It's Hollywood babe!

Kimin frendi tuli aamulla visiitille ja nakkasi meidät työmatkallaan suoraan Hollywoodin sydämeen, Walk of Famelle.

Jostain syystä julkkisten bongaaminen tähdistä oli yllättävänkin viihdyttävää puuhaa. Kuin pääsisi jotenkin lähemmäksi. Walk of Famella oli muutenkin ihan nasta ja leppoisa tunnelma. Kadulla vilisi yrittäjiä. Oli Ice Cube johtotähtenään rehvakkaasti käyttäytyviä rap-staroja esikoislevyjään kaupittelemassa, supersankareiksi pukeutuneita pellejä joiden kanssa pääsi maksusta kuvaan ja turistiajeluita myyviä supliikkimiehiä. Kotiläksyt oli tehty kunnolla ja yhden tällaisen asiakkaaksi lopulta päädyimme.

Auto oli iso, valkoinen ja mallia avo. Kuskina toimi Fred, iäkkäämpi herrasmies, joka oli selkeästi viettänyt suurimman osan elämästään Hollywoodin varjossa nähden päiväunia julkkisten jetset elämästä. Ei siis liene ihme että Beverly Hillsin, Bel Airin ja Hollywoodin kulmat hän tunsi kuin omat taskunsa.

On helppo ymmärtää ihmisiä jotka pärähtävät seutuun ja tekevät kaikkensa päästäkseen ökybiksien muurien sisäpuolelle. Kadulle kun kaikki näyttää niin täydelliseltä. On upeita asuntoja kauniita puutarhoja, hienoja autoja, Tyynivaltameri kimaltelee kaukaisuudessa ja ilmakin on miellyttävän lämmin. Kuinka helppoa ja solakkaa elämä paratiisi kukkuloilla olisikaan!

Mutta kuten tiedetään materia ei tee onnelliseksi, vaan aiheuttaa lähinnä kyltymättömyyden kierteen, missä käsitettä tarpeeksi ei ole olemassa. Päädyimme ostamaan kaupasta kahden dollarin valkoviinin ja painuimme Venice Beachille ihailemaan auringonlaskua.

Illalla yllätimme Kimin makaroonilaatikolla. Osui ja upposi.

Enkelten kaupunki, LA, CA

Kotiin- tai oikeammin töihinpaluu, koitui jo meidän molempien kohtaloksi, mutta skrivaillaan nyt tätä vähän jälkikäteen.

Harmaa hurttamme kiisi aamunsarastuksen aikaan Losin läpi. Oudolla tavalla tutut maisemat sen kuin lisääntyivät. Palmut olivat juuri sellaisia kuin telkkarissa, olivathan ne samanlaisia palmuja. Ökytalot, rähjäiset lähiöt, amerikan raudat ja Hollywood kyltti; kaikki kuin omasta hieman unenomaisesta ja utuisesta menneisyydestä.

Jos Friscossa välimatkat yllättivät oli Losi vielä jotain aivan muuta. Onneksi saimme käsiimme kattavan ja pätevän julkisenliikenteen kartan.

Majoitukset Kaliforniassa olivat Aasian hintatasoon tottuneille kukkaroillemme aivan liian kalliita, joten olimme päättäneet tutustua maailmanlaajuiseen Couch Surfing-palveluun. Homma toimii näin: Luo profiili kertomalla itsestäsi mahdollisimman paljon ja aloita "surffaaminen". Kenenkään ei ole pakko majoittaa tai majoittua tai edes tavata ketään henkilökohtaisesti. Kuinka syvälle palveluun heittäydyt, sen päätät itse. Monet ovat kiinnostuneita vain kahvikupposesta eksoottisten vieraiden parissa.

Ensimmäiseksi emännäksemme sattui siis Losilainen Kim. Profiili vaikutti superpikaselauksella hyvältä, ei muuta kuin kysely sisään ja parin päivän päästä meidät oli kutsuttu majoittumaan Losilaiselle sohvalle. Helppoa ja näppärää, mielenkiintoista ja halpaa! Kim oli töissä päivän kuten normaalit ihmiset, joten painelimme Santa Monica beachille tappamaan aikaa. Tai oikeammin päivä muuttui ajantappamiseksi kun emme saaneet rinkkojamme mihinkään jemmaan ja niiden kanssa Losin käsittämättömien etäisyyksien selättäminen ei tuntunut houkuttelevalta.

Viileästä tuulesta huolimatta teki hyvää olla vaan, katsella merta, kuunella musiikkia, pelata korttia... Ilta toi mukanaan kauniin auringonlaskun, jonka tarkkailuun Losin biitsit antavat huikeat raamit.

Kimin tapaaminen vähän ehkä jännitti, niinkuin useimmissa asioissa ensimmäinen kerta. Ei huolta, tyttö oli erinomaisen iloinen, aurinkoinen ja vieraanvarainen. Pääsimme valmiiseen ruokapöytään! Tuli kiire hakea viinipullo kohteliaisuuden merkiksi. Sohvassa riitti pituus meikäläisellekkin ja alustana se oli mukavan pehmeä. Herkeämättä vieraita tuijottaneet kissat olivat loppujen lopuksi ehkä se jännittävin tekijä.

Seuraava aamu valkeni aurinkoisena. Ikkunasta tulvi lintujen laulu ja liikenteen kohina. Oli aika lähteä tutustumaan Hollywoodiin.

Unelmien Kalifornia, Belmont, Kalifornia

Jet lagi painaa hieman vielä retkikuntaa, muttei näy tahdissa. Illalla hypätään pahamaineisen Greyhoundin kyytiin ja suunnataan kohti aurinkoa ja Losia.

Vastaanotto oli odotetun vieraanvarainen; Italaisia herkkuja ja mukavat näköalat San Franciscon lahdelle. Aurinkokin tervehti meitä säteillään ja sääennusteiden vastaisesti lämmöllään!

Näin ensikertalaisena täytyy todeta ne kliseiset ensikommentit: Kaikki tuntuu oudolla tavalla tutulta. Niin läpitunkeva on Uudeltamantereelta tullut kulttuuri ollut minunkin elämässäni ettei voi olla ihmettelemättä tuttuja elementtejä. Lähtien autotalleista, kylteistä, postilaatikoista ja vesiposteista aina ihmisten esiintymiseen ja ruuan tuoksuun. Välimatkojen suuruus ihan tuolla Friscon down townissa on tosin päässyt jo konkreettisestikin pari kertaa yllättämään. Everything is truly bigger in America!

Eilen kävimme katsomassa M:n koulun Spring Sing esityksen. Vakuuttavaa ja äärettömän mielenkiintoista. Eskari-ikäiset muksut ketkuttelivat kimmaltelevissa kledjuissa siihen malliin ettei paljon tarvitse kelailla mistä ne Idolit tulevat. Toisaalta ero Suomeen on melkoinen; meillä hoilataan virsiä hartaudella kivikasvoisina, täällä jorataan pilkesilmäkulmassa Michael Jacksonin tai Britney Spearsin tahtiin...

San Francisco on erittäin miellyttävä kaupunki. Suuren Meren rannalla ilmasto on miellyttävän kostea, eikä kylmä vaivaa talvellakaan. Maisemat vakuuttavat. Kaupunkikaava on luotisuorine katuineen ja jyrkkine mäkineen suorastaan psykedeelinen. Ja se kulttuurien rikkaus! On China Townia, Little Italya ja Hippi kommuunia. Nipponkin on vahvasti edustettuna, kuin myös afrikka.

Aika kuluu taas kuin siivillä, katsotaan minne kaikkialle sitä kerkeää!