sunnuntai 13. helmikuuta 2011

Uusi vuosi, uudet kujeet, Klenoden, Itämeri

Aikaa on taas kulunut ja uusi vuosi asetti Iloiselle Sancaille heti läjän haasteita ja mahdollisuuksia. Kotiinpaluusta jouluineen ja muine pyörityksineen selviydyimme kuitenkin kunnialla vaikka sukulaisralli meinasikin aika ajoin kiihtyä vähintään Jyväskylän Suurajojen veroiseksi. Ruoka kuitenkin oli hyvää ja pääsimme lievittämään pohjatonta pätemisen tarvettamme loputtomien matkaamme koskevien kysymysten äärellä.

Haasteet alkoivat Jussin osalta jo vuoden ensimmäisenä päivänä; lähtö laivalle aikaistui liki vuorokaudella. Pienestä alkujännityksestä huolimatta törni Itämerellä sujui hyvin vaikka "talvimerenkulku ei oo tissiposkille". Helenan sähköposti alkoi täyttyä taas tuttuun tapaan sijaispyynnöistä heti koulujen alettua, joten reissussa ohkaisiksi käyneet tilimme alkoivat hetimiten saada virvoketta, mikä on hyvä kesäistä hankettamme ajatellen. Mutta siitä lisää myöhemmin.

Nyt ajatukset rupeavat suuntaamaan kohti länttä, aina Kaliforniaan asti, jonne suuntaamme maaliskuussa. Odotuksissa aurinko ja lämpö nousevat ainakin korkealle!

Muutoin suunnitelmissa olisi sukuloida, hengailla Friscossa ja ympäristössä, liftata/pyöräillä valtatie ygönen losiin, treffata Santa Barbarassa pari frendiä, käydä katsomassa yksi NHL-matsi, harrastaa talviurheilua Lake Tahoella ja tehdä joku pieni vaellus Yosemitessä. Eli kiireinen 3 ja ½ viikkoa luvassa!

Lähtö on 3.3.2011 klo 0400 Turusta dösällä. Tämän jälkeen lisää apdeittii.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti