Kimin frendi tuli aamulla visiitille ja nakkasi meidät työmatkallaan suoraan Hollywoodin sydämeen, Walk of Famelle.
Jostain syystä julkkisten bongaaminen tähdistä oli yllättävänkin viihdyttävää puuhaa. Kuin pääsisi jotenkin lähemmäksi. Walk of Famella oli muutenkin ihan nasta ja leppoisa tunnelma. Kadulla vilisi yrittäjiä. Oli Ice Cube johtotähtenään rehvakkaasti käyttäytyviä rap-staroja esikoislevyjään kaupittelemassa, supersankareiksi pukeutuneita pellejä joiden kanssa pääsi maksusta kuvaan ja turistiajeluita myyviä supliikkimiehiä. Kotiläksyt oli tehty kunnolla ja yhden tällaisen asiakkaaksi lopulta päädyimme.
Auto oli iso, valkoinen ja mallia avo. Kuskina toimi Fred, iäkkäämpi herrasmies, joka oli selkeästi viettänyt suurimman osan elämästään Hollywoodin varjossa nähden päiväunia julkkisten jetset elämästä. Ei siis liene ihme että Beverly Hillsin, Bel Airin ja Hollywoodin kulmat hän tunsi kuin omat taskunsa.
On helppo ymmärtää ihmisiä jotka pärähtävät seutuun ja tekevät kaikkensa päästäkseen ökybiksien muurien sisäpuolelle. Kadulle kun kaikki näyttää niin täydelliseltä. On upeita asuntoja kauniita puutarhoja, hienoja autoja, Tyynivaltameri kimaltelee kaukaisuudessa ja ilmakin on miellyttävän lämmin. Kuinka helppoa ja solakkaa elämä paratiisi kukkuloilla olisikaan!
Mutta kuten tiedetään materia ei tee onnelliseksi, vaan aiheuttaa lähinnä kyltymättömyyden kierteen, missä käsitettä tarpeeksi ei ole olemassa. Päädyimme ostamaan kaupasta kahden dollarin valkoviinin ja painuimme Venice Beachille ihailemaan auringonlaskua.
Illalla yllätimme Kimin makaroonilaatikolla. Osui ja upposi.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti