Kuten tarkkasilmaisimmat lukijat tietanevatkin meilla oli marraskuun lopulla edessa viela viimeinen byrokraattinen saato viranomaisten kanssa. Kiinan viisumimme olivat piiputtamassa 24.11.
Keski-Aasian pelottelemina paatimme olla liikkeella hyvissa ajoin. Leshanissa lokakuun lopulla kaikki oli jo maksua anomuksen jattoa vaille valmista kunnes saimme kuulla etta viisumeitamme ei itseasiassa pidenneta vaan meille myonnetaan suoraan uudet viisumit. Tama tarkoittaa siis etta pidennysta ei voi tehda etukateen silla uusi viisumi astuu aina voimaan suoraan myontamishetkella. Hieman ennen marraskuun puoltavalia paatimme yrittaa uudelleen onneamme Zhongdianissa; talloin myonnetty uusi kuukauden viisumi riittaisi Hong Kongiin menoon asti. Zhongdianissa meille ilmoitettiin etta he eivat myonna uutta viisumia kuin seitseman paivaa ennen vanhan umpeutumista. Vanhamme olisi ollut voimassa viela 14 paivaa...
Kunmingissa tasan viikkoa ennen viisumimme ajan umpeutumista marssimme jalleen poliisin puheille. Kaikki olisi muuten ollut okei mutta olisimme joutuneet odottamaan uusia viisumeita sen kokonaisen viikon, joka tuntui turhan pitkalta ajalta Kunmingissa vietettavaksi. Lisaksi meilla oli luvassa tarkea tapaaminen Kailissa.
Kailiin saavuimme sunnuntaina, joten viisumiasiamme hoito jaisi maanantaille. Hetkessa loysimme mukavan uuden uutukaisen pikku hotellin, josta tupla irtosi varsin huokeaan hintaan ja henkilokunta oli aarettoman ystavallista. Illalla rupesimme ihmettelemaan miksi hotellin respa ei ollut kiinnostunut passeistamme. Tama ei meita normaalioloissa voisi vahempaa kiinnostaa, mutta uutta viisumia anottaessa on turistin oltava rekisteroityneena johonkin majapaikkaan. Nama majapaikat IYH:ta lukuunottamatta ovat varsin usein turhan tyyriita kapealle kukkarollemme. Tallakin kertaa paikkojen hinnoiksi ilmoitettiin vaatimattomia 150 RMB hintoja. Paatimme koittaa etsia itse seuraavaksi aamuksi jotain huokeampaa. Bussiasemaa vastapaata loytyi jo tutuksi tullut Kiinalainen perushotelli. Tupla 60 RMB, ei paha. Kun respa otti viela passimme ja rupesi kirjoittelemaan tietoja ylos ajattelimme etta nyt tarppasi.
Poliisiasemalla virkailijan ensimmainen kysymys oli missa vietitte viime yonne. Emme halua poliisille valehdella joten vastasimme totuudenmukaisesti miellyttavan Miao Theme Hotellin, vaikka tiesimme etta rehellisyytemme saattaisi aiheuttaa ongelmia hotellille. Kerroimme tosin samaan syssyyn saaneemme selville, ettei kyseinen hotelli pysty rekisteroimaan meita (eika nain ollen saisi ottaa siis ulkomaalaisia) ja etta olemme etsineet itsellemme uuden "virallisen" majapaikan. Poliisi ilmoitti valittomasti myos taman olevan "laiton" ulkomaalaisille.
Heittaydyimme hyvin englantia puhuneen hyvatapaisen poliisin hoiviin. Tama jarjesti meidat kolmen tahden hotelli Kailiin 158 Yuanilla (17e/huone), ajelutti poliisiautolla kahteen edelliseen hotelliin kerailemaan rahojamme ja matkatavaroitamme ja antoi viela loistavat ohjeet missa on se salainen virasto missa uudet viisumimme myonnetaan. Taman jalkeen kaikki oli helppoa. Nelja tuntia siita kun hyvastelimme poliisiystavamme koristivat uudenkarheat viisumit passejamme. En voi olla mainitsematta etta se oli meikalaisen passiin neljas Kiinan viisumi.
Keski-Aasiassa moinen olisi mahdotonta, mutta Kiinassa poliisi on todellakin turistille ystava jos jostain syysta virkavallan palveluja kaipaa. Kun Tiibetissa kokeilimme onneamme vuokrapyorien kanssa tarkastuspisteella oli palvelu tilanteeseen nahden hammentavan kohteliasta. "Olemme pahoillamme etta emme voi paasta teita tasta lapi vaikka koititte kusettaa meita ja rikkoa lakia". Ainoa asia mista tassa seikkailussa jai paha mieli oli ne kaksi ystavallista hotellia, jotka ottivat meidat varauksetta vastaan pilkkahinnalla tietaen riskin. Eritoten siksi etta saadostamme koitui naille majataloille luultavasti hallaa. Ja siksi etta Kailiin tulevaisuudessa saapuvilla matkaajilla on todennakoisesti kaksi budjetti paikkaa vahemman kaytettavissa. Iloinen Sancai on pahoillaan, valitettavasti viisumimme umpeutuminen ajoi meidat talla kertaa pakkorakoon.
Aluksi kiukutti, etta joutuisimme maksamaan valtavan kalliista (8,5e/nena, sis. aamupalan) hotellista, mutta huoneen nahtyamme alkoi taas hymyilyttaa ja paatimme ottaa hienosta hotlasta kaiken irti. Hienossa 12. kerroksen nakoalahuoneessa oli pehmeiden patjojen lisaksi oma suihku ja vessa, telkkari, tietokone internetilla, vedenkeitin ja teeta seka uudet hammasharjat. Supermarketista viinipullo mukaan ja nautiskelemaan! Aamulla oli ihana herailla rauhassa puhtaiden lakanoiden valista, kompia aamupalabuffettiin (hyva, mut ei ihan vetany vertoja Pasilan buffetille), maha turvoksissa istahtaa koneen aareen lukemaan Hesarin nettisivuja ja ottaa viela lammin suihku ennen uusia seikkailuja. Ja eihan se hinta nyt loppupeleissa niin kallis ollut, tuntui vaan aluksi, kun on tottunut puolet halvempaan. Kun on jo pitka reissu takana, tallainen hemmotteluvuorokausi tekee alyttoman hyvaa, mutta nyt menojalka vipattaa jo kohti pienia Miao- ja Dong-vahemmistojen kylia.
perjantai 21. tammikuuta 2011
Kiinalaisten keskellä, Kaili, Guizhou
Kiinalaiset kaupungit paasevat aina yllattamaan silla kuinka isoja, Kiinalaisia ja korkeilla kerrostaloilla varustettuja ne ovat. Myos liikenteen paljous on useimmiten shokki. Kaili ei siis ollut poikkeus talla loputtoman pitkalla listalla.No eikohan tasta taas paasta pikapuoliin kukkuloille vaeltelemaan. Mutta sitä ennen...
Kiinalaisten keskella
Valilla kiinalaiset saavat meidat aivan raivonpartaalle. Mika niissa sitten niin kauheasti arsyttaa? - Kovaaaninen rakiminen vaikkapa bussissa tai ravintolassa, rakaklimppi loytaa muitta mutkitta tiensa lattialle, ei suinkaa roskikseen.
- Tupakointi julkisissa tiloissa, kulkuneuvoissa ja kaikkialla. Valilla tuntuu, etta meita saalitaan kun rookit puuttuu taskusta ja hyvaa hyvyytta tullaan jakamaan tunkkaisia savuja meidan kanssa. Taalla ei siis olla kovin hienovaraisia ja puhallella esimerkiksi poispain vieruskaverista bussissa.
- Kiilaaminen, toniminen, etuilu ja kyynarpaataktiikka erityisesti liikenteessa. Autoilija on kingi, jalankulkija ei mitaan. Jos kiinalaisille opetettaisiin liikenteen tapakasvatusta, siina saastettaisiin varmaan miljardi miestyotuntia vuodessa. Toisaalta helppohan tassa suomalaisen on moralisoida, kun meita on 1,3 miljardia vahemman.
- Kiinalainen aanimaailma: kaikki tuntuvat huutavan kokoajan ja aani tuntuu porautuvan joka kerta suomalaisen rauhallisempaan meininkiin tottuneisiin aivoihin, kannykoita huudatetaan jatkuvasti, jos ei muuta niin soittoaania taysilla laulattamalla tehdaan kaikille selvaksi kenella on uusi ja hieno puhelin. Kiinalaisilla on selkeasti tarve saada itsensa kuuluviin ja ehka se vaatii vahan enemman ponnisteluja 1,3 miljardin ihmisen joukossa kuin harvaan asutussa Suomessa. Puheenvuoroja ei taalla jaella, ne on otettava kuuluvalla aanelle.
- Ajoittainen kasittamaton royhkeys asiakaspalvelutilanteissa: kasvoilla sellainen ilme kuin paska haisisi, katsotaan poispain katta torjuvasti heilutellen ja huudetaan meioota eli eioota. Tassa ei siis kyse toistuvasta tilanteesta, vaan alyttomilta tuntuvista yksittaista tapauksista.
Paasaantoisesti jengi on kuitenkin ystavallista, liikuttavan innostunutta meista ja kaikesta mahdollisesta, vieraanvaraista, avuliaita, mutta kasittamattoman ujoja, rehellisia ja maailman toiseksi parhaita kokkeja (parhaat loytyy Intiasta:)
Kiinalaisten keskella
Valilla kiinalaiset saavat meidat aivan raivonpartaalle. Mika niissa sitten niin kauheasti arsyttaa? - Kovaaaninen rakiminen vaikkapa bussissa tai ravintolassa, rakaklimppi loytaa muitta mutkitta tiensa lattialle, ei suinkaa roskikseen.
- Tupakointi julkisissa tiloissa, kulkuneuvoissa ja kaikkialla. Valilla tuntuu, etta meita saalitaan kun rookit puuttuu taskusta ja hyvaa hyvyytta tullaan jakamaan tunkkaisia savuja meidan kanssa. Taalla ei siis olla kovin hienovaraisia ja puhallella esimerkiksi poispain vieruskaverista bussissa.
- Kiilaaminen, toniminen, etuilu ja kyynarpaataktiikka erityisesti liikenteessa. Autoilija on kingi, jalankulkija ei mitaan. Jos kiinalaisille opetettaisiin liikenteen tapakasvatusta, siina saastettaisiin varmaan miljardi miestyotuntia vuodessa. Toisaalta helppohan tassa suomalaisen on moralisoida, kun meita on 1,3 miljardia vahemman.
- Kiinalainen aanimaailma: kaikki tuntuvat huutavan kokoajan ja aani tuntuu porautuvan joka kerta suomalaisen rauhallisempaan meininkiin tottuneisiin aivoihin, kannykoita huudatetaan jatkuvasti, jos ei muuta niin soittoaania taysilla laulattamalla tehdaan kaikille selvaksi kenella on uusi ja hieno puhelin. Kiinalaisilla on selkeasti tarve saada itsensa kuuluviin ja ehka se vaatii vahan enemman ponnisteluja 1,3 miljardin ihmisen joukossa kuin harvaan asutussa Suomessa. Puheenvuoroja ei taalla jaella, ne on otettava kuuluvalla aanelle.
- Ajoittainen kasittamaton royhkeys asiakaspalvelutilanteissa: kasvoilla sellainen ilme kuin paska haisisi, katsotaan poispain katta torjuvasti heilutellen ja huudetaan meioota eli eioota. Tassa ei siis kyse toistuvasta tilanteesta, vaan alyttomilta tuntuvista yksittaista tapauksista.
Paasaantoisesti jengi on kuitenkin ystavallista, liikuttavan innostunutta meista ja kaikesta mahdollisesta, vieraanvaraista, avuliaita, mutta kasittamattoman ujoja, rehellisia ja maailman toiseksi parhaita kokkeja (parhaat loytyy Intiasta:)
Luxusta elämään, Kunming, Yunnan
...eli suihku, pyykkikone, internet ja sanky, jossa on patja.
Valilla pitaa reissaajankin levata, vaikka me ollaan oltu kylla siina tosi huonoja. Lhasata lahdon jalkeen ollaan vietetty kaks kertaa kaks yota putkeen samassa paikassa, jos telttailuja ei lasketa: Lhasa-Chengdu -junassa (voi kuinka rentouttavaa) ja Litangissa. Nyt koitetaan tsempata taalla Kunmingissa: haahuillaan internetissa, pelataan korttia ja pingista, annetaan superlikaiset ja haisevat pyykit henkilokunnan pestavaksi, nukutaan pitkaan pehmealla patjalla, luetaan Chengdun gueshusesta mukaan tarttunutta Pussikaljaromaania eli laiskotellaan niin hyvin kuin osataan.
Mutta matka jatkuu taas huomenna. Paamaarana on Kaili, jossa toivottavasti saadaan ensi keskiviikkona umpeutuvat viisumit uusittua. Kailista lahtee - ei suinkaan suomalainen bar hopping, vaan village hopping. Kierrellaan siis laheisia pienia vahemmistokylia. Sen jalkeen Guanxin provinssiin Yangshuohon katsomaan karstivuoria. Sokerina pohjalla (eli etelassa) on Hainanin rantaloma ja viimeiset rusketukset ennen Hong Kongia ja kotiin paluuta.
Valilla pitaa reissaajankin levata, vaikka me ollaan oltu kylla siina tosi huonoja. Lhasata lahdon jalkeen ollaan vietetty kaks kertaa kaks yota putkeen samassa paikassa, jos telttailuja ei lasketa: Lhasa-Chengdu -junassa (voi kuinka rentouttavaa) ja Litangissa. Nyt koitetaan tsempata taalla Kunmingissa: haahuillaan internetissa, pelataan korttia ja pingista, annetaan superlikaiset ja haisevat pyykit henkilokunnan pestavaksi, nukutaan pitkaan pehmealla patjalla, luetaan Chengdun gueshusesta mukaan tarttunutta Pussikaljaromaania eli laiskotellaan niin hyvin kuin osataan.
Mutta matka jatkuu taas huomenna. Paamaarana on Kaili, jossa toivottavasti saadaan ensi keskiviikkona umpeutuvat viisumit uusittua. Kailista lahtee - ei suinkaan suomalainen bar hopping, vaan village hopping. Kierrellaan siis laheisia pienia vahemmistokylia. Sen jalkeen Guanxin provinssiin Yangshuohon katsomaan karstivuoria. Sokerina pohjalla (eli etelassa) on Hainanin rantaloma ja viimeiset rusketukset ennen Hong Kongia ja kotiin paluuta.
100% floraa ja faunaa, liftaten Nu-jokea ylös
Aamulla loysimme englantia puhuvan ihmisen. Dulong-laakso ja tatuoidut naiset jaisivat talla reissulla valiin;lumi oli tukkinut korkean laaksoon vievan solan. Paatimme siis jatkaa Nu-jokilaaksoa sinnikkaasti ylospain kohti B:lla alkavaa perkeletta eli Bingzhongluo:ta.
Perille saavuttuamme loysimme pitkasta aikaa turistifasiliteetteja englanniksi. Heti alkuun jouduimme harmittelemaan; Dulongiin olisi voinut myos kavella vuorten yli parissa paivassa. Se olisi ainakin ollut seikkailu!
Sitten jalleen hampaat irvessa tappelemista Kiinalaisen turistibisneksen kanssa. Koitimme vuokrata kylan turisti-infosta fillarit. Telineessa oli kahdenlaisia pyoria: Eurooppalaisia maastopyoria ja Kiinan ihmeita. Kysyimme hintaa Eurooppalaisille fillareille, vastaus 50 RMB/paiva. Kysyimme varovaisesti, etta nyt kun meita on kolme , on low season ja ottaisimme pyorat useammaksi paivaksi niin olisiko mahdollista saada hintaa alemmaksi. Hetken nihkeilyn jalkeen pyoranvuokraaja suostui. Menimme syomaan, saadimme kamat ja aloitimme pyorien testauksen. Meridan maastofillari toimi moiteettomasti, vaikka jarrupalat olivatkin vaihdon tarpeessa. Sen sijaan kaksi muuta pyoraa osoittautuivat maanantai kappaleiksi. Molemmissa keskiot paskana, mika teki polkemisesta tyolasta ja useamman paivan pyoraretkesta hasardin. Kysyimme olisiko mahdollista korjata tai vaihtaa pyoria. Omistaja veti hirveat herneet nenaan sanoi etta hanen pyorissaan ei ole mitaan vikaa ja etta ei tanne kannata tulla jos ei ole seikkailun halua, Jos nama kaksi riikinaista polkupyoraa olisi halunnut vaihtaa kahteen ehjaan hinta olisi ollut kaikilta kolmelta jalleen sen 50RMB/paiva. Siis yhden ehjan pyoran saa halvemmalla kun ottaa kaksi rikkinaista. Lisaksi olimme menossa pyorilla alueelle, mista tiedamme tuskin mitaan muuta paitsi sen etta se on alyttoman syrjassa kaikesta. Kovin vaikea taas ymmartaa, mika meni pieleen. Ei tehnyt enaa mieli asioida kyseisen herran kanssa, vaikka Bingzhongluohon palattuamme minun kavikin hanta saaliksi kun nain lysyn miehen hahmon illanhamarassa taluttavan koko pyorakavalkaadiaan sisaan. Tuskin hanella hienosta liikeideastaan huolimatta oli ollut yhtaan asiakasta meidan jalkeen.
Sirkus-Paulan positiivisella energialla varustettu ryhmamme ei tasta kuitenkaan lannistunut vaan otti valittomasti B-suunnitelman kehiin. Ylimaaraiset romppeet saimme jatettya Tea Horse Inn:iin ja lahdimme reippain mielin jatkamaan No-jokilaaksoa ylospain jalan ja liftaamalla. Binzhongluon turisti infrastruktuuri ulottui komeissa maisemissa n. 20 kilometrin paahan. Taman jalkeen olimme konkreettisesti teilla tietymattomilla. Puhelimet lakkasivat kuulumasta, kylat muuttuivat parin-kolmen rakennuksen, rinteessa kyyhottaviksi ryppaiksi. Peltoja ei pengerretty ja sahkolinja oli vasta suunnitteilla. Tieta pystyi ajamaan lahinna traktorilla. Kahden lifti kyydin ja noin 15 kilometrin talsimisen jalkeen ensimmainen paiva alkoi hamartaa, ja juuri ennen taydellista pimeytta loysimme ihmisia ja pari rakennusta. Mistaan varsinaisesta kylasta ei ollut kyse vaan jonkun tuntemattomaksi jaaneen rakennusprojektin tyomisten tyomaamajoituksesta. Vasyneelle kolmikollemme loytyi onneksi kuitenkin kolkko huone, valmis nuudelit, kuumaa vetta ja ehtoo-oluset. Latkimme tunnin verran korttia ennenkuin nukkumatti tuli heittamaan ylafemmat.
Paula naytti kivenkovan kaupantekijan kyntensa heti aamutuimaan. Kolkosta majoituksesta velotettiin se pakollinen 10 yuania per nena mutta kommentti "kyllahan toki muna-aamupala ja kyyti rekan lavalla sisaltyvat hintaan" teki kauniilla hymylla koristettuna tehtavansa ja matka jatkui sutjakkaasti ilman lisakuluja.
Tie oli luokkaa hengenvaarallinen perunapelto. Toisella puolella kohosi pystysuora usvan kietoma seina ylos, toisella puolella suoraan alhaalla kohisi vihertava Nu-joki. Vesiputoukset ryoppysivat tielle ja kaikkialla oli rehevaa. Kasittamattoman kaunista! Asutus puuttui miltei kokonaan.
Tunnin lavalla pomppimisen jalkeen alkoi liikennetta nakya enemman. Hetken paasta totesimme etta kallion seinamat olivat porattu tayteen tunneleita, rinteilla keikkui sinisia tyomaatelttoja. Hetken paasta kaikkialla parisivat tuntemattomiin tarkoituksiin pystytetyt agrigaatit ja joella keikkui lautta kyydissaan punainen lippu ja tyomiehia. Tie muuttui aina vain hurjemmaksi. Taisi olla suoraan kallionseinamaan rajaytetty.
Rekka pysahtyi ja paatimme etta tahan loppui Nu-joen tutkiminen talta retkikunnalta. Kiina vain osaa hammastyttaa. Hetken luulimme jo olevamme todella syrjassa, keskella villeinta eramaata Burman ja Tiibetin rajan tuntumassa ja yhtakkia paukahdamme keskelle valtavaa rakennustyomaata. Sita mita joen paanmenoksi oli suunniteltu voi vain arvailla. Kaivostoimintaa? Vai kenties valtava pato? Ainakin Kiinalla oli taannoisen NG-jutun perusteella suunniteilla 13 patoa Nu-joen varrelle. Alue on myos tarkea palanen arvokasta Kolmen Joen aluetta, joka on paassyt myos Unescon listalle.
Rupesimme kavelemaan tieta takaisin kohti sivistysta. Nautiskellessamme aamupalaa mannikkoisella rinteella auringonpaisteessa, kuului tyomaalta valtava rajahdys. Paikka ei tuntunut enaan kovinkaan soveliaalta Suomalaisille turisteille. Hetken paasta liftasimme jo rekan kyydissa takaisinpain. Itseasiassa aamupaivan seikkailu vei meidat niin pitkalle etta kavimme jo toistamiseen Tiibetin puolella. Noilla syrjaisilla seuduilla se ei ilmeisesti ole mikaan ongelma.
10 minuutin pomppimisen jalkeen rekkamme pysahtyi. "Keskella" tieta (tie on niin kapea etta yksi rekka tayttaa sen useimmissa kohdissa niin tyystin ettei edes pratkalla paasisi ohi) lakosi sininen kuorma-auto. Ilmeisesti moottori oli hyytynyt. Nalka vahan vaivasi ja paatimme jatkaa kavellen laheiseen taloon, jonka olimme bonganneet tulomatkalla. Viela kertaakaan ei ollut matkamme aikana tullut vastaavanlaista tunnetta kuin tuossa talossa vieraillessa. Emanta otti meidat hyvin varauksellisesti vastaan, mutta nayteltyamme nalkaamme rupesi lammittelemaan meille valmisnuudeleita. Talon tytto oli niin ujo ettei saanut nostettua katsettaan maasta selkeasta uteliaisuudesta huolimatta. Soimme, kiitimme, maksoimme jonkun yuanin ja lahdimme.
Mitakohan nuo ihmiset meista ajattelivat? Tilanne oli varmasti niin poikkeuksellinen etta he kuvittelivat jonkun suuren muutoksen olevan tekeilla. Olimmeko siella haatamassa heita pois kotoaan? Mikali padonrakennushankkeet etenevat voi nain tapahtua tulevaisuudessa, yllatavan piankin, niin nopeita ovat muutokset nykyajan Kiinassa. Vaikka eksyimme paikalle taysin sattumalta voi noiden ihmisten ajatuksiin jaada mielikuva kolmesta blondista, joiden paikalle ilmestyminen vei heilta kodin.
Sininen kuorma-auto oli ilmeisesti saatu fiksattua, silla hetken lounastauolta kaveltyamme mutkan takaa aineellistui tuttu valkoinen rekka. Hypattiin kyytiin ja nautittiin taysin rinnoin matkan etenemisesta, ja siita etta pystyimme jattamaan tuon hammentavan paikan taaksemme. Risteyksessa hylkaismme rekan ja jatkoimme Zigatongin (tai jotn.) kylaan rinnetta ylos. Sinaansa idyllinen maalaiskyla oli mainittu jo Bingzhongluon turistiprosyyreissa ja taman johdosta paikalle kiemurteli nykyaan paallystetty tie ja voimalinjat. Silmaan pisti myos, kuten monessa muussakin Nu-joki laakson kylassa, kristillinen kirkko. Kiinan valtauskontojen ote alueeseen oli pitkaan niin heikko etta Burmasta loikanneet lahetyssaarnaajat saivat alueelta jalansijaa. Silti ei kirkko maisemaan oikein sopinut. Tuli jotenkin vaivautunut, myotahapeainen olo, ihan kuin senaatintorille lantattaisiin suitsukkeilta tuoksuva rukousmylly. Tietyt asiat eivat sovi tiettyihin paikkoihin, se tuntuu vaan liian oudolta.
Kunnon ruoka maistui taas taivaallisesti ja retkikuntamme nukkui pitkaan ja hievahtamatta.
Seuraava aamu alkoi hitaasti. Kerkesimme silti pienelle aamukavelylle laheisille pelloille. Taalla vuorten rinteet ovat niin jyrkkia etta terassien rakentaminen ei kay enaa painsa. Maissia kasvatetaan suoraan noin 45 asteisilla rinteilla. Pelkka kiipeaminen oli rankkaa puuhaa, sadonkorjuuta emme uskaltaneet ede ajatella.
Matka kohti Bingzhongluota sujui kuin tanssi. Tunnin kaveltyamme eraan tarkastuspisteen ystavallinen poliisi sijoitti meidat rekkaan joka ajoi puolessa tunnissa suoraan hotellimme eteen ja viela ilmaiseksi. Pyorimme illalla hieman oudossa pikkukaupungissa ja nautiskelimme maukkaista ruuista. Olo oli ehka aavistuksen verran haikea, tietyssa mielessa myos helpottunut. Tasta alkaisi pitka matka kohti miellyttavampaa ilmastoa ja sivistysta, mutta myos suurimmat seikkailut lienevat nyt takana pain.
Perille saavuttuamme loysimme pitkasta aikaa turistifasiliteetteja englanniksi. Heti alkuun jouduimme harmittelemaan; Dulongiin olisi voinut myos kavella vuorten yli parissa paivassa. Se olisi ainakin ollut seikkailu!
Sitten jalleen hampaat irvessa tappelemista Kiinalaisen turistibisneksen kanssa. Koitimme vuokrata kylan turisti-infosta fillarit. Telineessa oli kahdenlaisia pyoria: Eurooppalaisia maastopyoria ja Kiinan ihmeita. Kysyimme hintaa Eurooppalaisille fillareille, vastaus 50 RMB/paiva. Kysyimme varovaisesti, etta nyt kun meita on kolme , on low season ja ottaisimme pyorat useammaksi paivaksi niin olisiko mahdollista saada hintaa alemmaksi. Hetken nihkeilyn jalkeen pyoranvuokraaja suostui. Menimme syomaan, saadimme kamat ja aloitimme pyorien testauksen. Meridan maastofillari toimi moiteettomasti, vaikka jarrupalat olivatkin vaihdon tarpeessa. Sen sijaan kaksi muuta pyoraa osoittautuivat maanantai kappaleiksi. Molemmissa keskiot paskana, mika teki polkemisesta tyolasta ja useamman paivan pyoraretkesta hasardin. Kysyimme olisiko mahdollista korjata tai vaihtaa pyoria. Omistaja veti hirveat herneet nenaan sanoi etta hanen pyorissaan ei ole mitaan vikaa ja etta ei tanne kannata tulla jos ei ole seikkailun halua, Jos nama kaksi riikinaista polkupyoraa olisi halunnut vaihtaa kahteen ehjaan hinta olisi ollut kaikilta kolmelta jalleen sen 50RMB/paiva. Siis yhden ehjan pyoran saa halvemmalla kun ottaa kaksi rikkinaista. Lisaksi olimme menossa pyorilla alueelle, mista tiedamme tuskin mitaan muuta paitsi sen etta se on alyttoman syrjassa kaikesta. Kovin vaikea taas ymmartaa, mika meni pieleen. Ei tehnyt enaa mieli asioida kyseisen herran kanssa, vaikka Bingzhongluohon palattuamme minun kavikin hanta saaliksi kun nain lysyn miehen hahmon illanhamarassa taluttavan koko pyorakavalkaadiaan sisaan. Tuskin hanella hienosta liikeideastaan huolimatta oli ollut yhtaan asiakasta meidan jalkeen.
Sirkus-Paulan positiivisella energialla varustettu ryhmamme ei tasta kuitenkaan lannistunut vaan otti valittomasti B-suunnitelman kehiin. Ylimaaraiset romppeet saimme jatettya Tea Horse Inn:iin ja lahdimme reippain mielin jatkamaan No-jokilaaksoa ylospain jalan ja liftaamalla. Binzhongluon turisti infrastruktuuri ulottui komeissa maisemissa n. 20 kilometrin paahan. Taman jalkeen olimme konkreettisesti teilla tietymattomilla. Puhelimet lakkasivat kuulumasta, kylat muuttuivat parin-kolmen rakennuksen, rinteessa kyyhottaviksi ryppaiksi. Peltoja ei pengerretty ja sahkolinja oli vasta suunnitteilla. Tieta pystyi ajamaan lahinna traktorilla. Kahden lifti kyydin ja noin 15 kilometrin talsimisen jalkeen ensimmainen paiva alkoi hamartaa, ja juuri ennen taydellista pimeytta loysimme ihmisia ja pari rakennusta. Mistaan varsinaisesta kylasta ei ollut kyse vaan jonkun tuntemattomaksi jaaneen rakennusprojektin tyomisten tyomaamajoituksesta. Vasyneelle kolmikollemme loytyi onneksi kuitenkin kolkko huone, valmis nuudelit, kuumaa vetta ja ehtoo-oluset. Latkimme tunnin verran korttia ennenkuin nukkumatti tuli heittamaan ylafemmat.
Paula naytti kivenkovan kaupantekijan kyntensa heti aamutuimaan. Kolkosta majoituksesta velotettiin se pakollinen 10 yuania per nena mutta kommentti "kyllahan toki muna-aamupala ja kyyti rekan lavalla sisaltyvat hintaan" teki kauniilla hymylla koristettuna tehtavansa ja matka jatkui sutjakkaasti ilman lisakuluja.
Tie oli luokkaa hengenvaarallinen perunapelto. Toisella puolella kohosi pystysuora usvan kietoma seina ylos, toisella puolella suoraan alhaalla kohisi vihertava Nu-joki. Vesiputoukset ryoppysivat tielle ja kaikkialla oli rehevaa. Kasittamattoman kaunista! Asutus puuttui miltei kokonaan.
Tunnin lavalla pomppimisen jalkeen alkoi liikennetta nakya enemman. Hetken paasta totesimme etta kallion seinamat olivat porattu tayteen tunneleita, rinteilla keikkui sinisia tyomaatelttoja. Hetken paasta kaikkialla parisivat tuntemattomiin tarkoituksiin pystytetyt agrigaatit ja joella keikkui lautta kyydissaan punainen lippu ja tyomiehia. Tie muuttui aina vain hurjemmaksi. Taisi olla suoraan kallionseinamaan rajaytetty.
Rekka pysahtyi ja paatimme etta tahan loppui Nu-joen tutkiminen talta retkikunnalta. Kiina vain osaa hammastyttaa. Hetken luulimme jo olevamme todella syrjassa, keskella villeinta eramaata Burman ja Tiibetin rajan tuntumassa ja yhtakkia paukahdamme keskelle valtavaa rakennustyomaata. Sita mita joen paanmenoksi oli suunniteltu voi vain arvailla. Kaivostoimintaa? Vai kenties valtava pato? Ainakin Kiinalla oli taannoisen NG-jutun perusteella suunniteilla 13 patoa Nu-joen varrelle. Alue on myos tarkea palanen arvokasta Kolmen Joen aluetta, joka on paassyt myos Unescon listalle.
Rupesimme kavelemaan tieta takaisin kohti sivistysta. Nautiskellessamme aamupalaa mannikkoisella rinteella auringonpaisteessa, kuului tyomaalta valtava rajahdys. Paikka ei tuntunut enaan kovinkaan soveliaalta Suomalaisille turisteille. Hetken paasta liftasimme jo rekan kyydissa takaisinpain. Itseasiassa aamupaivan seikkailu vei meidat niin pitkalle etta kavimme jo toistamiseen Tiibetin puolella. Noilla syrjaisilla seuduilla se ei ilmeisesti ole mikaan ongelma.
10 minuutin pomppimisen jalkeen rekkamme pysahtyi. "Keskella" tieta (tie on niin kapea etta yksi rekka tayttaa sen useimmissa kohdissa niin tyystin ettei edes pratkalla paasisi ohi) lakosi sininen kuorma-auto. Ilmeisesti moottori oli hyytynyt. Nalka vahan vaivasi ja paatimme jatkaa kavellen laheiseen taloon, jonka olimme bonganneet tulomatkalla. Viela kertaakaan ei ollut matkamme aikana tullut vastaavanlaista tunnetta kuin tuossa talossa vieraillessa. Emanta otti meidat hyvin varauksellisesti vastaan, mutta nayteltyamme nalkaamme rupesi lammittelemaan meille valmisnuudeleita. Talon tytto oli niin ujo ettei saanut nostettua katsettaan maasta selkeasta uteliaisuudesta huolimatta. Soimme, kiitimme, maksoimme jonkun yuanin ja lahdimme.
Mitakohan nuo ihmiset meista ajattelivat? Tilanne oli varmasti niin poikkeuksellinen etta he kuvittelivat jonkun suuren muutoksen olevan tekeilla. Olimmeko siella haatamassa heita pois kotoaan? Mikali padonrakennushankkeet etenevat voi nain tapahtua tulevaisuudessa, yllatavan piankin, niin nopeita ovat muutokset nykyajan Kiinassa. Vaikka eksyimme paikalle taysin sattumalta voi noiden ihmisten ajatuksiin jaada mielikuva kolmesta blondista, joiden paikalle ilmestyminen vei heilta kodin.
Sininen kuorma-auto oli ilmeisesti saatu fiksattua, silla hetken lounastauolta kaveltyamme mutkan takaa aineellistui tuttu valkoinen rekka. Hypattiin kyytiin ja nautittiin taysin rinnoin matkan etenemisesta, ja siita etta pystyimme jattamaan tuon hammentavan paikan taaksemme. Risteyksessa hylkaismme rekan ja jatkoimme Zigatongin (tai jotn.) kylaan rinnetta ylos. Sinaansa idyllinen maalaiskyla oli mainittu jo Bingzhongluon turistiprosyyreissa ja taman johdosta paikalle kiemurteli nykyaan paallystetty tie ja voimalinjat. Silmaan pisti myos, kuten monessa muussakin Nu-joki laakson kylassa, kristillinen kirkko. Kiinan valtauskontojen ote alueeseen oli pitkaan niin heikko etta Burmasta loikanneet lahetyssaarnaajat saivat alueelta jalansijaa. Silti ei kirkko maisemaan oikein sopinut. Tuli jotenkin vaivautunut, myotahapeainen olo, ihan kuin senaatintorille lantattaisiin suitsukkeilta tuoksuva rukousmylly. Tietyt asiat eivat sovi tiettyihin paikkoihin, se tuntuu vaan liian oudolta.
Kunnon ruoka maistui taas taivaallisesti ja retkikuntamme nukkui pitkaan ja hievahtamatta.
Seuraava aamu alkoi hitaasti. Kerkesimme silti pienelle aamukavelylle laheisille pelloille. Taalla vuorten rinteet ovat niin jyrkkia etta terassien rakentaminen ei kay enaa painsa. Maissia kasvatetaan suoraan noin 45 asteisilla rinteilla. Pelkka kiipeaminen oli rankkaa puuhaa, sadonkorjuuta emme uskaltaneet ede ajatella.
Matka kohti Bingzhongluota sujui kuin tanssi. Tunnin kaveltyamme eraan tarkastuspisteen ystavallinen poliisi sijoitti meidat rekkaan joka ajoi puolessa tunnissa suoraan hotellimme eteen ja viela ilmaiseksi. Pyorimme illalla hieman oudossa pikkukaupungissa ja nautiskelimme maukkaista ruuista. Olo oli ehka aavistuksen verran haikea, tietyssa mielessa myos helpottunut. Tasta alkaisi pitka matka kohti miellyttavampaa ilmastoa ja sivistysta, mutta myos suurimmat seikkailut lienevat nyt takana pain.
Sianpäitä ja vesisadetta, Gongshan, Yunnan
Seitseman tuntia bussilla Nu Jiangia ylavirtaan osoitti laakson olevan aarettoman vehrea, jyrkkaraaminen ja usein usvapilvien kietoma. Tupakansavuisesta bussista noustuamme kohtasimme pitkasta aikaa oikein kunnon vesisateen. Tama ei sirkuskulkuettamme haitannut silla ilma oli eelleen hyvin leuto.
Koetimme saada selville mita Nu Jiangissa voisi oikein nahda ja kokea siina kuitenkaan onnistumatta loputtoman korkean kielimuurin vuoksi. Olimme lukeneet syrjaisista laaksoista joiden naisilla on tatuoidut kasvot, runsaasta ja laajasta biodiversiteetista seka jylhista maisemista. Paatimme menna seuraavana aamuna bussiasemalle ja ottaa jonkun kulkuneuvon jonnekkin. Iltapaiva kului torin erikoisuuksia ihmetellen. Sianpaita ja liito-oravaa muistuttavia kokonaisina sellaisinaan grillattuja jyrsijoita. Helena oli matkalla bongannut dosan ikkunasta krokotiileja ja kilpikonnia myyvan tadin!
Ilta pimeni tihkusateisena ja harmaana.
Koetimme saada selville mita Nu Jiangissa voisi oikein nahda ja kokea siina kuitenkaan onnistumatta loputtoman korkean kielimuurin vuoksi. Olimme lukeneet syrjaisista laaksoista joiden naisilla on tatuoidut kasvot, runsaasta ja laajasta biodiversiteetista seka jylhista maisemista. Paatimme menna seuraavana aamuna bussiasemalle ja ottaa jonkun kulkuneuvon jonnekkin. Iltapaiva kului torin erikoisuuksia ihmetellen. Sianpaita ja liito-oravaa muistuttavia kokonaisina sellaisinaan grillattuja jyrsijoita. Helena oli matkalla bongannut dosan ikkunasta krokotiileja ja kilpikonnia myyvan tadin!
Ilta pimeni tihkusateisena ja harmaana.
Hyvässä Liu'ussa, Liuku, Yunnan
Ensimmainen huomio, Liussa on lammin! T-paidassa tarkeni viela hyvin pimeankin tultua. Muuten alle tuhannessa metrissa Nu Jiangin keskivaiheilla sijainnut kaupunki ei trajonnut suuria yllatyksia. Isompi kuin kukaan uskalsi olettaa, korkeita rakennuksia ja Kiinalaisia ravintoloita. Mutta kylla Burman rajan tuntumassa pullistelevassa kaupungissa kuitenkin tuntui jokin pieni uusi vivahde olevan. Kenties sitten sita Kaakkois-Aasiaa.
Iloisen Sancain urhea retkikunta sai kaukaisen Nu jiang laakson valloitukseen hieman lisavoimia. Kovana tinkijana tunnettu mutta hammentavan positiivisella asenteella varustettu Suomalainen Paula lahti seikkailuun avoimin mielin mukaan. Mahtavaa! Liussa oli maen rinteeseen kirjoitettu valoilla Liuku. Lieko kyseessa sitten liukumaki?
Iloisen Sancain urhea retkikunta sai kaukaisen Nu jiang laakson valloitukseen hieman lisavoimia. Kovana tinkijana tunnettu mutta hammentavan positiivisella asenteella varustettu Suomalainen Paula lahti seikkailuun avoimin mielin mukaan. Mahtavaa! Liussa oli maen rinteeseen kirjoitettu valoilla Liuku. Lieko kyseessa sitten liukumaki?
torstai 20. tammikuuta 2011
Hyppäsiköhän se tiikeri tuosta oikeasti? Tiger Leaping Gorge, Yunnan
Yksi Yunnanin ihmeista, Tiger Leaping Gorge eli vapaasti kaannettyna "Tiikeri loikkaa" -rotko, on yksi maailman syvimmista. Silla on pituutta 16 kilometria ja Jangtse-joen pinnasta vuorten huipulle on mahtavat 3900 metria. Turistirysa, mutta oikealla ajoituksella ja reittivalinnoilla valtimme massat ja saimme nauttia huimaavista maisemista paaosin ihan kahdestaan. Suurin osa kiinalaisista turisteista ajaa turistibussilla rotkon pohjalle rakennettua tieta, mutta me kavelimme - tottakai - ylempana kulkevaa reittia. Tiibetin puuskutusten jalkeen oli kunto kohdillaan ja matka taittui ylamakeen kaikkia opasteiden aikoja nopeammin. Jyrkkyydessaan maisemat voittivat kaikki aikaisemmat: alhaalla villina kohiseva joki ja ylhaalla pilvien lomasta kohoavia lumihuippuja. Luonto oli muutenkin kaunis. kirkkaan vihreaa bambumetsaa ja mahtavan jyrkkia vesiputouksia. Korkeanpaikankammoista voisi kylla nailla poluilla hirvittaa: harha-askeleet johtaisivat satojen metrien pudotukseen ja osa reitista oli hakattu miltein pystysuoraan kallioon. Alhaalla rotkon pohjalla veden voima hatkahdytti, kun Jangtse mylvi ja kuohui tyontyessaan joesta nousevien seinamien valista. Kuohujen keskella oli iso kivi, jolta tiikeri on tarinan mukaan hypannyt joen yli - siita nimi.
Naissa maisemissa paasimme myos nauttimaan herkulliset ateriat (kivaa vaihtelua pikanuudeleihin:), silla alueen kymmenet majatalot ovat toittakai kaikki rakennettu ihanille nakoalapaikoille. Best view -mainokset tosin tuntuvat taalla vahan hassuilta, olisi taidonnayte rakentaa talo jonnekin, josta ei ole upeita maisemia.
Naissa maisemissa paasimme myos nauttimaan herkulliset ateriat (kivaa vaihtelua pikanuudeleihin:), silla alueen kymmenet majatalot ovat toittakai kaikki rakennettu ihanille nakoalapaikoille. Best view -mainokset tosin tuntuvat taalla vahan hassuilta, olisi taidonnayte rakentaa talo jonnekin, josta ei ole upeita maisemia.
Ihmeellinen ja myyttinen Shangri-La, Yunnan
2000-luvun alussa Zhongdian oli viela unelias Tiibetilainen
pikkukaupunki. Yunnanin provinssi, kuulu uskomattomista maisemistaan ja kirjavista
vahemmistoryhmistaan oli alkanut paasta jo lansimaalaisten
matkailijoiden reittisuunnitelmiin. Toisaalta 14. Dalai Lama oli
hallintonsa aikana saanut aikaan maailmanlaajuisen Tiibet buumin; kaikki ylankoon
liittyva oli (ja on) in. Turistibussit vyoryivat jo Lijiangiin ja
vaikuttava Tiger Leaping Gorge oli saavutettavissa kahdessa tunnissa
autolla. Jos tie paallystettaisiin aina Zhongdianiin asti, ei matka
rotkolta "Tiibetiin" kestaisi paria tuntia kauempaa.
Siita se alkoi. Aluksi rakennettiin moottoritie ja asennettiin
keskustaan katuvalot, sitten tuli lentokenttaa, majataloa ja
ravintoloita joista saa pizzaa. Guandongin vaatetehtaista alkoi vyorya
North Faken untuvatakkeja. Lahiston luostarit pantiin kiiltamaan kilpaa
Potalan arkkitehtuuria matkivien, neonvaloilla koristeltujen hotellien
kanssa. Vanhat rakennukset purettiin, tilalle tulleissa oli muovisia
Tiibetilaisvaikutteita. Samaan aikaan alueen
kulttuuriperinnolla perinnolla ratsastettiin (ja rahastettiin) ja se
painettiin nurkkaan.
Kiinalainen turistibisnes on uskomaton. Vaitamme etta missaan muualla maailmassa ei rakenneta teita, gondoolihisseja ja muita tilpehooreja pystysuorille vuorenrinteille vain jotta turistien ei tarvitsisi kavella. Virvokkeita ja pienia valipaloja voi ostaa veitsenteravilta harjanteilta, syvista jokilaaksoista, siina missa Taivaallisen rauhan aukioltakin. Keskiluokan vaatimustason tayttavia hotelleja lampimalla vedella ja puhtailla lakanoilla loytyy miltei mista vaan.
Herkullista Kiinalaista ruokaa tarjoillaan, kuljetukset jarjestyvat, huokeahkoa majoitusta on kaikkialla, olut virtaa ja kaikilla on hauskaa. Taydellista?
Ei ihan. Kiinalaisen turismin koukerot ovat kasittamattoman pitkat, ja ne kuristivat, taydellisesti. Kiina on Euroopan kokoinen alue, joka on ollut huomattavasti pidempaan kehittymattomampi infrastruktuurin suhteen (ei enaa!) ja vuoristoisempi, joten myos kulttuurien vaihtelevuus on Kiinassa Eurooppaa rikkaampaa. Kansallispuvut kimaltelevat ja arkkitehtuuri rehottaa mutta siina kaikki. Perinteet ja tavat poljetaan pikkuhiljaa alas ja jaljelle jaa irvokkaaksi muotoiltu muovinen sotku, jossa ihminen (turisti) on paksu rahamassi.
pikkukaupunki. Yunnanin provinssi, kuulu uskomattomista maisemistaan ja kirjavista
vahemmistoryhmistaan oli alkanut paasta jo lansimaalaisten
matkailijoiden reittisuunnitelmiin. Toisaalta 14. Dalai Lama oli
hallintonsa aikana saanut aikaan maailmanlaajuisen Tiibet buumin; kaikki ylankoon
liittyva oli (ja on) in. Turistibussit vyoryivat jo Lijiangiin ja
vaikuttava Tiger Leaping Gorge oli saavutettavissa kahdessa tunnissa
autolla. Jos tie paallystettaisiin aina Zhongdianiin asti, ei matka
rotkolta "Tiibetiin" kestaisi paria tuntia kauempaa.
Siita se alkoi. Aluksi rakennettiin moottoritie ja asennettiin
keskustaan katuvalot, sitten tuli lentokenttaa, majataloa ja
ravintoloita joista saa pizzaa. Guandongin vaatetehtaista alkoi vyorya
North Faken untuvatakkeja. Lahiston luostarit pantiin kiiltamaan kilpaa
Potalan arkkitehtuuria matkivien, neonvaloilla koristeltujen hotellien
kanssa. Vanhat rakennukset purettiin, tilalle tulleissa oli muovisia
Tiibetilaisvaikutteita. Samaan aikaan alueen
kulttuuriperinnolla perinnolla ratsastettiin (ja rahastettiin) ja se
painettiin nurkkaan.
Kiinalainen turistibisnes on uskomaton. Vaitamme etta missaan muualla maailmassa ei rakenneta teita, gondoolihisseja ja muita tilpehooreja pystysuorille vuorenrinteille vain jotta turistien ei tarvitsisi kavella. Virvokkeita ja pienia valipaloja voi ostaa veitsenteravilta harjanteilta, syvista jokilaaksoista, siina missa Taivaallisen rauhan aukioltakin. Keskiluokan vaatimustason tayttavia hotelleja lampimalla vedella ja puhtailla lakanoilla loytyy miltei mista vaan.
Herkullista Kiinalaista ruokaa tarjoillaan, kuljetukset jarjestyvat, huokeahkoa majoitusta on kaikkialla, olut virtaa ja kaikilla on hauskaa. Taydellista?
Ei ihan. Kiinalaisen turismin koukerot ovat kasittamattoman pitkat, ja ne kuristivat, taydellisesti. Kiina on Euroopan kokoinen alue, joka on ollut huomattavasti pidempaan kehittymattomampi infrastruktuurin suhteen (ei enaa!) ja vuoristoisempi, joten myos kulttuurien vaihtelevuus on Kiinassa Eurooppaa rikkaampaa. Kansallispuvut kimaltelevat ja arkkitehtuuri rehottaa mutta siina kaikki. Perinteet ja tavat poljetaan pikkuhiljaa alas ja jaljelle jaa irvokkaaksi muotoiltu muovinen sotku, jossa ihminen (turisti) on paksu rahamassi.
Ihmeellinen ja myyttinen Shangri-La, Yunnan
2000-luvun alussa Zhongdian oli viela unelias Tiibetilainen
pikkukaupunki. Yunnanin provinssi, kuulu uskomattomista maisemistaan ja kirjavista
vahemmistoryhmistaan oli alkanut paasta jo lansimaalaisten
matkailijoiden reittisuunnitelmiin. Toisaalta 14. Dalai Lama oli
hallintonsa aikana saanut aikaan maailmanlaajuisen Tiibet buumin; kaikki ylankoon
liittyva oli (ja on) in. Turistibussit vyoryivat jo Lijiangiin ja
vaikuttava Tiger Leaping Gorge oli saavutettavissa kahdessa tunnissa
autolla. Jos tie paallystettaisiin aina Zhongdianiin asti, ei matka
rotkolta "Tiibetiin" kestaisi paria tuntia kauempaa.
Siita se alkoi. Aluksi rakennettiin moottoritie ja asennettiin
keskustaan katuvalot, sitten tuli lentokenttaa, majataloa ja
ravintoloita joista saa pizzaa. Guandongin vaatetehtaista alkoi vyorya
North Faken untuvatakkeja. Lahiston luostarit pantiin kiiltamaan kilpaa
Potalan arkkitehtuuria matkivien, neonvaloilla koristeltujen hotellien
kanssa. Vanhat rakennukset purettiin, tilalle tulleissa oli muovisia
Tiibetilaisvaikutteita. Samaan aikaan alueen
kulttuuriperinnolla perinnolla ratsastettiin (ja rahastettiin) ja se
painettiin nurkkaan.
Kiinalainen turistibisnes on uskomaton. Vaitamme etta missaan muualla maailmassa ei rakenneta teita, gondoolihisseja ja muita tilpehooreja pystysuorille vuorenrinteille vain jotta turistien ei tarvitsisi kavella. Virvokkeita ja pienia valipaloja voi ostaa veitsenteravilta harjanteilta, syvista jokilaaksoista, siina missa Taivaallisen rauhan aukioltakin. Keskiluokan vaatimustason tayttavia hotelleja lampimalla vedella ja puhtailla lakanoilla loytyy miltei mista vaan.
Herkullista Kiinalaista ruokaa tarjoillaan, kuljetukset jarjestyvat, huokeahkoa majoitusta on kaikkialla, olut virtaa ja kaikilla on hauskaa. Taydellista?
Ei ihan. Kiinalaisen turismin koukerot ovat kasittamattoman pitkat, ja ne kuristivat, taydellisesti. Kiina on Euroopan kokoinen alue, joka on ollut huomattavasti pidempaan kehittymattomampi infrastruktuurin suhteen (ei enaa!) ja vuoristoisempi, joten myos kulttuurien vaihtelevuus on Kiinassa Eurooppaa rikkaampaa. Kansallispuvut kimaltelevat ja arkkitehtuuri rehottaa mutta siina kaikki. Perinteet ja tavat poljetaan pikkuhiljaa alas ja jaljelle jaa irvokkaaksi muotoiltu muovinen sotku, jossa ihminen (turisti) on paksu rahamassi.
pikkukaupunki. Yunnanin provinssi, kuulu uskomattomista maisemistaan ja kirjavista
vahemmistoryhmistaan oli alkanut paasta jo lansimaalaisten
matkailijoiden reittisuunnitelmiin. Toisaalta 14. Dalai Lama oli
hallintonsa aikana saanut aikaan maailmanlaajuisen Tiibet buumin; kaikki ylankoon
liittyva oli (ja on) in. Turistibussit vyoryivat jo Lijiangiin ja
vaikuttava Tiger Leaping Gorge oli saavutettavissa kahdessa tunnissa
autolla. Jos tie paallystettaisiin aina Zhongdianiin asti, ei matka
rotkolta "Tiibetiin" kestaisi paria tuntia kauempaa.
Siita se alkoi. Aluksi rakennettiin moottoritie ja asennettiin
keskustaan katuvalot, sitten tuli lentokenttaa, majataloa ja
ravintoloita joista saa pizzaa. Guandongin vaatetehtaista alkoi vyorya
North Faken untuvatakkeja. Lahiston luostarit pantiin kiiltamaan kilpaa
Potalan arkkitehtuuria matkivien, neonvaloilla koristeltujen hotellien
kanssa. Vanhat rakennukset purettiin, tilalle tulleissa oli muovisia
Tiibetilaisvaikutteita. Samaan aikaan alueen
kulttuuriperinnolla perinnolla ratsastettiin (ja rahastettiin) ja se
painettiin nurkkaan.
Kiinalainen turistibisnes on uskomaton. Vaitamme etta missaan muualla maailmassa ei rakenneta teita, gondoolihisseja ja muita tilpehooreja pystysuorille vuorenrinteille vain jotta turistien ei tarvitsisi kavella. Virvokkeita ja pienia valipaloja voi ostaa veitsenteravilta harjanteilta, syvista jokilaaksoista, siina missa Taivaallisen rauhan aukioltakin. Keskiluokan vaatimustason tayttavia hotelleja lampimalla vedella ja puhtailla lakanoilla loytyy miltei mista vaan.
Herkullista Kiinalaista ruokaa tarjoillaan, kuljetukset jarjestyvat, huokeahkoa majoitusta on kaikkialla, olut virtaa ja kaikilla on hauskaa. Taydellista?
Ei ihan. Kiinalaisen turismin koukerot ovat kasittamattoman pitkat, ja ne kuristivat, taydellisesti. Kiina on Euroopan kokoinen alue, joka on ollut huomattavasti pidempaan kehittymattomampi infrastruktuurin suhteen (ei enaa!) ja vuoristoisempi, joten myos kulttuurien vaihtelevuus on Kiinassa Eurooppaa rikkaampaa. Kansallispuvut kimaltelevat ja arkkitehtuuri rehottaa mutta siina kaikki. Perinteet ja tavat poljetaan pikkuhiljaa alas ja jaljelle jaa irvokkaaksi muotoiltu muovinen sotku, jossa ihminen (turisti) on paksu rahamassi.
Viimeinen telttayö ja piitkän alamäen alku, Khasi, Sichuan/Yunnan...
Muutamia kirosanoja paasi suusta, kun kuultiin hinta. Sen lisaksi, etta pitaisi maksaa 150 yuanin sisaanpaasy, ryostettaisi meilta viela 120 yuanin bussikuljetuksen hinta - ellemme sitten haluaisi kavella ensin 30 kilsaa ylamakea vain paastaksemme portille. Lippuluukulle ja sielta pois paastakseen joutuisi viela pulittamaan 50+50 yuania kuljetuksesta eli kauniiden vuorimaisemien ihastelu Yadingin kansallispuistossa tyhjentaisi kukkaroa yhteensa 370 yuania (about 40 euroa), mika on maan hintatasoon nahden todella todella paljon. Kiinalaiset osaa tosissaan rahastaa turismilla. Arsyttavaa.
Suunnitelma heitettiin roskakoriin ja alettiin kyhata uuttaa kokoon respan tyton ja kokin avustuksella. Kartalta loytyi paikka nimelta Dongje-laakso, joka sijaitsee Yadingista lanteen. Sielta saattaisi paasta kurkistamaan luonnonpuiston kuuluisia jaatikkohuippuja. Nyt oli taas seikkailun aika, katsotaan mita sielta loytyy. Meilla ei ollut karttaa (tai oli, mutta siina nakyi vain Dongje-laakso yhtena viivana, ei mitaan pinnanmotoja, polkuja tai edes kaikkia autoteita - Kiinasta on mahdotonta loytaa hyvia karttoja. Myoskaan kultakimpaleemme Lonely Planet ei tasta paikasta tiennyt yhtikas mitaan. Kokki piirsi meille pienen kartan, jossa oli muutama kyla ja risteys, josta jatkaisimme matkaa Shangri-Lahan eli Zhongdianiin. Nailla siis mentiin.
Bussi kohosi jyrkkaan rinteeseen rakennettua mutkittelevaa tieta taristen ja huojuen. Syrjaisemmilla teilla olo on usein kuin pesukoneessa. Solassa alkoi nayttaa lupaavalta, kun kauniit lumihuiput pilkistivat keltaisina koreilevien lehtikuusten lomasta. Paatimme hypata seuraavassa kylassa pois ja kavuta sitten vahan korkeammalle ihailemaan maisemaa. Jostain kumman syysta kuski ei halunnut paastaa meita pois ensimmaisessa kylassa, ja kiukkuisina seurasimme, kun bussi pudotti korkeutta vauhdilla kohti laakson pohjaa. Sielta olisi hikinen kapuaminen takaisin ylos.
Mutta kuski tiesi talla kertaa paremmin. Han tipautti meidat pois seuraavassa kylassa, josta loytyi aivan ihana pikkuruinen majatalo. Vanhahko isantapariskunta tarjosi meille joka aterialla pilkkahintaan herkullista ruokaa enemman kuin jaksoime syoda (ja se on paljon!).
Seuraavana aamuna jatimme ylimaaraiset kamat isantaperheen huomaan, pakkasimme retkeilyvalineet, kaikki lampimat vaatteet ja jo liiankin tutuksi tulleita pikanuudeleita rinkkoihin. Emanta naytti meille polun alun ja lahdimme kavelemaan jyrkkaseinaista laaksonpohjaa tietamatta mihin polku veisi. Tiibetista haetun hyvan akklimatisoitumisen ansiosta askel oli kevyt ylamaessakin rinkka selassa. Korkeutta oli huomaamatta kertynyt jo 550 metria lisaa, kun tunti ja kolme varttia kaveltyamme istahdimme mutustamaan kekseja.
Viela toiset 550 metria piti kavuta, ennen kuin jyrkasta laaksosta loytyi leiripaikka nakymalla yhteen Yadingin komeimmista huipuista. Aamulla jatimme rinkat telttaan ja lahdimme tutkimusmatkalle kohti kaunista jaatikkohuippua. Parin tunnin kavelemisen jalkeen alkoi tulla nakyviin pyhiinvaeltajia ja turisteja - olimme Yadingin koralla eika rahaa ollut kulunut kuin bussilippuun, jes! Kiipesimme reitin korkeimmalle kohdalle, josta naimme kaikki kolme luonnonpuiston komeaa vuorta. Illaksi takaisin leiripaikkaan nauttimaan viimeisesta pakkasyosta teltassa. Tasta alkaa nyt pitka alamaki kohti lampoa ja Hong Kongia!
Matka Khasista Shangri-Lahan oli viela oma seikkailunsa. Talla valilla ei kulje bussia, joten oli koitettava liftata. Liikenneruuhkista ei voi taalla puhua ja kavelimme muutaman tunnin ennen kuin ensimmainen rekka pysahtyi. He pyysivat 200 yania alle kymmenen kilometrin matkasta, nauroimme ehdotukselle ja jatkoimme apostolinkyydilla eteenpain. Seuraavan rekan kanssa saatiinkin sitten sovittua jarkeva hinta koko matkalle Shangri-Lahan. Tie oli yksi matkamme hurjimmista ja kauneimista. Juuri ja juuri yhden auton levyinen pelottavan jyrkkareunainen tie, jonka kuopat ja kivenmurikat heiluttivat rekkaa holtittomasti. Kun edessa nakyi lumisia jyrkkia vuoria, ei ensimmaisena tullut mieleen, etta tie kulkisi niiden yli! Peput mustelmilla paasimme vihdoin Shangri-Lahan kuumaan suihkuun ja herkuttelemaan turistiravintoloihin.
Suunnitelma heitettiin roskakoriin ja alettiin kyhata uuttaa kokoon respan tyton ja kokin avustuksella. Kartalta loytyi paikka nimelta Dongje-laakso, joka sijaitsee Yadingista lanteen. Sielta saattaisi paasta kurkistamaan luonnonpuiston kuuluisia jaatikkohuippuja. Nyt oli taas seikkailun aika, katsotaan mita sielta loytyy. Meilla ei ollut karttaa (tai oli, mutta siina nakyi vain Dongje-laakso yhtena viivana, ei mitaan pinnanmotoja, polkuja tai edes kaikkia autoteita - Kiinasta on mahdotonta loytaa hyvia karttoja. Myoskaan kultakimpaleemme Lonely Planet ei tasta paikasta tiennyt yhtikas mitaan. Kokki piirsi meille pienen kartan, jossa oli muutama kyla ja risteys, josta jatkaisimme matkaa Shangri-Lahan eli Zhongdianiin. Nailla siis mentiin.
Bussi kohosi jyrkkaan rinteeseen rakennettua mutkittelevaa tieta taristen ja huojuen. Syrjaisemmilla teilla olo on usein kuin pesukoneessa. Solassa alkoi nayttaa lupaavalta, kun kauniit lumihuiput pilkistivat keltaisina koreilevien lehtikuusten lomasta. Paatimme hypata seuraavassa kylassa pois ja kavuta sitten vahan korkeammalle ihailemaan maisemaa. Jostain kumman syysta kuski ei halunnut paastaa meita pois ensimmaisessa kylassa, ja kiukkuisina seurasimme, kun bussi pudotti korkeutta vauhdilla kohti laakson pohjaa. Sielta olisi hikinen kapuaminen takaisin ylos.
Mutta kuski tiesi talla kertaa paremmin. Han tipautti meidat pois seuraavassa kylassa, josta loytyi aivan ihana pikkuruinen majatalo. Vanhahko isantapariskunta tarjosi meille joka aterialla pilkkahintaan herkullista ruokaa enemman kuin jaksoime syoda (ja se on paljon!).
Seuraavana aamuna jatimme ylimaaraiset kamat isantaperheen huomaan, pakkasimme retkeilyvalineet, kaikki lampimat vaatteet ja jo liiankin tutuksi tulleita pikanuudeleita rinkkoihin. Emanta naytti meille polun alun ja lahdimme kavelemaan jyrkkaseinaista laaksonpohjaa tietamatta mihin polku veisi. Tiibetista haetun hyvan akklimatisoitumisen ansiosta askel oli kevyt ylamaessakin rinkka selassa. Korkeutta oli huomaamatta kertynyt jo 550 metria lisaa, kun tunti ja kolme varttia kaveltyamme istahdimme mutustamaan kekseja.
Viela toiset 550 metria piti kavuta, ennen kuin jyrkasta laaksosta loytyi leiripaikka nakymalla yhteen Yadingin komeimmista huipuista. Aamulla jatimme rinkat telttaan ja lahdimme tutkimusmatkalle kohti kaunista jaatikkohuippua. Parin tunnin kavelemisen jalkeen alkoi tulla nakyviin pyhiinvaeltajia ja turisteja - olimme Yadingin koralla eika rahaa ollut kulunut kuin bussilippuun, jes! Kiipesimme reitin korkeimmalle kohdalle, josta naimme kaikki kolme luonnonpuiston komeaa vuorta. Illaksi takaisin leiripaikkaan nauttimaan viimeisesta pakkasyosta teltassa. Tasta alkaa nyt pitka alamaki kohti lampoa ja Hong Kongia!
Matka Khasista Shangri-Lahan oli viela oma seikkailunsa. Talla valilla ei kulje bussia, joten oli koitettava liftata. Liikenneruuhkista ei voi taalla puhua ja kavelimme muutaman tunnin ennen kuin ensimmainen rekka pysahtyi. He pyysivat 200 yania alle kymmenen kilometrin matkasta, nauroimme ehdotukselle ja jatkoimme apostolinkyydilla eteenpain. Seuraavan rekan kanssa saatiinkin sitten sovittua jarkeva hinta koko matkalle Shangri-Lahan. Tie oli yksi matkamme hurjimmista ja kauneimista. Juuri ja juuri yhden auton levyinen pelottavan jyrkkareunainen tie, jonka kuopat ja kivenmurikat heiluttivat rekkaa holtittomasti. Kun edessa nakyi lumisia jyrkkia vuoria, ei ensimmaisena tullut mieleen, etta tie kulkisi niiden yli! Peput mustelmilla paasimme vihdoin Shangri-Lahan kuumaan suihkuun ja herkuttelemaan turistiravintoloihin.
Kolmas Suomalainen!, Daochen, Sichuan
Kun olimme Litangista hankkiutumassa pois tormasimme matkamme kolmanteen Suomalaiseen， porroiseen Paulaan。 Tuntuipa hassulta puhua suomea jollekkin muulle kuin toisillemme 4kk:n jälkeen。 Viela kolmen tunnin jalkeen otimme Paulan mukaan keskusteluihimme varmuuden vuoksi englanniksi， eihan noista koskaan tieda。。。
Vuorten välissä, Mt. Genie, Sichuan
Mainiossa matkaoppaassamme oli mainittu laakso jonne pelkka paaseminenkin olisi kuulemma seikkailu. Sinne siis.
Kyydin jarjestaminen ei sinansa ollut ongelma. Hinta vain oli meille kahdelle hieman suolainen. Kuskiksi jarjestyi majatalomme loistava emanta Medok, fiksu ja sateileva kolmekymppinen Tiibetilais-neito.
Kustannusten tasoittamiseksi koetimme loytaa matkaan muita reissaajia. Jostain syysta vahaiset tiedot alueesta ja leiriytymissuunnitelmat saivat muut matkaajat peraantymaan. No kaksin on aina kaunihimpi, ainakin helpompaa.
Kolmen tunnin ajomatka vei lapi karujen mutta kauniiden maisemien. Matkalla Iloisen Sancain Biologinen Tiedekunta totesi eraan nisakkaan sudeksi. Korkeasta solasta paasimme pitkasta aikaa nauttimaan lumihuippujen panoraamasta. Lupaavaa!
Kavely alkoi paaosin positiivisissa merkeissa. Puolentunnin jalkeen tormasimme talven polttopuita haalineeseen Tiibetilais seurueseen. Kutsu Picnicille tuli iloisen spontaanisti. Seuraava tapaaminen ei ollut niin miellyttava. Auto pysahtyi tarjoamaan kyytia, no tottahan toki kyyti aina kelpaa. Kuitenkin lavalle kavuttuani (rinkan kanssa) alkoi etupenkilta ponkaissut munkki elehtimaan maksua, ja kun sormia nousi pystyyn aivan liian runsas maara totesimme vain "no deal". Kavelemaanhan tanne oli tultu!
Saa sen sijaan oli mita mainioin. Aurinko paistoi pilvettomalta taivaalta ja maisemat hivelivat silmaa. Kavely maistui ja polkua tai itseasiassa tieta oli kartattoman kulkijankin helppo seurata. Ja sitten tuli se pakollinen risteys. Ohjeet, jotka olimme saaneet olivat etta seuratkaa vain tata laaksoa. Kun "tata" laaksoa naytti myotailevan viela teista suurempi ja lisaksi voimalinjat paatimme jatkaa suoraan. Reilun tunnin kuluttua ystavallinen perhe ilmoitti etta pieleen meni. Onneksi eksyminen on kivaa ja jannittavaa ja avaa uusia ovia jotka muuten jaisivat huomaamatta; Tama nimenomainen ystavallinen perhe majoitti ja ruokki meidat ilmaiseksi. Mainittakoon viela etta taman syrjaisen kylan peralta loytyi poikkeuksellisen mielenkiintoinen luostari. Thagnka-taiteilijat olivat vasta aloittelemassa julkisivua ja Chorteneita korjailtiin kiivaasti. Kulttuurivallankumouksen jalkien korjaaminen vaatii aikaa, osa luostareista on kadonnut ikuisesti.
Seuraavana aamuna Genie-vuori palkitsi meidat upealla auringonnousulla. Kaveleminen maistui ja pian risteyksen jalkeen maisemat vaihtuivat avarasta laaksosta kapeaksi rotkoksi jonka lapi kirkkaan turkoosi joki virtasi. Vaivihkaa nakyviin tullut Negu-luostari sai aikaan mielikuvan lumihuippujen suojaan katketysta Shamba-La:sta. Sanat eivat taaskaan riita.
Nautimme nuudelilounaan ystavallisen mutta jayhan munkin kotona ennen jatkoa syvemmalle laaksoon. Iltapaiva sai sydamen hypahtelemaan vielakin enemman. Nyt lumihuippujen ymparoiman laakson keskella hitaasti kiemurteleva, auringossa kimalteleva, turkoosi joki oli reunustettu valkeilla hiekkarannoilla ja ruskavareilla. Hyvista telttapaikoista ei ollut pulaa! Illalla otimme Medokin vinkista vaarin ja kyhasimme joen rantaan nuotion. Tuli on maaginen, se vain lisaa jollain lailla mielekkyytta retkeilyyn. Jopa ilman makkaraa vaikka moista kieltamatta teki pussinuudeleiden lomassa mieli.
Seuraavana paivana lahdimme etsimaan laaksoon katkettyja ihmeita. Olimme kuulleet huhuja kuumistalahteista, vesiputouksesta ja katketysta jarvesta. Retkuntamme menestys kyseisten nahtavyyksien kohdalla ei ollut kehuttava silla ainoa ihme, jonka onnistuimme jollain varmuudella paikantamaan, oli vesiputous, eika sekaan ollut kovin ihmeellinen. Sen sijaan saimme nauttia rauhasta ja hiljaisuudesta satumaisen kauniiden vuorien keskella. Iltapaivalla kohdallemme osui muutama pyhiinvaeltaja. Kielimuurista huolimatta olimme ymmartavinamme etta nahtavyyksien, ja samalla pyhiinvaelluskohteiden, bongaaminen ei miehiltakaan oikein onnistunut. Mita siita, mainio retkikohde silti!
Iltapaivalla pupelsimme nuudelit, purimme leirin ja talsimme yoksi luostarille. Pilvia oli alkanut kertya taivaalle.
Aamulla ilma tuoksui lumelta, ja tutustuessamme luostarin jopa rivoihin ja vakivaltaisiin Thangka teoksiin ja hanen pyhyytensa kuviin, alkoi taivaalta kieppua lumihiutaleita. Painelimme vauhdikkaasti takaisin kohti Dzanaa, Medokin auton kyytia ja Litangin lihapatoja ja valoja.
Kyydin jarjestaminen ei sinansa ollut ongelma. Hinta vain oli meille kahdelle hieman suolainen. Kuskiksi jarjestyi majatalomme loistava emanta Medok, fiksu ja sateileva kolmekymppinen Tiibetilais-neito.
Kustannusten tasoittamiseksi koetimme loytaa matkaan muita reissaajia. Jostain syysta vahaiset tiedot alueesta ja leiriytymissuunnitelmat saivat muut matkaajat peraantymaan. No kaksin on aina kaunihimpi, ainakin helpompaa.
Kolmen tunnin ajomatka vei lapi karujen mutta kauniiden maisemien. Matkalla Iloisen Sancain Biologinen Tiedekunta totesi eraan nisakkaan sudeksi. Korkeasta solasta paasimme pitkasta aikaa nauttimaan lumihuippujen panoraamasta. Lupaavaa!
Kavely alkoi paaosin positiivisissa merkeissa. Puolentunnin jalkeen tormasimme talven polttopuita haalineeseen Tiibetilais seurueseen. Kutsu Picnicille tuli iloisen spontaanisti. Seuraava tapaaminen ei ollut niin miellyttava. Auto pysahtyi tarjoamaan kyytia, no tottahan toki kyyti aina kelpaa. Kuitenkin lavalle kavuttuani (rinkan kanssa) alkoi etupenkilta ponkaissut munkki elehtimaan maksua, ja kun sormia nousi pystyyn aivan liian runsas maara totesimme vain "no deal". Kavelemaanhan tanne oli tultu!
Saa sen sijaan oli mita mainioin. Aurinko paistoi pilvettomalta taivaalta ja maisemat hivelivat silmaa. Kavely maistui ja polkua tai itseasiassa tieta oli kartattoman kulkijankin helppo seurata. Ja sitten tuli se pakollinen risteys. Ohjeet, jotka olimme saaneet olivat etta seuratkaa vain tata laaksoa. Kun "tata" laaksoa naytti myotailevan viela teista suurempi ja lisaksi voimalinjat paatimme jatkaa suoraan. Reilun tunnin kuluttua ystavallinen perhe ilmoitti etta pieleen meni. Onneksi eksyminen on kivaa ja jannittavaa ja avaa uusia ovia jotka muuten jaisivat huomaamatta; Tama nimenomainen ystavallinen perhe majoitti ja ruokki meidat ilmaiseksi. Mainittakoon viela etta taman syrjaisen kylan peralta loytyi poikkeuksellisen mielenkiintoinen luostari. Thagnka-taiteilijat olivat vasta aloittelemassa julkisivua ja Chorteneita korjailtiin kiivaasti. Kulttuurivallankumouksen jalkien korjaaminen vaatii aikaa, osa luostareista on kadonnut ikuisesti.
Seuraavana aamuna Genie-vuori palkitsi meidat upealla auringonnousulla. Kaveleminen maistui ja pian risteyksen jalkeen maisemat vaihtuivat avarasta laaksosta kapeaksi rotkoksi jonka lapi kirkkaan turkoosi joki virtasi. Vaivihkaa nakyviin tullut Negu-luostari sai aikaan mielikuvan lumihuippujen suojaan katketysta Shamba-La:sta. Sanat eivat taaskaan riita.
Nautimme nuudelilounaan ystavallisen mutta jayhan munkin kotona ennen jatkoa syvemmalle laaksoon. Iltapaiva sai sydamen hypahtelemaan vielakin enemman. Nyt lumihuippujen ymparoiman laakson keskella hitaasti kiemurteleva, auringossa kimalteleva, turkoosi joki oli reunustettu valkeilla hiekkarannoilla ja ruskavareilla. Hyvista telttapaikoista ei ollut pulaa! Illalla otimme Medokin vinkista vaarin ja kyhasimme joen rantaan nuotion. Tuli on maaginen, se vain lisaa jollain lailla mielekkyytta retkeilyyn. Jopa ilman makkaraa vaikka moista kieltamatta teki pussinuudeleiden lomassa mieli.
Seuraavana paivana lahdimme etsimaan laaksoon katkettyja ihmeita. Olimme kuulleet huhuja kuumistalahteista, vesiputouksesta ja katketysta jarvesta. Retkuntamme menestys kyseisten nahtavyyksien kohdalla ei ollut kehuttava silla ainoa ihme, jonka onnistuimme jollain varmuudella paikantamaan, oli vesiputous, eika sekaan ollut kovin ihmeellinen. Sen sijaan saimme nauttia rauhasta ja hiljaisuudesta satumaisen kauniiden vuorien keskella. Iltapaivalla kohdallemme osui muutama pyhiinvaeltaja. Kielimuurista huolimatta olimme ymmartavinamme etta nahtavyyksien, ja samalla pyhiinvaelluskohteiden, bongaaminen ei miehiltakaan oikein onnistunut. Mita siita, mainio retkikohde silti!
Iltapaivalla pupelsimme nuudelit, purimme leirin ja talsimme yoksi luostarille. Pilvia oli alkanut kertya taivaalle.
Aamulla ilma tuoksui lumelta, ja tutustuessamme luostarin jopa rivoihin ja vakivaltaisiin Thangka teoksiin ja hanen pyhyytensa kuviin, alkoi taivaalta kieppua lumihiutaleita. Painelimme vauhdikkaasti takaisin kohti Dzanaa, Medokin auton kyytia ja Litangin lihapatoja ja valoja.
Ensilumifiilis ja taivas hautajaiset, Litang, Sichuan
Sita iloitsi ihan kuin lapsena, kun maailma oli heratessa kauniin valkoinen. Aurinko pilkisti viela arkaillen pilvien lomasta, mutta myohemmin paivalla muutti ensilumimaiseman kevaiseksi lorinaksi. Litangia ei ole viela kiinalainen turismi tuhonnut ja taalla sai viela nauttia aidosta tiibetilaismeiningista ja ystavallisista ihmisista.
Talsimme lumisten kujien lapi kohti sky burial- eli taivashautajais-kukkulaa. Majatalomme emanta oli kuullut ruumiinpilkkojatuttavaltaan "joka on niin mukava mies, vaikka on pilkkonut jo tuhansia ruumiita", etta tanan olisi seremonia, jota sai vapaasti menna katsomaan. Pitkan odottelun jalkeen muoviasuun verhoutunut mies marssi kirves olalla kohti lumesta puhdistetulla alueella sakissa retkottavaa ruumista. Kirvesta ei otettu heti kayttoon, vaan aluksi pilkkoja viilteli kirurgin tarkkuudella ruumiin pienempiin osiin, jotta lintujen olisi helpompi mauttia herkkupaloista. Valtavat linnut tanssahtelivat ymparilla ja ryntasivat ruumiin kimppuun, kun pilkkoja siirtyi kauemmaksi seuraamaan esitysta. Kirveella pilkottiin lopuksi luita pienemmiksi polttamista varten. Tuntuihan se hurjalta, muta toisaalta - ehka tiibetilaisista tuntuisi hurjalta katsoa ruumista haudattavan maahan...
Talsimme lumisten kujien lapi kohti sky burial- eli taivashautajais-kukkulaa. Majatalomme emanta oli kuullut ruumiinpilkkojatuttavaltaan "joka on niin mukava mies, vaikka on pilkkonut jo tuhansia ruumiita", etta tanan olisi seremonia, jota sai vapaasti menna katsomaan. Pitkan odottelun jalkeen muoviasuun verhoutunut mies marssi kirves olalla kohti lumesta puhdistetulla alueella sakissa retkottavaa ruumista. Kirvesta ei otettu heti kayttoon, vaan aluksi pilkkoja viilteli kirurgin tarkkuudella ruumiin pienempiin osiin, jotta lintujen olisi helpompi mauttia herkkupaloista. Valtavat linnut tanssahtelivat ymparilla ja ryntasivat ruumiin kimppuun, kun pilkkoja siirtyi kauemmaksi seuraamaan esitysta. Kirveella pilkottiin lopuksi luita pienemmiksi polttamista varten. Tuntuihan se hurjalta, muta toisaalta - ehka tiibetilaisista tuntuisi hurjalta katsoa ruumista haudattavan maahan...
Iloinensancai poliisiautossa!
Leshanin poliisi on erittain ystavallinen...
Chengdussa viisuminpidennykseen olisi mennyt viisi paivaa ja sina aikana ei olisi saanut poistua kaupungista, joten paatimme yrittaa onneamme Leshanissa. Saimme Emeilta kyydin Leshaniin Amerikkalaisen herran kuljettajan kyydissa. Leshan pisti ehti paan pyoralle. LP:n kartasta ei ollut mitaan apua: joko se oli vain huono tai sitten kaupunkikaava on muuttunut kirjan kirjoittamisen jalkeen. Epailen jalkimmaista, koska nama kiinalaiset rakentavat koko ajan vimmatusti uutta. Suunnistamista ei yhtaan helpota se, etta samalla kadulla on monta eri nimea, riippuen mista kohdasta katua on kyse. Emme siis ihan heti loytaneet etsimaamme PSB:n toimistoa, vaan eksyimme vaaralle poliisiasemalle kyselemaan viisumiasiaa. Poliisit olivat todella ystavallisia (muistoissamme viela Keski-Aasian ei-niin-ystavaliset-poliisit:) ja ohjasivat meidat poliisiauton kyytiin, joka vei meidat oikeaan toimistoon. Erittain ystavallisesta ja jopa englannin kielisesta palvelusta huolimatta kolmen tunnin saatojen jalkeen selvisi, etta voimme anoa uutta viisumia vasta lahempana nyt voimassaolevien umpeutumisaikaa... Yritetaan siis uudelleen kolmen tai neljan viikon paasta.
Huomenna mennaan katsomaan maailman suurinta Buddha-patsasta... Taksi yoksi loydettiin mahtava hotelli joen rannasta: hinta reilu 5 euroa per nena, todella siisti tuplahuone vessalla ja suihkulla, ilmainen internet ja 10. kerroksen nakoalabaari! Eli nakoalabaarista kirjoitellaan...
Chengdussa viisuminpidennykseen olisi mennyt viisi paivaa ja sina aikana ei olisi saanut poistua kaupungista, joten paatimme yrittaa onneamme Leshanissa. Saimme Emeilta kyydin Leshaniin Amerikkalaisen herran kuljettajan kyydissa. Leshan pisti ehti paan pyoralle. LP:n kartasta ei ollut mitaan apua: joko se oli vain huono tai sitten kaupunkikaava on muuttunut kirjan kirjoittamisen jalkeen. Epailen jalkimmaista, koska nama kiinalaiset rakentavat koko ajan vimmatusti uutta. Suunnistamista ei yhtaan helpota se, etta samalla kadulla on monta eri nimea, riippuen mista kohdasta katua on kyse. Emme siis ihan heti loytaneet etsimaamme PSB:n toimistoa, vaan eksyimme vaaralle poliisiasemalle kyselemaan viisumiasiaa. Poliisit olivat todella ystavallisia (muistoissamme viela Keski-Aasian ei-niin-ystavaliset-poliisit:) ja ohjasivat meidat poliisiauton kyytiin, joka vei meidat oikeaan toimistoon. Erittain ystavallisesta ja jopa englannin kielisesta palvelusta huolimatta kolmen tunnin saatojen jalkeen selvisi, etta voimme anoa uutta viisumia vasta lahempana nyt voimassaolevien umpeutumisaikaa... Yritetaan siis uudelleen kolmen tai neljan viikon paasta.
Huomenna mennaan katsomaan maailman suurinta Buddha-patsasta... Taksi yoksi loydettiin mahtava hotelli joen rannasta: hinta reilu 5 euroa per nena, todella siisti tuplahuone vessalla ja suihkulla, ilmainen internet ja 10. kerroksen nakoalabaari! Eli nakoalabaarista kirjoitellaan...
Iloinensancai pilvessä!
Seikkailuista Emei Shan vuorella...
Emei Shan on idan Pyha Vuori. Vehreiden subtrooppisten sademetsien peittama kukkula on ollut Kiinan Buddhalaisille tarkea pyhiinvaelluskohde jo tuhansia vuosia. Pyhiinvaeltajia paikalle valuu yha vaikka moni pyha asia on vuorelta kadonnutkin. Silti metsan siimeksessa ja sumuisten vuorten rinteilla kyyhottavat luostarit luovat Emei Shanille maagisen tunnelman.
Munkkien sijaan polkuja kansoittavat nykyaan Kiinalaiset turistit jotka muuten pitavat liikkuessaan kasittamatonta metelia. Pilvien kietoutuessa tiukemmin vuoren ymparille alkavat nama yksinaiset sielut nimittain huutaa suoraa huutoa; ilmeisesti edes ajatus yksinolosta ahdistaa.
Joka tapauksessa vuori nayttaa parhaat puolensa iltasella ja aamusella nilla polun patkilla, joilla trafiikkia on vahemman.
Alkutaipaleemme vuoren rinteilla sai hieman tahmean startin, kun jumituimme heti alkuunsa lippuluukulle. Lippuja myyva tati paatti vain yhta-akkia etta tahan asti mainiosti pelittanyt Jussin opiskelija kortti ei kelpaa. Kun kysyimme syyta vastaus oli nyrpea ilme ja kaden heilutus, joka osoitti etta menkaa pois! Kassatati ja taman esimies kieltaytyivat edes kommunikoimasta kanssamme. Tilanne selvisi puolentunnin paasta tulkin loydyttya paikalle. Vaittivat etta mina olen liimannut kortissani reilu vuoden olleen tarran (joka osoittaa etta olen opiskelija 2009-2010) juuri ennen luukulle menoa! Helenan tarra kelpasi kylla mainiosti. Kiitos taas Kiinalle asiakaspalvelijoista.
Ensimmaista yosijaa selvitettaessa ei palvelualttius myoskaan ollut huippu luokkaa. Taman lisaksi olimme pakotettujua tyytymaan kosteaan likaiseen kylmannihkeaan dormiin 50 yuanin ryostohintaan listahinnan ollessa 30 yuania nena. Nainen vain totesi meille, etta kyseista huonetta ei ole!
Muuten pilvien katkema syksylta tuoksuva, joskin vahvasti turistisoitunut Emei Shan oli hieno elamys, vaikka maisemien katseluun eivat saiden herrat tarjonneetkaan mahdollisuutta.
Emei Shan on idan Pyha Vuori. Vehreiden subtrooppisten sademetsien peittama kukkula on ollut Kiinan Buddhalaisille tarkea pyhiinvaelluskohde jo tuhansia vuosia. Pyhiinvaeltajia paikalle valuu yha vaikka moni pyha asia on vuorelta kadonnutkin. Silti metsan siimeksessa ja sumuisten vuorten rinteilla kyyhottavat luostarit luovat Emei Shanille maagisen tunnelman.
Munkkien sijaan polkuja kansoittavat nykyaan Kiinalaiset turistit jotka muuten pitavat liikkuessaan kasittamatonta metelia. Pilvien kietoutuessa tiukemmin vuoren ymparille alkavat nama yksinaiset sielut nimittain huutaa suoraa huutoa; ilmeisesti edes ajatus yksinolosta ahdistaa.
Joka tapauksessa vuori nayttaa parhaat puolensa iltasella ja aamusella nilla polun patkilla, joilla trafiikkia on vahemman.
Alkutaipaleemme vuoren rinteilla sai hieman tahmean startin, kun jumituimme heti alkuunsa lippuluukulle. Lippuja myyva tati paatti vain yhta-akkia etta tahan asti mainiosti pelittanyt Jussin opiskelija kortti ei kelpaa. Kun kysyimme syyta vastaus oli nyrpea ilme ja kaden heilutus, joka osoitti etta menkaa pois! Kassatati ja taman esimies kieltaytyivat edes kommunikoimasta kanssamme. Tilanne selvisi puolentunnin paasta tulkin loydyttya paikalle. Vaittivat etta mina olen liimannut kortissani reilu vuoden olleen tarran (joka osoittaa etta olen opiskelija 2009-2010) juuri ennen luukulle menoa! Helenan tarra kelpasi kylla mainiosti. Kiitos taas Kiinalle asiakaspalvelijoista.
Ensimmaista yosijaa selvitettaessa ei palvelualttius myoskaan ollut huippu luokkaa. Taman lisaksi olimme pakotettujua tyytymaan kosteaan likaiseen kylmannihkeaan dormiin 50 yuanin ryostohintaan listahinnan ollessa 30 yuania nena. Nainen vain totesi meille, etta kyseista huonetta ei ole!
Muuten pilvien katkema syksylta tuoksuva, joskin vahvasti turistisoitunut Emei Shan oli hieno elamys, vaikka maisemien katseluun eivat saiden herrat tarjonneetkaan mahdollisuutta.
Junalla pilveen!
Kiina naytti jalleen mahtinsa tekemalla mahdottomasta mahdollisen rakentamalla junaradan Tiibetin paakaupunkiin Lhasaan. Rata ei ole ainoastaan maailman korkein (5055m) vaan se halkoo alueita, jotka ovat tunnettuja karusta ilmastostaan. Changtangin ylanko sijoittuu paaosin 4500-6000 metrin korkeuteen. Kesalla laaksot muuttuvat upottavaksi suoksi, talvella riivaavat jaatvat pakkaset, ja lumimyrskyt. Lunta voi tulla tupaan keskikesallakin. Saapuessamme syyskuun puolessa valissa korkein sola oli tyystin lumenpeitossa. Kuvaavaa lienee myos, etta junaradan myota Tiibetin kieleen tuli standardisoida sanoja kuten: junalippu, laituri ja raiteet.
Juna kulkee ensimmaiseen Kiinan suureen kaupunkiin, Xiningiin, 22 tunnissa, kaymalla ainoastaan kerran hyvin lyhyesti alle 3000 metrin korkeudessa Golmundin pikkukaupungin kohdalla.
Tiibetin ylankoa dominoiville jakeille junailu ei ole viela arkipaivaa. Ikkunasta voi nahda jatkuvasti hanta pystyssa junaa pakenevia jakkilaumoja. Muihin nahtavyyksiin kuuluvat lukuisat villielaimet mm. Tiibetin antiloopit, villiaasit ja -lampaat. Henkeasalpaavista vuoristomaisemista voi nauttia mukavasti + 25 C hytissa Great Wall-punaviinia siemaillen. Iloinen Sancai suosittelee.
Juna kulkee ensimmaiseen Kiinan suureen kaupunkiin, Xiningiin, 22 tunnissa, kaymalla ainoastaan kerran hyvin lyhyesti alle 3000 metrin korkeudessa Golmundin pikkukaupungin kohdalla.
Tiibetin ylankoa dominoiville jakeille junailu ei ole viela arkipaivaa. Ikkunasta voi nahda jatkuvasti hanta pystyssa junaa pakenevia jakkilaumoja. Muihin nahtavyyksiin kuuluvat lukuisat villielaimet mm. Tiibetin antiloopit, villiaasit ja -lampaat. Henkeasalpaavista vuoristomaisemista voi nauttia mukavasti + 25 C hytissa Great Wall-punaviinia siemaillen. Iloinen Sancai suosittelee.
Hyvästit Tiibetille
Tiibet on edelleen yksi vaikuttavimmista kohteista matkustaa. Sen kaunis luonto seka ystavalliset ihmiset ja toisaalta arka poliittinen tilanne seka karu ilmasto aiheuttavat ristiriidan, joka ravistelee voimakkaasti. Meidan viiden viikon uskomaton episodi Tiibetissa huipentui viimeisen illan paivalliseen Tiibetilaisen ystavamme Pheman ja taman tyttoystavan kanssa. Phema on todella fiksu, tarkkasilmainen ja -korvainen 19-vuotias nuorimies Lhasasta. Han on kiinnostunut kaikesta maailman menosta ja haaveilee matkasta Intiaan. Elantonsa han meinaa hankkia isansa tavoin bisnesmiehena ostamalla ja myymalla Tiibetin arvokkainta vientituotetta Yartsa Gumbua (eliokunnan outolintu, jota ei voida kategorioida ja arvostetaan Aasiassa suuresti about kaikkiin vaivoihin soveltuvana laakkeena). Englannijn opinnot tuovat Pheman haaveidensa mukaan aina Eurooppaan asti hieromaan kauppoja Yartsa Gumbulla=)
Illallistimme perinteita kunnioittaen Gangkissa. Iloinen Sancai sortui jalleen kerran herkullisiin jakki purilaisiin. Kiersimme Barkhorin koran viela kerran ennen suuntaamista Crazy Yak:iin seuraamaan viimeisia Tiibetilaisia laulu- ja tanssiesityksia.
Koko Tiibet jatti jaljen pakko tulla takaisin taas joskus.
Illallistimme perinteita kunnioittaen Gangkissa. Iloinen Sancai sortui jalleen kerran herkullisiin jakki purilaisiin. Kiersimme Barkhorin koran viela kerran ennen suuntaamista Crazy Yak:iin seuraamaan viimeisia Tiibetilaisia laulu- ja tanssiesityksia.
Koko Tiibet jatti jaljen pakko tulla takaisin taas joskus.
Tiibetin Buddhalaisia ympyröitä
Uskonto on tiibetilaisten arkielamassa tiiviisti mukana: kierretaan koraa, pyoritellaan rukousmyllyja, mumistaan mantraa, sormeillaan rukoushelmia ja tietenkin kaydaan pyhiinvaelluksilla.
Koralla tarkoitetaan myotapaivaan kulkevaa reittia jonkin pyhan asian (temppelin, patsaan, vuoren, jarven tms.) ympari. Iloinen sancaikin on ehtinyt kiertaa kymmenia koria viimeisen viiden viikon aikana - merkittavimpana kora pyhan Kailash-vuoren ympari. Kora voidaan tehda myos vastapaivaan, mutta talloin on kyseessa Tiibetin alkuperaisen Bon-uskonnon edustaja. Vastapaivaan kiertavaa turistia ei katsota hyvalla.
Koraa kiertaessa tai vaikka vain bussissa istuessa monet tiibetilaiset pyorittavat rukousmyllyja. Se koostuu 30-40 cm pitkasta kepista ja sen paahan kiinnitetysta pyoreasta kotelosta. Kotelon sisalta loytyy paksu rulla paperia, johon on painettu rukous "Om mani padme hum". Koteloon on kiinnitetty viela lyhyen ketjun paahan paino, jotta mylly saadaan pyorimaan. Suunta on tietysti myotapaivaan - paitsi Bon-uskonnossa.
Toinen tarkea esine tiibetilaiselle on rukoushelmet. Niita pyoritellaan kadessa ja kosketetaan yhta helmea kerrallaan - samalla mumistaan tuttua om mani padme humia. Rukoushelmet ovat mukana koraa kiertaessa, piknikilla tai melkein missa vain. NUorison joukossa rukousmylly ja -helmet ovat harvinaisempi naky.
Pyhiinvaelluksia luostareille tehdaan pyhiinvaellusbusseilla tai rukouskavellen. Naita busseja paasi iloinen sancaikin kokeilemaan, mutta rukouskavely jai talla kertaa testaamatta. Pyhiinvaellusbussit toimivat ryhmamatkojen tavoin: ajetaan luostarille ja kuski kertoo kellonajan, jolloin jatketaan usein jonkin pienemman luostarin, pyhan lahteen tms. kautta takaisin Lhasaan. Aikaa varsinaiseen kohteeseen tutustumiseen on aina ollut liian vahan - ainakin meidan nakokulmastamme. Pyhiinvaeltajille tuntuu riittavan se, etta he ehtivat kayda heittamassa yhden maon (n. 1 eurosentti) setelin tarkeiden patsaiden ja kuvien eteen.Joillekin pyhimyksille viedaan myos esim. maitoa tai olutta. Merkittavimpien kuvien ja patsaiden edessa kumarretaan lisaksi kolme kertaa.
Rukouskavely onkin jo huomattavasti rankempi pyhiinvaeltamisen muoto. Kolme askelta, kammenet vastakkain paan ylapuolella, kasvojen ja rintakehan edessa, kumarrutaan maahan makaamaan, ojennetaan kadet eteen, noustaan ylos ja taas kolme askelta. Ja ihan oikeasti tiibetilaiset matkustavat talla tavoin tuhansia kilometreja ja kiertavat jopa Kailshin koraa.
Kaikki tuntuu pyorivan ympyraa tiibetinbuddhalaisuudessa. Kepin nokassa pyoritettavan rukousmyllyn lisaksi luostareiden seinilta loytyy suurempia myllyja, joita pyoritellaan, kun kierretaan koraa luostarin ympari. Jokiin on asetettu veden voimalla pyorivia rukousmyllyja, tuulisille paikoille tuulivoimalla kayvia. Kuinka paljon energiaa saataisikaan, jos naihin tuhansiin myllyihin asennettaisiin generaattorit.
Koralla tarkoitetaan myotapaivaan kulkevaa reittia jonkin pyhan asian (temppelin, patsaan, vuoren, jarven tms.) ympari. Iloinen sancaikin on ehtinyt kiertaa kymmenia koria viimeisen viiden viikon aikana - merkittavimpana kora pyhan Kailash-vuoren ympari. Kora voidaan tehda myos vastapaivaan, mutta talloin on kyseessa Tiibetin alkuperaisen Bon-uskonnon edustaja. Vastapaivaan kiertavaa turistia ei katsota hyvalla.
Koraa kiertaessa tai vaikka vain bussissa istuessa monet tiibetilaiset pyorittavat rukousmyllyja. Se koostuu 30-40 cm pitkasta kepista ja sen paahan kiinnitetysta pyoreasta kotelosta. Kotelon sisalta loytyy paksu rulla paperia, johon on painettu rukous "Om mani padme hum". Koteloon on kiinnitetty viela lyhyen ketjun paahan paino, jotta mylly saadaan pyorimaan. Suunta on tietysti myotapaivaan - paitsi Bon-uskonnossa.
Toinen tarkea esine tiibetilaiselle on rukoushelmet. Niita pyoritellaan kadessa ja kosketetaan yhta helmea kerrallaan - samalla mumistaan tuttua om mani padme humia. Rukoushelmet ovat mukana koraa kiertaessa, piknikilla tai melkein missa vain. NUorison joukossa rukousmylly ja -helmet ovat harvinaisempi naky.
Pyhiinvaelluksia luostareille tehdaan pyhiinvaellusbusseilla tai rukouskavellen. Naita busseja paasi iloinen sancaikin kokeilemaan, mutta rukouskavely jai talla kertaa testaamatta. Pyhiinvaellusbussit toimivat ryhmamatkojen tavoin: ajetaan luostarille ja kuski kertoo kellonajan, jolloin jatketaan usein jonkin pienemman luostarin, pyhan lahteen tms. kautta takaisin Lhasaan. Aikaa varsinaiseen kohteeseen tutustumiseen on aina ollut liian vahan - ainakin meidan nakokulmastamme. Pyhiinvaeltajille tuntuu riittavan se, etta he ehtivat kayda heittamassa yhden maon (n. 1 eurosentti) setelin tarkeiden patsaiden ja kuvien eteen.Joillekin pyhimyksille viedaan myos esim. maitoa tai olutta. Merkittavimpien kuvien ja patsaiden edessa kumarretaan lisaksi kolme kertaa.
Rukouskavely onkin jo huomattavasti rankempi pyhiinvaeltamisen muoto. Kolme askelta, kammenet vastakkain paan ylapuolella, kasvojen ja rintakehan edessa, kumarrutaan maahan makaamaan, ojennetaan kadet eteen, noustaan ylos ja taas kolme askelta. Ja ihan oikeasti tiibetilaiset matkustavat talla tavoin tuhansia kilometreja ja kiertavat jopa Kailshin koraa.
Kaikki tuntuu pyorivan ympyraa tiibetinbuddhalaisuudessa. Kepin nokassa pyoritettavan rukousmyllyn lisaksi luostareiden seinilta loytyy suurempia myllyja, joita pyoritellaan, kun kierretaan koraa luostarin ympari. Jokiin on asetettu veden voimalla pyorivia rukousmyllyja, tuulisille paikoille tuulivoimalla kayvia. Kuinka paljon energiaa saataisikaan, jos naihin tuhansiin myllyihin asennettaisiin generaattorit.
Viimeinen pyhiinvaellus, Drigun til/Tidrum, Tibet
Ajatus oli menna viimeisina paivina vaihteeksi siita,missa aita on
matalin - eli osallistua valmiiksi raataloidylle retkelle Nam Tsolle
(jarvi, jonka vaitetaan olevan maailman korkein, mutta eipa ole -
iloinen sancai kavi uimassa Tagyel Tsossa, 400 m korkeammalla).
Matkatoimisto ilmoitti, etta retket on toistaiseksi keskeytetty lumen
takia. Se tuntui suomalaisen mielesta holmolta - ei meillakaan
liikennetta pysayteta, jos lunta on muutama sentti. No ei muuta kuin
plan b kehiin.
Lhasassa tapaamamme Phema lupautui lahtemaan
kanssamme pyhiinvaellusbussilla tutustumaan Drigung Til -luostariin ja
Tidrum-nunnaluostariin, jonka yhteydessa on myos kuumia lahteita.
Tarkastuspisteiden kohdilla vedimme pipot silmille ja huivit suun eteen -
koitimme sulautua pyhiinvaeltajien joukkoon ja leikkia nukkuvaa, jotta
poliiseille ei tulisi mieleen tulla kyselemaan mitaan. Kaikki meni
hyvin: Lhasan ymparistossa tarkistetaan yleensa vain kuskin ja auton
paperit, vasta kauempana kysellaan passeja.
Drigung TIl on yksi
Lhasan alueen kulttuurivallankumoukselta parhaiten sailyneita
luostareita. Sen juuri maalatut valkoiset ja punaiset kiviseinat
tasapainottelivat ainakin 45 asteisella rinteella. Ruskavarit hohtivat
matalalla leijuvien pilvien lomasta kurkistavan auringon valossa.
Ymparoiva laakso oli uneliaan kaunis, mutta haaveiluun ei nyt ollut
aikaa. Kuski oli antanut meille vain reilun tunnin aikaa ennen kuin
jatkaisimme Tidrum-nunnaluostarille ja kuumien lahteiden lampoon.
Ehdimme kuitenkin kayda kumartamassa meditoivaa korkea-arvoista lamaa -
niin korkea-arvoista, etta han ei edes katsonut eteensa polvistuvia
pyhiinvaeltajia.
Tidrum-nunnaluostari ei kohonnut rinnetta ylos
lajitovereidensa tavoin,vaan sijoittui rotkon suulle vuorten notkelmaan.
Nunnat mumisivat rumpujen saestaessa saman kuuloista mantraa kuin
kylpijat kuumissa lahteissa. Me joimme kylpykaljat saunasta haaveillen.
Tidrumin kuumia lahteita kehutaan Tiibetin parhaiksi, eika syytta - vesi
oli saman lampoista kuin kylpyloiden porealtaissa, pohja luonnon
kivista ja ymparilla jyrkkareunaisia vuoria seka rukouslippuja. Kaiken
pyhan ja kauniin keskella tiibetilaiset miehet tirkistelivat naisten
puolen kylpijoita kuin eivat olisi ennen nahneet alastonta naista.
Kymmenen
tunnin younien ja aamupuurojen (Atusta 2008 mukaan lahtenyt
muovilautanen palvelee yha uskollisesti) jalkeen lahdimme ihmettelemaan
yolla valkoiseksi muuttunutta maisemaa.Utuiset aamupilvet olivat
kietoutuneet teravien kallionkielekkeiden ymparille ja ruskavarit
piileskelivat ohuen lumipeitteen alla. Kapusimme vajaat tuhat metria
korkeammalle ihastelemaan itaiselle Tiibetille ominaisia jyrkkia
muotoja. Vasyneita jalkoja hemmoteltiin illalla viela pyhan lahteen
lammossa.
matalin - eli osallistua valmiiksi raataloidylle retkelle Nam Tsolle
(jarvi, jonka vaitetaan olevan maailman korkein, mutta eipa ole -
iloinen sancai kavi uimassa Tagyel Tsossa, 400 m korkeammalla).
Matkatoimisto ilmoitti, etta retket on toistaiseksi keskeytetty lumen
takia. Se tuntui suomalaisen mielesta holmolta - ei meillakaan
liikennetta pysayteta, jos lunta on muutama sentti. No ei muuta kuin
plan b kehiin.
Lhasassa tapaamamme Phema lupautui lahtemaan
kanssamme pyhiinvaellusbussilla tutustumaan Drigung Til -luostariin ja
Tidrum-nunnaluostariin, jonka yhteydessa on myos kuumia lahteita.
Tarkastuspisteiden kohdilla vedimme pipot silmille ja huivit suun eteen -
koitimme sulautua pyhiinvaeltajien joukkoon ja leikkia nukkuvaa, jotta
poliiseille ei tulisi mieleen tulla kyselemaan mitaan. Kaikki meni
hyvin: Lhasan ymparistossa tarkistetaan yleensa vain kuskin ja auton
paperit, vasta kauempana kysellaan passeja.
Drigung TIl on yksi
Lhasan alueen kulttuurivallankumoukselta parhaiten sailyneita
luostareita. Sen juuri maalatut valkoiset ja punaiset kiviseinat
tasapainottelivat ainakin 45 asteisella rinteella. Ruskavarit hohtivat
matalalla leijuvien pilvien lomasta kurkistavan auringon valossa.
Ymparoiva laakso oli uneliaan kaunis, mutta haaveiluun ei nyt ollut
aikaa. Kuski oli antanut meille vain reilun tunnin aikaa ennen kuin
jatkaisimme Tidrum-nunnaluostarille ja kuumien lahteiden lampoon.
Ehdimme kuitenkin kayda kumartamassa meditoivaa korkea-arvoista lamaa -
niin korkea-arvoista, etta han ei edes katsonut eteensa polvistuvia
pyhiinvaeltajia.
Tidrum-nunnaluostari ei kohonnut rinnetta ylos
lajitovereidensa tavoin,vaan sijoittui rotkon suulle vuorten notkelmaan.
Nunnat mumisivat rumpujen saestaessa saman kuuloista mantraa kuin
kylpijat kuumissa lahteissa. Me joimme kylpykaljat saunasta haaveillen.
Tidrumin kuumia lahteita kehutaan Tiibetin parhaiksi, eika syytta - vesi
oli saman lampoista kuin kylpyloiden porealtaissa, pohja luonnon
kivista ja ymparilla jyrkkareunaisia vuoria seka rukouslippuja. Kaiken
pyhan ja kauniin keskella tiibetilaiset miehet tirkistelivat naisten
puolen kylpijoita kuin eivat olisi ennen nahneet alastonta naista.
Kymmenen
tunnin younien ja aamupuurojen (Atusta 2008 mukaan lahtenyt
muovilautanen palvelee yha uskollisesti) jalkeen lahdimme ihmettelemaan
yolla valkoiseksi muuttunutta maisemaa.Utuiset aamupilvet olivat
kietoutuneet teravien kallionkielekkeiden ymparille ja ruskavarit
piileskelivat ohuen lumipeitteen alla. Kapusimme vajaat tuhat metria
korkeammalle ihastelemaan itaiselle Tiibetille ominaisia jyrkkia
muotoja. Vasyneita jalkoja hemmoteltiin illalla viela pyhan lahteen
lammossa.
Fillarilla ympäri ämpäri Kyi Chu-laaksoa, Tibet
Aamu Drak Yerpalta alkoi edellis illasta huolimatta vauhdikkaasti. 12 kilometria pitka alamaki oli 570 metria korkea! Aikaa lasketteluun kului vartin verran.
Jatkoimme vehmasta ruskassa kylpevaa laakson pohjaa ylavirtaan. Idyllisia maalaiskylia, ihmisia peltotoissaan ja turkoosina kiemurteleva Kyi Chu. Fiilis oli katossa kunnes saavuimme ensimmaiselle tarkastuspisteelle. "Go back to Lhasa" oli nuoren poliisin tiukka kasky. Ulkomaalaiselle matkustaminen Tiibetissa on edelleen kovin rajoitettua.
Iloinen Sancai ei moisesta masentunut. Takaisin edelliseen kylaan (13 km), hyvat sapuskat huiviin ja uudet planit kehiin. Yopaikkakin jarjestyi ilmaiseksi, joten paatimme rentoutua loppupaivan syysauringon paisteessa Kyi Chu-joen rannalla.
Gandenin luostari oli ja on yksi merkittavimmista Tiibetissa. Sen sijaintia Kyi Chu-laakson ylapuolella on kehuttu vaikuttavimmaksi Tiibetissa, siispa paatimme uhmata jalleen kerran mahdollisia tarkastuspisteita ja polkea kylmasti kohti luostaria. Ihan perille asti emme kuitenkaan uskaltautuneet. Valitsimme tukikohdaksemme laheisen idyllisilla maalaiskylilla kyllastetyn laakson, jonka yhdesta talosta jarjestyi yopaikka, kuumaa vetta, jakinvoiteeta ja perunoita - jalleen ilmaiseksi.
Kiipesimme korkealle harjanteelle ja lahestyimme Gandenia "takaoven" kautta pieni poliisin pelko sydamissamme. Maisevat lunastivat kaikki odotuksemme heittamalla. Kapealla kanervaa kasvavalla keikkui valtava luostarikompleksi taustanaan lukuisina haaroina kiemurteleva Kyi Chu-joki ja loppumattomat vuorten jonot. Tyydyimme nautiskelemaan evaita mielta ylentavissa puitteissa. Iltapaivan varjojen syvetessa vuorten notkelmissa aloimme hiipia takaisin kohti kylaa.
Jotain jai hampaan koloon ja uteliaisuus voitti poliisin pelon ja paatimme koittaa viela Gandenia polkemalla royhkeasti suoraan etuovista sisaan. Ja nain kavi. Ei tarkastuspisteita, ei kuumottavia poliiseja. Luostarin majatalokin otti meidat avosylin vastaan. Vaihtoehtoja oli kolme: 1. Poliiseja ei kiinnostanut lasnaolomme, 2. poliisi kuvitteli etta meilla oli opas ja luvat kunnossa, 3. myos itsenaiset ulkomaalaiset turistit saavat vierailla Gandenissa ilman opasta. Vietimme miellyttavan iltapaivan tutkimalla suurta luostaria kaikessa rauhassa. Gandenissa moni asia on uutta, silla se karsi poliittisen merkittavyytensa vuoksi suuria vaurioita punakaartilaisten kasissa vuosina 1959 ja 1966 kulttuurivallankumouksen aikaan. Talkoo voimin luostaria kunnostetaan entiseen loistoonsa edelleenkin. Vaikuttavin rakennuksista pitaa sisallaan uudelleen rakennetun kultaisen chortenin, joka palvelee Gandenin ja Gelugpa suuntauksen perustajan Tsongkapan kulttuurivallankumouksessa hapaistyjen jaannosten tyyssijana.
Ganden on paljon muutakin kuin mahtavia maisemia ja kimmeltavia temppeleita. Ennenkaikkea se on erittain viriili luostariymparisto, jossa paasee lahelta tarkkailemaan munkkien ja muun luostarivaen jokapaivaista elamaa. Viela myohaan illalla mennessamme nukkumaan tuikkivat lukuisat energiansaastolamput kanervaisella kukkulalla.
Paluumatka Gandenilta Lhasaan alkoi jalleen vauhdikkaasti. 4240 metrissa sijaitsevalta luostarilta johtaa 3700 metrissa sijaitsevaan jokilaaksoon hiuksia nostattava 20 plus mutkan serpenttiinitie. Saa oli syksyisen harmaa, mika entisestaan vauhditti paluumatkaamme. Ohittaessamme joukkoa rukouskavelijoita saimme vetta seka taivaalta etta tuolta hilpealta seurueelta pulloveden muodossa huolimatta siita, etta heidan kulkunsa oli pyorailyyn nahden moninverroin raskaampaa. Tiibetissa tosiaan arvostetaan lihasvoimin liikkuvaa pyhiinvaeltajaa. Ilmainen majapaikka ja tee on itsestaan selvyys, ruokaakin tarjotaan mahdollisuuksien mukaan. Mutta ennen kaikkea ihmisten suhtautuminen on aidon ystavallista.
Saapuessamme Lhasaan olivat Potalan takaiset vuoret saaneet lumipeitteen. Talvi teki jo tuloaan Tiibetiin.
Jatkoimme vehmasta ruskassa kylpevaa laakson pohjaa ylavirtaan. Idyllisia maalaiskylia, ihmisia peltotoissaan ja turkoosina kiemurteleva Kyi Chu. Fiilis oli katossa kunnes saavuimme ensimmaiselle tarkastuspisteelle. "Go back to Lhasa" oli nuoren poliisin tiukka kasky. Ulkomaalaiselle matkustaminen Tiibetissa on edelleen kovin rajoitettua.
Iloinen Sancai ei moisesta masentunut. Takaisin edelliseen kylaan (13 km), hyvat sapuskat huiviin ja uudet planit kehiin. Yopaikkakin jarjestyi ilmaiseksi, joten paatimme rentoutua loppupaivan syysauringon paisteessa Kyi Chu-joen rannalla.
Gandenin luostari oli ja on yksi merkittavimmista Tiibetissa. Sen sijaintia Kyi Chu-laakson ylapuolella on kehuttu vaikuttavimmaksi Tiibetissa, siispa paatimme uhmata jalleen kerran mahdollisia tarkastuspisteita ja polkea kylmasti kohti luostaria. Ihan perille asti emme kuitenkaan uskaltautuneet. Valitsimme tukikohdaksemme laheisen idyllisilla maalaiskylilla kyllastetyn laakson, jonka yhdesta talosta jarjestyi yopaikka, kuumaa vetta, jakinvoiteeta ja perunoita - jalleen ilmaiseksi.
Kiipesimme korkealle harjanteelle ja lahestyimme Gandenia "takaoven" kautta pieni poliisin pelko sydamissamme. Maisevat lunastivat kaikki odotuksemme heittamalla. Kapealla kanervaa kasvavalla keikkui valtava luostarikompleksi taustanaan lukuisina haaroina kiemurteleva Kyi Chu-joki ja loppumattomat vuorten jonot. Tyydyimme nautiskelemaan evaita mielta ylentavissa puitteissa. Iltapaivan varjojen syvetessa vuorten notkelmissa aloimme hiipia takaisin kohti kylaa.
Jotain jai hampaan koloon ja uteliaisuus voitti poliisin pelon ja paatimme koittaa viela Gandenia polkemalla royhkeasti suoraan etuovista sisaan. Ja nain kavi. Ei tarkastuspisteita, ei kuumottavia poliiseja. Luostarin majatalokin otti meidat avosylin vastaan. Vaihtoehtoja oli kolme: 1. Poliiseja ei kiinnostanut lasnaolomme, 2. poliisi kuvitteli etta meilla oli opas ja luvat kunnossa, 3. myos itsenaiset ulkomaalaiset turistit saavat vierailla Gandenissa ilman opasta. Vietimme miellyttavan iltapaivan tutkimalla suurta luostaria kaikessa rauhassa. Gandenissa moni asia on uutta, silla se karsi poliittisen merkittavyytensa vuoksi suuria vaurioita punakaartilaisten kasissa vuosina 1959 ja 1966 kulttuurivallankumouksen aikaan. Talkoo voimin luostaria kunnostetaan entiseen loistoonsa edelleenkin. Vaikuttavin rakennuksista pitaa sisallaan uudelleen rakennetun kultaisen chortenin, joka palvelee Gandenin ja Gelugpa suuntauksen perustajan Tsongkapan kulttuurivallankumouksessa hapaistyjen jaannosten tyyssijana.
Ganden on paljon muutakin kuin mahtavia maisemia ja kimmeltavia temppeleita. Ennenkaikkea se on erittain viriili luostariymparisto, jossa paasee lahelta tarkkailemaan munkkien ja muun luostarivaen jokapaivaista elamaa. Viela myohaan illalla mennessamme nukkumaan tuikkivat lukuisat energiansaastolamput kanervaisella kukkulalla.
Paluumatka Gandenilta Lhasaan alkoi jalleen vauhdikkaasti. 4240 metrissa sijaitsevalta luostarilta johtaa 3700 metrissa sijaitsevaan jokilaaksoon hiuksia nostattava 20 plus mutkan serpenttiinitie. Saa oli syksyisen harmaa, mika entisestaan vauhditti paluumatkaamme. Ohittaessamme joukkoa rukouskavelijoita saimme vetta seka taivaalta etta tuolta hilpealta seurueelta pulloveden muodossa huolimatta siita, etta heidan kulkunsa oli pyorailyyn nahden moninverroin raskaampaa. Tiibetissa tosiaan arvostetaan lihasvoimin liikkuvaa pyhiinvaeltajaa. Ilmainen majapaikka ja tee on itsestaan selvyys, ruokaakin tarjotaan mahdollisuuksien mukaan. Mutta ennen kaikkea ihmisten suhtautuminen on aidon ystavallista.
Saapuessamme Lhasaan olivat Potalan takaiset vuoret saaneet lumipeitteen. Talvi teki jo tuloaan Tiibetiin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
