. Luonnollisesti poliisipaallikko ei suostunut nakemaan meita. Kateista turistilta vastaanottava poliisihan on yhtakuin korruptiosyyte. Sedrin saisi toimia lahettina, ainoa asia, jonka saimme tingittya oli kuitti poliisilaitoksen leimalla, joka osoittaa meidan suoriutuneen sakosta.
Mita tasta opimme?
Kun on vastaavanlaisten koneistojen kanssa tekemisissa ei ole varaa laskea yhtaan roskaa rattaisiin. Jos nain kuitenkin kay tai jos kohdalle sattuu aiheeton syytos, tulee kaikki summat, nimet, lakitekstit ja KAIKKI saada paperina ja kirjallisena mukaan varustettuna asianmukaisilla leimoilla, luonnollisesti.
Niin, ja oppirahan hinta talla kertaa: 115 euroa per nokka, eikohan siita jo jotain opi, ja paa-asia etta selvisimme pelkalla rahalla.
Surullisen kuuluisa Aral-jarvi
- Synnyin aavikolle, vastasi 27-vuotias oppaamme Sedrik, kun kysyin Aral-jarven tilasta hanen lapsuudessaan. Sedrik naki jarven ensimmaisen kerran 17-vuotiaana.
Aralsk on tata nykya aavemainen paikka. Entisen vilkkaan kalastajakylan rautatieasemalla komeilee mosaiikki, jossa Aral-jarven kalastajat pelastavat vastasyntyneen Neuvostoliiton nalanhadalta Leninin valvovan katseen alla. Entinen satama on lohduttoman nakoinen. Ruosteiset kraanat kurkottavat kohti auringossa vareilevaa hiekka-aavikkoa. Nelja vanhaa kalastusalusta nostettiin pukeille Aralskin 100-vuotis juhlan kunniaksi 2003. Nyt kaupungin lapset nakyvat kayttavan niita kiipeilytelineina. Laivanraatojen ymparilla pyorii lehmia ja kulkukoiria. Hiekan lisaksi jalkojen alla narskuvat lasinsirut. On helppo kuvitella paikalle tyottomaksi jaanyt juopunut kalastaja purkamassa turhautumistaan laivavanhuksille.
- Aitini 25 vuotta jatkunut ura kalatehtaassa loppui kuin seinaan eraana kauniina paivana 1995, kun tehdas suljettiin ja kaikki 3000 tyontekijaa irtisanottiin, kertoo Sedrik ajaessamme tarisevalla jeepilla pitkin aavikoitunutta Aral-jarven pohjaa, jonka hiekka on valkoisenaan simpukankuoria. Kuoppaisen ajouran sivuilla kamelit paivystavat laiskasti ohi kiitavaa kulkuneuvoamme. Kitukasvuisista puskista loikkii laumoittain heinasirkkoja automme konepellille. Valilla sivulle aukeaa valkeana hohtava suolatasanko, jolta trombit nostattavat polya korkeuksiin.
Reilun tunnin pomppimisen jalkeen saavumme laivojen hautuumaalle, missa muutama lapeensa ruostunut laivan ruho odottaa viimeista romahdustaan hiekkaan ja unohdukseen. Pari kamelia on asettunut isoimman rungon varjoon suojaan paahtavalta auringolta.
Laheisessa kylassa elaa kuitenkin edelleen ihmisia. Vuonna 2005 valmistunut pato erottaa Kazakhstanin puolella olevan pienemman Aral-jarven etelaisesta isoveljestaan ja padon valmistumisen jalkeen on pohjoisen jarven pinta noussut ja tila vakiintunut. Kevaisin ja syksyisin kylan asukkaat vetavat trailereillaan 8 metriset lasikuituiset kalastusveneensa jarven rantaan pyydystaakseen elpyneita kalakantoja. Kalastus on kielletty toukokuun puolesta valista kesakuun loppuun kalojen kutuajan rauhoittamiseksi. Loppukesan korkeat lampotilat estavat kalojen kuljetuksen pilaantumatta markkinoille. Talvella jarvi jaatyy kauttaaltaan jaapeitteen saavuttaessa parhaimmillaan jopa metrin paksuuden. Kalastus jatkuu verkoilla jaan alla ja jakelijat ajavat kuorma-autoineen suoraan avannoille, joilta kalat on nappara lastata tuoreeltaan kyytiin. Kun kalastusta ei harjoiteta kunnostetaan veneita ja pidetaan karjaa, lahinna hevosia, kameleita ja lehmia.
Jarven rannassa puhaltaa vilvoittava tuuli. Ilma tuntuu muutenkin miellyttavalta aavikon porotuksen jalkeen. Vesi on raikkaan viileaa, todella kirkasta ja horisontti siintaa sinisena. Turkoosin-vihrea vari paljastaa matalikot joilla joutsenet ja flamingot ruokailevat.
Hieno hiekka tunkeutuu Aralskin kaduille. Kaupungin laidalla hautausmaa uhkaa jaada vaajaamattomien dyynien alle. 50 kilometrin paassa sinisena kimaltelevan Aral-jarven viilentava vaikutus ei tanne asti ulotu. Kaupunki on jaanyt aavikon armoille.
Aralsk on tata nykya aavemainen paikka. Entisen vilkkaan kalastajakylan rautatieasemalla komeilee mosaiikki, jossa Aral-jarven kalastajat pelastavat vastasyntyneen Neuvostoliiton nalanhadalta Leninin valvovan katseen alla. Entinen satama on lohduttoman nakoinen. Ruosteiset kraanat kurkottavat kohti auringossa vareilevaa hiekka-aavikkoa. Nelja vanhaa kalastusalusta nostettiin pukeille Aralskin 100-vuotis juhlan kunniaksi 2003. Nyt kaupungin lapset nakyvat kayttavan niita kiipeilytelineina. Laivanraatojen ymparilla pyorii lehmia ja kulkukoiria. Hiekan lisaksi jalkojen alla narskuvat lasinsirut. On helppo kuvitella paikalle tyottomaksi jaanyt juopunut kalastaja purkamassa turhautumistaan laivavanhuksille.
- Aitini 25 vuotta jatkunut ura kalatehtaassa loppui kuin seinaan eraana kauniina paivana 1995, kun tehdas suljettiin ja kaikki 3000 tyontekijaa irtisanottiin, kertoo Sedrik ajaessamme tarisevalla jeepilla pitkin aavikoitunutta Aral-jarven pohjaa, jonka hiekka on valkoisenaan simpukankuoria. Kuoppaisen ajouran sivuilla kamelit paivystavat laiskasti ohi kiitavaa kulkuneuvoamme. Kitukasvuisista puskista loikkii laumoittain heinasirkkoja automme konepellille. Valilla sivulle aukeaa valkeana hohtava suolatasanko, jolta trombit nostattavat polya korkeuksiin.
Reilun tunnin pomppimisen jalkeen saavumme laivojen hautuumaalle, missa muutama lapeensa ruostunut laivan ruho odottaa viimeista romahdustaan hiekkaan ja unohdukseen. Pari kamelia on asettunut isoimman rungon varjoon suojaan paahtavalta auringolta.
Laheisessa kylassa elaa kuitenkin edelleen ihmisia. Vuonna 2005 valmistunut pato erottaa Kazakhstanin puolella olevan pienemman Aral-jarven etelaisesta isoveljestaan ja padon valmistumisen jalkeen on pohjoisen jarven pinta noussut ja tila vakiintunut. Kevaisin ja syksyisin kylan asukkaat vetavat trailereillaan 8 metriset lasikuituiset kalastusveneensa jarven rantaan pyydystaakseen elpyneita kalakantoja. Kalastus on kielletty toukokuun puolesta valista kesakuun loppuun kalojen kutuajan rauhoittamiseksi. Loppukesan korkeat lampotilat estavat kalojen kuljetuksen pilaantumatta markkinoille. Talvella jarvi jaatyy kauttaaltaan jaapeitteen saavuttaessa parhaimmillaan jopa metrin paksuuden. Kalastus jatkuu verkoilla jaan alla ja jakelijat ajavat kuorma-autoineen suoraan avannoille, joilta kalat on nappara lastata tuoreeltaan kyytiin. Kun kalastusta ei harjoiteta kunnostetaan veneita ja pidetaan karjaa, lahinna hevosia, kameleita ja lehmia.
Jarven rannassa puhaltaa vilvoittava tuuli. Ilma tuntuu muutenkin miellyttavalta aavikon porotuksen jalkeen. Vesi on raikkaan viileaa, todella kirkasta ja horisontti siintaa sinisena. Turkoosin-vihrea vari paljastaa matalikot joilla joutsenet ja flamingot ruokailevat.
Hieno hiekka tunkeutuu Aralskin kaduille. Kaupungin laidalla hautausmaa uhkaa jaada vaajaamattomien dyynien alle. 50 kilometrin paassa sinisena kimaltelevan Aral-jarven viilentava vaikutus ei tanne asti ulotu. Kaupunki on jaanyt aavikon armoille.
Aavikkoseikkailu kuorrutettuna pyhiinvaelluksella
Vaikka silmissa oli aamukuudelta viela unihiekkaa, vatsanpohjassa
kutkutteli mukavasti. Se oli juuri se jannittava kutkutus, joka
puuttuu valmismatkojen all inclusive -paketeista. Syy siihen, miksi ei halua
menna helpointa reittia, vaan seikkailla. Onnistua ja epaonnistua.
Eilen oli epaonnistumisten paiva, kun kiersimme tuskaisen kuumaa
kaupunkia etsien tietoa Beket-Atasta, aavikolla sijaitsevasta
maanalaisesta moskeijasta. Mitaan ei loytynyt, mutta paatimme lahtea
kokeilemaan. Vanhassa matkaoppaassa oli hyvia vinkkeja, mutta nelisen
vuotta vanhoja - ehka pitavat paikkaansa tai sitten eivat.
Juuri ja juuri mahduimme pieneen marshrutkaan, joka kuljetti meidat
Zanaozenin oljykaupunkiin. Viitisen minuuttia seisoskelimme
jalkakaytavalla toistellen Beket-Ata -nimea kysyjille (vaikka eihan
meilla ollut hajuakaan, mita he kysyivat). Kohtelias nuorimies, Ori
nimeltaan, pysahtyi kohdallemme ja otti ohjat kasiinsa. Tunnissa meilla
oli oma jeeppi seka kuski, vatsat taynna mantyja (kazakhstanilainen
vastine dumplingeille) seka vesivarastot taydennettyna. Kun olimme
palkinneet Orin parilla eurolla ja oluella, kuski painoi kaasun pohjaan
ja lahti kiidattamaan meita kohti aavikkoja ja muslimien pyhia
paikkoja.
Matkalla pysahdyimme Shopan-Atassa (maanalainen moskeija ja nekropolis
n. 900-luvulta) ja paasimme harjoittelemaan islamilaisia rituaaleja:
Kasivarsia, kasvoja ja jalkoja pestiin joka kaanteessa vedella ja
koskemalla pyhia asioita kuin saippuaa. Rukoiltaessa kasista
muodostettiin kuppi ja lopuksi kasilla pyyhittiin kasvot. Nepalin
buddhalaisalueilla opimme kiertamaan pyhat paikat myotapaivaan. Nyt
eteen tuli tiukka u-kaannos , silla muslimit kiertavatkin vastapaivaan
ja kierroksia tehdaan aina kolme.
Kahdestaan emme olisi hoksanneet, etta keloontunut puunrunko tai
tuhkainen kivi ovat pyhia tai sita, etta ovesta pitaakin poistua
takaperin. Onneksi pieni pyhiinvaellusseurue otti meidat hoiviinsa ja
opasti islamin tielle.
Maisemat vain parantuivat, kun jatkoimme pomppivaa aavikkorallia kohti
Beket-Ataa. Tasankoa, vajoumia, kanjonimaisia pinnanmuotoja valkoisen,
punaisen ja vihrean eri savyin kirjailtuna. Valilla kuski kaski sulkea
ikkunat hiekan tanssiessa villisti tuulen mukana.
Beket-Ata ei savayttanyt heti ensi silmayksella. Jeepin ikkunasta
parkkipaikalta nakyi vain tasainen kuumasti huokaileva aavikkoja
sinikattoinen uutena hohtava moskeija. Hetken paasta selvisi, etta uusi
rakennus olikin pyhiinvaeltajien majatalo, joka tarjosi teeta, ruokaa
ja yosijan - ilmaiseksi! Vasta talon takaa paljastui paikan koko
loisto. Tasanko tipahti akisti 150 metria ja maisema muistutti
levinnytta Grand Canyonia. Beket-Atan luolamoskeija loytyi rosoiselta
seinaman alaosasta.
Teehetken jalkeen lahdimme kymmenien muiden pyhiinvaeltajien mukana
laskeutumaan kohti moskeijaa. Maisema oli niin avara ja laaja, etta oli
mahdotonta arvioida mittasuhteita. Jannittavat kivimuodostelmat,
kauniit varit ja kaukana siintavat suolatasangot helpottivat
taivaltamista tuskaisen kuuman auringon porottaessa. Matkalla juotiin
suolaista vetta lahteestaseka pestiin kasvot, korvat ja kadet kolme
kertaa puhalla mutavedella. Vesi oli todella pyhaa, silla monet
raahasivat sita litrakaupalla mukaansa.
Meidat hyvaksyttiin heti osaksi pyhiinvaeltajien iloista laumaa ja
olimme illan tahtia. Kaikki halusivat kuvaan kanssamme, jotkut useamman
kerran. Jokainen, joka osasi sanankin englantia, tuli juttelemaan ja
kaansi sitten keskusteluamme ylpeana muille uteliaille. Meita
opastettiin, naytettiin istumapaikkaa, meille tarjottiin teeta ja
huolehdittiin, etta saimme vatsat tayteen. Nain varauksetonta
ystavallisyytta harvoin kokee tutuilta saatika sitten tuntemattomilta.
Meilla oli tarjota vain hymy, kaunis kiitos ja valokuvia Suomesta.
Kuvat kiersivat koko poydan ja jotkut jopa ottivat niista kuvia omilla
Nokian kannykkakameroillaan.
Illallista varten miehet ja naiset ohjattiin eri huoneisiin (joissa
myos nukuttiin). Liza-niminen nainen otti minut siipiensa suojaan.
Menimme istumaan lattialle pienen muovisen maton ymparille ja Liza
ojensi kasipyyhkeen polvieni paalle. Ruoka tuotiin isoissa vadeissa,
yksi vati jokaiselle poyta(eli muovimatto-)ryhmalle. Pastalevyjen
paalta loytyi kaikkea luista rasvamoykkyihin. Oma-ateriani koostui
lahinna pastasta ja lihaliemisopasta, mutta Jussi oli rohkeasti
maistanut kaikkea, niin kuin koulussa opetetaan. Ihra oli ollut
allottavaa, janteet sitkeita, aivot olivat tuntuneet jannittavilta
suussa, mutta liha ja maksa olivat olleet "tosi jees". Pyhiinvaeltajien
maarasta kertoo jotain se, etta Beket-Atassa teurastetaan joka paiva
4-5 lammasta.
Aamu-unisina aloitimme paluumatkan vasta 5.18 aamulla - kun kaikki muut olivat jo lahteneet.
kutkutteli mukavasti. Se oli juuri se jannittava kutkutus, joka
puuttuu valmismatkojen all inclusive -paketeista. Syy siihen, miksi ei halua
menna helpointa reittia, vaan seikkailla. Onnistua ja epaonnistua.
Eilen oli epaonnistumisten paiva, kun kiersimme tuskaisen kuumaa
kaupunkia etsien tietoa Beket-Atasta, aavikolla sijaitsevasta
maanalaisesta moskeijasta. Mitaan ei loytynyt, mutta paatimme lahtea
kokeilemaan. Vanhassa matkaoppaassa oli hyvia vinkkeja, mutta nelisen
vuotta vanhoja - ehka pitavat paikkaansa tai sitten eivat.
Juuri ja juuri mahduimme pieneen marshrutkaan, joka kuljetti meidat
Zanaozenin oljykaupunkiin. Viitisen minuuttia seisoskelimme
jalkakaytavalla toistellen Beket-Ata -nimea kysyjille (vaikka eihan
meilla ollut hajuakaan, mita he kysyivat). Kohtelias nuorimies, Ori
nimeltaan, pysahtyi kohdallemme ja otti ohjat kasiinsa. Tunnissa meilla
oli oma jeeppi seka kuski, vatsat taynna mantyja (kazakhstanilainen
vastine dumplingeille) seka vesivarastot taydennettyna. Kun olimme
palkinneet Orin parilla eurolla ja oluella, kuski painoi kaasun pohjaan
ja lahti kiidattamaan meita kohti aavikkoja ja muslimien pyhia
paikkoja.
Matkalla pysahdyimme Shopan-Atassa (maanalainen moskeija ja nekropolis
n. 900-luvulta) ja paasimme harjoittelemaan islamilaisia rituaaleja:
Kasivarsia, kasvoja ja jalkoja pestiin joka kaanteessa vedella ja
koskemalla pyhia asioita kuin saippuaa. Rukoiltaessa kasista
muodostettiin kuppi ja lopuksi kasilla pyyhittiin kasvot. Nepalin
buddhalaisalueilla opimme kiertamaan pyhat paikat myotapaivaan. Nyt
eteen tuli tiukka u-kaannos , silla muslimit kiertavatkin vastapaivaan
ja kierroksia tehdaan aina kolme.
Kahdestaan emme olisi hoksanneet, etta keloontunut puunrunko tai
tuhkainen kivi ovat pyhia tai sita, etta ovesta pitaakin poistua
takaperin. Onneksi pieni pyhiinvaellusseurue otti meidat hoiviinsa ja
opasti islamin tielle.
Maisemat vain parantuivat, kun jatkoimme pomppivaa aavikkorallia kohti
Beket-Ataa. Tasankoa, vajoumia, kanjonimaisia pinnanmuotoja valkoisen,
punaisen ja vihrean eri savyin kirjailtuna. Valilla kuski kaski sulkea
ikkunat hiekan tanssiessa villisti tuulen mukana.
Beket-Ata ei savayttanyt heti ensi silmayksella. Jeepin ikkunasta
parkkipaikalta nakyi vain tasainen kuumasti huokaileva aavikkoja
sinikattoinen uutena hohtava moskeija. Hetken paasta selvisi, etta uusi
rakennus olikin pyhiinvaeltajien majatalo, joka tarjosi teeta, ruokaa
ja yosijan - ilmaiseksi! Vasta talon takaa paljastui paikan koko
loisto. Tasanko tipahti akisti 150 metria ja maisema muistutti
levinnytta Grand Canyonia. Beket-Atan luolamoskeija loytyi rosoiselta
seinaman alaosasta.
Teehetken jalkeen lahdimme kymmenien muiden pyhiinvaeltajien mukana
laskeutumaan kohti moskeijaa. Maisema oli niin avara ja laaja, etta oli
mahdotonta arvioida mittasuhteita. Jannittavat kivimuodostelmat,
kauniit varit ja kaukana siintavat suolatasangot helpottivat
taivaltamista tuskaisen kuuman auringon porottaessa. Matkalla juotiin
suolaista vetta lahteestaseka pestiin kasvot, korvat ja kadet kolme
kertaa puhalla mutavedella. Vesi oli todella pyhaa, silla monet
raahasivat sita litrakaupalla mukaansa.
Meidat hyvaksyttiin heti osaksi pyhiinvaeltajien iloista laumaa ja
olimme illan tahtia. Kaikki halusivat kuvaan kanssamme, jotkut useamman
kerran. Jokainen, joka osasi sanankin englantia, tuli juttelemaan ja
kaansi sitten keskusteluamme ylpeana muille uteliaille. Meita
opastettiin, naytettiin istumapaikkaa, meille tarjottiin teeta ja
huolehdittiin, etta saimme vatsat tayteen. Nain varauksetonta
ystavallisyytta harvoin kokee tutuilta saatika sitten tuntemattomilta.
Meilla oli tarjota vain hymy, kaunis kiitos ja valokuvia Suomesta.
Kuvat kiersivat koko poydan ja jotkut jopa ottivat niista kuvia omilla
Nokian kannykkakameroillaan.
Illallista varten miehet ja naiset ohjattiin eri huoneisiin (joissa
myos nukuttiin). Liza-niminen nainen otti minut siipiensa suojaan.
Menimme istumaan lattialle pienen muovisen maton ymparille ja Liza
ojensi kasipyyhkeen polvieni paalle. Ruoka tuotiin isoissa vadeissa,
yksi vati jokaiselle poyta(eli muovimatto-)ryhmalle. Pastalevyjen
paalta loytyi kaikkea luista rasvamoykkyihin. Oma-ateriani koostui
lahinna pastasta ja lihaliemisopasta, mutta Jussi oli rohkeasti
maistanut kaikkea, niin kuin koulussa opetetaan. Ihra oli ollut
allottavaa, janteet sitkeita, aivot olivat tuntuneet jannittavilta
suussa, mutta liha ja maksa olivat olleet "tosi jees". Pyhiinvaeltajien
maarasta kertoo jotain se, etta Beket-Atassa teurastetaan joka paiva
4-5 lammasta.
Aamu-unisina aloitimme paluumatkan vasta 5.18 aamulla - kun kaikki muut olivat jo lahteneet.
Erilainen rantalomakohde
Aktau on erilainen rantalomakohde. Ensinnakin se sijaitsee jarven, ei
meren, rannalla. Kaspian meri on harhaanjohtavasta nimestaan huolimatta
jarvi, tosin maailman suurin sellainen. Aktaun sijainti muuhun maailmaan
nahden on myos mielenkiintoinen. Se on kaistale Mangistaun aavikon ja jo
mainitun jarven valissa ja sielta on todella pitka matka kaikkialle.
Aktau palveli aiemmin rikkaiden neuvostoturistien rantalomakohteena,
joskin menneen ajan glooria on enaa muisto vain. Pollyavassa hiekassa
rapistuvat Breznevilaisen arkkitehtuurin helmet ovat mielenkiintoisessa
ristiriidassa valkean hiekan ja turkoosin veden kanssa. Matalasta
rantavededesta pilkottaa vanhoja laiturirakennelmia ja roskaa, etenkin
lasinsiruja, lojuu kaikkialla.
Aktau odottaa kuitenkin uutta tulemistaan. Kommunisti kolhooseja on
alettu maalata pastellivarein, kaduilla sykkii avaruusolioita
muistuttava armeija roskankeraajia, ja keskuspuiston vanhoja ruostuneita
huvipuistolaitteita kaynnistellaan uudestaan. Iloinensancai arveleekin,
etta 5-10 vuoden kuluttua loytyy Kaspianmeren rannoilta uudistunut helmi
valmiina vastaamaan rantalomailijoiden tarpeisiin.
Vaikka Aktaun aurinko lammittikin aluksi sielua ja mielta, keraantyi
kuitenkin jo ensimmaisena iltana retkikuntamme ylle synkkia pilvia.
Kirgisian tilanne oli pahentunut ja alkoi vaikuttaa uhkaavasti silta
etta joudumme hautaamaan toiveet jurtta yopymisista ja ratsastusretkista
vihreana aaltoilevilla kukkuloilla. Myos aavikonvalloitus retkemme
saataminen alkoi tuntua turhauttavalta, kun koko kylasta ei tuntunut
loytyvan ainoatakaan englantia puhuvaa ihmista, tai edes ihmista joka
olisi halunnut meita auttaa! Turhautuneina paatimme pitaa pienen
virkistyshetken nauttimalla paikalliset bisset bussipysakilla ja
tuumailemalla mika elamassa on parasta. Feng Shui tai jokin ei selkeasti
ollut puolellamme silla miliisi kurvasi yllattaen paikalle mika poiki
luonnollisesti saadylliset n. 5,5 euron sakot (ensimmaiset talla
reissulla).
Mutta iloinen sancai ei hyydy! Vaan reippaasti otimme matkaoppaan kateen
ja lahdimme rohkeasti kohti aavikkoa ja salaisia moskeijoita.
meren, rannalla. Kaspian meri on harhaanjohtavasta nimestaan huolimatta
jarvi, tosin maailman suurin sellainen. Aktaun sijainti muuhun maailmaan
nahden on myos mielenkiintoinen. Se on kaistale Mangistaun aavikon ja jo
mainitun jarven valissa ja sielta on todella pitka matka kaikkialle.
Aktau palveli aiemmin rikkaiden neuvostoturistien rantalomakohteena,
joskin menneen ajan glooria on enaa muisto vain. Pollyavassa hiekassa
rapistuvat Breznevilaisen arkkitehtuurin helmet ovat mielenkiintoisessa
ristiriidassa valkean hiekan ja turkoosin veden kanssa. Matalasta
rantavededesta pilkottaa vanhoja laiturirakennelmia ja roskaa, etenkin
lasinsiruja, lojuu kaikkialla.
Aktau odottaa kuitenkin uutta tulemistaan. Kommunisti kolhooseja on
alettu maalata pastellivarein, kaduilla sykkii avaruusolioita
muistuttava armeija roskankeraajia, ja keskuspuiston vanhoja ruostuneita
huvipuistolaitteita kaynnistellaan uudestaan. Iloinensancai arveleekin,
etta 5-10 vuoden kuluttua loytyy Kaspianmeren rannoilta uudistunut helmi
valmiina vastaamaan rantalomailijoiden tarpeisiin.
Vaikka Aktaun aurinko lammittikin aluksi sielua ja mielta, keraantyi
kuitenkin jo ensimmaisena iltana retkikuntamme ylle synkkia pilvia.
Kirgisian tilanne oli pahentunut ja alkoi vaikuttaa uhkaavasti silta
etta joudumme hautaamaan toiveet jurtta yopymisista ja ratsastusretkista
vihreana aaltoilevilla kukkuloilla. Myos aavikonvalloitus retkemme
saataminen alkoi tuntua turhauttavalta, kun koko kylasta ei tuntunut
loytyvan ainoatakaan englantia puhuvaa ihmista, tai edes ihmista joka
olisi halunnut meita auttaa! Turhautuneina paatimme pitaa pienen
virkistyshetken nauttimalla paikalliset bisset bussipysakilla ja
tuumailemalla mika elamassa on parasta. Feng Shui tai jokin ei selkeasti
ollut puolellamme silla miliisi kurvasi yllattaen paikalle mika poiki
luonnollisesti saadylliset n. 5,5 euron sakot (ensimmaiset talla
reissulla).
Mutta iloinen sancai ei hyydy! Vaan reippaasti otimme matkaoppaan kateen
ja lahdimme rohkeasti kohti aavikkoa ja salaisia moskeijoita.
perjantai 18. kesäkuuta 2010
Sorry!
Tossa valtavan saadon yhteydessa luiskahti noi kaksi edellista tekstia, Volgan varrella ja Lammin tuulahdus Etela-Venajalta vaaraan jarjestykseen, minka ehka nokkelimmat jo huomasivatkin...
Venaja takana Kazakhstan edessa
Mita Venajasta jai kateen?
Nuudeleita soimme kahdeksan pakettia.
Noin viiden vodkapullon juomiseen osallistuimme.
Iloisen Sancain Trippimittariin kertyi noin 6000 kilometria (arvio) metroissa, sporissa, stogeissa, dosissa, takseissa, lautoissa ja jalan.
Dosan ja stogen penkkeja kulutettiin yhteensa 76 tunnin verran.
Lampotila on vaihdellut sielta Valamon reilusta nollasta Astrakhanin +43 celsius asteseen.
Iloinen Sancai on myos verkostoitunut ahkerati, tuttavuuksia on kertynyt niin lukuisia etta tarvitisi kaivaa jo muistikirja esiin niiden kaikkien muistamiseksi!
Faktoja Venajasta
Liikenne:
Junailu Venjlla on lipunostoa lukuun ottamatta helppoa, mukavaa ja halvahkoa. Kansan luokassa, platskartnyissa oli hinta luokkaa 1500 ruplaa 1000 kilometria kohden per nena. Hintaan sisaltyy makuulaveri, petari, tyyny ja puhtaat lakanat seka miltei rajaton vessan ja kuuman veden kayttomahdollisuus. Jos tarkoitus on matkustaa pitka matka, suosi Venajan valtion rautateita!
Bussit ovat aika peruskamaa, joskin ilman vessoja. Hinnat paasaantoisesti halvempia kuin stogeissa, ja matkat taittuvat melkolailla yhta nopeasti. Valta ainakin pidemmilla siirtymilla, jos junaa on mahdollista hyodyntaa.
Isommissa kaupungeissa metro on meidan valinta. Helppo, nopea ja luotettava. Muista vain varoa taskuvarkaita. Dosat, mathrushkat ja elektrisiskit tuntuvat jotenkin vaikeilta. Lippuja myydaan missa sattuu ja pysakit ovat vahan epaselvia. Pitaisi orientoitua yhdessa paikassa pidempaan, jotta saisi paremmin selvaa.
Ruokailu:
Varmimmin saat Venajalla masun tayteen, kun seuraat kyrillisilla kirjoitettuja кафе- eli kafe-kyltteja. Useimmiten tarjolla on runsain mitoin kukkarolle sopivaa maukasta sapuskaa. Paikoissa on usein tarjolla valmiita annoksia, mika helpottaa valikoimista. Kyrillisin kirjoitettuun menuun eksyy helposti pidemmaksikin toviksi. Annoksen osoituksen jalkeen kokki tai tarjoilia tunkee sen mikroon ja bling, minuutin paasta lammin ateria on edessasi poydalla. Hinnat vaihtelivat isojen kaupunkien 300-350 ruplasta pikkupaikkojen noin. 100 ruplaan.
Raha:
Automaateista ei ole pulaa Venajan maalla, joten rahaa ei kannata raahata valtavia summia mukana. Myos luottokortti ja Visa electron tuntuivat olevan varsin yleisesti kaytettyja maksukeinoja. Ruplan kurssi pyori reissumme aikana 37 ja 38 valia, eli eurolla sai keskimaarin 37,50 ruplaa.
Kaupat:
Rautaesirippu on luhitunut ja Venajan marketeista loytyy tata nykya varsin laaja valikoima kaikenlaisia tuotteita. Erityisesti silmaan pisti Astrakhanin helteessa hikoilevat Valion Oltermanni-juustot! Isompia marketteja on tosin aika ajoin vaikea loytaa ja suurin osa jokapaivaistavarakaupasta pyorii продукты:jen eli produktyjen ymparilla. Niista reissaaja hankkii niin pikkupurtavat, bisset kuin vodkapullotkin ja useimmiten vuorokauden ympari.
Siinapa sita Venajaa sitten!
Kazakstanin uljas valloitus on pyorahtanyt lupaavasti kayntiin kohtalaisen hikisilla junasiirtymilla hilpeassa ja kummallisessa seurassa yli suolatasankojen. Mutta naista lisaa myohemmin. Nyt Iloinen Sancai jatkaa rantalomaa Aktaun kuumilla hiekoilla, joskin jonkinlainen suuri aavikkoretki toteutettaneen.
Jelena & Juri
Nuudeleita soimme kahdeksan pakettia.
Noin viiden vodkapullon juomiseen osallistuimme.
Iloisen Sancain Trippimittariin kertyi noin 6000 kilometria (arvio) metroissa, sporissa, stogeissa, dosissa, takseissa, lautoissa ja jalan.
Dosan ja stogen penkkeja kulutettiin yhteensa 76 tunnin verran.
Lampotila on vaihdellut sielta Valamon reilusta nollasta Astrakhanin +43 celsius asteseen.
Iloinen Sancai on myos verkostoitunut ahkerati, tuttavuuksia on kertynyt niin lukuisia etta tarvitisi kaivaa jo muistikirja esiin niiden kaikkien muistamiseksi!
Faktoja Venajasta
Liikenne:
Junailu Venjlla on lipunostoa lukuun ottamatta helppoa, mukavaa ja halvahkoa. Kansan luokassa, platskartnyissa oli hinta luokkaa 1500 ruplaa 1000 kilometria kohden per nena. Hintaan sisaltyy makuulaveri, petari, tyyny ja puhtaat lakanat seka miltei rajaton vessan ja kuuman veden kayttomahdollisuus. Jos tarkoitus on matkustaa pitka matka, suosi Venajan valtion rautateita!
Bussit ovat aika peruskamaa, joskin ilman vessoja. Hinnat paasaantoisesti halvempia kuin stogeissa, ja matkat taittuvat melkolailla yhta nopeasti. Valta ainakin pidemmilla siirtymilla, jos junaa on mahdollista hyodyntaa.
Isommissa kaupungeissa metro on meidan valinta. Helppo, nopea ja luotettava. Muista vain varoa taskuvarkaita. Dosat, mathrushkat ja elektrisiskit tuntuvat jotenkin vaikeilta. Lippuja myydaan missa sattuu ja pysakit ovat vahan epaselvia. Pitaisi orientoitua yhdessa paikassa pidempaan, jotta saisi paremmin selvaa.
Ruokailu:
Varmimmin saat Venajalla masun tayteen, kun seuraat kyrillisilla kirjoitettuja кафе- eli kafe-kyltteja. Useimmiten tarjolla on runsain mitoin kukkarolle sopivaa maukasta sapuskaa. Paikoissa on usein tarjolla valmiita annoksia, mika helpottaa valikoimista. Kyrillisin kirjoitettuun menuun eksyy helposti pidemmaksikin toviksi. Annoksen osoituksen jalkeen kokki tai tarjoilia tunkee sen mikroon ja bling, minuutin paasta lammin ateria on edessasi poydalla. Hinnat vaihtelivat isojen kaupunkien 300-350 ruplasta pikkupaikkojen noin. 100 ruplaan.
Raha:
Automaateista ei ole pulaa Venajan maalla, joten rahaa ei kannata raahata valtavia summia mukana. Myos luottokortti ja Visa electron tuntuivat olevan varsin yleisesti kaytettyja maksukeinoja. Ruplan kurssi pyori reissumme aikana 37 ja 38 valia, eli eurolla sai keskimaarin 37,50 ruplaa.
Kaupat:
Rautaesirippu on luhitunut ja Venajan marketeista loytyy tata nykya varsin laaja valikoima kaikenlaisia tuotteita. Erityisesti silmaan pisti Astrakhanin helteessa hikoilevat Valion Oltermanni-juustot! Isompia marketteja on tosin aika ajoin vaikea loytaa ja suurin osa jokapaivaistavarakaupasta pyorii продукты:jen eli produktyjen ymparilla. Niista reissaaja hankkii niin pikkupurtavat, bisset kuin vodkapullotkin ja useimmiten vuorokauden ympari.
Siinapa sita Venajaa sitten!
Kazakstanin uljas valloitus on pyorahtanyt lupaavasti kayntiin kohtalaisen hikisilla junasiirtymilla hilpeassa ja kummallisessa seurassa yli suolatasankojen. Mutta naista lisaa myohemmin. Nyt Iloinen Sancai jatkaa rantalomaa Aktaun kuumilla hiekoilla, joskin jonkinlainen suuri aavikkoretki toteutettaneen.
Jelena & Juri
maanantai 14. kesäkuuta 2010
Volgan varrella
Euroopan pisimman joen rannoilta loytyi kaksi mielenkiintoista ristiriitaisuuksien ja vastakohtien kaupunkia. Kazan valloitti uskontojen seka uuden ja vanhan sekoituksella, Ulyanovks taas festaritunnelmalla keskella harmaata kommunistikaupunkia.
Kazan on autonomisen Tatarstanin tasavallan paakaupunki. Ensimmainen tunnelma keskustasta oli ristiriitainen: upouusia kauniita juuri maalattuja taloja seka ransistyneita talojen osia, jotka nayttivat olevan kirjaimellisesti pommin jaljilta. Ilmeisesti rahaa kunnostukseen on riittanyt vain joka toisen rakennuksen kohdalla. Ensivaikutelma oli iloinen. Repsottavat seinat toivat varia muuten siistiin katukuvaan. Kazanissa oli eloisa tunnelma, paljon ihmisia liikkella ja hurmaava bandi soitti kavelykadulla.
Islam ja Venajan valtauskonto tuntuivat elavan ihanasti sovussa. Kremlinin muurien sisalta loytyi seka ortodoksikirkko etta moskeija. Iloinen Sancai paasi ensimmaista kertaa vierailulle moskeijaan, vaikka se edellyttikin pienta pukuleikkia. Naisella piti olla huivi paassa ja pitkahihainen paita (mulla oli vaan villapaita, vahaks oli kuuma:). Miesten pukukoodiin emme olleet varautuneet, mutta onneksi Jussi sai lainata paljaiden saariensa peitoksi suunnilleen samanlaisen hamosen, jonka mina jouduin pukemaan Valamon kirkossa. Oltiin aika sopo ilmestys! (kuvia tulee mahdollisesti myohemmin)
Ulyanovsk on kommunismin Beetlehem, Vladimir Ilits Ulyanovin eli Leninin kotikaupunki. Harmaata kommunistiarkkitehtuuria oli etenkin kaupungin laitamilla. Keskusta-aluetta hallitsivat ransistyneet puutalot, joiden keskelta loytyi kuitenkin pitka Leninin katu, jonka paassa massiivinen Lenin Memorial Centre ja muistomerkki Beslanin koulukaappauksen uhrien muistoksi.
Ulyanovskista olisi saattanut jaada masentava fiilis, jollei olisi ollut Venajan itsenaisyyspaiva. Taalla sita ei juhlita kyyhottamalla kotona katsomassa linnanjuhlia. Meininki muistutti enemmankin suomalaisten vapun juhlintaa. Ilmapalloja, naamareita, ruokakojuja ja taitopyorailya. Kadut oli koristeltu Venajan lipun varisin ilmapalloin ja illalla ilmoille raiskahti komeat ilotulitukset. Terassit olivat aivan taynna. Viimeisen diskoterassin (terasseilla oli meno kuin Borsin tanssilattialla) luota loytyi vapaa poydannurkka keski-ikaisten juhlioitten vieresta. Paasimme taas nauttimaan venalaisesta vieraanvaraisudesta. Hymyileva pariskunta tarjosi meille evaitaan ja tietenkin vodkaa, johon sekoitettiin pieni tilkka teeta.
Bileet jatkuu...
Kazan on autonomisen Tatarstanin tasavallan paakaupunki. Ensimmainen tunnelma keskustasta oli ristiriitainen: upouusia kauniita juuri maalattuja taloja seka ransistyneita talojen osia, jotka nayttivat olevan kirjaimellisesti pommin jaljilta. Ilmeisesti rahaa kunnostukseen on riittanyt vain joka toisen rakennuksen kohdalla. Ensivaikutelma oli iloinen. Repsottavat seinat toivat varia muuten siistiin katukuvaan. Kazanissa oli eloisa tunnelma, paljon ihmisia liikkella ja hurmaava bandi soitti kavelykadulla.
Islam ja Venajan valtauskonto tuntuivat elavan ihanasti sovussa. Kremlinin muurien sisalta loytyi seka ortodoksikirkko etta moskeija. Iloinen Sancai paasi ensimmaista kertaa vierailulle moskeijaan, vaikka se edellyttikin pienta pukuleikkia. Naisella piti olla huivi paassa ja pitkahihainen paita (mulla oli vaan villapaita, vahaks oli kuuma:). Miesten pukukoodiin emme olleet varautuneet, mutta onneksi Jussi sai lainata paljaiden saariensa peitoksi suunnilleen samanlaisen hamosen, jonka mina jouduin pukemaan Valamon kirkossa. Oltiin aika sopo ilmestys! (kuvia tulee mahdollisesti myohemmin)
Ulyanovsk on kommunismin Beetlehem, Vladimir Ilits Ulyanovin eli Leninin kotikaupunki. Harmaata kommunistiarkkitehtuuria oli etenkin kaupungin laitamilla. Keskusta-aluetta hallitsivat ransistyneet puutalot, joiden keskelta loytyi kuitenkin pitka Leninin katu, jonka paassa massiivinen Lenin Memorial Centre ja muistomerkki Beslanin koulukaappauksen uhrien muistoksi.
Ulyanovskista olisi saattanut jaada masentava fiilis, jollei olisi ollut Venajan itsenaisyyspaiva. Taalla sita ei juhlita kyyhottamalla kotona katsomassa linnanjuhlia. Meininki muistutti enemmankin suomalaisten vapun juhlintaa. Ilmapalloja, naamareita, ruokakojuja ja taitopyorailya. Kadut oli koristeltu Venajan lipun varisin ilmapalloin ja illalla ilmoille raiskahti komeat ilotulitukset. Terassit olivat aivan taynna. Viimeisen diskoterassin (terasseilla oli meno kuin Borsin tanssilattialla) luota loytyi vapaa poydannurkka keski-ikaisten juhlioitten vieresta. Paasimme taas nauttimaan venalaisesta vieraanvaraisudesta. Hymyileva pariskunta tarjosi meille evaitaan ja tietenkin vodkaa, johon sekoitettiin pieni tilkka teeta.
Bileet jatkuu...
Lammi tuulahdus Etela-Venajalta
Ulyanovskin jalkeen... Heratys junassa oli hikinen. Aurinko porotti jo aamulla kuumasti stogen ikkunasta sisaan. Eika paiva tuonut helpotusta. Porukka istui ja makasi junassa valinpitamattoman nakoisina vahissa pukeissa. Miehet ilman paitaa.
Puolilta paivin lampomittari osoitti + 35 celsius astetta.
Etelainen Venaja valui tasaisena, vaalean vihreana ja valilla vahan aaltoillen ikkunoiden ohitse.
Taytyy myontaa, etta huurteinen keppana maistui poikkeuksellisen hyvalta ilmastoidussa ravintolavaunussa.
Pitkaan ja veriseen kaupunkiin, Volgogradiin saavuimme illansuussa. Pitkaan, koska kaupunki levittaytyy yli 100 kilometrin matkalle Volgan varrelle, veriseen koska alue toimi Toisen Maailmansodan hirvittavimman taistelun nayttamona Stalingradin herruudesta.
Matka jatkui illan hamartyessa edelleen hikisessa bussissa kohti Kalmykia ja Elistaa. Kalmykia on kummallinen tasavalta Venajan sisalla. Sen vaesto muutti alueelle nelisen sataa vuotta sitten Mongoliasta fiiliksella "lannessa ruoho on vihreampaa", ja possen alkuperan aistii edelleen. Kun tahan kommunismin ja buddhalaisuuden hammentavaan soppaan lisataan mausteeksi viela shakkihullu presidentti mielikuvituksellisine visioineen Maailman Shakki Paakaupungista ei voi kuin jalleen kerran todeta saapuneensa jonnekkin aivan muualle.
Vehreita puistoja hallitsevat vahvojen kommunistijohtajien jykevat patsaat, shakkia mattavat herrasmiehet ja koristeelliset padogat rukousmyllyineen. Valtaosa vaestosta on selkeasti Aasialaista, vaikka naisten hameiden pituus (tai lyhyys!) ja kaula-aukkojen syvyys seka miesten vaatetus perus kauluspaitoineen ja nahkakenkineen on selkeasti saapunut Venajalta.
Itse Elistaan saapuminen oli jo kokemus sinallaan, hymyileva otti meidat ystavallisesti vastaan, tsekkasi passit, neuvoi tien vessaan ja odotutti 15 minuuttia etsiessaan vihkoa johon meidan tuli kirjata nimet, osoitteet ja syntymaajat. Etta alkaapa siella kotipuolessa ihmetelko mikali miliisilta saapuu postia! Mitaan erityista kuumotusta eivat miliisit paallemme lietsoneet vaan ohjasivat ystavallisesti taksiin ja toivottivat selvalla Englannilla - Good Bye!
Hotelli, jonka nimen olimme kuskille antaneet, ei varsinaisesti nakynyt kadulle ja harhailimme Elistan pimeilla kujilla muutamien juoppojen seurana tunnin verran etsiessamme sisaankayntia, jonka sitten eras ystavallinen taksikuski meille vihdoin ja viimein naytti.
Kello oli tassa vaiheessa nelja yolla ja toivoimme saadon jo loppuneen talta paivalta mutta ei! Massit olivat hektisen matkailun seurauksena ehtyneet siihen pisteeseen, etta meille tarjottuun tuplaan eivat rahat aivan riittaneet. Onni onnettomuudessa, parinkymmenen minuutin tinkimisen paatteeksi paasimme yhteisymmarrykseen yhden hengen huoneesta ilmastoinnilla ja omalla suihkulla - huomattavasti tuota tuplaa edukkaammin. Sitten lahti taju.
Nyt pallistellaa hikista Elistaa viela tama paiva ja huomenna jatketaan aamusta kohti Astrakhania. Siella heitetaan jaahyvaiset Volgalle ja Venajalle ja siirrytaan Kazkhstaniin Atyrayhyn, josta toivottavasti paasemme Kaspian meren rannalle Aktauhun viettamaan rantalomaa. Ei vaan toivottavasti telttailemaan aavikon ja meren partaalle seka tsiigailemaan muinaisia moskeijoita ja mausoleumeja.
Niin ja kommailkaahan ihmiset vahan, etta tiedetaan mita suomeen kuuluu, eika me tata vain itselemme pideta, olisi kiva tietaa jos joku oikeasti lukee tata.
Puolilta paivin lampomittari osoitti + 35 celsius astetta.
Etelainen Venaja valui tasaisena, vaalean vihreana ja valilla vahan aaltoillen ikkunoiden ohitse.
Taytyy myontaa, etta huurteinen keppana maistui poikkeuksellisen hyvalta ilmastoidussa ravintolavaunussa.
Pitkaan ja veriseen kaupunkiin, Volgogradiin saavuimme illansuussa. Pitkaan, koska kaupunki levittaytyy yli 100 kilometrin matkalle Volgan varrelle, veriseen koska alue toimi Toisen Maailmansodan hirvittavimman taistelun nayttamona Stalingradin herruudesta.
Matka jatkui illan hamartyessa edelleen hikisessa bussissa kohti Kalmykia ja Elistaa. Kalmykia on kummallinen tasavalta Venajan sisalla. Sen vaesto muutti alueelle nelisen sataa vuotta sitten Mongoliasta fiiliksella "lannessa ruoho on vihreampaa", ja possen alkuperan aistii edelleen. Kun tahan kommunismin ja buddhalaisuuden hammentavaan soppaan lisataan mausteeksi viela shakkihullu presidentti mielikuvituksellisine visioineen Maailman Shakki Paakaupungista ei voi kuin jalleen kerran todeta saapuneensa jonnekkin aivan muualle.
Vehreita puistoja hallitsevat vahvojen kommunistijohtajien jykevat patsaat, shakkia mattavat herrasmiehet ja koristeelliset padogat rukousmyllyineen. Valtaosa vaestosta on selkeasti Aasialaista, vaikka naisten hameiden pituus (tai lyhyys!) ja kaula-aukkojen syvyys seka miesten vaatetus perus kauluspaitoineen ja nahkakenkineen on selkeasti saapunut Venajalta.
Itse Elistaan saapuminen oli jo kokemus sinallaan, hymyileva otti meidat ystavallisesti vastaan, tsekkasi passit, neuvoi tien vessaan ja odotutti 15 minuuttia etsiessaan vihkoa johon meidan tuli kirjata nimet, osoitteet ja syntymaajat. Etta alkaapa siella kotipuolessa ihmetelko mikali miliisilta saapuu postia! Mitaan erityista kuumotusta eivat miliisit paallemme lietsoneet vaan ohjasivat ystavallisesti taksiin ja toivottivat selvalla Englannilla - Good Bye!
Hotelli, jonka nimen olimme kuskille antaneet, ei varsinaisesti nakynyt kadulle ja harhailimme Elistan pimeilla kujilla muutamien juoppojen seurana tunnin verran etsiessamme sisaankayntia, jonka sitten eras ystavallinen taksikuski meille vihdoin ja viimein naytti.
Kello oli tassa vaiheessa nelja yolla ja toivoimme saadon jo loppuneen talta paivalta mutta ei! Massit olivat hektisen matkailun seurauksena ehtyneet siihen pisteeseen, etta meille tarjottuun tuplaan eivat rahat aivan riittaneet. Onni onnettomuudessa, parinkymmenen minuutin tinkimisen paatteeksi paasimme yhteisymmarrykseen yhden hengen huoneesta ilmastoinnilla ja omalla suihkulla - huomattavasti tuota tuplaa edukkaammin. Sitten lahti taju.
Nyt pallistellaa hikista Elistaa viela tama paiva ja huomenna jatketaan aamusta kohti Astrakhania. Siella heitetaan jaahyvaiset Volgalle ja Venajalle ja siirrytaan Kazkhstaniin Atyrayhyn, josta toivottavasti paasemme Kaspian meren rannalle Aktauhun viettamaan rantalomaa. Ei vaan toivottavasti telttailemaan aavikon ja meren partaalle seka tsiigailemaan muinaisia moskeijoita ja mausoleumeja.
Niin ja kommailkaahan ihmiset vahan, etta tiedetaan mita suomeen kuuluu, eika me tata vain itselemme pideta, olisi kiva tietaa jos joku oikeasti lukee tata.
lauantai 12. kesäkuuta 2010
Big City Moscow
Mita Moskovasta jai paallimmaisena mieleen? Raha, rinkka ja punaisen torin aidat. Raha monessakin mielessa. Kallis kaupunki kauhistutti aluksi, pelkka viisumin rekisterointi maksoi 600 ruplaa eli n. 17 euroa, yo dormissa 28 dollaria ja ravintoloihin ei uskallettu sisaan ollenkaan, koska nakkikioskillakin lompakko tyhjeni pelottavaa vauhtia. Kukkaro oli kuitenkin pullollaan ruplia viela Moskovasta lahtiessa, silla Iloinen Sancai sai hostellilta 3170 ruplaa (about 90 euroa) suuren kirjallisen projektin paatteeksi: Kaansimme hostellin uudet nettisivut suomeksi. Raha lammitti mielta todella Moskovan kulujen jalkeen.
Rinkka meinasi jaada aamuruuhkassa metron oven valiin heti ensimmaisena paivana - kertoo vahan Moskovan vaenpaljoudesta. Liikenne oli huimaa maan alla ja paalla. Moskovassa odotti mielellaan vihreaa valoa katua ylittaessa.
Punaisen torin aidan olivat pettymys. Torilla kai valmisteltiin Kansallispaivan juhlia. Koko alue oli aidattu ja miliisien tiukassa valvonnasa. Leninin hautakin jouduttiin jattamaan rauhaan. Kremliiin paasimme kuitenkin ja nyt on kirkkokiintio taynna.
Vorobyovy Goryn puiston yhteydessa oli komea nakoalapaikka ja makihyppytorni! Katselimme, kun marttakerholaiset lahettivat paperisia palloja Moskovan taivaalle ja bongasimme seitseman Stalinin hammasta.
Moskova oli kaiken kaikkiaan valtava. Liikennevaloissa sai kiirehtia henkensa kaupalla, silla aikaa levean kadun ylitykseen oli annettu aivan liian vahan. Arkkitehtuuri oli suureellista, Pietari Suuren patsas oli kerrostalon kokoinen ja kerrostalot, no, olivat Isoja. Ehka juuri siksi kaupungista jai hieman vaisu ja keskenerainen fiilis. Kaksi paivaa ei ole laheskaan tarpeeksi, tai aivan liikaa. Joskus uudestaan paremmella ajalla ja ennen kaikkea paksummalla lompakolla.
Хелена Я Юсси
Rinkka meinasi jaada aamuruuhkassa metron oven valiin heti ensimmaisena paivana - kertoo vahan Moskovan vaenpaljoudesta. Liikenne oli huimaa maan alla ja paalla. Moskovassa odotti mielellaan vihreaa valoa katua ylittaessa.
Punaisen torin aidan olivat pettymys. Torilla kai valmisteltiin Kansallispaivan juhlia. Koko alue oli aidattu ja miliisien tiukassa valvonnasa. Leninin hautakin jouduttiin jattamaan rauhaan. Kremliiin paasimme kuitenkin ja nyt on kirkkokiintio taynna.
Vorobyovy Goryn puiston yhteydessa oli komea nakoalapaikka ja makihyppytorni! Katselimme, kun marttakerholaiset lahettivat paperisia palloja Moskovan taivaalle ja bongasimme seitseman Stalinin hammasta.
Moskova oli kaiken kaikkiaan valtava. Liikennevaloissa sai kiirehtia henkensa kaupalla, silla aikaa levean kadun ylitykseen oli annettu aivan liian vahan. Arkkitehtuuri oli suureellista, Pietari Suuren patsas oli kerrostalon kokoinen ja kerrostalot, no, olivat Isoja. Ehka juuri siksi kaupungista jai hieman vaisu ja keskenerainen fiilis. Kaksi paivaa ei ole laheskaan tarpeeksi, tai aivan liikaa. Joskus uudestaan paremmella ajalla ja ennen kaikkea paksummalla lompakolla.
Хелена Я Юсси
tiistai 8. kesäkuuta 2010
Kummallisten kirjainten ihmeellinen maailma
Alkukevennyksena: Jeesusteipilla saa ihmeita aikaan, mutta ihmeillakin on rajansa.
Suomi on lahella Venajaa fyysisesti, mutta kaukana kulttuurillisesti. Ensimmaiseen suureen ja valilla ongelmalliseen eroavaisuuteen matkaaja tormaa kielessa ja erityisesti sen kirjoitusasussa, kyrillisissa aakkosissa. Jos kirjaimia ei tunne, joutuu haasteiden eteen heti rajan ylitettyaan.
Meille on kertynyt jo hauskoja ja vahemman hauskoja kokemuksia Venajan kielen ja kyrillisten kirjainten ihmeellisessa maailmassa.
Harhailimme Pietarin keskustassa, Nevskyn metroaseman tuntumassa, miltei kaksi tuntia etsien junalippujen myyntipistetta. Koitimme kysya neuvoa ihmisilta, kukaan vaan ei tuntunut ymmartavan englantia, ja vaikeaa oli parin sanakirjasta lainatun venajan sanankin kanssa. Lopulta hurjan viittomisen johdattelemina paadyimme paikkaan, jonka ohi olimme kavelleet hitaasti tuntia aikaisemmin, yrittaen tavata huolellisesti kirjaimia talojen seinista. Vaikka kirjaimet hallitsee, on sanoman sisaistaminen edelleen hyvin vaikeata.
Eika tassa viela kaikki. Lippuluukuilla harhailessamme (joita oli yli 80!) paadyimme ensin tiskille jossa myytiin jostain kumman syysta lentolippuja, toinen tiski paljastui jonottamisen jalkeen lippujenpalautuspaikaksi, mutta onneksi jo kolmannelta saimme ostettua tiketit Priozerskiin (aka Kakisalmi).
Kazakhstanin konsulaattia metsastaessamme paadyimme ensin mystiselle ovelle, josta saimme kuitenkin auttavalla kyrillisten taidolla selville, etta konsulaatti oli muuttanut kaksi vuotta aiemmin toiselle puolelle Pietaria. Todellinen voitto oli, kun saimme ovesta loytyneen osoitteen kaannettya roomalaisilla kirjaillulle Pietarin kartallemme.
Kun emme kyrillisia oikein hallineet, koitimme tilata sapuskat eraan ravitsemusliikkeen englanniksi kaanetylta listalta. Tilauksemme "smetanalla hoystetyt blinit" oli jossain vaiheessa kaantynyt "letuiksi suklaakastikkeella".
Petrozavodskissa kahvilassa taas tarjoilija poistui tiskin taakse leikkaamaan leipaa, kun hanelle selvisi ettemme puhu venajaa; hetkea aikaisemmin junalippukassa kieltaytyi tympeasti kommunikoimasta kanssamme.
Jostain kasittamattomasta syysta Moskovan junaa odotellessamme, paukahti venalainen mies eteemme iskien 5 ruplan kolikon kouraani. Suut auki kuuntelimme kun han hoki yhta sanaa "udasha". Pitkallisen selvityksen ja lopulta pantomiimin avulla saimme selville, etta kaveri halusi toivottaa meille hyvaa onnea lahjoittamalla onnen kolikon!
Sinnikaan yrityksen (ja vodkan) voimalla saimme rutistettua pitkat jutut vaarilta ja pojalta majoittautuessamme samaan vaunuun Moskovan junassa. Kielen lisaksi saimme kokemuksia erilaisten peinteisten ruokien muodossa. Menu sisalsi suolattua kalaa, lihaa, ja jotain tuntemattomaksi jaanytta hirven osaa, vasta lypsettya maitoa ja, totta kai, halpaa vodkaa.
юсси я хелена
maanantai 7. kesäkuuta 2010
Via Karelia!
Kuvat tuli jostain syysta holmosti kaikki tahan alkuun, mutta eipa silla niin valia... Ylla Valamon paakirkko eli Kristuksen Kirkastuksen kirkko.
Paljon tuttua ja enemman outoa. Suomenkielisia teksteja, suomea korostaen puhuvia paikallisia, tuttua maisemaa, mutta kuitenkin on aivan selvaa, kummalla puolella rajaa ollaan. Talot ovat surullisen nakoisia, jotkut niin vanhoja, etta saattaisivat olla Suomen ajalta. Kaikki on vahan rempallaan ja vodka virtaa. Hyppasimme junasta pois Priozerskissa (ent. Kakisalmi). Laituria ei ollut, vaan minihameinen junaemanta laski portaat suoraan raiteille.
Karjalan luonto on kaunis. Valamon jylhilta rannoilta loytyi upea telttapaikka avaralla maisemalla ja illalla saattoi nukahtaa Laatokan aaltojen kohinaan. Saarelta loytyi suota, jyrkkia kallioita, hirvia, punkkeja, jalojen lehtipuiden lomasta pilkistavia skiittoja ja Kristuksen Kirkastuksen Kirkko, jonka varit hurmasivat ja kultakoristeet haikaisivat. Sisalla kannatti kayda, vaikka naisia ei paastetty sisaan ilman hametta ja huivia. Onneksi portilta sai lainaksi ihanan tahtikuvioisen kankaan, jonka saattoi kietoa housujen paalle.
Ihmiset ovat ystavallisia ja auttavat auliisti, kun apua pyytaa. Stereotypia suomalaisesta mentaliteetista vaikuttaa taallakin: liikoja ei puhuta tai hymyilla, homma toimii eleettomasti. Ensimmaiset nihkeat virkailijat osuivat kohdalle tanaan. Juna-aseman lippuluukulla nainen nojasi laiskasti kyynarpaahansa eika yrittanytkaan ymmartaa, kun koitimme sanakirjan avulla selittaa asiaamme. Kahvilassa myyja lahti pilkkomaan leipaa, kun huomasi, ettemme oikein ymmartaneet hanen puhettaan. Nama olivat kuitenkin poikkeuksia, paaasiassa porukka on todella auttavaista.
Petrozavodskista (Petroskoista) karavaani kulkee kohti Moskovaa.
keskiviikko 2. kesäkuuta 2010
пиэтари - лахэлла я каукана
Kun matkustaa hitaasti, kiinittaa huomiota yksityiskohtiin. Mantymetsa sailyi Suomen ja Venajan jalkeen mantymetsana ja koivut nayttivat koivuilta. Mutta valkoiset teidenvarsille unohtuneet roskasakit yleistyivat.
Pietarin yleisilme oli kuitenkin siisti. Kirkkaan vihreat lehdet loistivat puissa, naiset keikailivat korkokengissa minihameissaan. Kaduilla ei ollut roskia, ei edes vodkaa lipittelevia juoppoja. Ainoastaan iloisia nuoria bisset kadessa.
Pietari tyhjentaa taskut. Kaupunki on suomalaisittainkin kallis, ainoastaan olut on ruoka-\juomaloissa halvempaa. Huokean majoituksen loytaminen kesti yllattavan kauan, joskin se oli vaivan vaarti: vanhaan kivitaloon remontoitu hostelli tarjosi kaikki mukavuudet Kulkijalle. Safka bungaa melko paljon, ja huolimattomalta viedaan iltapaivaruuhkassa tavarat (Leatherman Kick) taskusta.
Mutta! Pietari tayttaa mielen. Uskomatonta arkkitehtuuria puskee silmille sellaista vauhtia, etta raja tulee (miltei) tayteen parissa paivassa. Ihmiset ovat ystavallisia, puistot rehevia ja kaupunki sykkii Nevan kanssa kesaoiden valossa. Kyrilliset aakkoset alkavat aueta pikkuhiljaa. Eremitaasi hapotti lukuisia historiallisia taide-esineita vahtivien maatuskoiden ja loputtomien kyrillisten "tuote"selostusten muodossa, mutta sykahdytti kaikella loistollaan ja monipuolisuudellaan (worth of it-FREE for students).
Church of the Saviour on Spilled Blood eli Kirkko veren paalla eli храм спас на крови
Seuraavaksi Iloinen Sancai suuntaa Laatokan aalloille kohti Valamon luostaria, toivottavasti Kakisalmen kautta.
Pietarin yleisilme oli kuitenkin siisti. Kirkkaan vihreat lehdet loistivat puissa, naiset keikailivat korkokengissa minihameissaan. Kaduilla ei ollut roskia, ei edes vodkaa lipittelevia juoppoja. Ainoastaan iloisia nuoria bisset kadessa.
Pietari tyhjentaa taskut. Kaupunki on suomalaisittainkin kallis, ainoastaan olut on ruoka-\juomaloissa halvempaa. Huokean majoituksen loytaminen kesti yllattavan kauan, joskin se oli vaivan vaarti: vanhaan kivitaloon remontoitu hostelli tarjosi kaikki mukavuudet Kulkijalle. Safka bungaa melko paljon, ja huolimattomalta viedaan iltapaivaruuhkassa tavarat (Leatherman Kick) taskusta.
Mutta! Pietari tayttaa mielen. Uskomatonta arkkitehtuuria puskee silmille sellaista vauhtia, etta raja tulee (miltei) tayteen parissa paivassa. Ihmiset ovat ystavallisia, puistot rehevia ja kaupunki sykkii Nevan kanssa kesaoiden valossa. Kyrilliset aakkoset alkavat aueta pikkuhiljaa. Eremitaasi hapotti lukuisia historiallisia taide-esineita vahtivien maatuskoiden ja loputtomien kyrillisten "tuote"selostusten muodossa, mutta sykahdytti kaikella loistollaan ja monipuolisuudellaan (worth of it-FREE for students).
Church of the Saviour on Spilled Blood eli Kirkko veren paalla eli храм спас на крови
Seuraavaksi Iloinen Sancai suuntaa Laatokan aalloille kohti Valamon luostaria, toivottavasti Kakisalmen kautta.
tiistai 25. toukokuuta 2010
Jättiläisen tekosia Merenkurkussa
Suomessa alkoi kesä keskiviikkona ja torstaina nostimme purjeet. Meri oli vielä kylmä ja vilukissalla oli purjehdustakin alla niin monta villapaitaa, ettei sitä kehtaa tunnustaa. Lämmin ilmamassa toi tullessaan ukkosta, jännittäviä virtauksia ja kangastuksia (keskellä Selkämerta näytti siltä kuin seilaisi ison järven keskellä saarten ympäröimänä). Ulapalla lipuva lossi ei ollut kangastus, mutta epäselväksi jäi, mitä ihmettä se siellä teki.
Taru Merenkurkusta kertoo, että jättiläinen keräsi Ruotsin rannikolta kaikki kivet ja heitti ne Suomen puolelle. Siltä maisema tosiaan näytti sekä luonnossa, että kartalla. Vaasalainen veneilijä totesi saavuttuamme Fäliskäriin, että "kyllä täällä joskus turkulaisia käy, mutta ne kääntyvät heti takaisin, kun huomaavat kuinka paljon kiviä täällä on". Kivistä huolimatta, tai ehkä juuri niiden takia, Merenkurkun luonto oli karu ja kaunis.
Silmiä ilahdutti myös jättiläisen ruoppaama Ruotsin rannikko. Höga Kustenilla korkeiden (200-300 m) saarten rannat tippuivat jyrjästi kymmenien metrien syvyyteen, eikä purjeveneellä ollut huolen häivää. Maisema toi mieleen tunturi-Lapin keskellä merta.
Paluumatka (n. 40h) sujui mukavassa myötätuulessa. Yön pimeimpänä hetkenä Isokarilta sisään ja aamuksi Iirisholmaan saunomaan.
H
Keväinen lämpöaalto ja talven jäljiltä edelleen kylmä merivesi aiheuttivat pari-kolmemetriä vedenpinnan yläpuolelle jännittäviä ilmavirtauksia, jotka kiidättivät venettä yli viidensolmun vauhtia vaikka merenpinta vaikutti peilityyneltä.
Erätulilla Högakustenilla
Taru Merenkurkusta kertoo, että jättiläinen keräsi Ruotsin rannikolta kaikki kivet ja heitti ne Suomen puolelle. Siltä maisema tosiaan näytti sekä luonnossa, että kartalla. Vaasalainen veneilijä totesi saavuttuamme Fäliskäriin, että "kyllä täällä joskus turkulaisia käy, mutta ne kääntyvät heti takaisin, kun huomaavat kuinka paljon kiviä täällä on". Kivistä huolimatta, tai ehkä juuri niiden takia, Merenkurkun luonto oli karu ja kaunis.
Silmiä ilahdutti myös jättiläisen ruoppaama Ruotsin rannikko. Höga Kustenilla korkeiden (200-300 m) saarten rannat tippuivat jyrjästi kymmenien metrien syvyyteen, eikä purjeveneellä ollut huolen häivää. Maisema toi mieleen tunturi-Lapin keskellä merta.
Paluumatka (n. 40h) sujui mukavassa myötätuulessa. Yön pimeimpänä hetkenä Isokarilta sisään ja aamuksi Iirisholmaan saunomaan.H
Keväinen lämpöaalto ja talven jäljiltä edelleen kylmä merivesi aiheuttivat pari-kolmemetriä vedenpinnan yläpuolelle jännittäviä ilmavirtauksia, jotka kiidättivät venettä yli viidensolmun vauhtia vaikka merenpinta vaikutti peilityyneltä.
Erätulilla Högakustenilla
perjantai 7. toukokuuta 2010
Tarinoita täältä, tuolta ja jostain ihan muualta
Sähköposteja, tekstiviestejä ja facebookia - silti moni kaveri jäi ilman viestiä, nekin joita kuulumiset maailmalta olisivat kiinnostaneet. Iloisen vappustartin jälkeen kuhmuraisen sitikan penkillä syntyi iloinen sancai, josta äitikin voi seurata matkan kulkua. Tosin toiminta on täydellisen epäsäännöllistä, hetkittäistä ja epävarmaa, koska kaikki maailman kolkat eivät ole täynnä nettikahviloita.
Seuraava jonnekkin ihan muualle suuntautuva retki painottuu (taas) Aasiaan. Tällä kertaa tosin on tarkoitus unohtaa nuo lentävät putkenomaiset helvetinkoneet ja taittaa matkaa maitse käyttäen mahdollisimman moninaisia kulkemiseen soveltuvia neuvoja aina kengistä kameliin ja Idän Pikajunaan. Matka on päämäärä, ja karavaani tulee kulkemaan Venäjän, Kazakstanin, Kirgisian ja Tadzikistanin kautta Kiinaan, mikäli vain poliittinen tilanne, konsulaattien virkailijat, raja viranomaiset ja Se Korkeampi Voima niin suovat. Tosin reissun starttiin on aikaa kolmisen viikkoa, joten retkikuntamme ehtinee vielä Itämeren aavoille...
Seuraava jonnekkin ihan muualle suuntautuva retki painottuu (taas) Aasiaan. Tällä kertaa tosin on tarkoitus unohtaa nuo lentävät putkenomaiset helvetinkoneet ja taittaa matkaa maitse käyttäen mahdollisimman moninaisia kulkemiseen soveltuvia neuvoja aina kengistä kameliin ja Idän Pikajunaan. Matka on päämäärä, ja karavaani tulee kulkemaan Venäjän, Kazakstanin, Kirgisian ja Tadzikistanin kautta Kiinaan, mikäli vain poliittinen tilanne, konsulaattien virkailijat, raja viranomaiset ja Se Korkeampi Voima niin suovat. Tosin reissun starttiin on aikaa kolmisen viikkoa, joten retkikuntamme ehtinee vielä Itämeren aavoille...
Tästä se lähtee
Iloinen sancai. Iloinen koska elämä on iloinen asia ja sancai, koska se tarkoittaa kolmea aarretta: sāncái (三財) = taivas (天 tiān), maa (地 dì) ja ihminen (人 rén). (http://fi.wikipedia.org/wiki/Fengshui)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
