Aavikkoseikkailu kuorrutettuna pyhiinvaelluksella

Vaikka silmissa oli aamukuudelta viela unihiekkaa, vatsanpohjassa

kutkutteli mukavasti. Se oli juuri se jannittava kutkutus, joka

puuttuu valmismatkojen all inclusive -paketeista. Syy siihen, miksi ei halua

menna helpointa reittia, vaan seikkailla. Onnistua ja epaonnistua.



Eilen oli epaonnistumisten paiva, kun kiersimme tuskaisen kuumaa

kaupunkia etsien tietoa Beket-Atasta, aavikolla sijaitsevasta
maanalaisesta moskeijasta. Mitaan ei loytynyt, mutta paatimme lahtea
kokeilemaan. Vanhassa matkaoppaassa oli hyvia vinkkeja, mutta nelisen

vuotta vanhoja - ehka pitavat paikkaansa tai sitten eivat.



Juuri ja juuri mahduimme pieneen marshrutkaan, joka kuljetti meidat

Zanaozenin oljykaupunkiin. Viitisen minuuttia seisoskelimme
jalkakaytavalla toistellen Beket-Ata -nimea kysyjille (vaikka eihan

meilla ollut hajuakaan, mita he kysyivat). Kohtelias nuorimies, Ori
nimeltaan, pysahtyi kohdallemme ja otti ohjat kasiinsa. Tunnissa meilla
oli oma jeeppi seka kuski, vatsat taynna mantyja (kazakhstanilainen
vastine dumplingeille) seka vesivarastot taydennettyna. Kun olimme
palkinneet Orin parilla eurolla ja oluella, kuski painoi kaasun pohjaan
ja lahti kiidattamaan meita kohti aavikkoja ja muslimien pyhia
paikkoja.



Matkalla pysahdyimme Shopan-Atassa (maanalainen moskeija ja nekropolis
n. 900-luvulta) ja paasimme harjoittelemaan islamilaisia rituaaleja:
Kasivarsia, kasvoja ja jalkoja pestiin joka kaanteessa vedella ja
koskemalla pyhia asioita kuin saippuaa. Rukoiltaessa kasista
muodostettiin kuppi ja lopuksi kasilla pyyhittiin kasvot. Nepalin
buddhalaisalueilla opimme kiertamaan pyhat paikat myotapaivaan. Nyt
eteen tuli tiukka u-kaannos , silla muslimit kiertavatkin vastapaivaan
ja kierroksia tehdaan aina kolme.



Kahdestaan emme olisi hoksanneet, etta keloontunut puunrunko tai
tuhkainen kivi ovat pyhia tai sita, etta ovesta pitaakin poistua
takaperin. Onneksi pieni pyhiinvaellusseurue otti meidat hoiviinsa ja
opasti islamin tielle.



Maisemat vain parantuivat, kun jatkoimme pomppivaa aavikkorallia kohti
Beket-Ataa. Tasankoa, vajoumia, kanjonimaisia pinnanmuotoja valkoisen,
punaisen ja vihrean eri savyin kirjailtuna. Valilla kuski kaski sulkea
ikkunat hiekan tanssiessa villisti tuulen mukana.



Beket-Ata ei savayttanyt heti ensi silmayksella. Jeepin ikkunasta
parkkipaikalta nakyi vain tasainen kuumasti huokaileva aavikkoja
sinikattoinen uutena hohtava moskeija. Hetken paasta selvisi, etta uusi
rakennus olikin pyhiinvaeltajien majatalo, joka tarjosi teeta, ruokaa
ja yosijan - ilmaiseksi! Vasta talon takaa paljastui paikan koko
loisto. Tasanko tipahti akisti 150 metria ja maisema muistutti
levinnytta Grand Canyonia. Beket-Atan luolamoskeija loytyi rosoiselta
seinaman alaosasta.



Teehetken jalkeen lahdimme kymmenien muiden pyhiinvaeltajien mukana
laskeutumaan kohti moskeijaa. Maisema oli niin avara ja laaja, etta oli
mahdotonta arvioida mittasuhteita. Jannittavat kivimuodostelmat,
kauniit varit ja kaukana siintavat suolatasangot helpottivat
taivaltamista tuskaisen kuuman auringon porottaessa. Matkalla juotiin
suolaista vetta lahteestaseka pestiin kasvot, korvat ja kadet kolme
kertaa puhalla mutavedella. Vesi oli todella pyhaa, silla monet
raahasivat sita litrakaupalla mukaansa.



Meidat hyvaksyttiin heti osaksi pyhiinvaeltajien iloista laumaa ja
olimme illan tahtia. Kaikki halusivat kuvaan kanssamme, jotkut useamman
kerran. Jokainen, joka osasi sanankin englantia, tuli juttelemaan ja
kaansi sitten keskusteluamme ylpeana muille uteliaille. Meita
opastettiin, naytettiin istumapaikkaa, meille tarjottiin teeta ja
huolehdittiin, etta saimme vatsat tayteen. Nain varauksetonta
ystavallisyytta harvoin kokee tutuilta saatika sitten tuntemattomilta.
Meilla oli tarjota vain hymy, kaunis kiitos ja valokuvia Suomesta.
Kuvat kiersivat koko poydan ja jotkut jopa ottivat niista kuvia omilla
Nokian kannykkakameroillaan.



Illallista varten miehet ja naiset ohjattiin eri huoneisiin (joissa
myos nukuttiin). Liza-niminen nainen otti minut siipiensa suojaan.
Menimme istumaan lattialle pienen muovisen maton ymparille ja Liza
ojensi kasipyyhkeen polvieni paalle. Ruoka tuotiin isoissa vadeissa,
yksi vati jokaiselle poyta(eli muovimatto-)ryhmalle. Pastalevyjen
paalta loytyi kaikkea luista rasvamoykkyihin. Oma-ateriani koostui
lahinna pastasta ja lihaliemisopasta, mutta Jussi oli rohkeasti
maistanut kaikkea, niin kuin koulussa opetetaan. Ihra oli ollut
allottavaa, janteet sitkeita, aivot olivat tuntuneet jannittavilta
suussa, mutta liha ja maksa olivat olleet "tosi jees". Pyhiinvaeltajien
maarasta kertoo jotain se, etta Beket-Atassa teurastetaan joka paiva
4-5 lammasta.



Aamu-unisina aloitimme paluumatkan vasta 5.18 aamulla - kun kaikki muut olivat jo lahteneet.