Viikonlopuksi olimme päättäneet suunnata koko porukan voimin Lake Tahoen "mökille" rentoutumaan ja harjoittamaan erilaisia talviaktiviteetteja. Tämä siis tarkoitti käytännössä sitä että muut laskettelevat rinteillä ja meitsi puuskuttaa murtsikaa laduilla.
Lähtö tapahtui pe iltana suunnitelmien mukaan ja selvisimme iltapäivä ruuhkistakin melko sutjakkaasti. Auringon laskettua kuulimme kuitenkin huhuja vuorille johtavien teiden sulkemisista. 600 metrissä oli jo lunta maassa - lisää satoi kokoajan. Puolen tunnin ajon jälkeen meidät käännytettiin ympäri. Muutaman kymmenen kilometrin päässä oli toinen Tahoelle vievä tie, paikan päällä saimme todeta senkin olevan suljettu. Teiden sulkemisen ymmärsi, jumalauta minkäkokoisia mummoja taivaalta tuli, ja ennen näkemättömän tiheänä pyrynä. Everything is bigger in America. Tyyneltä valtamereltä puhaltavat lämpimät merituulet saavat aikaan pitkin Sierra Nevadaa käsittämättömän sakeita pyryjä ja voimallisia sateita, kun ilmavirrat vuoriin törmätessään alkavat kohota, jäähtyä ja lopulta tipauttavat koko kostean lastinsa rinteille. No, 800 metrissä näkyvyys oli juuri ja juuri auton konepellin verran, tiet siis suljettu ja sinnikkäistä muutaman tunnin vaatineista yrityksistä huolimatta tiet pysyivät ummessa. Palasimme alemmaksi etsimään hotellia, jota saimmekin hakea urakalla. Emme olleet nimittäin ainoat tienpäällä. Vasta puoliltaöin pääsimme nukkumaan.
Seuraava päivä vaikutti kirkkaammalta ja teiden kerrottiin avautuneen. Korkeissa solissa tuiskutti vielä mutta pääsimme kuin pääsimmekin vihdoin ja viimein perille. Lumipyryn, ja ilmeisesti useiden sellaisten jäljet näkyivät tien penkereillä, joilla lumivallit kohosivat useiden metrien korkeuteen. Rinteitä oli auki ja ladut aurattu, joten meikä paineli murtsikan pariin ja muut skimbaamaan.
Ilta kului saunan puutteessa poreammeessa, joka on fiksusti asetettu partsille. Ei pöllömpi paikka maistella hyvin ansaittu olut. Uni tuli aikaisin silmään.
Aamulla pyrytti taas ankarasti, ja alueen lukuisat laskettelukeskukset olivat sulkeneet rinteensä, eikä murtsikka ladutkaan vaikuttaneet lupaavilta, etenkään kun lunta tuli jatkuvasti lisää noin vauhdilla 5 senttiä/tunti. Vaihdoimme sporttiset harrastukset vähemmän vakavampiin lumessa peuhaamisleikkeihin, oli pulkkamäkeä, lumilinnan kyhäystä, lumisotaa ja muutakin rymyämistä. Järven rannasta löysimme keinut joista oli hyvän vauhdin jälkeen, no, lapsekkaan hauskaa dyykata mahaplätsi hankeen. Hieno päivä, välillä tekee erittäin terää vaihtaa lapsetusvaihteelle ja nauttia vain tuoreen lumen suomista riemuista.
Seuraavana päivänä Tahoen loma oli lopussa. Meidän pläni oli tulla kyydillä Sacramentoon ja jatkaa sieltä Mariposan kautta kohti Yosemiteä. Jännitykseltä ei säästytty tälläkään matkalla. Tiet olivat taas paikoin tukossa ja keli surkea. Lisäksi bussimme lähtöaika lähestyi vääjäämättä. Kaiken kaahamisen jälkeen kerkesimme kuin kerkesimmekin bussiin, mutta todella täpärästi; Helenan juostua lippujen kanssa dösään sisään paukautti odottamisesta tuohtunut kuski ovet välittömästi kiinni ja kaasutti menemään. Illalla saavuimme Mariposaan, vuoret olivat edelleen pilvessä.
----------
Yosemite jouduttiin jättämään seuraavaan kertaan, kaikki tiet kansallispuistoalueelle oli suljettu myrskyjen takia..... Vaihtoehtoista toimintaa etsittiin Friscon pohjoispuolelta:
Luottavaisin mielin suuntasimme aamulla kaatosateessa autovuokraamoon, josta olimme varanneet kiesin kahdeksi päiväksi hintaan 43 usd. Hämmästys muuttui nopeasti vihaksi, kun setä tiskin takana ilmoittikin hinnaksi 110 taalaa. Seurasi kiivaita sanoja puolin ja toisin, mutta meille kärry oli nyt ainoa vaihtoehto saada jotain irti Kalifornian kevätmyrskyistä. Fillarilla liikenteeseen ei ollut mitään asiaa ja julkinen liikenne oli suunnitelmiimme liian hidasta. (Kolmen viikon reissu tuntui kauhean lyhyeltä, koko ajan kiire...) Myöhemmin selvisi, että sedän vaatimat vakuutusmaksut kai olivat oikeasti pakollisia, kummallista vain oli se, että netistä tulostamassamme varausvahvistuksessa oli total price 43.
Vihaisina maksoimme pyydetyn hinnan ja hyppäsimme kirkkaanpunaisen automme kyytiin. Golden Gatella Tyyneltämereltä puhaltava myrsky tärisytti autoamme ja tuulilasin pyyhkijät vispasivat vimmatusti. Päätimme odotella hetken kelin rauhoittumista Sausalitossa. Kengät ehtivät kastua läpimäriksi, kun juoksimme parinkymmenen metrin matkan parkkikselta italialaiseen kahvilaan.
Kun vimmattu sade hieman hellitti, jatkoimme matkaa kohti Muir Woodsia. Punapuut antoivat jylhän suojan myrskyltä - jättiläispuiden juurelle pääsi vain pientä tihkua, joka ei meitä haitannut. Tämä saattoi jopa olla paras keli tutustua puiden kuninkaisiin. Yleensä ruuhkaisessa metsässä oli vain muutama reipas kulkija, nyt kunnioitusta herättävien puiden ympärillä leijui ihana hiljaisuus, jota rikkoivat vain muutamat sadepisarat.
Taivas oli sinnikkäästi synkän harmaa, joten päätimme jättää loput ulkoleikit seuraavalle päivälle ja lähteä kohti Amerikan tärkeintä viininviljelysaluetta. Napa saattaa olla kuuluisampi, mutta meidän kohteeksemma valikotui Sonomassa, Glen Ellenissä sijaitseva Benzigerin biodynaaminen viinitila. Punkut eivät meidän makuhermojamme saaneet onnesta sekaisin, mutta paikan valkkari oli aivan ihanaa. Se oli yllättäen myös halvimmasta päästä ja pullollinen Benzigerin Chardonnaytä odottelee nyt viinitelineessämme sopivaa hetkeä. Toinen huippuluokan makuelämys oli paikan portviini, mutta upeasta maustaan huolimatta se jäi hyllyyn kovan hintansa takia. Harmaasta säästä huolimatta (tai ehkä juuri utuisen tunnelman takia) vehreä maisema oli kaunis ja suunnittelimmekin jo seuraavaa reissua tänne paremmalla ajalla ja ehdottomasti pyörällä auton sijaan. Yöksi tavoillemme uskollisina halvimpaan mahdolliseen majoitukseen eli "kuutoseen", jonka pihalla poika harjoitteli aseen pyöritystä hampurilaisketjujen valot taustalla vilkkuen.
Aamulla aurinko hymyili taas taivaalla ja matka jatkui kohti Point Reyesiä. Mikä mahtava paikka! Jylhää rantaviivaa, valaiden vaellusta niemen ohitse ja upeita aaltoja myrskyn jälkeen. JATKUU jahka IS ehtii taas koneen äärelle...
torstai 14. heinäkuuta 2011
Änäri tunnelmaa, San Jose
Meikäläinen kuuluu siihen ikäpolveen, joka pääsi pikkupoikana hekumoimaan Teemu Selänteen menestyksellä. Keräiltiin lätkäkortteja, opeteltiin kovien pelaajien nimiä ja matkittiin näitä esikuvia pihapeleissä.
Kaukainen ja myyttinen superkova NHL oli aina kiinnostanut. Vielä aikuisiälläkin aamurutiineihini kuuluu änäri tulosten tsekkaaminen netistä.
Nyt tarjoutui mahdollisuus päästä ziigaamaan matsia paikan päälle. J oli hommannut liput Minnesota Wild-San Jose Sharks matsiin, jossa lisäkutinaa tuotti kummaltakin veräjältä löytyvät suomalaisveskarit, Antti Niemi ja Niklas Bäckström sekä Minnesotan isossa roolissa pelaavat Mikko Koivu ja Antti Miettinen.
Ja olihan se Sm-liigan sähellykseen verrattuna jotain aivan muuta. Vauhti, taito ja kovuus tuntui katsomossa asti. Ja yleisö, se seurasi matsin alusta loppuun hengittäen joukkueiden tahdissa. Vierasjoukkueen, eli Minnesotan, maalatessa kaikki liki kymmenentuhatta ihmistä olivat hiirenhiljaa ja pidättivät hengitystään. Painostava tunne levisi halliin.
Edes väliajoilla pyörineet show:t ja mainokset eivät tuntuneet korneilta. Tämän(kin) ne näköjään jenkeissä haldaavat. Huikean urheilutapahtuman järjestämisen.
Kaukainen ja myyttinen superkova NHL oli aina kiinnostanut. Vielä aikuisiälläkin aamurutiineihini kuuluu änäri tulosten tsekkaaminen netistä.
Nyt tarjoutui mahdollisuus päästä ziigaamaan matsia paikan päälle. J oli hommannut liput Minnesota Wild-San Jose Sharks matsiin, jossa lisäkutinaa tuotti kummaltakin veräjältä löytyvät suomalaisveskarit, Antti Niemi ja Niklas Bäckström sekä Minnesotan isossa roolissa pelaavat Mikko Koivu ja Antti Miettinen.
Ja olihan se Sm-liigan sähellykseen verrattuna jotain aivan muuta. Vauhti, taito ja kovuus tuntui katsomossa asti. Ja yleisö, se seurasi matsin alusta loppuun hengittäen joukkueiden tahdissa. Vierasjoukkueen, eli Minnesotan, maalatessa kaikki liki kymmenentuhatta ihmistä olivat hiirenhiljaa ja pidättivät hengitystään. Painostava tunne levisi halliin.
Edes väliajoilla pyörineet show:t ja mainokset eivät tuntuneet korneilta. Tämän(kin) ne näköjään jenkeissä haldaavat. Huikean urheilutapahtuman järjestämisen.
sunnuntai 3. huhtikuuta 2011
Pyörän päälle, Big Sur, CA
Illan vietimme hostimme Barakin seurassa, väijyen merileijonia kalastaja laiturin alla, pelaten hippaa vanhassa junassa (!) ja syöden herkulliset viidenruokalajin vegemässyt jossain paikallisessa luomumättölässä. Ja hauskaa oli! Taas. Couch Surfing vakuuttaa.
Aamulla kampesimme itsemme aikaisin sohvalta kadulle ja painelimme pyörävuokraamoon. Kaksi pätevää hybridiä ja traileri hoituivat nopeasti ja näppärästi ja jopa inhimilliseen hintaan (138 usd/3päivää/kaikki romut).
Hörpimme kylillä vielä aamusumpit ennen kuin suuntasimme 17 mailin reittiä kohti etelää. Vuokraamiemme välineiden ainoa heikko puoli tuli heti ensimmäisessä ylämäessä esille. Traileri oli syntisen raskas kun tie muuttui kaltevaksi. Korvissa kaikui sananlasku "kuin kivirekeä vetäisi". No onneksi reittimme ei tulisi olemaan pelkkää ylämäkeä, sinnikkäästi eteenpäin vaan.
Aamupäivä oli rannikolle ominaisesti sumuinen. Mantereen päällä ollut lämmin ilmamassa tiivistyi kylmän meren kohdatessaan tiiviiksi sumupankiksi. Ensimmäisen stopin otimme Lobosin niemellä. Tunnelma oli aavemainen mutta hieno valtavien maininkien murskautuessa sumun keskeltä rantakallioihin useiden metrien korkuisiksi vesipatsaiksi. Vain merileijonien ääntely ylitti aaltojen pauhun.
Puolilta päivin lounastimme tihkusateessa. Tähänkö hyvä onnemme kelien suhteen päättyisi? Ei sentään vielä. Alku iltapäivästä aurinko vei voiton kylmästä merestä ja sumupilvet hälvenivät rannikolta. Jylhä kallioranta vaikutti viimeisten utuisten rippeiden kietoutuessa vielä kivien ympärille.
Iltapäivä alkoi olla jo pitkällä ja tie oli koukkaamassa sisämaahan. Halusimme ehdottomasti telttailla Ison Meren rannalla mutta viimeisimmät potentiaaliset paikat olivat olleet Garrapatan rantamilla parintunnin pyörämatkan päässä...
Päätimme yrittää Andrew Molera state parkista, joka tuntui vetävän puoleensa hipahtavia elämäntapa surffareita kuin kukkanen mehiläisiä. Sumu oli taas laskeutunut rannikolle. Viimeisestä niemennokasta jyrkältä rantakalliolta löysimme tasaisen läntin mihin telttamme asettaa. Piilossa katseilta paikka ei ollut joten avasimme viinipullon ja katselimme illan hämärässä taiteilevia surffareita, jotka välillä katosivat aaltoihin, välillä usvaan.
Telttapaikka
Lobosin tyrskyt
Pistimme leirin kasaan heti aamutuimaan, jotta emme narahtaisi laittomasta telttailustamme. Aamupuurot ja -teet keittelimme nyt sumuttomia, hulppeita maisemia ihaillen.
Jatkaessamme koukkasi valtatie 1 sisämaahan tarjoten uudenlaisia maisemia. Metsä lähestyi molemmilta puolilta ja katse kiinnittyi vaikuttaviin punapuihin. Päivä lämpeni pikku hiljaa ja lounaan aikaan Jussi heilui jo ilman paitaa. Iltapäivällä Julia Pfeifnerin puiston saavuttaessamme iski kuitenkin tuolle rannikolle niin ominainen sumu jälleen pakottaen Iloisen Sancain turvautumaan taas pitkähihaisiin. Julia Pfeifneria oli ilmeisesti runnellut jokin luonnonmullistus kun hulppealal paikalla ollut leirintäalue oli ajettu alas. Toisaalta tämä tarkoitti myös maksuttomia tasaisia alueita valtameren äärellä. Meitä se ei tosin tällä kertaa lohduttanut. Aikataulu pakotti kääntämään fillarit takaisin kohti Montereytä; yöksi jäimme lounaspaikkamme välittömästä läheisyydestä bongaamallemme pienelle puskien kätkemälle tasanteelle Tyynenvaltameren yllä.
Koko yön satoi. Ja aamulla oli aikainen herätys. Suunnattomaksi helpotukseksemme navakka luoteinen tuuli kuivatti ilman telttaa pakatessamme ja tunnin polkemisen jälkeen alkoi sininen taivas selättää harmaat pilvet. Tuuli tosin oli kannaltamme sivuvastainen ja teki pikapolkupyörämarssistamme etenkin traileria hinanneelle Jussille hieman tuskaisan.
Maisemat olivat tällä kertaa jo tuttuja ja saavuimmekin Montereyhin hyvissä ajoin. Ystävällinen bussikuski otti meidät jo aikaisempaan San Joseen vievään bussiin ja saavuimmekin Belmontiin hyvissä ajoin. Tämä onnekas sattuma avasi meille myös mahdollisuuden päästä seuraamaan tiukkaakin tiukempaa paikallissarjan jääkiekko-ottelua jossa J tehtaili huikeat neljä byyreä. Tämä ottelu toimi myös mainiona lämppärinä seuraavan illan San Jose Sharks-Minnesota Wild NHL-matsille
lauantai 2. huhtikuuta 2011
Kohti pohjoista
Katalinasta Losiin palattuamme aloimme suuntia pikku hiljaa kohti pohjoista. Ensimmäiseksi etapiksi sattui Santa Barbara. Komeissa raameissa vuorten ja valtameren välissä sijainnut Santa Barbara ei tarjonnut tällä kertaa mitään huikeita elämyksiä omasta kiireestämme johtuen. Bilettävää jengiä tunnui perjantai illan kunniaksi olevan liikenteessä, tosin tyydyimme nautiskelemaan kahden taalan viinimme rantahietikolla aaltoja kuunnellen ja painuimme burgereiden jälkeen pehkuihin.
Säännöillä kirottu hostellime ei oikein vakuuttanut. Yöllä oli rauhatonta, ja aamulla respa ei tullut ajoissa avaamaan, mikä aiheutti meille pienimuotoisen stressin kun dösä kohti Salinasta oli lähdössä ja hintaan kuulunut aamiainenkin jäi väliin. Tämä tosin ei ollut suuren suuri menetys, tarjolla kun oli paahtoleipää ja kahvia.
Salinaksessa tapasimme J:n S:n ja M:n ja jatkoimme maalaismarkkinoiden falafelien jälkeen Montereyhin. Iltapäivä kului Carmelin biitsillä hassutellessa ja 17 mailin muikeita maisemia ihaillen. Golf-kenttien neliöhinta mietitytti ja sijainti vihastutti. Silti aavemaisten sypressien ja karun rantaviivan koristaman Montereyn niemen saivat haaveilemaan, jotta tässäpä olisi mukava paikka kesähuvilalle! Illan hämärtyessä painelimme motellin kautta kalaravintolaan syömään ekologisesti pyydettyjä?! ja erinomaisen herkullisia mereneläviä.
Aamulla suuntasimme Montereyn vaikuttavaan akvaarioon tarkastelemaan miltä edellinen illallinen näyttää elävänä luonnollisessa elinympäristössään. Hienosti toteutettu yllättävän runsaalla ympäristöpropagandalla varustettu mereen keskittyvä tiedepuisto!
Iltapäivällä hyvästelimme taas J:n S:n ja M:n, painelimme kauppaan ostamaan eväitä tulevaa Big Surin seikkailuamme varten ja tapaamaan elämämme toista CS kontaktiamme, Barakia.
Säännöillä kirottu hostellime ei oikein vakuuttanut. Yöllä oli rauhatonta, ja aamulla respa ei tullut ajoissa avaamaan, mikä aiheutti meille pienimuotoisen stressin kun dösä kohti Salinasta oli lähdössä ja hintaan kuulunut aamiainenkin jäi väliin. Tämä tosin ei ollut suuren suuri menetys, tarjolla kun oli paahtoleipää ja kahvia.
Salinaksessa tapasimme J:n S:n ja M:n ja jatkoimme maalaismarkkinoiden falafelien jälkeen Montereyhin. Iltapäivä kului Carmelin biitsillä hassutellessa ja 17 mailin muikeita maisemia ihaillen. Golf-kenttien neliöhinta mietitytti ja sijainti vihastutti. Silti aavemaisten sypressien ja karun rantaviivan koristaman Montereyn niemen saivat haaveilemaan, jotta tässäpä olisi mukava paikka kesähuvilalle! Illan hämärtyessä painelimme motellin kautta kalaravintolaan syömään ekologisesti pyydettyjä?! ja erinomaisen herkullisia mereneläviä.
Aamulla suuntasimme Montereyn vaikuttavaan akvaarioon tarkastelemaan miltä edellinen illallinen näyttää elävänä luonnollisessa elinympäristössään. Hienosti toteutettu yllättävän runsaalla ympäristöpropagandalla varustettu mereen keskittyvä tiedepuisto!
Iltapäivällä hyvästelimme taas J:n S:n ja M:n, painelimme kauppaan ostamaan eväitä tulevaa Big Surin seikkailuamme varten ja tapaamaan elämämme toista CS kontaktiamme, Barakia.
perjantai 1. huhtikuuta 2011
Saarielämää, Catalina, CA
Kuulimme huhuja lämpöaallosta ja päätimme pyyhkiä Losin pölyt jaloistamme suunnaten parinkymmenen mailin päässä olevalle Catalinan saarelle sulattelemaan Suomen ankarassa talvessa jäätyneitä luitamme.
Catalinan pääkaupunki, Avalon, on kuin karamelli ja sää tosiaan helli meitä; kaksi päivää tyyntä ja pilvetöntä taivasta. Saaren turisti-infra tosin oli isku vasten kasvoja. Olisimme palavasti halunneet rannalle telttailemaan, ja 20 mailin päässä olisi ollutkin mukava biitsi leirintäalueineen. Tänne pääsy vain olisi maksanut meiltä yhteensä 128 dolsua, whtf!? Tyydyimme kävelymatkan päässä olevaan biitsittömään leirintäalueeseen. Tämä saattoi olla onnekas käänne, nimittäin jälkimmäisenä yönä Japanin maanjäristyksen aiheuttama tsunami rantautui Kalifornian biitseille.
Ensimmäisenä päivänä nautimme saaren vaihtelevasta ja kauniista luonnosta. Niin ja esteettömistä näkymistä Tyynelle Valtamerelle. Toisen päivän pyhitimme biitsille. Vesi vain oli valitettavan viileää, joten jäi snorklausvehkeet vuokraamatta.
Mikäli Losissa lusii pidempään ja kaipaa hieman rauhallisempaa meininkiä voimme vilpittömästi suositella ehkä hieman hintavahkoa Catalinaa.
Catalinan pääkaupunki, Avalon, on kuin karamelli ja sää tosiaan helli meitä; kaksi päivää tyyntä ja pilvetöntä taivasta. Saaren turisti-infra tosin oli isku vasten kasvoja. Olisimme palavasti halunneet rannalle telttailemaan, ja 20 mailin päässä olisi ollutkin mukava biitsi leirintäalueineen. Tänne pääsy vain olisi maksanut meiltä yhteensä 128 dolsua, whtf!? Tyydyimme kävelymatkan päässä olevaan biitsittömään leirintäalueeseen. Tämä saattoi olla onnekas käänne, nimittäin jälkimmäisenä yönä Japanin maanjäristyksen aiheuttama tsunami rantautui Kalifornian biitseille.
Ensimmäisenä päivänä nautimme saaren vaihtelevasta ja kauniista luonnosta. Niin ja esteettömistä näkymistä Tyynelle Valtamerelle. Toisen päivän pyhitimme biitsille. Vesi vain oli valitettavan viileää, joten jäi snorklausvehkeet vuokraamatta.
Mikäli Losissa lusii pidempään ja kaipaa hieman rauhallisempaa meininkiä voimme vilpittömästi suositella ehkä hieman hintavahkoa Catalinaa.
keskiviikko 30. maaliskuuta 2011
It's Hollywood babe!
Kimin frendi tuli aamulla visiitille ja nakkasi meidät työmatkallaan suoraan Hollywoodin sydämeen, Walk of Famelle.
Jostain syystä julkkisten bongaaminen tähdistä oli yllättävänkin viihdyttävää puuhaa. Kuin pääsisi jotenkin lähemmäksi. Walk of Famella oli muutenkin ihan nasta ja leppoisa tunnelma. Kadulla vilisi yrittäjiä. Oli Ice Cube johtotähtenään rehvakkaasti käyttäytyviä rap-staroja esikoislevyjään kaupittelemassa, supersankareiksi pukeutuneita pellejä joiden kanssa pääsi maksusta kuvaan ja turistiajeluita myyviä supliikkimiehiä. Kotiläksyt oli tehty kunnolla ja yhden tällaisen asiakkaaksi lopulta päädyimme.
Auto oli iso, valkoinen ja mallia avo. Kuskina toimi Fred, iäkkäämpi herrasmies, joka oli selkeästi viettänyt suurimman osan elämästään Hollywoodin varjossa nähden päiväunia julkkisten jetset elämästä. Ei siis liene ihme että Beverly Hillsin, Bel Airin ja Hollywoodin kulmat hän tunsi kuin omat taskunsa.
On helppo ymmärtää ihmisiä jotka pärähtävät seutuun ja tekevät kaikkensa päästäkseen ökybiksien muurien sisäpuolelle. Kadulle kun kaikki näyttää niin täydelliseltä. On upeita asuntoja kauniita puutarhoja, hienoja autoja, Tyynivaltameri kimaltelee kaukaisuudessa ja ilmakin on miellyttävän lämmin. Kuinka helppoa ja solakkaa elämä paratiisi kukkuloilla olisikaan!
Mutta kuten tiedetään materia ei tee onnelliseksi, vaan aiheuttaa lähinnä kyltymättömyyden kierteen, missä käsitettä tarpeeksi ei ole olemassa. Päädyimme ostamaan kaupasta kahden dollarin valkoviinin ja painuimme Venice Beachille ihailemaan auringonlaskua.
Illalla yllätimme Kimin makaroonilaatikolla. Osui ja upposi.
Jostain syystä julkkisten bongaaminen tähdistä oli yllättävänkin viihdyttävää puuhaa. Kuin pääsisi jotenkin lähemmäksi. Walk of Famella oli muutenkin ihan nasta ja leppoisa tunnelma. Kadulla vilisi yrittäjiä. Oli Ice Cube johtotähtenään rehvakkaasti käyttäytyviä rap-staroja esikoislevyjään kaupittelemassa, supersankareiksi pukeutuneita pellejä joiden kanssa pääsi maksusta kuvaan ja turistiajeluita myyviä supliikkimiehiä. Kotiläksyt oli tehty kunnolla ja yhden tällaisen asiakkaaksi lopulta päädyimme.
Auto oli iso, valkoinen ja mallia avo. Kuskina toimi Fred, iäkkäämpi herrasmies, joka oli selkeästi viettänyt suurimman osan elämästään Hollywoodin varjossa nähden päiväunia julkkisten jetset elämästä. Ei siis liene ihme että Beverly Hillsin, Bel Airin ja Hollywoodin kulmat hän tunsi kuin omat taskunsa.
On helppo ymmärtää ihmisiä jotka pärähtävät seutuun ja tekevät kaikkensa päästäkseen ökybiksien muurien sisäpuolelle. Kadulle kun kaikki näyttää niin täydelliseltä. On upeita asuntoja kauniita puutarhoja, hienoja autoja, Tyynivaltameri kimaltelee kaukaisuudessa ja ilmakin on miellyttävän lämmin. Kuinka helppoa ja solakkaa elämä paratiisi kukkuloilla olisikaan!
Mutta kuten tiedetään materia ei tee onnelliseksi, vaan aiheuttaa lähinnä kyltymättömyyden kierteen, missä käsitettä tarpeeksi ei ole olemassa. Päädyimme ostamaan kaupasta kahden dollarin valkoviinin ja painuimme Venice Beachille ihailemaan auringonlaskua.
Illalla yllätimme Kimin makaroonilaatikolla. Osui ja upposi.
tiistai 29. maaliskuuta 2011
Enkelten kaupunki, LA, CA
Kotiin- tai oikeammin töihinpaluu, koitui jo meidän molempien kohtaloksi, mutta skrivaillaan nyt tätä vähän jälkikäteen.
Harmaa hurttamme kiisi aamunsarastuksen aikaan Losin läpi. Oudolla tavalla tutut maisemat sen kuin lisääntyivät. Palmut olivat juuri sellaisia kuin telkkarissa, olivathan ne samanlaisia palmuja. Ökytalot, rähjäiset lähiöt, amerikan raudat ja Hollywood kyltti; kaikki kuin omasta hieman unenomaisesta ja utuisesta menneisyydestä.
Jos Friscossa välimatkat yllättivät oli Losi vielä jotain aivan muuta. Onneksi saimme käsiimme kattavan ja pätevän julkisenliikenteen kartan.
Majoitukset Kaliforniassa olivat Aasian hintatasoon tottuneille kukkaroillemme aivan liian kalliita, joten olimme päättäneet tutustua maailmanlaajuiseen Couch Surfing-palveluun. Homma toimii näin: Luo profiili kertomalla itsestäsi mahdollisimman paljon ja aloita "surffaaminen". Kenenkään ei ole pakko majoittaa tai majoittua tai edes tavata ketään henkilökohtaisesti. Kuinka syvälle palveluun heittäydyt, sen päätät itse. Monet ovat kiinnostuneita vain kahvikupposesta eksoottisten vieraiden parissa.
Ensimmäiseksi emännäksemme sattui siis Losilainen Kim. Profiili vaikutti superpikaselauksella hyvältä, ei muuta kuin kysely sisään ja parin päivän päästä meidät oli kutsuttu majoittumaan Losilaiselle sohvalle. Helppoa ja näppärää, mielenkiintoista ja halpaa! Kim oli töissä päivän kuten normaalit ihmiset, joten painelimme Santa Monica beachille tappamaan aikaa. Tai oikeammin päivä muuttui ajantappamiseksi kun emme saaneet rinkkojamme mihinkään jemmaan ja niiden kanssa Losin käsittämättömien etäisyyksien selättäminen ei tuntunut houkuttelevalta.
Viileästä tuulesta huolimatta teki hyvää olla vaan, katsella merta, kuunella musiikkia, pelata korttia... Ilta toi mukanaan kauniin auringonlaskun, jonka tarkkailuun Losin biitsit antavat huikeat raamit.
Kimin tapaaminen vähän ehkä jännitti, niinkuin useimmissa asioissa ensimmäinen kerta. Ei huolta, tyttö oli erinomaisen iloinen, aurinkoinen ja vieraanvarainen. Pääsimme valmiiseen ruokapöytään! Tuli kiire hakea viinipullo kohteliaisuuden merkiksi. Sohvassa riitti pituus meikäläisellekkin ja alustana se oli mukavan pehmeä. Herkeämättä vieraita tuijottaneet kissat olivat loppujen lopuksi ehkä se jännittävin tekijä.
Seuraava aamu valkeni aurinkoisena. Ikkunasta tulvi lintujen laulu ja liikenteen kohina. Oli aika lähteä tutustumaan Hollywoodiin.
Harmaa hurttamme kiisi aamunsarastuksen aikaan Losin läpi. Oudolla tavalla tutut maisemat sen kuin lisääntyivät. Palmut olivat juuri sellaisia kuin telkkarissa, olivathan ne samanlaisia palmuja. Ökytalot, rähjäiset lähiöt, amerikan raudat ja Hollywood kyltti; kaikki kuin omasta hieman unenomaisesta ja utuisesta menneisyydestä.
Jos Friscossa välimatkat yllättivät oli Losi vielä jotain aivan muuta. Onneksi saimme käsiimme kattavan ja pätevän julkisenliikenteen kartan.
Majoitukset Kaliforniassa olivat Aasian hintatasoon tottuneille kukkaroillemme aivan liian kalliita, joten olimme päättäneet tutustua maailmanlaajuiseen Couch Surfing-palveluun. Homma toimii näin: Luo profiili kertomalla itsestäsi mahdollisimman paljon ja aloita "surffaaminen". Kenenkään ei ole pakko majoittaa tai majoittua tai edes tavata ketään henkilökohtaisesti. Kuinka syvälle palveluun heittäydyt, sen päätät itse. Monet ovat kiinnostuneita vain kahvikupposesta eksoottisten vieraiden parissa.
Ensimmäiseksi emännäksemme sattui siis Losilainen Kim. Profiili vaikutti superpikaselauksella hyvältä, ei muuta kuin kysely sisään ja parin päivän päästä meidät oli kutsuttu majoittumaan Losilaiselle sohvalle. Helppoa ja näppärää, mielenkiintoista ja halpaa! Kim oli töissä päivän kuten normaalit ihmiset, joten painelimme Santa Monica beachille tappamaan aikaa. Tai oikeammin päivä muuttui ajantappamiseksi kun emme saaneet rinkkojamme mihinkään jemmaan ja niiden kanssa Losin käsittämättömien etäisyyksien selättäminen ei tuntunut houkuttelevalta.
Viileästä tuulesta huolimatta teki hyvää olla vaan, katsella merta, kuunella musiikkia, pelata korttia... Ilta toi mukanaan kauniin auringonlaskun, jonka tarkkailuun Losin biitsit antavat huikeat raamit.
Kimin tapaaminen vähän ehkä jännitti, niinkuin useimmissa asioissa ensimmäinen kerta. Ei huolta, tyttö oli erinomaisen iloinen, aurinkoinen ja vieraanvarainen. Pääsimme valmiiseen ruokapöytään! Tuli kiire hakea viinipullo kohteliaisuuden merkiksi. Sohvassa riitti pituus meikäläisellekkin ja alustana se oli mukavan pehmeä. Herkeämättä vieraita tuijottaneet kissat olivat loppujen lopuksi ehkä se jännittävin tekijä.
Seuraava aamu valkeni aurinkoisena. Ikkunasta tulvi lintujen laulu ja liikenteen kohina. Oli aika lähteä tutustumaan Hollywoodiin.
sunnuntai 6. maaliskuuta 2011
Unelmien Kalifornia, Belmont, Kalifornia
Jet lagi painaa hieman vielä retkikuntaa, muttei näy tahdissa. Illalla hypätään pahamaineisen Greyhoundin kyytiin ja suunnataan kohti aurinkoa ja Losia.
Vastaanotto oli odotetun vieraanvarainen; Italaisia herkkuja ja mukavat näköalat San Franciscon lahdelle. Aurinkokin tervehti meitä säteillään ja sääennusteiden vastaisesti lämmöllään!
Näin ensikertalaisena täytyy todeta ne kliseiset ensikommentit: Kaikki tuntuu oudolla tavalla tutulta. Niin läpitunkeva on Uudeltamantereelta tullut kulttuuri ollut minunkin elämässäni ettei voi olla ihmettelemättä tuttuja elementtejä. Lähtien autotalleista, kylteistä, postilaatikoista ja vesiposteista aina ihmisten esiintymiseen ja ruuan tuoksuun. Välimatkojen suuruus ihan tuolla Friscon down townissa on tosin päässyt jo konkreettisestikin pari kertaa yllättämään. Everything is truly bigger in America!
Eilen kävimme katsomassa M:n koulun Spring Sing esityksen. Vakuuttavaa ja äärettömän mielenkiintoista. Eskari-ikäiset muksut ketkuttelivat kimmaltelevissa kledjuissa siihen malliin ettei paljon tarvitse kelailla mistä ne Idolit tulevat. Toisaalta ero Suomeen on melkoinen; meillä hoilataan virsiä hartaudella kivikasvoisina, täällä jorataan pilkesilmäkulmassa Michael Jacksonin tai Britney Spearsin tahtiin...
San Francisco on erittäin miellyttävä kaupunki. Suuren Meren rannalla ilmasto on miellyttävän kostea, eikä kylmä vaivaa talvellakaan. Maisemat vakuuttavat. Kaupunkikaava on luotisuorine katuineen ja jyrkkine mäkineen suorastaan psykedeelinen. Ja se kulttuurien rikkaus! On China Townia, Little Italya ja Hippi kommuunia. Nipponkin on vahvasti edustettuna, kuin myös afrikka.
Aika kuluu taas kuin siivillä, katsotaan minne kaikkialle sitä kerkeää!
Vastaanotto oli odotetun vieraanvarainen; Italaisia herkkuja ja mukavat näköalat San Franciscon lahdelle. Aurinkokin tervehti meitä säteillään ja sääennusteiden vastaisesti lämmöllään!
Näin ensikertalaisena täytyy todeta ne kliseiset ensikommentit: Kaikki tuntuu oudolla tavalla tutulta. Niin läpitunkeva on Uudeltamantereelta tullut kulttuuri ollut minunkin elämässäni ettei voi olla ihmettelemättä tuttuja elementtejä. Lähtien autotalleista, kylteistä, postilaatikoista ja vesiposteista aina ihmisten esiintymiseen ja ruuan tuoksuun. Välimatkojen suuruus ihan tuolla Friscon down townissa on tosin päässyt jo konkreettisestikin pari kertaa yllättämään. Everything is truly bigger in America!
Eilen kävimme katsomassa M:n koulun Spring Sing esityksen. Vakuuttavaa ja äärettömän mielenkiintoista. Eskari-ikäiset muksut ketkuttelivat kimmaltelevissa kledjuissa siihen malliin ettei paljon tarvitse kelailla mistä ne Idolit tulevat. Toisaalta ero Suomeen on melkoinen; meillä hoilataan virsiä hartaudella kivikasvoisina, täällä jorataan pilkesilmäkulmassa Michael Jacksonin tai Britney Spearsin tahtiin...
San Francisco on erittäin miellyttävä kaupunki. Suuren Meren rannalla ilmasto on miellyttävän kostea, eikä kylmä vaivaa talvellakaan. Maisemat vakuuttavat. Kaupunkikaava on luotisuorine katuineen ja jyrkkine mäkineen suorastaan psykedeelinen. Ja se kulttuurien rikkaus! On China Townia, Little Italya ja Hippi kommuunia. Nipponkin on vahvasti edustettuna, kuin myös afrikka.
Aika kuluu taas kuin siivillä, katsotaan minne kaikkialle sitä kerkeää!
sunnuntai 13. helmikuuta 2011
Uusi vuosi, uudet kujeet, Klenoden, Itämeri
Aikaa on taas kulunut ja uusi vuosi asetti Iloiselle Sancaille heti läjän haasteita ja mahdollisuuksia. Kotiinpaluusta jouluineen ja muine pyörityksineen selviydyimme kuitenkin kunnialla vaikka sukulaisralli meinasikin aika ajoin kiihtyä vähintään Jyväskylän Suurajojen veroiseksi. Ruoka kuitenkin oli hyvää ja pääsimme lievittämään pohjatonta pätemisen tarvettamme loputtomien matkaamme koskevien kysymysten äärellä.
Haasteet alkoivat Jussin osalta jo vuoden ensimmäisenä päivänä; lähtö laivalle aikaistui liki vuorokaudella. Pienestä alkujännityksestä huolimatta törni Itämerellä sujui hyvin vaikka "talvimerenkulku ei oo tissiposkille". Helenan sähköposti alkoi täyttyä taas tuttuun tapaan sijaispyynnöistä heti koulujen alettua, joten reissussa ohkaisiksi käyneet tilimme alkoivat hetimiten saada virvoketta, mikä on hyvä kesäistä hankettamme ajatellen. Mutta siitä lisää myöhemmin.
Nyt ajatukset rupeavat suuntaamaan kohti länttä, aina Kaliforniaan asti, jonne suuntaamme maaliskuussa. Odotuksissa aurinko ja lämpö nousevat ainakin korkealle!
Muutoin suunnitelmissa olisi sukuloida, hengailla Friscossa ja ympäristössä, liftata/pyöräillä valtatie ygönen losiin, treffata Santa Barbarassa pari frendiä, käydä katsomassa yksi NHL-matsi, harrastaa talviurheilua Lake Tahoella ja tehdä joku pieni vaellus Yosemitessä. Eli kiireinen 3 ja ½ viikkoa luvassa!
Lähtö on 3.3.2011 klo 0400 Turusta dösällä. Tämän jälkeen lisää apdeittii.
Haasteet alkoivat Jussin osalta jo vuoden ensimmäisenä päivänä; lähtö laivalle aikaistui liki vuorokaudella. Pienestä alkujännityksestä huolimatta törni Itämerellä sujui hyvin vaikka "talvimerenkulku ei oo tissiposkille". Helenan sähköposti alkoi täyttyä taas tuttuun tapaan sijaispyynnöistä heti koulujen alettua, joten reissussa ohkaisiksi käyneet tilimme alkoivat hetimiten saada virvoketta, mikä on hyvä kesäistä hankettamme ajatellen. Mutta siitä lisää myöhemmin.
Nyt ajatukset rupeavat suuntaamaan kohti länttä, aina Kaliforniaan asti, jonne suuntaamme maaliskuussa. Odotuksissa aurinko ja lämpö nousevat ainakin korkealle!
Muutoin suunnitelmissa olisi sukuloida, hengailla Friscossa ja ympäristössä, liftata/pyöräillä valtatie ygönen losiin, treffata Santa Barbarassa pari frendiä, käydä katsomassa yksi NHL-matsi, harrastaa talviurheilua Lake Tahoella ja tehdä joku pieni vaellus Yosemitessä. Eli kiireinen 3 ja ½ viikkoa luvassa!
Lähtö on 3.3.2011 klo 0400 Turusta dösällä. Tämän jälkeen lisää apdeittii.
15.12.2010 Tähän se tavallaan päättyy, Helsinki, Suomi
Luminen Suomi kera kahden lukijan tarjosi mainion vastaanoton. Tässä kaikki tällä erää, kiitos kaikille lukijoille ja kohti uusia seikkailuita!
Big City Hong Kong
Vaikka unet olivat sleeper-dösässä jääneet taas valitettavan vähäisiksi ja heikkolaatuisiksi löytyi "e-ville guest house" Tsim Sha Tsui:sta suhteellisen kivuttomasti. Omalaatuisen solukämpän pää oli painellut Shenzheniin joulukiireiden pakottamana mutta asunnon muut asukkaat ottivat meidät häkellyttävällä vieraanvaraisuudella vastaan. Olimme jo pystyttämässä telttaa kattoterassille, kun joku ilmoitti että "on meillä tää vuodesohvakin". Loistavaa!
Mitä mitä? Käynti oli Hong Kongissa meikäläiselle jo toinen, ja aika kului vanhoja mestoja kierrellessä, hengatessa, herkutellessa... aikalailla slow travel, slow motion hengessä. Macaulle asti sentään vääntäydyttiin ihmettelemään kolossaalisia kasinoita ja välimerenherkkuja. Hong Kongissa käytiin Lammalla ja Lantaulla, niin ja totta kai Peak:illä, siinäpä ne erikoisimmat.
Rotsi oli tyhjä mutta himaan ei ihan vielä olisi ollut hyvä matkustaa. Hong Kong oli tähän pehmeään laskuun täydellinen kohde. Suomalaisia frendejä, uskomattoman hyvää safkaa, sopivasti bileitä, melko lämmin ilmanala ja kuitenkin samalla jotain pientä nähtävää. Olo oli outo mutta seesteinen, kun joimme niitä viimeisiä Tsing tao:ja bussin takapenkillä matkalla lentokentälle...
Mitä mitä? Käynti oli Hong Kongissa meikäläiselle jo toinen, ja aika kului vanhoja mestoja kierrellessä, hengatessa, herkutellessa... aikalailla slow travel, slow motion hengessä. Macaulle asti sentään vääntäydyttiin ihmettelemään kolossaalisia kasinoita ja välimerenherkkuja. Hong Kongissa käytiin Lammalla ja Lantaulla, niin ja totta kai Peak:illä, siinäpä ne erikoisimmat.
Rotsi oli tyhjä mutta himaan ei ihan vielä olisi ollut hyvä matkustaa. Hong Kong oli tähän pehmeään laskuun täydellinen kohde. Suomalaisia frendejä, uskomattoman hyvää safkaa, sopivasti bileitä, melko lämmin ilmanala ja kuitenkin samalla jotain pientä nähtävää. Olo oli outo mutta seesteinen, kun joimme niitä viimeisiä Tsing tao:ja bussin takapenkillä matkalla lentokentälle...
perjantai 21. tammikuuta 2011
Vihdoinkin, Sanya, Hainan
Aurinko ja lampo hellii vuoristoseikkailujen jalkeen。。。
Mutta vasta tiukan säädön ja reissaamisen jälkeen. Matka Yangshuosta Sanyan Lu Hui Toun kylään kesti 28 tuntia. Matkustimme junalla, lautalla, sekä kuudella! eri bussilla. Sokerina pohjalla Haikousta, Sanyaan neljä timmaa dösän lattialla ihmisten potkittavana. Olo oli käytetty ja kulunut kun saavuimme vihdoin Lu hui Tou Cuniin. Ilta ei mennyt putkeen sillä treffit Paulan kanssa menivät myös reisille. Katukeittiöstä löytyi sentään halpaa safkaa, ja ystävällinen superujo paikallinen jamppa tarjosi meille ilmaista yösijaa.
Seuraavana aamuna kaikki näytti valoisammalta. Löysimme Paulan, pääsimme uimaan lämpimään Etelä Kiinan mereen, ja tempaisimme käyntiin rajut Pre-Castle-Partyt mallia 2010. Vuorokauden vaihduttua tapaili paikallinen kitaravirtuoosi akustisellaan jo Finlandia-hymniä.
Lu Hui Tou Cun ei rantakohteena ole luonnoltaan ja biitsiltään mikään häikäisevä, mutta meille se oli paratiisi kirkuvan Sanyan keskellä. Hotellikompleksit ovat VALTAVIA, asiakaspaikkojen määrää voi vain arvailla ja lisää bygataan kiihtyvällä vauhdilla. Jätimmekin kiertelyn tunkkaisilla keskusta-alueilla minimiin, ja keskityimme rentoutumiseen. Venäläisille suunniteltu Dadonghai piti kuitenkin tsekata. Tuntui jännittävältä nähdä pitkästä aikaa kyrillisiä merkkejä hotellien nimissä, opastekylteissä, ruokalistoilla... Kaikkea maan ja taivaan väliltä kauppaavat kinuskit tervehtivät meitä ystävällisesti mongertaen "Strastutje" tai jotain sen suuntaista. Yksi hauska ajanviete Sanyassa on rantaelämään opettelevien, täysin homogeenisistä hawaji-paita ja -shortsi kuoseista repäistyjen Kiinalaisten turistien tarkkailu. He ainakin osaavat pitää hauskaa aidosti miettimättä mitä muut toiminnastaan kelailevat!
Lopulta Sanyassa on aika vähän tekemistä, ainakaan sellaista mitä ei olisi jo nähnyt ja kokenut. Paikka on kuin käsistä karannut Las Palmas, ruma, meluisa ja likainen mutta tarjoaa kaikkea turistille, rahalla.
Itärannikolta löytyisi kuulemma rauhallisempia biitsejä, sinne siis! Dösillä sekoiluun meni kolmisen tuntia mutta harmaasta säästä huolimatta Sun and Moon bay tarjosi sitä mitä etsimme. Rauhaa ja loppumatonta meren kohinaa. No, mistään koskemattomasta paratiisista nyt ei ollut kyse, mutta Kiinalaisittain rauhallisesta biitsistä kivoilla näkymillä. Paikalle oli kuin varkain rakennettu yksi kalliinpuoleinen joskin mitäänsanomaton resortti, joka kuitenkin vaikutti varsin hiljaiselta. Pieni Taiwanin(!?) historiaan perustuva ylihintainen teemapuistokin löytyi. Oliko sillä mitään annettavaa kenellekkään, en tiedä. Enivei muutamat turistibussit pysähtelivät paikalla.
Paikka on tunnettu myös Kiinan surffiparatiisina, ja muutamia tuon jalon lajin harrastajia tapasimmekin. Laudalle meistä kukaan ei uskaltautunut, mutta hyvät stoorit lensivät illan jo pimettyä notskin äärellä, minkä yksi aussijäbä rannalle kyhäsi.
Hainanin pyörähdys jäi loppujen lopuksi varsin lyhyeksi. Osittain saattaa mennä reissuväsymyksen piikkiin, mutta ihmeitä ei saaren itä- ja eteläranta tuntunut tarjoavan. Jos nyt edullisen paikan nauttia auringosta ja lämmöstä ilman elämää suurempia aktiviteetteja.
Hong Kong here we come!
Mutta vasta tiukan säädön ja reissaamisen jälkeen. Matka Yangshuosta Sanyan Lu Hui Toun kylään kesti 28 tuntia. Matkustimme junalla, lautalla, sekä kuudella! eri bussilla. Sokerina pohjalla Haikousta, Sanyaan neljä timmaa dösän lattialla ihmisten potkittavana. Olo oli käytetty ja kulunut kun saavuimme vihdoin Lu hui Tou Cuniin. Ilta ei mennyt putkeen sillä treffit Paulan kanssa menivät myös reisille. Katukeittiöstä löytyi sentään halpaa safkaa, ja ystävällinen superujo paikallinen jamppa tarjosi meille ilmaista yösijaa.
Seuraavana aamuna kaikki näytti valoisammalta. Löysimme Paulan, pääsimme uimaan lämpimään Etelä Kiinan mereen, ja tempaisimme käyntiin rajut Pre-Castle-Partyt mallia 2010. Vuorokauden vaihduttua tapaili paikallinen kitaravirtuoosi akustisellaan jo Finlandia-hymniä.
Lu Hui Tou Cun ei rantakohteena ole luonnoltaan ja biitsiltään mikään häikäisevä, mutta meille se oli paratiisi kirkuvan Sanyan keskellä. Hotellikompleksit ovat VALTAVIA, asiakaspaikkojen määrää voi vain arvailla ja lisää bygataan kiihtyvällä vauhdilla. Jätimmekin kiertelyn tunkkaisilla keskusta-alueilla minimiin, ja keskityimme rentoutumiseen. Venäläisille suunniteltu Dadonghai piti kuitenkin tsekata. Tuntui jännittävältä nähdä pitkästä aikaa kyrillisiä merkkejä hotellien nimissä, opastekylteissä, ruokalistoilla... Kaikkea maan ja taivaan väliltä kauppaavat kinuskit tervehtivät meitä ystävällisesti mongertaen "Strastutje" tai jotain sen suuntaista. Yksi hauska ajanviete Sanyassa on rantaelämään opettelevien, täysin homogeenisistä hawaji-paita ja -shortsi kuoseista repäistyjen Kiinalaisten turistien tarkkailu. He ainakin osaavat pitää hauskaa aidosti miettimättä mitä muut toiminnastaan kelailevat!
Lopulta Sanyassa on aika vähän tekemistä, ainakaan sellaista mitä ei olisi jo nähnyt ja kokenut. Paikka on kuin käsistä karannut Las Palmas, ruma, meluisa ja likainen mutta tarjoaa kaikkea turistille, rahalla.
Itärannikolta löytyisi kuulemma rauhallisempia biitsejä, sinne siis! Dösillä sekoiluun meni kolmisen tuntia mutta harmaasta säästä huolimatta Sun and Moon bay tarjosi sitä mitä etsimme. Rauhaa ja loppumatonta meren kohinaa. No, mistään koskemattomasta paratiisista nyt ei ollut kyse, mutta Kiinalaisittain rauhallisesta biitsistä kivoilla näkymillä. Paikalle oli kuin varkain rakennettu yksi kalliinpuoleinen joskin mitäänsanomaton resortti, joka kuitenkin vaikutti varsin hiljaiselta. Pieni Taiwanin(!?) historiaan perustuva ylihintainen teemapuistokin löytyi. Oliko sillä mitään annettavaa kenellekkään, en tiedä. Enivei muutamat turistibussit pysähtelivät paikalla.
Paikka on tunnettu myös Kiinan surffiparatiisina, ja muutamia tuon jalon lajin harrastajia tapasimmekin. Laudalle meistä kukaan ei uskaltautunut, mutta hyvät stoorit lensivät illan jo pimettyä notskin äärellä, minkä yksi aussijäbä rannalle kyhäsi.
Hainanin pyörähdys jäi loppujen lopuksi varsin lyhyeksi. Osittain saattaa mennä reissuväsymyksen piikkiin, mutta ihmeitä ei saaren itä- ja eteläranta tuntunut tarjoavan. Jos nyt edullisen paikan nauttia auringosta ja lämmöstä ilman elämää suurempia aktiviteetteja.
Hong Kong here we come!
I'm your tour guide, please follow me, Yangshuo, Guanxi
ei olisi uskonut etta joudutaan vela seuraamaan nalle puhia... one of the scenic spots of china.
Mutta mutta, ei menna asioiden edelle. Koko paivan matkustusrupeaman jalkeen saavuimme Yangshuohon, vaan ei lepoa rauhattomille. Sahakan majapaikan metsastyksen jalkeen hoidimme yhtasyssya tiketit Liu Saojin kehuttuun "kansan musikaaliin". Esityspaikan luona kavi aikamoinen hulina, kun turistioppaat koittivat saada laumaansa pysymaan kasassa. Yhtakkia huomasimme seuraavamme kiltisti kepin nokassa roikkunutta nallea, ja kun oppaamme lausui meille viela hyvalla englannilla otsikossa mainitut sanat tiesimme olevamme nalkissa.
Yangshuo on kokonaisuudessaan aikamoinen bordelli, jossa turistille, maksavalle asiakkaalle, myydaan kaikkea maan ja taivaan valilla. On bambulauttailua, hierontaa, DVD:ta kraasaa, kledjuja arkeen ja juhlaan, pyoraretkia, vuorikiipeilya, katukeittioita, yokerhoja ja kylla, maatuskoja myyvia Venalaisia matkamuistomyymaloita. Mita Liu Saojin esitykseen tulee, niin olihan se hieno ja suureellinen, muttei kuitenkaan tajuntaarajayttava millaan mittapuulla.
Seuraavana paivana lahdimme etsimaan karstikukkuloilla koristellulta maaseudulta postikorttikuvista tuttua rauhaa ja idyllia. Astuessamme Xingpingin jo lievasti kaakeloituneessa kylassa ulos bussista jouduimme toteamaan, etta talta suunnalta kaipaamaamme meininkia ei loytyisi. Paatimme antaa karstikukkuloille kuitenkin viela mahdollisuuden nayttaa kyntensa ja kirjauduimme sisaan Youth hostelliin, mista lohkesikin informaatiota lahiseudulle suuntautuvista kavelyretkista. Reput selkaan ja lompsimaan tieta ylavirtaan.
Puolentoista tunnin kavelyn jalkeen tormasimme ylitsepaasemattomaan turistiansaan. Seuraamamme tie paattyi suoraan jokeen, ja joella hymyili bambulautastaan mies, joka tarjosi kyytia joen yli valtavaan ylihintaan. Aikamme tingittyamme ja asiaa selviteltyamme totesimme etta talta joenpatkalta saavat karstinyppylat riittaa ja lahdimme lampsimaan takaisinpain. Ennen lopullista luovuttamista paatimme menna joen kiviselle penkalle ihailemaan maisemia ja juomaan "6 kuukautta reissussa"-juhlaa varten varatun punaviinin. Aikamme istuttuamme paikalle kurvasi yksi bambulautta, jonka kipparina toiminut herrasmies lupautui heittamaan (pienen neuvottelun jalkeen) meidat pilkkahinnalla takaisin Xingpingiin. Loppu ilta kuluikin juhlatunnelmissa.
Seuraava paiva valkenikin huomattavasti lupaavammissa merkeissa. Ensinnakin saa oli muuttunut kirkkaammaksi mika sai Guizhoun sateisilla kukkuloilla ryvettyneen retkikuntamme moraalin valittomasti kohoamaan. Toiseksikin laheiselle nyppylalle, jolta avautuivat upeat maisemat ymparoivaan maastoon johti napparasti portaat. Ei enaa puskia!
Li-joen mutkaa lintuperspektiivista hetken ihmeteltyamme kapusimme vuorelta alas, ahdoimme itsemme bussiin ja korottelimme Yangshuohon, vain loytaaksemme seuraavan herkullisen kukkulan kiivettavaksi. Kiinalaisen teleyhtion linkkimaston sijoituspaikalta oli mukavaa katsella auringonlaskeutumista jollain lailla mystisten ja epatodellisten karstikukkuloiden sekaan.
Aamu ilahdutti pilvettomalla taivaalla, mika on nailla seuduilla aika harvinaista. Fillarit alle ja ihailemaan maaseutua Yulong-joen rannoille. Matkalla tuli kierrettya scenic spot moon Hillin kautta. Olihan se hieno, mutta tunnelma ei niin mukava kymmenien myyjatarhirvioiden seassa. Herkullinen ananas valipalaksi ja matka jatkui vauhdilla joen rantaan. Miten hyvalta se tuntuikaan vetaa lahkeet irti housuista ja sukat pois sandaaleista ja tuntea auringon lampo iholla pitkasta pitkasta aikaa. Joki virtasi rauhallisesti ja hiljaisuuden rikkoivat vain bambulauttailevat kiinalaiset superturistit. Joen ylitys ylihintaisella lautalla tuli taas vastaan, mutta nyt Iloinen Sancai feat. Captain Planet loysivat kiertoreitin ja nayttivat pitkaa nenaa kiskurilauttureille. Olkihattupainen pikkuihminen lahti nayttamaan meille tieta pyorallaan. Matka vain jatkui ja aloimme jo ihmetella mihin tassa oltiin menossa, mutta mutta... Perilta loytyi bambulauttojen paalle rakennettu auringossa kimaltelevan veden paalla kelluva ravintola, joka oli viela kaiken lisaksi hyvan hintainen. Kylmat oluet ja hyva ruoka maistuivat upeilta pyoraretken paatteeksi kun aurinko jaksoi viela lammittaa ja joki jatkoi kulkuaan jylhien karstivuorten lomasta.
Oli taas eron hetki. Captain Planet suuntaisi tulevina paivina kohti talven kouraisemaa Lansi-Sichuania Iloisen Sancain jatkaessa vielakin lampimamman saan ja ennenkaikkea meren seka biitsien perassa Hainanille.
Mutta mutta, ei menna asioiden edelle. Koko paivan matkustusrupeaman jalkeen saavuimme Yangshuohon, vaan ei lepoa rauhattomille. Sahakan majapaikan metsastyksen jalkeen hoidimme yhtasyssya tiketit Liu Saojin kehuttuun "kansan musikaaliin". Esityspaikan luona kavi aikamoinen hulina, kun turistioppaat koittivat saada laumaansa pysymaan kasassa. Yhtakkia huomasimme seuraavamme kiltisti kepin nokassa roikkunutta nallea, ja kun oppaamme lausui meille viela hyvalla englannilla otsikossa mainitut sanat tiesimme olevamme nalkissa.
Yangshuo on kokonaisuudessaan aikamoinen bordelli, jossa turistille, maksavalle asiakkaalle, myydaan kaikkea maan ja taivaan valilla. On bambulauttailua, hierontaa, DVD:ta kraasaa, kledjuja arkeen ja juhlaan, pyoraretkia, vuorikiipeilya, katukeittioita, yokerhoja ja kylla, maatuskoja myyvia Venalaisia matkamuistomyymaloita. Mita Liu Saojin esitykseen tulee, niin olihan se hieno ja suureellinen, muttei kuitenkaan tajuntaarajayttava millaan mittapuulla.
Seuraavana paivana lahdimme etsimaan karstikukkuloilla koristellulta maaseudulta postikorttikuvista tuttua rauhaa ja idyllia. Astuessamme Xingpingin jo lievasti kaakeloituneessa kylassa ulos bussista jouduimme toteamaan, etta talta suunnalta kaipaamaamme meininkia ei loytyisi. Paatimme antaa karstikukkuloille kuitenkin viela mahdollisuuden nayttaa kyntensa ja kirjauduimme sisaan Youth hostelliin, mista lohkesikin informaatiota lahiseudulle suuntautuvista kavelyretkista. Reput selkaan ja lompsimaan tieta ylavirtaan.
Puolentoista tunnin kavelyn jalkeen tormasimme ylitsepaasemattomaan turistiansaan. Seuraamamme tie paattyi suoraan jokeen, ja joella hymyili bambulautastaan mies, joka tarjosi kyytia joen yli valtavaan ylihintaan. Aikamme tingittyamme ja asiaa selviteltyamme totesimme etta talta joenpatkalta saavat karstinyppylat riittaa ja lahdimme lampsimaan takaisinpain. Ennen lopullista luovuttamista paatimme menna joen kiviselle penkalle ihailemaan maisemia ja juomaan "6 kuukautta reissussa"-juhlaa varten varatun punaviinin. Aikamme istuttuamme paikalle kurvasi yksi bambulautta, jonka kipparina toiminut herrasmies lupautui heittamaan (pienen neuvottelun jalkeen) meidat pilkkahinnalla takaisin Xingpingiin. Loppu ilta kuluikin juhlatunnelmissa.
Seuraava paiva valkenikin huomattavasti lupaavammissa merkeissa. Ensinnakin saa oli muuttunut kirkkaammaksi mika sai Guizhoun sateisilla kukkuloilla ryvettyneen retkikuntamme moraalin valittomasti kohoamaan. Toiseksikin laheiselle nyppylalle, jolta avautuivat upeat maisemat ymparoivaan maastoon johti napparasti portaat. Ei enaa puskia!
Li-joen mutkaa lintuperspektiivista hetken ihmeteltyamme kapusimme vuorelta alas, ahdoimme itsemme bussiin ja korottelimme Yangshuohon, vain loytaaksemme seuraavan herkullisen kukkulan kiivettavaksi. Kiinalaisen teleyhtion linkkimaston sijoituspaikalta oli mukavaa katsella auringonlaskeutumista jollain lailla mystisten ja epatodellisten karstikukkuloiden sekaan.
Aamu ilahdutti pilvettomalla taivaalla, mika on nailla seuduilla aika harvinaista. Fillarit alle ja ihailemaan maaseutua Yulong-joen rannoille. Matkalla tuli kierrettya scenic spot moon Hillin kautta. Olihan se hieno, mutta tunnelma ei niin mukava kymmenien myyjatarhirvioiden seassa. Herkullinen ananas valipalaksi ja matka jatkui vauhdilla joen rantaan. Miten hyvalta se tuntuikaan vetaa lahkeet irti housuista ja sukat pois sandaaleista ja tuntea auringon lampo iholla pitkasta pitkasta aikaa. Joki virtasi rauhallisesti ja hiljaisuuden rikkoivat vain bambulauttailevat kiinalaiset superturistit. Joen ylitys ylihintaisella lautalla tuli taas vastaan, mutta nyt Iloinen Sancai feat. Captain Planet loysivat kiertoreitin ja nayttivat pitkaa nenaa kiskurilauttureille. Olkihattupainen pikkuihminen lahti nayttamaan meille tieta pyorallaan. Matka vain jatkui ja aloimme jo ihmetella mihin tassa oltiin menossa, mutta mutta... Perilta loytyi bambulauttojen paalle rakennettu auringossa kimaltelevan veden paalla kelluva ravintola, joka oli viela kaiken lisaksi hyvan hintainen. Kylmat oluet ja hyva ruoka maistuivat upeilta pyoraretken paatteeksi kun aurinko jaksoi viela lammittaa ja joki jatkoi kulkuaan jylhien karstivuorten lomasta.
Oli taas eron hetki. Captain Planet suuntaisi tulevina paivina kohti talven kouraisemaa Lansi-Sichuania Iloisen Sancain jatkaessa vielakin lampimamman saan ja ennenkaikkea meren seka biitsien perassa Hainanille.
Tunnelmallinen Dong-kylä, Zhaosing, Guizhou
Zhaoxing on yksi niita harvoja paikkoja Kiinassa, jotka ovat monella tapaa kiinnostavia, mutta joita overitehokas turistibisnes ei ole viela pistanyt sekaisin. Hyvatasoinen majoitus irtosi huokeaan 50 yuanin hintaan ja kun vieresta loytyi viela mainiota sapuskaa varsin kilpailukykyiseen hintaan tarjoileva ravintola olivat karavaanariemme ilmeet muikeina.
Sateisenakin kyla ihastutti tunnelmallisuudellaan; harmaat pilvet roikkuivat vihreiden vuorten rinteilla ja puiset vettavaluvat talot nojailivat tarkoituksellisen vinoina toisiinsa. Hiljaa kylan lapi lipuva joki kerasi naisia askareisiinsa, pesemaan pyykkia ja huuhtelemaan vihanneksia. Ainuttakaan kaakelitaloa ei oltu rakennettu pilaamaan maisemaa. Illalla istuimme perinteisen rumputornin katveessa nuotiolla lammitellen paikallisten tutkailevien katseiden alla.
Seuraana paivana trekkijalkaa selkeasti kolotti ja painelimmekin pienesta tihkusta huolimatta sumuisille vuorille. Maisemat palkitsivat. Sankat pilvien katkemat metsat ja avoimet riisiterassit loivat mukavaa vaihtelua. Ensimmaisen kylan jalkeen ylospain johtanut polku katosi kirjaimellisesti pilveen ja hetken kuluttua retkikuntamme ajautui jalleen kosteisiin pusikoihin. Valilla itsenainen kulkeminen Kiinassa tuskastuttaa; karttoja ei ole ja ihmisten antamia ohjeita ei ymmarra, mika johtaa vaistamatta matkaajan harhapoluille. Jokatapauksessa, hieno paiva lapimarista kengista huolimatta!
Sateisenakin kyla ihastutti tunnelmallisuudellaan; harmaat pilvet roikkuivat vihreiden vuorten rinteilla ja puiset vettavaluvat talot nojailivat tarkoituksellisen vinoina toisiinsa. Hiljaa kylan lapi lipuva joki kerasi naisia askareisiinsa, pesemaan pyykkia ja huuhtelemaan vihanneksia. Ainuttakaan kaakelitaloa ei oltu rakennettu pilaamaan maisemaa. Illalla istuimme perinteisen rumputornin katveessa nuotiolla lammitellen paikallisten tutkailevien katseiden alla.
Seuraana paivana trekkijalkaa selkeasti kolotti ja painelimmekin pienesta tihkusta huolimatta sumuisille vuorille. Maisemat palkitsivat. Sankat pilvien katkemat metsat ja avoimet riisiterassit loivat mukavaa vaihtelua. Ensimmaisen kylan jalkeen ylospain johtanut polku katosi kirjaimellisesti pilveen ja hetken kuluttua retkikuntamme ajautui jalleen kosteisiin pusikoihin. Valilla itsenainen kulkeminen Kiinassa tuskastuttaa; karttoja ei ole ja ihmisten antamia ohjeita ei ymmarra, mika johtaa vaistamatta matkaajan harhapoluille. Jokatapauksessa, hieno paiva lapimarista kengista huolimatta!
Pisintä ja vaikeinta reittiä, Yandong, Guizhou
Jos haluaa seikkailla, joutuu joskus syoksymaan lapi tuntemattomien poheikkojen. Vaihtoehtona olisi kaiken suunnittelu etukateen niin, etta epaonnistumisen tai iloisen yllatyksen mahdollisuutta ei ole. Valitsimme jalleen seikkailun ja otimme Lipingista bussin kohti Yandong nimista kylaa, joka poimittiin matkatoimistosta bongatulta kartalta. Sielta lahdimme kavelemaan erasta hiekkatieta, joka pian osoittautui bussien valtavaylaksi. Halusimme eroon liikenteen melusta, kaannyimme takaisin ja lahdimme seuraamaan kapeaa risipeltoja seurailevaa polkua. Maisema oli kaunis ja metsa rauhallinen peltojen ymparille. Puolentoista tunnin taivalluksen jalkeen polku kapeni, meni suoraan pusikkoon ja loppui viimein kokonaan. Tiimin uusin jasen, Captain Planet eli JJ, lahti tarmokkaasti etsimaan tieta tihean kasvillisuuden ja jyrkkien kallioiden lomasta. Ei auttanut, polkua ei loytynyt, vaikka kyla nakyi jo edessa pain. Siispa keksit ja mandariinit naamaan ja uutta reittia metsastamaan.Yksi umpikuja viela kokeiltiin ennen oikean polun loytymista.
Autotielle paastyamme vanha pariskunta ajoi hevosvankkureilla ohitsemme ja heilutti meita hyppaamaan kyytiin. Hetken eparointi ja taas mentiin kohti tuntematonta. Voiko olla leppoisampaa kyytia, kaunis luonto, kavioiden kopse ja hiljainen puun natina. Hevoskyydin jalkeen oli lounastauon aika - taas niita niin ihania pikanuudeleita, nam!
Harjanteelta nakyi riisipeltojen ylle kohoava dong-kyla ja dongeille tyypillinen rumputorni. Seikkailu jatkui viela yhden poheikon kautta, kun polku loppui taas vahitellen sankan kasvillisuuden sekaan. Saimme rampia sydamemme kyllyydesta ja enemmankin, mutta perille paastiin. Dong-vahemmistoryhman kylassa meidat otettiin ihmetellen vastaan. Molemmin puolisen tuijottelun ja rohkaisevien hymyjen jalkeen jarjestyi taas homestay ja upea juhlaillallinen paikallisen riisiviinan kera. Kielimuuri oli valillamme, mutta ilta oli mukava, kun vaihdoimme valokuvia ja etsimme kartalta Suomea. Rahaa tasta kestityksesta ei suostuttu ottamaan vastaan, vaikka koitimme kylla tyrkyttaa.
Autotielle paastyamme vanha pariskunta ajoi hevosvankkureilla ohitsemme ja heilutti meita hyppaamaan kyytiin. Hetken eparointi ja taas mentiin kohti tuntematonta. Voiko olla leppoisampaa kyytia, kaunis luonto, kavioiden kopse ja hiljainen puun natina. Hevoskyydin jalkeen oli lounastauon aika - taas niita niin ihania pikanuudeleita, nam!
Harjanteelta nakyi riisipeltojen ylle kohoava dong-kyla ja dongeille tyypillinen rumputorni. Seikkailu jatkui viela yhden poheikon kautta, kun polku loppui taas vahitellen sankan kasvillisuuden sekaan. Saimme rampia sydamemme kyllyydesta ja enemmankin, mutta perille paastiin. Dong-vahemmistoryhman kylassa meidat otettiin ihmetellen vastaan. Molemmin puolisen tuijottelun ja rohkaisevien hymyjen jalkeen jarjestyi taas homestay ja upea juhlaillallinen paikallisen riisiviinan kera. Kielimuuri oli valillamme, mutta ilta oli mukava, kun vaihdoimme valokuvia ja etsimme kartalta Suomea. Rahaa tasta kestityksesta ei suostuttu ottamaan vastaan, vaikka koitimme kylla tyrkyttaa.
Iloinensancai vs. Captain Planet, Xijiang, Guizhou
'Lennot hoitaa Aeroflot; vodkaa ja mahorkaa, avot.' 12h lento Helsingista Moskovan kautta Pekingiin loytyi opiskelijaystavalliseen 435e hintaan. Pekingista matka Kailiin, 2400 km, taittui napparasti junalla 26 tunnissa. Valitettavasti edullisimmat liput olivat jo loppuunmyyty, ja jouduin pulittamaan jopa 75e pehmeasta punkasta 4 hengen cabiinissa.
Iloisensancain treffasin kellon tarkasti ennalta sovittuun aikaan, Guizhoun provinssissa, Kailin kaupungissa. Rento jalleennakeminen toi hymyn huulille, kun molemmat tiimin jasenet toivottivat minut tervetulleeksi Kiinaan, halauksien kera tietysti. Mahtava fiilis. Funtsin matkalla, etta 3 vuotta sitten tilanne oli painvastainen, kun jasen J tuli moikkaamaan minua Hongkongiin.
JussiHelena olivat tyylilleen uskollisesti laittaneet asiat kuntoon, joten minun oli helppo hypata kelkkaan. Kaili on iso ja kolkko kaupunki, joten JH olivat kayneet jo aiemmin turisti-infosta selvittamassa mahdollisuuksia muutaman seuraavan paivan kylailyn varalle. Kello oli jo paljon, emmeka paasseet julkisilla liikkumaan, joten jouduimme ottamaan taksin Kailista Xijiangiin. Tosin taksin hinta oli erittain edullinen julkisenliikenteen hintoihin verrattuna, n 13e.
Xijiang tervehti retkuettamme valkkyvin neonvaloin ja lipunmyyjaporukalla, joka koostui yli kymmenesta hengesta. Ennakkotiedot kylasta olivat heikot, joten olimme kaikki kuin allikalla lyotyja, kun ihmemaan turismikoneisto otti meidat vastaan erittain valveutuneina. Alkushokkiini kuului neonvalojen ohella Kiinan turismikoneiston lukuisat tyontekijat, joista kukaan ei osannut auttaa meita portilta eteenpain. Onneksi Iloisensancain jasen H naytti kyntensa. H bongasi alueen turisti-/opiskelijahinnat, ja saimme yhden puhelinkeskustelun kautta tingittya hinnan kolmannekseen alkuperaisesta ukotuksesta. Hyva H! Erikoisinta oli, ettei kukaan 'kulttuurihistoriallisen' kaupungin portinvartioista saanut hoidettua asiaa, vaan siihen tarvittiin jonkun sortin Johtaja. TIC, This Is China, eika kukaan saa/uskalla ottaa vastuuta.. Talla on hyvin tyollistava vaikutus. Taman tyyppinen kollektivismi, erittain edullinen ja hyvin saatavilla oleva tyovoima erottaa edelleen idan lannen.
Loysimme normaalihintaisen tuplahuoneen hintaan 60 jounia per yo, eli n 7e. Ensimmaista iltaa yhdessa juhlistimme parin oluen voimin, jotka kannoimme kaupasta telttaravintolaan. Niin, Kiinassa saa taman tason paikkoihin tuoda omat nesteet messissa. Tama olkoon travellerin suositus, joka halventaa matkan hintaa juomatavoista riippuen, vahintaankin kohtuullisesti. Iloinensancai jakoi erittain hartaasti matkakokemuksiaan. Aiheesta vahintaankin kiinnostuneena yritin imea tietoa itseeni. Valitettavasti lukuisat maat, ja paikat sekoittivat minut. Toisaalta illan aikana mietin pariinkin otteeeseen, kuinka siistia on nahda toverit noin hyvassa kuosissa monen kuukauden reissaamisen jalkeen.
Xijiangin aamu tervehti meita perin Etela-Kiinalaisesti, taivas harmaana. Pilvet roikkuivat alhaalla, ja usva laskeutui laheisten nyppyloiden yli peittaen puolet laaksosta. Kaupungin turistikatujen yli pyyhkima muovinen kuorrutus ajoi meidat heti hieman etaammalle, ja lahdimme kiertamaan/kipuamaan upeita riisiterasseja. Iloinensancai feat. Captain Planet nykasivat ensin laakson reunalle, nousten n. 300m. Paastyaan sielta alas nousi tie n. 200m laakson toiselle puolelle. Captain Planet puuskutti, kun IS hymyili, kenties hieman ivallisesti. Lounas kokkailtiin uudella MSR:n keittimella, joka lunasti lupaukset, ja nuudelit valmistuivat alta aikayksikon.
Illalla loysimme taasen erittain mukavan 'kaakeliravintolan', joka ei pettanyt edullisesta hinnasta huolimatta. Kolmen hengen illallisen hinta jai jalleen viiden euron alle.
Tasta oli hyva jatkaa nukkumaan, ja seuraavana aamuna kohti Guizhoun itaisia kylia..
Linkkeja:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Guizhou
http://fi.wikipedia.org/wiki/Miaot
By: Captain Planet
Iloisensancain treffasin kellon tarkasti ennalta sovittuun aikaan, Guizhoun provinssissa, Kailin kaupungissa. Rento jalleennakeminen toi hymyn huulille, kun molemmat tiimin jasenet toivottivat minut tervetulleeksi Kiinaan, halauksien kera tietysti. Mahtava fiilis. Funtsin matkalla, etta 3 vuotta sitten tilanne oli painvastainen, kun jasen J tuli moikkaamaan minua Hongkongiin.
JussiHelena olivat tyylilleen uskollisesti laittaneet asiat kuntoon, joten minun oli helppo hypata kelkkaan. Kaili on iso ja kolkko kaupunki, joten JH olivat kayneet jo aiemmin turisti-infosta selvittamassa mahdollisuuksia muutaman seuraavan paivan kylailyn varalle. Kello oli jo paljon, emmeka paasseet julkisilla liikkumaan, joten jouduimme ottamaan taksin Kailista Xijiangiin. Tosin taksin hinta oli erittain edullinen julkisenliikenteen hintoihin verrattuna, n 13e.
Xijiang tervehti retkuettamme valkkyvin neonvaloin ja lipunmyyjaporukalla, joka koostui yli kymmenesta hengesta. Ennakkotiedot kylasta olivat heikot, joten olimme kaikki kuin allikalla lyotyja, kun ihmemaan turismikoneisto otti meidat vastaan erittain valveutuneina. Alkushokkiini kuului neonvalojen ohella Kiinan turismikoneiston lukuisat tyontekijat, joista kukaan ei osannut auttaa meita portilta eteenpain. Onneksi Iloisensancain jasen H naytti kyntensa. H bongasi alueen turisti-/opiskelijahinnat, ja saimme yhden puhelinkeskustelun kautta tingittya hinnan kolmannekseen alkuperaisesta ukotuksesta. Hyva H! Erikoisinta oli, ettei kukaan 'kulttuurihistoriallisen' kaupungin portinvartioista saanut hoidettua asiaa, vaan siihen tarvittiin jonkun sortin Johtaja. TIC, This Is China, eika kukaan saa/uskalla ottaa vastuuta.. Talla on hyvin tyollistava vaikutus. Taman tyyppinen kollektivismi, erittain edullinen ja hyvin saatavilla oleva tyovoima erottaa edelleen idan lannen.
Loysimme normaalihintaisen tuplahuoneen hintaan 60 jounia per yo, eli n 7e. Ensimmaista iltaa yhdessa juhlistimme parin oluen voimin, jotka kannoimme kaupasta telttaravintolaan. Niin, Kiinassa saa taman tason paikkoihin tuoda omat nesteet messissa. Tama olkoon travellerin suositus, joka halventaa matkan hintaa juomatavoista riippuen, vahintaankin kohtuullisesti. Iloinensancai jakoi erittain hartaasti matkakokemuksiaan. Aiheesta vahintaankin kiinnostuneena yritin imea tietoa itseeni. Valitettavasti lukuisat maat, ja paikat sekoittivat minut. Toisaalta illan aikana mietin pariinkin otteeeseen, kuinka siistia on nahda toverit noin hyvassa kuosissa monen kuukauden reissaamisen jalkeen.
Xijiangin aamu tervehti meita perin Etela-Kiinalaisesti, taivas harmaana. Pilvet roikkuivat alhaalla, ja usva laskeutui laheisten nyppyloiden yli peittaen puolet laaksosta. Kaupungin turistikatujen yli pyyhkima muovinen kuorrutus ajoi meidat heti hieman etaammalle, ja lahdimme kiertamaan/kipuamaan upeita riisiterasseja. Iloinensancai feat. Captain Planet nykasivat ensin laakson reunalle, nousten n. 300m. Paastyaan sielta alas nousi tie n. 200m laakson toiselle puolelle. Captain Planet puuskutti, kun IS hymyili, kenties hieman ivallisesti. Lounas kokkailtiin uudella MSR:n keittimella, joka lunasti lupaukset, ja nuudelit valmistuivat alta aikayksikon.
Illalla loysimme taasen erittain mukavan 'kaakeliravintolan', joka ei pettanyt edullisesta hinnasta huolimatta. Kolmen hengen illallisen hinta jai jalleen viiden euron alle.
Tasta oli hyva jatkaa nukkumaan, ja seuraavana aamuna kohti Guizhoun itaisia kylia..
Linkkeja:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Guizhou
http://fi.wikipedia.org/wiki/Miaot
By: Captain Planet
Tiukkaa säätöä Kailissa
Kuten tarkkasilmaisimmat lukijat tietanevatkin meilla oli marraskuun lopulla edessa viela viimeinen byrokraattinen saato viranomaisten kanssa. Kiinan viisumimme olivat piiputtamassa 24.11.
Keski-Aasian pelottelemina paatimme olla liikkeella hyvissa ajoin. Leshanissa lokakuun lopulla kaikki oli jo maksua anomuksen jattoa vaille valmista kunnes saimme kuulla etta viisumeitamme ei itseasiassa pidenneta vaan meille myonnetaan suoraan uudet viisumit. Tama tarkoittaa siis etta pidennysta ei voi tehda etukateen silla uusi viisumi astuu aina voimaan suoraan myontamishetkella. Hieman ennen marraskuun puoltavalia paatimme yrittaa uudelleen onneamme Zhongdianissa; talloin myonnetty uusi kuukauden viisumi riittaisi Hong Kongiin menoon asti. Zhongdianissa meille ilmoitettiin etta he eivat myonna uutta viisumia kuin seitseman paivaa ennen vanhan umpeutumista. Vanhamme olisi ollut voimassa viela 14 paivaa...
Kunmingissa tasan viikkoa ennen viisumimme ajan umpeutumista marssimme jalleen poliisin puheille. Kaikki olisi muuten ollut okei mutta olisimme joutuneet odottamaan uusia viisumeita sen kokonaisen viikon, joka tuntui turhan pitkalta ajalta Kunmingissa vietettavaksi. Lisaksi meilla oli luvassa tarkea tapaaminen Kailissa.
Kailiin saavuimme sunnuntaina, joten viisumiasiamme hoito jaisi maanantaille. Hetkessa loysimme mukavan uuden uutukaisen pikku hotellin, josta tupla irtosi varsin huokeaan hintaan ja henkilokunta oli aarettoman ystavallista. Illalla rupesimme ihmettelemaan miksi hotellin respa ei ollut kiinnostunut passeistamme. Tama ei meita normaalioloissa voisi vahempaa kiinnostaa, mutta uutta viisumia anottaessa on turistin oltava rekisteroityneena johonkin majapaikkaan. Nama majapaikat IYH:ta lukuunottamatta ovat varsin usein turhan tyyriita kapealle kukkarollemme. Tallakin kertaa paikkojen hinnoiksi ilmoitettiin vaatimattomia 150 RMB hintoja. Paatimme koittaa etsia itse seuraavaksi aamuksi jotain huokeampaa. Bussiasemaa vastapaata loytyi jo tutuksi tullut Kiinalainen perushotelli. Tupla 60 RMB, ei paha. Kun respa otti viela passimme ja rupesi kirjoittelemaan tietoja ylos ajattelimme etta nyt tarppasi.
Poliisiasemalla virkailijan ensimmainen kysymys oli missa vietitte viime yonne. Emme halua poliisille valehdella joten vastasimme totuudenmukaisesti miellyttavan Miao Theme Hotellin, vaikka tiesimme etta rehellisyytemme saattaisi aiheuttaa ongelmia hotellille. Kerroimme tosin samaan syssyyn saaneemme selville, ettei kyseinen hotelli pysty rekisteroimaan meita (eika nain ollen saisi ottaa siis ulkomaalaisia) ja etta olemme etsineet itsellemme uuden "virallisen" majapaikan. Poliisi ilmoitti valittomasti myos taman olevan "laiton" ulkomaalaisille.
Heittaydyimme hyvin englantia puhuneen hyvatapaisen poliisin hoiviin. Tama jarjesti meidat kolmen tahden hotelli Kailiin 158 Yuanilla (17e/huone), ajelutti poliisiautolla kahteen edelliseen hotelliin kerailemaan rahojamme ja matkatavaroitamme ja antoi viela loistavat ohjeet missa on se salainen virasto missa uudet viisumimme myonnetaan. Taman jalkeen kaikki oli helppoa. Nelja tuntia siita kun hyvastelimme poliisiystavamme koristivat uudenkarheat viisumit passejamme. En voi olla mainitsematta etta se oli meikalaisen passiin neljas Kiinan viisumi.
Keski-Aasiassa moinen olisi mahdotonta, mutta Kiinassa poliisi on todellakin turistille ystava jos jostain syysta virkavallan palveluja kaipaa. Kun Tiibetissa kokeilimme onneamme vuokrapyorien kanssa tarkastuspisteella oli palvelu tilanteeseen nahden hammentavan kohteliasta. "Olemme pahoillamme etta emme voi paasta teita tasta lapi vaikka koititte kusettaa meita ja rikkoa lakia". Ainoa asia mista tassa seikkailussa jai paha mieli oli ne kaksi ystavallista hotellia, jotka ottivat meidat varauksetta vastaan pilkkahinnalla tietaen riskin. Eritoten siksi etta saadostamme koitui naille majataloille luultavasti hallaa. Ja siksi etta Kailiin tulevaisuudessa saapuvilla matkaajilla on todennakoisesti kaksi budjetti paikkaa vahemman kaytettavissa. Iloinen Sancai on pahoillaan, valitettavasti viisumimme umpeutuminen ajoi meidat talla kertaa pakkorakoon.
Aluksi kiukutti, etta joutuisimme maksamaan valtavan kalliista (8,5e/nena, sis. aamupalan) hotellista, mutta huoneen nahtyamme alkoi taas hymyilyttaa ja paatimme ottaa hienosta hotlasta kaiken irti. Hienossa 12. kerroksen nakoalahuoneessa oli pehmeiden patjojen lisaksi oma suihku ja vessa, telkkari, tietokone internetilla, vedenkeitin ja teeta seka uudet hammasharjat. Supermarketista viinipullo mukaan ja nautiskelemaan! Aamulla oli ihana herailla rauhassa puhtaiden lakanoiden valista, kompia aamupalabuffettiin (hyva, mut ei ihan vetany vertoja Pasilan buffetille), maha turvoksissa istahtaa koneen aareen lukemaan Hesarin nettisivuja ja ottaa viela lammin suihku ennen uusia seikkailuja. Ja eihan se hinta nyt loppupeleissa niin kallis ollut, tuntui vaan aluksi, kun on tottunut puolet halvempaan. Kun on jo pitka reissu takana, tallainen hemmotteluvuorokausi tekee alyttoman hyvaa, mutta nyt menojalka vipattaa jo kohti pienia Miao- ja Dong-vahemmistojen kylia.
Keski-Aasian pelottelemina paatimme olla liikkeella hyvissa ajoin. Leshanissa lokakuun lopulla kaikki oli jo maksua anomuksen jattoa vaille valmista kunnes saimme kuulla etta viisumeitamme ei itseasiassa pidenneta vaan meille myonnetaan suoraan uudet viisumit. Tama tarkoittaa siis etta pidennysta ei voi tehda etukateen silla uusi viisumi astuu aina voimaan suoraan myontamishetkella. Hieman ennen marraskuun puoltavalia paatimme yrittaa uudelleen onneamme Zhongdianissa; talloin myonnetty uusi kuukauden viisumi riittaisi Hong Kongiin menoon asti. Zhongdianissa meille ilmoitettiin etta he eivat myonna uutta viisumia kuin seitseman paivaa ennen vanhan umpeutumista. Vanhamme olisi ollut voimassa viela 14 paivaa...
Kunmingissa tasan viikkoa ennen viisumimme ajan umpeutumista marssimme jalleen poliisin puheille. Kaikki olisi muuten ollut okei mutta olisimme joutuneet odottamaan uusia viisumeita sen kokonaisen viikon, joka tuntui turhan pitkalta ajalta Kunmingissa vietettavaksi. Lisaksi meilla oli luvassa tarkea tapaaminen Kailissa.
Kailiin saavuimme sunnuntaina, joten viisumiasiamme hoito jaisi maanantaille. Hetkessa loysimme mukavan uuden uutukaisen pikku hotellin, josta tupla irtosi varsin huokeaan hintaan ja henkilokunta oli aarettoman ystavallista. Illalla rupesimme ihmettelemaan miksi hotellin respa ei ollut kiinnostunut passeistamme. Tama ei meita normaalioloissa voisi vahempaa kiinnostaa, mutta uutta viisumia anottaessa on turistin oltava rekisteroityneena johonkin majapaikkaan. Nama majapaikat IYH:ta lukuunottamatta ovat varsin usein turhan tyyriita kapealle kukkarollemme. Tallakin kertaa paikkojen hinnoiksi ilmoitettiin vaatimattomia 150 RMB hintoja. Paatimme koittaa etsia itse seuraavaksi aamuksi jotain huokeampaa. Bussiasemaa vastapaata loytyi jo tutuksi tullut Kiinalainen perushotelli. Tupla 60 RMB, ei paha. Kun respa otti viela passimme ja rupesi kirjoittelemaan tietoja ylos ajattelimme etta nyt tarppasi.
Poliisiasemalla virkailijan ensimmainen kysymys oli missa vietitte viime yonne. Emme halua poliisille valehdella joten vastasimme totuudenmukaisesti miellyttavan Miao Theme Hotellin, vaikka tiesimme etta rehellisyytemme saattaisi aiheuttaa ongelmia hotellille. Kerroimme tosin samaan syssyyn saaneemme selville, ettei kyseinen hotelli pysty rekisteroimaan meita (eika nain ollen saisi ottaa siis ulkomaalaisia) ja etta olemme etsineet itsellemme uuden "virallisen" majapaikan. Poliisi ilmoitti valittomasti myos taman olevan "laiton" ulkomaalaisille.
Heittaydyimme hyvin englantia puhuneen hyvatapaisen poliisin hoiviin. Tama jarjesti meidat kolmen tahden hotelli Kailiin 158 Yuanilla (17e/huone), ajelutti poliisiautolla kahteen edelliseen hotelliin kerailemaan rahojamme ja matkatavaroitamme ja antoi viela loistavat ohjeet missa on se salainen virasto missa uudet viisumimme myonnetaan. Taman jalkeen kaikki oli helppoa. Nelja tuntia siita kun hyvastelimme poliisiystavamme koristivat uudenkarheat viisumit passejamme. En voi olla mainitsematta etta se oli meikalaisen passiin neljas Kiinan viisumi.
Keski-Aasiassa moinen olisi mahdotonta, mutta Kiinassa poliisi on todellakin turistille ystava jos jostain syysta virkavallan palveluja kaipaa. Kun Tiibetissa kokeilimme onneamme vuokrapyorien kanssa tarkastuspisteella oli palvelu tilanteeseen nahden hammentavan kohteliasta. "Olemme pahoillamme etta emme voi paasta teita tasta lapi vaikka koititte kusettaa meita ja rikkoa lakia". Ainoa asia mista tassa seikkailussa jai paha mieli oli ne kaksi ystavallista hotellia, jotka ottivat meidat varauksetta vastaan pilkkahinnalla tietaen riskin. Eritoten siksi etta saadostamme koitui naille majataloille luultavasti hallaa. Ja siksi etta Kailiin tulevaisuudessa saapuvilla matkaajilla on todennakoisesti kaksi budjetti paikkaa vahemman kaytettavissa. Iloinen Sancai on pahoillaan, valitettavasti viisumimme umpeutuminen ajoi meidat talla kertaa pakkorakoon.
Aluksi kiukutti, etta joutuisimme maksamaan valtavan kalliista (8,5e/nena, sis. aamupalan) hotellista, mutta huoneen nahtyamme alkoi taas hymyilyttaa ja paatimme ottaa hienosta hotlasta kaiken irti. Hienossa 12. kerroksen nakoalahuoneessa oli pehmeiden patjojen lisaksi oma suihku ja vessa, telkkari, tietokone internetilla, vedenkeitin ja teeta seka uudet hammasharjat. Supermarketista viinipullo mukaan ja nautiskelemaan! Aamulla oli ihana herailla rauhassa puhtaiden lakanoiden valista, kompia aamupalabuffettiin (hyva, mut ei ihan vetany vertoja Pasilan buffetille), maha turvoksissa istahtaa koneen aareen lukemaan Hesarin nettisivuja ja ottaa viela lammin suihku ennen uusia seikkailuja. Ja eihan se hinta nyt loppupeleissa niin kallis ollut, tuntui vaan aluksi, kun on tottunut puolet halvempaan. Kun on jo pitka reissu takana, tallainen hemmotteluvuorokausi tekee alyttoman hyvaa, mutta nyt menojalka vipattaa jo kohti pienia Miao- ja Dong-vahemmistojen kylia.
Kiinalaisten keskellä, Kaili, Guizhou
Kiinalaiset kaupungit paasevat aina yllattamaan silla kuinka isoja, Kiinalaisia ja korkeilla kerrostaloilla varustettuja ne ovat. Myos liikenteen paljous on useimmiten shokki. Kaili ei siis ollut poikkeus talla loputtoman pitkalla listalla.No eikohan tasta taas paasta pikapuoliin kukkuloille vaeltelemaan. Mutta sitä ennen...
Kiinalaisten keskella
Valilla kiinalaiset saavat meidat aivan raivonpartaalle. Mika niissa sitten niin kauheasti arsyttaa? - Kovaaaninen rakiminen vaikkapa bussissa tai ravintolassa, rakaklimppi loytaa muitta mutkitta tiensa lattialle, ei suinkaa roskikseen.
- Tupakointi julkisissa tiloissa, kulkuneuvoissa ja kaikkialla. Valilla tuntuu, etta meita saalitaan kun rookit puuttuu taskusta ja hyvaa hyvyytta tullaan jakamaan tunkkaisia savuja meidan kanssa. Taalla ei siis olla kovin hienovaraisia ja puhallella esimerkiksi poispain vieruskaverista bussissa.
- Kiilaaminen, toniminen, etuilu ja kyynarpaataktiikka erityisesti liikenteessa. Autoilija on kingi, jalankulkija ei mitaan. Jos kiinalaisille opetettaisiin liikenteen tapakasvatusta, siina saastettaisiin varmaan miljardi miestyotuntia vuodessa. Toisaalta helppohan tassa suomalaisen on moralisoida, kun meita on 1,3 miljardia vahemman.
- Kiinalainen aanimaailma: kaikki tuntuvat huutavan kokoajan ja aani tuntuu porautuvan joka kerta suomalaisen rauhallisempaan meininkiin tottuneisiin aivoihin, kannykoita huudatetaan jatkuvasti, jos ei muuta niin soittoaania taysilla laulattamalla tehdaan kaikille selvaksi kenella on uusi ja hieno puhelin. Kiinalaisilla on selkeasti tarve saada itsensa kuuluviin ja ehka se vaatii vahan enemman ponnisteluja 1,3 miljardin ihmisen joukossa kuin harvaan asutussa Suomessa. Puheenvuoroja ei taalla jaella, ne on otettava kuuluvalla aanelle.
- Ajoittainen kasittamaton royhkeys asiakaspalvelutilanteissa: kasvoilla sellainen ilme kuin paska haisisi, katsotaan poispain katta torjuvasti heilutellen ja huudetaan meioota eli eioota. Tassa ei siis kyse toistuvasta tilanteesta, vaan alyttomilta tuntuvista yksittaista tapauksista.
Paasaantoisesti jengi on kuitenkin ystavallista, liikuttavan innostunutta meista ja kaikesta mahdollisesta, vieraanvaraista, avuliaita, mutta kasittamattoman ujoja, rehellisia ja maailman toiseksi parhaita kokkeja (parhaat loytyy Intiasta:)
Kiinalaisten keskella
Valilla kiinalaiset saavat meidat aivan raivonpartaalle. Mika niissa sitten niin kauheasti arsyttaa? - Kovaaaninen rakiminen vaikkapa bussissa tai ravintolassa, rakaklimppi loytaa muitta mutkitta tiensa lattialle, ei suinkaa roskikseen.
- Tupakointi julkisissa tiloissa, kulkuneuvoissa ja kaikkialla. Valilla tuntuu, etta meita saalitaan kun rookit puuttuu taskusta ja hyvaa hyvyytta tullaan jakamaan tunkkaisia savuja meidan kanssa. Taalla ei siis olla kovin hienovaraisia ja puhallella esimerkiksi poispain vieruskaverista bussissa.
- Kiilaaminen, toniminen, etuilu ja kyynarpaataktiikka erityisesti liikenteessa. Autoilija on kingi, jalankulkija ei mitaan. Jos kiinalaisille opetettaisiin liikenteen tapakasvatusta, siina saastettaisiin varmaan miljardi miestyotuntia vuodessa. Toisaalta helppohan tassa suomalaisen on moralisoida, kun meita on 1,3 miljardia vahemman.
- Kiinalainen aanimaailma: kaikki tuntuvat huutavan kokoajan ja aani tuntuu porautuvan joka kerta suomalaisen rauhallisempaan meininkiin tottuneisiin aivoihin, kannykoita huudatetaan jatkuvasti, jos ei muuta niin soittoaania taysilla laulattamalla tehdaan kaikille selvaksi kenella on uusi ja hieno puhelin. Kiinalaisilla on selkeasti tarve saada itsensa kuuluviin ja ehka se vaatii vahan enemman ponnisteluja 1,3 miljardin ihmisen joukossa kuin harvaan asutussa Suomessa. Puheenvuoroja ei taalla jaella, ne on otettava kuuluvalla aanelle.
- Ajoittainen kasittamaton royhkeys asiakaspalvelutilanteissa: kasvoilla sellainen ilme kuin paska haisisi, katsotaan poispain katta torjuvasti heilutellen ja huudetaan meioota eli eioota. Tassa ei siis kyse toistuvasta tilanteesta, vaan alyttomilta tuntuvista yksittaista tapauksista.
Paasaantoisesti jengi on kuitenkin ystavallista, liikuttavan innostunutta meista ja kaikesta mahdollisesta, vieraanvaraista, avuliaita, mutta kasittamattoman ujoja, rehellisia ja maailman toiseksi parhaita kokkeja (parhaat loytyy Intiasta:)
Luxusta elämään, Kunming, Yunnan
...eli suihku, pyykkikone, internet ja sanky, jossa on patja.
Valilla pitaa reissaajankin levata, vaikka me ollaan oltu kylla siina tosi huonoja. Lhasata lahdon jalkeen ollaan vietetty kaks kertaa kaks yota putkeen samassa paikassa, jos telttailuja ei lasketa: Lhasa-Chengdu -junassa (voi kuinka rentouttavaa) ja Litangissa. Nyt koitetaan tsempata taalla Kunmingissa: haahuillaan internetissa, pelataan korttia ja pingista, annetaan superlikaiset ja haisevat pyykit henkilokunnan pestavaksi, nukutaan pitkaan pehmealla patjalla, luetaan Chengdun gueshusesta mukaan tarttunutta Pussikaljaromaania eli laiskotellaan niin hyvin kuin osataan.
Mutta matka jatkuu taas huomenna. Paamaarana on Kaili, jossa toivottavasti saadaan ensi keskiviikkona umpeutuvat viisumit uusittua. Kailista lahtee - ei suinkaan suomalainen bar hopping, vaan village hopping. Kierrellaan siis laheisia pienia vahemmistokylia. Sen jalkeen Guanxin provinssiin Yangshuohon katsomaan karstivuoria. Sokerina pohjalla (eli etelassa) on Hainanin rantaloma ja viimeiset rusketukset ennen Hong Kongia ja kotiin paluuta.
Valilla pitaa reissaajankin levata, vaikka me ollaan oltu kylla siina tosi huonoja. Lhasata lahdon jalkeen ollaan vietetty kaks kertaa kaks yota putkeen samassa paikassa, jos telttailuja ei lasketa: Lhasa-Chengdu -junassa (voi kuinka rentouttavaa) ja Litangissa. Nyt koitetaan tsempata taalla Kunmingissa: haahuillaan internetissa, pelataan korttia ja pingista, annetaan superlikaiset ja haisevat pyykit henkilokunnan pestavaksi, nukutaan pitkaan pehmealla patjalla, luetaan Chengdun gueshusesta mukaan tarttunutta Pussikaljaromaania eli laiskotellaan niin hyvin kuin osataan.
Mutta matka jatkuu taas huomenna. Paamaarana on Kaili, jossa toivottavasti saadaan ensi keskiviikkona umpeutuvat viisumit uusittua. Kailista lahtee - ei suinkaan suomalainen bar hopping, vaan village hopping. Kierrellaan siis laheisia pienia vahemmistokylia. Sen jalkeen Guanxin provinssiin Yangshuohon katsomaan karstivuoria. Sokerina pohjalla (eli etelassa) on Hainanin rantaloma ja viimeiset rusketukset ennen Hong Kongia ja kotiin paluuta.
100% floraa ja faunaa, liftaten Nu-jokea ylös
Aamulla loysimme englantia puhuvan ihmisen. Dulong-laakso ja tatuoidut naiset jaisivat talla reissulla valiin;lumi oli tukkinut korkean laaksoon vievan solan. Paatimme siis jatkaa Nu-jokilaaksoa sinnikkaasti ylospain kohti B:lla alkavaa perkeletta eli Bingzhongluo:ta.
Perille saavuttuamme loysimme pitkasta aikaa turistifasiliteetteja englanniksi. Heti alkuun jouduimme harmittelemaan; Dulongiin olisi voinut myos kavella vuorten yli parissa paivassa. Se olisi ainakin ollut seikkailu!
Sitten jalleen hampaat irvessa tappelemista Kiinalaisen turistibisneksen kanssa. Koitimme vuokrata kylan turisti-infosta fillarit. Telineessa oli kahdenlaisia pyoria: Eurooppalaisia maastopyoria ja Kiinan ihmeita. Kysyimme hintaa Eurooppalaisille fillareille, vastaus 50 RMB/paiva. Kysyimme varovaisesti, etta nyt kun meita on kolme , on low season ja ottaisimme pyorat useammaksi paivaksi niin olisiko mahdollista saada hintaa alemmaksi. Hetken nihkeilyn jalkeen pyoranvuokraaja suostui. Menimme syomaan, saadimme kamat ja aloitimme pyorien testauksen. Meridan maastofillari toimi moiteettomasti, vaikka jarrupalat olivatkin vaihdon tarpeessa. Sen sijaan kaksi muuta pyoraa osoittautuivat maanantai kappaleiksi. Molemmissa keskiot paskana, mika teki polkemisesta tyolasta ja useamman paivan pyoraretkesta hasardin. Kysyimme olisiko mahdollista korjata tai vaihtaa pyoria. Omistaja veti hirveat herneet nenaan sanoi etta hanen pyorissaan ei ole mitaan vikaa ja etta ei tanne kannata tulla jos ei ole seikkailun halua, Jos nama kaksi riikinaista polkupyoraa olisi halunnut vaihtaa kahteen ehjaan hinta olisi ollut kaikilta kolmelta jalleen sen 50RMB/paiva. Siis yhden ehjan pyoran saa halvemmalla kun ottaa kaksi rikkinaista. Lisaksi olimme menossa pyorilla alueelle, mista tiedamme tuskin mitaan muuta paitsi sen etta se on alyttoman syrjassa kaikesta. Kovin vaikea taas ymmartaa, mika meni pieleen. Ei tehnyt enaa mieli asioida kyseisen herran kanssa, vaikka Bingzhongluohon palattuamme minun kavikin hanta saaliksi kun nain lysyn miehen hahmon illanhamarassa taluttavan koko pyorakavalkaadiaan sisaan. Tuskin hanella hienosta liikeideastaan huolimatta oli ollut yhtaan asiakasta meidan jalkeen.
Sirkus-Paulan positiivisella energialla varustettu ryhmamme ei tasta kuitenkaan lannistunut vaan otti valittomasti B-suunnitelman kehiin. Ylimaaraiset romppeet saimme jatettya Tea Horse Inn:iin ja lahdimme reippain mielin jatkamaan No-jokilaaksoa ylospain jalan ja liftaamalla. Binzhongluon turisti infrastruktuuri ulottui komeissa maisemissa n. 20 kilometrin paahan. Taman jalkeen olimme konkreettisesti teilla tietymattomilla. Puhelimet lakkasivat kuulumasta, kylat muuttuivat parin-kolmen rakennuksen, rinteessa kyyhottaviksi ryppaiksi. Peltoja ei pengerretty ja sahkolinja oli vasta suunnitteilla. Tieta pystyi ajamaan lahinna traktorilla. Kahden lifti kyydin ja noin 15 kilometrin talsimisen jalkeen ensimmainen paiva alkoi hamartaa, ja juuri ennen taydellista pimeytta loysimme ihmisia ja pari rakennusta. Mistaan varsinaisesta kylasta ei ollut kyse vaan jonkun tuntemattomaksi jaaneen rakennusprojektin tyomisten tyomaamajoituksesta. Vasyneelle kolmikollemme loytyi onneksi kuitenkin kolkko huone, valmis nuudelit, kuumaa vetta ja ehtoo-oluset. Latkimme tunnin verran korttia ennenkuin nukkumatti tuli heittamaan ylafemmat.
Paula naytti kivenkovan kaupantekijan kyntensa heti aamutuimaan. Kolkosta majoituksesta velotettiin se pakollinen 10 yuania per nena mutta kommentti "kyllahan toki muna-aamupala ja kyyti rekan lavalla sisaltyvat hintaan" teki kauniilla hymylla koristettuna tehtavansa ja matka jatkui sutjakkaasti ilman lisakuluja.
Tie oli luokkaa hengenvaarallinen perunapelto. Toisella puolella kohosi pystysuora usvan kietoma seina ylos, toisella puolella suoraan alhaalla kohisi vihertava Nu-joki. Vesiputoukset ryoppysivat tielle ja kaikkialla oli rehevaa. Kasittamattoman kaunista! Asutus puuttui miltei kokonaan.
Tunnin lavalla pomppimisen jalkeen alkoi liikennetta nakya enemman. Hetken paasta totesimme etta kallion seinamat olivat porattu tayteen tunneleita, rinteilla keikkui sinisia tyomaatelttoja. Hetken paasta kaikkialla parisivat tuntemattomiin tarkoituksiin pystytetyt agrigaatit ja joella keikkui lautta kyydissaan punainen lippu ja tyomiehia. Tie muuttui aina vain hurjemmaksi. Taisi olla suoraan kallionseinamaan rajaytetty.
Rekka pysahtyi ja paatimme etta tahan loppui Nu-joen tutkiminen talta retkikunnalta. Kiina vain osaa hammastyttaa. Hetken luulimme jo olevamme todella syrjassa, keskella villeinta eramaata Burman ja Tiibetin rajan tuntumassa ja yhtakkia paukahdamme keskelle valtavaa rakennustyomaata. Sita mita joen paanmenoksi oli suunniteltu voi vain arvailla. Kaivostoimintaa? Vai kenties valtava pato? Ainakin Kiinalla oli taannoisen NG-jutun perusteella suunniteilla 13 patoa Nu-joen varrelle. Alue on myos tarkea palanen arvokasta Kolmen Joen aluetta, joka on paassyt myos Unescon listalle.
Rupesimme kavelemaan tieta takaisin kohti sivistysta. Nautiskellessamme aamupalaa mannikkoisella rinteella auringonpaisteessa, kuului tyomaalta valtava rajahdys. Paikka ei tuntunut enaan kovinkaan soveliaalta Suomalaisille turisteille. Hetken paasta liftasimme jo rekan kyydissa takaisinpain. Itseasiassa aamupaivan seikkailu vei meidat niin pitkalle etta kavimme jo toistamiseen Tiibetin puolella. Noilla syrjaisilla seuduilla se ei ilmeisesti ole mikaan ongelma.
10 minuutin pomppimisen jalkeen rekkamme pysahtyi. "Keskella" tieta (tie on niin kapea etta yksi rekka tayttaa sen useimmissa kohdissa niin tyystin ettei edes pratkalla paasisi ohi) lakosi sininen kuorma-auto. Ilmeisesti moottori oli hyytynyt. Nalka vahan vaivasi ja paatimme jatkaa kavellen laheiseen taloon, jonka olimme bonganneet tulomatkalla. Viela kertaakaan ei ollut matkamme aikana tullut vastaavanlaista tunnetta kuin tuossa talossa vieraillessa. Emanta otti meidat hyvin varauksellisesti vastaan, mutta nayteltyamme nalkaamme rupesi lammittelemaan meille valmisnuudeleita. Talon tytto oli niin ujo ettei saanut nostettua katsettaan maasta selkeasta uteliaisuudesta huolimatta. Soimme, kiitimme, maksoimme jonkun yuanin ja lahdimme.
Mitakohan nuo ihmiset meista ajattelivat? Tilanne oli varmasti niin poikkeuksellinen etta he kuvittelivat jonkun suuren muutoksen olevan tekeilla. Olimmeko siella haatamassa heita pois kotoaan? Mikali padonrakennushankkeet etenevat voi nain tapahtua tulevaisuudessa, yllatavan piankin, niin nopeita ovat muutokset nykyajan Kiinassa. Vaikka eksyimme paikalle taysin sattumalta voi noiden ihmisten ajatuksiin jaada mielikuva kolmesta blondista, joiden paikalle ilmestyminen vei heilta kodin.
Sininen kuorma-auto oli ilmeisesti saatu fiksattua, silla hetken lounastauolta kaveltyamme mutkan takaa aineellistui tuttu valkoinen rekka. Hypattiin kyytiin ja nautittiin taysin rinnoin matkan etenemisesta, ja siita etta pystyimme jattamaan tuon hammentavan paikan taaksemme. Risteyksessa hylkaismme rekan ja jatkoimme Zigatongin (tai jotn.) kylaan rinnetta ylos. Sinaansa idyllinen maalaiskyla oli mainittu jo Bingzhongluon turistiprosyyreissa ja taman johdosta paikalle kiemurteli nykyaan paallystetty tie ja voimalinjat. Silmaan pisti myos, kuten monessa muussakin Nu-joki laakson kylassa, kristillinen kirkko. Kiinan valtauskontojen ote alueeseen oli pitkaan niin heikko etta Burmasta loikanneet lahetyssaarnaajat saivat alueelta jalansijaa. Silti ei kirkko maisemaan oikein sopinut. Tuli jotenkin vaivautunut, myotahapeainen olo, ihan kuin senaatintorille lantattaisiin suitsukkeilta tuoksuva rukousmylly. Tietyt asiat eivat sovi tiettyihin paikkoihin, se tuntuu vaan liian oudolta.
Kunnon ruoka maistui taas taivaallisesti ja retkikuntamme nukkui pitkaan ja hievahtamatta.
Seuraava aamu alkoi hitaasti. Kerkesimme silti pienelle aamukavelylle laheisille pelloille. Taalla vuorten rinteet ovat niin jyrkkia etta terassien rakentaminen ei kay enaa painsa. Maissia kasvatetaan suoraan noin 45 asteisilla rinteilla. Pelkka kiipeaminen oli rankkaa puuhaa, sadonkorjuuta emme uskaltaneet ede ajatella.
Matka kohti Bingzhongluota sujui kuin tanssi. Tunnin kaveltyamme eraan tarkastuspisteen ystavallinen poliisi sijoitti meidat rekkaan joka ajoi puolessa tunnissa suoraan hotellimme eteen ja viela ilmaiseksi. Pyorimme illalla hieman oudossa pikkukaupungissa ja nautiskelimme maukkaista ruuista. Olo oli ehka aavistuksen verran haikea, tietyssa mielessa myos helpottunut. Tasta alkaisi pitka matka kohti miellyttavampaa ilmastoa ja sivistysta, mutta myos suurimmat seikkailut lienevat nyt takana pain.
Perille saavuttuamme loysimme pitkasta aikaa turistifasiliteetteja englanniksi. Heti alkuun jouduimme harmittelemaan; Dulongiin olisi voinut myos kavella vuorten yli parissa paivassa. Se olisi ainakin ollut seikkailu!
Sitten jalleen hampaat irvessa tappelemista Kiinalaisen turistibisneksen kanssa. Koitimme vuokrata kylan turisti-infosta fillarit. Telineessa oli kahdenlaisia pyoria: Eurooppalaisia maastopyoria ja Kiinan ihmeita. Kysyimme hintaa Eurooppalaisille fillareille, vastaus 50 RMB/paiva. Kysyimme varovaisesti, etta nyt kun meita on kolme , on low season ja ottaisimme pyorat useammaksi paivaksi niin olisiko mahdollista saada hintaa alemmaksi. Hetken nihkeilyn jalkeen pyoranvuokraaja suostui. Menimme syomaan, saadimme kamat ja aloitimme pyorien testauksen. Meridan maastofillari toimi moiteettomasti, vaikka jarrupalat olivatkin vaihdon tarpeessa. Sen sijaan kaksi muuta pyoraa osoittautuivat maanantai kappaleiksi. Molemmissa keskiot paskana, mika teki polkemisesta tyolasta ja useamman paivan pyoraretkesta hasardin. Kysyimme olisiko mahdollista korjata tai vaihtaa pyoria. Omistaja veti hirveat herneet nenaan sanoi etta hanen pyorissaan ei ole mitaan vikaa ja etta ei tanne kannata tulla jos ei ole seikkailun halua, Jos nama kaksi riikinaista polkupyoraa olisi halunnut vaihtaa kahteen ehjaan hinta olisi ollut kaikilta kolmelta jalleen sen 50RMB/paiva. Siis yhden ehjan pyoran saa halvemmalla kun ottaa kaksi rikkinaista. Lisaksi olimme menossa pyorilla alueelle, mista tiedamme tuskin mitaan muuta paitsi sen etta se on alyttoman syrjassa kaikesta. Kovin vaikea taas ymmartaa, mika meni pieleen. Ei tehnyt enaa mieli asioida kyseisen herran kanssa, vaikka Bingzhongluohon palattuamme minun kavikin hanta saaliksi kun nain lysyn miehen hahmon illanhamarassa taluttavan koko pyorakavalkaadiaan sisaan. Tuskin hanella hienosta liikeideastaan huolimatta oli ollut yhtaan asiakasta meidan jalkeen.
Sirkus-Paulan positiivisella energialla varustettu ryhmamme ei tasta kuitenkaan lannistunut vaan otti valittomasti B-suunnitelman kehiin. Ylimaaraiset romppeet saimme jatettya Tea Horse Inn:iin ja lahdimme reippain mielin jatkamaan No-jokilaaksoa ylospain jalan ja liftaamalla. Binzhongluon turisti infrastruktuuri ulottui komeissa maisemissa n. 20 kilometrin paahan. Taman jalkeen olimme konkreettisesti teilla tietymattomilla. Puhelimet lakkasivat kuulumasta, kylat muuttuivat parin-kolmen rakennuksen, rinteessa kyyhottaviksi ryppaiksi. Peltoja ei pengerretty ja sahkolinja oli vasta suunnitteilla. Tieta pystyi ajamaan lahinna traktorilla. Kahden lifti kyydin ja noin 15 kilometrin talsimisen jalkeen ensimmainen paiva alkoi hamartaa, ja juuri ennen taydellista pimeytta loysimme ihmisia ja pari rakennusta. Mistaan varsinaisesta kylasta ei ollut kyse vaan jonkun tuntemattomaksi jaaneen rakennusprojektin tyomisten tyomaamajoituksesta. Vasyneelle kolmikollemme loytyi onneksi kuitenkin kolkko huone, valmis nuudelit, kuumaa vetta ja ehtoo-oluset. Latkimme tunnin verran korttia ennenkuin nukkumatti tuli heittamaan ylafemmat.
Paula naytti kivenkovan kaupantekijan kyntensa heti aamutuimaan. Kolkosta majoituksesta velotettiin se pakollinen 10 yuania per nena mutta kommentti "kyllahan toki muna-aamupala ja kyyti rekan lavalla sisaltyvat hintaan" teki kauniilla hymylla koristettuna tehtavansa ja matka jatkui sutjakkaasti ilman lisakuluja.
Tie oli luokkaa hengenvaarallinen perunapelto. Toisella puolella kohosi pystysuora usvan kietoma seina ylos, toisella puolella suoraan alhaalla kohisi vihertava Nu-joki. Vesiputoukset ryoppysivat tielle ja kaikkialla oli rehevaa. Kasittamattoman kaunista! Asutus puuttui miltei kokonaan.
Tunnin lavalla pomppimisen jalkeen alkoi liikennetta nakya enemman. Hetken paasta totesimme etta kallion seinamat olivat porattu tayteen tunneleita, rinteilla keikkui sinisia tyomaatelttoja. Hetken paasta kaikkialla parisivat tuntemattomiin tarkoituksiin pystytetyt agrigaatit ja joella keikkui lautta kyydissaan punainen lippu ja tyomiehia. Tie muuttui aina vain hurjemmaksi. Taisi olla suoraan kallionseinamaan rajaytetty.
Rekka pysahtyi ja paatimme etta tahan loppui Nu-joen tutkiminen talta retkikunnalta. Kiina vain osaa hammastyttaa. Hetken luulimme jo olevamme todella syrjassa, keskella villeinta eramaata Burman ja Tiibetin rajan tuntumassa ja yhtakkia paukahdamme keskelle valtavaa rakennustyomaata. Sita mita joen paanmenoksi oli suunniteltu voi vain arvailla. Kaivostoimintaa? Vai kenties valtava pato? Ainakin Kiinalla oli taannoisen NG-jutun perusteella suunniteilla 13 patoa Nu-joen varrelle. Alue on myos tarkea palanen arvokasta Kolmen Joen aluetta, joka on paassyt myos Unescon listalle.
Rupesimme kavelemaan tieta takaisin kohti sivistysta. Nautiskellessamme aamupalaa mannikkoisella rinteella auringonpaisteessa, kuului tyomaalta valtava rajahdys. Paikka ei tuntunut enaan kovinkaan soveliaalta Suomalaisille turisteille. Hetken paasta liftasimme jo rekan kyydissa takaisinpain. Itseasiassa aamupaivan seikkailu vei meidat niin pitkalle etta kavimme jo toistamiseen Tiibetin puolella. Noilla syrjaisilla seuduilla se ei ilmeisesti ole mikaan ongelma.
10 minuutin pomppimisen jalkeen rekkamme pysahtyi. "Keskella" tieta (tie on niin kapea etta yksi rekka tayttaa sen useimmissa kohdissa niin tyystin ettei edes pratkalla paasisi ohi) lakosi sininen kuorma-auto. Ilmeisesti moottori oli hyytynyt. Nalka vahan vaivasi ja paatimme jatkaa kavellen laheiseen taloon, jonka olimme bonganneet tulomatkalla. Viela kertaakaan ei ollut matkamme aikana tullut vastaavanlaista tunnetta kuin tuossa talossa vieraillessa. Emanta otti meidat hyvin varauksellisesti vastaan, mutta nayteltyamme nalkaamme rupesi lammittelemaan meille valmisnuudeleita. Talon tytto oli niin ujo ettei saanut nostettua katsettaan maasta selkeasta uteliaisuudesta huolimatta. Soimme, kiitimme, maksoimme jonkun yuanin ja lahdimme.
Mitakohan nuo ihmiset meista ajattelivat? Tilanne oli varmasti niin poikkeuksellinen etta he kuvittelivat jonkun suuren muutoksen olevan tekeilla. Olimmeko siella haatamassa heita pois kotoaan? Mikali padonrakennushankkeet etenevat voi nain tapahtua tulevaisuudessa, yllatavan piankin, niin nopeita ovat muutokset nykyajan Kiinassa. Vaikka eksyimme paikalle taysin sattumalta voi noiden ihmisten ajatuksiin jaada mielikuva kolmesta blondista, joiden paikalle ilmestyminen vei heilta kodin.
Sininen kuorma-auto oli ilmeisesti saatu fiksattua, silla hetken lounastauolta kaveltyamme mutkan takaa aineellistui tuttu valkoinen rekka. Hypattiin kyytiin ja nautittiin taysin rinnoin matkan etenemisesta, ja siita etta pystyimme jattamaan tuon hammentavan paikan taaksemme. Risteyksessa hylkaismme rekan ja jatkoimme Zigatongin (tai jotn.) kylaan rinnetta ylos. Sinaansa idyllinen maalaiskyla oli mainittu jo Bingzhongluon turistiprosyyreissa ja taman johdosta paikalle kiemurteli nykyaan paallystetty tie ja voimalinjat. Silmaan pisti myos, kuten monessa muussakin Nu-joki laakson kylassa, kristillinen kirkko. Kiinan valtauskontojen ote alueeseen oli pitkaan niin heikko etta Burmasta loikanneet lahetyssaarnaajat saivat alueelta jalansijaa. Silti ei kirkko maisemaan oikein sopinut. Tuli jotenkin vaivautunut, myotahapeainen olo, ihan kuin senaatintorille lantattaisiin suitsukkeilta tuoksuva rukousmylly. Tietyt asiat eivat sovi tiettyihin paikkoihin, se tuntuu vaan liian oudolta.
Kunnon ruoka maistui taas taivaallisesti ja retkikuntamme nukkui pitkaan ja hievahtamatta.
Seuraava aamu alkoi hitaasti. Kerkesimme silti pienelle aamukavelylle laheisille pelloille. Taalla vuorten rinteet ovat niin jyrkkia etta terassien rakentaminen ei kay enaa painsa. Maissia kasvatetaan suoraan noin 45 asteisilla rinteilla. Pelkka kiipeaminen oli rankkaa puuhaa, sadonkorjuuta emme uskaltaneet ede ajatella.
Matka kohti Bingzhongluota sujui kuin tanssi. Tunnin kaveltyamme eraan tarkastuspisteen ystavallinen poliisi sijoitti meidat rekkaan joka ajoi puolessa tunnissa suoraan hotellimme eteen ja viela ilmaiseksi. Pyorimme illalla hieman oudossa pikkukaupungissa ja nautiskelimme maukkaista ruuista. Olo oli ehka aavistuksen verran haikea, tietyssa mielessa myos helpottunut. Tasta alkaisi pitka matka kohti miellyttavampaa ilmastoa ja sivistysta, mutta myos suurimmat seikkailut lienevat nyt takana pain.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
