Kazakhstan alko kiukuttelee iloisen sancain blogger blogille ja perustettiin hatapaissaan uusi blogi jonka osoite loytyy tuosta alta.
http://www.travelpod.com/travel-blog/iloinensancai/1/tpod.html
Nyt siis tekstit tasta eteenpain vaihtelevasti jommassa kummassa tai molemmissa blogeissa. Uudesta blogista voi seurata etenemistamme myos kartalla.
Pahoittelemme sekaannusta ja toivomme etta jaksatte vastakin pysya kanavalla!
Nyt siis tosiaan Almatyssa ja kohta alkaa infernaalinen saato Tadzikistanin ja Uzbekistanin viisumien saamiseksi. Huomenna toivottavasti vuorille.
Zuuuus!
J&H
sunnuntai 27. kesäkuuta 2010
Miiliseista
Ihan aluksi mainittakoon, etta kaikki tassa kappaleessa ilmenevat kohtaukset ovat vain ja ainoastaan omaa tyhmyyttamme, laiskuuttamme ja sinisilmaisyyttamme.
Seka Venajalle, etta entisen Neuvostoliiton alueelle matkustettaessa tarvitaan muutamaa poikkeusta lukuunottamatta viisumi, joka pitaa maahan saavuttua rekisteroida, esimerkiksi Venajan ja Uzbekistanin tapauksessa useampaan kertaan.
Kazakhstanista kirjoitettiin matkaoppaassamme, Lonely Planetissa vapaasti suomennettuna nain:
28 maan (joihin Suomi kuuluu) kansalaisten rekisteroinnin voi hoitaa Kazakhstanin suurlahetysto tai konsulaatti viisumi anomuksen yhteydessa. Mikali nain ei ole tapahtunut saa rekisteroinnista kertovan leiman kansainvalisilta lentokentilta, Aktaun satamasta seka suurimmalta osilta maarajoja. Rekisterointi leima painetaan migration cardiin, maahan saapumisesta kertovan leiman viereen.
Suurin osa Kazakhstaniin matkaavista turisteista ei kohtaa mitaan ongelmia rekisterointiin liittyen ja Almatyn migration police on jopa kieltaytynyt rekisteroimasta turisteja, koska se ei ole "valttamatonta".
Ainoa varma keino valttaa ongelmat on kuitenkin rekisteroitya viiden paivan kuluessa migration police stationilla, jos rekisterointi ei jostain kumman syysta ole tata ennen tullut hoidettua.
Kuten jo aiemmin kirjoitimme, oli Aktaussa asioiden saataminen tuskaisaa, valimatkat olivat pitkia, englantia osaavia virkailijoita ei ollut ja kielitaidottoman auttamiseen oltiin haluttomia. Useita tunteja seikkailtuamme olimme vasyneita ja vittuuntuneita, ja siina ainokaisessa matkatoimistossa jossa meille suostuttiin edes puhumaan, ei ilmeisesti tiedetty mitaan koko rekisterointi asiasta. Teimme virheen ja luovutimme.
Aktausta lahdettyamme kysyttiin meilta junassa ensimmaisen kerran passit rekisteroitymisajan umpeuduttua. Vahan pidempi syynays perus pollareilta, mutta ei kuumotuksia, vain olan kohautus. Juuri ennen Aralskiin saapumistamme hyppasi yksinainen miliisi vaunuumme ja kysyi passeja. Nyt rekisteroinnin puute oli yhtakkia vakava ongelma, joskin tamakin pollari paasti meidat menemaan vannottaen etta menisimme heti seuraavana aamuna hoitamaan rekisteroitymisen. Lupasimme.
Aralskiin laiturille hyppasimme miellyttavaan aikaan 0219 am. Taksi suharin kyytiin, joka lupasi vieda meidat ihan ookoo hintaiseen hotelliin. Valittomasti hotellille saavuttuamme kuski ilmoitti hotellin olevan taynna. Vaadimme tata kuitenkin koputtamaan, ja hetken paasta vanha karttyinen nainen avasi oven: "mesta njet! Zaftra, da!". Kysyimme voisimmeko jaada odottamaan hotellin aulaan huomista sen vaatimattoman neljan tunnin ajan. Vastaukseksi ovi paiskattiin nenamme edesta kiinni. Ja taksikuski hymyili vieressa leveasti: "vokzal?". Ylihinnalla takaisin asemalle, jonka lattialle ja penkeille aloimme kyhaamaan hataleiria loppu yoksi.
Hyva miliisi saapui paikalle vartin paasta. Otti ensin rinkat sailytykseen, heratti sen jalkeen juna-aseman pienen kahvilanpitajan, jolta loytyi avain asemarakennuksessa sijaitsevaan kohtuuhintaiseen huoneeseen muutamalla punkalla. Tapahtukoon naille ihmisille pelkkaa hyvaa elamassa!
Aamulla suunnistimme Aral Tenizin toimistoon. Lafka pyorittaa Araljarven tutkimus- ja pelastusohjelmien ohella pienimuotoista homestay-painoitteista majoitustoimintaa seka kiertoajeluita Aralskin ymparistossa.
Toimistolta loytyi jayha, mutta kohtelias nuorimies, joka puhui erinomaista englantia ja rupesi avustamaan meita rekisterointisaadon kanssa. Hetken paasta olimme paamiliisin puheilla paikallisella poliisilaitoksella. Kirjoitimme vaadittavat dokumentit, myonsimme syyllisyytemme ja annoimme omakohtaisen sepustuksen miksi nain paasi kaymaan. Sedrin (Aral Tenizin kaveri) kaansi meille lakikirjasta tekstin, diipa daapa, sakkoa 14 300 Tengea eli vajaa sata dollaria tai 80 euroa per latty. Kirpas, mutta ajattelimme etta okei, teimme rikoksen ja nyt seuraa rangaistus. Saimme leimat migration cardeihin ja sovimme etta maksu suoritetaan pankkiin oppaamme valityksella (muutoin meidan olisi pitanyt odottaa sakonmaksuun oikeuttavia tunnuksia 3 arkipaivaa), kunhan paperit on saatu asemalla kuntoon.
Kavimme ostamassa junaliput seka Turkistaniin samalle illalle, etta Turkistanista eteenpain Almatyyn 26:ksi paivaksi.
Lahdimme noin puolikahdelta Sedrinin kanssa vaikuttavalle kierrokselle katsomaan laivojen hautuumaata ja Araljarven nykyista rantaa.
Takaisin Aralskiin saavuimme 1740 ja 1745 miliisipaallikko ilmoitti puhelimitse etta kokonaissumma joka meidan olisi maksettava 15 minuutin kuluessa pankkiin on 40200 Tengea... Sakko oli molempien osalta kasvanut 34,50 eurolla. Peruste oli se etta olimme jo kolme paivaa myohassa rekisterointimme kanssa. Koitimme soittaa Suomen Kazakhstanissa olevalle kunniakonsulille, seka Saksan suurlahetystoon, no, molemmat olivat luonnollisesti kiinni. Ehdotimme tapaamista miliisipaallikon kanssa poliisiasemalla, johon tama totesi, etta toimistoaika paattyy kuudelta, ja ettei han ole mikaan matkatoimisto, jota sopii hairita virka-ajan ulkopuolella.
Jos jatkaisimme matkaa maksamatta (kun olimme jo saaneet rekisterointileiman), olisimme etsintakuulutettuja Kazakhstanissa. Lisaksi meilla oli junaliput samalle illalle.
Paskamainen tilanne!
Maksun hoitamiseen oli kuitenkin takaportti. Luonnollisesti poliisipaallikko ei suostunut nakemaan meita. Kateista turistilta vastaanottava poliisihan on yhtakuin korruptiosyyte. Sedrin saisi toimia lahettina, ainoa asia, jonka saimme tingittya oli kuitti poliisilaitoksen leimalla, joka osoittaa meidan suoriutuneen sakosta.
Mita tasta opimme?
Kun on vastaavanlaisten koneistojen kanssa tekemisissa ei ole varaa laskea yhtaan roskaa rattaisiin. Jos nain kuitenkin kay tai jos kohdalle sattuu aiheeton syytos, tulee kaikki summat, nimet, lakitekstit ja KAIKKI saada paperina ja kirjallisena mukaan varustettuna asianmukaisilla leimoilla, luonnollisesti.
Niin, ja oppirahan hinta talla kertaa: 115 euroa per nokka, eikohan siita jo jotain opi, ja paa-asia etta selvisimme pelkalla rahalla.
Seka Venajalle, etta entisen Neuvostoliiton alueelle matkustettaessa tarvitaan muutamaa poikkeusta lukuunottamatta viisumi, joka pitaa maahan saavuttua rekisteroida, esimerkiksi Venajan ja Uzbekistanin tapauksessa useampaan kertaan.
Kazakhstanista kirjoitettiin matkaoppaassamme, Lonely Planetissa vapaasti suomennettuna nain:
28 maan (joihin Suomi kuuluu) kansalaisten rekisteroinnin voi hoitaa Kazakhstanin suurlahetysto tai konsulaatti viisumi anomuksen yhteydessa. Mikali nain ei ole tapahtunut saa rekisteroinnista kertovan leiman kansainvalisilta lentokentilta, Aktaun satamasta seka suurimmalta osilta maarajoja. Rekisterointi leima painetaan migration cardiin, maahan saapumisesta kertovan leiman viereen.
Suurin osa Kazakhstaniin matkaavista turisteista ei kohtaa mitaan ongelmia rekisterointiin liittyen ja Almatyn migration police on jopa kieltaytynyt rekisteroimasta turisteja, koska se ei ole "valttamatonta".
Ainoa varma keino valttaa ongelmat on kuitenkin rekisteroitya viiden paivan kuluessa migration police stationilla, jos rekisterointi ei jostain kumman syysta ole tata ennen tullut hoidettua.
Kuten jo aiemmin kirjoitimme, oli Aktaussa asioiden saataminen tuskaisaa, valimatkat olivat pitkia, englantia osaavia virkailijoita ei ollut ja kielitaidottoman auttamiseen oltiin haluttomia. Useita tunteja seikkailtuamme olimme vasyneita ja vittuuntuneita, ja siina ainokaisessa matkatoimistossa jossa meille suostuttiin edes puhumaan, ei ilmeisesti tiedetty mitaan koko rekisterointi asiasta. Teimme virheen ja luovutimme.
Aktausta lahdettyamme kysyttiin meilta junassa ensimmaisen kerran passit rekisteroitymisajan umpeuduttua. Vahan pidempi syynays perus pollareilta, mutta ei kuumotuksia, vain olan kohautus. Juuri ennen Aralskiin saapumistamme hyppasi yksinainen miliisi vaunuumme ja kysyi passeja. Nyt rekisteroinnin puute oli yhtakkia vakava ongelma, joskin tamakin pollari paasti meidat menemaan vannottaen etta menisimme heti seuraavana aamuna hoitamaan rekisteroitymisen. Lupasimme.
Aralskiin laiturille hyppasimme miellyttavaan aikaan 0219 am. Taksi suharin kyytiin, joka lupasi vieda meidat ihan ookoo hintaiseen hotelliin. Valittomasti hotellille saavuttuamme kuski ilmoitti hotellin olevan taynna. Vaadimme tata kuitenkin koputtamaan, ja hetken paasta vanha karttyinen nainen avasi oven: "mesta njet! Zaftra, da!". Kysyimme voisimmeko jaada odottamaan hotellin aulaan huomista sen vaatimattoman neljan tunnin ajan. Vastaukseksi ovi paiskattiin nenamme edesta kiinni. Ja taksikuski hymyili vieressa leveasti: "vokzal?". Ylihinnalla takaisin asemalle, jonka lattialle ja penkeille aloimme kyhaamaan hataleiria loppu yoksi.
Hyva miliisi saapui paikalle vartin paasta. Otti ensin rinkat sailytykseen, heratti sen jalkeen juna-aseman pienen kahvilanpitajan, jolta loytyi avain asemarakennuksessa sijaitsevaan kohtuuhintaiseen huoneeseen muutamalla punkalla. Tapahtukoon naille ihmisille pelkkaa hyvaa elamassa!
Aamulla suunnistimme Aral Tenizin toimistoon. Lafka pyorittaa Araljarven tutkimus- ja pelastusohjelmien ohella pienimuotoista homestay-painoitteista majoitustoimintaa seka kiertoajeluita Aralskin ymparistossa.
Toimistolta loytyi jayha, mutta kohtelias nuorimies, joka puhui erinomaista englantia ja rupesi avustamaan meita rekisterointisaadon kanssa. Hetken paasta olimme paamiliisin puheilla paikallisella poliisilaitoksella. Kirjoitimme vaadittavat dokumentit, myonsimme syyllisyytemme ja annoimme omakohtaisen sepustuksen miksi nain paasi kaymaan. Sedrin (Aral Tenizin kaveri) kaansi meille lakikirjasta tekstin, diipa daapa, sakkoa 14 300 Tengea eli vajaa sata dollaria tai 80 euroa per latty. Kirpas, mutta ajattelimme etta okei, teimme rikoksen ja nyt seuraa rangaistus. Saimme leimat migration cardeihin ja sovimme etta maksu suoritetaan pankkiin oppaamme valityksella (muutoin meidan olisi pitanyt odottaa sakonmaksuun oikeuttavia tunnuksia 3 arkipaivaa), kunhan paperit on saatu asemalla kuntoon.
Kavimme ostamassa junaliput seka Turkistaniin samalle illalle, etta Turkistanista eteenpain Almatyyn 26:ksi paivaksi.
Lahdimme noin puolikahdelta Sedrinin kanssa vaikuttavalle kierrokselle katsomaan laivojen hautuumaata ja Araljarven nykyista rantaa.
Takaisin Aralskiin saavuimme 1740 ja 1745 miliisipaallikko ilmoitti puhelimitse etta kokonaissumma joka meidan olisi maksettava 15 minuutin kuluessa pankkiin on 40200 Tengea... Sakko oli molempien osalta kasvanut 34,50 eurolla. Peruste oli se etta olimme jo kolme paivaa myohassa rekisterointimme kanssa. Koitimme soittaa Suomen Kazakhstanissa olevalle kunniakonsulille, seka Saksan suurlahetystoon, no, molemmat olivat luonnollisesti kiinni. Ehdotimme tapaamista miliisipaallikon kanssa poliisiasemalla, johon tama totesi, etta toimistoaika paattyy kuudelta, ja ettei han ole mikaan matkatoimisto, jota sopii hairita virka-ajan ulkopuolella.
Jos jatkaisimme matkaa maksamatta (kun olimme jo saaneet rekisterointileiman), olisimme etsintakuulutettuja Kazakhstanissa. Lisaksi meilla oli junaliput samalle illalle.
Paskamainen tilanne!
Maksun hoitamiseen oli kuitenkin takaportti. Luonnollisesti poliisipaallikko ei suostunut nakemaan meita. Kateista turistilta vastaanottava poliisihan on yhtakuin korruptiosyyte. Sedrin saisi toimia lahettina, ainoa asia, jonka saimme tingittya oli kuitti poliisilaitoksen leimalla, joka osoittaa meidan suoriutuneen sakosta.
Mita tasta opimme?
Kun on vastaavanlaisten koneistojen kanssa tekemisissa ei ole varaa laskea yhtaan roskaa rattaisiin. Jos nain kuitenkin kay tai jos kohdalle sattuu aiheeton syytos, tulee kaikki summat, nimet, lakitekstit ja KAIKKI saada paperina ja kirjallisena mukaan varustettuna asianmukaisilla leimoilla, luonnollisesti.
Niin, ja oppirahan hinta talla kertaa: 115 euroa per nokka, eikohan siita jo jotain opi, ja paa-asia etta selvisimme pelkalla rahalla.
Surullisen kuuluisa Aral-jarvi
- Synnyin aavikolle, vastasi 27-vuotias oppaamme Sedrik, kun kysyin Aral-jarven tilasta hanen lapsuudessaan. Sedrik naki jarven ensimmaisen kerran 17-vuotiaana.
Aralsk on tata nykya aavemainen paikka. Entisen vilkkaan kalastajakylan rautatieasemalla komeilee mosaiikki, jossa Aral-jarven kalastajat pelastavat vastasyntyneen Neuvostoliiton nalanhadalta Leninin valvovan katseen alla. Entinen satama on lohduttoman nakoinen. Ruosteiset kraanat kurkottavat kohti auringossa vareilevaa hiekka-aavikkoa. Nelja vanhaa kalastusalusta nostettiin pukeille Aralskin 100-vuotis juhlan kunniaksi 2003. Nyt kaupungin lapset nakyvat kayttavan niita kiipeilytelineina. Laivanraatojen ymparilla pyorii lehmia ja kulkukoiria. Hiekan lisaksi jalkojen alla narskuvat lasinsirut. On helppo kuvitella paikalle tyottomaksi jaanyt juopunut kalastaja purkamassa turhautumistaan laivavanhuksille.
- Aitini 25 vuotta jatkunut ura kalatehtaassa loppui kuin seinaan eraana kauniina paivana 1995, kun tehdas suljettiin ja kaikki 3000 tyontekijaa irtisanottiin, kertoo Sedrik ajaessamme tarisevalla jeepilla pitkin aavikoitunutta Aral-jarven pohjaa, jonka hiekka on valkoisenaan simpukankuoria. Kuoppaisen ajouran sivuilla kamelit paivystavat laiskasti ohi kiitavaa kulkuneuvoamme. Kitukasvuisista puskista loikkii laumoittain heinasirkkoja automme konepellille. Valilla sivulle aukeaa valkeana hohtava suolatasanko, jolta trombit nostattavat polya korkeuksiin.
Reilun tunnin pomppimisen jalkeen saavumme laivojen hautuumaalle, missa muutama lapeensa ruostunut laivan ruho odottaa viimeista romahdustaan hiekkaan ja unohdukseen. Pari kamelia on asettunut isoimman rungon varjoon suojaan paahtavalta auringolta.
Laheisessa kylassa elaa kuitenkin edelleen ihmisia. Vuonna 2005 valmistunut pato erottaa Kazakhstanin puolella olevan pienemman Aral-jarven etelaisesta isoveljestaan ja padon valmistumisen jalkeen on pohjoisen jarven pinta noussut ja tila vakiintunut. Kevaisin ja syksyisin kylan asukkaat vetavat trailereillaan 8 metriset lasikuituiset kalastusveneensa jarven rantaan pyydystaakseen elpyneita kalakantoja. Kalastus on kielletty toukokuun puolesta valista kesakuun loppuun kalojen kutuajan rauhoittamiseksi. Loppukesan korkeat lampotilat estavat kalojen kuljetuksen pilaantumatta markkinoille. Talvella jarvi jaatyy kauttaaltaan jaapeitteen saavuttaessa parhaimmillaan jopa metrin paksuuden. Kalastus jatkuu verkoilla jaan alla ja jakelijat ajavat kuorma-autoineen suoraan avannoille, joilta kalat on nappara lastata tuoreeltaan kyytiin. Kun kalastusta ei harjoiteta kunnostetaan veneita ja pidetaan karjaa, lahinna hevosia, kameleita ja lehmia.
Jarven rannassa puhaltaa vilvoittava tuuli. Ilma tuntuu muutenkin miellyttavalta aavikon porotuksen jalkeen. Vesi on raikkaan viileaa, todella kirkasta ja horisontti siintaa sinisena. Turkoosin-vihrea vari paljastaa matalikot joilla joutsenet ja flamingot ruokailevat.
Hieno hiekka tunkeutuu Aralskin kaduille. Kaupungin laidalla hautausmaa uhkaa jaada vaajaamattomien dyynien alle. 50 kilometrin paassa sinisena kimaltelevan Aral-jarven viilentava vaikutus ei tanne asti ulotu. Kaupunki on jaanyt aavikon armoille.
Aralsk on tata nykya aavemainen paikka. Entisen vilkkaan kalastajakylan rautatieasemalla komeilee mosaiikki, jossa Aral-jarven kalastajat pelastavat vastasyntyneen Neuvostoliiton nalanhadalta Leninin valvovan katseen alla. Entinen satama on lohduttoman nakoinen. Ruosteiset kraanat kurkottavat kohti auringossa vareilevaa hiekka-aavikkoa. Nelja vanhaa kalastusalusta nostettiin pukeille Aralskin 100-vuotis juhlan kunniaksi 2003. Nyt kaupungin lapset nakyvat kayttavan niita kiipeilytelineina. Laivanraatojen ymparilla pyorii lehmia ja kulkukoiria. Hiekan lisaksi jalkojen alla narskuvat lasinsirut. On helppo kuvitella paikalle tyottomaksi jaanyt juopunut kalastaja purkamassa turhautumistaan laivavanhuksille.
- Aitini 25 vuotta jatkunut ura kalatehtaassa loppui kuin seinaan eraana kauniina paivana 1995, kun tehdas suljettiin ja kaikki 3000 tyontekijaa irtisanottiin, kertoo Sedrik ajaessamme tarisevalla jeepilla pitkin aavikoitunutta Aral-jarven pohjaa, jonka hiekka on valkoisenaan simpukankuoria. Kuoppaisen ajouran sivuilla kamelit paivystavat laiskasti ohi kiitavaa kulkuneuvoamme. Kitukasvuisista puskista loikkii laumoittain heinasirkkoja automme konepellille. Valilla sivulle aukeaa valkeana hohtava suolatasanko, jolta trombit nostattavat polya korkeuksiin.
Reilun tunnin pomppimisen jalkeen saavumme laivojen hautuumaalle, missa muutama lapeensa ruostunut laivan ruho odottaa viimeista romahdustaan hiekkaan ja unohdukseen. Pari kamelia on asettunut isoimman rungon varjoon suojaan paahtavalta auringolta.
Laheisessa kylassa elaa kuitenkin edelleen ihmisia. Vuonna 2005 valmistunut pato erottaa Kazakhstanin puolella olevan pienemman Aral-jarven etelaisesta isoveljestaan ja padon valmistumisen jalkeen on pohjoisen jarven pinta noussut ja tila vakiintunut. Kevaisin ja syksyisin kylan asukkaat vetavat trailereillaan 8 metriset lasikuituiset kalastusveneensa jarven rantaan pyydystaakseen elpyneita kalakantoja. Kalastus on kielletty toukokuun puolesta valista kesakuun loppuun kalojen kutuajan rauhoittamiseksi. Loppukesan korkeat lampotilat estavat kalojen kuljetuksen pilaantumatta markkinoille. Talvella jarvi jaatyy kauttaaltaan jaapeitteen saavuttaessa parhaimmillaan jopa metrin paksuuden. Kalastus jatkuu verkoilla jaan alla ja jakelijat ajavat kuorma-autoineen suoraan avannoille, joilta kalat on nappara lastata tuoreeltaan kyytiin. Kun kalastusta ei harjoiteta kunnostetaan veneita ja pidetaan karjaa, lahinna hevosia, kameleita ja lehmia.
Jarven rannassa puhaltaa vilvoittava tuuli. Ilma tuntuu muutenkin miellyttavalta aavikon porotuksen jalkeen. Vesi on raikkaan viileaa, todella kirkasta ja horisontti siintaa sinisena. Turkoosin-vihrea vari paljastaa matalikot joilla joutsenet ja flamingot ruokailevat.
Hieno hiekka tunkeutuu Aralskin kaduille. Kaupungin laidalla hautausmaa uhkaa jaada vaajaamattomien dyynien alle. 50 kilometrin paassa sinisena kimaltelevan Aral-jarven viilentava vaikutus ei tanne asti ulotu. Kaupunki on jaanyt aavikon armoille.
Aavikkoseikkailu kuorrutettuna pyhiinvaelluksella
Vaikka silmissa oli aamukuudelta viela unihiekkaa, vatsanpohjassa
kutkutteli mukavasti. Se oli juuri se jannittava kutkutus, joka
puuttuu valmismatkojen all inclusive -paketeista. Syy siihen, miksi ei halua
menna helpointa reittia, vaan seikkailla. Onnistua ja epaonnistua.
Eilen oli epaonnistumisten paiva, kun kiersimme tuskaisen kuumaa
kaupunkia etsien tietoa Beket-Atasta, aavikolla sijaitsevasta
maanalaisesta moskeijasta. Mitaan ei loytynyt, mutta paatimme lahtea
kokeilemaan. Vanhassa matkaoppaassa oli hyvia vinkkeja, mutta nelisen
vuotta vanhoja - ehka pitavat paikkaansa tai sitten eivat.
Juuri ja juuri mahduimme pieneen marshrutkaan, joka kuljetti meidat
Zanaozenin oljykaupunkiin. Viitisen minuuttia seisoskelimme
jalkakaytavalla toistellen Beket-Ata -nimea kysyjille (vaikka eihan
meilla ollut hajuakaan, mita he kysyivat). Kohtelias nuorimies, Ori
nimeltaan, pysahtyi kohdallemme ja otti ohjat kasiinsa. Tunnissa meilla
oli oma jeeppi seka kuski, vatsat taynna mantyja (kazakhstanilainen
vastine dumplingeille) seka vesivarastot taydennettyna. Kun olimme
palkinneet Orin parilla eurolla ja oluella, kuski painoi kaasun pohjaan
ja lahti kiidattamaan meita kohti aavikkoja ja muslimien pyhia
paikkoja.
Matkalla pysahdyimme Shopan-Atassa (maanalainen moskeija ja nekropolis
n. 900-luvulta) ja paasimme harjoittelemaan islamilaisia rituaaleja:
Kasivarsia, kasvoja ja jalkoja pestiin joka kaanteessa vedella ja
koskemalla pyhia asioita kuin saippuaa. Rukoiltaessa kasista
muodostettiin kuppi ja lopuksi kasilla pyyhittiin kasvot. Nepalin
buddhalaisalueilla opimme kiertamaan pyhat paikat myotapaivaan. Nyt
eteen tuli tiukka u-kaannos , silla muslimit kiertavatkin vastapaivaan
ja kierroksia tehdaan aina kolme.
Kahdestaan emme olisi hoksanneet, etta keloontunut puunrunko tai
tuhkainen kivi ovat pyhia tai sita, etta ovesta pitaakin poistua
takaperin. Onneksi pieni pyhiinvaellusseurue otti meidat hoiviinsa ja
opasti islamin tielle.
Maisemat vain parantuivat, kun jatkoimme pomppivaa aavikkorallia kohti
Beket-Ataa. Tasankoa, vajoumia, kanjonimaisia pinnanmuotoja valkoisen,
punaisen ja vihrean eri savyin kirjailtuna. Valilla kuski kaski sulkea
ikkunat hiekan tanssiessa villisti tuulen mukana.
Beket-Ata ei savayttanyt heti ensi silmayksella. Jeepin ikkunasta
parkkipaikalta nakyi vain tasainen kuumasti huokaileva aavikkoja
sinikattoinen uutena hohtava moskeija. Hetken paasta selvisi, etta uusi
rakennus olikin pyhiinvaeltajien majatalo, joka tarjosi teeta, ruokaa
ja yosijan - ilmaiseksi! Vasta talon takaa paljastui paikan koko
loisto. Tasanko tipahti akisti 150 metria ja maisema muistutti
levinnytta Grand Canyonia. Beket-Atan luolamoskeija loytyi rosoiselta
seinaman alaosasta.
Teehetken jalkeen lahdimme kymmenien muiden pyhiinvaeltajien mukana
laskeutumaan kohti moskeijaa. Maisema oli niin avara ja laaja, etta oli
mahdotonta arvioida mittasuhteita. Jannittavat kivimuodostelmat,
kauniit varit ja kaukana siintavat suolatasangot helpottivat
taivaltamista tuskaisen kuuman auringon porottaessa. Matkalla juotiin
suolaista vetta lahteestaseka pestiin kasvot, korvat ja kadet kolme
kertaa puhalla mutavedella. Vesi oli todella pyhaa, silla monet
raahasivat sita litrakaupalla mukaansa.
Meidat hyvaksyttiin heti osaksi pyhiinvaeltajien iloista laumaa ja
olimme illan tahtia. Kaikki halusivat kuvaan kanssamme, jotkut useamman
kerran. Jokainen, joka osasi sanankin englantia, tuli juttelemaan ja
kaansi sitten keskusteluamme ylpeana muille uteliaille. Meita
opastettiin, naytettiin istumapaikkaa, meille tarjottiin teeta ja
huolehdittiin, etta saimme vatsat tayteen. Nain varauksetonta
ystavallisyytta harvoin kokee tutuilta saatika sitten tuntemattomilta.
Meilla oli tarjota vain hymy, kaunis kiitos ja valokuvia Suomesta.
Kuvat kiersivat koko poydan ja jotkut jopa ottivat niista kuvia omilla
Nokian kannykkakameroillaan.
Illallista varten miehet ja naiset ohjattiin eri huoneisiin (joissa
myos nukuttiin). Liza-niminen nainen otti minut siipiensa suojaan.
Menimme istumaan lattialle pienen muovisen maton ymparille ja Liza
ojensi kasipyyhkeen polvieni paalle. Ruoka tuotiin isoissa vadeissa,
yksi vati jokaiselle poyta(eli muovimatto-)ryhmalle. Pastalevyjen
paalta loytyi kaikkea luista rasvamoykkyihin. Oma-ateriani koostui
lahinna pastasta ja lihaliemisopasta, mutta Jussi oli rohkeasti
maistanut kaikkea, niin kuin koulussa opetetaan. Ihra oli ollut
allottavaa, janteet sitkeita, aivot olivat tuntuneet jannittavilta
suussa, mutta liha ja maksa olivat olleet "tosi jees". Pyhiinvaeltajien
maarasta kertoo jotain se, etta Beket-Atassa teurastetaan joka paiva
4-5 lammasta.
Aamu-unisina aloitimme paluumatkan vasta 5.18 aamulla - kun kaikki muut olivat jo lahteneet.
kutkutteli mukavasti. Se oli juuri se jannittava kutkutus, joka
puuttuu valmismatkojen all inclusive -paketeista. Syy siihen, miksi ei halua
menna helpointa reittia, vaan seikkailla. Onnistua ja epaonnistua.
Eilen oli epaonnistumisten paiva, kun kiersimme tuskaisen kuumaa
kaupunkia etsien tietoa Beket-Atasta, aavikolla sijaitsevasta
maanalaisesta moskeijasta. Mitaan ei loytynyt, mutta paatimme lahtea
kokeilemaan. Vanhassa matkaoppaassa oli hyvia vinkkeja, mutta nelisen
vuotta vanhoja - ehka pitavat paikkaansa tai sitten eivat.
Juuri ja juuri mahduimme pieneen marshrutkaan, joka kuljetti meidat
Zanaozenin oljykaupunkiin. Viitisen minuuttia seisoskelimme
jalkakaytavalla toistellen Beket-Ata -nimea kysyjille (vaikka eihan
meilla ollut hajuakaan, mita he kysyivat). Kohtelias nuorimies, Ori
nimeltaan, pysahtyi kohdallemme ja otti ohjat kasiinsa. Tunnissa meilla
oli oma jeeppi seka kuski, vatsat taynna mantyja (kazakhstanilainen
vastine dumplingeille) seka vesivarastot taydennettyna. Kun olimme
palkinneet Orin parilla eurolla ja oluella, kuski painoi kaasun pohjaan
ja lahti kiidattamaan meita kohti aavikkoja ja muslimien pyhia
paikkoja.
Matkalla pysahdyimme Shopan-Atassa (maanalainen moskeija ja nekropolis
n. 900-luvulta) ja paasimme harjoittelemaan islamilaisia rituaaleja:
Kasivarsia, kasvoja ja jalkoja pestiin joka kaanteessa vedella ja
koskemalla pyhia asioita kuin saippuaa. Rukoiltaessa kasista
muodostettiin kuppi ja lopuksi kasilla pyyhittiin kasvot. Nepalin
buddhalaisalueilla opimme kiertamaan pyhat paikat myotapaivaan. Nyt
eteen tuli tiukka u-kaannos , silla muslimit kiertavatkin vastapaivaan
ja kierroksia tehdaan aina kolme.
Kahdestaan emme olisi hoksanneet, etta keloontunut puunrunko tai
tuhkainen kivi ovat pyhia tai sita, etta ovesta pitaakin poistua
takaperin. Onneksi pieni pyhiinvaellusseurue otti meidat hoiviinsa ja
opasti islamin tielle.
Maisemat vain parantuivat, kun jatkoimme pomppivaa aavikkorallia kohti
Beket-Ataa. Tasankoa, vajoumia, kanjonimaisia pinnanmuotoja valkoisen,
punaisen ja vihrean eri savyin kirjailtuna. Valilla kuski kaski sulkea
ikkunat hiekan tanssiessa villisti tuulen mukana.
Beket-Ata ei savayttanyt heti ensi silmayksella. Jeepin ikkunasta
parkkipaikalta nakyi vain tasainen kuumasti huokaileva aavikkoja
sinikattoinen uutena hohtava moskeija. Hetken paasta selvisi, etta uusi
rakennus olikin pyhiinvaeltajien majatalo, joka tarjosi teeta, ruokaa
ja yosijan - ilmaiseksi! Vasta talon takaa paljastui paikan koko
loisto. Tasanko tipahti akisti 150 metria ja maisema muistutti
levinnytta Grand Canyonia. Beket-Atan luolamoskeija loytyi rosoiselta
seinaman alaosasta.
Teehetken jalkeen lahdimme kymmenien muiden pyhiinvaeltajien mukana
laskeutumaan kohti moskeijaa. Maisema oli niin avara ja laaja, etta oli
mahdotonta arvioida mittasuhteita. Jannittavat kivimuodostelmat,
kauniit varit ja kaukana siintavat suolatasangot helpottivat
taivaltamista tuskaisen kuuman auringon porottaessa. Matkalla juotiin
suolaista vetta lahteestaseka pestiin kasvot, korvat ja kadet kolme
kertaa puhalla mutavedella. Vesi oli todella pyhaa, silla monet
raahasivat sita litrakaupalla mukaansa.
Meidat hyvaksyttiin heti osaksi pyhiinvaeltajien iloista laumaa ja
olimme illan tahtia. Kaikki halusivat kuvaan kanssamme, jotkut useamman
kerran. Jokainen, joka osasi sanankin englantia, tuli juttelemaan ja
kaansi sitten keskusteluamme ylpeana muille uteliaille. Meita
opastettiin, naytettiin istumapaikkaa, meille tarjottiin teeta ja
huolehdittiin, etta saimme vatsat tayteen. Nain varauksetonta
ystavallisyytta harvoin kokee tutuilta saatika sitten tuntemattomilta.
Meilla oli tarjota vain hymy, kaunis kiitos ja valokuvia Suomesta.
Kuvat kiersivat koko poydan ja jotkut jopa ottivat niista kuvia omilla
Nokian kannykkakameroillaan.
Illallista varten miehet ja naiset ohjattiin eri huoneisiin (joissa
myos nukuttiin). Liza-niminen nainen otti minut siipiensa suojaan.
Menimme istumaan lattialle pienen muovisen maton ymparille ja Liza
ojensi kasipyyhkeen polvieni paalle. Ruoka tuotiin isoissa vadeissa,
yksi vati jokaiselle poyta(eli muovimatto-)ryhmalle. Pastalevyjen
paalta loytyi kaikkea luista rasvamoykkyihin. Oma-ateriani koostui
lahinna pastasta ja lihaliemisopasta, mutta Jussi oli rohkeasti
maistanut kaikkea, niin kuin koulussa opetetaan. Ihra oli ollut
allottavaa, janteet sitkeita, aivot olivat tuntuneet jannittavilta
suussa, mutta liha ja maksa olivat olleet "tosi jees". Pyhiinvaeltajien
maarasta kertoo jotain se, etta Beket-Atassa teurastetaan joka paiva
4-5 lammasta.
Aamu-unisina aloitimme paluumatkan vasta 5.18 aamulla - kun kaikki muut olivat jo lahteneet.
Erilainen rantalomakohde
Aktau on erilainen rantalomakohde. Ensinnakin se sijaitsee jarven, ei
meren, rannalla. Kaspian meri on harhaanjohtavasta nimestaan huolimatta
jarvi, tosin maailman suurin sellainen. Aktaun sijainti muuhun maailmaan
nahden on myos mielenkiintoinen. Se on kaistale Mangistaun aavikon ja jo
mainitun jarven valissa ja sielta on todella pitka matka kaikkialle.
Aktau palveli aiemmin rikkaiden neuvostoturistien rantalomakohteena,
joskin menneen ajan glooria on enaa muisto vain. Pollyavassa hiekassa
rapistuvat Breznevilaisen arkkitehtuurin helmet ovat mielenkiintoisessa
ristiriidassa valkean hiekan ja turkoosin veden kanssa. Matalasta
rantavededesta pilkottaa vanhoja laiturirakennelmia ja roskaa, etenkin
lasinsiruja, lojuu kaikkialla.
Aktau odottaa kuitenkin uutta tulemistaan. Kommunisti kolhooseja on
alettu maalata pastellivarein, kaduilla sykkii avaruusolioita
muistuttava armeija roskankeraajia, ja keskuspuiston vanhoja ruostuneita
huvipuistolaitteita kaynnistellaan uudestaan. Iloinensancai arveleekin,
etta 5-10 vuoden kuluttua loytyy Kaspianmeren rannoilta uudistunut helmi
valmiina vastaamaan rantalomailijoiden tarpeisiin.
Vaikka Aktaun aurinko lammittikin aluksi sielua ja mielta, keraantyi
kuitenkin jo ensimmaisena iltana retkikuntamme ylle synkkia pilvia.
Kirgisian tilanne oli pahentunut ja alkoi vaikuttaa uhkaavasti silta
etta joudumme hautaamaan toiveet jurtta yopymisista ja ratsastusretkista
vihreana aaltoilevilla kukkuloilla. Myos aavikonvalloitus retkemme
saataminen alkoi tuntua turhauttavalta, kun koko kylasta ei tuntunut
loytyvan ainoatakaan englantia puhuvaa ihmista, tai edes ihmista joka
olisi halunnut meita auttaa! Turhautuneina paatimme pitaa pienen
virkistyshetken nauttimalla paikalliset bisset bussipysakilla ja
tuumailemalla mika elamassa on parasta. Feng Shui tai jokin ei selkeasti
ollut puolellamme silla miliisi kurvasi yllattaen paikalle mika poiki
luonnollisesti saadylliset n. 5,5 euron sakot (ensimmaiset talla
reissulla).
Mutta iloinen sancai ei hyydy! Vaan reippaasti otimme matkaoppaan kateen
ja lahdimme rohkeasti kohti aavikkoa ja salaisia moskeijoita.
meren, rannalla. Kaspian meri on harhaanjohtavasta nimestaan huolimatta
jarvi, tosin maailman suurin sellainen. Aktaun sijainti muuhun maailmaan
nahden on myos mielenkiintoinen. Se on kaistale Mangistaun aavikon ja jo
mainitun jarven valissa ja sielta on todella pitka matka kaikkialle.
Aktau palveli aiemmin rikkaiden neuvostoturistien rantalomakohteena,
joskin menneen ajan glooria on enaa muisto vain. Pollyavassa hiekassa
rapistuvat Breznevilaisen arkkitehtuurin helmet ovat mielenkiintoisessa
ristiriidassa valkean hiekan ja turkoosin veden kanssa. Matalasta
rantavededesta pilkottaa vanhoja laiturirakennelmia ja roskaa, etenkin
lasinsiruja, lojuu kaikkialla.
Aktau odottaa kuitenkin uutta tulemistaan. Kommunisti kolhooseja on
alettu maalata pastellivarein, kaduilla sykkii avaruusolioita
muistuttava armeija roskankeraajia, ja keskuspuiston vanhoja ruostuneita
huvipuistolaitteita kaynnistellaan uudestaan. Iloinensancai arveleekin,
etta 5-10 vuoden kuluttua loytyy Kaspianmeren rannoilta uudistunut helmi
valmiina vastaamaan rantalomailijoiden tarpeisiin.
Vaikka Aktaun aurinko lammittikin aluksi sielua ja mielta, keraantyi
kuitenkin jo ensimmaisena iltana retkikuntamme ylle synkkia pilvia.
Kirgisian tilanne oli pahentunut ja alkoi vaikuttaa uhkaavasti silta
etta joudumme hautaamaan toiveet jurtta yopymisista ja ratsastusretkista
vihreana aaltoilevilla kukkuloilla. Myos aavikonvalloitus retkemme
saataminen alkoi tuntua turhauttavalta, kun koko kylasta ei tuntunut
loytyvan ainoatakaan englantia puhuvaa ihmista, tai edes ihmista joka
olisi halunnut meita auttaa! Turhautuneina paatimme pitaa pienen
virkistyshetken nauttimalla paikalliset bisset bussipysakilla ja
tuumailemalla mika elamassa on parasta. Feng Shui tai jokin ei selkeasti
ollut puolellamme silla miliisi kurvasi yllattaen paikalle mika poiki
luonnollisesti saadylliset n. 5,5 euron sakot (ensimmaiset talla
reissulla).
Mutta iloinen sancai ei hyydy! Vaan reippaasti otimme matkaoppaan kateen
ja lahdimme rohkeasti kohti aavikkoa ja salaisia moskeijoita.
perjantai 18. kesäkuuta 2010
Sorry!
Tossa valtavan saadon yhteydessa luiskahti noi kaksi edellista tekstia, Volgan varrella ja Lammin tuulahdus Etela-Venajalta vaaraan jarjestykseen, minka ehka nokkelimmat jo huomasivatkin...
Venaja takana Kazakhstan edessa
Mita Venajasta jai kateen?
Nuudeleita soimme kahdeksan pakettia.
Noin viiden vodkapullon juomiseen osallistuimme.
Iloisen Sancain Trippimittariin kertyi noin 6000 kilometria (arvio) metroissa, sporissa, stogeissa, dosissa, takseissa, lautoissa ja jalan.
Dosan ja stogen penkkeja kulutettiin yhteensa 76 tunnin verran.
Lampotila on vaihdellut sielta Valamon reilusta nollasta Astrakhanin +43 celsius asteseen.
Iloinen Sancai on myos verkostoitunut ahkerati, tuttavuuksia on kertynyt niin lukuisia etta tarvitisi kaivaa jo muistikirja esiin niiden kaikkien muistamiseksi!
Faktoja Venajasta
Liikenne:
Junailu Venjlla on lipunostoa lukuun ottamatta helppoa, mukavaa ja halvahkoa. Kansan luokassa, platskartnyissa oli hinta luokkaa 1500 ruplaa 1000 kilometria kohden per nena. Hintaan sisaltyy makuulaveri, petari, tyyny ja puhtaat lakanat seka miltei rajaton vessan ja kuuman veden kayttomahdollisuus. Jos tarkoitus on matkustaa pitka matka, suosi Venajan valtion rautateita!
Bussit ovat aika peruskamaa, joskin ilman vessoja. Hinnat paasaantoisesti halvempia kuin stogeissa, ja matkat taittuvat melkolailla yhta nopeasti. Valta ainakin pidemmilla siirtymilla, jos junaa on mahdollista hyodyntaa.
Isommissa kaupungeissa metro on meidan valinta. Helppo, nopea ja luotettava. Muista vain varoa taskuvarkaita. Dosat, mathrushkat ja elektrisiskit tuntuvat jotenkin vaikeilta. Lippuja myydaan missa sattuu ja pysakit ovat vahan epaselvia. Pitaisi orientoitua yhdessa paikassa pidempaan, jotta saisi paremmin selvaa.
Ruokailu:
Varmimmin saat Venajalla masun tayteen, kun seuraat kyrillisilla kirjoitettuja кафе- eli kafe-kyltteja. Useimmiten tarjolla on runsain mitoin kukkarolle sopivaa maukasta sapuskaa. Paikoissa on usein tarjolla valmiita annoksia, mika helpottaa valikoimista. Kyrillisin kirjoitettuun menuun eksyy helposti pidemmaksikin toviksi. Annoksen osoituksen jalkeen kokki tai tarjoilia tunkee sen mikroon ja bling, minuutin paasta lammin ateria on edessasi poydalla. Hinnat vaihtelivat isojen kaupunkien 300-350 ruplasta pikkupaikkojen noin. 100 ruplaan.
Raha:
Automaateista ei ole pulaa Venajan maalla, joten rahaa ei kannata raahata valtavia summia mukana. Myos luottokortti ja Visa electron tuntuivat olevan varsin yleisesti kaytettyja maksukeinoja. Ruplan kurssi pyori reissumme aikana 37 ja 38 valia, eli eurolla sai keskimaarin 37,50 ruplaa.
Kaupat:
Rautaesirippu on luhitunut ja Venajan marketeista loytyy tata nykya varsin laaja valikoima kaikenlaisia tuotteita. Erityisesti silmaan pisti Astrakhanin helteessa hikoilevat Valion Oltermanni-juustot! Isompia marketteja on tosin aika ajoin vaikea loytaa ja suurin osa jokapaivaistavarakaupasta pyorii продукты:jen eli produktyjen ymparilla. Niista reissaaja hankkii niin pikkupurtavat, bisset kuin vodkapullotkin ja useimmiten vuorokauden ympari.
Siinapa sita Venajaa sitten!
Kazakstanin uljas valloitus on pyorahtanyt lupaavasti kayntiin kohtalaisen hikisilla junasiirtymilla hilpeassa ja kummallisessa seurassa yli suolatasankojen. Mutta naista lisaa myohemmin. Nyt Iloinen Sancai jatkaa rantalomaa Aktaun kuumilla hiekoilla, joskin jonkinlainen suuri aavikkoretki toteutettaneen.
Jelena & Juri
Nuudeleita soimme kahdeksan pakettia.
Noin viiden vodkapullon juomiseen osallistuimme.
Iloisen Sancain Trippimittariin kertyi noin 6000 kilometria (arvio) metroissa, sporissa, stogeissa, dosissa, takseissa, lautoissa ja jalan.
Dosan ja stogen penkkeja kulutettiin yhteensa 76 tunnin verran.
Lampotila on vaihdellut sielta Valamon reilusta nollasta Astrakhanin +43 celsius asteseen.
Iloinen Sancai on myos verkostoitunut ahkerati, tuttavuuksia on kertynyt niin lukuisia etta tarvitisi kaivaa jo muistikirja esiin niiden kaikkien muistamiseksi!
Faktoja Venajasta
Liikenne:
Junailu Venjlla on lipunostoa lukuun ottamatta helppoa, mukavaa ja halvahkoa. Kansan luokassa, platskartnyissa oli hinta luokkaa 1500 ruplaa 1000 kilometria kohden per nena. Hintaan sisaltyy makuulaveri, petari, tyyny ja puhtaat lakanat seka miltei rajaton vessan ja kuuman veden kayttomahdollisuus. Jos tarkoitus on matkustaa pitka matka, suosi Venajan valtion rautateita!
Bussit ovat aika peruskamaa, joskin ilman vessoja. Hinnat paasaantoisesti halvempia kuin stogeissa, ja matkat taittuvat melkolailla yhta nopeasti. Valta ainakin pidemmilla siirtymilla, jos junaa on mahdollista hyodyntaa.
Isommissa kaupungeissa metro on meidan valinta. Helppo, nopea ja luotettava. Muista vain varoa taskuvarkaita. Dosat, mathrushkat ja elektrisiskit tuntuvat jotenkin vaikeilta. Lippuja myydaan missa sattuu ja pysakit ovat vahan epaselvia. Pitaisi orientoitua yhdessa paikassa pidempaan, jotta saisi paremmin selvaa.
Ruokailu:
Varmimmin saat Venajalla masun tayteen, kun seuraat kyrillisilla kirjoitettuja кафе- eli kafe-kyltteja. Useimmiten tarjolla on runsain mitoin kukkarolle sopivaa maukasta sapuskaa. Paikoissa on usein tarjolla valmiita annoksia, mika helpottaa valikoimista. Kyrillisin kirjoitettuun menuun eksyy helposti pidemmaksikin toviksi. Annoksen osoituksen jalkeen kokki tai tarjoilia tunkee sen mikroon ja bling, minuutin paasta lammin ateria on edessasi poydalla. Hinnat vaihtelivat isojen kaupunkien 300-350 ruplasta pikkupaikkojen noin. 100 ruplaan.
Raha:
Automaateista ei ole pulaa Venajan maalla, joten rahaa ei kannata raahata valtavia summia mukana. Myos luottokortti ja Visa electron tuntuivat olevan varsin yleisesti kaytettyja maksukeinoja. Ruplan kurssi pyori reissumme aikana 37 ja 38 valia, eli eurolla sai keskimaarin 37,50 ruplaa.
Kaupat:
Rautaesirippu on luhitunut ja Venajan marketeista loytyy tata nykya varsin laaja valikoima kaikenlaisia tuotteita. Erityisesti silmaan pisti Astrakhanin helteessa hikoilevat Valion Oltermanni-juustot! Isompia marketteja on tosin aika ajoin vaikea loytaa ja suurin osa jokapaivaistavarakaupasta pyorii продукты:jen eli produktyjen ymparilla. Niista reissaaja hankkii niin pikkupurtavat, bisset kuin vodkapullotkin ja useimmiten vuorokauden ympari.
Siinapa sita Venajaa sitten!
Kazakstanin uljas valloitus on pyorahtanyt lupaavasti kayntiin kohtalaisen hikisilla junasiirtymilla hilpeassa ja kummallisessa seurassa yli suolatasankojen. Mutta naista lisaa myohemmin. Nyt Iloinen Sancai jatkaa rantalomaa Aktaun kuumilla hiekoilla, joskin jonkinlainen suuri aavikkoretki toteutettaneen.
Jelena & Juri
maanantai 14. kesäkuuta 2010
Volgan varrella
Euroopan pisimman joen rannoilta loytyi kaksi mielenkiintoista ristiriitaisuuksien ja vastakohtien kaupunkia. Kazan valloitti uskontojen seka uuden ja vanhan sekoituksella, Ulyanovks taas festaritunnelmalla keskella harmaata kommunistikaupunkia.
Kazan on autonomisen Tatarstanin tasavallan paakaupunki. Ensimmainen tunnelma keskustasta oli ristiriitainen: upouusia kauniita juuri maalattuja taloja seka ransistyneita talojen osia, jotka nayttivat olevan kirjaimellisesti pommin jaljilta. Ilmeisesti rahaa kunnostukseen on riittanyt vain joka toisen rakennuksen kohdalla. Ensivaikutelma oli iloinen. Repsottavat seinat toivat varia muuten siistiin katukuvaan. Kazanissa oli eloisa tunnelma, paljon ihmisia liikkella ja hurmaava bandi soitti kavelykadulla.
Islam ja Venajan valtauskonto tuntuivat elavan ihanasti sovussa. Kremlinin muurien sisalta loytyi seka ortodoksikirkko etta moskeija. Iloinen Sancai paasi ensimmaista kertaa vierailulle moskeijaan, vaikka se edellyttikin pienta pukuleikkia. Naisella piti olla huivi paassa ja pitkahihainen paita (mulla oli vaan villapaita, vahaks oli kuuma:). Miesten pukukoodiin emme olleet varautuneet, mutta onneksi Jussi sai lainata paljaiden saariensa peitoksi suunnilleen samanlaisen hamosen, jonka mina jouduin pukemaan Valamon kirkossa. Oltiin aika sopo ilmestys! (kuvia tulee mahdollisesti myohemmin)
Ulyanovsk on kommunismin Beetlehem, Vladimir Ilits Ulyanovin eli Leninin kotikaupunki. Harmaata kommunistiarkkitehtuuria oli etenkin kaupungin laitamilla. Keskusta-aluetta hallitsivat ransistyneet puutalot, joiden keskelta loytyi kuitenkin pitka Leninin katu, jonka paassa massiivinen Lenin Memorial Centre ja muistomerkki Beslanin koulukaappauksen uhrien muistoksi.
Ulyanovskista olisi saattanut jaada masentava fiilis, jollei olisi ollut Venajan itsenaisyyspaiva. Taalla sita ei juhlita kyyhottamalla kotona katsomassa linnanjuhlia. Meininki muistutti enemmankin suomalaisten vapun juhlintaa. Ilmapalloja, naamareita, ruokakojuja ja taitopyorailya. Kadut oli koristeltu Venajan lipun varisin ilmapalloin ja illalla ilmoille raiskahti komeat ilotulitukset. Terassit olivat aivan taynna. Viimeisen diskoterassin (terasseilla oli meno kuin Borsin tanssilattialla) luota loytyi vapaa poydannurkka keski-ikaisten juhlioitten vieresta. Paasimme taas nauttimaan venalaisesta vieraanvaraisudesta. Hymyileva pariskunta tarjosi meille evaitaan ja tietenkin vodkaa, johon sekoitettiin pieni tilkka teeta.
Bileet jatkuu...
Kazan on autonomisen Tatarstanin tasavallan paakaupunki. Ensimmainen tunnelma keskustasta oli ristiriitainen: upouusia kauniita juuri maalattuja taloja seka ransistyneita talojen osia, jotka nayttivat olevan kirjaimellisesti pommin jaljilta. Ilmeisesti rahaa kunnostukseen on riittanyt vain joka toisen rakennuksen kohdalla. Ensivaikutelma oli iloinen. Repsottavat seinat toivat varia muuten siistiin katukuvaan. Kazanissa oli eloisa tunnelma, paljon ihmisia liikkella ja hurmaava bandi soitti kavelykadulla.
Islam ja Venajan valtauskonto tuntuivat elavan ihanasti sovussa. Kremlinin muurien sisalta loytyi seka ortodoksikirkko etta moskeija. Iloinen Sancai paasi ensimmaista kertaa vierailulle moskeijaan, vaikka se edellyttikin pienta pukuleikkia. Naisella piti olla huivi paassa ja pitkahihainen paita (mulla oli vaan villapaita, vahaks oli kuuma:). Miesten pukukoodiin emme olleet varautuneet, mutta onneksi Jussi sai lainata paljaiden saariensa peitoksi suunnilleen samanlaisen hamosen, jonka mina jouduin pukemaan Valamon kirkossa. Oltiin aika sopo ilmestys! (kuvia tulee mahdollisesti myohemmin)
Ulyanovsk on kommunismin Beetlehem, Vladimir Ilits Ulyanovin eli Leninin kotikaupunki. Harmaata kommunistiarkkitehtuuria oli etenkin kaupungin laitamilla. Keskusta-aluetta hallitsivat ransistyneet puutalot, joiden keskelta loytyi kuitenkin pitka Leninin katu, jonka paassa massiivinen Lenin Memorial Centre ja muistomerkki Beslanin koulukaappauksen uhrien muistoksi.
Ulyanovskista olisi saattanut jaada masentava fiilis, jollei olisi ollut Venajan itsenaisyyspaiva. Taalla sita ei juhlita kyyhottamalla kotona katsomassa linnanjuhlia. Meininki muistutti enemmankin suomalaisten vapun juhlintaa. Ilmapalloja, naamareita, ruokakojuja ja taitopyorailya. Kadut oli koristeltu Venajan lipun varisin ilmapalloin ja illalla ilmoille raiskahti komeat ilotulitukset. Terassit olivat aivan taynna. Viimeisen diskoterassin (terasseilla oli meno kuin Borsin tanssilattialla) luota loytyi vapaa poydannurkka keski-ikaisten juhlioitten vieresta. Paasimme taas nauttimaan venalaisesta vieraanvaraisudesta. Hymyileva pariskunta tarjosi meille evaitaan ja tietenkin vodkaa, johon sekoitettiin pieni tilkka teeta.
Bileet jatkuu...
Lammi tuulahdus Etela-Venajalta
Ulyanovskin jalkeen... Heratys junassa oli hikinen. Aurinko porotti jo aamulla kuumasti stogen ikkunasta sisaan. Eika paiva tuonut helpotusta. Porukka istui ja makasi junassa valinpitamattoman nakoisina vahissa pukeissa. Miehet ilman paitaa.
Puolilta paivin lampomittari osoitti + 35 celsius astetta.
Etelainen Venaja valui tasaisena, vaalean vihreana ja valilla vahan aaltoillen ikkunoiden ohitse.
Taytyy myontaa, etta huurteinen keppana maistui poikkeuksellisen hyvalta ilmastoidussa ravintolavaunussa.
Pitkaan ja veriseen kaupunkiin, Volgogradiin saavuimme illansuussa. Pitkaan, koska kaupunki levittaytyy yli 100 kilometrin matkalle Volgan varrelle, veriseen koska alue toimi Toisen Maailmansodan hirvittavimman taistelun nayttamona Stalingradin herruudesta.
Matka jatkui illan hamartyessa edelleen hikisessa bussissa kohti Kalmykia ja Elistaa. Kalmykia on kummallinen tasavalta Venajan sisalla. Sen vaesto muutti alueelle nelisen sataa vuotta sitten Mongoliasta fiiliksella "lannessa ruoho on vihreampaa", ja possen alkuperan aistii edelleen. Kun tahan kommunismin ja buddhalaisuuden hammentavaan soppaan lisataan mausteeksi viela shakkihullu presidentti mielikuvituksellisine visioineen Maailman Shakki Paakaupungista ei voi kuin jalleen kerran todeta saapuneensa jonnekkin aivan muualle.
Vehreita puistoja hallitsevat vahvojen kommunistijohtajien jykevat patsaat, shakkia mattavat herrasmiehet ja koristeelliset padogat rukousmyllyineen. Valtaosa vaestosta on selkeasti Aasialaista, vaikka naisten hameiden pituus (tai lyhyys!) ja kaula-aukkojen syvyys seka miesten vaatetus perus kauluspaitoineen ja nahkakenkineen on selkeasti saapunut Venajalta.
Itse Elistaan saapuminen oli jo kokemus sinallaan, hymyileva otti meidat ystavallisesti vastaan, tsekkasi passit, neuvoi tien vessaan ja odotutti 15 minuuttia etsiessaan vihkoa johon meidan tuli kirjata nimet, osoitteet ja syntymaajat. Etta alkaapa siella kotipuolessa ihmetelko mikali miliisilta saapuu postia! Mitaan erityista kuumotusta eivat miliisit paallemme lietsoneet vaan ohjasivat ystavallisesti taksiin ja toivottivat selvalla Englannilla - Good Bye!
Hotelli, jonka nimen olimme kuskille antaneet, ei varsinaisesti nakynyt kadulle ja harhailimme Elistan pimeilla kujilla muutamien juoppojen seurana tunnin verran etsiessamme sisaankayntia, jonka sitten eras ystavallinen taksikuski meille vihdoin ja viimein naytti.
Kello oli tassa vaiheessa nelja yolla ja toivoimme saadon jo loppuneen talta paivalta mutta ei! Massit olivat hektisen matkailun seurauksena ehtyneet siihen pisteeseen, etta meille tarjottuun tuplaan eivat rahat aivan riittaneet. Onni onnettomuudessa, parinkymmenen minuutin tinkimisen paatteeksi paasimme yhteisymmarrykseen yhden hengen huoneesta ilmastoinnilla ja omalla suihkulla - huomattavasti tuota tuplaa edukkaammin. Sitten lahti taju.
Nyt pallistellaa hikista Elistaa viela tama paiva ja huomenna jatketaan aamusta kohti Astrakhania. Siella heitetaan jaahyvaiset Volgalle ja Venajalle ja siirrytaan Kazkhstaniin Atyrayhyn, josta toivottavasti paasemme Kaspian meren rannalle Aktauhun viettamaan rantalomaa. Ei vaan toivottavasti telttailemaan aavikon ja meren partaalle seka tsiigailemaan muinaisia moskeijoita ja mausoleumeja.
Niin ja kommailkaahan ihmiset vahan, etta tiedetaan mita suomeen kuuluu, eika me tata vain itselemme pideta, olisi kiva tietaa jos joku oikeasti lukee tata.
Puolilta paivin lampomittari osoitti + 35 celsius astetta.
Etelainen Venaja valui tasaisena, vaalean vihreana ja valilla vahan aaltoillen ikkunoiden ohitse.
Taytyy myontaa, etta huurteinen keppana maistui poikkeuksellisen hyvalta ilmastoidussa ravintolavaunussa.
Pitkaan ja veriseen kaupunkiin, Volgogradiin saavuimme illansuussa. Pitkaan, koska kaupunki levittaytyy yli 100 kilometrin matkalle Volgan varrelle, veriseen koska alue toimi Toisen Maailmansodan hirvittavimman taistelun nayttamona Stalingradin herruudesta.
Matka jatkui illan hamartyessa edelleen hikisessa bussissa kohti Kalmykia ja Elistaa. Kalmykia on kummallinen tasavalta Venajan sisalla. Sen vaesto muutti alueelle nelisen sataa vuotta sitten Mongoliasta fiiliksella "lannessa ruoho on vihreampaa", ja possen alkuperan aistii edelleen. Kun tahan kommunismin ja buddhalaisuuden hammentavaan soppaan lisataan mausteeksi viela shakkihullu presidentti mielikuvituksellisine visioineen Maailman Shakki Paakaupungista ei voi kuin jalleen kerran todeta saapuneensa jonnekkin aivan muualle.
Vehreita puistoja hallitsevat vahvojen kommunistijohtajien jykevat patsaat, shakkia mattavat herrasmiehet ja koristeelliset padogat rukousmyllyineen. Valtaosa vaestosta on selkeasti Aasialaista, vaikka naisten hameiden pituus (tai lyhyys!) ja kaula-aukkojen syvyys seka miesten vaatetus perus kauluspaitoineen ja nahkakenkineen on selkeasti saapunut Venajalta.
Itse Elistaan saapuminen oli jo kokemus sinallaan, hymyileva otti meidat ystavallisesti vastaan, tsekkasi passit, neuvoi tien vessaan ja odotutti 15 minuuttia etsiessaan vihkoa johon meidan tuli kirjata nimet, osoitteet ja syntymaajat. Etta alkaapa siella kotipuolessa ihmetelko mikali miliisilta saapuu postia! Mitaan erityista kuumotusta eivat miliisit paallemme lietsoneet vaan ohjasivat ystavallisesti taksiin ja toivottivat selvalla Englannilla - Good Bye!
Hotelli, jonka nimen olimme kuskille antaneet, ei varsinaisesti nakynyt kadulle ja harhailimme Elistan pimeilla kujilla muutamien juoppojen seurana tunnin verran etsiessamme sisaankayntia, jonka sitten eras ystavallinen taksikuski meille vihdoin ja viimein naytti.
Kello oli tassa vaiheessa nelja yolla ja toivoimme saadon jo loppuneen talta paivalta mutta ei! Massit olivat hektisen matkailun seurauksena ehtyneet siihen pisteeseen, etta meille tarjottuun tuplaan eivat rahat aivan riittaneet. Onni onnettomuudessa, parinkymmenen minuutin tinkimisen paatteeksi paasimme yhteisymmarrykseen yhden hengen huoneesta ilmastoinnilla ja omalla suihkulla - huomattavasti tuota tuplaa edukkaammin. Sitten lahti taju.
Nyt pallistellaa hikista Elistaa viela tama paiva ja huomenna jatketaan aamusta kohti Astrakhania. Siella heitetaan jaahyvaiset Volgalle ja Venajalle ja siirrytaan Kazkhstaniin Atyrayhyn, josta toivottavasti paasemme Kaspian meren rannalle Aktauhun viettamaan rantalomaa. Ei vaan toivottavasti telttailemaan aavikon ja meren partaalle seka tsiigailemaan muinaisia moskeijoita ja mausoleumeja.
Niin ja kommailkaahan ihmiset vahan, etta tiedetaan mita suomeen kuuluu, eika me tata vain itselemme pideta, olisi kiva tietaa jos joku oikeasti lukee tata.
lauantai 12. kesäkuuta 2010
Big City Moscow
Mita Moskovasta jai paallimmaisena mieleen? Raha, rinkka ja punaisen torin aidat. Raha monessakin mielessa. Kallis kaupunki kauhistutti aluksi, pelkka viisumin rekisterointi maksoi 600 ruplaa eli n. 17 euroa, yo dormissa 28 dollaria ja ravintoloihin ei uskallettu sisaan ollenkaan, koska nakkikioskillakin lompakko tyhjeni pelottavaa vauhtia. Kukkaro oli kuitenkin pullollaan ruplia viela Moskovasta lahtiessa, silla Iloinen Sancai sai hostellilta 3170 ruplaa (about 90 euroa) suuren kirjallisen projektin paatteeksi: Kaansimme hostellin uudet nettisivut suomeksi. Raha lammitti mielta todella Moskovan kulujen jalkeen.
Rinkka meinasi jaada aamuruuhkassa metron oven valiin heti ensimmaisena paivana - kertoo vahan Moskovan vaenpaljoudesta. Liikenne oli huimaa maan alla ja paalla. Moskovassa odotti mielellaan vihreaa valoa katua ylittaessa.
Punaisen torin aidan olivat pettymys. Torilla kai valmisteltiin Kansallispaivan juhlia. Koko alue oli aidattu ja miliisien tiukassa valvonnasa. Leninin hautakin jouduttiin jattamaan rauhaan. Kremliiin paasimme kuitenkin ja nyt on kirkkokiintio taynna.
Vorobyovy Goryn puiston yhteydessa oli komea nakoalapaikka ja makihyppytorni! Katselimme, kun marttakerholaiset lahettivat paperisia palloja Moskovan taivaalle ja bongasimme seitseman Stalinin hammasta.
Moskova oli kaiken kaikkiaan valtava. Liikennevaloissa sai kiirehtia henkensa kaupalla, silla aikaa levean kadun ylitykseen oli annettu aivan liian vahan. Arkkitehtuuri oli suureellista, Pietari Suuren patsas oli kerrostalon kokoinen ja kerrostalot, no, olivat Isoja. Ehka juuri siksi kaupungista jai hieman vaisu ja keskenerainen fiilis. Kaksi paivaa ei ole laheskaan tarpeeksi, tai aivan liikaa. Joskus uudestaan paremmella ajalla ja ennen kaikkea paksummalla lompakolla.
Хелена Я Юсси
Rinkka meinasi jaada aamuruuhkassa metron oven valiin heti ensimmaisena paivana - kertoo vahan Moskovan vaenpaljoudesta. Liikenne oli huimaa maan alla ja paalla. Moskovassa odotti mielellaan vihreaa valoa katua ylittaessa.
Punaisen torin aidan olivat pettymys. Torilla kai valmisteltiin Kansallispaivan juhlia. Koko alue oli aidattu ja miliisien tiukassa valvonnasa. Leninin hautakin jouduttiin jattamaan rauhaan. Kremliiin paasimme kuitenkin ja nyt on kirkkokiintio taynna.
Vorobyovy Goryn puiston yhteydessa oli komea nakoalapaikka ja makihyppytorni! Katselimme, kun marttakerholaiset lahettivat paperisia palloja Moskovan taivaalle ja bongasimme seitseman Stalinin hammasta.
Moskova oli kaiken kaikkiaan valtava. Liikennevaloissa sai kiirehtia henkensa kaupalla, silla aikaa levean kadun ylitykseen oli annettu aivan liian vahan. Arkkitehtuuri oli suureellista, Pietari Suuren patsas oli kerrostalon kokoinen ja kerrostalot, no, olivat Isoja. Ehka juuri siksi kaupungista jai hieman vaisu ja keskenerainen fiilis. Kaksi paivaa ei ole laheskaan tarpeeksi, tai aivan liikaa. Joskus uudestaan paremmella ajalla ja ennen kaikkea paksummalla lompakolla.
Хелена Я Юсси
tiistai 8. kesäkuuta 2010
Kummallisten kirjainten ihmeellinen maailma
Alkukevennyksena: Jeesusteipilla saa ihmeita aikaan, mutta ihmeillakin on rajansa.
Suomi on lahella Venajaa fyysisesti, mutta kaukana kulttuurillisesti. Ensimmaiseen suureen ja valilla ongelmalliseen eroavaisuuteen matkaaja tormaa kielessa ja erityisesti sen kirjoitusasussa, kyrillisissa aakkosissa. Jos kirjaimia ei tunne, joutuu haasteiden eteen heti rajan ylitettyaan.
Meille on kertynyt jo hauskoja ja vahemman hauskoja kokemuksia Venajan kielen ja kyrillisten kirjainten ihmeellisessa maailmassa.
Harhailimme Pietarin keskustassa, Nevskyn metroaseman tuntumassa, miltei kaksi tuntia etsien junalippujen myyntipistetta. Koitimme kysya neuvoa ihmisilta, kukaan vaan ei tuntunut ymmartavan englantia, ja vaikeaa oli parin sanakirjasta lainatun venajan sanankin kanssa. Lopulta hurjan viittomisen johdattelemina paadyimme paikkaan, jonka ohi olimme kavelleet hitaasti tuntia aikaisemmin, yrittaen tavata huolellisesti kirjaimia talojen seinista. Vaikka kirjaimet hallitsee, on sanoman sisaistaminen edelleen hyvin vaikeata.
Eika tassa viela kaikki. Lippuluukuilla harhailessamme (joita oli yli 80!) paadyimme ensin tiskille jossa myytiin jostain kumman syysta lentolippuja, toinen tiski paljastui jonottamisen jalkeen lippujenpalautuspaikaksi, mutta onneksi jo kolmannelta saimme ostettua tiketit Priozerskiin (aka Kakisalmi).
Kazakhstanin konsulaattia metsastaessamme paadyimme ensin mystiselle ovelle, josta saimme kuitenkin auttavalla kyrillisten taidolla selville, etta konsulaatti oli muuttanut kaksi vuotta aiemmin toiselle puolelle Pietaria. Todellinen voitto oli, kun saimme ovesta loytyneen osoitteen kaannettya roomalaisilla kirjaillulle Pietarin kartallemme.
Kun emme kyrillisia oikein hallineet, koitimme tilata sapuskat eraan ravitsemusliikkeen englanniksi kaanetylta listalta. Tilauksemme "smetanalla hoystetyt blinit" oli jossain vaiheessa kaantynyt "letuiksi suklaakastikkeella".
Petrozavodskissa kahvilassa taas tarjoilija poistui tiskin taakse leikkaamaan leipaa, kun hanelle selvisi ettemme puhu venajaa; hetkea aikaisemmin junalippukassa kieltaytyi tympeasti kommunikoimasta kanssamme.
Jostain kasittamattomasta syysta Moskovan junaa odotellessamme, paukahti venalainen mies eteemme iskien 5 ruplan kolikon kouraani. Suut auki kuuntelimme kun han hoki yhta sanaa "udasha". Pitkallisen selvityksen ja lopulta pantomiimin avulla saimme selville, etta kaveri halusi toivottaa meille hyvaa onnea lahjoittamalla onnen kolikon!
Sinnikaan yrityksen (ja vodkan) voimalla saimme rutistettua pitkat jutut vaarilta ja pojalta majoittautuessamme samaan vaunuun Moskovan junassa. Kielen lisaksi saimme kokemuksia erilaisten peinteisten ruokien muodossa. Menu sisalsi suolattua kalaa, lihaa, ja jotain tuntemattomaksi jaanytta hirven osaa, vasta lypsettya maitoa ja, totta kai, halpaa vodkaa.
юсси я хелена
maanantai 7. kesäkuuta 2010
Via Karelia!
Kuvat tuli jostain syysta holmosti kaikki tahan alkuun, mutta eipa silla niin valia... Ylla Valamon paakirkko eli Kristuksen Kirkastuksen kirkko.
Paljon tuttua ja enemman outoa. Suomenkielisia teksteja, suomea korostaen puhuvia paikallisia, tuttua maisemaa, mutta kuitenkin on aivan selvaa, kummalla puolella rajaa ollaan. Talot ovat surullisen nakoisia, jotkut niin vanhoja, etta saattaisivat olla Suomen ajalta. Kaikki on vahan rempallaan ja vodka virtaa. Hyppasimme junasta pois Priozerskissa (ent. Kakisalmi). Laituria ei ollut, vaan minihameinen junaemanta laski portaat suoraan raiteille.
Karjalan luonto on kaunis. Valamon jylhilta rannoilta loytyi upea telttapaikka avaralla maisemalla ja illalla saattoi nukahtaa Laatokan aaltojen kohinaan. Saarelta loytyi suota, jyrkkia kallioita, hirvia, punkkeja, jalojen lehtipuiden lomasta pilkistavia skiittoja ja Kristuksen Kirkastuksen Kirkko, jonka varit hurmasivat ja kultakoristeet haikaisivat. Sisalla kannatti kayda, vaikka naisia ei paastetty sisaan ilman hametta ja huivia. Onneksi portilta sai lainaksi ihanan tahtikuvioisen kankaan, jonka saattoi kietoa housujen paalle.
Ihmiset ovat ystavallisia ja auttavat auliisti, kun apua pyytaa. Stereotypia suomalaisesta mentaliteetista vaikuttaa taallakin: liikoja ei puhuta tai hymyilla, homma toimii eleettomasti. Ensimmaiset nihkeat virkailijat osuivat kohdalle tanaan. Juna-aseman lippuluukulla nainen nojasi laiskasti kyynarpaahansa eika yrittanytkaan ymmartaa, kun koitimme sanakirjan avulla selittaa asiaamme. Kahvilassa myyja lahti pilkkomaan leipaa, kun huomasi, ettemme oikein ymmartaneet hanen puhettaan. Nama olivat kuitenkin poikkeuksia, paaasiassa porukka on todella auttavaista.
Petrozavodskista (Petroskoista) karavaani kulkee kohti Moskovaa.
keskiviikko 2. kesäkuuta 2010
пиэтари - лахэлла я каукана
Kun matkustaa hitaasti, kiinittaa huomiota yksityiskohtiin. Mantymetsa sailyi Suomen ja Venajan jalkeen mantymetsana ja koivut nayttivat koivuilta. Mutta valkoiset teidenvarsille unohtuneet roskasakit yleistyivat.
Pietarin yleisilme oli kuitenkin siisti. Kirkkaan vihreat lehdet loistivat puissa, naiset keikailivat korkokengissa minihameissaan. Kaduilla ei ollut roskia, ei edes vodkaa lipittelevia juoppoja. Ainoastaan iloisia nuoria bisset kadessa.
Pietari tyhjentaa taskut. Kaupunki on suomalaisittainkin kallis, ainoastaan olut on ruoka-\juomaloissa halvempaa. Huokean majoituksen loytaminen kesti yllattavan kauan, joskin se oli vaivan vaarti: vanhaan kivitaloon remontoitu hostelli tarjosi kaikki mukavuudet Kulkijalle. Safka bungaa melko paljon, ja huolimattomalta viedaan iltapaivaruuhkassa tavarat (Leatherman Kick) taskusta.
Mutta! Pietari tayttaa mielen. Uskomatonta arkkitehtuuria puskee silmille sellaista vauhtia, etta raja tulee (miltei) tayteen parissa paivassa. Ihmiset ovat ystavallisia, puistot rehevia ja kaupunki sykkii Nevan kanssa kesaoiden valossa. Kyrilliset aakkoset alkavat aueta pikkuhiljaa. Eremitaasi hapotti lukuisia historiallisia taide-esineita vahtivien maatuskoiden ja loputtomien kyrillisten "tuote"selostusten muodossa, mutta sykahdytti kaikella loistollaan ja monipuolisuudellaan (worth of it-FREE for students).
Church of the Saviour on Spilled Blood eli Kirkko veren paalla eli храм спас на крови
Seuraavaksi Iloinen Sancai suuntaa Laatokan aalloille kohti Valamon luostaria, toivottavasti Kakisalmen kautta.
Pietarin yleisilme oli kuitenkin siisti. Kirkkaan vihreat lehdet loistivat puissa, naiset keikailivat korkokengissa minihameissaan. Kaduilla ei ollut roskia, ei edes vodkaa lipittelevia juoppoja. Ainoastaan iloisia nuoria bisset kadessa.
Pietari tyhjentaa taskut. Kaupunki on suomalaisittainkin kallis, ainoastaan olut on ruoka-\juomaloissa halvempaa. Huokean majoituksen loytaminen kesti yllattavan kauan, joskin se oli vaivan vaarti: vanhaan kivitaloon remontoitu hostelli tarjosi kaikki mukavuudet Kulkijalle. Safka bungaa melko paljon, ja huolimattomalta viedaan iltapaivaruuhkassa tavarat (Leatherman Kick) taskusta.
Mutta! Pietari tayttaa mielen. Uskomatonta arkkitehtuuria puskee silmille sellaista vauhtia, etta raja tulee (miltei) tayteen parissa paivassa. Ihmiset ovat ystavallisia, puistot rehevia ja kaupunki sykkii Nevan kanssa kesaoiden valossa. Kyrilliset aakkoset alkavat aueta pikkuhiljaa. Eremitaasi hapotti lukuisia historiallisia taide-esineita vahtivien maatuskoiden ja loputtomien kyrillisten "tuote"selostusten muodossa, mutta sykahdytti kaikella loistollaan ja monipuolisuudellaan (worth of it-FREE for students).
Church of the Saviour on Spilled Blood eli Kirkko veren paalla eli храм спас на крови
Seuraavaksi Iloinen Sancai suuntaa Laatokan aalloille kohti Valamon luostaria, toivottavasti Kakisalmen kautta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
