Miiliseista

Ihan aluksi mainittakoon, etta kaikki tassa kappaleessa ilmenevat kohtaukset ovat vain ja ainoastaan omaa tyhmyyttamme, laiskuuttamme ja sinisilmaisyyttamme.

Seka Venajalle, etta entisen Neuvostoliiton alueelle matkustettaessa tarvitaan muutamaa poikkeusta lukuunottamatta viisumi, joka pitaa maahan saavuttua rekisteroida, esimerkiksi Venajan ja Uzbekistanin tapauksessa useampaan kertaan.

Kazakhstanista kirjoitettiin matkaoppaassamme, Lonely Planetissa vapaasti suomennettuna nain:
28 maan (joihin Suomi kuuluu) kansalaisten rekisteroinnin voi hoitaa Kazakhstanin suurlahetysto tai konsulaatti viisumi anomuksen yhteydessa. Mikali nain ei ole tapahtunut saa rekisteroinnista kertovan leiman kansainvalisilta lentokentilta, Aktaun satamasta seka suurimmalta osilta maarajoja. Rekisterointi leima painetaan migration cardiin, maahan saapumisesta kertovan leiman viereen.
Suurin osa Kazakhstaniin matkaavista turisteista ei kohtaa mitaan ongelmia rekisterointiin liittyen ja Almatyn migration police on jopa kieltaytynyt rekisteroimasta turisteja, koska se ei ole "valttamatonta".
Ainoa varma keino valttaa ongelmat on kuitenkin rekisteroitya viiden paivan kuluessa migration police stationilla, jos rekisterointi ei jostain kumman syysta ole tata ennen tullut hoidettua.

Kuten jo aiemmin kirjoitimme, oli Aktaussa asioiden saataminen tuskaisaa, valimatkat olivat pitkia, englantia osaavia virkailijoita ei ollut ja kielitaidottoman auttamiseen oltiin haluttomia. Useita tunteja seikkailtuamme olimme vasyneita ja vittuuntuneita, ja siina ainokaisessa matkatoimistossa jossa meille suostuttiin edes puhumaan, ei ilmeisesti tiedetty mitaan koko rekisterointi asiasta. Teimme virheen ja luovutimme.

Aktausta lahdettyamme kysyttiin meilta junassa ensimmaisen kerran passit rekisteroitymisajan umpeuduttua. Vahan pidempi syynays perus pollareilta, mutta ei kuumotuksia, vain olan kohautus. Juuri ennen Aralskiin saapumistamme hyppasi yksinainen miliisi vaunuumme ja kysyi passeja. Nyt rekisteroinnin puute oli yhtakkia vakava ongelma, joskin tamakin pollari paasti meidat menemaan vannottaen etta menisimme heti seuraavana aamuna hoitamaan rekisteroitymisen. Lupasimme.

Aralskiin laiturille hyppasimme miellyttavaan aikaan 0219 am. Taksi suharin kyytiin, joka lupasi vieda meidat ihan ookoo hintaiseen hotelliin. Valittomasti hotellille saavuttuamme kuski ilmoitti hotellin olevan taynna. Vaadimme tata kuitenkin koputtamaan, ja hetken paasta vanha karttyinen nainen avasi oven: "mesta njet! Zaftra, da!". Kysyimme voisimmeko jaada odottamaan hotellin aulaan huomista sen vaatimattoman neljan tunnin ajan. Vastaukseksi ovi paiskattiin nenamme edesta kiinni. Ja taksikuski hymyili vieressa leveasti: "vokzal?". Ylihinnalla takaisin asemalle, jonka lattialle ja penkeille aloimme kyhaamaan hataleiria loppu yoksi.

Hyva miliisi saapui paikalle vartin paasta. Otti ensin rinkat sailytykseen, heratti sen jalkeen juna-aseman pienen kahvilanpitajan, jolta loytyi avain asemarakennuksessa sijaitsevaan kohtuuhintaiseen huoneeseen muutamalla punkalla. Tapahtukoon naille ihmisille pelkkaa hyvaa elamassa!

Aamulla suunnistimme Aral Tenizin toimistoon. Lafka pyorittaa Araljarven tutkimus- ja pelastusohjelmien ohella pienimuotoista homestay-painoitteista majoitustoimintaa seka kiertoajeluita Aralskin ymparistossa.

Toimistolta loytyi jayha, mutta kohtelias nuorimies, joka puhui erinomaista englantia ja rupesi avustamaan meita rekisterointisaadon kanssa. Hetken paasta olimme paamiliisin puheilla paikallisella poliisilaitoksella. Kirjoitimme vaadittavat dokumentit, myonsimme syyllisyytemme ja annoimme omakohtaisen sepustuksen miksi nain paasi kaymaan. Sedrin (Aral Tenizin kaveri) kaansi meille lakikirjasta tekstin, diipa daapa, sakkoa 14 300 Tengea eli vajaa sata dollaria tai 80 euroa per latty. Kirpas, mutta ajattelimme etta okei, teimme rikoksen ja nyt seuraa rangaistus. Saimme leimat migration cardeihin ja sovimme etta maksu suoritetaan pankkiin oppaamme valityksella (muutoin meidan olisi pitanyt odottaa sakonmaksuun oikeuttavia tunnuksia 3 arkipaivaa), kunhan paperit on saatu asemalla kuntoon.

Kavimme ostamassa junaliput seka Turkistaniin samalle illalle, etta Turkistanista eteenpain Almatyyn 26:ksi paivaksi.

Lahdimme noin puolikahdelta Sedrinin kanssa vaikuttavalle kierrokselle katsomaan laivojen hautuumaata ja Araljarven nykyista rantaa.

Takaisin Aralskiin saavuimme 1740 ja 1745 miliisipaallikko ilmoitti puhelimitse etta kokonaissumma joka meidan olisi maksettava 15 minuutin kuluessa pankkiin on 40200 Tengea... Sakko oli molempien osalta kasvanut 34,50 eurolla. Peruste oli se etta olimme jo kolme paivaa myohassa rekisterointimme kanssa. Koitimme soittaa Suomen Kazakhstanissa olevalle kunniakonsulille, seka Saksan suurlahetystoon, no, molemmat olivat luonnollisesti kiinni. Ehdotimme tapaamista miliisipaallikon kanssa poliisiasemalla, johon tama totesi, etta toimistoaika paattyy kuudelta, ja ettei han ole mikaan matkatoimisto, jota sopii hairita virka-ajan ulkopuolella.

Jos jatkaisimme matkaa maksamatta (kun olimme jo saaneet rekisterointileiman), olisimme etsintakuulutettuja Kazakhstanissa. Lisaksi meilla oli junaliput samalle illalle.

Paskamainen tilanne!

Maksun hoitamiseen oli kuitenkin takaportti. Luonnollisesti poliisipaallikko ei suostunut nakemaan meita. Kateista turistilta vastaanottava poliisihan on yhtakuin korruptiosyyte. Sedrin saisi toimia lahettina, ainoa asia, jonka saimme tingittya oli kuitti poliisilaitoksen leimalla, joka osoittaa meidan suoriutuneen sakosta.

Mita tasta opimme?

Kun on vastaavanlaisten koneistojen kanssa tekemisissa ei ole varaa laskea yhtaan roskaa rattaisiin. Jos nain kuitenkin kay tai jos kohdalle sattuu aiheeton syytos, tulee kaikki summat, nimet, lakitekstit ja KAIKKI saada paperina ja kirjallisena mukaan varustettuna asianmukaisilla leimoilla, luonnollisesti.

Niin, ja oppirahan hinta talla kertaa: 115 euroa per nokka, eikohan siita jo jotain opi, ja paa-asia etta selvisimme pelkalla rahalla.