Englannin kielinen kierros alkaisikin vasta neljan tunnin paasta. Arsytti ja harmitti, kun istuttiin auringon paahteessa Mogao-luolien lippuluukun edessa. Sinne olisi ihan turha maksaa kallista sisaanpaasya kiinalaisella opastuksella. Toisaalta tuntui tyhmalta odottaa niin kauaa.
Jussi bongasi laheisten pikkuvuorten huipulla pienen yksinaisen nakoisen temppelin. Lahdimme pakoon Gansun provinssin suurinta turistirysaa ja kiipeilimme jyrkkia rinteita ylos alas aavikon ja dyynien levittaytyessa hiljaisina ymparillemme. Kavelyretki oli juuri sopivan mittainen, kukkulan laella oleva temppeli autio ja kaunis. Paha mieli jai hiekan keskelle ja saimme ostettua liput englannin kieliselle kierrokselle.
Silkkitien varrella sijaitsevat Mogao-luolat sisaltavat maailman upeinta buddhalaista taidetta, joista vanhimmat 366 luvulta ad. Luolat sijaitsevat kallioseinamassa keskella aavikkoa ja niiita on noin 1700 metrin matkalla. Jannittavaa oli nahda, kuinka silkkitie oli tuonut eurooppalaisia vaikutteita luoliin: mm. eurooppalaiset horoskooppikuviot oli maalattu yhteen seinamaan ja kirjastoluolasta oli loytynyt syyriaksi kirjoitettu raamattu 400-luvulta. Valtavat buddhapatsaat olivat komeita, korkein 34,5 m, maailman korkein sisatiloissa oleva. Opas oli hyva vaikkakin puhetta oli valilla vaikea seurata kiinalaisten turistien huutaessa ymparilla. Iloinen sancai suosittelee kaikille taiteesta ja buddhalaisuudesta kiinnostuneille.
Aikataulusta jo jaljessa pistimme nopeasti nuudelia naamaan ja tutustuimme samalla kahteen hainanissa asuvaan kalifornialaisiin (hyva tuttavuus, kun tarkoitus olisi ehtia loppumatkasta hainanille viettamaan kunnon rantalomaa ennen Suomeen paluuta:). Heilla oli sama suunta - dyyneille auringonlaskua ihastelemaan.
Dyynit olivat uskomattoman kauniita. Teravat varjot antoivat sulavia muotoja silkinpehmealle hiekalle. Kiipeaminen oli hikista puuhaa, mutta kannatti. Hetki oli kaunis ja Mogao-viini hyvaa, kun istuimme dyynin harjalla katsellen miten oranssina hohtava aurinko hiipi hiljaa horisontin taa. Olimme tuoneet makuupussit ja -alustat mukana, koska halusimme nahda myos auringonnousun. Yolla tahtien loiste oli melkein yhta upea kuin merella, enka meinannut malttaa nukkua ollenkaan. Taskut olivat taynna hiekkaa viela monta paivaa myohemmin.
sunnuntai 2. tammikuuta 2011
Keski-Aasia jää taakse, Turpan
Xinxiangin provinssi jaa tanaan taakse ja samalla uiguurit, muslimit ja keski-aasia. Gansun provinssista alkaa oikea kiina, eika enaa tarvitse huolehtia ramadanista.
Vaikka Xinjiang luetaan maantieteellisesti osaksi Keski-Aasiaa, on idan Yhdysvaltojen eli Kiinan vaikutus alueella sen verran vahva, etta jatamme sen seuraavasta arviosta pois.
Keski-Aasian plussat ja Miinukset:
+ Paikalliset ihmiset. Missa ikina paikallisten kanssa olet tekemisissa on vastaanotto vilpittoman uteliasta ja vieraanvaraista, poislukien osa asiakaspalvelussa seka haparoivia enisaskeleitaan ottavan turismibisneksen parissa tyoskentelevista ihmisista.
+ Keski-Aasian matkailuskene. Ne vahat kanssa turistit joihin tormasimme olivat paaosin huippu sakkia. Ei muuta kuin terveisia kaikille ja pidetaan yhteytta ja Kiitos. Muuten, tuleville Keski-Aasian matkaajille tiedoksi etta muihin reissaajiin tormaa parhaiten a) Eraan kansainvalisen, sinikantisen opaskirjan mainitsemissa halpismajoituspaikoissa, b) Lukuisten Keski-Aasian maiden suurlahetystojen loppumattomissa viisumi odottelujonoissa. Top 5 mestat 1. Uzbekistanin suurlahetysto, Almaty 2. Pamir Lodge, Khorog 3. Bahodir GH, Samarkand 4. Gulnara GH, Tashkent 5. Third Dormitory, Almaty.
+ Budjettimatkaajalle hyvinkin sopiva hintataso.
+ Joustavat kulkuyhteydet, joskin asiakkaan kukkaron mukaan.
+ Uskomattomat maisemat! Tajikistanin ja Kirgisian vuoristot paimentolaisineen, Uzbekistanin kulttuuri kohteet, Kazakhstanin jarjenvastaiset aavikot... Top 5 1. Fan-vuoret, Tajikistan, 2. Pamir Hwy, Tajikistan 3. Pamir Alai, Kirgisia 4. Bukharan vanhakaupunki, Uzbekistan, 5. Mangishlak ja Beket Ata, Kazakhstan + monia muita.
+ Venajan-kieli, jos hallitset Venajan ja kyrilliset on matkustaminen Keski-Aasiassa verraten helppoa ja vielakin halvempaa.
+ Turistien vahyys, jos haluat reissata omillasi ilman valtavaa lankkari tms turistilaumaa ymparillasi mene Keski-Aasiaan.
- Palveluiden heikkous, valilla yopaikan, transportaation, jopa ruuan saaminen tuntui ylitsepaasemattoman vaikealta ja mistaan varsinaisista turisti infoista (ilman hyvaa Venajan-kielen taitoa) ei voitu puhuakaan.
- Jatkuva tinkiminen lahtien ravintolaruuista, kuljetuksista ja majoituksesta.
- Julkisen liikenteen puute, kyydin siis saa aina nopeasti, jos maksaa itsensa kipeaksi. Halpoja saakin odotella valilla tooooodella pitkaan.
- Miliisin pelko! Milloin vain voi kohdallesi osua virkavaltaan kuuluva henkilo, joka tekee kaikkensa ansaitakseen jonkun roposen, valilla paatahuimaavia summia, kustannuksellasi.
- Byrokraattiset, hitaat ja jopa korruptoituneet viisuminhakuprosessit.
Keski-Aasiassa matkustaminen kay tyosta. Se oli meilta tietoinen valinta, saadakseen paljon pitaa myos nahda vaivaa. Voimme myontaa empimatta etta valilla on ollut vaikeaa, ja mieleen on hiipinyt ajatus onko tassa mitaan jarkea. Ei ole mukavaa saapua Jumalan hylkaamaan kylaan aavikolla keskella yota, kun ensimmainen ihminen jonka tapaat on kusettava taksikuski, toinen hotellin respan nainen, joka ilmoittaa ettei ota asiakkaita vastaan, kolmas miliisi, joka sanoo etta viisumianne ei ole rekisteroity ja neljas paamiliisi, joka rankaisee kuukausiansionsa suuruisilla sakoilla.
Tai kun vasyneena korkean solan jalkeen ja rantasateenjalkeen huomaa, etta polku on pyyhkaisty pois ja pitaa kiveta takaisin ylos...
Tulliviranomaisten rattaisiin sotkeutuminen on myos yksi ehdottomia stressitekijoita...
Toisaalta loma Kanarialla tai Kaakkois-Aasiassa ei antaisi nain paljon, kokemuksia, muistoja ja ennenkaikkea rutosti oppia elamaan. Hetkeakaan en vaihtaisi pois...
Vaikka Xinjiang luetaan maantieteellisesti osaksi Keski-Aasiaa, on idan Yhdysvaltojen eli Kiinan vaikutus alueella sen verran vahva, etta jatamme sen seuraavasta arviosta pois.
Keski-Aasian plussat ja Miinukset:
+ Paikalliset ihmiset. Missa ikina paikallisten kanssa olet tekemisissa on vastaanotto vilpittoman uteliasta ja vieraanvaraista, poislukien osa asiakaspalvelussa seka haparoivia enisaskeleitaan ottavan turismibisneksen parissa tyoskentelevista ihmisista.
+ Keski-Aasian matkailuskene. Ne vahat kanssa turistit joihin tormasimme olivat paaosin huippu sakkia. Ei muuta kuin terveisia kaikille ja pidetaan yhteytta ja Kiitos. Muuten, tuleville Keski-Aasian matkaajille tiedoksi etta muihin reissaajiin tormaa parhaiten a) Eraan kansainvalisen, sinikantisen opaskirjan mainitsemissa halpismajoituspaikoissa, b) Lukuisten Keski-Aasian maiden suurlahetystojen loppumattomissa viisumi odottelujonoissa. Top 5 mestat 1. Uzbekistanin suurlahetysto, Almaty 2. Pamir Lodge, Khorog 3. Bahodir GH, Samarkand 4. Gulnara GH, Tashkent 5. Third Dormitory, Almaty.
+ Budjettimatkaajalle hyvinkin sopiva hintataso.
+ Joustavat kulkuyhteydet, joskin asiakkaan kukkaron mukaan.
+ Uskomattomat maisemat! Tajikistanin ja Kirgisian vuoristot paimentolaisineen, Uzbekistanin kulttuuri kohteet, Kazakhstanin jarjenvastaiset aavikot... Top 5 1. Fan-vuoret, Tajikistan, 2. Pamir Hwy, Tajikistan 3. Pamir Alai, Kirgisia 4. Bukharan vanhakaupunki, Uzbekistan, 5. Mangishlak ja Beket Ata, Kazakhstan + monia muita.
+ Venajan-kieli, jos hallitset Venajan ja kyrilliset on matkustaminen Keski-Aasiassa verraten helppoa ja vielakin halvempaa.
+ Turistien vahyys, jos haluat reissata omillasi ilman valtavaa lankkari tms turistilaumaa ymparillasi mene Keski-Aasiaan.
- Palveluiden heikkous, valilla yopaikan, transportaation, jopa ruuan saaminen tuntui ylitsepaasemattoman vaikealta ja mistaan varsinaisista turisti infoista (ilman hyvaa Venajan-kielen taitoa) ei voitu puhuakaan.
- Jatkuva tinkiminen lahtien ravintolaruuista, kuljetuksista ja majoituksesta.
- Julkisen liikenteen puute, kyydin siis saa aina nopeasti, jos maksaa itsensa kipeaksi. Halpoja saakin odotella valilla tooooodella pitkaan.
- Miliisin pelko! Milloin vain voi kohdallesi osua virkavaltaan kuuluva henkilo, joka tekee kaikkensa ansaitakseen jonkun roposen, valilla paatahuimaavia summia, kustannuksellasi.
- Byrokraattiset, hitaat ja jopa korruptoituneet viisuminhakuprosessit.
Keski-Aasiassa matkustaminen kay tyosta. Se oli meilta tietoinen valinta, saadakseen paljon pitaa myos nahda vaivaa. Voimme myontaa empimatta etta valilla on ollut vaikeaa, ja mieleen on hiipinyt ajatus onko tassa mitaan jarkea. Ei ole mukavaa saapua Jumalan hylkaamaan kylaan aavikolla keskella yota, kun ensimmainen ihminen jonka tapaat on kusettava taksikuski, toinen hotellin respan nainen, joka ilmoittaa ettei ota asiakkaita vastaan, kolmas miliisi, joka sanoo etta viisumianne ei ole rekisteroity ja neljas paamiliisi, joka rankaisee kuukausiansionsa suuruisilla sakoilla.
Tai kun vasyneena korkean solan jalkeen ja rantasateenjalkeen huomaa, etta polku on pyyhkaisty pois ja pitaa kiveta takaisin ylos...
Tulliviranomaisten rattaisiin sotkeutuminen on myos yksi ehdottomia stressitekijoita...
Toisaalta loma Kanarialla tai Kaakkois-Aasiassa ei antaisi nain paljon, kokemuksia, muistoja ja ennenkaikkea rutosti oppia elamaan. Hetkeakaan en vaihtaisi pois...
Kiertoajelut saivat pitkän nenän, Tuyoq, Xinjiang
45 kilometria hyvaa tieta huonoilla pyorilla. Matka taittui mukavasti puoleen paivaan asti, mutta sen jalkeen ei ollut enaa kuuma vaan liian kuuma ja juomastoppeja jouduttiin ottamaan vahan valia. Niin kuin yleensa, vaiva ja hien vuodatus palkittiin lopulta. Loysmme kauniista Tuyoqin kylasta pienen kaupan ja jaimme jatskille. Heitimme vieressa istuville nuorille pari repliikkia uiguuriksi sanakirjastamme ja kohtelias nuorimies tarjosi meille viela toiset jatskit. Han oli myos kovin otettu, kun minulla (H) oli huivi paassa - uiguurialueella kun ollaan. Mutta teille voin myontaa, etta se oli lahinna suojaksi paahtavalta auringolta...
Suomalaista aksenttia aina haukutaan ja nauretaan, mutta taalla sen on kova valtti. Uiguurin aantaminen sujuu sanakirjasta kuin vanhalta tekijalta.
Jadehetken jalkeen jatkoimme viela hiukan eteenpain etsimaan majapaikkaa. Hups, menimme liian pitkalle: siisti parkkipaikka kyltteineen ja lippuluukkuineen. Osuimme juuri siihen kohtaan, johon inhottavat one day tour -bussit jattavat asiakkaansa rapsimaan kuvia. Siita vieresta, kun kysyimme yosijan hintaa, oli se sama kuin viime yona hotellissa - nyt tarjottiin kuitenkin vain lattiapaikkaa.
Otimme vahan pakkia. Parikymmenta metria kauempaa loytyi aivan ihana emanta, joka tarjosi tahan asti kiinan halvimman yon (25RMB eli about 3e nena). Sisapihassa oli keskella vanha suuri puu, uiguurityyliset terassit, saviaita ja takana vihreana koreilevaa peltoa. Emantamme oli ihastuksissaan, kun tavasimme sanakirjasta vessaa ym. ja tarjosi meille heti rypaleita ja vesimelonia. Nukuimme ulkona aavikkotuulen huminaa kuunnellen. Aavikkoa on jokapuolella ja Tuyoq vihrea helmi sen keskella. Kyla oli aivan ihastuttava - nyt kuva kertoisi enemman kuin sanat. Punertavat vuoret nousevat vihrean keitaan ylle, talot on tehty perinteiseen uiguurityyliin ja tastakin ohi kulkeneen sikllitien humina soi yha korvissa. Autoja ja skoottereita on tosi vahan, joten taalla ei hairitse edes se infernaalinen toottaaminen, mika on kiinalaisille kaupungeille tyypillista. Kaikkialla on siistia ja suloista.
Naimme myos kiertoajelubussien fotojenrapsimispaikat, niissa ei ollut mitaan ihmeellista. Flaming Mountains ei hatkahdyta Pamirin jalkeen, mutta kokemus ihanan aidon oloisesta uiguurikylasta iltahamarassa oli kaiken polkemisen arvoista. Aamulla saimme viela rypaletertun evaaksi.
Suomalaista aksenttia aina haukutaan ja nauretaan, mutta taalla sen on kova valtti. Uiguurin aantaminen sujuu sanakirjasta kuin vanhalta tekijalta.
Jadehetken jalkeen jatkoimme viela hiukan eteenpain etsimaan majapaikkaa. Hups, menimme liian pitkalle: siisti parkkipaikka kyltteineen ja lippuluukkuineen. Osuimme juuri siihen kohtaan, johon inhottavat one day tour -bussit jattavat asiakkaansa rapsimaan kuvia. Siita vieresta, kun kysyimme yosijan hintaa, oli se sama kuin viime yona hotellissa - nyt tarjottiin kuitenkin vain lattiapaikkaa.
Otimme vahan pakkia. Parikymmenta metria kauempaa loytyi aivan ihana emanta, joka tarjosi tahan asti kiinan halvimman yon (25RMB eli about 3e nena). Sisapihassa oli keskella vanha suuri puu, uiguurityyliset terassit, saviaita ja takana vihreana koreilevaa peltoa. Emantamme oli ihastuksissaan, kun tavasimme sanakirjasta vessaa ym. ja tarjosi meille heti rypaleita ja vesimelonia. Nukuimme ulkona aavikkotuulen huminaa kuunnellen. Aavikkoa on jokapuolella ja Tuyoq vihrea helmi sen keskella. Kyla oli aivan ihastuttava - nyt kuva kertoisi enemman kuin sanat. Punertavat vuoret nousevat vihrean keitaan ylle, talot on tehty perinteiseen uiguurityyliin ja tastakin ohi kulkeneen sikllitien humina soi yha korvissa. Autoja ja skoottereita on tosi vahan, joten taalla ei hairitse edes se infernaalinen toottaaminen, mika on kiinalaisille kaupungeille tyypillista. Kaikkialla on siistia ja suloista.
Naimme myos kiertoajelubussien fotojenrapsimispaikat, niissa ei ollut mitaan ihmeellista. Flaming Mountains ei hatkahdyta Pamirin jalkeen, mutta kokemus ihanan aidon oloisesta uiguurikylasta iltahamarassa oli kaiken polkemisen arvoista. Aamulla saimme viela rypaletertun evaaksi.
Kiinalaisten mainoskylttien takaa, Turpan, Xinjiang
... loytyi lopulta etsimamme.
Mutta ensi vaikutelma paljon kohutusta Turpanista ei ollut haappoinen, lahinna arsyttava. Heti, kun vaalea skandinaavitukka pilkisti bussin ovesta, myyjat ja mainostajat ryntasivat kimppuumme. Tour tour the whole Turpan in one day tour...Me ei haluta mitaan hikista bussitouria, eika haluta nahda kaikkea ohikiitavan bussin ikkunasta yhdessa paivassa, ei ei ei. Mutta ne ei vaan luovuta - juostiin rinkkoinemme karkuun minka helteessa jaksoi.
Kiinalainen turismi tuntuu olevan yhta kiertoajelua ja ryhmassa valokuvaamista. Valilla joutuu vahan hikoilemaan (talla kertaa kirjaimellisesti), jotta paasee ryhmamatkojen ulottumattomiin.
Marssimme John's Cafe nimiseen matkatoimistoon. Meilla oli jo kerran mennyt sen kanssa sukset ristiin Tiibettia suunniteltaessa, mutta se tuntui olevan Turpanissa ainoa paikka, joka vuokraa pyoria. Kysyimme varovasti, mita maksaisi kahden paivan fillarivuokra. Halusimme polkea Flaming Mountainsille eli liekehtiville vuorille, mutta turismitati huusi kiihtyneesti: "no possible no possible, you have to take a tour!" No ei varmaan oteta. Harmitti, mutta lopulta se muuttui taas iloksi. Saimme vuokrata hotellin tyontekijoiden pyorat - kylla taalla jollekin se raha aina kelpaa. Huomenna siis fillarin selkaan.
Muutenkin Turpanin keskusta oli allottavan turistisoitunut: netti maksoi yhtakkia viisinkertaisesti, eika meita paastetty paikallisten nettiin, kun sen vihdoin loysimme. Majoitusten hinnat olivat myos pompsahtaneet huimiin lukemiin, joissa oli viela huimempi maara ilmaa. Turpan guesthouse oli ainoa, joka ei ensin yrittanyt huiputtaa meita moninkertaisilla hinnoilla. Silti vietiin sielta kaikki shampoopakkaukset ja hammasharjat:)
Illalla ostimme lohdutukseksi viinia - siita ja rypaleistaan tama paikka tunnetaan. Meno muuttui heti kun jatimme uutuuttaan kiiltavan keskustan taaksemme. Silkkitien tunnelmaa, kirkkaan vihreina koreilevia viinikoynnoksia, viinitypaleita kuivumassa talojen nurkissa ja ystavallisia ihmisia, jotka antoivat meille rypaleita, kun tervehdimme heita uiguuriksi.
Viinipullot juotiin piilossa viinikoynnosten alla ihastellen vihreyden seassa kohoavaa Emin minareettia. Turpan on kuin onkin todella kaunis paikka, kun vaan ohittaa keskustan halinan.
Mutta ensi vaikutelma paljon kohutusta Turpanista ei ollut haappoinen, lahinna arsyttava. Heti, kun vaalea skandinaavitukka pilkisti bussin ovesta, myyjat ja mainostajat ryntasivat kimppuumme. Tour tour the whole Turpan in one day tour...Me ei haluta mitaan hikista bussitouria, eika haluta nahda kaikkea ohikiitavan bussin ikkunasta yhdessa paivassa, ei ei ei. Mutta ne ei vaan luovuta - juostiin rinkkoinemme karkuun minka helteessa jaksoi.
Kiinalainen turismi tuntuu olevan yhta kiertoajelua ja ryhmassa valokuvaamista. Valilla joutuu vahan hikoilemaan (talla kertaa kirjaimellisesti), jotta paasee ryhmamatkojen ulottumattomiin.
Marssimme John's Cafe nimiseen matkatoimistoon. Meilla oli jo kerran mennyt sen kanssa sukset ristiin Tiibettia suunniteltaessa, mutta se tuntui olevan Turpanissa ainoa paikka, joka vuokraa pyoria. Kysyimme varovasti, mita maksaisi kahden paivan fillarivuokra. Halusimme polkea Flaming Mountainsille eli liekehtiville vuorille, mutta turismitati huusi kiihtyneesti: "no possible no possible, you have to take a tour!" No ei varmaan oteta. Harmitti, mutta lopulta se muuttui taas iloksi. Saimme vuokrata hotellin tyontekijoiden pyorat - kylla taalla jollekin se raha aina kelpaa. Huomenna siis fillarin selkaan.
Muutenkin Turpanin keskusta oli allottavan turistisoitunut: netti maksoi yhtakkia viisinkertaisesti, eika meita paastetty paikallisten nettiin, kun sen vihdoin loysimme. Majoitusten hinnat olivat myos pompsahtaneet huimiin lukemiin, joissa oli viela huimempi maara ilmaa. Turpan guesthouse oli ainoa, joka ei ensin yrittanyt huiputtaa meita moninkertaisilla hinnoilla. Silti vietiin sielta kaikki shampoopakkaukset ja hammasharjat:)
Illalla ostimme lohdutukseksi viinia - siita ja rypaleistaan tama paikka tunnetaan. Meno muuttui heti kun jatimme uutuuttaan kiiltavan keskustan taaksemme. Silkkitien tunnelmaa, kirkkaan vihreina koreilevia viinikoynnoksia, viinitypaleita kuivumassa talojen nurkissa ja ystavallisia ihmisia, jotka antoivat meille rypaleita, kun tervehdimme heita uiguuriksi.
Viinipullot juotiin piilossa viinikoynnosten alla ihastellen vihreyden seassa kohoavaa Emin minareettia. Turpan on kuin onkin todella kaunis paikka, kun vaan ohittaa keskustan halinan.
Sunnuntai markkinat, Hotan, Xinjiang
... eli valtava bazaari, jossa kaikkea hevosenpaista silkkihuiveihin.
Muuten perus kiinalainen kaupunki, eli ei juurikaan muuta nahtavaa kuin sunday market.
Majoitus vaikea loytaa silla suurin osa guesthouseista ja hotelleista ei ota ulkomaalaisia. Mita ihmetta? Eiko niille raha kelpaa? Hongkongilainen tuttumme osasi antaa selityksen talle: majapaikkojen on rekisteroitava kaikki ulkomaalaiset yopyjat, jotta jos jotain yllattavaa tapahtuu, poliisi osaa tulla heti suojelemaan turisteja. Onneksi loytyi Happy Hotel, joka otti meidat ilolla vastaan (5e per nena tuplasta omalla vessalla ja suihkulla, ihan jees).
Huomenna lahtee aavikkoralli sleepperdosalla Taklamanin halki.
Muuten perus kiinalainen kaupunki, eli ei juurikaan muuta nahtavaa kuin sunday market.
Majoitus vaikea loytaa silla suurin osa guesthouseista ja hotelleista ei ota ulkomaalaisia. Mita ihmetta? Eiko niille raha kelpaa? Hongkongilainen tuttumme osasi antaa selityksen talle: majapaikkojen on rekisteroitava kaikki ulkomaalaiset yopyjat, jotta jos jotain yllattavaa tapahtuu, poliisi osaa tulla heti suojelemaan turisteja. Onneksi loytyi Happy Hotel, joka otti meidat ilolla vastaan (5e per nena tuplasta omalla vessalla ja suihkulla, ihan jees).
Huomenna lahtee aavikkoralli sleepperdosalla Taklamanin halki.
Kiinan ihmemaa, Kashgar
Vaikka Peking on viela tuhansien kilometrien paassa kiinalaisuus hyppaa heti ensikertalaisen silmille, jopa taalla uiguurialueella. Keski-Aasian tuppukylien jalkeen Kashgar tuntuu suurkaupungilta koristeltuna suurilla mainoskylteilla, joita iloisen sancain on aivan mahdotonta alkaa tavata. Kielia on kaksi, kiina ja uiguuri, mutta se ei paljoa lohduta, silla uiguuria kirjoitetaan muunnelluilla arabialaisilla kirjaimilla.
Taalla ei enaa poliisi koita ryostaa turistia vaan pitaa liioitellunkin hyvaa huolta meista. Kiina valvoo kaikkea. Internetin kayttoon vaaditaan paikallisilta henkilotietokortti ja siksi meita ei aina paasteta nettikahvilaan - omistaja joutuisi kaynnistamaan koneen omalla kortillaan ja taten ottamaan vastuulleen kaiken sen pahan, mita internetissa touhuamme. Taman yhden paikan loysimme, johon turisteja suostutaan ottamaan. Ennen koneelle paasya tyontekija rekisteroi meidat passin avulla koneen kayttajiksi.
Pamirin jugurtti-leipa -kuurin jalkeen suuta polttelevat herkulliset, mutta tuliset kiinalais- ja uiguuriruoat. Kiinalaista syodaan lounaalla ja uiguuria illalla silla ramadanin takia kaikki muslimi paikat ovat kiinni ilta seitsemaan asti. Ja silloinkin paasi vasta poydan aareen istumaan. Poydat olivat taynna vakea ja jokaiselle oli katettu leipaa ja vesimelonia valmiiksi, mutta kukaan ei viela syonyt. Auringonlaskua odotettiin karsivallisesti eika poydista napsittu ennen h-hetkea ja ruokarukousta.
Muslimimeininki on taalla enemman esilla kuin missaan Keski-Aasiassa. Ramadan ei ollut ongelma Tadzikistanissa, mutta nyt sita noudatetaan tarkasti. Myos vaatetuksessa tulee uskonto vahvasti esille. Naisilla hiveja ja miehilla perinteinen muslimihattu. Uiguurien kieli ja kultturi on lasna, mutta kiinalaisuus puskee joka kulman takaa esille ja rakentaa perinteisen vanhankaupungin tilalle moderneja taloja. Surullista - eivat tajua, etta juuri vanhakaupunki houkuttaisi turisteja.
Kashgar on kuitenkin loistava paikka pienelle huoltojaksolle, jota Iloinen Sancai kipeasti kaipasi Keski-Aasian polyjen jalkeen.
Taalla ei enaa poliisi koita ryostaa turistia vaan pitaa liioitellunkin hyvaa huolta meista. Kiina valvoo kaikkea. Internetin kayttoon vaaditaan paikallisilta henkilotietokortti ja siksi meita ei aina paasteta nettikahvilaan - omistaja joutuisi kaynnistamaan koneen omalla kortillaan ja taten ottamaan vastuulleen kaiken sen pahan, mita internetissa touhuamme. Taman yhden paikan loysimme, johon turisteja suostutaan ottamaan. Ennen koneelle paasya tyontekija rekisteroi meidat passin avulla koneen kayttajiksi.
Pamirin jugurtti-leipa -kuurin jalkeen suuta polttelevat herkulliset, mutta tuliset kiinalais- ja uiguuriruoat. Kiinalaista syodaan lounaalla ja uiguuria illalla silla ramadanin takia kaikki muslimi paikat ovat kiinni ilta seitsemaan asti. Ja silloinkin paasi vasta poydan aareen istumaan. Poydat olivat taynna vakea ja jokaiselle oli katettu leipaa ja vesimelonia valmiiksi, mutta kukaan ei viela syonyt. Auringonlaskua odotettiin karsivallisesti eika poydista napsittu ennen h-hetkea ja ruokarukousta.
Muslimimeininki on taalla enemman esilla kuin missaan Keski-Aasiassa. Ramadan ei ollut ongelma Tadzikistanissa, mutta nyt sita noudatetaan tarkasti. Myos vaatetuksessa tulee uskonto vahvasti esille. Naisilla hiveja ja miehilla perinteinen muslimihattu. Uiguurien kieli ja kultturi on lasna, mutta kiinalaisuus puskee joka kulman takaa esille ja rakentaa perinteisen vanhankaupungin tilalle moderneja taloja. Surullista - eivat tajua, etta juuri vanhakaupunki houkuttaisi turisteja.
Kashgar on kuitenkin loistava paikka pienelle huoltojaksolle, jota Iloinen Sancai kipeasti kaipasi Keski-Aasian polyjen jalkeen.
Turistijärvi, Karakul, Kiina
Ja koska se oli turistijarvi, vaikkakin kaunis sellainen, paatettiin taas etsia omia reitteja. Tashgurganin jalkeen stopattiin bussi pikkuriikkisen kylan kohdalla kauempana Kara Kulista. Yovyttiin paikallisen kirgiisi perheen luona, mutta kontaktit isantavakeen jaivat talla kertaa harmittavan vahaisiksi. Syyna oli nuorimman jarjeton pelko meita kohtaan. Pikkuinen alkoi huutaa kuin henkensa hadasa, kun naki jomman kumman meista. Han ei varmaan ollut nahnyt valkoisia ennen... Talosta loytyi telkkari, mutta ei vessaa:)
Tehtiin paivaretkia Muztag Atan (7546m) juurelle ja tirkisteltiin jaatikoita lumisateen lomasta. Hetkeksi aurinko palkitsi meidat lampimilla sateillaan: nakyma oli todella odottamisen arvoinen, kun jarvi ja jaatikot kimmelsivat pilvien lomasta.
Tehtiin paivaretkia Muztag Atan (7546m) juurelle ja tirkisteltiin jaatikoita lumisateen lomasta. Hetkeksi aurinko palkitsi meidat lampimilla sateillaan: nakyma oli todella odottamisen arvoinen, kun jarvi ja jaatikot kimmelsivat pilvien lomasta.
20 metriä Pakistania, Khunjerab-sola
Tashkurganista on tata nykya mahdollista tehda retki Pakistanin rajalle Kunjerabin-solaan. Kun Kiinalainen keski-ikainen pariskunta pyysi meita liittymaan seuraan, emme voineet vastustaa kiusausta.
Ennen lahtoa passit jatettiin rajavartioille Tashkurganiin, Iloista Sancaita ei niin vaan paastettaisikaan loikkaamaan Pakistaniin(!?).
Kaupungin jalkeen Karakoram Hwy seurailee korkeaa laaksoa, Kiinassa olosta muistuttavat enaa China Telecomin valtavat linkkimastot, jotka takaavat kannykan toiminnan syrjaisimmissakin osissa maata seka satunnaiset poliisi-asemat. Muuten laakso on puhdasta Ita-Pamiria seka jurtista ja muta-tiili-taloista koostuvalta arkkitehtuuriltaan etta laakealta jaatikkohuippujen taplittamalta luonnoltaan.
Solassa yksinainen Kiinalainen sotilas hytisi ja valvoi nuivasti turistien tekemisia rajan tuntumassa. Ennen paluuta perus-kiinalaiset turisti fotot sormet victory-asennossa ja takaisin Tashkurganiin.
Ennen lahtoa passit jatettiin rajavartioille Tashkurganiin, Iloista Sancaita ei niin vaan paastettaisikaan loikkaamaan Pakistaniin(!?).
Kaupungin jalkeen Karakoram Hwy seurailee korkeaa laaksoa, Kiinassa olosta muistuttavat enaa China Telecomin valtavat linkkimastot, jotka takaavat kannykan toiminnan syrjaisimmissakin osissa maata seka satunnaiset poliisi-asemat. Muuten laakso on puhdasta Ita-Pamiria seka jurtista ja muta-tiili-taloista koostuvalta arkkitehtuuriltaan etta laakealta jaatikkohuippujen taplittamalta luonnoltaan.
Solassa yksinainen Kiinalainen sotilas hytisi ja valvoi nuivasti turistien tekemisia rajan tuntumassa. Ennen paluuta perus-kiinalaiset turisti fotot sormet victory-asennossa ja takaisin Tashkurganiin.
Syrjäinen, Kiinalaistunut pikkukaupunki, Tashkurgan
Akkia alkoi Kashgarin helle hiertaa Iloisen Sancain mielta! Jo kolme kokonaista paivaa kaupungin kuumilla ja polyisilla kaduilla sai rytmiryhmamme kaipaamaan jalleen viileaa vuoristoilmaa.
Aikaisin aamulla lampsimme bussiasemalle, kylla ihan oikealle bussiasemalle, katsomaan josko kyyti Tashkurganiin lohkeaisi. Ei enaa tinkimista ahneiden taksikuskien kanssa, ei palelemista tunti tolkulla jossain syrjaisen tien varressa. Kiinasta kun loytyy ihka oikeita aikataulutettuja busseja joihoi saa ostaa paikkalipun etukateen! Niin, ja bussi Tashkurganiin lahti valittomasti, ihan kuten aikatauluun oli kirjoitettu.
Karakoram High Way:ksi nimetty Kiinan ja Pakistanin valille rakennettu vayla on komea. Kashgarin keitaalta tie suuntaa vaajamatta kohti vuoria. Matkaaja hemmotellaan oudoilla, psykedeelisen varisilla ja muotoisilla hiekkakivi vuorilla, jarjen vastaisilla vertikaali seinamilla seka lopuksi valkeina hohtavilla jaatikoilla. Pamirin ylangolle saavuttaessa kaunistavat lukuisat kirkkaat vuoristojarvet maisemaa. Tien rakentaminen kesti Kiinalaisilta liki 20 vuotta ja vaati yli 400 kuolonuhria, joten ilmaiseksi ei reittia lapi noiden uskomattomien maisemien puhkaistu.
Tashkurgan on kummallinen pikkukaupunki syrjaisessa Tashkurganin laaksossa Tashkurgan-joen rannalla. Erityisesti ennen Karakoram Hwy:n valmistumista laakso oli taydellisesti eristynyt. Pakistanista lahestyttaessa pitaa ylittaa 4650 metrinen Khunjerab-sola, Tajikistanista reiti kulkee 4665 metrisen Qulma-solan kautta ja Kiinan Kashgarista kulkeva reitti kohoaa sekin 4100 metrin korkeuteen. Yksi jyrkka ja kapea jokilaakso pysyttelee kolmentuhannen metrin korkeudessa, mutta tata kautta paatyy ainoastaan Taklamanin aavikolle.
Ei siis ihme etta laaksossa puhutaan omaa etaisesti Persian sukuista kielta; asukkaat ovat alunperin sukua Tadzikeille. Muutenkin meininki muistutti kovasti Pamirista, vahvoilla Kiinalaisilla mausteilla. Kaupungin paakatu ja pari isompaa poikkikatua olivat uutta Kiinalle tunnusomaista arkkitehtuuria, katutaso pullollaan pienta ravintolaa, ruoka- ja rattikauppaa, niin ja totta kai Kiinalaisia mainoskirjoitusta varikkaimmillaan. Oikean Tashkurganin loytaakseen piti harhailla sivukujille, joilla talojen rakennusmateriaalina oli kaytetty viela savea ja tiilta tai avaraan jokilaaksoon, jota laiduntavat elaimet ja jurtat taplittavat. Paitsi etta osa jurtista oli pystyssa valtavana hotellimaisena turistikompleksina. Kiinalaisen B-luokan popin saattoi kuulla kilometrin paahan...
Kiina on suuri ja mahtava, kiehtova ja kiinnostava, ja sen lonkerot yltavat hammentavan kauas. Idasta nousee auringon varmasti uusi populaarikulttuuri ja globalisaation muoto.
Aikaisin aamulla lampsimme bussiasemalle, kylla ihan oikealle bussiasemalle, katsomaan josko kyyti Tashkurganiin lohkeaisi. Ei enaa tinkimista ahneiden taksikuskien kanssa, ei palelemista tunti tolkulla jossain syrjaisen tien varressa. Kiinasta kun loytyy ihka oikeita aikataulutettuja busseja joihoi saa ostaa paikkalipun etukateen! Niin, ja bussi Tashkurganiin lahti valittomasti, ihan kuten aikatauluun oli kirjoitettu.
Karakoram High Way:ksi nimetty Kiinan ja Pakistanin valille rakennettu vayla on komea. Kashgarin keitaalta tie suuntaa vaajamatta kohti vuoria. Matkaaja hemmotellaan oudoilla, psykedeelisen varisilla ja muotoisilla hiekkakivi vuorilla, jarjen vastaisilla vertikaali seinamilla seka lopuksi valkeina hohtavilla jaatikoilla. Pamirin ylangolle saavuttaessa kaunistavat lukuisat kirkkaat vuoristojarvet maisemaa. Tien rakentaminen kesti Kiinalaisilta liki 20 vuotta ja vaati yli 400 kuolonuhria, joten ilmaiseksi ei reittia lapi noiden uskomattomien maisemien puhkaistu.
Tashkurgan on kummallinen pikkukaupunki syrjaisessa Tashkurganin laaksossa Tashkurgan-joen rannalla. Erityisesti ennen Karakoram Hwy:n valmistumista laakso oli taydellisesti eristynyt. Pakistanista lahestyttaessa pitaa ylittaa 4650 metrinen Khunjerab-sola, Tajikistanista reiti kulkee 4665 metrisen Qulma-solan kautta ja Kiinan Kashgarista kulkeva reitti kohoaa sekin 4100 metrin korkeuteen. Yksi jyrkka ja kapea jokilaakso pysyttelee kolmentuhannen metrin korkeudessa, mutta tata kautta paatyy ainoastaan Taklamanin aavikolle.
Ei siis ihme etta laaksossa puhutaan omaa etaisesti Persian sukuista kielta; asukkaat ovat alunperin sukua Tadzikeille. Muutenkin meininki muistutti kovasti Pamirista, vahvoilla Kiinalaisilla mausteilla. Kaupungin paakatu ja pari isompaa poikkikatua olivat uutta Kiinalle tunnusomaista arkkitehtuuria, katutaso pullollaan pienta ravintolaa, ruoka- ja rattikauppaa, niin ja totta kai Kiinalaisia mainoskirjoitusta varikkaimmillaan. Oikean Tashkurganin loytaakseen piti harhailla sivukujille, joilla talojen rakennusmateriaalina oli kaytetty viela savea ja tiilta tai avaraan jokilaaksoon, jota laiduntavat elaimet ja jurtat taplittavat. Paitsi etta osa jurtista oli pystyssa valtavana hotellimaisena turistikompleksina. Kiinalaisen B-luokan popin saattoi kuulla kilometrin paahan...
Kiina on suuri ja mahtava, kiehtova ja kiinnostava, ja sen lonkerot yltavat hammentavan kauas. Idasta nousee auringon varmasti uusi populaarikulttuuri ja globalisaation muoto.
Vihdoinkin Kiinassa, Kashgar, Xinjiang
Keski-Aasian viimeinen etappi ennen Kiinaa taittui valkean Lada Nivan
kyydissa. Kaunis Kirgisia jai taakse, ja edessa olivat uudet seikkailut
Kiinassa. Rajan ylitys meni vaivatta. Menetyksiin jouduimme tosin
lukemaan yhden sivun Kiinan matkaoppaassamme, siina kun oli erasta
saarta koskien piirretty raja hieman vaaraan paikkaan... Onneksi Helena
tajusi repaista sivun valittomasti irti ja ojentaa sen
holmistyneelletullivirkailijalle; elintarkea matkaopas katosi takaisin
rinkkaan.
Kashgariin saavuimme myohaan illalla, ah lammin suihku, halpa kalja ja
maukas uiguurikeittion ruoka!
kyydissa. Kaunis Kirgisia jai taakse, ja edessa olivat uudet seikkailut
Kiinassa. Rajan ylitys meni vaivatta. Menetyksiin jouduimme tosin
lukemaan yhden sivun Kiinan matkaoppaassamme, siina kun oli erasta
saarta koskien piirretty raja hieman vaaraan paikkaan... Onneksi Helena
tajusi repaista sivun valittomasti irti ja ojentaa sen
holmistyneelletullivirkailijalle; elintarkea matkaopas katosi takaisin
rinkkaan.
Kashgariin saavuimme myohaan illalla, ah lammin suihku, halpa kalja ja
maukas uiguurikeittion ruoka!
Kaunis Kirgisia, Pamir Alay
Sari Tash on ensimmainen kyla Kirgisiassa jonka Pamirilta matkaavat
turistit nakevat. Sari Tash on olemassa vain siksi etta kaksi tieta
sattuu risteamaan juuri siina. Toinen tulee Kiinasta ja jatkaa Pamir
Alai-laaksoa kohti Dushanbea, toinen laskeutuu Pamirilta kohti Oshia.
Kirgisian levottomuuksien vuoksi olimme ottaneet vain viiden paivan
TRANSIT-viisumin. Halusimme silti kokea Kirgisiaa edes vahan.
Sary Tashista hoitui kyyti Sary Moguliin Kirgisian puolustusvoimien
rekassa testosteroiinin ja kalashnikovien seassa. Silti, lifti oli
miellyttava ja ilmainen.
Sary Mogul olikin jo toista maata. Idyllinen maanviljelyskyla mahtavilla
maisemilla vahvasti jaatikoityneille Pamir Ala-vuorille. Heti Kirgisiaan
saavuttuamme naimme joka puolella uljaita hevosia; Iloinen Sancai halusi
ratsaille. Pienen tinkimisen jalkeen saimme haluamamme kahdenpaivan
perusturistipaketin polleineen ja jurttineen.
Koko yon satoi mutta aamulla vuoret hohtivat valkeina uudesta lumesta.
Hyvilla mielin aloitimme vaelluksen. Kumpuilevaa heinikkoa, viilea
vuoristotuuli, kaikkialla paimenia elaimineen. Kirgisia alkoi tuntua
todella hyvalta.
Paikalliset kasittelivat hevosiaan kasittamattoman taitavasti.
Todennakoisesti pojat oppivat ratsastamaan heti konttausvaiheen jalkeen.
Jurtassa meille tarjoiltiin tuttu ja tuhti Kirgiisi evas: kaimakia eli
tuoretta jakinvoita, kefiria eli jakkijogurttia, kurtia eli hapatettua
jakin juustoa, hoysteena leipaa ja vihreaa teeta.
Ilta muuttui taas sateiseksi ja makoilimme vain jurtan lammossa.
Seuraava aamu valkeni uskomattoman kauniina. Maa oli jaassa ja aurinko
paisteli pilvien lomasta. Paimenet olivat jo viemassa karjaa laitumille.
Naimme ensimmaista kertaa Pamir Alain mahtavat jaatikot lahelta.
Ennen paluuta ratsastimme viela ylemmas vuorten juurelle. Heinikkoisten
kukkuloiden keskelta kirkkaat jarvet heijastelivat Pik Lenin
pohjoisseinaman jaatikoita, paimenet hevostensa selassa kaitsemassa
lampaitaan, maa kuorrutettu ensilumella. Kasittamattoman kaunista!
Paluumatka sujui jo rutiinilla ja takaisin Sary Mogulissa olimme
iltapaivalla. Ratsastus hevosella paljastui yllattavan raskaaksi
toiminnaksi. Paikat olivat viimeksi yhta jumissa Rishikeshin
joogakokeilun jalkeen!
Liftasimme avolavakuorma-auton kyydissa takaisin Sary Tashiin.
turistit nakevat. Sari Tash on olemassa vain siksi etta kaksi tieta
sattuu risteamaan juuri siina. Toinen tulee Kiinasta ja jatkaa Pamir
Alai-laaksoa kohti Dushanbea, toinen laskeutuu Pamirilta kohti Oshia.
Kirgisian levottomuuksien vuoksi olimme ottaneet vain viiden paivan
TRANSIT-viisumin. Halusimme silti kokea Kirgisiaa edes vahan.
Sary Tashista hoitui kyyti Sary Moguliin Kirgisian puolustusvoimien
rekassa testosteroiinin ja kalashnikovien seassa. Silti, lifti oli
miellyttava ja ilmainen.
Sary Mogul olikin jo toista maata. Idyllinen maanviljelyskyla mahtavilla
maisemilla vahvasti jaatikoityneille Pamir Ala-vuorille. Heti Kirgisiaan
saavuttuamme naimme joka puolella uljaita hevosia; Iloinen Sancai halusi
ratsaille. Pienen tinkimisen jalkeen saimme haluamamme kahdenpaivan
perusturistipaketin polleineen ja jurttineen.
Koko yon satoi mutta aamulla vuoret hohtivat valkeina uudesta lumesta.
Hyvilla mielin aloitimme vaelluksen. Kumpuilevaa heinikkoa, viilea
vuoristotuuli, kaikkialla paimenia elaimineen. Kirgisia alkoi tuntua
todella hyvalta.
Paikalliset kasittelivat hevosiaan kasittamattoman taitavasti.
Todennakoisesti pojat oppivat ratsastamaan heti konttausvaiheen jalkeen.
Jurtassa meille tarjoiltiin tuttu ja tuhti Kirgiisi evas: kaimakia eli
tuoretta jakinvoita, kefiria eli jakkijogurttia, kurtia eli hapatettua
jakin juustoa, hoysteena leipaa ja vihreaa teeta.
Ilta muuttui taas sateiseksi ja makoilimme vain jurtan lammossa.
Seuraava aamu valkeni uskomattoman kauniina. Maa oli jaassa ja aurinko
paisteli pilvien lomasta. Paimenet olivat jo viemassa karjaa laitumille.
Naimme ensimmaista kertaa Pamir Alain mahtavat jaatikot lahelta.
Ennen paluuta ratsastimme viela ylemmas vuorten juurelle. Heinikkoisten
kukkuloiden keskelta kirkkaat jarvet heijastelivat Pik Lenin
pohjoisseinaman jaatikoita, paimenet hevostensa selassa kaitsemassa
lampaitaan, maa kuorrutettu ensilumella. Kasittamattoman kaunista!
Paluumatka sujui jo rutiinilla ja takaisin Sary Mogulissa olimme
iltapaivalla. Ratsastus hevosella paljastui yllattavan raskaaksi
toiminnaksi. Paikat olivat viimeksi yhta jumissa Rishikeshin
joogakokeilun jalkeen!
Liftasimme avolavakuorma-auton kyydissa takaisin Sary Tashiin.
Pamirin sininen sydän, Karakul, Tadzikistan
Polyinen Murgab jai taakse ja aloitimme viimeisen etappimme
Tajikistanissa. Alla oli vanha neukkujeeppi ja suuntana Kirgisia.
Syksy alkoi jo saapua Pamirille; jaatyneet joet kimmaltelivat kirkkaassa
aamuauringossa. Ennen Karakulia hyppasimme jeepista, pupelsimme nuudelit
ja lahdimme huiputtamaan laheista viisitonnista nyppylaa. Ylhaalta
avautuivat epatodellisen kauniit mutta karut maisemat. Loppumaton maara
vuorien jonoja ja jaatikoita, kaukana alhaalla syvansininen
Karakul-jarvi.
Yovyimme jarven rannalla kylassa jonka nimi oli myos yllatyksellisesti
Karakol. Jalleen yksi maailmanlopun asutuskeskus kaukana kaikesta.
Puitteet tosin olivat komeat. Sinisen jarven takaa kohosi mahtavana yli
7000 metrinen Pik Lenin.
Aamulla huristelimme Kirgisiaan. Elamysrikas kuukausi Tajikistanissa
siirtyi historiaan.
Tajikistanissa. Alla oli vanha neukkujeeppi ja suuntana Kirgisia.
Syksy alkoi jo saapua Pamirille; jaatyneet joet kimmaltelivat kirkkaassa
aamuauringossa. Ennen Karakulia hyppasimme jeepista, pupelsimme nuudelit
ja lahdimme huiputtamaan laheista viisitonnista nyppylaa. Ylhaalta
avautuivat epatodellisen kauniit mutta karut maisemat. Loppumaton maara
vuorien jonoja ja jaatikoita, kaukana alhaalla syvansininen
Karakul-jarvi.
Yovyimme jarven rannalla kylassa jonka nimi oli myos yllatyksellisesti
Karakol. Jalleen yksi maailmanlopun asutuskeskus kaukana kaikesta.
Puitteet tosin olivat komeat. Sinisen jarven takaa kohosi mahtavana yli
7000 metrinen Pik Lenin.
Aamulla huristelimme Kirgisiaan. Elamysrikas kuukausi Tajikistanissa
siirtyi historiaan.
Pyöräretki paimenten kesälaitumille, Pshart-laakso,Tadzikistan
Lampaannahasta tehdyssa jurtassa vaari laulaa pienokaista uneen ja keinuttaa kehtoa vauhdikkaasti - tuollaiseen keinumiseen tottuneesta tulisi varmaan hyva merimies. Tytto laittaa tulta kaminaan ja isa opettelee englantia sanakirjastamme. Muodoltaan puolijoukkuetelttaa muistuttava kirgiisien perinteinen asumus on koristeltu kirjavin matoin ja kankain. Kirgiisien, vaikka ollaan viela Tadzikistanissa, silla Murgabista eteenpain vaesto on etnisesti paaasiassa kirgiiseja.
Jumalan hylkaamasta Murgabista loytyi yllattaen pyoravuokraamo ja umpikujien kavelyyn vasyneina otimme vaihteeksi pyorat alle ja suuntasimme pariksi paivaksi paikallisten kesalaitumille Phsart-laaksoon. Hurjan kaunis paikka! 4000 metrissa sijaitseva laakso koreili kaikissa eri savyissa, joita voi vain kuvitella luonnossa nakevansa. Pohja oli levollisen avara ja ihanan tasainen fillarointiin. Perille paastyamme ja pakollisen tinkaushetken jalkeen meidat otettiin iloisin ja ihmettelevin silmin vastaan. Tays yllapito 6usd\paiva.
Saimme seurata jakkien aamu- ja iltalypsya. Pikkujakit jaivat paivaksi jurttakylan liepeille leikkimaan, mutta isommat vietiin laiduntamaan ylemmas rinteeseen. Nama hupaisat elukat tarjoavat ison osan ravinnosta: jugurttia, voita, maitoa erilaisin yhdistelmin. Jugurttia kaytettiin myos kasvoilla rauhoittamaan auringonpolttamaa ihoa.
Ihmiset vaikuttivat onnellisilta jurtissaan. Yksinkertaista perinteiden mukaista elamaa upean luonnon keskella hoystettyna nykyajan mukavuuksilla. Meidan jurtastamme loytyi mm. aurinkopaneelilla toimiva sahkovalo ja kiinalainen muistikortteja lukeva ministereo. Siihen saatiin myos kytkettya Jussin mp3-soitin, mutta suomalainen musiikki sytytti vain juuri kavelemaan oppineen lapsukaisen tanssiaskeliin. Pian isommat lapset vaihtoivat taas tutumpiin saveliin.
Jumalan hylkaamasta Murgabista loytyi yllattaen pyoravuokraamo ja umpikujien kavelyyn vasyneina otimme vaihteeksi pyorat alle ja suuntasimme pariksi paivaksi paikallisten kesalaitumille Phsart-laaksoon. Hurjan kaunis paikka! 4000 metrissa sijaitseva laakso koreili kaikissa eri savyissa, joita voi vain kuvitella luonnossa nakevansa. Pohja oli levollisen avara ja ihanan tasainen fillarointiin. Perille paastyamme ja pakollisen tinkaushetken jalkeen meidat otettiin iloisin ja ihmettelevin silmin vastaan. Tays yllapito 6usd\paiva.
Saimme seurata jakkien aamu- ja iltalypsya. Pikkujakit jaivat paivaksi jurttakylan liepeille leikkimaan, mutta isommat vietiin laiduntamaan ylemmas rinteeseen. Nama hupaisat elukat tarjoavat ison osan ravinnosta: jugurttia, voita, maitoa erilaisin yhdistelmin. Jugurttia kaytettiin myos kasvoilla rauhoittamaan auringonpolttamaa ihoa.
Ihmiset vaikuttivat onnellisilta jurtissaan. Yksinkertaista perinteiden mukaista elamaa upean luonnon keskella hoystettyna nykyajan mukavuuksilla. Meidan jurtastamme loytyi mm. aurinkopaneelilla toimiva sahkovalo ja kiinalainen muistikortteja lukeva ministereo. Siihen saatiin myos kytkettya Jussin mp3-soitin, mutta suomalainen musiikki sytytti vain juuri kavelemaan oppineen lapsukaisen tanssiaskeliin. Pian isommat lapset vaihtoivat taas tutumpiin saveliin.
Umpikujia, Batchor, Gorno Badakshan, Tadzikistan
Suunnitelma lahtea tutkimaan Bartang-laaksoa hukkui tulvavesien alle. Kuulimme sattumalta eraalta venalaiselta, etta tie Bartangiin oli poikki kolmesta kohtaa joen tulvimisen vuoksi. Nopea suunnitelmien muutos: lahdimme seuraavana aamuna aikaisin kohti Batchorin kylaa, josta kartan mukaan lahtisi n. kuuden paivan mittainen trekki kauniille vuoristojarvien ketjulle 4000-4500 metrin korkeuteen.
Kaveltyamme 18 km Batchorista kohti jarvia edessa oli umpikuja. Karttaan merkattua polkua ei ollut, emmeka loytaneet turvallista reittia ensimmaisen turkoosin jarven ympari. Maanvyoryma oli varmaankin peittanyt polun alleen ja rinteelta kieri kivenmurikoita yha solkenaan. Ei muuta kuin samaa reittia takaisin ja taas uutta suunnitelmaa kehiin.
Viitisen kilometria ennen Batchoria kaannyimme kohti Yashil Kul nimista jarvea ja suunnittelimme tulevamme joen toista puolta takaisin. Umpikuja vol. 2: silta oli huuhtoutunut tulvavesien mukana, joten iloisen sancain paluumatka tapahtui jalleen kerran samaa reittia. Tosin tama suunta kuitenkin tarjosi meille ihanan rantalomapaivan kauniin Yashil Kulin aarella - ja tottakai kavimme uimassa. Ilman haasteita ei tastakaan retkesta selvitty. Meidan oli ylitettava joki, joka oli hieman liian syva Helenalle, mutta Jussin kahlattavissa. Jussi siis ylitti joen 5 kertaa kantaen molemmat rinkat seka Helenan kuohujen yli. Takas tullessa vesi oli hieman alempana ja loysimme paremman ylityspaikan niin, etta Helenakin selviytyi joesta oman rinkkansa kanssa. Varpaat kylla palelivat kahlauksen jalkeen.
Batchorissa meilta koitettiin kiskoa 10 kertaista hintaa autokyydista, joten loppuverryttelyksi taivalsimme viela 18 km Batchorista paatielle, josta saimme viela samana paivana kyydin Murgabiin. 110 km edestakaisin kavelya tuntui jaloissa ja hermoissa - Murgabin kolkossa hotellissa (ei juoksevaa vetta tai muita turhanpaivaisyyksia) jopa Tadzikistanilainen olut maistui yhtakkia hyvalta.
Kaveltyamme 18 km Batchorista kohti jarvia edessa oli umpikuja. Karttaan merkattua polkua ei ollut, emmeka loytaneet turvallista reittia ensimmaisen turkoosin jarven ympari. Maanvyoryma oli varmaankin peittanyt polun alleen ja rinteelta kieri kivenmurikoita yha solkenaan. Ei muuta kuin samaa reittia takaisin ja taas uutta suunnitelmaa kehiin.
Viitisen kilometria ennen Batchoria kaannyimme kohti Yashil Kul nimista jarvea ja suunnittelimme tulevamme joen toista puolta takaisin. Umpikuja vol. 2: silta oli huuhtoutunut tulvavesien mukana, joten iloisen sancain paluumatka tapahtui jalleen kerran samaa reittia. Tosin tama suunta kuitenkin tarjosi meille ihanan rantalomapaivan kauniin Yashil Kulin aarella - ja tottakai kavimme uimassa. Ilman haasteita ei tastakaan retkesta selvitty. Meidan oli ylitettava joki, joka oli hieman liian syva Helenalle, mutta Jussin kahlattavissa. Jussi siis ylitti joen 5 kertaa kantaen molemmat rinkat seka Helenan kuohujen yli. Takas tullessa vesi oli hieman alempana ja loysimme paremman ylityspaikan niin, etta Helenakin selviytyi joesta oman rinkkansa kanssa. Varpaat kylla palelivat kahlauksen jalkeen.
Batchorissa meilta koitettiin kiskoa 10 kertaista hintaa autokyydista, joten loppuverryttelyksi taivalsimme viela 18 km Batchorista paatielle, josta saimme viela samana paivana kyydin Murgabiin. 110 km edestakaisin kavelya tuntui jaloissa ja hermoissa - Murgabin kolkossa hotellissa (ei juoksevaa vetta tai muita turhanpaivaisyyksia) jopa Tadzikistanilainen olut maistui yhtakkia hyvalta.
lauantai 28. elokuuta 2010
Ilmeisesti Kiinan ja Googlen viilenneisiin väleihin liittyen Blogspot ei näy Kiinassa. Tämän johdosta päivitykset tulevat jatkossa näkymään ainoastaan iloisen sancain "kakkosblogissa", eli :
http://www.travelpod.com/travel-blog/iloinensancai/1/tpod.html
Tapaamisiin siis siellä!
torstai 26. elokuuta 2010
maanantai 9. elokuuta 2010
Tadzikistan, Pamir: Kommunistien pyhiinvaellus
Neuvostoaikojen muistoksi retkikuntamme lahti Lada Nivalla Karl Marx ja Engels -vuorten ympari. Tiimiin kuului meidan lisaksi sveitsilainen pariskunta Claudia ja Alex seka maailman paras rallikuski Abdulnazar.
Lada Niva koetteli aluksi pyhiinvaeltajien uskoa sammumalla noin 15 kertaa ensimmaisen paivan aikana. Loppua kohden Niva kuitenkin oli hyvin hengessa mukana ja pysyi uskollisena silloinkin, kun tie naytti silta, etta siita paasi vain helikopterilla. Vasta viimeisena paivana puhkesi rengas.
Ensimmaisen paivan kohokohdaksi muodostui Bibi Fatiman kuuma lahde. Homma toimi kuin suomalainen sauna. Miehilla ja naisilla oli omat vuoronsa ja yllatykseksemme kylpemaan mentiin alasti. Vain kylma olut ja vihta puuttui. Lahteella oli etenkin naisille erityinen merkitys. Kallionseinamassa oli pieni luola, jonne piti kiiveta, mikali halusi lapsia. Ja taallahan se on itsestaan selvaa, etta lapsia halutaan heti, kun on joku, jonka kanssa niita voi tehda. Muut naiset koittivat tarjota minulle ja Claudiallekin tata oivaa tilaisuutta ankea pieneen kallionkoloon, mutta koitin selittaa, etta lapsia on parempi hankkia kotona suomessa eika haahuillessa ympari maailmaa. Claudia hoiti tilanteen paljon sujuvammin valehtelemalla, etta hanella on kaksi lasta. Taytyy ottaa opikseen, vaikka tuntuu hassulta sanoa, etta kotona odottaa lapsilauma, jos on juuri kertonut olevansa puolen vuoden reissulla. Eras vahan tukevampi nainen oli selvastikin lastenhankkimisaikeissa. Han ei meinannut millaan mahtua kuumana hoyryavaan luolaan, mutta muut naiset tyonsivat ja puskivat ja saivat vihdoin koko paketin sullottua luolaan. Jonkin sortin ihme oli se, etta tama nainen paasi kolosta viela uloskin.
Kaksi ensimmaista paivaa Lada Niva puuskutti Wakhan laaksoa ylos. Katselimme vuolaana virtaavan joen toisella puolella olevaa Afganistania. Siella nakyi vain muutamia paimentolaisia ja pelottavan jyrkka vuoristotie. Afganistan on tassa kohden vain todella kapea kaistale ja pystyimme samaan aikaan nakemaan Pakistanille kuuluvia vuorten huippuja. Kuskimme on punaisella ristilla toissa ja han oli kaynyt joen toisella puolella pari kertaa. Maan tilanteeseen han totesi, etta maa ei ole enaa afganilaisten, vaan ulkomaalaisten maa.
Kolmantena paivana sai jannittaa loppuun asti voittaako Lada vaikeudet vai joudutaanko kaantymaan takaisin. Auto ja kuski tekivat hyvaa tyota ja jokaisen joenylityksen jalkeen tiimimme antoi kaksikolle raikuvat ablodit. Vihdoin saavuimme 4200m korkealla olevalle Turuntai Kulille (eli jarvelle). Maisema oli satumaisen kaunis ja muistutti etaisesti Islantia. Vastasatanut lumi kimalteli jaatikoilla ja ylangon rauhalliset varit hallitsivat maisemaa. Alex ehdotti uintia jarvella, eivatka suomalaiset tietenkaan halua jaada rannalle ruikuttamaan. Tulipahan uitua yli 4000 metrissa. Illalla homestayssa meita kohdeltiin taas kuin kuninkaallisia ja uni tuli nopeasti jannittavan paivan jalkeen.
Neljas ja viides paiva olivat jo Ladalle lasten leikkia, kun tiputtelimme Sogh Dara laaksoa alas, nyt Marxin ja Engelsin toista puolta. Herrat valitettavasti paljastivat komeita seinamiaan meille vain vilaukselta pilviverhon takaa. Lohoily kuumassa lahteessa lohdutti kuitenkin retkikuntaamme. Iltapuhteeksi kavelimme n. 7km Drum Kul nimiselle jarvelle, joka on muodostunut maanjaristyksen jalkeen kivivyoiryn padottua veden kulun.
Upean retken lisaksi saimme kaksi uutta ystavaa, jotka tietysti kutsuimme heti Suomeen saunomaan ja purjehtimaan.
Huomenna iloinen sancai suuntaa Bartang-laaksoon, talla kertaa luottaen hyvin epavarmasti julkiseen liikenteeseen. Tarkoitus olisi myos treenata keuhkoja hengitellen vahan ohuempaa ilmaa, silla unelmamme Lansi-Tiibetin retkesta on jo lahella toteutumista.
Lada Niva koetteli aluksi pyhiinvaeltajien uskoa sammumalla noin 15 kertaa ensimmaisen paivan aikana. Loppua kohden Niva kuitenkin oli hyvin hengessa mukana ja pysyi uskollisena silloinkin, kun tie naytti silta, etta siita paasi vain helikopterilla. Vasta viimeisena paivana puhkesi rengas.
Ensimmaisen paivan kohokohdaksi muodostui Bibi Fatiman kuuma lahde. Homma toimi kuin suomalainen sauna. Miehilla ja naisilla oli omat vuoronsa ja yllatykseksemme kylpemaan mentiin alasti. Vain kylma olut ja vihta puuttui. Lahteella oli etenkin naisille erityinen merkitys. Kallionseinamassa oli pieni luola, jonne piti kiiveta, mikali halusi lapsia. Ja taallahan se on itsestaan selvaa, etta lapsia halutaan heti, kun on joku, jonka kanssa niita voi tehda. Muut naiset koittivat tarjota minulle ja Claudiallekin tata oivaa tilaisuutta ankea pieneen kallionkoloon, mutta koitin selittaa, etta lapsia on parempi hankkia kotona suomessa eika haahuillessa ympari maailmaa. Claudia hoiti tilanteen paljon sujuvammin valehtelemalla, etta hanella on kaksi lasta. Taytyy ottaa opikseen, vaikka tuntuu hassulta sanoa, etta kotona odottaa lapsilauma, jos on juuri kertonut olevansa puolen vuoden reissulla. Eras vahan tukevampi nainen oli selvastikin lastenhankkimisaikeissa. Han ei meinannut millaan mahtua kuumana hoyryavaan luolaan, mutta muut naiset tyonsivat ja puskivat ja saivat vihdoin koko paketin sullottua luolaan. Jonkin sortin ihme oli se, etta tama nainen paasi kolosta viela uloskin.
Kaksi ensimmaista paivaa Lada Niva puuskutti Wakhan laaksoa ylos. Katselimme vuolaana virtaavan joen toisella puolella olevaa Afganistania. Siella nakyi vain muutamia paimentolaisia ja pelottavan jyrkka vuoristotie. Afganistan on tassa kohden vain todella kapea kaistale ja pystyimme samaan aikaan nakemaan Pakistanille kuuluvia vuorten huippuja. Kuskimme on punaisella ristilla toissa ja han oli kaynyt joen toisella puolella pari kertaa. Maan tilanteeseen han totesi, etta maa ei ole enaa afganilaisten, vaan ulkomaalaisten maa.
Kolmantena paivana sai jannittaa loppuun asti voittaako Lada vaikeudet vai joudutaanko kaantymaan takaisin. Auto ja kuski tekivat hyvaa tyota ja jokaisen joenylityksen jalkeen tiimimme antoi kaksikolle raikuvat ablodit. Vihdoin saavuimme 4200m korkealla olevalle Turuntai Kulille (eli jarvelle). Maisema oli satumaisen kaunis ja muistutti etaisesti Islantia. Vastasatanut lumi kimalteli jaatikoilla ja ylangon rauhalliset varit hallitsivat maisemaa. Alex ehdotti uintia jarvella, eivatka suomalaiset tietenkaan halua jaada rannalle ruikuttamaan. Tulipahan uitua yli 4000 metrissa. Illalla homestayssa meita kohdeltiin taas kuin kuninkaallisia ja uni tuli nopeasti jannittavan paivan jalkeen.
Neljas ja viides paiva olivat jo Ladalle lasten leikkia, kun tiputtelimme Sogh Dara laaksoa alas, nyt Marxin ja Engelsin toista puolta. Herrat valitettavasti paljastivat komeita seinamiaan meille vain vilaukselta pilviverhon takaa. Lohoily kuumassa lahteessa lohdutti kuitenkin retkikuntaamme. Iltapuhteeksi kavelimme n. 7km Drum Kul nimiselle jarvelle, joka on muodostunut maanjaristyksen jalkeen kivivyoiryn padottua veden kulun.
Upean retken lisaksi saimme kaksi uutta ystavaa, jotka tietysti kutsuimme heti Suomeen saunomaan ja purjehtimaan.
Huomenna iloinen sancai suuntaa Bartang-laaksoon, talla kertaa luottaen hyvin epavarmasti julkiseen liikenteeseen. Tarkoitus olisi myos treenata keuhkoja hengitellen vahan ohuempaa ilmaa, silla unelmamme Lansi-Tiibetin retkesta on jo lahella toteutumista.
tiistai 3. elokuuta 2010
Tadzikistan, Khorog: Pyykkipaiva ja tilannepaivitys
Khorogissa vietetaan pari paivaa akkuja lataillen ja pyykkia pesten. Matka Dushanbesta tanne taittui jeepilla (18 h) neljan brittireissaajan kanssa. Tama on Pamirin vuoristoalueen, GBAO:n (Gorno-Badakshan Autonomous Oblast) suurin kaupunki. GBAO:n alue kasittaa n. 45 % Tadzikistanin pinta-alasta, mutta taalla asuu vain 3 % vaestosta. Pamirilta loytyy mm. entisen Neuvostoliiton alueen korkein vuori Pik Kommunism (7495m) ja Pik Lenin (7134m) kohoaa lahes yhta korkealle. Eika Karl Marxia (6723m) ja Engelsiakaan (6507m) ole nimilla pilattu:) Tosin nimia muutetaan ja on muutettu jo paljon, Kommunism on nykyaan Koh-I-Samani, mutta muuten kommunismin henki puhisee viela alueen korkeimmilla huipuilla. Khorogia on tarkoitus pitaa tukikohtana seuraavat pari viikkoa, joiden aikana tehdaan retket Wakhan- ja Bartang-laaksoihin. Sen jalkeen matka jatkuu kohti Murghabia ja sielta Kirgisian Sary-Tashin kautta Kiinaan. Taalta Khorogista lahdettyamme seuraava netti loytyy Kiinan Kashgarista, siella ollaan 27 tai 28 elokuuta.
Huippuja nakyvissa, Fan-vuoret, Tajikistan
Uzbekistanin helteessa vareilevat, vaikka niin historiaa ja kulttuuria taynna olevat kaupungit saivat viimein iloisen sancain trekki-varpaan taas vapajamaan. Niinpa aamun sarastaessa Tajikistanin viisumin alkamispaivan kunniaksi hyppasimme Samarkandissa marshrutkaan ja hurautimme Uzbekistanin ja Tajikistanin valiselle rajalle. Tulliselvityksiin hyvinkin syvallisesti perehtyneina lapaisimme rajan valtavalla itseluottamuksella vajaaseen tuntiin, ja hengittelimme vapaina Tajikistanin ilmaa.
Seuraavana aamuna herasimme virkistyneina, ja teimme heti karkeen kunnianhimoisen muutoksen suunnitelmiin. Paatimme lahtea yrittamaan yli 4000 metrisen Kaznok-solan yli Iskander-jarvelle. Soimme Sveitsilaisten kera aamupalat, pistimme leirin lajaan, ja suuntasimme kohti kolmessa ja puolessa tonnissa sijaitsevaa Mutnoje-jarvea. Puolen paivan ja jarven lahestyessa alkoivat korkeat huiput keraamaan pilvia. Lounas nautittiin tihkusateessa, mutta teltta saatiin kuivana pystyyn.
Sveitsilaisilta lainaamillamme kiikareilla tarkastelimme seuraavan paivan reittia kohti solaa. Lumisessa rinteessa nakyi selkea polku, olipa solan huipulla muutama ihminenkin. Matkalla jarvelle haastattelimme viela yhta Venalaista retkikuntaa, joka oli juuri ylittanyt solan: "ei ongelmnia". Jussi kavi illansuussa kartoittamassa viela reittia.
Yolla ripotteli vuoronperaan vetta ja rakeita. Ukkonen kumahteli aina sillon talloin vuorenhuippujen lomassa. Illansuussa naimme pari komeaa salamaakin.
Aamulla saa oli hieman sekava, mutta aamupaivaan mennessa pilvet rakoilivat ja aurinko lammitti niin mukavasti etta paatimme yrittaa solaa.
Kiipeaminen alkoi suuremmitta vaikeuksitta, alkupatka oli helpohkoa moreenilla rullailua. Laakson loppupaa jyrkkeni kohti solaa, ja lumisissa kohdissa sai puuskuttaa ihan tosissaan. Viimeisen jyrkan nousun aikana alkoi sataa rantaa, mutta Iloinen Sancai ei hyytynyt vaan jatkoi sitkeasti solan huipulle.
Ylhaalla pilvet halvenivat hetkeksi ja Chimtargan veitsenterava huippu kimalteli auringossa jaatikkoineen. Lahdimme laskeutumaan jyrkkaa moreenia.
Ylhaalta katsottuna laakso naytti hurjalta, 450 metrin laskeutumisen jalkeen pahin pelkomme, jonka olimme sysanneet pois mielestamme, kavi toteen. Umpikuja. Jatkaminen eteenpain olisi tarkoittanut hengella leikkimista. Niin jyrkka ja liukas rinne oli. Mutta kuinka tama oli mahdollista? Sola oli merkitty karttaan, mainittu Lonely Planetissa ja Venalainen retkikunta oli juuri ylittanyt sen. Olimme viela itse nahneet ihmisia solan huipulla edellisena paivana. Oliko yollinen sade pyyhkaissyt polun mennessaan?
Iltapaiva oli jo pitkalla ja olimme vasyneita. Samana paivana emme solaa jaksaisi tai ehtisi ylittaa. Kiipesimme parisataa metria takaisin ylos ja pystytimme teltan turvalliseen paikkaan. Sumupilvet kiertelivat laakson tummanpuhuvien veitsenteravien huippujen ymparilla, taivaalta tuli tihkua jas tuuli huokaili laaksossa. Paikka tuntui samaan aikaan synkan komealta ja kirotulta. Soimme tukevan illallisen ja kavimme nukkumaan. Seuraavana paivana ylittaisimme solan toiseen suuntaan.
Aamu valkeni kauniina ja aurinkoisena. Kaikkialla hohti, yolla oli satanut lunta. Solan huipulle paasimme vaivatta vajaassa puolessatoista tunnissa ja maisemaa ihaillessamme tuntui kaikella olevan taas tarkoituksensa. Vastasatanut lumi sai jaatikot kimmaltelemaan hohtavan valkoisina ja tuuli kiidatteli pilvia huippujen lomassa. Liuimme alas lumiset rinteet ja hetken paasta olimme taas turvallisesti jarven laheisyydessa. Merkkeja ihmisistakin alkoi taas nakya. Paatimme jatkaa iltapaivan aikana viela Alauddin-jarville lihapatojen aareen.
Laskeutuessamme paasimme ihailemaan harvinaisen komeaa luonnon naytelmaa. Chimtargan takaa alkoi kuulua taukoamaton jyrina, mustanpuhuvat pilvet keraantyivat laakson ymparille ja salamat piirtyivat taivaalle. Rankkasateen maalaamat viivat pilvissa olivat satumaisen nakoiset. Ihan kuivana ei Iloinen Sancaikaan selvinnyt mutta oli se sen arvoista. Voitteko kuvitella vuorilla liki puolituntia taukoamatonta jyrinaa? Kaiut seikkailivat vuortenseinamilla herattaen koko vuoriston eloon.
Jumahdimme ensimmaiseen teetupaan, tilasimme oluet, plovit ja shaslikit ja painuimme telttaamme nukkumaan.
Seuraavana paivana aloimme suunnittelemaan matkaa Dushanbeen. Saimme apua Venajaa taitavilta Puolalaisilta, jotka olimme tavanneet aiemmin Tashkentissa. Kerroimme kokemuksestamme Kaznokin solassa, johon yksi paikallinen totesi etta alueella ei ole ollut mitaan vyoryja, olimme vain kuulemma valinneet vaaran reitin.
Mutta miten se on mahdollista? Laakso jota laskeuduimme oli niin jyrkka ja kapea ettei mitaan muuta polkua voi edes harkita. Rupesimme syynaamaan tarkemmin karttojamme ja muistilokeroitamme, kunnes hetken paasta tajusimme, mika oli mennyt pieleen.
Kaznokin sola kulkee reilun 4000 metrisen harjanteen yli. Yksikaan kartta tai reittikuvaus vaan ei kerro etta harjanteen yli menee kaksi vierekkaista solaa. Nahtyamme ihmiset solan huipulla ei pieneen mieleemme enaa juolahtanutkaan etta reitteja voisi olla kaksi. Olimme vain valinneet vaaran, todennakoisesti solan huipulla nakemiemme ihmisten aiheuttaman paahanpinttyman vuoksi. Hyva etta ymmarsimme kaantya ajoissa takaisin.
Seuraavat kaksi paivaa kuluivat julkisissa kulkuneuvoissa ensin Alauddinilta Dushanbeen ja sen jalkeen Dushanbesta Khorogiin Pamirille. Olipahan ainakin mita muistella.
Osman kurvasi paikalle kirkkaan keltaisella Ladallaan ja tarjoutui heittamaan meidat Penjikentiin vaatimattomaan 5 dollarin kiskurihintaan. Matkalla tuo oiva ja taloudellisesti ajava kuski tunnustautui suureksi Viron ja Suomen ystavaksi seka saunomisen miltei fanaattiseksi kannattajaksi.
Penjikentissa meininki oli leppoisa muutta horisontissa haamottavat lumihuiput pitivat ruumiimme rauhattomina ja liikkeessa ja normi saatojen jalkeen saimme allemme taksin joka veisi meidat polun alkupaahan.
Tajikistan hurmasi heti. Kingia jengia, upeita maisemia, halpoja hintoja eika viela esimerkiksi Nepalista tuttuja turismin lieveilmioita. Vuoristossa kaikki tervehtivat iloisesti ja utelivat iloisen sancain synnyinmaata. Ensimmaisen illan kavely jai tyngaksi kun jeepillaan ohi hurauttanut herrasmies totesi hyvin painokkaasti: "kyyti on ilmainen, autoon siita". Autotie jatkui alppimajalle asti josta jatkoimme ilta-auringon loisteessa viela kilometrin verran polkua eteenpain.
Teltta paikkaa etsiessamme sattui silmiimme jonnekin lanteenpain kumarteleva mies, joka oli ottanut rintamasuunnan vain noin 50 astetta ohi Mekasta. Kyselimme josko nurmikentalle sopisi pystyttaa telttaa, johon tama vastasi etta totta kai. Kun majoite oli pystyssa rupesimme suunnitelemaan sapuskan valmistusta, mika ei talle hurskaalle miehelle tullut kuulonkaan. Varsin tahdikkaasti han kehoitti pistamaan sipulit, munat ja makaronit takaisin reppuun ja istumaan viltille. Hetken paasta paikalle ilmestyi nelja miesta lisaa ja viltille alkoi ilmestya salaattia, olutta, vodkaa, kivennaisvetta, valtava vesimelooni, hoyrystettya lammasta... Niin ja agrikaatin hurahdettua kayntiin alkoi viltin vieressa nokottavassa taulutelevisiossa pyorimaan Tajikistanilaiset karaoke-videot! Etta sellainen herrain piknik.
Aamupuuron keitto ei luonnollisesti tullut kuulonkaan ja jaoimme taas evaat herraporukan kanssa. Evaaksi saimme viela pari leipaa ja kurkkua.
Paivan agendana oli nousta ~700 metria Kulikalonin "kulhoon", joka on kuuluisa lukuisista turkooseista jarvistaan. Vuorten viela varjostaessa aamuauringolta sujui kavely vauhdikkaasti ja jo hyvissa ajoin ennen puoltapaivaa alkoi polku tasoittua. "Kulhon" pohja oli karua moreenia, puita oli sentaan jonkinverran vehreyttamassa maisemaa; etelassa kohosi valtavana Chimtargan seudun korkeimman huipun vaikuttava pohjoisseinama.
Puolisentuntia laakson pohjalla harhailtuamme eksyimme ensimmaisen jarven rantaan. Ja tasta eteenpain maisema oli ehka eniten kauneinta ikina. Polku seuraili toinen toistaan kauniimpia turkoosin ja sinisen savyissa hohtavia jarvia, joita yhdistivat kirkkaina solisevat purot. Rannoilla kakkaraiset puut nautiskelivat kesapaivan auringosta. Eraasta pienesta teetuvasta hieman rahjainen aija kutsui meidat teelle. Valmistellessamme lahtoa tarjosimme emannalle paria somonia vaivan palkaksi mutta tama kieltaytyi!
Luulimme nahneemme jo maailman kauneimman paikan kunnes saavuimme telttapaikallemme. Kapean niemennokan karjesta loytyi juuri yhdelle teltalle sopiva tasainen kohta pienen puun varjosta. Ymparilla oli kirkkainta koskaan nakemaamme vetta sinisena ja turkoosina. Chimtargan lumiset huiput heijastuivat tyynesta jarvenpinnasta ja vieressa solisi raikkaana puro. Paratiisi. Iloinen Sancai jumittui kahdeksi paivaksi jarven rannalle ihmettelemaan maailman kauneutta.
Kaikkea aikansa, kuten on tapana sanoa. Kolmantena aamuna pistimme leirin kasaan ja suuntasimme kohti Alauddin-solaa ja sen takana sijaitsevia Alauddin-jarvia. Aamu oli kaunis ja fiilis olisi muuten ollut tosi jees, mutta Jussia riivasi jokin tuntematon tauti. Ruoka ei maistunut, hengastytti, vasytti, ja mikaan ei oikein kiinnostanut. Kiipeaminen tuntui tuskaiselta. 500 metrin kiipeamisen jalkeen eraan turistiretkikunnan aasimiehet saavuttivat meidat. Vanhempi miehista totesi etta saamme heittaa toisen rinkan aasin selkaan. Rahaa han ei kaivannut. Mika pelastava enkeli! Solan ylittamiseen taysilla kantamuksilla ja Jussin kunnolla olisi mennyt ikuisuus, nyt Iloisen Sancain kuorma keveni niin paljon etta saatoimme jatkaa miltei entiseen tahtiin.
Kuten arvata saattaa solan huipulta avautuivat mahtavat nakoalat. Aasimiesten retkue, Sveitsilainen perhe, ilmestyi huipulle muutaman minuutin meidan jalkeemme. Meidan repusta loytyi pahkinoita, kun taas heilla oli muassaan kurkkua, tomaattia, leipaa, omenoita, nakkeja... Annoskateuden valttamiseksi tai aidon ystavallisyyden eleena Iloinen Sancai paastettiin kuitenkin osingoille ja kaikilla oli parempi mieli.
Varpaat hellina saavuimme leiriin, jossa kestitsemisemme jatkui. Telttapaikka loytyi Sveitsilaisen retkikunnan vieresta jarven rannalta. Jussi paineli piakkoin telttaan ja loysi itseltaan lampoa 37,6 astetta. Illalla ruoka kuitenkin jo maistui ja aamulla Iloinen Sancai herasi entista ehompana.
Vuoriseikkailu jatkuu...
Seuraavana aamuna herasimme virkistyneina, ja teimme heti karkeen kunnianhimoisen muutoksen suunnitelmiin. Paatimme lahtea yrittamaan yli 4000 metrisen Kaznok-solan yli Iskander-jarvelle. Soimme Sveitsilaisten kera aamupalat, pistimme leirin lajaan, ja suuntasimme kohti kolmessa ja puolessa tonnissa sijaitsevaa Mutnoje-jarvea. Puolen paivan ja jarven lahestyessa alkoivat korkeat huiput keraamaan pilvia. Lounas nautittiin tihkusateessa, mutta teltta saatiin kuivana pystyyn.
Sveitsilaisilta lainaamillamme kiikareilla tarkastelimme seuraavan paivan reittia kohti solaa. Lumisessa rinteessa nakyi selkea polku, olipa solan huipulla muutama ihminenkin. Matkalla jarvelle haastattelimme viela yhta Venalaista retkikuntaa, joka oli juuri ylittanyt solan: "ei ongelmnia". Jussi kavi illansuussa kartoittamassa viela reittia.
Yolla ripotteli vuoronperaan vetta ja rakeita. Ukkonen kumahteli aina sillon talloin vuorenhuippujen lomassa. Illansuussa naimme pari komeaa salamaakin.
Aamulla saa oli hieman sekava, mutta aamupaivaan mennessa pilvet rakoilivat ja aurinko lammitti niin mukavasti etta paatimme yrittaa solaa.
Kiipeaminen alkoi suuremmitta vaikeuksitta, alkupatka oli helpohkoa moreenilla rullailua. Laakson loppupaa jyrkkeni kohti solaa, ja lumisissa kohdissa sai puuskuttaa ihan tosissaan. Viimeisen jyrkan nousun aikana alkoi sataa rantaa, mutta Iloinen Sancai ei hyytynyt vaan jatkoi sitkeasti solan huipulle.
Ylhaalla pilvet halvenivat hetkeksi ja Chimtargan veitsenterava huippu kimalteli auringossa jaatikkoineen. Lahdimme laskeutumaan jyrkkaa moreenia.
Ylhaalta katsottuna laakso naytti hurjalta, 450 metrin laskeutumisen jalkeen pahin pelkomme, jonka olimme sysanneet pois mielestamme, kavi toteen. Umpikuja. Jatkaminen eteenpain olisi tarkoittanut hengella leikkimista. Niin jyrkka ja liukas rinne oli. Mutta kuinka tama oli mahdollista? Sola oli merkitty karttaan, mainittu Lonely Planetissa ja Venalainen retkikunta oli juuri ylittanyt sen. Olimme viela itse nahneet ihmisia solan huipulla edellisena paivana. Oliko yollinen sade pyyhkaissyt polun mennessaan?
Iltapaiva oli jo pitkalla ja olimme vasyneita. Samana paivana emme solaa jaksaisi tai ehtisi ylittaa. Kiipesimme parisataa metria takaisin ylos ja pystytimme teltan turvalliseen paikkaan. Sumupilvet kiertelivat laakson tummanpuhuvien veitsenteravien huippujen ymparilla, taivaalta tuli tihkua jas tuuli huokaili laaksossa. Paikka tuntui samaan aikaan synkan komealta ja kirotulta. Soimme tukevan illallisen ja kavimme nukkumaan. Seuraavana paivana ylittaisimme solan toiseen suuntaan.
Aamu valkeni kauniina ja aurinkoisena. Kaikkialla hohti, yolla oli satanut lunta. Solan huipulle paasimme vaivatta vajaassa puolessatoista tunnissa ja maisemaa ihaillessamme tuntui kaikella olevan taas tarkoituksensa. Vastasatanut lumi sai jaatikot kimmaltelemaan hohtavan valkoisina ja tuuli kiidatteli pilvia huippujen lomassa. Liuimme alas lumiset rinteet ja hetken paasta olimme taas turvallisesti jarven laheisyydessa. Merkkeja ihmisistakin alkoi taas nakya. Paatimme jatkaa iltapaivan aikana viela Alauddin-jarville lihapatojen aareen.
Laskeutuessamme paasimme ihailemaan harvinaisen komeaa luonnon naytelmaa. Chimtargan takaa alkoi kuulua taukoamaton jyrina, mustanpuhuvat pilvet keraantyivat laakson ymparille ja salamat piirtyivat taivaalle. Rankkasateen maalaamat viivat pilvissa olivat satumaisen nakoiset. Ihan kuivana ei Iloinen Sancaikaan selvinnyt mutta oli se sen arvoista. Voitteko kuvitella vuorilla liki puolituntia taukoamatonta jyrinaa? Kaiut seikkailivat vuortenseinamilla herattaen koko vuoriston eloon.
Jumahdimme ensimmaiseen teetupaan, tilasimme oluet, plovit ja shaslikit ja painuimme telttaamme nukkumaan.
Seuraavana paivana aloimme suunnittelemaan matkaa Dushanbeen. Saimme apua Venajaa taitavilta Puolalaisilta, jotka olimme tavanneet aiemmin Tashkentissa. Kerroimme kokemuksestamme Kaznokin solassa, johon yksi paikallinen totesi etta alueella ei ole ollut mitaan vyoryja, olimme vain kuulemma valinneet vaaran reitin.
Mutta miten se on mahdollista? Laakso jota laskeuduimme oli niin jyrkka ja kapea ettei mitaan muuta polkua voi edes harkita. Rupesimme syynaamaan tarkemmin karttojamme ja muistilokeroitamme, kunnes hetken paasta tajusimme, mika oli mennyt pieleen.
Kaznokin sola kulkee reilun 4000 metrisen harjanteen yli. Yksikaan kartta tai reittikuvaus vaan ei kerro etta harjanteen yli menee kaksi vierekkaista solaa. Nahtyamme ihmiset solan huipulla ei pieneen mieleemme enaa juolahtanutkaan etta reitteja voisi olla kaksi. Olimme vain valinneet vaaran, todennakoisesti solan huipulla nakemiemme ihmisten aiheuttaman paahanpinttyman vuoksi. Hyva etta ymmarsimme kaantya ajoissa takaisin.
Seuraavat kaksi paivaa kuluivat julkisissa kulkuneuvoissa ensin Alauddinilta Dushanbeen ja sen jalkeen Dushanbesta Khorogiin Pamirille. Olipahan ainakin mita muistella.
Valuutta sekamelska, Tashkent, Uzbekistan
Uzbekistanin valuuttaa kutsutaan SUMiksi. SUMeja saa eurolla virallisen kurssin mukaan 2011. Suurin seteli on arvoltaan 1000 SUMia eli hieman alle 50 eurosenttia. Naama vahan venahti kun vaihdoin 50 euroa Almatyssa SUMeiksi ja rahanvaihtopisteen tati antoi vaihdossa minulle siistin sadan setelin nipun Uzbekistanin tuhatlappusia.
Vaikka Uzbekistan on halpa maa aiheuttaa rahan heikko arvo ja setelien pienuus koomisia tilanteita. Juna-asemalla Venalainen kolmikko osti kolme junalippua Tashkent-Pietari junaan. Ostoksen tarkasta suuruudesta en tieda mutta muovikassista kaivettiin tiskille toista kymmenta 100 setelin nippua...
Toisena paivana Tashkentissa tuli tarve vaihtaa rahaa. Katsellessani valuuttakursseja hotellin aulassa tuli portieeri luokseni hymyillen ja kysyi kohteliaasti josko haluaisin vaihtaa rahaa. Vastasin myontavasti, jonka jalkeen minut vietiin virallisen valuutanvaihtopisteen ohi johonkin siivouskomeroon, jonka hamarasta nurkasta loytyi muovikassi pullollaan SUMeja. Portieeri kysyi mita valuuttaa haluaisin vaihtaa, kuinka paljon ja mika olisi mielestani sopiva kurssi. Pirun hyva kysymys! Vaihdon varovasti parikymmenta taalaa saaden reilun sata SUMia paremman kurssin taalaa kohden virallisiin vaihtopisteisiin verrattuna. Myohemmin joutui iloinen sancai toteamaan etta takkiin tuli yli 300 SUMia taalaa kohti...
Uzbekistanin valuuttamarkkinoilla rehottaa mustaporssi. Bazaareilla kiertelevat rahanvaihtajat muovipussit kadessa kahmien turisteilta dollareita. Edes vihreapukuisia miliiseja ei bisnes nayta pahemmin hetkauttavan. Mustaporssi pyorii kaikkialla, jokainen hotelli ja pieninkin guesthouse on valmis vaihtamaan turisteilta dollareita mustanporssin hinnoilla. Ja vaikeahan moisesta tarjouksesta on kieltaytya. Mustanporssin hinnoilla SUMeja saa 30-40% enemman virallisiin kursseihin verrattuna. Luonnollisesti viralliset valuutanvaihtopisteet vaihtavat SUMeja dollareiksi ainoastaan kuittia vastaan.
Ainoa taho joka tuntuu suhtautuvan asiaan vakavasti on Uzbekistanin tulli. Maahan saavuttaessa taytetaan kaksi identtista lomaketta, joihon tulee kirjata sentilleen kaikki valuutta mita mukanaan kantaa. Ja maasta lahtiessa rahaa ei saa olla enempaa kuin mita lomakkeisiin on kirjoittanut. Ylimaaraisen valuutan korjaa talteen Uzbekistanin tulli ja paalle saattaa rapsahtaa viela mojovat dollarimaaraiset sakot.
Kunhan tietaa pelin saannot paikallisilla valuuttamarkkinoilla valttyy varmasti isommilta ongelmilta. Ja taman jalkeen on matkustaminen Uzbekistanissa helppoa, halpaa ja mukavaa. Mutta vain niin kauan kun maan talous kestaa mustanporssin...
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
