lauantai 28. elokuuta 2010

Ilmeisesti Kiinan ja Googlen viilenneisiin väleihin liittyen Blogspot ei näy Kiinassa. Tämän johdosta päivitykset tulevat jatkossa näkymään ainoastaan iloisen sancain "kakkosblogissa", eli :
http://www.travelpod.com/travel-blog/iloinensancai/1/tpod.html

Tapaamisiin siis siellä!

torstai 26. elokuuta 2010

maanantai 9. elokuuta 2010

Tadzikistan, Pamir: Kommunistien pyhiinvaellus

Neuvostoaikojen muistoksi retkikuntamme lahti Lada Nivalla Karl Marx ja Engels -vuorten ympari. Tiimiin kuului meidan lisaksi sveitsilainen pariskunta Claudia ja Alex seka maailman paras rallikuski Abdulnazar.

Lada Niva koetteli aluksi pyhiinvaeltajien uskoa sammumalla noin 15 kertaa ensimmaisen paivan aikana. Loppua kohden Niva kuitenkin oli hyvin hengessa mukana ja pysyi uskollisena silloinkin, kun tie naytti silta, etta siita paasi vain helikopterilla. Vasta viimeisena paivana puhkesi rengas.

Ensimmaisen paivan kohokohdaksi muodostui Bibi Fatiman kuuma lahde. Homma toimi kuin suomalainen sauna. Miehilla ja naisilla oli omat vuoronsa ja yllatykseksemme kylpemaan mentiin alasti. Vain kylma olut ja vihta puuttui. Lahteella oli etenkin naisille erityinen merkitys. Kallionseinamassa oli pieni luola, jonne piti kiiveta, mikali halusi lapsia. Ja taallahan se on itsestaan selvaa, etta lapsia halutaan heti, kun on joku, jonka kanssa niita voi tehda. Muut naiset koittivat tarjota minulle ja Claudiallekin tata oivaa tilaisuutta ankea pieneen kallionkoloon, mutta koitin selittaa, etta lapsia on parempi hankkia kotona suomessa eika haahuillessa ympari maailmaa. Claudia hoiti tilanteen paljon sujuvammin valehtelemalla, etta hanella on kaksi lasta. Taytyy ottaa opikseen, vaikka tuntuu hassulta sanoa, etta kotona odottaa lapsilauma, jos on juuri kertonut olevansa puolen vuoden reissulla. Eras vahan tukevampi nainen oli selvastikin lastenhankkimisaikeissa. Han ei meinannut millaan mahtua kuumana hoyryavaan luolaan, mutta muut naiset tyonsivat ja puskivat ja saivat vihdoin koko paketin sullottua luolaan. Jonkin sortin ihme oli se, etta tama nainen paasi kolosta viela uloskin.

Kaksi ensimmaista paivaa Lada Niva puuskutti Wakhan laaksoa ylos. Katselimme vuolaana virtaavan joen toisella puolella olevaa Afganistania. Siella nakyi vain muutamia paimentolaisia ja pelottavan jyrkka vuoristotie. Afganistan on tassa kohden vain todella kapea kaistale ja pystyimme samaan aikaan nakemaan Pakistanille kuuluvia vuorten huippuja. Kuskimme on punaisella ristilla toissa ja han oli kaynyt joen toisella puolella pari kertaa. Maan tilanteeseen han totesi, etta maa ei ole enaa afganilaisten, vaan ulkomaalaisten maa.

Kolmantena paivana sai jannittaa loppuun asti voittaako Lada vaikeudet vai joudutaanko kaantymaan takaisin. Auto ja kuski tekivat hyvaa tyota ja jokaisen joenylityksen jalkeen tiimimme antoi kaksikolle raikuvat ablodit. Vihdoin saavuimme 4200m korkealla olevalle Turuntai Kulille (eli jarvelle). Maisema oli satumaisen kaunis ja muistutti etaisesti Islantia. Vastasatanut lumi kimalteli jaatikoilla ja ylangon rauhalliset varit hallitsivat maisemaa. Alex ehdotti uintia jarvella, eivatka suomalaiset tietenkaan halua jaada rannalle ruikuttamaan. Tulipahan uitua yli 4000 metrissa. Illalla homestayssa meita kohdeltiin taas kuin kuninkaallisia ja uni tuli nopeasti jannittavan paivan jalkeen.

Neljas ja viides paiva olivat jo Ladalle lasten leikkia, kun tiputtelimme Sogh Dara laaksoa alas, nyt Marxin ja Engelsin toista puolta. Herrat valitettavasti paljastivat komeita seinamiaan meille vain vilaukselta pilviverhon takaa. Lohoily kuumassa lahteessa lohdutti kuitenkin retkikuntaamme. Iltapuhteeksi kavelimme n. 7km Drum Kul nimiselle jarvelle, joka on muodostunut maanjaristyksen jalkeen kivivyoiryn padottua veden kulun.

Upean retken lisaksi saimme kaksi uutta ystavaa, jotka tietysti kutsuimme heti Suomeen saunomaan ja purjehtimaan.

Huomenna iloinen sancai suuntaa Bartang-laaksoon, talla kertaa luottaen hyvin epavarmasti julkiseen liikenteeseen. Tarkoitus olisi myos treenata keuhkoja hengitellen vahan ohuempaa ilmaa, silla unelmamme Lansi-Tiibetin retkesta on jo lahella toteutumista.

tiistai 3. elokuuta 2010

Tadzikistan, Khorog: Pyykkipaiva ja tilannepaivitys

Khorogissa vietetaan pari paivaa akkuja lataillen ja pyykkia pesten. Matka Dushanbesta tanne taittui jeepilla (18 h) neljan brittireissaajan kanssa. Tama on Pamirin vuoristoalueen, GBAO:n (Gorno-Badakshan Autonomous Oblast) suurin kaupunki. GBAO:n alue kasittaa n. 45 % Tadzikistanin pinta-alasta, mutta taalla asuu vain 3 % vaestosta. Pamirilta loytyy mm. entisen Neuvostoliiton alueen korkein vuori Pik Kommunism (7495m) ja Pik Lenin (7134m) kohoaa lahes yhta korkealle. Eika Karl Marxia (6723m) ja Engelsiakaan (6507m) ole nimilla pilattu:) Tosin nimia muutetaan ja on muutettu jo paljon, Kommunism on nykyaan Koh-I-Samani, mutta muuten kommunismin henki puhisee viela alueen korkeimmilla huipuilla. Khorogia on tarkoitus pitaa tukikohtana seuraavat pari viikkoa, joiden aikana tehdaan retket Wakhan- ja Bartang-laaksoihin. Sen jalkeen matka jatkuu kohti Murghabia ja sielta Kirgisian Sary-Tashin kautta Kiinaan. Taalta Khorogista lahdettyamme seuraava netti loytyy Kiinan Kashgarista, siella ollaan 27 tai 28 elokuuta.

Huippuja nakyvissa, Fan-vuoret, Tajikistan

Uzbekistanin helteessa vareilevat, vaikka niin historiaa ja kulttuuria taynna olevat kaupungit saivat viimein iloisen sancain trekki-varpaan taas vapajamaan. Niinpa aamun sarastaessa Tajikistanin viisumin alkamispaivan kunniaksi hyppasimme Samarkandissa marshrutkaan ja hurautimme Uzbekistanin ja Tajikistanin valiselle rajalle. Tulliselvityksiin hyvinkin syvallisesti perehtyneina lapaisimme rajan valtavalla itseluottamuksella vajaaseen tuntiin, ja hengittelimme vapaina Tajikistanin ilmaa.

Osman kurvasi paikalle kirkkaan keltaisella Ladallaan ja tarjoutui heittamaan meidat Penjikentiin vaatimattomaan 5 dollarin kiskurihintaan. Matkalla tuo oiva ja taloudellisesti ajava kuski tunnustautui suureksi Viron ja Suomen ystavaksi seka saunomisen miltei fanaattiseksi kannattajaksi.

Penjikentissa meininki oli leppoisa muutta horisontissa haamottavat lumihuiput pitivat ruumiimme rauhattomina ja liikkeessa ja normi saatojen jalkeen saimme allemme taksin joka veisi meidat polun alkupaahan.

Tajikistan hurmasi heti. Kingia jengia, upeita maisemia, halpoja hintoja eika viela esimerkiksi Nepalista tuttuja turismin lieveilmioita. Vuoristossa kaikki tervehtivat iloisesti ja utelivat iloisen sancain synnyinmaata. Ensimmaisen illan kavely jai tyngaksi kun jeepillaan ohi hurauttanut herrasmies totesi hyvin painokkaasti: "kyyti on ilmainen, autoon siita". Autotie jatkui alppimajalle asti josta jatkoimme ilta-auringon loisteessa viela kilometrin verran polkua eteenpain.

Teltta paikkaa etsiessamme sattui silmiimme jonnekin lanteenpain kumarteleva mies, joka oli ottanut rintamasuunnan vain noin 50 astetta ohi Mekasta. Kyselimme josko nurmikentalle sopisi pystyttaa telttaa, johon tama vastasi etta totta kai. Kun majoite oli pystyssa rupesimme suunnitelemaan sapuskan valmistusta, mika ei talle hurskaalle miehelle tullut kuulonkaan. Varsin tahdikkaasti han kehoitti pistamaan sipulit, munat ja makaronit takaisin reppuun ja istumaan viltille. Hetken paasta paikalle ilmestyi nelja miesta lisaa ja viltille alkoi ilmestya salaattia, olutta, vodkaa, kivennaisvetta, valtava vesimelooni, hoyrystettya lammasta... Niin ja agrikaatin hurahdettua kayntiin alkoi viltin vieressa nokottavassa taulutelevisiossa pyorimaan Tajikistanilaiset karaoke-videot! Etta sellainen herrain piknik.

Aamupuuron keitto ei luonnollisesti tullut kuulonkaan ja jaoimme taas evaat herraporukan kanssa. Evaaksi saimme viela pari leipaa ja kurkkua.

Paivan agendana oli nousta ~700 metria Kulikalonin "kulhoon", joka on kuuluisa lukuisista turkooseista jarvistaan. Vuorten viela varjostaessa aamuauringolta sujui kavely vauhdikkaasti ja jo hyvissa ajoin ennen puoltapaivaa alkoi polku tasoittua. "Kulhon" pohja oli karua moreenia, puita oli sentaan jonkinverran vehreyttamassa maisemaa; etelassa kohosi valtavana Chimtargan seudun korkeimman huipun vaikuttava pohjoisseinama.

Puolisentuntia laakson pohjalla harhailtuamme eksyimme ensimmaisen jarven rantaan. Ja tasta eteenpain maisema oli ehka eniten kauneinta ikina. Polku seuraili toinen toistaan kauniimpia turkoosin ja sinisen savyissa hohtavia jarvia, joita yhdistivat kirkkaina solisevat purot. Rannoilla kakkaraiset puut nautiskelivat kesapaivan auringosta. Eraasta pienesta teetuvasta hieman rahjainen aija kutsui meidat teelle. Valmistellessamme lahtoa tarjosimme emannalle paria somonia vaivan palkaksi mutta tama kieltaytyi!

Luulimme nahneemme jo maailman kauneimman paikan kunnes saavuimme telttapaikallemme. Kapean niemennokan karjesta loytyi juuri yhdelle teltalle sopiva tasainen kohta pienen puun varjosta. Ymparilla oli kirkkainta koskaan nakemaamme vetta sinisena ja turkoosina. Chimtargan lumiset huiput heijastuivat tyynesta jarvenpinnasta ja vieressa solisi raikkaana puro. Paratiisi. Iloinen Sancai jumittui kahdeksi paivaksi jarven rannalle ihmettelemaan maailman kauneutta.

Kaikkea aikansa, kuten on tapana sanoa. Kolmantena aamuna pistimme leirin kasaan ja suuntasimme kohti Alauddin-solaa ja sen takana sijaitsevia Alauddin-jarvia. Aamu oli kaunis ja fiilis olisi muuten ollut tosi jees, mutta Jussia riivasi jokin tuntematon tauti. Ruoka ei maistunut, hengastytti, vasytti, ja mikaan ei oikein kiinnostanut. Kiipeaminen tuntui tuskaiselta. 500 metrin kiipeamisen jalkeen eraan turistiretkikunnan aasimiehet saavuttivat meidat. Vanhempi miehista totesi etta saamme heittaa toisen rinkan aasin selkaan. Rahaa han ei kaivannut. Mika pelastava enkeli! Solan ylittamiseen taysilla kantamuksilla ja Jussin kunnolla olisi mennyt ikuisuus, nyt Iloisen Sancain kuorma keveni niin paljon etta saatoimme jatkaa miltei entiseen tahtiin.

Kuten arvata saattaa solan huipulta avautuivat mahtavat nakoalat. Aasimiesten retkue, Sveitsilainen perhe, ilmestyi huipulle muutaman minuutin meidan jalkeemme. Meidan repusta loytyi pahkinoita, kun taas heilla oli muassaan kurkkua, tomaattia, leipaa, omenoita, nakkeja... Annoskateuden valttamiseksi tai aidon ystavallisyyden eleena Iloinen Sancai paastettiin kuitenkin osingoille ja kaikilla oli parempi mieli.

Varpaat hellina saavuimme leiriin, jossa kestitsemisemme jatkui. Telttapaikka loytyi Sveitsilaisen retkikunnan vieresta jarven rannalta. Jussi paineli piakkoin telttaan ja loysi itseltaan lampoa 37,6 astetta. Illalla ruoka kuitenkin jo maistui ja aamulla Iloinen Sancai herasi entista ehompana.

Vuoriseikkailu jatkuu...


Seuraavana aamuna herasimme virkistyneina, ja teimme heti karkeen kunnianhimoisen muutoksen suunnitelmiin. Paatimme lahtea yrittamaan yli 4000 metrisen Kaznok-solan yli Iskander-jarvelle. Soimme Sveitsilaisten kera aamupalat, pistimme leirin lajaan, ja suuntasimme kohti kolmessa ja puolessa tonnissa sijaitsevaa Mutnoje-jarvea. Puolen paivan ja jarven lahestyessa alkoivat korkeat huiput keraamaan pilvia. Lounas nautittiin tihkusateessa, mutta teltta saatiin kuivana pystyyn.

Sveitsilaisilta lainaamillamme kiikareilla tarkastelimme seuraavan paivan reittia kohti solaa. Lumisessa rinteessa nakyi selkea polku, olipa solan huipulla muutama ihminenkin. Matkalla jarvelle haastattelimme viela yhta Venalaista retkikuntaa, joka oli juuri ylittanyt solan: "ei ongelmnia". Jussi kavi illansuussa kartoittamassa viela reittia.

Yolla ripotteli vuoronperaan vetta ja rakeita. Ukkonen kumahteli aina sillon talloin vuorenhuippujen lomassa. Illansuussa naimme pari komeaa salamaakin.

Aamulla saa oli hieman sekava, mutta aamupaivaan mennessa pilvet rakoilivat ja aurinko lammitti niin mukavasti etta paatimme yrittaa solaa.

Kiipeaminen alkoi suuremmitta vaikeuksitta, alkupatka oli helpohkoa moreenilla rullailua. Laakson loppupaa jyrkkeni kohti solaa, ja lumisissa kohdissa sai puuskuttaa ihan tosissaan. Viimeisen jyrkan nousun aikana alkoi sataa rantaa, mutta Iloinen Sancai ei hyytynyt vaan jatkoi sitkeasti solan huipulle.

Ylhaalla pilvet halvenivat hetkeksi ja Chimtargan veitsenterava huippu kimalteli auringossa jaatikkoineen. Lahdimme laskeutumaan jyrkkaa moreenia.

Ylhaalta katsottuna laakso naytti hurjalta, 450 metrin laskeutumisen jalkeen pahin pelkomme, jonka olimme sysanneet pois mielestamme, kavi toteen. Umpikuja. Jatkaminen eteenpain olisi tarkoittanut hengella leikkimista. Niin jyrkka ja liukas rinne oli. Mutta kuinka tama oli mahdollista? Sola oli merkitty karttaan, mainittu Lonely Planetissa ja Venalainen retkikunta oli juuri ylittanyt sen. Olimme viela itse nahneet ihmisia solan huipulla edellisena paivana. Oliko yollinen sade pyyhkaissyt polun mennessaan?

Iltapaiva oli jo pitkalla ja olimme vasyneita. Samana paivana emme solaa jaksaisi tai ehtisi ylittaa. Kiipesimme parisataa metria takaisin ylos ja pystytimme teltan turvalliseen paikkaan. Sumupilvet kiertelivat laakson tummanpuhuvien veitsenteravien huippujen ymparilla, taivaalta tuli tihkua jas tuuli huokaili laaksossa. Paikka tuntui samaan aikaan synkan komealta ja kirotulta. Soimme tukevan illallisen ja kavimme nukkumaan. Seuraavana paivana ylittaisimme solan toiseen suuntaan.

Aamu valkeni kauniina ja aurinkoisena. Kaikkialla hohti, yolla oli satanut lunta. Solan huipulle paasimme vaivatta vajaassa puolessatoista tunnissa ja maisemaa ihaillessamme tuntui kaikella olevan taas tarkoituksensa. Vastasatanut lumi sai jaatikot kimmaltelemaan hohtavan valkoisina ja tuuli kiidatteli pilvia huippujen lomassa. Liuimme alas lumiset rinteet ja hetken paasta olimme taas turvallisesti jarven laheisyydessa. Merkkeja ihmisistakin alkoi taas nakya. Paatimme jatkaa iltapaivan aikana viela Alauddin-jarville lihapatojen aareen.

Laskeutuessamme paasimme ihailemaan harvinaisen komeaa luonnon naytelmaa. Chimtargan takaa alkoi kuulua taukoamaton jyrina, mustanpuhuvat pilvet keraantyivat laakson ymparille ja salamat piirtyivat taivaalle. Rankkasateen maalaamat viivat pilvissa olivat satumaisen nakoiset. Ihan kuivana ei Iloinen Sancaikaan selvinnyt mutta oli se sen arvoista. Voitteko kuvitella vuorilla liki puolituntia taukoamatonta jyrinaa? Kaiut seikkailivat vuortenseinamilla herattaen koko vuoriston eloon.

Jumahdimme ensimmaiseen teetupaan, tilasimme oluet, plovit ja shaslikit ja painuimme telttaamme nukkumaan.

Seuraavana paivana aloimme suunnittelemaan matkaa Dushanbeen. Saimme apua Venajaa taitavilta Puolalaisilta, jotka olimme tavanneet aiemmin Tashkentissa. Kerroimme kokemuksestamme Kaznokin solassa, johon yksi paikallinen totesi etta alueella ei ole ollut mitaan vyoryja, olimme vain kuulemma valinneet vaaran reitin.

Mutta miten se on mahdollista? Laakso jota laskeuduimme oli niin jyrkka ja kapea ettei mitaan muuta polkua voi edes harkita. Rupesimme syynaamaan tarkemmin karttojamme ja muistilokeroitamme, kunnes hetken paasta tajusimme, mika oli mennyt pieleen.

Kaznokin sola kulkee reilun 4000 metrisen harjanteen yli. Yksikaan kartta tai reittikuvaus vaan ei kerro etta harjanteen yli menee kaksi vierekkaista solaa. Nahtyamme ihmiset solan huipulla ei pieneen mieleemme enaa juolahtanutkaan etta reitteja voisi olla kaksi. Olimme vain valinneet vaaran, todennakoisesti solan huipulla nakemiemme ihmisten aiheuttaman paahanpinttyman vuoksi. Hyva etta ymmarsimme kaantya ajoissa takaisin.

Seuraavat kaksi paivaa kuluivat julkisissa kulkuneuvoissa ensin Alauddinilta Dushanbeen ja sen jalkeen Dushanbesta Khorogiin Pamirille. Olipahan ainakin mita muistella.

Valuutta sekamelska, Tashkent, Uzbekistan

Uzbekistanin valuuttaa kutsutaan SUMiksi. SUMeja saa eurolla virallisen kurssin mukaan 2011. Suurin seteli on arvoltaan 1000 SUMia eli hieman alle 50 eurosenttia. Naama vahan venahti kun vaihdoin 50 euroa Almatyssa SUMeiksi ja rahanvaihtopisteen tati antoi vaihdossa minulle siistin sadan setelin nipun Uzbekistanin tuhatlappusia.

Vaikka Uzbekistan on halpa maa aiheuttaa rahan heikko arvo ja setelien pienuus koomisia tilanteita. Juna-asemalla Venalainen kolmikko osti kolme junalippua Tashkent-Pietari junaan. Ostoksen tarkasta suuruudesta en tieda mutta muovikassista kaivettiin tiskille toista kymmenta 100 setelin nippua...

Toisena paivana Tashkentissa tuli tarve vaihtaa rahaa. Katsellessani valuuttakursseja hotellin aulassa tuli portieeri luokseni hymyillen ja kysyi kohteliaasti josko haluaisin vaihtaa rahaa. Vastasin myontavasti, jonka jalkeen minut vietiin virallisen valuutanvaihtopisteen ohi johonkin siivouskomeroon, jonka hamarasta nurkasta loytyi muovikassi pullollaan SUMeja. Portieeri kysyi mita valuuttaa haluaisin vaihtaa, kuinka paljon ja mika olisi mielestani sopiva kurssi. Pirun hyva kysymys! Vaihdon varovasti parikymmenta taalaa saaden reilun sata SUMia paremman kurssin taalaa kohden virallisiin vaihtopisteisiin verrattuna. Myohemmin joutui iloinen sancai toteamaan etta takkiin tuli yli 300 SUMia taalaa kohti...

Uzbekistanin valuuttamarkkinoilla rehottaa mustaporssi. Bazaareilla kiertelevat rahanvaihtajat muovipussit kadessa kahmien turisteilta dollareita. Edes vihreapukuisia miliiseja ei bisnes nayta pahemmin hetkauttavan. Mustaporssi pyorii kaikkialla, jokainen hotelli ja pieninkin guesthouse on valmis vaihtamaan turisteilta dollareita mustanporssin hinnoilla. Ja vaikeahan moisesta tarjouksesta on kieltaytya. Mustanporssin hinnoilla SUMeja saa 30-40% enemman virallisiin kursseihin verrattuna. Luonnollisesti viralliset valuutanvaihtopisteet vaihtavat SUMeja dollareiksi ainoastaan kuittia vastaan.

Ainoa taho joka tuntuu suhtautuvan asiaan vakavasti on Uzbekistanin tulli. Maahan saavuttaessa taytetaan kaksi identtista lomaketta, joihon tulee kirjata sentilleen kaikki valuutta mita mukanaan kantaa. Ja maasta lahtiessa rahaa ei saa olla enempaa kuin mita lomakkeisiin on kirjoittanut. Ylimaaraisen valuutan korjaa talteen Uzbekistanin tulli ja paalle saattaa rapsahtaa viela mojovat dollarimaaraiset sakot.

Kunhan tietaa pelin saannot paikallisilla valuuttamarkkinoilla valttyy varmasti isommilta ongelmilta. Ja taman jalkeen on matkustaminen Uzbekistanissa helppoa, halpaa ja mukavaa. Mutta vain niin kauan kun maan talous kestaa mustanporssin...